Browsing by Subject "kotona asuminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Wallin, M (Kela, 2009)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 103
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kotona asuvien vanhusten laitoskuntoutuksen liikunnallisen osuuden toteutumista fysioterapeuttien ja vanhusten näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 2002 ja 2003 Kelan IKÄ-hankkeen kuntoutusryhmistä. Tutkimukseen haastateltiin 31 iältään 66–93-vuotiasta kuntoutujaa ja 11 fysioterapeuttia. Lisäksi videoitiin seitsemän ryhmäliikuntatilannetta, joihin osallistui yhteensä 52 vanhusta ja 9 ammattilaista. Vanhukset kuvailivat kuntoutuskokemustaan joko arjessa selviytymisen välineeksi tai lomaksi arjesta. Osa oli pettynyt saamaansa kuntoutukseen. Fysioterapeutit pitivät vanhuksia joko kuntoutuksen vastaanottajina, jolloin keskityttiin vanhuksen fyysisen toimintakyvyn ongelmiin tai sosiaalisiin tarpeisiin, tai kumppaneina harjoitteluinterventiossa kotona selviytymisen edistämiseksi. Ryhmäliikuntatilanteet etenivät fysioterapeuttijohtoisesti, joko strukturoidusti ilman kuntoutujille annettua yksilöllistä palautetta tai yksilöllisen ohjauksen ja palautteen mahdollistaen. Ns. kiertoharjoittelussa vanhuksilla oli mahdollisuus osallistua aktiivisesti liikuntaryhmän toteuttamiseen. Vanhukset osallistuivat hiljaisesti harjoittelemalla, vastentahtoisesti suostumalla, sitkeästi yrittämällä tai kaveria auttamalla. Heterogeeninen vanhusryhmä haastaa nykyisiä kuntoutuskäytäntöjä, joissa on sekä toimivia että kehitettäviä alueita. Vanhusten kotona asumista heidän yksilölliset tarpeensa huomioon ottaen voidaan tukea, kun vanhukset saavat osallistua muiden ryhmäläisten kanssa yhteiseen ongelmanratkaisuun ja heille mielekkäiden, arjen askareita tukevien harjoitusten tekemiseen. – Suomenkielinen yhteenveto s. 52–56.
  • Nyman, Juho; Valtakari, Mikko (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 7 | 2016
    Valtioneuvosto teki 18.4.2013 periaatepäätöksen Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta vuosille 2013–2017. Ohjelman ollessa ajallisesti toimeenpanonsa puolessa välissä, ympäristöministeriö teetti kehittämisohjelmasta ulkoisen väliarvioinnin, jonka tarkoituksena oli tukea ohjelman toteutusta ja sen suuntaamista ohjelman loppukaudella. Arvioinnissa tuotettiin tietoa tavoitteiden yhteiskunnallisesta relevanssista, ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuudesta sekä alustavista tuloksista ja/tai vaikutuksista sekä esitettiin kehittämisehdotuksia ja jatkotoimenpidesuosituksia ohjelman loppukaudelle. Väliarvioinnin johtopäätösten mukaan ohjelma suunnattiin onnistuneesti suhteessa niihin haastealueisiin, mitä ohjelman toimintaympäristössä havaittiin. Myös ohjelman toimenpiteet ovat olleet loogisia ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta onnistuneita. Tavoitteet pyritään saavuttamaan monentyyppistä vaikutusdynamiikkaa synnyttävien toimenpiteiden kautta. Kriittinen tekijä korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa, on resurssien riittävyys ja toimijoiden mahdollisuudet sitoutua tavoitteiden edistämiseen. Arvioinnin mukaan ohjelmaa ei ole syytä merkittävällä tavalla suunnata uudelleen. Olennaisia teemoja, joihin jatkossakin tulisi panostaa ovat ennakointi ja varautuminen, yhteisöllisyyden kehittäminen iäkkäiden asumisessa, asuntojen ja rakennusten sekä asuinalueiden esteettömyyden edistäminen korjausratkaisuilla ja jälkiasennushissien asentamisella sekä iäkkäiden asumisen kehittämistarpeisiin liittyvään julkisen keskusteluun vaikuttaminen. Olennaisia teemoja ovat myös kotona asumisen palvelujen kehittäminen, teknologian ja digitalisaation hyödyntäminen mm. asumisessa, palveluissa ja turvallisuuden kehittämisessä sekä erilaisten asukaslähtöisempien asumisen tapojen ja asumismuotojen kehittäminen iäkkäille. Ohjelman toteuttaminen on nykyisellään ollut eri osa-alueilla onnistunutta ja valittu poikkihallinnollinen ja monialainen toteutustapa on ollut tarkoituksenmukaisin tapa edistää ohjelman tavoitteita. Ohjelman organisointi on ollut toimivaa, vaikkakin ohjelman yhteistyörakenne voisi olla vielä nykyistä tiiviimpi ja laajempi sidosryhmäyhteistyö vahvempaa. Ohjelman johtaminen on ollut hyvää ja sen kautta on saatu ohjelman toteuttajia aktivoitua. Ohjelman merkittävimmät tulokset ohjelman puolivälissä liittyvät erityisesti jälkiasennushissien rakentamisen edistämiseen olemassa olevaan asuntokantaan, asuntojen korjausavustuksen määrärahan nostamiseen ja avustuksen saamisen ehtojen höllentämiseen, tuotettuun tietoon ikääntyneiden asumisen ennakointiin ja varautumiseen liittyen ja kyseisen tiedon levittämiseen sekä uusien toimintamallien ja työvälineiden kehittämiseen. Kokonaisuutta tarkasteltaessa ohjelman vaikuttavuuden haasteena ei ole jatkossa niinkään se, että tehdäänkö tavoitetasolla oikeita asioita, vaan se että toimintaympäristö asettaa vision saavuttamiselle merkittäviä haasteita ja nykyiset käytössä olevat keinot ja resurssit ovat pienet suhteessa tavoiteltaviin vaikutuksiin. Tavoitetilan saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä laajempi toimijajoukko ja resursseja vision suuntaiseen toiminnan toteuttamiseen, ja selkeämpi yleisen asenneilmapiiriin muutos toimijoiden ja kansalaisten keskuudessa. Tämä vaatii myös ohjelman toimintatapojen suuntaamista tämän mukaisesti.
  • Soukkio, Paula; Suikkanen, Sara; Kukkonen-Harjula, Katriina; Hupli, Markku (Kela, 2020)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Ikääntyneiden erilaiset vaivat ja sairaudet kuormittavat terveydenhoitojärjestelmää ikääntyneiden määrän suurentuessa ja huoltosuhteen muuttuessa epäedulliseen suuntaan. Siksi on tärkeää kehittää uudenlaisia tapoja pitää huolta ikääntyvästä väestöstä. Lonkkamurtuma on vakava ikääntyneiden kaatumisvamma, mikä johtaa usein toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemiseen ja altistaa laitoshoidolle. Myös heikentynyttä toimintakykyä aiheuttava hauraus-raihnausoireyhtymä (HRO) lisää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttöä ja laitoshoitoon joutumisen riskiä. Sekä lonkkamurtuman jälkeisessä kuntoutuksessa että hauraus-raihnausoireyhtymän hoidossa liikuntaharjoittelulla on tärkeä osa. Tämän raportin tarkoituksena on kuvata KauKoIKÄ-tutkimushankkeessa käytetty kotiharjoitteluinterventio, sen toteutuminen sekä tutkittavien GAS (Goal Attainment Scale) tavoitteiden saavuttaminen ja tutkimukseen osallistuneiden palautteet kotiharjoittelusta ja tutkimuksen toteutuksesta. KauKoIKÄ-tutkimukseen osallistui 121 lonkkamurtumapotilasta (keski-ikä 81,5 vuotta) ja 300 henkilöä (keski-ikä 82,5 v), joilla todettiin esi-HRO tai HRO. Molemmat potilasryhmät satunnaistettiin erikseen kahteen ryhmää: 1) fysioterapeutin ohjaama kotiharjoittelu kahdesti viikossa vuoden ajan (61 lonkkamurtumatutkittavaa ja 150 HRO-tutkittavaa) ja 2) tavanomainen hoito (60 lonkkamurtumatutkittavaa, 150 HRO-tutkittavaa). Kotiharjoittelu oli strukturoitua, yksilöllisesti suunniteltua, eteni progressiivisesti ja keskittyi alaraajojen lihasvoiman lisäämiseen. Harjoittelu sisälsi myös tasapaino-, liikkuvuus-, kestävyys- ja toiminnallisia harjoitteita sekä ravitsemus- ja liikuntaneuvontaa. Kotiharjoittelu oli molemmilla tutkimusjoukoilla samanlainen perusajatukseltaan ja -sisällöltään. Keskimäärin harjoittelu pystyttiin toteuttamaan riittävällä rasitustasolla ja progressiivisuutta harjoittelussa pystyttiin lisäämään, mutta yksilöllinen vaihtelu oli suurta. Erilaiset sairaudet, niiden paheneminen ja siitä seuranneet sairaalajaksot aiheuttivat keskeytyksiä ja harjoittelun uudelleen suunnittelua. Molemmissa potilasryhmissä GAS-tavoitteiden T-arvojen keskiarvo oli yli tavoitetason. Tutkittavien palaute vuoden ohjatusta kotiharjoittelusta oli myönteistä. Kotiharjoitteluun osallistuneet kokivat harjoittelun kohentaneen heidän elämäänsä ja liikuntakykyään. Moni toivoi harjoittelulle jatkoa tulevaisuudessa. Vuoden ajan, kaksi kertaa viikossa, fysioterapeutin ohjauksessa suoritettu kotiharjoittelu on turvallista ja sillä voidaan sitouttaa ikääntyneet lonkkamurtumapotilaat ja henkilöt, joilla on HRO, säännölliseen liikuntaharjoitteluun.
  • Hakala, Sanna; Id-Korhonen, Annamaija (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 6 | 2016
    Väestön ikärakenteen muutos aiheuttaa ikääntyneiden asuinolojen järjestämiseen haasteen, josta kunnat eivät yksin nykyisillä resursseillaan selviydy. Yli 85-vuotiaiden määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan, ja yli 65-vuotiaiden määrän kasvavan 480 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Yhteiskunnan näkökulmasta ikääntyneiden tulisi voida asua kotonaan mahdollisimman pitkään, samaa haluavat myös ikäihmiset itse. Vuonna 2013 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaan kunnan on laadittava suunnitelma ikääntyneen väestön itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palveluiden järjestämiseksi. Suunnitelmassa on painotettava kotona asumista ja määriteltävä toimenpiteet, joilla kunta vastaa lain yhteistyövelvoitteisiin. Vanhuspalvelulaki velvoittaa kuntaa iäkkään henkilön itsenäistä suoriutumista tukevien kokonaisvaltaisten palvelujen tarpeen selvittämiseen, jossa on otettava huomioon iäkkään toimintakyky sekä hänen ympäristönsä esteettömyyteen, asumisen turvallisuuteen ja lähipalvelujen saatavuuteen liittyvät tekijät. Palvelutarpeen selvityksen perusteella iäkkäälle henkilölle laaditaan palvelusuunnitelma. Ympäristöministeriön koordinoimaan Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaan 2013-2017 sisältyy toimenpide, missä kuntia ohjataan ottamaan käyttöön toimintamalli asunnon korjaustarpeen arvioimiseksi ja korjausten käynnistämiseksi hyvinvointia tukevien kotikäyntien ja palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Tavoitteena on saada ikääntyvä ihminen riittävän aikaisessa vaiheessa ennakoivasti arvioimaan oman asuntonsa esteettömyyttä ja turvallisuutta sekä ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin. Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan myös kunnan aktiivista neuvontaa ja ohjausta. Ympäristöministeriön ja Lahden kaupungin yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa toteuttamassa Omassa kodissa -hankkeessa kehitettiin tähän tarpeeseen työvälineeksi monialainen ikääntyneiden asuinolojen arviointimalli. Malliin sisältyy arviointilomake, jonka avulla sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattihenkilöstö voi kotikäynnin yhteydessä arvioida ikääntyneen asuinolojen esteettömyyttä turvallisuutta.
  • Laatikainen, T (Kela, 2008)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 66