Browsing by Subject "kreikan kieli"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Kiilunen, Jarmo; Hakola, Raimo (Helsingin yliopisto, 2020)
    Alfasta alkuun on kirjoitettu johdatukseksi Uuden testamentin kreikan opiskeluuun. Kirja esittelee kreikan muoto- ja lauseopin pääpiirteet ja sisältää kieliopin oppimista tukevia käännösharjoituksia. Käytössä on nyt neljäs, kevyesti korjattu ja nyt verkossa vapaasti saatavilla oleva painos. Harjoitukset on laadittu niin, että opiskelija pääsee jo kurssin alkuvaiheissa työskentelemään Uuden testamentin kielimaailmaa kuvastavien kreikankielisten tekstikokonaisuuksien parissa. Tarkoitus on, että opiskelija oppii itse kääntämään apuneuvojen avulla Uuden testamentin alkukielistä tekstiä. Alfasta alkuun on osa Uuden testamentin kreikan monimuoto-oppimisympäristö Kαmua, joka on palkittu Helsingin yliopiston opetusteknologiapalkinnolla (2003) ja opetusministeriön ja Opetushallituksen verkko-opetuksen laatupalkinnolla (2005). Verkossa olevat vuorovaikutteiset harjoitukset tukevat kieliopin ja sanaston opiskelua ja auttavat kirjan käännösharjoitusten tekemistä. Uuden testamentin kreikan oppimisympäristö Kαmu: https://kielet.teol.helsinki.fi/kamu/
  • Kiilunen, Jarmo; Nikki, Nina (Suomen Eksegeettinen Seura, 2020)
    Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja ; 103
  • Holmberg, Iris (Helsingin yliopisto, 2020)
    Työni käsittelee Grassmannin lakia, kreikkalaista äänteenmuutosta, jonka myötä kaksi aspiroitua foneemia sisältävissä sanoissa aspiraatoista ensimmäinen deaspiroituu dissimilaation myötä. Grassmannin laki vaikuttaa aspiroituihin klusiileihin /ph/ /th/ /kh/ sekä glottaalifrikatiiviin /h/. Koska 1. Grassmannin lain vaikutus /h/-äänteeseen jossain määrin poikkeaa sen vaikutuksesta klusiileihin ja 2. /h/ on melko myöhäinen innovaatio kreikan äännehistoriassa – osittain kreikan murteisiin jakautumista myöhäisempi – ja Grassmannin laki on luonnollisesti voinut vaikuttaa siihen vasta sen synnyttyä, kun taas on syytä epäillä Grassmannin lain vaikutaneen klusiileihin jo ennen murteisiin jakautumista, otan tutkittavakseni hypoteesin, että Grassmannin laki vaikutti ensin klusiileihin ja /h/:hon vasta myöhemmin. Työni tarkoitus on selvittää, voidaanko tämä hypoteesi verifioida tai falsifioida tutkimalla kreikan äänteenuutosten relatiivista kronologiaa. Kielen fonetiikkaa ja fonologiaa muuttavat säännölliset äänteenmuutokset, joiden myötä tietty äänne muuttuu toiseksi. Nämä äänteenmuutokset muodostavat työni teoreettisen perustan. Kielihistoriallisessa kontekstissa relatiivinen kronologia tarkoittaa kielessä tapahtuneiden äänteenmuutosten kronologisen järjestyksen määrittämistä. Työssäni tutkin Grassmannin lain relatiivista kronologiaa tarkastelemalla kummankin Grassmann-variantin – niin klusiileihin kuin /h/:honkin vaikuttaneen – ja muiden äänteenmuutosten välistä vuorovaikutusta selvittääkseni, onko tarkastelemani Grassmann-variantti toista äänteenmuutosta varhaisempi vai myöhäisempi. Tällä tavalla sijoitan kummankin Grassmann-variantin relatiiviselle aikajanalle tarkoituksenani selvittää, ovatko ne samanaikaisia vai eivät. Aineistoni koostuu sanoista ja muodoista, joissa tarkastelemieni äänteenmuutosten kronologisia suhteita voidaan havainnoida. Lähteinäni käytän pääasiassa kreikan etymologisia sanakirjoja ja kreikan äännehistoriaa käsitteleviä julkaisuja. Määrittelen työssäni Grassmann-varianttien kronologisen suhteen joukkoon muita äänteenmuutoksia. Sen sijaan en onnistu osoittamaan niiden olevan keskenään samanaikaisia enkä liioin, etteivät ne sitä ole. Sen sijaan määrittelen kummankin variantin varhaisimman ja myöhäisimmän mahdollisen tapahtuma-ajankohdan – poikkeuksena klusiileihin vaikuttaneen variantin myöhäisin mahdollinen tapahtuma-ajankohta – sekä suhteessa muihin äänteenmuutoksiin että absoluuttisesti: Grassmannin laki on vaikuttanut klusiileihin aikaisintaan heti nk. toisen kreikkalaisen palatalisaation jälkeen. Toinen palatalisaatio tapahtui todennäköisesti hyvän aikaa sen jälkeen, kun kreikka erkaantui lähimmistä indoeurooppalaisista sukulaisistaan. /h/:hon Grassmannin laki on vaikuttanut aikaisintaan 1400–1200 eKr., jolloin lineaari B -tekstit kirjoitettiin ja *Hj oli kehittymässä /h/:ksi sanan alussa, ja viimeistään joko sen jälkeen, kun epenteettinen /h/ lisättiin sananalkuisen υ-vokaalin edelle – emme tiedä, milloin tämä tapahtui – tai vuoden 500 eKr. tienoilla, jolloin epigrafisesta aineistosta löytyy esimerkkejä sen vaikutuksesta.
  • Asikainen, Susanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimukseni kohteena on heteroseksuaalisuus antiikin kreikkalaisissa romaaneissa. Kreikkalaisia romaaneja on säilynyt kokonaisina viisi, Kharitonin Kallirhoe, Ksenofon Efesoslaisen Efesoslainen tarina, Akhilleus Tatioksen Leukippe ja Kleitofon, Longoksen Dafnis ja Khloe sekä Heliodoroksen Etiopialainen tarina. Kaikissa näissä romaaneissa päähenkilöinä ovat nuori mies ja nainen, jotka rakastuvat toisiinsa. Antiikin kreikkalaisia romaaneja ei ole aikaisemmin tutkittu heteroseksuaalisuuden näkökulmasta. Heteroseksuaalisuuteen kuuluu seksuaalisen käyttäytymisen lisäksi myös sosiaaliset instituutiot, kuten avioliitto ja lasten saaminen. Normatiiviseen heteroseksuaalisuuteen kuuluu myös hetero-oletus, eli oletus siitä että kaikki ihmiset ovat heteroita. Antiikin kreikkalaisissa romaaneissa näkyy hetero-oletus, eli henkilöiden oletetaan olevan heteroita, ellei toisin sanota. Pojista kiinnostuneista henkilöistä kerrotaan heti esittelyn yhteydessä heidän kiinnostuksen kohteistaan. Poikkeuksen muodostaa Ksenofonin romaani, jossa henkilöhahmojen kiinnostuksenkohteista kerrotaan vasta myöhemmin. Ksenofonin romaanissa esiintyy myös henkilö, joka on sekä kiinnostunut miehistä että menee naimisiin naisen kanssa. Heteroseksuaalisuus toteutuu avioliitossa. Romaanit joko alkavat päähenkilöiden rakastumisella ja häillä tai päättyvät häihin. Heteroseksuaalisuuteen kuuluu myös lasten saaminen, joka useassa romaanissa esitetään avioliiton tarkoitukseksi. Antiikin kreikkalaisissa romaaneissa korostetaan kummankin osapuolen siveyttä ja uskollisuutta toisilleen. Toisaalta tätä siveyden käytäntöä myös parodioidaan Akhilleus Tatioksen romaanissa. Päähenkilöiden rakastuminen toisiinsa kuvataan symmetriseksi ja heidän rakkautensa vastavuoroiseksi. Tästä vastavuoroisuudesta huolimatta miesten ja naisten roolit heteroseksuaalisessa suhteessa ovat erilaiset. Antiikintutkija David Konstan on esittänyt, että romaaneissa esiintyisi seksuaalisen symmetrian ajatus, mutta tutkimukseni osoittaa, että päähenkilöiden välinen symmetria liittyy ainoastaan rakkauteen, ei heidän seksuaaliseen käytökseensä. Seksuaalisissa suhteissa miehen tulee ottaa aktiivinen rooli, naisen puolestaan tulee olla passiivinen. Tämä heteroseksuaalisen suhteen osapuolten ero näkyy erityisesti Longoksen romaanissa, jossa Dafniksen ja Khloen kasvu heteroseksuaalisiksi näyttäytyy ”luonnollisena”. Romaaneissa verrataan myös poikia ja naisia rakkauden kohteina. Nämä keskustelut käydään miesten näkökulmasta, ja keskustelijat käyttävät samanlaisia argumentteja kuin muualla antiikin kirjallisuudessa. Keskustelijat vetoavat niin eläinten esimerkkiin, nautinnon molemminpuolisuuteen kuin heterosuhteiden luonnollisuuteenkin. Toisaalta poikarakkauden puolesta vedotaan poikien luonnolliseen oppimattomuuteen vastakohtana naisten tekniikalle ja taidolle sekä poikien katoavan kauneuden taivaallisuuteen verrattuna naisten petollisiin kauneudenhoitokeinoihin. Pojat ja tytöt voidaan rinnastaa myös viettelyn kohteina, jolloin oletetaan samojen ohjeiden käyvän kumman tahansa sukupuolen viettelyyn. Vaikka pederastiaa ei kritisoida romaaneissa, romaanien päähenkilöparin heteroseksuaalisuus kuitenkin luonnollistaa nimenomaan heteroseksuaalisen käytöksen.
  • Vesterinen, Jamie (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin leijonien kuvaamista Kreikan esiklassisessa runoudessa ja ennen 500-lukua eKr. ajoitetussa arkeologisessa aineistossa. Otan selvää, mitä ja millaisissa yhteyksissä leijonista varhaislähteissä puhutaan, kuinka niitä kuvataan, ja tapahtuuko kuvaustavoissa ajan saatossa muutosta. Arkeologisessa aineistossa keskityn leijonien ja ihmisten välisten yhteenottojen kuvauksiin geometrisen ja orientalisoivan kauden esineistössä: tutkin, millaisia yhteenottotilanteita kuvataan ja missä määrin kuvaukset ovat yhteneväisiä sisällöllisesti ja kronologisesti kirjallisten mainintojen kanssa. Lisäksi pyrin arkeologisia ja kirjallisia lähteitä vertailemalla ottamaan selvää Herakleen ensimmäisen urotyön, taistelun Nemean leijonaa vastaan, varhaisten kuvausten evoluutiosta. Tutkimusmenetelmänä on molempien aineistoryhmien osalta aineiston kuvaus ja kuvausta seuraava aineiston analyysi. Luulöytöjen ja kirjallisten mainintojen perusteella vaikuttaa siltä, että leijonia on elänyt Kreikan maaperällä pronssikaudella ja mahdollisesti vielä ainakin persialaissotien aikaan. Toisaalta itämaisilla esikuvilla oli kiistaton vaikutus leijonan varhaiseen kuvaukseen Kreikassa. Leijonamainintoja on esiklassisen kauden runoudessa säilynyt kolmentoista kirjailijan korpuksessa sekä neljässä homeerisessa hymnissä. Kreikan varhaisimmassa kirjallisuudessa, homeerisessa epiikassa, leijonat esiintyvät usein vertauksissa, joissa analogia perustuu yleensä väkivaltaiseen yhteenottoon: tyypillisesti vertausten leijonat ottavat yhteen karjaa vahtivien paimenten kanssa. 600- ja 500-luvun sekä varhaisen 400-luvun eKr. runoudessa säilyneitä kielikuvia, joissa mainitaan leijona, on määrällisesti vähemmän, mutta ne ovat monipuolisempia muodollisesti ja sisällöllisesti. Alkaioksen, Ksenofaneen, Semonideen, Kydiaan, Theogniin ja Pindaroksen korpukseen sisältyy sananlaskuja, aforismeja sekä metaforia, joissa muun muassa rinnastetaan leijonan ja hirvenvasan kohtaaminen seksuaaliseen valloittamiseen. Niissä myös pohditaan leijonan luontoa: leijonan thymos, ’sydän, mieli’, on jo epiikassa esiintyvä topos, jota lyyrikot kehittävät edelleen. Kun epiikassa leijonansydämisyys on sankarien ominaisuus, on se Pindaroksen ja Bakkhylideen epinikion-runoissa lisäksi voittoisien atleettien ominaisuus. Leijonalle ominaisen voimankäytön ohella atleetti tarvitsee muitakin ominaisuuksia, joita Pindaroksen tuotannossa edustaa leijonan vastinparina esiintyvä ovela kettu. Esiklassisessa runoudessa leijonia esiintyy myös ekfrasis-kuvauksissa sekä eräiden jumalten, Artemiin, Dionysoksen, Hermeen, Afroditen, Apollonin, Suuren Äidin, Proteuksen, Thetiin, ja Kirken yhteydessä. Jumalat kykenevät ohjaamaan leijonien mielentiloja, omaksumaan niiden ulkomuodon ja muuttamaan ihmisiä leijoniksi. Herakleen ja Nemean leijonan taistelusta kertoo ensimmäisenä säilyneenä lähteenä Hesiodos. Herakleen paini leijonan kanssa vaikuttaa kuva-aineiston ja Epimenideen nimissä olevan fragmentin perusteella olleen tunnettu jo 600-luvulla, mutta ensimmäiset kattavat kuvaukset siitä ovat peräisin Pindaroksen ja Bakkhylideen tuotannosta. Pindaros myös kertoo varhaisimpana säilyneenä lähteenä Kyrenen ja Battoksen taisteluista leijonia vastaan Thessaliassa ja Libyassa. Kuva-aineisto on peräisin noin ajalta 850–600 eKr. Se koostuu 24 esineestä, joihin kuuluu vaaseja, terrakotta-, pronssi- ja kryselefantiinireliefejä, kultaisia diadeemeja, pronssisia ja norsunluisia pienoisveistoksia, hopea- ja pronssisolkia sekä norsunluinen kampa. Ehdotan aineiston jakoa aiheenmukaisiin kategorioihin, jotka ovat geometrisessa taiteessa suosittu mutta varhaisesta kirjallisuudesta puuttuva raatelu, niin ikään geometrisella kaudella suosittu karjaa puolustava paimen, jolla on vertailukohtia Iliaassa, leijonanmetsästys, aseellinen leijonataistelu sekä sen aseeton variantti leijonapaini. 600-luvulle ajoitetuista leijonataistelu- ja leijonapainikuvauksista kolme on suurella varmuudella identifioitavissa Herakleen ja Nemean leijonan taistelun kuvauksiksi: Sisiliassa vuosisadan puolivälissä valmistettu polykromistamnos, jossa sankari lävistää leijonan miekalla, sekä vuosisadan loppupuolelle ajoitetut, Koillis-Peloponnesoksella valmistetut kilpien käsivarsipidikkeiden pronssireliefit, joissa leijona on sankarin kuristusotteessa.
  • Buchholz, Matias (Helsingfors universitet, 2004)
    Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida eräitä lakitermejä, jotka esiintyvät papyruksessa P. Petra inv. 83. Kyseinen dokumentti, joka sisältää sopimuksen kahden naapuruksen välisen kiistan lopettamiseksi, ajoittuu todennäköisesti vuodelle 574 jKr. ja se kuuluu Jordanian Petrasta vuonna 1993 löydettyyn hiiltyneeseen papyrusarkistoon. Papyrus on tällä hetkellä vielä julkaisematon, ja tämä työ on osa siihen liittyvää perustutkimusta, jonka tarkoituksena on toisaalta selittää tekstin itsensä sisältö, toisaalta arvioida sen antaman informaation merkitystä laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Papyrus on kirjoitettu kreikaksi, Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan virallisella kielellä, mutta itse lakitermeistä suurin osa liittyy alun perin latinan kielellä luotuun roomalaiseen oikeuteen. Paikallinen väestö puolestaan oli seemiläistä alkuperää, jolla ei ainoastaan ollut oma kieli, vaan jolla oli ollut ennen valtakuntaan liittämistä omat oikeustraditionsakin. Niinpä papyruksessa esiintyvien termien tutkimuksen kautta nousevat esille monenlaiset laajemmatkin kysymyksenasettelut. Lakitermejä analysoidaan pääasiassa kolmesta näkökulmasta. Ensisijaisena pyrkimyksenä on selvittää niiden tarkka merkitys asiayhteydessään, joka papyruksen fragmentaarisuuden vuoksi ei ole etukäteen selvä, ja siten edistää tekstissä puheena olevien asianhaarojen ymmärtämistä. Toiseksi termien käyttöä koskevat tulokset suhteutetaan yleiseen oikeushistoriaan ja pyritään arvioimaan niiden merkitystä Petrassa käytössä olleen oikeusjärjestelmän kannalta. Kolmas näkökulma on kielitieteellinen, sillä termien käyttö papyruksessa on nähtävä osana laajempaa kehitystä, jossa roomalaisen oikeuden vähittäinen muuttuminen bysanttilaiseksi johti kielten vaihtumiseen ja koko juridisen käsitteistön siirtymiseen latinasta kreikkaan. Siksi tässä työssä käytetään itse papyruksen analyysin lisäksi laajaa vertailumateriaalia, joka koostuu ennen kaikkea roomalaisesta ja bysanttilaisesta lakikirjallisuudesta sekä dokumentaarisesta lähdeaineistosta, etenkin egyptiläisistä papyruksista. Niin tässä papyruksessa kuin muissakin kreikankielisissä lähteissä esiintyvät roomalaiseen oikeuteen liittyvät termit voidaan jaotella suoriin lainoihin, käännöslainoihin sekä komparaatiolainoihin. Jälkimmäisillä tarkoitetaan kreikan kielessä jo aiemmin käytössä olleita termejä, jotka eivät sananmukaiselta merkitykseltään vastaa latinalaisia, mutta joita alettiin käyttää jonkin latinalaisen termin vastineina. Tutkimus tekee selväksi, että olipa kyse mistä lainakategoriasta tahansa, lakitermien siirtyessä kielestä toiseen tapahtui yleensä semanttisia muutoksia eikä termejä aina käytetty samalla tavalla kuin alkukielessä. Merkityskenttä saattoi esimerkiksi supistua taikka laajentua tai sanalle saattoi kehittyä lainautumisen jälkeen täysin uusiakin merkityksiä. Oikeushistorian suhteen on huomioitava ero virallisten säännösten ja provinsseissa noudatettujen käytäntöjen välillä. Kaiken kaikkaan Petra näyttää kuitenkin olleen kiinteä osa Bysantin valtakuntaa, jonka lakeja ainakin pääpiirteissään noudatettiin. Kaikkien termien käytötavat eivät tosin ole johdettavissa suoraan virallisiin lakikorpuksiin, mutta ne eivät myöskään sodi niitä vastaan. Roomalaisen oikeuden tuntemus näyttää olleen Petrassa jopa parempaa kuin esimerkiksi Egyptissä. Mitä tulee papyruksessa puheena oleviin konkreettisiin asianhaaroihin, termien merkityksen ymmärtäminen selventää joidenkin aspektien pääpiirteitä, kun taas yksityskohdat jäävät tekstin fragmentaarisuuden takia useimmiten epäselviksi.
  • Gyllenberg, Rafael (Yliopistopaino, 1994)