Tutkimuksen lähtökohtana oli sosiaalisten suhteiden uusien rakentumisen mahdollisuuksien tarkastelu globalisoituvassa maailmassa. Tutkimuskohteena oli globaalin opiskelijajärjestö Aiesecin transnationaalin yhteisöllisyyden retorinen rakentuminen. Tutkimus sai alkunsa havaitusta ristiriidasta Aiesecin sisäisten kansallisten erojen häivyttämisen ja korostamisen välillä. Laajahkon teoriakatsauksen ja Aiesec-yhteisön sosiaalisen verkoston kartoituksen jälkeen tutkimuksessa keskityttiin analysoimaan Aiesecin transnationaalin yhteisöllisyyden retorista rakentumista järjestön www-sivujen teksteissä. Tutkimuksessa analysoitiin Kenneth Burken retoriikka-analyysin välineitä apuna käyttäen sitä, minkä tekijöiden varaan Aiesecin transnationaali yhteisöllisyys rakentuu ja mikä merkitys yhteisön sisäisille kansallisille eroille annetaan. Tutkimuksesta kävi ilmi, että sosiaalisen verkoston tasolla Aiesecia voi pitää transnationaalina yhteisönä vaikkakin järjestön organisoitumisessa kansallisiin jäsentoimikuntiin on edelleen tiettyä internationalistista sävyä. Yhteisön jokapäiväinen toiminta ja yhteydenpito osoittautui kuitenkin olevan irrallista kansallisvaltioista ja näin ollen tietyn pintarakenteen internationalismi ei näyttänyt estävän yhteisön transnationalistista luonnetta. Symbolisella tasolla Aiesecin yhteisöllisyys osoittautui luonteeltaan hyvin globalistiseksi. Yhteisöllisyys rakentui kansallisten suhteiden sijaan esimerkiksi järjestön globaalisti yhtenevän toiminnan, yhteisöidentiteetin, yhteisön jäsenten nuoruuden, opiskelijan statuksen, epä-poliittisuuden, innostuneisuuden ja aktiivisuuden, kosmopoliittisen asenteen, itsensä kehittämisen halun ja yhteisesten uskonnollisten kaltaisten kokemusten varaan. Kansallisten erojen korostuneisuuden ja merkityksettömyyden väliselle ristiriidalle löytyi tutkimuksessa selkeä logiikka. Kansalliset ja paikalliskulttuurit näyttäytyvät Aiesec-puheessa jonakin mielenkiintoa herättävänä ja opittavissa olevana, mutta ei transnationaalin yhteisön kiinteyttä uhkaavana. Se, mikä kansallisen monimuotoisuuden kautta yhdistää Aiesecin jäseniä toisiinsa oli kosmopoliittisen kiinnostunut asenne toisia kulttuureita kohtaan. Yhteisön sisäinen kulttuurinen moninaisuus nähtiin tärkeänä välineenä yhteisön tavoitteiden saavuttamiselle -yksilöiden oppimiselle ja kehittymiselle ja siten yhteiskuntaan positiivisesti vaikuttamiselle. Kuitenkin huolimatta kosmopoliittisesta halusta tutustua “toisiin” kulttuureihin ja riippumatta siitä, että yksilöiden avoimuuden tärkeyttä korostetaan, osoittautui Aiesec-yhteisölläkin olevan havaittavissa omat rajansa ja ennakkoluulonsa yhteisön ulkopuolisia kohtaan. Kosmopoliittisuus Aiesecissa ei siten ole täysin avointa suhtautumista esimerkiksi ”toisiin” ajattelutapoihin. Vaikka Aiesecin jäsenten keskuudessa esiintyy paljon kiinnostuneisuutta toisia paikalliskulttuureita kohtaan oman yhteisönsä sisällä, ei sama avoimuus kohdistu kaikkiin yhteisön ulkopuolisiin ihmisiin. Keskeisimmistä lähteistä mainittakoon Paul Kennedyn & Victor Roudometofin “Communities Across Borders under Globalising Conditions: New Immigrants and Transnational Cultures” (2001), Martin Albrown “The Global Age” (1996), Ulf Hannerzin “Transnational Connections. Culture, People, Places” (1996) sekä Steven Vertovecin “Transnational Social Formations: Towards Conceptual Cross-fertilization” (2001).

Tutkin pro gradu -työssäni identiteetin rakentumista Suomi-lehden siirtolaiskirjoituksissa. Suomi-lehti perustettiin Australiassa 1920-luvulla suomalaissiirtolaisten yhdyssiteeksi, ja sen sivuilla on säilynyt merkittävä osa australiansuomalaisten historiaa. Toisen maailmansodan jälkeen jopa 15 000 suomalaista emigroitui Australiaan, kunnes muutokset Australian siirtolaisuuspolitiikassa johtivat muuttoliikkeen tyrehtymiseen 1970-luvun alussa. Tutkimukseni ajoittuu vuosille 1968-73, jolloin Suomen Australian-siirtolaisuudessa koettiin viimeinen huippukausi ja Australian suomalaisvähemmistö kasvoi suurimmilleen koskaan. Runsaan paluumuuton jälkeenkin noin 10 000 suomalaista jäi rakentamaan uutta elämää eteläiselle mantereelle. Tutkimukseni perustuu siirtolaiskirjoitusten tulkinnalliseen analyysiin, jossa tarkastelen australiansuomalaisia ja identiteetin kysymyksiä etnisyyden, intersektionaalisuuden ja ylirajaisuuden näkökulmista, ja konstruktionistisen historiantutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen metodeihin nojaten. Teoreettisen viitekehyksen työlleni muodostaa kielellisen käänteen jälkeinen subjektiviteetin teoretisointi, jossa yksilön ja identiteetin nähdään rakentuvan historiallisessa ajallisessa ja paikallisessa kontekstissaan, vuorovaikutussuhteessa kulttuuriin ja toisiin, kielellisissä ja diskursiivisissa merkityksenannoissa ja tiedostamattomissa prosesseissa. Länsimaisen humanismin mieskeskeistä tutkimusperinnettä ja monoliittista ja essentialistista kulttuurimallia purkava tutkimukseni paikantuu myös feministisen tutkimuksen poliittiselle kentälle. Esitän, että siirtolaisuus merkitsi australiansuomalaisille eräänlaista suomalaisen identiteetin kriisiytymisen tilaa, jossa kysymys etnisyydestä avautui uudelleenneuvottelun ja toisaalta myös puolustamisen kohteeksi. Australiansuomalaiset tulivat tietoiseksi suomalaisuudestaan juuri vieraiden kulttuuristen merkitysjärjestelmien vaikutuksille altistuessaan. Etnisyys käsitteellistyy kuvitteelliseen yhteisöön nojautuvana kollektiivisena identiteettinä ja siirtolaisuus puolestaan diasporisena tilana, joka luo kaipuuta takaisin tuohon kuvitteelliseen alkuperään. Suomalaisuuden vaaliminen ei merkityksellisty niinkään siirtolaisten sielusta luonnollisesti kumpuavan olemuksen säilömisenä vieraissa oloissa, vaan sen sijaan juuri tuon vierauden synnyttämänä tarpeena rakentaa uudelleen siirtolaisuuden paikaltaansiirtävissä prosesseissa menetetty kuuluvuuden ja merkityksen tuntu. Väitän, että australiansuomalaista vähemmistöä on mahdotonta tarkastella vain yhden homogeenisen etnisen näkökulman varassa, sillä etnisyyden käsite häivyttää näkyvistä vähemmistöön sisältyviä eroja ja moninaisuutta. Intersektionaalisesta näkökulmasta australiansuomalaisen vähemmistön sisällä hahmottuukin useita eroja luovia jakolinjoja, joissa kosketuspinnat siirtolaisuuden kokemiseen olivat hyvin erilaisia. Siirtolaisena eletty aika, sukupuoli, työ, luokka, ikä, sukupolvi ja sopeutumisen aste tai syrjäytyneisyyden eri muodot rakensivat hyvin erilaisia kokemuksia siirtolaisuudesta, ja nämä yhteiskunnalliset asemoinnit ja identiteettipositiot yhdistyivät kussakin siirtolaisessa eri tavoin. Kyseenalaistan näkemyksen kulttuureista muuttumattomina, puhtaina, erillisinä ja toisistaan riippumattomina entiteetteinä ja esitän sen sijaan australiansuomalaisten rakentaneen identiteettiään eräänlaisessa ylirajaisessa kolmannessa tilassa, kahden kielen, kulttuurin ja kodin symbolisessa rajamaastossa, jossa ihmiset, identiteetit ja kulttuuriset vaikutteet olivat jatkuvissa hybridisoitumisen prosesseissa. Työn keskeinen argumentti on, että siirtolaisuus on nähtävä kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena, niin materiaalisena kuin eksistentiaalisena siirtymisen tilana ja jopa elämänmittaisena prosessina, johon jatkuvat neuvottelut identiteetistä, omasta paikasta, merkityksistä ja kuulumisesta olennaisesti sisältyvät.