Browsing by Subject "kriisit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Lehtonen, Irma (2005)
    Tarkastelin työssäni sitä prosessia, joka käynnistyi, kun bimiehet ilmoittivat naispuolisille asuinkumppaneilleen tuntevansa kiintymystä miehiin ja harrastavansa seksiä miesten kanssa. Tutkimuksessani käytin materiaalina seitsemältä bimieheltä ja seitsemältä naispuoliselta asuinkumppanilta saamaani materiaalia. Biseksuaalisuus koettiin peitellyksi, näkymättömäksi, vaietuksi ja ahdistavaksi asiaksi. Bimiehet kokivat biseksuaalisuuden ahdistavaksi sen vuoksi, että useinkaan heitä lähellä olevat läheiset eivät olleet tietoisia miehen biseksuaalisuudesta. Kun bimiehet kertovat biseksuaalisuudestaan eli "tulivat ulos kaapista", se aiheutti läheisille hyvin voimakkaan kriisitilanteen. Halusin tutkimuksellani osoittaa, minkälaisia tuntemuksia bimiehet ja naispuoliset asuinkumppanit kävivät läpi sekä osoittaa myös sen, että elämä ei loppunut ilmoitukseen biseksuaalisuudesta, vaan tilanteesta voi selvitä. Tutkimukseni tarkoitus oli tuottaa tietoa biseksuaalisuudesta biseksuaaleille itselleen. Naisille, joiden kumppanit ovat biseksuaaleja. Viranomaisille ja ylipäätään kaikille biseksuaalisuudesta kiinnostuneille ihmisille. Keräsin aineistoni haastattelemalla tutkittaviani Internetin Messengeriä apuna käyttäen. Tein etukäteen kysymyksiä, joiden avulla henkilökohtaiset haastattelut etenivät. Jotkut halusivat kirjoittaa elämäntarinansa ja sain kirjoitetut elämäntarinat tutkittavilta sähköpostitse. Osan aineistosta keräsin Suomi24.fi keskustelupalstoille kirjoitetuista mielipidekirjoituksista. Tärkeinä tutkimustuloksina pidän bimiesten kokemuksia "kaapissa olosta". Tullessaan "ulos kaapista" eli kertoessaan biseksuaalisuudestaan läheisilleen, he läpikävivät erilaisia tunnetiloja, kuten: hämmennys, ahdistus, ilo, riemu ja vapauden tunteet. Bimiehet kävivät läpi kehityskriisiä, jonka aikana käsiteltiin omaa seksuaalisuutta, suhdetta perheeseen ja muihin miehiin. Pitkällisten pohdintojen ja kokemusten jälkeen bimies muodosti itselleen uuden toimivan identiteetin. Naispuoliset asuinkumppanit läpikävivät traumaattista kriisiä sen eri vaiheineen. Kriisin naispuolisille asuinkumppanille aiheutti miesten ilmoitus biseksuaalisuudesta. Miesten odottamaton ilmoitus biseksuaalisuudestaan aiheutti naispuolisille asuinkumppaneille vaikean ja pitkäkestoisen traumaattisen kriisin. Traumaattisessa kriisissä käytiin läpi shokki-, reaktio- ja uudelleen orientoitumisvaiheita. Traumaattisen kriisin läpikäyminen oli monelle tuskallinen, ahdistava ja voimia koetteleva vaihe, jolloin ammattiauttajan tai jonkun samoja asioita kokeneen tuki koettiin hyviksi kriisistä selviämiskeinoiksi. Bimies ja naispuolinen kumppani joutuivat työskentelemään parisuhteensa puolesta ja etsimään keinoja säilyttääkseen parisuhteensa. Yhdeksi tärkeäksi parisuhteen selviytymiskeinoksi nähtiin keskinäinen vahva kiintymys ja rakkaus, jotka kantoivat pahimmissa tilanteissa. Tässä vaiheessa parit kokivat, että biseksuaalisuutta tuntevasta asiantuntijasta olisi koettu saatavan hyötyä parisuhteen solmukohtien avaamiseen. Viimeisenä tuloksena tuon esille miesten välisen yhteyden. Yhteydentarve muihin miehiin nousee bimiesten sisältä ja se on osa bimiehen persoonallisuutta. Yhteys muihin miehiin koettiin tärkeäksi, koska vain samassa tilanteessa oleva voi ymmärtää biseksuaalisuutta ja sen mukanaan tuomia asioita. Tärkeimmät lähteeni olivat, Lehtonen, Nissinen & Socadan toimittama teos Hetero-olettamuksesta moninaisuuteen, Freudin seksuaaliteoria, Jenny Kangasvuon Koettu ja kirjoitettu biseksuaalisuus (julkaisematon lisensiaattityö) Ronkaisen Biseksuaalinen kokemus ja biseksuaalinen identiteetti, Harvey Sacksin jäsenkategoriasta kertovat teokset sekä Cullbergin kriisiä käsittelevä teos Tasapainon järkkyessä.
  • Lampinen, Margit (2000)
    Maalaisliitto ja suojeluskuntajärjestö kuuluivat ns. esimmäisen tasavallan keskeisiin voimatekijöihin. Kansalaissodan jälkeen suojeluskuntajärjestöstä tuli osa puolustusvoimia, siis valtion virallista järjestyksenpitokoneistoa, vakinaisen armeijan rinnalle. Silti se oli vapaaehtoisuuteen perustuva kansanarmeija. Suojeluskunnat olivat heti niiden kansannuosunomaisesta synnystä vuosien 1917-18 murrosvaiheesta lähtien maalaisliiton puolustuspoliittisen linjan kulmakiviä. Voisi jopa sanoa, että suojeluskuntajärjestö oli maalaisliiton eräänlainen "lempilapsi". Armeijan rinnalla toimiva vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö sopi erinomaisesti säästäväisyyttä ja maanpuolustushenkeä korostaneen agraaripuolueen ideologiaan. Suojeluskuntien katsottiin ilmentävän "kansan tahtoa". Maalaisliittolaiset karsastivat armeijan yläluokkaisia piirteitä ja sen johtotehtävät miehittäneitä Venäjän armeijassa palvelleita "tsaarinupseereita". Suojeluskuntalaitos oli sen sijaan ulkoisesti karu, mutta tehokas ja halpa maanpuolustusjärjestelmä. Suojeluskuntajärjestön piirissä puhkesi vuosien 1921-32 välillä kriisejä, jotka pakottivat maalaisliiton ottamaan kantaa sen rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa, sen aatteellisiin linjauksiin (lähinnä sen oikeistolaisen johtoportaan "politikointiin") ja sen tehtäviin. Tutkielmassani selvitän, muuttivatko suojeluskuntakriisit maalaisliiton yleistä suhtautumista suojeluskuntajärjestöön. Tämän selvittämiseksi tarkastelen jokaista suojeluskuntakriisiä ja maalaisliiton suhtautumista siihen erikseen. Kartoitan myös, miten maalasiliiton sisäiset ristiriidat 1920-luvulla vaikuttivat puolueen suhtautumiseen suojeluskuntakriiseihin. Lisäksi hahmottelen myös muuttiko lapuanliikkeen oikeistoradikaali toiminta 1920-30-lukujen taitteessa maalaisliiton suhtautumista suojeluskuntajärjestöön. Tutkimusprosessin aikana selvisi, etteivät suojeluskuntakriisit muuttaneet maalaisliiton asennetta itse suojeluskuntajärjestöä ja sen perusteita kohtaan. Maalaisliitossa katsottiin johdonmukaisesti, että suojeluskuntakriisit johtuivat järjestön sisälle pesiytyneiden oikeistovoimien pyrkimyksistä toteuttaa järjestön kautta omia "hämäräperäisiä puoluetarkoituksiaan". Puolueen piirissä jopa pelättiin suojeluskuntajärjestön oikeistopiirien tavoitteena olevan Italian fasistien mallin mukainen vallankaappaus. Sen sijaan järjestön "talonpoikaisen ytimen" korostettiin olevan johdonmukaisesti laillisen yhteiskuntajärjestyksen takana tälläisia hankkeita vastaan. Siksi suojeluskuntajärjestön tarpeellisuutta "kansan syvien rivien" isänmaallisten pyrkimysten ilmentäjänä puolustettiin vankkumatta. Maalaisliiton sisäiset erimielisyydetkään eivät kyenneet murtamaan puolueen yhtenäisyyttä suojeluskuntajärjestön "terven talonpoikaisen ytimen" tukijana. Kaikkein kovimmalle maalaisliiton luottamus suojeluskuntajärjestön lojaaliuuten laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan joutui lapuanliikkeen Mäntsälän kapinaan "huipentuneiden" laittomuuksien yhteydessä. Kapinalliset kun olivat lähes poikkeuksetta suojeluskuntalaisia. Silti lapuanliikekään ei onnistunut katkaisemaan maalaisliiton ja suojeluskuntajärjestön välistä yhdyssidettä. Lähdeaineistoni koostuu maalaisliiton keskuselinten, eduskuntaryhmän ja sen valtuuskunnan kokouspöytäkirjoista, puolueen lehdistä sekä Santeri Alkion päiväkirjamuistiinpanoista (sisältää myös kirjeenvaihtoa mm. E. E. Kailan kanssa). Olen myös käyttänyt Keskustan ja maaseudun arkistossa sijaitsevia veteraanihaastatteluja lähdemateriaalina. Lisäksi olen hyödyntänyt joitakin Sota-arkistossa säilytettäviä suojeluskuntajärjestön aisakirjoja sekä E. E. Kailan pikkukokoelmaa. Aiemmat tutkimukset kuuluvat luonnollisesti myös tutkielmani lähdemateriaaliin.
  • Sveholm, Eevi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.
  • Eiro, Sanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma tarkastelee 35–65 -vuotiaiden uskonkriisin kanssa kamppailleiden ihmisten kokemuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tarjoamasta sielunhoidosta. Sielunhoito on keskeinen osa kirkon elämää ja papin kanssa tapahtuva uskonkriisin käsittely liittyy sielunhoidon keskeiseen eksistentiaalisia kysymyksiä ja jumalasuhdetta käsittelevään alueeseen. Tutkielma selvittää millaisena uskonkriisi näyttäytyy sielunhoitoon hakeutuvan näkökulmasta ja mitä odotuksia se asettaa sielunhoidolle, minkälainen on papin kanssa tapahtuva kohtaaminen ja millainen merkitys kohtaamisella on uskonkriisissä. Sekä uskonkriisi että sielunhoito ovat monimuotoisia ilmiöitä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu ihmisen ja uskon kehitystä sekä sielunhoitoa tarkastelevasta kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineiston keräys toteutettiin julkisella haastattelukutsulla pääkaupunkiseudulle keskittyneissä medioissa. Aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeiset uskonkriisiin johtaneet tekijät ovat kokemus ulkopuolisuudesta, erilaiset traumaattiset kriisitapahtumat ja oma jumalasuhde. Näihin vaikuttavat elämänkulku ja ihmissuhteet. Yleisesti voidaan todeta, että uskonkriisit kietoutuivat voimakkaasti ihmisen koko elämänkulkuun, eivätkä tuo sielunhoitotilanteeseen mitään erityisiä odotuksia. Uskonkriisiin liittyvät sielunhoitokohtaamiset ovat dialogisia, spirituaalisia ja terapeuttisia. Auttavuuden kannalta merkittävää on papin sekä hengellinen että psyykkinen koulutus- ja osaamistaso. Keskeistä on yksilön kuuntelu ja kunnioittava suhtautuminen. Kohtaamattomiksi koetuissa sielunhoitotilanteissa kommunikaatio ei toimi ja tilanteet koetaan epäempaattisina ja epäeettisinä. Uskonkriisiprosessin monet vaikutukset ovat sielunhoidosta riippumattomia henkisiä ja hengellisiä muutoksia ja ne voidaan nähdä myös uskonelämän rakenteellisina muutoksina. Sielunhoidon kohtaamiskokemuksella on vaikutusta uskonkriisiin. Sielunhoidon merkitys jakaantuu kriisiä syventävään, uskonelämää vahvistavaan ja hyvinvointia ja elämänhallintaa lisäävään kategoriaan. Toimimattomissa kohtaamisissa sielunhoito systemaattisesti syventää uskonkriisiä tai se voi jopa luoda uskonkriisiksi koetun tilan. Auttavat kohtaamiset puolestaan mahdollistavat uskonelämän vahvistumisen ja elämänhallinnan lisääntymisen. Tutkielma tuo ilmi monimuotoisuuden sielunhoitajien koulutuksessa ja orientoitumisessa sielunhoidollisiin tehtäviin ja tukee viitekehyksen kuvaa ihmisen hengellisen ja psyykkisen todellisuuden sisäkkäisyydestä. Sielunhoito on yksi apukeino elämän eri ulottuvuuksien käsittelyssä ja uskonkriisin yhteydessä auttavissa kohtaamisissa se on merkittävä hengellisen ja psyykkisen pohdinnan paikka.
  • Niemi-Sampan, Priska (Helsingin yliopisto, 2021)
    Keväällä 2020 elettiin historiallista aikaa, kun Covid-19 pandemian aiheuttamat poikkeusolot eristivät suomalaiset koteihinsa ensimmäisen kerran. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja tunteita korona-aika ja sen vaatimat rajoitustoimet herättivät suomalaisissa nuorissa sekä millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusoloista selviytymisessä. Lisäksi tutkielmassa haluttiin selvittää, näyttäytyykö sosiaalisen median rooli nuorten elämässä erilaisena eri ajankohtina poikkeusolojen pitkittyessä. Aineisto koostui kolmen eri aikana kerätyn kyselylomakkeen avoimista vastauksista, jotka on kerätty 05.04.2020 - 05.05.2020 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 37 19–29-vuotiasta suomalaista nuorta ja nuorta aikuista. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi Tuomen ja Sarajärven (2018) esittelemä laadullinen teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analysoinnissa huomioitiin konstruktionistinen ote aineistoa tulkittaessa. Analyysissä teoreettisina käsitteinä toimivat resilienssin ja copingin käsitteet, joita on sovellettu erityisesti kriiseihin ja sosiaalisen median kontekstissa tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulosten perusteella sosiaalisen median rooli rakentui hyvin tärkeäksi ja kokonaisvaltaiseksi nuorten arjessa koronakeväänä. Sosiaalisen median rooli näyttäytyi selviytymisen kannalta tärkeänä. Se kasvatti poikkeusolojen aikana resilienssiä tarjoamalla mahdollisuuden käyttää erilaisia coping-keinoja. Poikkeusolojen alussa some näyttäytyi alustana, jonne nuoret kokoontuivat. Somea tulkittiin poikkeusolojen alussa hätäkokoontumispaikkana, jonne nuoret suuntasivat etsimään ja jakamaan tietoa sekä purkamaan omia tunteitaan kriisin alussa, mikä kuvastaa somea resilienssin lähteenä. Aineistosta rakentui kuusi erilaista coping-keinoa. Poikkeusolojen aikana nuoret alkoivat hyödyntää somea eri tavoin uudelleenorganisoitumiseen ja arjesta selviytymiseen. Tässä vaiheessa some näyttäytyi ikään kuin työkalupakkina, josta nuoren on ollut mahdollista poimia itselle tarpeellisia coping-keinoja. Aineistosta rakentui coping-keinoja, jotka ovat muun muassa uudelleenorganisoituminen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen, optimismi ja huumori somessa, uuden oppiminen ja itsereflektointi, passiivinen selaaminen todellisuuden pakokeinona ja kontrollin tunteen hakeminen. Poikkeusolojen jatkuessa näyttäytyi somen roolin muuttumista. Analyysissä syntyneistä luokista muodostettiin lopuksi poikkeusolojen aikaisen somen käytön malli, joka kuvaa aineistosta rakentuneita somen rooleja, käytön kolmea vaihetta ja kolmea käyttäjäprofiilia. Tulokset onnistuivat valottamaan nuorten kokemuksia ja syventämään ymmärrystä siitä, millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusolojen aikana. Tutkielman tulokset onnistuivat avaamaan näitä ilmiöitä laadullisesti, sillä aikaisemmat selvitykset olivat pääosin tilastollisia, eikä niistä välittynyt nuorten ääni tarpeeksi syvällisesti. Nuorten kokemusten ja sosiaalisen median roolin ymmärtäminen on erityisen tärkeää varsinkin nyt, kun koronakriisi on jatkunut jo yli vuoden.
  • Vuorelma, Johanna (2021)
    Koronapandemia on paitsi terveydellinen ja taloudellinen kriisi myös tiedollinen kriisi. Koronapandemian tiedolliseen kriisiin viitataan usein silloin, kun alleviivataan tiedon niukkuutta nopeasti levinneen viruksen torjunnassa. Tiedollinen kriisi on kuitenkin muutakin kuin vain tiedon puutetta kriisin keskellä. Tiedollinen tyhjiö täyttyy nopeasti tilanteessa, jossa kansalaisilla on kova tiedonjano, mutta vakiintuneet tiedontuotantoon keskittyneet tahot tutkijayhteisöstä viranomaisiin ja mediaan eivät pysty täyttämään sitä riittävällä tavalla. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, millaisia muotoja koronapandemiaa koskevat todellisuuden kuvaukset ja tiedontuotanto ovat saanut kriisin keskellä. Kysymys siitä, miten todellisuutta voi kuvata mahdollisimman tarkasti, on yksi yhteiskuntatieteiden keskeisiä kysymyksiä. Sen äärellä olemme myös koronakriisissä.
  • Halttunen, Ilkka (2007)
    Organisaatioviestinnän kirjoissa painotetaan, että yrityksen toiminnan tulee olla ennaltaehkäisevää, eikä reagoivaa. Kuitenkin kriisiviestinnän tutkimuksessa lähtökohtana on ollut reagointi kriiseihin. Koska kriisiviestinnän tutkimus oli reagoivaan toimintaan painottunutta, piti minun esittää vaihtoehtoinen ja parempi lähestymistapa kriisien hallintaan. Esitinkin, että suurin osa kriiseistä eri toiminnoissa (kuten rahoitus, tuotanto ja markkinointi) voidaan ehkäistä ennalta. Avasin uuden tutkimussuunnan tutkimalla varsinaisena tutkimusongelmanani: Miten yritys voi estää asiakasvalitusta kehittymästä potentiaaliseksi kriisilähteeksi? Perusajatukseni oli, että kun yritys suhtautuu asiakasvalituksiin yhtä vakavasti kuin kriisiviestinnän tutkijat kehottavat suhtautumaan kriiseihin, yritys voi ehkäistä ennalta kriisit, jotka aiheutuvat asiakasvalituksista. Tavoitteeni oli kirjoittaa poikkitieteellinen tutkielma, jossa yhdistän kriisiviestinnän ja asiakasvalitusten tutkimuksien hyvät puolet. Tutkielmani lopputulos on malli asiakasvalitusten hallintaan ja johtamiseen. Mallini avulla yritykset voivat estää asiakasvalituksia kehittymästä potentiaalisiksi kriisilähteiksi. Samalla yritys muuttaa toimintaansa asiakassuuntautuneemmaksi. Pyrin tavoitteeseen tutkielmani teoriaosassa yhdistämällä kriisiviestinnän ja kriisijohtamisen tutkimustulokset asiakastyytyväisyyttä ja asiakasvalitusjohtamista käsittelevään tutkimukseen. Empiirisessä osassa tutkin reklamaatioprosessin vaiheita eräässä telealan yrityksessä. Tutkielmani teoriaosa perustui kriisiviestintää ja –johtamista käsittelevään kirjallisuuteen ja artikkeleihin sekä asiakastyytyväisyyttä ja asiakasvalitusjohtamista käsitteleviin artikkeleihin. Empiirinen osa perustui tutkimuksen yhteydessä tehtyihin haastatteluihin ja case-yrityksestä kerättyyn kirjalliseen materiaaliin. Empiirisessä tutkimuksessa haastattelin seitsemää case-yrityksen reklamaatioprosessista vastaavaa henkilöä tammikuussa 1996 ja yhtä koko case-yrityksen reklamaatioprosessista vastaavaa henkilöä joulukuussa 2006. Tutkimusotteeni oli kvalitatiivinen. Empiirisen tutkimuksen toteutin teoriaosuudessa kehittämääni malliin tukeutuen. Mallini tarjoaa yrityksille työkalun asiakasvalitusten kokonaisvaltaiseen johtamiseen. Empiirisen tutkimukseni toteutin viitekehysmalliini pohjautuneena teemahaastatteluna. Mallini osoittautui tutkimuksessa toimivaksi tavaksi analysoida yrityksen reklamaatioprosessia. Tutkimus myös vahvisti, että lähes kaikki kriisit ovat yrityksen omaa syytä. Tulosten perusteella voi myös sanoa, että asiakasvalituksilla on keskeinen rooli, jos kriisejä halutaan ehkäistä ennalta. Case-yrityksen reklamaatioprosessi oli vielä alkutekijöissään empiirisen tutkimukseni ensimmäisessä vaiheessa. Jokaisella liiketoimintayksiköllä oli omat toimintatavat ja kanavat asiakaspalautteita varten. Empiirisen tutkimukseni toisessa vaiheessa asiakaspalvelu oli keskitetty saman katon alle case-yrityksessä. Merkittävimmiksi reklamaatioprosessin parannuksiksi havaitsin reklamaatioiden digitaalisen tallentamisen, yhteen asiakaspalvelunumeroon siirtymisen ja keskitetyn asiakaspalvelun. Tutkimustulokseni myös vahvistivat, että asiakasvalitusten avulla on mahdollista löytää potentiaaliset kriisilähteet ja ehkäistä kriisien syntyminen. Case-yrityksen keskitetyn asiakaspalvelun suurin haaste oli saada tiedonkulku jouhevammaksi liiketoimintayksiköiden kanssa. Liiketoimintayksiköiden olisi paremmin sitouduttava selvittämään havaittujen ongelmien syyt ja laajuus riittävän nopeasti. Näyttäisi siltä, että case-yrityksen reklamaatioprosessi vaatii ylimmän johdon varauksettoman tuen ja täydellisen sitoutumisen, jotta asiakasvalitus ei kehittyisi potentiaaliseksi kriisilähteeksi
  • Högman, Mari (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmani kohteena on arjen ja poikkeuksellisen arjen kokemus Suomen itärajalla sijaitsevissa kylissä sotavuosina 1939–1945 ja niiden jälkeisinä vuosina. Tuon esille miten poikkeuksellinen arki ja tavallinen arki määrittyvät kertojien kokemuksissa sotien aikana ja sodan päättymisen jälkeisinä vuosina, ja mikä on rajan läheisyyden vaikutus kokemukseen. Tulkitsen itärajalla asuneiden kokemuksia muistitietotutkimuksen kautta käyttäen lähiluvun metodia. Ensisijaisena lähteenä käytän haastattelu-, muistelu- ja keruuaineistoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Joensuun perinnearkistosta (JPA). Tutkielmassa käytetyt haastattelu- ja muistelutallenteet on tehty vuosien 2008 ja 2015 välillä. Tallenteita on kuusi kappaletta, yhteensä 12 tuntia äänitteitä ja tutkielmassa käytettyjä litteroituja sivuja on 130. SKS:n Rajaseudun elämää -keruu on tehty vuonna 2010 ja aineistosta käytän 11 vastaajan aineistoja, ja sivuja on yhteensä 65. Muina lähteinä on käytetty ajanjakson historiaan liittyviä artikkeleita sekä teoksia yhteensä 68. Käytän 21 eri teoria- ja metoditeosta tai -artikkelia. Arjen ja poikkeuksellisen arjen kokemus muodostuu kertojien muistoissa aistimuistojen, fyysisyyden, kollektiivisen muistin kautta silloin, kun kertoja elää kokemushetkellä varhaislapsuuttaan. Hieman vanhempana koettu kokemus muodostuu konkreettisten tehtävien ja työnteon kautta. Tämän ikäkauden kokemuksesta kertomisen ominaispiirteisiin kuuluu kerrontahetkessä tapahtuva tapahtumahetken arviointi. Kertojien nykyhetken lapsuuskäsitys tuottaa lisäksi tapahtumahetken selittämistä ja taustoittamista. Aikuisena koettua arvioidaan sekä tapahtuma- että kerrontahetkellä. Kokemukset konkretisoituvat työnteon kautta ja kerronnassa välittyy yhteisöön kuulumisen tunne. Arki koetaan itärajalla poikkeuksellisena silloin, kun kotoa joudutaan lähtemään evakkoon, ja evakosta paluun jälkeen rajan fyysisen muuttumisen ja siirtymisen kautta. Tavallisesta arjesta poikkeavat työtehtävät ja sotien jälkeen rajan myötä lähemmäs siirtynyt Neuvostoliitto, muodostavat poikkeuksellista arkea. Sota-arjesta tulee kriisiajan arkea, joka koetaan ajan kuluessa tavallisena arkena. Sodan jälkeen rajavyöhykkeellä arki koetaan tavallisena, kun liikkumis- ja oleskelulupiin ja niiden tarkistuksiin totutaan. Sodan vaikutus jatkuu vielä vuosikymmeniä itärajalla Neuvostoliiton pitäessä rajan pinnassa sotaharjoituksia. Neuvostoliiton käymä hermosota aiheuttaa pelkoa rajaseudun asukkaissa. Sodan vaikutus ulottuu myös sotaa henkilökohtaisesti kokemattomiin kollektiivisen muistin, muistelun ja muistamisen kautta.
  • Bask, Anna (2008)
    Pro gradu -työni tutkii Uruguayn ja Argentiinan välisestä sellutehdaskiistaa (2005-). Tässä tutkimuksessa kiistaa on tarkasteltu maiden välisellä tasolla. Tarkoituksenani on ollut selvittää, mitkä kaikki tekijät vaikuttivat Argentiinan hallituksen jyrkkään kantaan koskien sellutehdashanketta Uruguayn ja Argentiinan rajalla. Tärkeimmät lähteeni koostuvat Argentiinassa, Uruguayssa ja Suomessa tehdyistä asiantuntijahaastatteluista sekä aiheesta kirjoitetuista analyyseistä. Lisäksi olen käyttänyt tutkimuksessani valtakunnallisten lehtien julkaisemia artikkeleita sekä presidentti Néstor Kirchnerin puheita. Analyysini osoittaa, Argentiinan hallituksen toiminta sellukiistassa ei selity pelkällä poliittisella opportunismilla. Maan linja voidaan lisäksi nähdä seurauksena Argentiinan poliittisesta kulttuurista, Uruguay-kuvasta, institutionaalisesta heikkoudesta ja presidenttikeskeisestä järjestelmästä. Nämä seikat pääsivät vaikuttamaan Argentiinan politiikkaan talouskriisin (2001–02) luomissa olosuhteissa, joita leimasi voimakas legitimiteettikriisi ja kansallisen identiteetin uudelleen rakentaminen. Talouskriisin seurauksena johtajia syytettiin välinpitämättömyydestä, heidän erottamistaan vaadittiin kaduilla ja koko poliittisen järjestelmän hyväksyttävyys asetettiin kyseenalaiseksi. Päättäjät pyrkivät osoittamaan tarpeellisuutensa ottamalla voimakkaasti kantaa päivänpoliittisiin kysymyksiin. Samalla Kirchner näki mahdollisuuden muokata tehdaskiistasta kansallinen kysymys. Tällöin sitä käytettiin myös korjaamaan talouskriisin aiheuttamaa säröä argentiinalaisten itsetunnossa. Tehdaskiistaa selittää keskeisesti myös Argentiinan historiakäsitys. Maa mieltää itsensä itseoikeutetuksi johtovaltioksi latinalaisessa Amerikassa. Uruguaylla on yhteinen siirtomaamenneisyys Argentiinan kanssa, ja se katsotaan yhdeksi sen maakunnista ja hieman keinotekoiseksi valtioksi. Tehdaskiistaa on siksi pidetty maan sisäisenä alueellisena konfliktina, jonka selvittämistä ei ole kiirehditty. Lisäksi hallituksen toimia kiistassa selittävät maan instituutioiden heikkous ja laajalle levinnyt korruptio. Argentiinalle on luonteenomaista elää jatkuvassa vaalikamppailussa, mikä saa poliitikot tavoittelemaan lyhyen aikavälin hyötyjä. Entre Ríosin osavaltion kuvernöörin populistiset kannanotot tehdaskiistaan takasivat peronistien alueellisen vaalivoiton. Presidentinvaaleissa voittajaksi tuli Néstorin vaimo. Tämän lisäksi sellukiista osoittautui Kirchnerille oivaksi välineeksi saada oma puolue hallintaan. Vähäinen luottamus instituutioihin näkyy selkeästi epäluulossa niin Botniaa kuin Uruguaytakin kohtaan. Linjaa selittävät myös Kirchnerin poliittinen tyyli ja henkilökohtaiset kokemukset. Toimiessaan 1990-luvulla Santa Cruzin maakunnan kuvernöörinä hän puolusti aluettaan niin Chileä kuin Argentiinan hallitustakin vastaan maiden välisen rajasopimuksen ratifioinnissa. Myös tehdaskiista on luonteeltaan vahvasti paikallinen. Tukiessaan Gualeguaychún väestöä Kirchner vahvisti omaa identiteettiään. Samalla hän näyttäytyi vahvana johtajana ja pyrki samalla kääntämään huomiota pois maan muista ongelmista.
  • Hokkanen, Aleksi (2001)
    Tutkielmassa käsitellään valuutta- ja maksutasekriisejä sekä analysoidaan niiden syntytekijöitä. Kysymyksen asettelussa havainnollistetaan kahden eri teoreettisen lähestymistavan näkökulmaa valuuttakriiseihin. Ensimmäisen sukupolven malleissa kriisin selittävät talouden heikentyneet perustekijät, kun taas toisen sukupolven malleissa kriisin laukaisijana voi toimia spekulointi, ns. markkinoiden mieliala, joka voi olla itsensä toteuttavaa. Aluksi esitellään valuuttakriisejä käsittelevän teoreettisen lähestymistavan kehittyminen. Erityisesti syvennytään toisen sukupolven lähestymistapaan ja esitellään tarkemmin pakolauseke-lähestymistapa, ns. pehmeiden perustekijöiden merkitys sekä monikäsitteisen tasapainon mahdollisuus. Myös Aasian finanssikriisiä käsitteleviä ns. kolmannen sukupolven malleja sekä kriisien tartuntavaikutus esitellään. Työssä mallinnetaan valuuttakriisi Floodin ja Marionin (2000) mallin avulla. Malli on kompromissi ensimmäisen ja toisen sukupolven lähestymistapojen välillä, ja se ottaa niiden molempien näkökulmat huomioon. Mallissa valuuttakriisi voi selittyä itsensä toteuttavilla odotuksilla valuuttamarkkinoiden tulevasta riskistä. Flood ja Marion sisällyttävät sijoituskohteiden tuottoihin endogeenisen riskipreemion, joka mahdollistaa epälineaariset pääomamarkkinat ja mekanismin monikäsitteiselle tasapainolle. Monikäsitteinen tasapaino saavutetaan täysin yksityisen sektorin spekulatiivisella käyttäytymisellä eikä julkisen vallan tarvitse reagoida hyökkäykseen mitenkään. Johtopäätöksenä on, että jos yksityiset toimijat odottavat valuuttamarkkinoilla yllättäen enemmän hyökkäyksen jälkeistä riskiä, voi se johtaa itsensä toteuttavaan spekulatiiviseen hyökkäykseen, kun talouden perustekijät ovat tarpeeksi heikossa kunnossa. Mallissa käydään läpi tällainen tilanne numeerisen esimerkin avulla, jota havainnollistetaan graafisesti. Tämän jälkeen analysoidaan mallin ja sekä siinä esiintyvän riskipreemion merkitystä talouspolitiikan kannalta sekä esitellään yleinen keskustelu liittyen valuuttakriisien hallinnointiin ja ennustamiseen. Johtopäätöksenä todetaan, että on etukäteen mahdollista kehittää erilaisia varhaisen varoituksen järjestelmiä varoittamaan kriisistä. Hallinnoinnin osalta sekä kiinteät että kelluvat valuuttakurssijärjestelmät asettavat rajoitteita harjoitettavalle talouspolitiikalle vapaiden pääomaliikkeiden vallitessa. Erilaisia pääomaliikkeiden rajoituksia, kuten Tobinin veroa, ei kuitenkaan suositella ratkaisuksi. Kriisejä pystytään parhaiten välttämään kansainvälisellä yhteistyöllä sekä harjoittamalla uskottavaa ja kestävää talouspolitiikkaa. Lopuksi analysoidaan esimerkinomaisesti vuosien 1991 - 1992 Suomen valuuttakriisiä Floodin ja Marionin malliin perustuen. Havaitaan, että Suomen aineisto tukee Floodin ja Marionin mallia siten, että on selvästi havaittavissa muutos riskiodotuksissa, jotka liittyivät sijoituksiin Suomessa. Muutoksen selittävät näköpiirissä ollut taloudellinen taantuma, itäviennin romahdus sekä kasvava vaihtotaseen vaje, jotka kaikki merkitsivät valtion kasvavaa velkarahoitusta ja lisäsivät epäilyksiä valtion kyvystä ja halukkuudesta selvitä veloista ilman devalvaatiota. Yksityisen sektorin sijoitussalkkujen uudelleen järjestely, jonka tavoitteena oli suojautua valuuttakurssitappioilta ja valuuttakurssiin liittyvältä riskiltä, kulutti lopulta keskuspankin ulkomaiset reservit loppuun ja lopetti sen kyvyn puolustaa Suomen markkaa.
  • Kalliosaari, Milja (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämä maisterintutkielma tarkastelee, miten poliittiset tulkinnat näyttäytyivät 1930- ja 1990-luvuilla käydyissä valtiopäiväkeskusteluissa koskien Suomen poikkeustilalainsäädäntöä. Poikkeustilalainsäädännöllä tarkoitetaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa perustuslaillisesti kriisin seurauksena vallankäytön keskittämisen yleensä vain keskeisille hallintoelimille. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten tulkinnat uhkakuvista, laillisuudesta ja vallankäytöstä näyttäytyivät ja ilmenivät valtiopäiväpöytäkirjoissa ja -asiakirjoissa, vaikuttaen kokemukseen siitä, miten ja millaisin ehdoin vallankäyttöä kriisissä tuli toteuttaa. Lainsäädäntöä koskevaa keskustelua rajataan Erving Goffmanin kehysanalyysillä neljän tarkastelukehyksen kautta, joiden tarkoituksena on tuoda esiin, miten päättäjien poliittiset tulkinnat näyttäytyivät poikkeustilalainsäädännöstä käydyssä keskustelussa. Tulkintoina voidaan pitää yksilötasoisia odotuksia ja maailmankuvia. Kehyksillä pyritään teorialähtöisesti hahmottamaan, miten kansalaisyhteiskunnan ja vallan suhde vaikutti laista käytyyn keskusteluun, millaisia näkemyksiä lain tarkkuuden suhteen esitettiin, millaisiin uhkakuviin laissa pyrittiin vastaamaan ja missä määrin muut valtiot toimivat esimerkkinä tai vertailukohtana lainsäädännölle. Suomi on valittu tarkastelukohteeksi sen omalaatuisen historiansa takia: Valtion määrittävä turvallisuuspoliittinen asema syntyi 1900-luvulla yhdistelmästä ulko- ja sisäpoliittisia jännitteitä. Tarvittiin lainsäädäntö, joka kykeni parhaalla tavalla ottamaan huomioon erilaiset turvallisuusalueet. Sen tuli olla tiukka, jotta ulkopoliittisen selkkauksen sattuessa laki ei jättänyt kansainväliselle yhteisölle tulkinnanvaraa Suomen koskemattomuudesta. Toisaalta lain tuli olla kykenevä vastaamaan sisäisiin rauhattomuuksiin niin, että vallan jatkuvuus voitiin taata. Erilaiset tekijät näin päällekkäin ja suhteessa toisiinsa rajasivat kriisilainsäädännön toimintatilaa. Tutkimus yhdistelee näkökulmissaan muun muassa Bryan Rooneyn analyysiä poikkeustilojen hallintaan vaikuttavista muuttujista, Antero Jyrängin tulkintoja suomalaisesta oikeusfilosofiasta, sekä Giorgio Agamben tulkintoja poikkeustilojen problematiikasta. Analyysi avaa näin kehityskaaria poikkeustilalainsäädännöstä käydyn keskustelun taustalla. Tutkimus osoittaa, ettei lainsäädännöstä käyty keskustelu määrittänyt ainoastaan poikkeustiloja: keskustelussa neuvoteltiin niin puolueiden välisistä valtasuhteista kuin suomalaisen valtion identiteetistä. Keskeiseksi valtiovallan ja yhteiskunnan suhdetta määrittäväksi tekijäksi muodostuikin ontologinen kysymys siitä, mikä todella oli se kansa, jota tuli suojella ja kenellä oli oikeus asettua sen turvaajaksi. Lainsäädännön kautta myös itse poikkeustilat problematisoitiin, herättäen kysymyksen siitä, missä määrin ja miten poikkeustiloja todella voitiin tai tuli säädellä. Tulkintojen kautta hahmotettiin laajemmin Suomen paikkaa osana Eurooppaa ja kansainvälisiä valtarakenteita, näin kiteytyen kysymykseen siitä, mitä tarkoitti olla länsimainen valtio ja mihin Suomi sopi tässä rakennelmassa. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, missä määrin poliittiset päättäjät todella ovat kykeneviä tekemään päätöksiä kansakunnan kohtalosta kriisissä, jos päätösprosessien taustalla vaikuttavat tulkinnat eivät ole jaettuja. Toisaalta se jättää laajemmin pohtimaan poikkeustilojen kykyä toteuttaa hallintaa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti, mikäli lainsäädäntö itsessään politisoituu osana käsittelyprosessia.
  • Kiukkanen, Venla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yksi suurimpia viime aikaisia poliittisia trendejä maailmanlaajuisesti on ollut erilaisten populististen puolueiden, liikkeiden ja yksittäisten politiikkojen suosion nousu ja sitä seurannut pääsy tärkeisiin valta-asemiin. Muista politiikan kentällä vaikuttavista toimijoista populistit erottuvat usein erityisesti omintakeisen itseilmaisunsa ja retoriikkansa kautta. Perinteisestä poliittisesta ilmaisusta poikkeavat ulostulotavat ovat populisteille usein tietoinen keino tehdä pesäeroa muihin poliittisiin toimijoihin, erottua ja herättää keskustelua. Tämä tutkielma käsittelee populistista retoriikkaa perussuomalaisten kansanedustajana, varapuheenjohtajana, presidentinvaaliehdokkaana ja europarlamentaarikkona toimineen Laura Huhtasaaren videoblogeissa. Huhtasaaren retoriikkaa tarkastellaan Benjamin Moffittin tunnetuksi tekemän populistisen tyylin käsitteen kautta. Moffitt määrittelee populistiselle poliittiselle tyylille kolme ydinpiirrettä: vastakkainasettelut kansan ja eliitin välillä, ns. huonot tavat eli perinteisestä poliittisesta käyttäytymismallista eroatekevän värikkään ja epämuodollisen itseilmaisun sekä erilaisten kriisien, uhkien ja romahdusten performoinnin. Näistä ydinpiirteistä ensimmäistä, kansan ja eliitin välisiä vastakkainasetteluita, on tutkielmassa Ernesto Laclaun ajattelun avulla laajennettu koskemaan myös yleisemmin muitakin me vastaan muut -tyylisiä dikotomioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisin retorisin keinoin Huhtasaari performoi populistista tyyliä. Huomio kiinnittyy jokaiseen populistisen tyylin ydinpiirteeseen eli siihen, millaisia vastakkainasetteluita Huhtasaaren retoriikassa ilmenee, millaisiin populismille ominaisiin huonoihin tapoihin Huhtasaari retoriikassaan tukeutuu sekä miten Huhtasaaren retoriikassa performoidaan kriisejä, uhkia ja romahduksia. Aineistona tutkielmassa toimivat Huhtasaaren videopalvelu youtubeen kuvaamat videoblogit. Sosiaalisen median käyttö poliittisen ilmaisun välineenä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, ja erityisesti tämän päivän populismin ja sosiaalisen median välinen tiivis yhteenkietotuminen tekee sosiaaliseen mediaan tuotetusta populistisesta aineistosta kiinnostavan tutkimuskohteen. Tutkielman aineisto käsittää 25 videoblogia noin puolen vuoden ajanjaksolta. Aineistoa lähestytään tutkielmassa retorisen analyysin kautta, hyödyntämällä erityisesti Arja Jokisen koostamaa listaa erilaisten retoristen keinojen kirjosta. Aineiston analyysi osoittaa kaikkien kolmen populistisen tyylin ydinpiirteen vahvan läsnäolon Huhtasaaren videoblogien retoriikassa. Vastakkainasettelut ovat keskeinen osa Huhtasaaren videoblogien retoriikkaa. Huhtasaarelle ominaista on hahmottaa yhteiskuntaa me vastaan muutajattelun kautta, jonka puitteissa omaan puoleen eli meihin liitetään paljon positiivisia määreitä, vastapuolen eli muiden muodostaessa vaarallisen vihollispuolen. Erityisesti neljä vastinparia nousee videoilta tiuhaan tahtiin esiin: Huhtasaaren oma puolue perussuomalaiset ja sen vastapuoli eli muut kotimaiset puolueet, valtamedia ja sen vastapuoli eli ”toisinajattelijoiksi” mielletyt kansallismieliset konservatiivit, suomalainen kantaväestö ja sen vastapuoli eli etenkin Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat, sekä liberaalit toimijat ja arvot ja niiden vastapuoli eli konservatiiviset tahot ja konservatiivinen arvomaailma. Huonojen tapojen saralla Huhtasaaren voi havaita viljelevän erittäin värikästä, epädiplomaattista ja liioittelevaa kielenkäyttöä jokaisella analyysiaineistoon kuuluvalla videolla. Erityisesti poliittisista vastustajistaan ja itseään kuohuttavista ja ärsyttävistä aiheista puhuessaan Huhtasaaren puheet käyvät hyvin lennokkaiksi, ja hän lataa niihin koviakin syytöksiä vastustajiaan kohtaan. Huhtasaari pyrkii videoillaan profiloitumaan suorasanaisena ja kriittisenä äänenä, joka räväkillä puheenvuoroillaan ”haastaa hegemoniaa” ja sanoo asiat kuten ne ovat. Kriisejä, uhkia ja romahduksia performoidaan myös Huhtasaaren videoblogeissa tiiviisti. Huhtasaaren suhtautuminen tulevaisuuteen on monessa mielessä pessimistinen, ja hän maalailee videoillaan usein erilaisia kauhuskenaarioita, joiden realisoituminen hänen mukaansa johtaa länsimaisen nyky-yhteiskunnan tuhoon. Kolmenlaiset uhkakuvat toistuvat Huhtasaaren videoilla kaikista eniten: Euroopan unionin muodostama uhka kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, käsitykset joiden mukaan nyky-yhteiskunnassa sananvapautta rajoitetaan koko ajan enemmän, sekä pelko islamilaisista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja länsimaisen kulttuurin rapautumisesta. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi Huhtasaaren hyödyntävän runsaasti erilaisia retorisia keinoja populistisen tyylin ydinpiirteitä performoidessaan. Käytettyjen keinojen kirjo on laaja yltäen erilaisista narratiivirakenteista ääri-ilmaisujen käyttöön ja numeerisesta määrällistämisestä sanontoihin ja metaforiin. Tutkielmassa retoristen keinojen kirjoa esitellään tarkemmin konkreettisten, aineistosta poimittujen esimerkkilainausten kautta
  • Ahosniemi, Arno (2001)
    Sunnuntaina 10. heinäkuuta 1977 kaksi nuorta varkauksista työleirille tuomittua neuvostoliittolaista miestä kaapasivat Petroskoista Leningradiin matkalla olleen Aeroflotin Tupolev TU-134-matkustajakoneen. Kun kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle, alkoi ensimmäinen Suomea koskettaneen matkustajakoneen kaappauksen selvittäminen. Kaappaus aiheutti hankalan tilanteen Suomen poliittiselle johdolle tasavallan presidenttiä myöten. Tapaukseen reagoitiin Suomessa varsin voimakkaalla tavalla. Hallitus katsoi parhaaksi kokoontua lentokentällä ja nimesi kaappauksen kuluessa erityisen ministeriryhmän vastaamaan tilanteesta. Operatiivisesta toiminnasta vastasi maan korkein poliisijohto. Puolustusvoimat antoi näyttävää aseellista virka-apua. Tapauksella oli sen onnettomuus- ja rikosluonteen lisäksi vahva ulkopoliittinen ulottuvuus. Tilannetta monimutkaisti erityisesti se, että kaapattu kone oli neuvostoliittolainen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen poliittisen ja virkamiesjohdon sekä puolustusvoimien kriisipäätöksentekoa ja tiedotuspolitiikkaa kaappauksen kuluessa ja välittömästi sen jälkeen. Erityisen tarkastelun alla ovat myös kotimaisten ja ulkomaisten tiedotusvälineiden reaktiot. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka suomalainen kriisipäätöksenteko ilmentää suomalaisten suhtautumista Neuvostoliittoon ja Suomen asemaa Neuvostoliiton rajanaapurina. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan myös sitä, kuinka Suomen reaktiot kaappaukseen nivoutuvat yleisempään 1970-luvun lopulla vallinneeseen, Etykin jälkeiseen kiristyneen maailmanpolitiikan viitekehykseen. Tutkielma osoittaa, että Neuvostoliiton edustajat painostivat suomalaisia voimakkaasti. Suomen hallitus tai virkamiehet eivät kuitenkaan taipuneet painostuksen alla yhtä paljon kuin joissain aikaisemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa ja muistelmissa on annettu ymmärtää. Tutkielma osoittaa myös, millainen tasavallan presidentin rooli oli tilannetta ratkaistaessa ja toisaalta, mitä asiaan vaikutti se, että keskeisenä toimijana oli sisäministerinä toiminut Kekkosen luottomies Eino Uusitalo. Hallitus valitsi kaappausta selvittäessään erittäin niukan tiedotuspoliittisen linjan. Salailu oli omiaan käynnistämään voimakkaan huhumyllyn. Suomalaiset tiedotusvälineet suhtautuivat salailuun huomattavasti myötämielisemmin kuin ulkomaiset. Tämä tutkielma on osa Ulkopoliittisen Instituutin kriisitutkimusprojektia (2000 - 2001)
  • Salakka, Salla (2002)
    Tutkimuksessa käsitellään länsivaltojen osallistumista Jugoslavian kriisin ratkaisemiseen vuosina 1991-1995. Yhtäältä tutkimuksen tavoitteena on syventää olemassa olevaa tutkimustietoa analysoimalla uusista näkökulmista länsivaltojen osallistumista Jugoslavian kriisiin. Toisaalta tutkimuksessa pyritään arvioimaan näiden näkökulmien selitysvoimaa empiirisen materiaalin suhteen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu Graham T. Allisonin esittelemään selityskehikkoon, jonka mukaan ulkopoliittisia tapahtumia tulisi tarkastella useasta teoreettisesta näkökulmasta kattavan selityksen aikaansaamiseksi. Allison painottaa, että tutkijan kulloinkin omaksuma näkökulma suosii tietyn tyyppisiä selitystekijöitä toisten kustannuksella, minkä vuoksi vain eri näkökulmien tuottamia selityksiä yhdistämällä saadaan kokonaisvaltainen käsitys tapahtumista. Tutkimuksen empiirinen tutkimusongelma kiteytyy seuraaviin kysymyksiin: Miksi länsivallat osallistuivat Jugoslavian kriisin ratkaisemiseen vuosina 1991-1995? Mitkä tekijät selittävät tämän osallistumisen kehittymistä kriisivuosien aikana? Tutkimusongelmaan etsitään ratkaisua tarkastelemalla länsivaltojen osallistumista neljästä eri näkökulmasta: kansainvälisen järjestelmän, valtiotason, valtioiden sisäisen tason ja yksilötason kautta. Menetelmänä tutkimuksessa sovelletaan laadullista kirjallisuusanalyysiä. Pääasiallisena empiirisenä tutkimusmateriaalina käytetään Jugoslavian kriisiä käsittelevää kirjallisuutta, mukaan lukien mittavaa kirjavalikoimaa sekä arvovaltaisia kansainvälisen politiikan aikakausijulkaisuja. Teoreettisessa viitekehyksessä lähteinä käytetään Allisonin teoksen lisäksi käsiteltävien teoreettisten selitysmallien merkkiteoksia, mm. Kenneth Waltzin teosta "Theory of International Politics" (1979). Kukin neljästä näkökulmasta tarjoaa odotetusti oman selityksensä sille, miksi länsivallat osallistuivat Jugoslavian kriisin ratkaisemiseen. Kansainvälisen järjestelmän näkökulmasta katsottuna tämä selittyy ennen kaikkea kansainvälisen järjestelmän rakenteella ja toimijoiden asemalla kyseisessä järjestelmässä, valtiotason näkökulmasta katsottuna taas länsivaltojen kansallisilla intresseillä ja oman edun tavoittelulla. Valtioiden sisäisen tason selitystekijät painottavat mm. byrokraattisen päätöksenteon ja sisäpoliittisten seikkojen merkitystä tapahtumien kehityksessä, ja yksilötason tekijät päätöksentekijöiden henkilökohtaisten preferenssien vaikutusta. Vertailemalla näkökulmien tarjoamia selityksiä toisiinsa voidaan todeta, että eri näkökulmien selitysvoima on tilanteesta riippuvainen. Eri näkökulmien selityksiä vertaamalla saadaan lopputulokseksi uudenlainen analyysi siitä, mitkä tekijät tosiasiassa vaikuttivat länsivaltojen osallistumiseen Jugoslavian kriisin ratkaisuun.
  • Vasama, Erica (2008)
    Avsikten var att kartlägga vilka olika ideal, normer, villkor och sociala relationer som påverkar en journalist vid beslutet att publicera en nyhetsbild som kan uppröra mottagaren. Med upprörande bilder avses bilder på människor inblandade i olyckor, katastrofer, konflikter och liknande händelser som orsakat dem mänskligt lidande eller dödat dem. Bildernas innehåll väcker obehag eller motbjudande känslor hos tittaren. Jag har intervjuat åtta finländska utrikesjournalister på TV-redaktioner. Bilder är oerhört viktiga i TV-nyheterna och utrikesjournalister arbetar med krigs- och katastrofbilder så gott som dagligen. Intervjuerna har analyserats med en vidareutvecklad version av reporterpraktikens kontext, en modell av Mats Ekström och Stig Arne Nohrstedt som kartlägger vad journalister påverkas av i sitt arbete. Modellen kompletteras med en diskursanalys som ger en inblick i hurudan inställning journalisterna överlag har till bildetiska frågor. Journalisterna påverkas i sitt arbete med bilder framför allt av yrkesrelaterade ideal och normer, praktiska arbetsvillkor samt kollegernas åsikter. Idealen och normerna påverkar snarare som en grundinställning än som praktiska verktyg. Diskussionen på redaktionen samt kollegernas åsikter formar respondenternas bildval. Skyldigheten att berätta och att visa världen som den är sågs som viktiga yrkesetiska normer. De låg ändå i vågskålen med medvetenheten om att man utnyttjar människor i nyhetsförmedlingens namn. Utrikesjournalisterna har dessutom den geografiska distansen att försvara sig med: det är inte så stor skillnad vad man visar, eftersom de berörda ändå aldrig får veta något. Journalisterna förhöll sig i princip positivt till etiska överväganden kring bilder. Upprörande bilder uppfattades ändå allmänt inte som ett speciellt stort problem, eftersom de flesta bilder var enkla att fatta beslut om. Nedskrivna regler om etiskt kontroversiella frågor saknades inte. Jag efterlyser ändå ett aktivare grepp av redaktionsledningen i form av principdiskussioner, fortbildning eller en fastställd policy. Detta skulle klargöra redaktionens principer och agera facit för diskussioner kring enskilda svåra fall. Utformningen och omfattningen kunde anpassas efter redaktionens behov och önskemål. Den viktigaste litteraturen för avhandlingen var Mats Ekströms och Stig Arne Nohrstedts verk (1994, 1996), Kari Andén-Papadopoulos och Birgitta Höijers Våldsamma nyheter: perspektiv på dokumentära våldsskildringar i media (1996) samt forskning kring Estoniakatastrofen år 1994 och flodvågskatastrofen i Asien år 2004.
  • Salo, Assi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kriisiviestinnän tutkimuksessa on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan toteutuneiden kriisien viestintää ja sen onnistumista. Tutkimusperinteessä on painotettu ulkoista viestintää ja organisaation mainetta ja tutkittu lähinnä sitä, mitä, miten ja miksi sanotaan. Kriiseihin varautumista ja sisäistä kriisiviestintää on tutkittu vain vähän. Muun muassa Gilpinin ja Murphyn kriisien kompleksisuusteoria, Frandsenin ja Johansenin kriisitilanteen retorisen areenan teoria sekä resilienssin käsite ovat tuoneet kriisiviestintätutkimukseen uuden paradigman, joka ottaa huomioon myös moniäänisyyden, suhteet muihin toimijoihin, sisäisen kriisiviestinnän merkityksen, digitalisoituneen viestintäympäristön, kriisien ennakoimattoman luonteen ja kriiseissä toimimisen yhdistelemällä tietoa tilanteen mukaan, sopeutumalla ja sopeuttamalla. Tämä työ selvittää, miten nämä kriisiviestinnän nykyaikaiset vaatimukset on otettu huomioon valtionhallinnon viestinnällisessä kriisivarautumisessa. Tutkimuksen metodina oli verkkokysely, jossa valtionhallinnon viestintätyöntekijät arvioivat oman työnantajansa kriisiviestintäsuunnitelmaa ja sitä, kuinka hyvin sisäisen viestinnän osuus on suunnitelmassa huomioitu. Lisäksi haettiin keinoja parantaa valtionhallinnon toimijoiden kriisiviestintävalmiutta etenkin sisäisen viestinnän osalta. Kysely sisälsi sekä erilaisia määrällisiä monivalintakysymyksiä että laadullisia avokysymyksiä. Aineisto kerättiin julkaisemalla kysely valtionhallinnon viestijöiden Facebook-ryhmässä toukokuussa 2019 sekä lähettämällä kyselylinkki sähköpostitse ministeriöihin ja virastoihin. Kyselyyn osallistui 35 valtionhallinnon viestijää. Kerätty aineisto analysoitiin ristiintaulukoimalla ja sisällönanalyysilla. Tutkimus osoittaa, että valtionhallinnon kriisiviestintäsuunnitelmissa on selkeitä puutteita siinä, miten kriisiviestinnän nykyaikaiset vaatimukset on otettu huomioon. Eniten puutteita on harjoittelun määrässä, sisäisen kriisiviestinnän onnistumisen arvioinnissa ja organisaation sisällä tarvittavissa kriisin jälkitöissä. Suuria puutteita on myös suunnitelman jalkauttamisessa organisaatioon ja saavutettavuuden huomioimisessa. Joiltain toimijoilta kriisiviestintäsuunnitelma puuttuu kokonaan. Kriisiviestintäsuunnitelmat saavat kiitosta siitä, että ne ovat selkeitä ja niillä on organisaation johdon hyväksyntä. Viestijöiden luottamus omaan ammattitaitoonsa kriisitilanteessa on myös korkea. Johtaja- ja päällikkötasolla työskentelevät viestijät eivät näe niin suurta parantamistarvetta sisäisen kriisiviestinnän huomioimisessa kuin asiantuntijatasolla työskentelevät viestijät. Johtaja- ja päällikkötason vastaajat näkevät myös oman organisaationsa kriisiviestintäsuunnitelman selvästi elävänä dokumenttina, jonka avulla voidaan pysyä ajan tasalla kriisien ja toimintaympäristön muuttaessa muotoaan, kun taas asiantuntijatasolla suurempi joukko ei joko osaa arvioida asiaa tai näkee dokumentin muodollisuutena, joka on tehty, koska sellainen kuuluu tehdä. Valtionhallinnon kriisiviestintäsuunnitelmien ja sisäisen kriisiviestinnän tuominen nykyaikaisten vaatimusten tasolle vaatii panostamista etenkin kriisitilanteiden harjoitteluun ja suunnitelmien jalkauttamiseen halki organisaatioiden. Harjoitteleminen on tärkeää myös viranomaisten välisen yhteistyön kannalta. Tätä auttaisi, jos valtionhallinnon toimijat yhdenmukaisemmin pohjaisivat omat kriisiviestintäsuunnitelmansa valtioneuvoston kanslian laatimiin valtionhallinnon yhteisiin kriisiviestintäohjeisiin.
  • Maggini, Golfo (Helsinki Collegium for Advanced Studies, 2013)
    COLLeGIUM: Studies across Disciplines in the Humanities and Social Sciences 14
    In one of his conference lectures of the mid-1970s, the Czech phenomenologist Jan Patocka talked about twentieth-century Europe’s destiny of World Wars as one of the endless unleashing of forces. Patocka offers one of the most insightful analyses of contemporary Europe’s intellectual destiny, tightly connected to technological domination and control. His extensive analysis in the field of a phenomenological philosophy of history evolves around the notions of ‘crisis’, under the influence of the later Husserl, the Janus face of the Western, most prominently European ‘supercivilization’ and the urgent need for a redefinition of European humanity. A key notion for the latter, introduced by Patocka in many instances in his phenomenological studies, is that of sacrifice. Patocka resists the inauthentic understanding of sacrifice by means of exchange, which according to him still reflects the objectifying tendency inherent in Europe’s techno-scientific orientation. He then proposes an authentic sense of sacrifice which is not prone to the criteria of calculability and effectiveness. He also incorporates his critique of European crisis and decline into the wider context of his phenomenological anthropology, which completely transforms Husserl’s theme of the Lebenswelt in an ethico-political direction. It is within this larger context that his diagnosis of Europe’s crisis also meets his argument for ’solidarity of the shattered’, which can reiterate the most promising chapters of Europe’s spiritual history. How is Patocka’s philosophical discourse to be related to today’s situation of tension and conflict in Europe? There is a widespread, yet not fully determined in its origins and conceptual clarity, public discourse on crisis accompanied by an equally pressing discourse on self-sacrifice or even sacrifice for the future generations of our continent. Are those public discourses valid when judged by their historical truth? In fact, Patocka’s phenomenological insights make us doubt the overly-general and context-insensitive justification of those discourses.
  • Mustonen, Jenni (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tapaustutkimuksessa tarkastellaan, millaista kriisityötä on tehty Seinäjoella teinisurman 28.4.2015 jälkeen. Teinisurmassa 15-vuotias tyttö surmasi samalla luokalla olleen ikätoverinsa tekijän kotona. Kriisityöntekijöiden osalta selvitetään myös heidän kokemuksiaan kriisityöstä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös kriisityöntekijöiden välistä yhteistyötä. Kriisityötä tutkitaan reilun vuoden jälkeen tapahtuneesta painottaen nuorille tarjottua tukea. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda kuva Seinäjoella tehdystä kriisityöstä nuorten näkökulmasta. Tutkimus toteutetaan haastattelemalla kriisityöntekijöitä (N = 5), jotka ovat kaupungin tai seurakunnan työntekijöinä tekemässä kriisityötä. Lisäksi aineistona on päiväkirjamainen minuuttiaikataulu tehdystä kriisityöstä sekä ”Koulujen psykososiaalinen tuki äkillisen kriisin yhteydessä” -suunnitelma. Lehdistön näkökulmaa kriisiin tutkitaan sanomalehti Ilkasta ja yhdestä Opettaja-lehden artikkelista. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin keinoin. Kriisityön suunnittelu aloitettiin jo tapahtumapäivänä. Jo seuraavana päivänä kriisityöntekijät olivat kouluilla, joissa tehtiin kriisityötä kaksi tai kolme päivää. Lyseolla oltiin lisäksi oikeudenkäynnin, tuomion julistamisen ja vuosipäivän aikaan. Kriisityössä painotettiin nopeaa arkeen palaamisen strategiaa. Kriisityötä tehtiin yksilöiden ja ryhmienkin kanssa ottaen huomioon nuoret, koulun henkilökunta, vanhemmat ja kriisityöntekijät. Nuoria tuettiin välillisesti vanhempia ja opettajia tukemalla, kun näille esimerkiksi kerrottiin kriisin vaiheista ja nuoren tukemisen keinoista. Median uutisointitapaa pidettiin röyhkeänä ja sen yrityksiä saada haastatteluja tungettelevana. Kriisityöntekijöiden välinen yhteistyö sujui hyvin. Seurakunnalla oli kriisityössä aktiivinen rooli. Tarjotun tuen ja itselle saadun tuen määrän kriisityöntekijät kokivat riittäväksi. Oman roolinsa he kokivat kohtaajana ja huolenpitäjänä, joka pystyy vastaanottamaan järkytyksen ja surun. Kriisityössä edettiin pitkälti opaskirjoissa olevien ohjeiden mukaan. Kriisityössä oli käytössä erilaisia tuen muotoja. Nuorten reaktiot kriisiin ja kriisityöntekijöiden kokemukset mukailivat aikaisempien tutkimusten tuloksia.
  • Hassinen, Taneli (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani emootioita vuoden 2010 tuhkapilvikriisin journalismissa. Islannissa purkautunut tulivuori syöksi tuhkapilven, joka levittäytyi laajalti Euroopan ylle ja pysäytti suurimman osan lentoliikenteestä. Aineistona on Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien aihetta käsittelevä materiaali 16.4.–30.9.2010. Jakson ensimmäiset kaksi viikkoa olivat kriisin intensiivisin jakso, mikä näkyi myös tarjolla olevan aineiston runsautena. Tuhkapilvikriisissä keskeiset toimijat olivat lentoyhtiöt edunvalvontaorganisaatioineen, ilmailu- ja kuluttajaviranomaiset sekä matkustajat. Ilmailuviranomaiset olivat keskeisiä tehtäessä päätöksiä ilmatilan ja lentokenttien sulkemisista ja avaamisista. Kuluttajaviranomaiset valvoivat matkustajien oikeuksia huolenpitoon ja korvauksiin poikkeustilanteessa. Medialla oli kriisin toimijoiden keskinäisten jännitteiden käsittelyssä keskeinen rooli. Tutkielmani teoriakehyksenä on medioidun todellisuuden rakentumisen teoria, joka nousee sosiaalisen konstruktivismin perinteestä. Aiheesta on saatavilla kirjallisuutta, kuten Nick Couldryn ja Andreas Heppin joulukuussa 2016 ilmestynyt teos The Mediated Construction of Reality, joka kokoaa aiempaa tutkimustietoa kattavasti. Lisäksi hyödynnän kollektiivisen emootion ja moraalipaniikin sekä kuviteltujen yhteisöjen käsitteitä sosiaalisesti jaetun todellisuuden ymmärtämiseksi syvällisemmin. Median rooli jaetun todellisuuden rakentumisessa luo keskeisen dynamiikan ajan ja paikan kokemukselle yksilötasolla. Mediateknologia mahdollistaa sisältöjen nopean jakamisen, mikä edesauttaa kuviteltujen yhteisöjen muodostumista toisistaan etäällä olevien ja toisiaan tuntemattomien ihmisten kesken. Kollektiivisista emootioista syntynyt teoreettinen ja empiirinen tutkimustieto perustelee sen, että sosiaalisesti jaetut emootiot toimivat sidoksina yksilöiden välillä. Aineiston analysoinnin olen toteuttanut kehysanalyysin metodeilla. Media-aineiston alustavan tarkastelun perusteella päädyin tutkimaan kummankin median aineistoa neljällä kehyksellä: operatiivinen kehys, matkustajakehys, lentoturvallisuuskehys ja talouden kehys. Näiden avulla pystyin tunnistamaan eri genreistä tulevien medioiden tapaa painottaa sisältöjä. Erityinen tarkastelukulma oli emotionaalisuuden esiintyminen eri kehysten aineistoissa. Tutkielmassa ilmeni, että käytetyt kehykset ovat osin sisäkkäisiä ja niiden välillä vallitsee myös keskinäistä riippuvuutta. Johtopäätöksenäni esitän, että aineistojen lähteinä olleet mediat painottavat kehyksiä eri tavoin. Helsingin Sanomissa kehykset ovat suurimmalta osin tasapainossa. Lehti korostaa tapahtumien kronologista etenemistä sekä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ilta-Sanomien aineistossa puolestaan korostuu lentoturvallisuuskehys. Lehdessä käytetty retoriikka, tilankäyttö ja grafiikka viittaavat siihen, että kehyksen korostamisen perusteena ovat siihen liittyvät voimakkaat emootiot, kuten lento- ja kuolemanpelko. Toisaalta analyysi osoittaa, että Ilta-Sanomilla olisi ollut mahdollista rakentaa vielä voimakkaampaa moraalipaniikkia korostamalla lentoturvallisuuspäätösten riskiulottuvuutta. Molempien medioiden kolumnit ottivat analyyttisesti kantaa poikkeuksellisen luonnonilmiön ja lentoliikenteen pysähtymisen vaikutuksiin yhteiskuntaan sekä instituutioiden ja yksilöiden vastuuseen.