Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää miten prestiisi ja voiton tavoittelu kietoutuvat toisiinsa skotlantilaisessa elokuvateollisuudessa ja erityisesti julkisen rahoituksen varassa toimivan kulttuuriteollisuuden instituution, Creative Scotlandin, toiminnassa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään mahdollisia syitä sille, miksi Skotlannin naapurimaat ja Iso-Britannian muut alueet houkuttelevat ulkomaisia elokuvaprojekteja luokseen huomattavasti Skotlantia enemmän, syitä skotlantilaisten elokuvatyöntekijöiden maastamuuttoon ja alan rahoituksen vähyyteen. Lisäksi huomiota kiinnitetään kotoperäisen- ja kansainvälisen tuotannon välisiin suhteisiin ja ulkomaisen investoinnin merkitykseen skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle. Tutkimusaineistona on käytetty pääasiassa Creative Scotlandin omia julkaisuja: markkinointimateriaalia, vuosittaisia suunnitelmia ja tilinpäätöksiä vuodesta 2014 vuoteen 2024. Aineistoa tutkitaan kvalitatiivisen kulttuurintutkimuksen ja elokuvatutkimuksen teorian keinoin, eli analysoidaan tutkimusaineistosta nousevia diskursseja ja sidotaan nämä kulttuurisiin konteksteihin. Apuna käytetään akateemista elokuvakirjallisuutta, kulttuurintutkimuksen teoriaa, sekä kulttuuriteollisuuden toimintaa ja merkitystä selittävää teoriaa. Tämän lisäksi kulttuurialan toimittajien kirjoittamat artikkelit toimivat Creative Scotlandin sisäisiä menettelytapoja kriittisesti tarkastelevina lähteinä. Skotlantilainen elokuva koki ensimmäisen kasvukautensa 90-luvun puolivälissä, uusien rahoitusmenetelmien mahdollistaessa ilmapiirin, jossa kotoperäisten elokuvien tuotanto kukoisti ja ennennäkemätön kansallisylpeys elokuvan saralla oli aistittavissa. Elokuvien rahoitukseen ja tuotantoon panostettiin kuitenkin verrattain vähän: verovaroja ohjattiin riittämättömästi julkiseen kulttuurintuotantoon ja muutkin rahoitusmahdollisuudet olivat rajallisia sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla. Skotlantilainen kulttuuriteollisuus ja siihen liittyvä politiikka on kuitenkin kehittynyt viime vuosikymmeninä elokuvatuotantoa arvostavampaan ja tukevampaan suuntaan. Elokuvallinen representaatio on kansakunnan identiteetille merkittävä, sillä elokuvallisen ilmaisun kautta katsojaa voidaan puhutella uniikilla tavalla. Skotlantilaisten elokuvantekijöiden lähtökohdat ja tavoitteet elokuvilleen ovat moninaisia, ja tämän vuoksi Creative Scotland on sitoutunut tukemaan niin taide-elokuvaa, sosiaalista realismia kuvaavaa elokuvaa kuin taloudellisesti kannattavaa viihde-elokuvaakin. Creative Scotlandin yksi merkittävimmistä haasteista on tasapainon löytäminen rahoituksen jakamisessa kotimaisille ja ulkomaisille tuotantoyhtiöille ja elokuvantekijöille, sillä monimuotoiset elokuvan tekemisen tavat tuovat oman arvonsa skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle lisääntyvän prestiisin tai taloudellisen kasvun kautta. Kansainvälisen arvostuksen saavuttaminen on tärkeä elementti elinvoimaisen elokuvateollisuuden säilyttämisen kannalta, sillä sen myötä ulkomaalaisten elokuvantuotuottajien halukkuus työskennellä Skotlannissa lisääntyy. Ulkomaiset investoinnit voivat kuitenkin parhaimmillaan tarjota työtä myös skotlantilaiselle työvoimalle ja mahdollistaa paikallisten elokuvantekijöiden asettumisen Skotlantiin. Vaikka Skotlanti onkin maantieteellisesti kaukana Iso-Britannian päätösvallasta, sen henkeäsalpaavat maisemat ja moneen mukautuvat kaupunkiympäristöt ovat sen suurin valttikortti. Brexitin vaikutus kansainväliseen liikkuvuuteen ja rahoitusmahdollisuuksiin tullaan näkemään lähivuosina. Tutkimuksesta voidaan silti päätellä skotlantilaisen elokuvateollisuuden elävän kasvukautta. Keskeisinä rakennuspalikoina toimivat elokuva- ja tv-tuotannon kehittämiseen keskittyvän yksikön, sekä laaja-alaisen elokuvastudion perustaminen, joiden suurimpana mahdollistajana on toiminut julkisen sektorin rahoituksen lisääntyminen ja Creative Scotlandin yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa.

Tutkielmassa tarkastellaan Israelin ja kahden arabimaan, Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien ja Bahrainin välisen Abraham-sopimuksen herättämiä reaktioita jälkimmäisten naapurimaassa, Saudi-Arabiassa. Sopimus loi diplomaattisuhteet mainittujen maiden välille ja rikkoi siten arabimaailmassa pitkään jatkuneen perinteen olla olematta virallisesti tekemisissä Israelin kanssa. Saudi-Arabia puolestaan on merkittävä poliittinen vaikuttaja Lähi-idässä ja kahden sopimuksen tehneen emiirikunnan läheinen liittolainen. Siten sen näkemyksillä asiassa on sekä merkitystä että mielenkiintoa. Käytännön tutkimuskohteena ovat maan suurissa sanomalehdissä julkaistut kirjoitukset aiheesta, sekä lehtien omat toimitetut artikkelit että lukijoiden mieli-pidekirjoitukset. Kirjoitusten pohjalta tehdään päätelmiä maan hallinnon asennoitumisesta sopimukseen. Taustaoletus on se että lehtien toimitetut artikkelit heijastavat jotenkin hallinnon linjaa, kuten monissa autoritaarisen hallinnon maissa on tapana. Toisaalta mielipidekirjoitukset kertovat yksityisten kansalaisten näkemyksistä Israelin ja arabimaiden lähentymisen suhteen ja avartavat täten kuvaa tämän kehityksen aiheuttamista reaktioista näissä maissa. Eräs tutkielman tavoitteista onkin tarkastella sananvapauden tilaa Saudi-Arabiassa, sekä median että sen kuluttajien osalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa sovelletaan konstruktionistista kansainvälisten suhteiden teoriaa. Sen lähtökohtana on valtion yhteiskunnallinen identiteetti, josta käsin sen poliittista käyttäytymistä tarkastellaan. Vertauskohtana on inhimillinen yksilöidentiteetti. Teorian juuret ovat täten sosiaali- psykologiassa mutta sitä on muokattu paremmin politiikan ja valtioiden kansainvälisten suhteiden tutkimukseen sopivaksi. Tämän tutkielman kannalta keskeiset alan teoreetikot ovat Michael Barnett ja Alexander Wendt. Arabimaiden identiteetti on kokenut muutoksia koko niiden itsenäisyyden ajan. Syynä ovat olleet erilaiset konfliktit joihin maat ovat ajautuneet, pitkälti Lähi-idän ei-arabialaisten maiden kanssa. Konfliktien seurauksena ne ovat joutuneet arvioimaan uudestaan suhdettaan toisiinsa ja mainittuihin muihin maihin, siis luomaan uudestaan oikeaoppisen arabismin normit. Julkilausumattomana päämääränä on ollut arabi-maailman poliittinen yhtenäisyys. Jokaisen konfliktin ja sitä seuranneen arvokeskustelun myötä tällainen yhtenäisyys on kuitenkin vähentynyt ja monet maat ovat alkaneet luoda kahdenkeskisiä suhteita alueen ei-arabialaisiin maihin. Abraham-sopimus kuuluu luontevasti tällaisten poliittista epäjärjestystä arabimaailmassa aiheuttaneiden tapahtumien sarjaan. Tutkielmassa vertaillaan tilannetta ennen ja jälkeen sopimuksen syntyä sekä sen aiheuttamia reaktioita arabimaiden hallinnoissa ja yksityisissä kansalaisissa. Aineiston perusteella on ilmeistä, että maiden yhtenäisyys ei ole paljon kasvanut Israelin ja parin Persianlahden emiirikunnan lähentymisen seurauksena. Pikemminkin hajaantuminen on jatkunut entiseen malliin. Monet Saudi-Arabian kansalaisetkin tuntuvat kannattavan maansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa vaikka eivät sitä suoraan kirjoituksissaan sano. Maan virallinen asema Lähi-idän maiden yhteisössä tekee tämän kuitenkin vaikeaksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös että Saudi-Arabian perinteinen lehdistö on lojaali maan hallinnolle ja heijastaa varsin uskollisesti sen poliittista linjaa. Toisaalta yksityisillä kansalaisilla on varsin suuri vapaus ilmaista mielipiteensä lehtien palstoilla, tietyin rajoituksin. Ajoittain on vaikea havaita minkäänlaista eroa mielipidekirjoituksiin muiden, demokraattisempien maiden lehdissä. Sikäli maan huono maine sanan-vapauden suhteen ei ole täysin perusteltu. Kirjoitukset osoittavat, että Saudi-Arabian kansalaiset ja toimittajat tuntevat hyvin Lähi-idän monimutkaiset poliittiset olosuhteet ja voivat kirjoittaakin niistä suhteellisen vapaasti, varsinkin yksityiset kansalaiset. Toimittajat joutuvat tietysti valitsemaan sanansa huolellisemmin. Sikäli Saudi-Arabian media ei suuresti poikkea minkä tahansa maan vastaavasta.

Tutkielma käsittelee kotipaikkaan kuulumisen kokemuksia Kaakkois-Lontoon Peckhamissa. Tarkastelen aineistoni kautta mikä synnyttää paikkaan kuulumista, millaisia käytänteitä siihen liittyy ja millaisia vaikutuksia se saa aikaan kaupunkitilassa. Tutkimusalueeni Peckham on monikulttuurinen, tiiviisti asuttu ja nopeasti gentrifioituva alue noin kuuden kilometrin päässä Lontoon keskustasta. Analyysi perustuu kahdentoista paikallisen asukkaan haastatteluihin, jotka toteutin itse Peckhamissa helmi- ja maaliskuussa 2017. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu pääpiirteissään, paitsi yksi haastattelu joka käytiin sähköpostitse. Haastateltaviksi tavoiteltiin Peckhamissa pitkään asuneita henkilöitä. Viisi heistä oli haastatteluhetkellä asunut alueella noin viisi vuotta ja loput seitsemän useita vuosikymmeniä. Haastatteluissa pyrin selvittämään miten asukkaat käsittävät oman kotipaikkansa ja kokevatko he kuulumisen tunteita. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja: jokaisessa haastattelussa keskityttiin ennalta määriteltyihin teemoihin, kuten arkielämä, sosiaaliset suhteet, paikkaan kuuluminen sekä paikan muutos, mutta tarkat kysymykset ja niiden esittämisjärjestys vaihtelivat tilanteittain. Tutkielma on alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteinen. Tutkimuksen kohteena ovat kokemukset, ja metodisesti tutkielma liittyy hermeneuttiseen kokemuksen tutkimukseen sekä aineiston puheesta nousevien diskurssien erittelyyn ja kontekstualisointiin. Kokemuksen määrittelyssä nojaan niinikään hermeneutiikan tapaan määritellä kokemus diskursiivisena ja valmiiksi merkityksellistyneenä. Käsittelytapa on vahvasti käsitteellinen ja tulkitseva. Teoreettinen pohja yhdistää tutkimusta monilta aloilta kuten sosiologiasta ja kulttuuri-, ihmis- ja humanistisesta maantieteestä. Aineistossa keskiöön nousevat arkiset toimet ja rutiinit sekä merkitykset, joita ihmiset niille antavat. Tutkielma liittyykin kiinteästi arkielämän tutkimukseen. Tutkielma näyttää, että paikkaan kuuluminen on monitahoinen ja muuttuva ilmiö, johon liittyy olennaisesti tuttuuden kokemus. Tuttuus liittyy niin materiaaliseen paikkaan kuin sen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Arkiset rutiinit ja askareet muodostavat paikkakokemuksen ytimen. Niin ikään tutut sosiaalisen kanssakäymisen muodot ja erilaiset paikalliset sosiaaliset suhteet sekä koettu yhteisöllisyys vaikuttavat kuulumiseen moni tavoin. Tutkielmalle luo lisäksi yhden kontekstin paikan muutos eli Peckhamin läpikäymä gentrifikaatioprosessi, joka saa paikan kiistellyt merkitykset erityisellä tavalla näkyväksi. Pohjimmiltaan tutkielma tarkastelee kuinka erilaiset valtarakenteet vaikuttavat paikan kokemiseen, ja miten valta vaikuttaa ja tuottuu arkielämän sosiaalisissa suhteissa ja käytänteissä. Erityisesti luokan ja etnisyyden merkitys kuulumiselle nousee tärkeäksi.

Blockbuster franchises have come to dominate the cinematic landscape of the 21st century and a significant portion of popular culture in the US. The blockbuster as a genre emerged in the mid-1970s and provided a basis for film franchises that regularly received new installments in the last twenty years. The new films continue the stories that began in previous films or tell new stories using new iterations of familiar characters and settings. Because audiences’ expectations for diversity and representation have changed since the 1970s, the new films reflect these changes in their casts of characters. These changes are most visible in these franchises’ gender representations. The new films are layered with the narrative elements of the previous films and thus need to engage with the nostalgic expectations of different generations of viewers. Adapting the material for a new era has produced franchises that narrate gender in two opposing ways. One narrative found in the new Star Wars films, for example, depicts gender as a flexible category, one that does not limit the potential of a character. The other narrative presents gender as a rigid identity with little room for variance. This confined narrative can be found in the DC-comics extended universe films, such as Batman v Superman. Examining these two narratives is the central premise of this dissertation. Since blockbuster cinema has traditionally been viewed as a neutral ground in popular culture, this disparity that emerged in the 2010s represents a significant change. The franchises analyzed in this work are Alien, DCEU, Jurassic Park, Mad Max, Star Trek, and Star Wars. The films from these franchises that are discussed are those released between 2009 and 2020. This work uses post-classical narratology with a contextual approach to understanding how gender is narrated through characters. This approach also focuses not on structure but on content that details impressions in cultural, historical, thematic, and ideological contexts. The results of this dissertation suggest that two opposing gender narratives are competing for dominance in blockbuster cinema and that the erosion of the conservative hegemony in the US is also visible: That gender narrative which is most associated with conservative values has difficulties maintaining cultural relevance as the more fluid narratives of gender gain more ground.

Tutkielmassa tarkastellaan käyttäjien kokemuksia mobiilipalveluiden käytöstä ja tulevaisuuden mobiiliviestinnästä. Tutkielmani tavoitteena on tutkia käyttäjien nykyistä mobiilipalveluiden käyttöä ja heidän tulevaisuuden mobiiliviestinnälle antamia merkityksiä. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Mobiilipalvelujen nykykäyttö?, 2. Mobiiliviestinnän tulevaisuus, mielikuvat tulevaisuuden mobiilipalveluista ja sovellutuksista?, 3. Mobiilipalveluiden käytön diskursiivinen jäsentyminen? ja 4. Mobiiliviestinnän tulevaisuuden diskursiivinen jäsentyminen? Lisäksi tutkielmassani pohditaan yleisesti matkapuhelinta mediana ja mediakonvergenssikehitystä. Tutkielmani empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta 24-32-vuotiasta nuorta aikuista. Haastattelut olivat avoimia teemahaastatteluja ja ne toteutettiin heinä-syyskuun aikana 2001. Teoreettinen viitekehys on diskurssianalyyttinen, mutta tutkimuskysymysten asettelun ja tulosten analyysin ja tulkinnan suhteen olen nojautunut myös nk. faktanäkökulmaan. Olen analyysissä lähestynyt aineistoani sekä faktuaalisesti että diskursiivisesti, sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Kulttuurintutkimuksen ja diskurssianalyysin näkökulmasta näen uusien ratkaisujen ja sovellutusten nykyisen ja tulevan käytön perusluonteeltaan kulttuurisena ja sosiaalisena prosessina. Faktanäkökulmasta käsin tarkastelen mobiilipalveluiden käyttöä, käytön syitä ja ongelmia, käyttötilannetta, käyttökokemuksia ja Internetin käyttöä suhteessa mobiilipalveluiden käyttöön. Tutkimuksessa arvioidaan myös mobiiliviestinnän tulevaisuuteen liittyviä kuvaa, ääntä, paikannusta, mobiilikaupankäyntiä ja mobiilimainontaa koskevia kysymyksiä. Olen faktanäkökulmassa tukenut omia tuloksiani tuoreella mobiilipalveluiden käytöstä tehdyllä kvantitatiivisella tutkimuksella. Tutkimusaineiston valossa nuorten aikuisten käyttämät näennäisesti ristiriitaiset merkityksellistämisen tavat systematisoituvat analyysin kuluessa neljäksi vaihtoehtoiseksi diskurssiksi, joiden kautta mobiilipalveluiden käyttö ja mobiiliviestinnän tulevaisuus merkityksellistetään. Tulkintani mukaan nuoret aikuiset jäsentävät ne hyöty-, huvi-, determinismi- ja uhkadiskurssien kautta. Tutkimuksen perusteella matkapuhelin mediana ja mobiilipalvelut eivät vielä ole juurtuneet osaksi ihmisten arkipäivää ja rutiineja. Mobiilipalvelujen käyttöä ja käytön syitä osana ihmisen arkea voidaan tutkimukseni tulosten perusteella jäsentää tilanne-, paikka- ja aikasidonnaisiin palveluihin, joihin usein liitetään hyöty, kuten ajan säästö ja arjen helpottaminen sekä elämyksellisiin palveluihin, joihin taas liittyy ajan kuluttaminen, viihde ja nautinto. Käytetyimpiä mobiilipalveluja ovat viihdepalvelut (logot ja soittoäänet) ja informaatiopalvelut. Mobiilipalveluiden käyttö merkityksellistyykin hyötydiskurssissa hyödyn; säästäväisyyden, arjen helpottamisen, ajan säästön ja huvidiskurssissa elämyskuluttamisen; ajan tappamisen, viihtymisen ja nautinnon välisenä dikotomiana. Mobiiliviestinnän tulevaisuus jäsentyy tulkintani mukaan determinismi- ja uhkadiskurssien avulla. Lähteinä on käytetty media-käsitettä (esim. Bolter & Gruisin 1999; McLuhan 1969; Lehtonen 2000), konstruktionismia (esim. Burr 1995; Berger & Luckmann 1994), diskurssianalyysia (Potter & Wetherell 1987; Jokinen ym. 1993; Suoninen 1992), mobiilipalvelujen käyttöä (Eriksson ym. 2001), kulttuurintutkimusta ja (Alasuutari 1992, 1994; Fornäs 1995, 1999; Foucault 1980) mobiiliviestintää (Pantzar 1996; Oksman 1998; Kangas & Googan 2001) käsitteleviä teoksia.

Uskonto ei ole katoamassa nykymaailmasta vaikka sen merkitys on muuttumassa. Teemu Tairan Notkea uskonto tarkastelee uskontoon liittyviä käsitteellistyksiä nykykulttuurin ilmiönä. Se ei tarkastele mitään tiettyä uskontoperinnettä tai suuntausta vaan uskonnon ja uskontojen muodonmuutoksia notkeassa modernisaatiossa. Uskontoa ei teoksessa ymmärretä muusta kulttuurista irrallisiksi opillisiksi järjestelmiksi tai instituutioiksi. Uskonto hahmottuu esimerkkeinä toimivien ilmiöiden ja käsitteiden kautta osaksi modernia nykykulttuuria. Siinä uskonto irtoaa perinteisistä liitoksistaan ja kiinnittyy uusiin ja vaihtuviin yhteyksiin. Tätä lähestytään kriittisen kulttuurintutkimuksen, uskontotieteen ja uskontososiologian työkalujen avulla. Notkea uskonto vastaa kysymykseen, millaisista uskontokulttuureja koskevista muutoksista nykyajassa on kysymys ja miten niitä tulisi tarkastella kriittisesti sosiokulttuuristen muutosten osana. Notkea uskonto kartoittaa uskonnon arkisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia osana modernisaatiota koskevia muutoksia.

Tämä tutkielma käsittelee kodin kokemuksia ja kuulumisen tunteen muodostumista Suomenlinnan historiallisessa merilinnoituksessa, joka on sekä suojeltu maailmanperintökohde että Helsingin merellinen kaupunginosa. Tutkielma nojaa vahvasti arjen elämän tutkimukseen. Tarkastelen aineistoni kautta, kuinka paikkaan kuulumista ja paikkaan kiinnittyviä valtarakenteita eletään ja uusinnetaan arkisissa käytänteissä ja sosiaalisissa kohtaamisissa. Suomenlinnan merilinnoitus valikoitui tutkimuskohteeksi, koska se mahdollistaa kodin kokemusten ja asukkaiden ja tilan vuorovaikutuksen monipuolisen tarkastelun sekä urbaanissa kaupunkitilassa, suojellussa maailmanperintökohteessa että turistikohteessa. Tutkielman aineisto koostuu etnografisesta materiaalista, johon kuuluu haastatteluja, valokuvia ja Suomenlinnassa tehtyjen havainnointikierrosten tuottamia muistiinpanoja. Yhdeksän Suomenlinnan asukkaan haastattelut ja haastattelujen yhteydessä otetut valokuvat muodostavat aineiston keskeisimmän osan. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutin kävelyinä Suomenlinnassa. Kävelyhaastattelu on etnografinen tutkimusmenetelmä, joka tarjoaa monia etuja, kun halutaan tutkia paikkaan liittyviä kokemuksia ja paikan roolia eletyssä arjessa. Haastatteluissa pyrin selvittämään paikkasuhteen muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä ja kotiin liitettyjä merkityksiä arkisten reittien ja rutiinien sekä asukkaiden kokemuksissa merkityksellisten paikkojen kautta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kodin ja kuulumisen tunteen käsitteet, joita tarkastelen alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteellisesti. Tutkielmassa pyrin tuottamaan tietoa Suomenlinnan asukkaiden kuulumisen tunteen, kodin merkitysten ja paikkasuhteen muodostumisesta jokapäiväisessä elämässä. Tutkin, miten erilaiset tilat ja käyttäjäryhmät vaikuttavat oman tilan kokemiseen ja millaisia rajaamisen prosesseja tapahtuu yksityisen ja julkisen tilan raja-alueilla. Tutkielma osoittaa, että paikkaan kuuluminen on monimutkainen tilallinen prosessi, joka rakentuu sosiaalisissa ja kulttuurisissa merkityksenannoissa, erilaisista rajanvedon prosesseissa ja ajallisissa suhteissa. Tutkielmassa nousee esiin, miten monimutkainen ja monista elementeistä muodostuva kokonaisuus kodin ja kuulumisen tunne on. Aineiston valossa koti voi olla epämääräisesti rakentuva ja ajallisesti elävä asia, joka laajentuu fyysisen asunnon rajojen ulkopuolelle asukkaiden toimintaympäristöön, joka rakentuu sosiaalisissa suhteissa ja arkisissa käytänteissä ja kulkureiteissä. Informanttien arkiset tavat olla yhteydessä fyysiseen ympäristöönsä edistävät kuulumisen tunteen syntymistä ja vaikuttavat ympäröivän tilan kokemiseen. Tutkielma osoittaa myös etnografisen kävelyhaastattelun edut paikkaan liittyvien kokemusten ja jokapäiväisen elämän tarkastelussa suhteessa perinteiseen istumahaastatteluun.

Myyttinen Yhdysvaltain länsi on kiehtonut valkoista mielikuvitusta jo parin vuosisadan ajan. Läntiseen ekspansioon liittyvät läheisesti mielikuvat toisaalta hurjista intiaanisotureista ja toisaalta jaloista villeistä, jotka valmistautuivat tyynesti kohtaamaan oman sukupuuttonsa. Näiden stereotyyppien vakiintumisessa ja levittämisessä massamedioilla on ollut keskeinen osansa. Tutkielmassani lähestyn Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustuksia eli representaatioita televisiotutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen keinoin. Pyrin tutkielmallani tuottamaan ajantasaista tietoa siitä, millaisia ovat intiaaninaisten representaatiot 2000-luvun televisiofiktiossa. Aineistonani käytän vuosina 2014-2015 tuotettua The Red Road -rikossarjaa. Metodina sovellan lähilukua, jonka kautta tarkastelen eroja ja toiseutta. Millaisia ovat intiaaninaiset 2000-luvun televisiofiktiossa? Miten televisiosarja kuvaa etnisyyttä ja sukupuolta? Miten nämä representaatiot suhteutuvat aiempaan intiaanikuvauksen historiaan? Intiaaninaisten moderneja televisiorepresentaatioita ja niiden mekanismeja on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Syitä on mielestäni kaksi: 1. Vaikka televisiosarjat ovat muuttuneet 2000-luvulla ennennäkemättömällä tavalla etnisesti moninaisemmiksi, alkuperäiskansoja edustavia hahmoja ei juurikaan televisiofiktiossa ole viime vuosikymmeninä ollut, ja 2. Kun intiaanihahmoja kirjoitetaan televisiofiktioon, usein tarinat sijoitetaan nimenomaan 1800-luvun Yhdysvaltoihin. Historiallisten sarjojen ongelmana on usein se, että ne käsittelevät intiaanejaan stereotyyppisesti. Intiaaninaisille ei ole syntynyt samalla tavalla kierrätettäviä stereotyyppejä kuin intiaanimiehille, joten monista lännensarjoista onkin jätetty intiaaninaiset kokonaan pois. Tämän vuoksi valitsin tutkittavaksi aineistokseni The Red Roadin. Se on paitsi suhteellisen tuore sarja, sen tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle ja Yhdysvaltain itärannikolle New Jerseyn ja New Yorkin osavaltioiden rajalle. Aineistoni osoitti, että intiaaninaisten representaatioilla on televisiossa kaksinkertainen taakka kannettavana. Tutkimani sarja soveltaa intiaaninaisiin sekä valkoisia, perinteisiä tarinankerronnan trooppeja että alkuperäiskansoja koskevia stereotyypittelyjä. Lisäksi sarja koodasi intiaaninaiset visuaalisesti selkeästi ”intiaaneiksi” isoilla koruilla ja kirkkailla väreillä, kun taas miesintiaanien hiukset oli leikattu ja heidät oli puettu farkkuihin ja flanellipaitoihin. Sillä, oliko hahmo intiaani, ei kuitenkaan ollut tarinankerronnan kannalta väliä. Kun intiaanielementit riisuu sarjasta, sarjan tarina ei muutu. The Red Road on siis pohjimmiltaan vain eksotisoitu rikoskertomus, jonka todellisia keskushenkilöitä ovat valkoinen keskiluokkainen perhe intiaanien sijasta.

Tutkielmani käsittelee Yhdysvaltojen vankilauudistusta ja etenkin miten siihen otettiin kantaa 1990-luvulla. Erityisen merkittävä tutkimuskohde tämä on siksi, että vankilauudistuksen myötä vankien määrä Yhdysvalloissa nousi jyrkästi. Valitsin metodikseni lähiluvun ja kohde elokuvaksi suositun, elokuvallisestikin arvostetun elokuvan The Shawshank Redemption- Avain pakoon (1994). Teoria pohjani oli elokuvien tunteisiin vetoavuudessa, ja etenkin siinä oletuksessa, että katsojalle on helppoa kertoa epäkohdista samaistuttavien hahmojen ja sympatiaa tuntemaan saavien kohtauksien avulla.Johtopäätökseni, jotka saavutin elokuvaa lähilukemalla, olivat että kyseinen elokuva on kriittinen erityisesti vankiloiden instituutionaalisuutta kohtaan, mutta myös väkivaltaisuutta tuotiin paljon esille ja kritisoitiin. Suurimmaksi kritiikiksi nousi kuitenkin vankilan jälkeinen elämä ja se, miten vankilatuomio valmistelee tai miten sen tulisi valmistella vankeja elämään vankilatuomion jälkeen. Tein myös huomion siitä, kuinka elokuva on sävyltään positiivinen, vaikka se käsitteleekin rankkoja aiheita. Juuri positiivinen sävy onkin luultavasti avain asemassa siinä, miksi elokuva on niin pidetty ja katsottu ja täten myös pystyy levittämään kritiikkiään tehokkaammin, kuin elokuva, joka ei ole yhtä suosittu.