Browsing by Subject "kosmopoliittisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Tyrväinen, Helena (2015)
    Armas Launis’s interest in the North African Orient was manifest in three of his professional domains: travel writer, musicologist and opera composer. During his stays in Algiers over two winters between 1924 and 1927 in particular, Launis became personally acquainted with the countries of the Maghreb (Tunisia, Algeria, Morocco). My article examines how in each of these professional forms of expression, the immediate, local encounters merge with the discursive practices of European learning in Launis’s representations of Northern Africa.

In a travel book from 1927, containing references to Menemech, Yafil and Bachetarzi, eminent figures of the Arabo-Moorish musical tradition, Launis demonstrates his knowledge and expertise on the Algerian music scene. Written for a wide audience, his observations about popular traditions lack any detailed scholarly apparatus, intentionally so. He expresses respect for the ‘civilisatory mission’ pursued by the French in Northern Africa, and notes the remnants of Roman antiquity, but he also shows an interest in both historical and contemporary tensions between local tribes, nationalities, cultures, and religions. These were later interwoven in his operas Jehudith and Theodora, the latter unfinished.

In 1928, during a period of intensive operatic composition, Launis applied for a position as music teacher at the University of Helsinki, albeit in vain. The topic of his presentation lecture, “Features of Arabo-Moorish music”, met with both approval (Ilmari Krohn) and disapproval (Robert Kajanus). The many points of convergence with an existing article “La musique arabe dans le Maghreb” by Jules Rouanet (1922) were not noticed.

Having settled permanently in Nice in 1930, Launis planned the two operas, Theodora and Jehudith. They exhibit the religious universalism already developed in his earlier operas, but now in a new form, where the composer has become intrigued by the conflicts of the region and the political developments of the time. I examine in particular some of the ethnocentric accents found in Jehudith, relating them to a wider tradition of orientalism in the western operatic tradition.
  • Sandell, Toni (2005)
    Tutkimuksen metatason tavoitteena on testata Andrew Linklaterin normatiivista jälkiwestfaalenilaisen yhteisön ajatusta, mikä on perusteiltaan modernia valtiota universalistisempi, tasa-arvoisempi ja kulttuurista erilaisuutta arvostavampi. Tällaisen sisällyttävämmän yhteisön rakentaminen edellyttää Linklaterin mukaan suvereniteetin, kansalaisuuden, kansallisuuden ja alueen irtautumista toisistaan. Erityisesti Euroopan unionin tapauksessa on osin käynnissä tällaisia prosesseja. Tutkimuksessa havainnoidaan niitä kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet kansallisvaltion muuntumiseen. Muotoutuvan EU-yhteisön sisällyttävyyttä tarkastellaan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kautta, jonka piirissä tehtyä EU-valtioiden yhteistyötä havainnoidaan 1970-luvulta lähtien. Siirtolaiset voidaan nähdä eräänlaisena sisällyttämisen "koeryhmänä". Jälkiwestfaalenilaisesta kehityksestä huolimatta maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka ei ole kuitenkaan ollut sisällyttävää. Tämä johtui aluksi siitä, että kansallisvaltioiden ollessa haluttomia luovuttamaan suvereniteettiaan sisä- ja oikeusasioiden yhteistyötä tehtiin epävirallisen yhteistyön kautta, joka perustui alimpaan yhteiseen nimittäjään eli turvallisuuden lisäämiseen. 1990-luvulta lähtien ollaan tehty yhä enemmän yhteistyötä, ja suvereniteettiakin ollaan luovuttamassa pois olennaisilla sisä- ja oikeusasioiden osa-alueilla. Yhteistä politiikkaa on rakennettu, sillä kansalliset toimet eivät ole EU:n taloudellisista pyrkimyksistä lähteneen yhteismarkkina-aluekehityksen ja Schengenin sopimuksen kaltaisten instrumenttien seurauksena riittäviä. Samaan aikaan yhteispäätöksien lisäämisen kanssa siirtolaisuuden turvallistaminen on retorisella tasolla kasvanut. Yhteistä "vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden aluetta" ollaan luomassa yhteisesti ulossulkevaksi, joten kansallisvaltion ulossulkevuuden voidaan nähdä olevan siirtymässä laajemmalle tasolle. Tämä muutos havaitaan myös vertailemalla kahta keskeisintä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa käsittelevää Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmää Tampereelta (1999) ja Haagista (2004), jotka molemmat loivat yhteisen politiikan kehykset viideksi vuodeksi eteenpäin. Kansallisvaltioilla on kuitenkin paineita sisällyttämiseen. Tämä näkyy myös siinä, että käytännössä siirtolaisten ja kansalaisten oikeudet ovat lähentyneet toisiaan. Tuloksien perusteella voidaan sanoa, että kansalaisuus on jälkiwestfaalenilaisen yhteisön rakentamisen polttopisteessä. Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan harmonisoiminen ja päätösvallan jakaminen ei ole itsessään johtamassa sisällyttävämpään politiikkaan. Niin kauan kuin valtion kansalaisuus on ensisijainen kolmansien maiden kansalaisten sisällyttämisen keino, ollaan myös etäällä jälkiwestfaalenilaisesta ideaalista. Uudenlaisen konstituiivisen mahdollisuuden luo Euroopan unionin kansalaisuus, joka tulisi nykyistä vahvempana ulottaa myös pitkään alueella asuneille kolmansien maiden kansalaisille. Tutkimuksen aineisto koostuu aikaisemman tutkimuksen lisäksi puheenjohtajan päätelmistä, komission tiedonannoista sekä keskeisimmistä sisä- ja oikeusasioita koskevista EU-sopimuksista. Aikaisemman tutkimuksen osalta merkittävimpiä ovat Linklaterin ja muiden kosmopoliittisten visioiden lisäksi erityisesti Didier Bigon jälkistrukturalistiset ajatukset turvallisuuden ammattilaisten roolista maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan muotoilussa sekä Kööpenhaminan koulukunnan teoriat retorisista turvallistamisen prosesseista.
  • Järvinen, Suvi (2004)
    Tutkimuksen lähtökohtana oli sosiaalisten suhteiden uusien rakentumisen mahdollisuuksien tarkastelu globalisoituvassa maailmassa. Tutkimuskohteena oli globaalin opiskelijajärjestö Aiesecin transnationaalin yhteisöllisyyden retorinen rakentuminen. Tutkimus sai alkunsa havaitusta ristiriidasta Aiesecin sisäisten kansallisten erojen häivyttämisen ja korostamisen välillä. Laajahkon teoriakatsauksen ja Aiesec-yhteisön sosiaalisen verkoston kartoituksen jälkeen tutkimuksessa keskityttiin analysoimaan Aiesecin transnationaalin yhteisöllisyyden retorista rakentumista järjestön www-sivujen teksteissä. Tutkimuksessa analysoitiin Kenneth Burken retoriikka-analyysin välineitä apuna käyttäen sitä, minkä tekijöiden varaan Aiesecin transnationaali yhteisöllisyys rakentuu ja mikä merkitys yhteisön sisäisille kansallisille eroille annetaan. Tutkimuksesta kävi ilmi, että sosiaalisen verkoston tasolla Aiesecia voi pitää transnationaalina yhteisönä vaikkakin järjestön organisoitumisessa kansallisiin jäsentoimikuntiin on edelleen tiettyä internationalistista sävyä. Yhteisön jokapäiväinen toiminta ja yhteydenpito osoittautui kuitenkin olevan irrallista kansallisvaltioista ja näin ollen tietyn pintarakenteen internationalismi ei näyttänyt estävän yhteisön transnationalistista luonnetta. Symbolisella tasolla Aiesecin yhteisöllisyys osoittautui luonteeltaan hyvin globalistiseksi. Yhteisöllisyys rakentui kansallisten suhteiden sijaan esimerkiksi järjestön globaalisti yhtenevän toiminnan, yhteisöidentiteetin, yhteisön jäsenten nuoruuden, opiskelijan statuksen, epä-poliittisuuden, innostuneisuuden ja aktiivisuuden, kosmopoliittisen asenteen, itsensä kehittämisen halun ja yhteisesten uskonnollisten kaltaisten kokemusten varaan. Kansallisten erojen korostuneisuuden ja merkityksettömyyden väliselle ristiriidalle löytyi tutkimuksessa selkeä logiikka. Kansalliset ja paikalliskulttuurit näyttäytyvät Aiesec-puheessa jonakin mielenkiintoa herättävänä ja opittavissa olevana, mutta ei transnationaalin yhteisön kiinteyttä uhkaavana. Se, mikä kansallisen monimuotoisuuden kautta yhdistää Aiesecin jäseniä toisiinsa oli kosmopoliittisen kiinnostunut asenne toisia kulttuureita kohtaan. Yhteisön sisäinen kulttuurinen moninaisuus nähtiin tärkeänä välineenä yhteisön tavoitteiden saavuttamiselle -yksilöiden oppimiselle ja kehittymiselle ja siten yhteiskuntaan positiivisesti vaikuttamiselle. Kuitenkin huolimatta kosmopoliittisesta halusta tutustua “toisiin” kulttuureihin ja riippumatta siitä, että yksilöiden avoimuuden tärkeyttä korostetaan, osoittautui Aiesec-yhteisölläkin olevan havaittavissa omat rajansa ja ennakkoluulonsa yhteisön ulkopuolisia kohtaan. Kosmopoliittisuus Aiesecissa ei siten ole täysin avointa suhtautumista esimerkiksi ”toisiin” ajattelutapoihin. Vaikka Aiesecin jäsenten keskuudessa esiintyy paljon kiinnostuneisuutta toisia paikalliskulttuureita kohtaan oman yhteisönsä sisällä, ei sama avoimuus kohdistu kaikkiin yhteisön ulkopuolisiin ihmisiin. Keskeisimmistä lähteistä mainittakoon Paul Kennedyn & Victor Roudometofin “Communities Across Borders under Globalising Conditions: New Immigrants and Transnational Cultures” (2001), Martin Albrown “The Global Age” (1996), Ulf Hannerzin “Transnational Connections. Culture, People, Places” (1996) sekä Steven Vertovecin “Transnational Social Formations: Towards Conceptual Cross-fertilization” (2001).
  • Tyrväinen, Helena (Russian Institute of Art History & Cultural Ministry of the Russian Federation, 2021)
    New Document on the History of Art History: Epistolary Documents: Current Research and Perspectives
    «Ma chère petite Aïno». The Role of a Paris Conservatoire Singing Professor as Architect of an Opera Singer’s Career, as Seen through Letters of Edmond Duvernoy and Aïno Ackté Helena Tyrväinen Abstract. The manuscript collection of opera singer Aino (Aïno) Ackté-Jalander (1876–1944) in the National Library of Finland, Helsinki, contains one of the most extensive collections of letters of any Finnish music professional. Besides documenting the solid international standing of this talented citizen of the Grand Duchy during the latter part of the Russian imperial era, it casts light on Parisian opera culture and on the dynamic internationalization of Finnish musical life taking place at the time. While Ackté is also remembered for her successful initiatives in Finland’s national musical culture, she appears in this article first and foremost as an international opera diva. In their quest for professionalism and success, European musicians at the turn of the 20th century worked in a changing international environment established in several attractive cultural and musical centres. In this context I observe the formation of the career of one of Finland’s most successful music professionals in its relation to a dynamic powerfield of many contemporaneous but different cultural capitals (Christoph Charle), a powerfield under constant transformation.The principal source material for this study includes the 117 letters, cards, or notes that Aïno Ackté’s voice teacher Edmond Duvernoy (1844–1927) wrote to her over a period of about thirty years; Ackté’s letters to Duvernoy remain undiscovered. Duvernoy’s letters offer information on the strategy for a successful opera career in the Parisian context. This correspondence unveils a dynamic network operating behind the Parisian opera machine, and thus depicts a star singer’s mastery of her own career as only relative. It is along these lines that I investigate the specific local and cultural conditions behind the formation of Ackté’s singing career. A singer’s success in Paris did not necessarily guarantee her a favoured position in other opera centres. Duvernoy’s letters also shed light on the interaction and rivalry of the Opéra with other important opera houses, and in particular with New York’s Metropolitan Opera. It may reasonably be claimed that Paris shaped Ackté as an artist. At a time when no institutional operatic activity existed in Finland, she undertook her vocal studies at Paris’s famous Conservatoire in 1894–1897, and was subsequently engaged as a soloist at the Opéra in 1897– 1904. In 1900, at the age of 24, she was the Opéra’s most highly paid female singer. She also enjoyed a remarkable international career outside Paris, but nowhere else did she gain an equally stable long-term status. After 1913 she appeared no more in foreign opera houses. The letters of Duvernoy to Ackté reveal that in Paris the singing teacher’s pivotal position as vocal coach, répétiteur, guardian, and contact person vis-à-vis the opera institution continued uninterrupted throughout a singer’s professional life. The teacher negotiated with opera directors to find engagements that would match a student’s role type; yet in fact, Ackté was soon to experience ingénue roles, which frequently were assigned to her, as artistically restrictive.
  • Korhonen, Liisa-Maija (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkin pro gradu -työssäni identiteetin rakentumista Suomi-lehden siirtolaiskirjoituksissa. Suomi-lehti perustettiin Australiassa 1920-luvulla suomalaissiirtolaisten yhdyssiteeksi, ja sen sivuilla on säilynyt merkittävä osa australiansuomalaisten historiaa. Toisen maailmansodan jälkeen jopa 15 000 suomalaista emigroitui Australiaan, kunnes muutokset Australian siirtolaisuuspolitiikassa johtivat muuttoliikkeen tyrehtymiseen 1970-luvun alussa. Tutkimukseni ajoittuu vuosille 1968-73, jolloin Suomen Australian-siirtolaisuudessa koettiin viimeinen huippukausi ja Australian suomalaisvähemmistö kasvoi suurimmilleen koskaan. Runsaan paluumuuton jälkeenkin noin 10 000 suomalaista jäi rakentamaan uutta elämää eteläiselle mantereelle. Tutkimukseni perustuu siirtolaiskirjoitusten tulkinnalliseen analyysiin, jossa tarkastelen australiansuomalaisia ja identiteetin kysymyksiä etnisyyden, intersektionaalisuuden ja ylirajaisuuden näkökulmista, ja konstruktionistisen historiantutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen metodeihin nojaten. Teoreettisen viitekehyksen työlleni muodostaa kielellisen käänteen jälkeinen subjektiviteetin teoretisointi, jossa yksilön ja identiteetin nähdään rakentuvan historiallisessa ajallisessa ja paikallisessa kontekstissaan, vuorovaikutussuhteessa kulttuuriin ja toisiin, kielellisissä ja diskursiivisissa merkityksenannoissa ja tiedostamattomissa prosesseissa. Länsimaisen humanismin mieskeskeistä tutkimusperinnettä ja monoliittista ja essentialistista kulttuurimallia purkava tutkimukseni paikantuu myös feministisen tutkimuksen poliittiselle kentälle. Esitän, että siirtolaisuus merkitsi australiansuomalaisille eräänlaista suomalaisen identiteetin kriisiytymisen tilaa, jossa kysymys etnisyydestä avautui uudelleenneuvottelun ja toisaalta myös puolustamisen kohteeksi. Australiansuomalaiset tulivat tietoiseksi suomalaisuudestaan juuri vieraiden kulttuuristen merkitysjärjestelmien vaikutuksille altistuessaan. Etnisyys käsitteellistyy kuvitteelliseen yhteisöön nojautuvana kollektiivisena identiteettinä ja siirtolaisuus puolestaan diasporisena tilana, joka luo kaipuuta takaisin tuohon kuvitteelliseen alkuperään. Suomalaisuuden vaaliminen ei merkityksellisty niinkään siirtolaisten sielusta luonnollisesti kumpuavan olemuksen säilömisenä vieraissa oloissa, vaan sen sijaan juuri tuon vierauden synnyttämänä tarpeena rakentaa uudelleen siirtolaisuuden paikaltaansiirtävissä prosesseissa menetetty kuuluvuuden ja merkityksen tuntu. Väitän, että australiansuomalaista vähemmistöä on mahdotonta tarkastella vain yhden homogeenisen etnisen näkökulman varassa, sillä etnisyyden käsite häivyttää näkyvistä vähemmistöön sisältyviä eroja ja moninaisuutta. Intersektionaalisesta näkökulmasta australiansuomalaisen vähemmistön sisällä hahmottuukin useita eroja luovia jakolinjoja, joissa kosketuspinnat siirtolaisuuden kokemiseen olivat hyvin erilaisia. Siirtolaisena eletty aika, sukupuoli, työ, luokka, ikä, sukupolvi ja sopeutumisen aste tai syrjäytyneisyyden eri muodot rakensivat hyvin erilaisia kokemuksia siirtolaisuudesta, ja nämä yhteiskunnalliset asemoinnit ja identiteettipositiot yhdistyivät kussakin siirtolaisessa eri tavoin. Kyseenalaistan näkemyksen kulttuureista muuttumattomina, puhtaina, erillisinä ja toisistaan riippumattomina entiteetteinä ja esitän sen sijaan australiansuomalaisten rakentaneen identiteettiään eräänlaisessa ylirajaisessa kolmannessa tilassa, kahden kielen, kulttuurin ja kodin symbolisessa rajamaastossa, jossa ihmiset, identiteetit ja kulttuuriset vaikutteet olivat jatkuvissa hybridisoitumisen prosesseissa. Työn keskeinen argumentti on, että siirtolaisuus on nähtävä kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena, niin materiaalisena kuin eksistentiaalisena siirtymisen tilana ja jopa elämänmittaisena prosessina, johon jatkuvat neuvottelut identiteetistä, omasta paikasta, merkityksistä ja kuulumisesta olennaisesti sisältyvät.