Browsing by Subject "kulttuurintutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Vänni, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää miten prestiisi ja voiton tavoittelu kietoutuvat toisiinsa skotlantilaisessa elokuvateollisuudessa ja erityisesti julkisen rahoituksen varassa toimivan kulttuuriteollisuuden instituution, Creative Scotlandin, toiminnassa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään mahdollisia syitä sille, miksi Skotlannin naapurimaat ja Iso-Britannian muut alueet houkuttelevat ulkomaisia elokuvaprojekteja luokseen huomattavasti Skotlantia enemmän, syitä skotlantilaisten elokuvatyöntekijöiden maastamuuttoon ja alan rahoituksen vähyyteen. Lisäksi huomiota kiinnitetään kotoperäisen- ja kansainvälisen tuotannon välisiin suhteisiin ja ulkomaisen investoinnin merkitykseen skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle. Tutkimusaineistona on käytetty pääasiassa Creative Scotlandin omia julkaisuja: markkinointimateriaalia, vuosittaisia suunnitelmia ja tilinpäätöksiä vuodesta 2014 vuoteen 2024. Aineistoa tutkitaan kvalitatiivisen kulttuurintutkimuksen ja elokuvatutkimuksen teorian keinoin, eli analysoidaan tutkimusaineistosta nousevia diskursseja ja sidotaan nämä kulttuurisiin konteksteihin. Apuna käytetään akateemista elokuvakirjallisuutta, kulttuurintutkimuksen teoriaa, sekä kulttuuriteollisuuden toimintaa ja merkitystä selittävää teoriaa. Tämän lisäksi kulttuurialan toimittajien kirjoittamat artikkelit toimivat Creative Scotlandin sisäisiä menettelytapoja kriittisesti tarkastelevina lähteinä. Skotlantilainen elokuva koki ensimmäisen kasvukautensa 90-luvun puolivälissä, uusien rahoitusmenetelmien mahdollistaessa ilmapiirin, jossa kotoperäisten elokuvien tuotanto kukoisti ja ennennäkemätön kansallisylpeys elokuvan saralla oli aistittavissa. Elokuvien rahoitukseen ja tuotantoon panostettiin kuitenkin verrattain vähän: verovaroja ohjattiin riittämättömästi julkiseen kulttuurintuotantoon ja muutkin rahoitusmahdollisuudet olivat rajallisia sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla. Skotlantilainen kulttuuriteollisuus ja siihen liittyvä politiikka on kuitenkin kehittynyt viime vuosikymmeninä elokuvatuotantoa arvostavampaan ja tukevampaan suuntaan. Elokuvallinen representaatio on kansakunnan identiteetille merkittävä, sillä elokuvallisen ilmaisun kautta katsojaa voidaan puhutella uniikilla tavalla. Skotlantilaisten elokuvantekijöiden lähtökohdat ja tavoitteet elokuvilleen ovat moninaisia, ja tämän vuoksi Creative Scotland on sitoutunut tukemaan niin taide-elokuvaa, sosiaalista realismia kuvaavaa elokuvaa kuin taloudellisesti kannattavaa viihde-elokuvaakin. Creative Scotlandin yksi merkittävimmistä haasteista on tasapainon löytäminen rahoituksen jakamisessa kotimaisille ja ulkomaisille tuotantoyhtiöille ja elokuvantekijöille, sillä monimuotoiset elokuvan tekemisen tavat tuovat oman arvonsa skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle lisääntyvän prestiisin tai taloudellisen kasvun kautta. Kansainvälisen arvostuksen saavuttaminen on tärkeä elementti elinvoimaisen elokuvateollisuuden säilyttämisen kannalta, sillä sen myötä ulkomaalaisten elokuvantuotuottajien halukkuus työskennellä Skotlannissa lisääntyy. Ulkomaiset investoinnit voivat kuitenkin parhaimmillaan tarjota työtä myös skotlantilaiselle työvoimalle ja mahdollistaa paikallisten elokuvantekijöiden asettumisen Skotlantiin. Vaikka Skotlanti onkin maantieteellisesti kaukana Iso-Britannian päätösvallasta, sen henkeäsalpaavat maisemat ja moneen mukautuvat kaupunkiympäristöt ovat sen suurin valttikortti. Brexitin vaikutus kansainväliseen liikkuvuuteen ja rahoitusmahdollisuuksiin tullaan näkemään lähivuosina. Tutkimuksesta voidaan silti päätellä skotlantilaisen elokuvateollisuuden elävän kasvukautta. Keskeisinä rakennuspalikoina toimivat elokuva- ja tv-tuotannon kehittämiseen keskittyvän yksikön, sekä laaja-alaisen elokuvastudion perustaminen, joiden suurimpana mahdollistajana on toiminut julkisen sektorin rahoituksen lisääntyminen ja Creative Scotlandin yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa.
  • Rinne, Jenni; Kajander, Anna; Haanpää, Riina (Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry, 2020)
    Ethnos-toimite ; 22
  • Toivanen, Reetta; Kmak, Magdalena (Helsinki University Press, 2021)
    Within sustainability science, there are questions pertaining to how certain actions for guaranteeing a good life for one part of the population can even result in catastrophic consequences to another. The global holistic view that would address all inequalities and exclusions is one of the greatest challenges of today. In this chapter, we will elaborate on two central concepts of sustainability science that are particularly relevant to facing these challenges: inequality in access to power and exclusion from positions of power. These are both very visible acts of exclusion, often hidden in the very grain of society’s structure in a manner that makes them almost impossible to study and change. Inequality and exclusion are cultural constructions of power, and it is important to see how these influence practical actions and institutional (hidden) practices. The practices locate certain individuals or groups of people in a more disadvantaged position than others and naturalize these inequalities with a set of actions and explanations. This chapter will present the operation of these practices with two concrete, situated examples of migrants with irregular status in the European Union and the Roma minority in Finland.
  • Nykänen, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee kotipaikkaan kuulumisen kokemuksia Kaakkois-Lontoon Peckhamissa. Tarkastelen aineistoni kautta mikä synnyttää paikkaan kuulumista, millaisia käytänteitä siihen liittyy ja millaisia vaikutuksia se saa aikaan kaupunkitilassa. Tutkimusalueeni Peckham on monikulttuurinen, tiiviisti asuttu ja nopeasti gentrifioituva alue noin kuuden kilometrin päässä Lontoon keskustasta. Analyysi perustuu kahdentoista paikallisen asukkaan haastatteluihin, jotka toteutin itse Peckhamissa helmi- ja maaliskuussa 2017. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu pääpiirteissään, paitsi yksi haastattelu joka käytiin sähköpostitse. Haastateltaviksi tavoiteltiin Peckhamissa pitkään asuneita henkilöitä. Viisi heistä oli haastatteluhetkellä asunut alueella noin viisi vuotta ja loput seitsemän useita vuosikymmeniä. Haastatteluissa pyrin selvittämään miten asukkaat käsittävät oman kotipaikkansa ja kokevatko he kuulumisen tunteita. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja: jokaisessa haastattelussa keskityttiin ennalta määriteltyihin teemoihin, kuten arkielämä, sosiaaliset suhteet, paikkaan kuuluminen sekä paikan muutos, mutta tarkat kysymykset ja niiden esittämisjärjestys vaihtelivat tilanteittain. Tutkielma on alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteinen. Tutkimuksen kohteena ovat kokemukset, ja metodisesti tutkielma liittyy hermeneuttiseen kokemuksen tutkimukseen sekä aineiston puheesta nousevien diskurssien erittelyyn ja kontekstualisointiin. Kokemuksen määrittelyssä nojaan niinikään hermeneutiikan tapaan määritellä kokemus diskursiivisena ja valmiiksi merkityksellistyneenä. Käsittelytapa on vahvasti käsitteellinen ja tulkitseva. Teoreettinen pohja yhdistää tutkimusta monilta aloilta kuten sosiologiasta ja kulttuuri-, ihmis- ja humanistisesta maantieteestä. Aineistossa keskiöön nousevat arkiset toimet ja rutiinit sekä merkitykset, joita ihmiset niille antavat. Tutkielma liittyykin kiinteästi arkielämän tutkimukseen. Tutkielma näyttää, että paikkaan kuuluminen on monitahoinen ja muuttuva ilmiö, johon liittyy olennaisesti tuttuuden kokemus. Tuttuus liittyy niin materiaaliseen paikkaan kuin sen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Arkiset rutiinit ja askareet muodostavat paikkakokemuksen ytimen. Niin ikään tutut sosiaalisen kanssakäymisen muodot ja erilaiset paikalliset sosiaaliset suhteet sekä koettu yhteisöllisyys vaikuttavat kuulumiseen moni tavoin. Tutkielmalle luo lisäksi yhden kontekstin paikan muutos eli Peckhamin läpikäymä gentrifikaatioprosessi, joka saa paikan kiistellyt merkitykset erityisellä tavalla näkyväksi. Pohjimmiltaan tutkielma tarkastelee kuinka erilaiset valtarakenteet vaikuttavat paikan kokemiseen, ja miten valta vaikuttaa ja tuottuu arkielämän sosiaalisissa suhteissa ja käytänteissä. Erityisesti luokan ja etnisyyden merkitys kuulumiselle nousee tärkeäksi.
  • Stejskal, Susanna (2007)
    Työni tarkastelee jalkapallon merkitystä Britanniassa. Tutkimukseni näkökulmani on jalkapallon merkitys brittiläisen yhteiskunnan rakentajana. Tutkimuskohteenani on kahden eri sanomalehden, Daily Mail ja The Guardian, jalkapallojutut tietyltä ajalta. Aineistoni koostuu kuudestatoista (16) jutusta. Työni on lähestymistavaltaan kulttuurintutkimuksellinen. Oma lähtökohtani tutkimukselle on jalkapallon positiivisessa roolissa yhteiskunnan rakentajana ja yhdistäjänä. Jalkapallolla on Britanniassa vahvat perinteet ja ne kulkevat usein käsi kädessä sanomalehdistön kanssa. Esittelen lehdistön historiaa erityisesti jalkapallon näkökulmasta. Pohdin myös jalkapallon roolia identiteettien rakentajana. Jalkapallon merkitys kansallisten identiteettien ja yhteiskunnan rakentamisessa tulee esiin tutkimusaineistostani, jota käyn läpi kahden eri menetelmän kautta. Toinen menetelmistäni on Fairclough´n diskurssiin perustuva representaatioiden, identiteettien ja suhteiden näkökulmasta tapahtuva havaintojen etsiminen. Toinen menetelmä liittyy myytteihin, jota käytän syvällisempien havaintojen ja tulosten löytämiseen. Campbell`in myytin funktiot ovat sosiologinen, pedagoginen, kosmologinen ja mystinen funktio. Työ asettaa neljä tutkimuskysymystä. Ensiksi selvitän miten jalkapallo rakentaa brittiläistä identiteettiä. Toisessa kysymyksessä pohdin miten jalkapallon ja lehdistön suhde vaikuttaa yhteiskuntaan. Kolmannella kysymyksellä haluan selvittää miten jalkapallosta on tullut Britanniassa myytti ja neljännessä kysymyksessä etsitään vastauksia siihen, miten jalkapallomyytti elää yhteiskunnassa. Teoreettisen viitekehykseni muodostavat brittiläisestä identiteetistä, kansallisesta kulttuurista, urheilusta, jalkapallosta sekä brittiläisestä sanomalehdistöstä tehty tutkimuskirjallisuus. Tärkeimpiä lähteitäni ovat teoreettisen viitekehyksen osalta Richard Holt, Stuart Hall, Adam Brown, Maaret Ilmarinen, Hannu Leinonen ja Eino Lyytinen. Analyysimenetelmän tärkeimmät lähteet ovat Joseph Campbell ja Norman Fairclough. Tulos ensimmäiseen kysymykseen löytyy aineistosta nousseista havainnoista, jotka osoittavat jalkapallon antavan kansalle hyvän samaistumiskohteen. Jalkapallon kautta käsitellään yhteiskunnallisia ongelmia ja tuotetaan niihin vastauksia, joiden kautta identiteetit voivat rakentua. Tulos toiseen kysymykseen rakentuu hyvin pitkälle tutkimuskirjallisuuden pohjalle, joka todistaa lehdistöllä olleen aina erityislaatuinen suhde jalkapalloon. Kaupallistumisen myötä suhde on tullut ristiriitaisemmaksi. Suhde on kuitenkin vahva, sillä jalkapallo ja sanomalehdet tarvitsevat toisiaan pysyäkseen elinvoimaisina nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tulos kolmanteen kysymykseen löytyy aineistosta nousseista myyttisyyksistä. Myytin funktioiden kautta syntyivät tulokset, jotka osoittivat jalkapallomyytin elävän brittiläisessä arjessa, ihmisten toiminnassa, osana kansallista identiteettiä. Tulos neljänteen kysymykseen elää jatkuvasti ja muuttaa muotoaan. Kaikki tulokseni ja tutkimuskirjallisuuteni liittyvät tähän läheisesti, mutta todellinen tulos on ennustus tulevasta. Tässä kohdin tulee esiin jalkapallon mystinen asema yhteiskunnassa. Se on jotain suurta, jota ei pysty selittämään ja joka elää ja voi hyvin.
  • Hiilamo-Kangaslahti, Hanna (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan käyttäjien kokemuksia mobiilipalveluiden käytöstä ja tulevaisuuden mobiiliviestinnästä. Tutkielmani tavoitteena on tutkia käyttäjien nykyistä mobiilipalveluiden käyttöä ja heidän tulevaisuuden mobiiliviestinnälle antamia merkityksiä. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Mobiilipalvelujen nykykäyttö?, 2. Mobiiliviestinnän tulevaisuus, mielikuvat tulevaisuuden mobiilipalveluista ja sovellutuksista?, 3. Mobiilipalveluiden käytön diskursiivinen jäsentyminen? ja 4. Mobiiliviestinnän tulevaisuuden diskursiivinen jäsentyminen? Lisäksi tutkielmassani pohditaan yleisesti matkapuhelinta mediana ja mediakonvergenssikehitystä. Tutkielmani empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta 24-32-vuotiasta nuorta aikuista. Haastattelut olivat avoimia teemahaastatteluja ja ne toteutettiin heinä-syyskuun aikana 2001. Teoreettinen viitekehys on diskurssianalyyttinen, mutta tutkimuskysymysten asettelun ja tulosten analyysin ja tulkinnan suhteen olen nojautunut myös nk. faktanäkökulmaan. Olen analyysissä lähestynyt aineistoani sekä faktuaalisesti että diskursiivisesti, sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Kulttuurintutkimuksen ja diskurssianalyysin näkökulmasta näen uusien ratkaisujen ja sovellutusten nykyisen ja tulevan käytön perusluonteeltaan kulttuurisena ja sosiaalisena prosessina. Faktanäkökulmasta käsin tarkastelen mobiilipalveluiden käyttöä, käytön syitä ja ongelmia, käyttötilannetta, käyttökokemuksia ja Internetin käyttöä suhteessa mobiilipalveluiden käyttöön. Tutkimuksessa arvioidaan myös mobiiliviestinnän tulevaisuuteen liittyviä kuvaa, ääntä, paikannusta, mobiilikaupankäyntiä ja mobiilimainontaa koskevia kysymyksiä. Olen faktanäkökulmassa tukenut omia tuloksiani tuoreella mobiilipalveluiden käytöstä tehdyllä kvantitatiivisella tutkimuksella. Tutkimusaineiston valossa nuorten aikuisten käyttämät näennäisesti ristiriitaiset merkityksellistämisen tavat systematisoituvat analyysin kuluessa neljäksi vaihtoehtoiseksi diskurssiksi, joiden kautta mobiilipalveluiden käyttö ja mobiiliviestinnän tulevaisuus merkityksellistetään. Tulkintani mukaan nuoret aikuiset jäsentävät ne hyöty-, huvi-, determinismi- ja uhkadiskurssien kautta. Tutkimuksen perusteella matkapuhelin mediana ja mobiilipalvelut eivät vielä ole juurtuneet osaksi ihmisten arkipäivää ja rutiineja. Mobiilipalvelujen käyttöä ja käytön syitä osana ihmisen arkea voidaan tutkimukseni tulosten perusteella jäsentää tilanne-, paikka- ja aikasidonnaisiin palveluihin, joihin usein liitetään hyöty, kuten ajan säästö ja arjen helpottaminen sekä elämyksellisiin palveluihin, joihin taas liittyy ajan kuluttaminen, viihde ja nautinto. Käytetyimpiä mobiilipalveluja ovat viihdepalvelut (logot ja soittoäänet) ja informaatiopalvelut. Mobiilipalveluiden käyttö merkityksellistyykin hyötydiskurssissa hyödyn; säästäväisyyden, arjen helpottamisen, ajan säästön ja huvidiskurssissa elämyskuluttamisen; ajan tappamisen, viihtymisen ja nautinnon välisenä dikotomiana. Mobiiliviestinnän tulevaisuus jäsentyy tulkintani mukaan determinismi- ja uhkadiskurssien avulla. Lähteinä on käytetty media-käsitettä (esim. Bolter & Gruisin 1999; McLuhan 1969; Lehtonen 2000), konstruktionismia (esim. Burr 1995; Berger & Luckmann 1994), diskurssianalyysia (Potter & Wetherell 1987; Jokinen ym. 1993; Suoninen 1992), mobiilipalvelujen käyttöä (Eriksson ym. 2001), kulttuurintutkimusta ja (Alasuutari 1992, 1994; Fornäs 1995, 1999; Foucault 1980) mobiiliviestintää (Pantzar 1996; Oksman 1998; Kangas & Googan 2001) käsitteleviä teoksia.
  • Mustonen, Laura (2007)
    Tutkimuksessa matkapuhelimen suosiota avataan tutkimalla käyttäjien laitteelle antamia merkityksiä. Tutkimus on luonteeltaan kulttuurintutkimus ja se on tehty laadullisin tutkimusmenetelmin. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat tutkimushetkellä 25-26-vuotiaiden opiskelijoiden haastattelut, jotka suoritettiin puolistrukturoitua haastattelurunkoa käyttäen. Lisäksi on seurattu tutkimuksen teon aikaan (keväästä 2005 syksyyn 2006) julkisissa viestintävälineissä käytyä kännykkään liittyvää keskustelua, jota on osin käytetty myös tutkimuksen aineistona. Tutkimuksen empiiriseen aineistoon perustuvia tutkimustuloksia verrataan myös matkapuhelimesta aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, jolloin saadaan kuva matkapuhelimen merkitysten muuttumisesta pidemmällä aikavälillä sekä merkitysten eroista eri väestöryhmien kesken. Keskeisenä tutkielmassa toimii Mika Pantzarin tulkinta tavaramaailmasta, jonka nähdään muodostuvan ihmisten ja tavaroiden välisistä suhteista. Tällöin suhde laitteen ja sen käyttäjän välillä nähdään aktiiviseksi, ja ymmärretään, että myös esineillä on vaikutusta toistensa menestymiseen. Käyttäjien kiinnostusta matkapuhelimeen avataan Kai Ilmosen tarpeen-käsitteen avulla. Matkapuhelimen teknisten ominaisuuksien vaikutusta ihmisen ja laitteen välisessä suhteessa pohditaan tarjouman-käsitteen avulla. Tutkimuksessa ovat keskeisinä myös mm. Johanna Uotisen, Marja Vehviläisen, Sari Tuuvan, Riitta Nieminen-Sundellin ja Ilkka Tuomen tulkinnat ihmisen ja laitteen välisestä suhteesta. Matkapuhelinta tutkimalla on mahdollista saada esiin käyttäjien tunteita, sosiaalisia suhteita ja taitoja. Tutkimuksessa matkapuhelin määrittyy hyvin henkilökohtaiseksi laitteeksi. Matkapuhelimella on suhteita myös muihin esineisiin: se on esimerkiksi raivannut lankapuhelimen tieltään ja koska Internetiä on totuttu käyttämään tietokonepäätteeltä, on tämä estävä tekijä kännykkävälitteisen Internetin yleistymiselle. Tutkittavien puheessa viestintävälineet muodostivat hierarkian, jossa kasvokkaista tapaamista arvostettiin eniten. Kännykkä on koettu helpoksi lähestyä, sillä ensimmäisten GSM-puhelinten käyttöliittymä on osattu rakentaa kulttuurisen tiedon mukaiseksi. Kännykkään tuodut uudet ominaisuudet ja monimutkaisempi käyttöliittymä saattavat tehdä siitä pelottavamman. Kännykällä on yhä statusarvoa, koska sen avulla on mahdollista esittää arvostuksiaan. Käyttäjän suhde kännykkään muuttuu elämäntilanteen mukaan: lapselle se on lähinnä lelu, teinille väline vertaisryhmän kommunikointiin ja lapsen vanhemmalle väline huolenpitoon ja arjen järjestämiseen. Tutkittaville nuorille aikuisille se oli sosiaalisten suhteiden ylläpitäjä. Tutkittavat eivät kokeneet kännykän velvoittavan jatkuvaan sosiaalisuuteen, vaan pikemminkin he halusivat olla jatkuvasti tavoitettavissa. Kännykkä ei ole korvannut sosiaalista kanssakäymistä, vaan se on tullut sosiaalisten suhteiden ylläpitäjäksi. Kännykän sosiaalinen luonne oli tutkittaville yhä kännykän tärkein ominaisuus. Kännykälle on annettu keskeinen sija ihmisten ja laitteiden muodostamassa tavaramaailmassa, joten sitä ei koeta enää vapaaehtoiseksi eikä siitä siksi haluta luopua.
  • Rydman, Vilja (Helsingfors universitet, 2011)
    Pro gradu -tutkielmani aihe on nörtin stereotypia ja kuinka se on mahdollisesti muuttunut teknologiahypen ja yhteiskunnan muutoksen myötä. Tarkastelen eri aikakausien elokuvien tarjoamaa kuvaa nörteistä ja sitä miten tämä kuva on muuttunut. Lähtökohtana muutokselle on 1980-luvun stereotyyppinen kuva nörtistä teknisesti lahjakkaana, mutta epäsuosittuna ja sosiaalisesti lähes avuttomana mieshenkilönä. Hypoteesina tutkielmassani on muutos. Niin kutsutun nörttiyden yleistyessä ja muun muassa vuosituhannen vaihteen it-kuplan ja teknologiahypen myötä kuva nörtistä on muuttunut. Tutkielman tavoitteena on selventää mitä nörttiys voi olla nykyään ja mitä se on ollut ennen. Alustavat tutkimuskysymykseni, joita lähden tässä työssäni kehittelemään ja syventämään, ovat: – Kuinka nörtin stereotypia on muuttunut ajan myötä, 1980-luvulta nykyaikaan? – Mitkä asiat vaikuttavat nörtin stereotypiaan? Mistä nörttiys muodostuu? – Onko nörttiys oma alakulttuurinsa? Nörtin tarinaa lähden aluksi seuraamaan yhdysvaltalaisten elokuvien kautta. Elokuvissa henkilöhahmot usein esitetään tietynlaisina ihmistyyppeinä. Lähden etsimään nörttityyppiä sieltä, mistä sen voi nähdä syntyneen, yhdysvaltalaisesta nuorisokulttuurista ja sitä kuvaavista elokuvista. Etsin elokuvien tarjoamasta kuvasta nörtteihin liittyviä yleistyksiä ja lainalaisuuksia. Tämä gradu rakentuu erilaisten prismojen varaan, joiden keskiössä on nörtti. Lainaan prisman käsitettä luonnontieteistä, joissa prismalla tarkoitetaan optista laitetta, jolla voidaan taittaa, heijastaa tai hajottaa valoa valospektrin eri väreihin. Esimerkiksi auringon valkoinen valo taittuu prisman läpi kulkiessaan sateenkaaren kaikkiin väreihin. Spektri on se värien kirjo, johon esimerkiksi juuri auringon valo jakautuu. Nämä luonnontieteestä lainatut termit saattavat aluksi kuulostaa hieman kaukaa haetuilta ja käytänkin niitä tässä gradussa metaforana asioiden useammista näkökulmista ja tarkastelusuunnista. Tarkastelussa tässä tutkielmassa ovat sukupuolijärjestelmien prisma, toisessa päässään 'miehisyys' ja toisessa 'naiseus'. Toisella prismalla löytyvät etnisyyteen liittyvät asiat. Spektrit jakautuvat toisena ääripäänään 'rodullistettu herruus' ja toisena päätynä 'rodullistettu alisteisuus'. Yksi lähestymiskulma on uuden teknologian herättämät pelot sekä nörtti sivuroolissa, kritiikittömänä, urkinnan apulaisena. Viimeinen piirtämäni prisma vaikuttaa koko nörtti-imagon taustalla. Se liittyy yhteiskunnan muutokseen ja työnjakoon yhteiskunnassa. Kuten kaikki liittyy kaikkeen, myös tämä prisma liittyy jokaiseen aikaisemmin mainittuun näkemykseen
  • Haapanen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Myyttinen Yhdysvaltain länsi on kiehtonut valkoista mielikuvitusta jo parin vuosisadan ajan. Läntiseen ekspansioon liittyvät läheisesti mielikuvat toisaalta hurjista intiaanisotureista ja toisaalta jaloista villeistä, jotka valmistautuivat tyynesti kohtaamaan oman sukupuuttonsa. Näiden stereotyyppien vakiintumisessa ja levittämisessä massamedioilla on ollut keskeinen osansa. Tutkielmassani lähestyn Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustuksia eli representaatioita televisiotutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen keinoin. Pyrin tutkielmallani tuottamaan ajantasaista tietoa siitä, millaisia ovat intiaaninaisten representaatiot 2000-luvun televisiofiktiossa. Aineistonani käytän vuosina 2014-2015 tuotettua The Red Road -rikossarjaa. Metodina sovellan lähilukua, jonka kautta tarkastelen eroja ja toiseutta. Millaisia ovat intiaaninaiset 2000-luvun televisiofiktiossa? Miten televisiosarja kuvaa etnisyyttä ja sukupuolta? Miten nämä representaatiot suhteutuvat aiempaan intiaanikuvauksen historiaan? Intiaaninaisten moderneja televisiorepresentaatioita ja niiden mekanismeja on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Syitä on mielestäni kaksi: 1. Vaikka televisiosarjat ovat muuttuneet 2000-luvulla ennennäkemättömällä tavalla etnisesti moninaisemmiksi, alkuperäiskansoja edustavia hahmoja ei juurikaan televisiofiktiossa ole viime vuosikymmeninä ollut, ja 2. Kun intiaanihahmoja kirjoitetaan televisiofiktioon, usein tarinat sijoitetaan nimenomaan 1800-luvun Yhdysvaltoihin. Historiallisten sarjojen ongelmana on usein se, että ne käsittelevät intiaanejaan stereotyyppisesti. Intiaaninaisille ei ole syntynyt samalla tavalla kierrätettäviä stereotyyppejä kuin intiaanimiehille, joten monista lännensarjoista onkin jätetty intiaaninaiset kokonaan pois. Tämän vuoksi valitsin tutkittavaksi aineistokseni The Red Roadin. Se on paitsi suhteellisen tuore sarja, sen tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle ja Yhdysvaltain itärannikolle New Jerseyn ja New Yorkin osavaltioiden rajalle. Aineistoni osoitti, että intiaaninaisten representaatioilla on televisiossa kaksinkertainen taakka kannettavana. Tutkimani sarja soveltaa intiaaninaisiin sekä valkoisia, perinteisiä tarinankerronnan trooppeja että alkuperäiskansoja koskevia stereotyypittelyjä. Lisäksi sarja koodasi intiaaninaiset visuaalisesti selkeästi ”intiaaneiksi” isoilla koruilla ja kirkkailla väreillä, kun taas miesintiaanien hiukset oli leikattu ja heidät oli puettu farkkuihin ja flanellipaitoihin. Sillä, oliko hahmo intiaani, ei kuitenkaan ollut tarinankerronnan kannalta väliä. Kun intiaanielementit riisuu sarjasta, sarjan tarina ei muutu. The Red Road on siis pohjimmiltaan vain eksotisoitu rikoskertomus, jonka todellisia keskushenkilöitä ovat valkoinen keskiluokkainen perhe intiaanien sijasta.
  • Unkuri, Irja-Liisa (2003)
    Tutkimuksessa on kysymys kulttuurintutkimuksen ja sosiologian alalla yleisesti esitetystä väitteestä, jonka mukaan hierarkkinen korkeakulttuurin ja matalan eli populaarikulttuurin erottaminen on 1960-luvun loppupuolelta lähtien hämärtynyt, toisaalta erottelua tehdään edelleen. Kyseistä kehityslinjaa, hämärtymisteesiä ovat monet tutkijat Andreas Huyssenista John Urryyn kuvanneet yhdenmukaisesti. Tähän teoreettiseen lähtökohtaan sovitan oman tutkimukseni elokuvan alalta. Tavoitteenani on tutkia, onko elokuvan piirissä tapahtunut vastaavanlaista korkean ja matalan välisen rajalinjan hämärtymistä, mikä ilmeni 1960-luvulta lähtien yleensäkin kulttuurissa ja taiteessa. Selvitän tutkimuksessa miten kokeellisesta elokuvasta tehtiin elokuvan korkeakulttuuria. Elokuvafestivaalit esittävät kokeellista elokuvaa. Niiden toiminta jatkuu, mikä on todiste siitä, että erottelua edelleen tapahtuu. Tutkin miten vuodesta 1988 lähtien Helsingissä järjestetty Rakkautta & Anarkiaa –elokuvafestivaali ilmentää korkeakulttuurin ja matalan kulttuurin välistä distinktiota. Tutkimusmetodi on tekstianalyysi. Varsinainen aineisto ovat festivaalikatalogit, jotka festivaalijärjestäjä Helsinki International Film Festival ry. – Rakkautta & Anarkiaa on julkaissut vuosittain jokaisen festivaalin yhteydessä. Katalogit sisältävät festivaalijärjestäjien tuottamaa tekstiä koskien festivaalilla esitettäviä elokuvia. Kyseiset katalogitekstit toimivat analyysivälineenä tutkiessani minkälaisesta erottelusta festivaalin ja festivaalielokuvien tapauksessa on kyse. Etsin katalogiteksteistä argumentaatiota distinktion pohjaksi. Aineistoon kuuluu kaksi festivaalin toiminnanjohtajan haastattelua. Lisäksi hyödynnän tutkimuksessa elokuvatutkijoiden ja elokuvakriitikoiden tekstejä. Festivaalijärjestäjät kategorisoivat ja tekevät katalogiteksteissä tunnistettaviksi ne kriteerit, joiden pohjalta festivaalielokuvat on valittu. Tutkimuksessa osoitetaan, että festivaalijärjestäjät tuottavat elokuvien valinnassa erottelua. Erot koodataan kieleen, katalogiteksteihin. Katalogiteksteistä nousee useita eri teemoja, jotka tuovat erottelun esiin. Festivaalijärjestäjät tukeutuvat elokuvien valintoja perustellessaan kokeellisuuteen eli toteuttavat samaa erottelukriteeriä kuin avantgarde-taide. Uusi-teeman avulla järjestäjät liittävät festivaalielokuvat osaksi avantgardea, kokeellista elokuvaa, joka edustaa elokuvan korkeakulttuuria. Uuden ohella rajanylitykset on yksi keskeisistä teemoista. Rajanylitykset ilmenevät selvästi siinä postmodernissa piirteessä, että Rakkautta & Anarkiaa –elokuvissa on sekä klassisen Hollywood-elokuvan (joka edustaa elokuvan populaarikulttuuria) että kokeellisen elokuvan piirteitä. Tässä ilmenee selvästi korkean ja matalan välisen rajan murtaminen. Korkean ja matalan välisen rajalinjan hämärtyminen myös loppujen lopuksi erottelee, koska klassisissa Hollywood-elokuvissa vastaavanlaista yhdistelyä ei ole tehty. Hyödynnän tutkimuksessa kulttuurisosiologi Pierre Bourdieun distinktioteoriaa. Bourdieun määrittelemää kenttä-käsitettä apuna käyttäen on todettava, että elokuvan kentällä erottelu korkeaan ja matalaan on ollut yksi taistelun muoto. Se on ollut yksi keino erottautua muista kentän toimijoista kulttuurisen, symbolisen pääoman hankkimiseksi. Uutena erottautumisen keinona elokuvan kentällä on rajojen hämärryttäminen. Tällöin tuotetaan jälleen erottelua, jonka raja oli jo alkanut murtua.
  • Taskinen, Meri Tuuli (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee Yhdysvaltojen vankilauudistusta ja etenkin miten siihen otettiin kantaa 1990-luvulla. Erityisen merkittävä tutkimuskohde tämä on siksi, että vankilauudistuksen myötä vankien määrä Yhdysvalloissa nousi jyrkästi. Valitsin metodikseni lähiluvun ja kohde elokuvaksi suositun, elokuvallisestikin arvostetun elokuvan The Shawshank Redemption- Avain pakoon (1994). Teoria pohjani oli elokuvien tunteisiin vetoavuudessa, ja etenkin siinä oletuksessa, että katsojalle on helppoa kertoa epäkohdista samaistuttavien hahmojen ja sympatiaa tuntemaan saavien kohtauksien avulla.Johtopäätökseni, jotka saavutin elokuvaa lähilukemalla, olivat että kyseinen elokuva on kriittinen erityisesti vankiloiden instituutionaalisuutta kohtaan, mutta myös väkivaltaisuutta tuotiin paljon esille ja kritisoitiin. Suurimmaksi kritiikiksi nousi kuitenkin vankilan jälkeinen elämä ja se, miten vankilatuomio valmistelee tai miten sen tulisi valmistella vankeja elämään vankilatuomion jälkeen. Tein myös huomion siitä, kuinka elokuva on sävyltään positiivinen, vaikka se käsitteleekin rankkoja aiheita. Juuri positiivinen sävy onkin luultavasti avain asemassa siinä, miksi elokuva on niin pidetty ja katsottu ja täten myös pystyy levittämään kritiikkiään tehokkaammin, kuin elokuva, joka ei ole yhtä suosittu.
  • Kivinen, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan napolilaisten räp-artistien sanoituksissaan luomaa kuvaa Napolin kaupungista ja Etelä-Italiasta. Aineisto koostuu pääasiassa kuuden yhtyeen tai artistin ja heidän yhteistyöprojektiensa tuotannosta, josta on poimittu analysoitavaksi Napolia ja Etelä-Italiaa kommentoivia sanoituksia. Tutkielmassa käsitellyt artistit ovat Lucariello, Dope One, Clementino, Co'Sang, Rocco Hunt ja Enzo Dong. Tarkastelun kohteena on toisaalta Napolin kaupungin imago ja toisaalta napolilaisten identiteetti. Hiphopin kaltaisen urbaanin nuorisokulttuurin avulla voidaan päästä lähelle Napolin esikaupunkialueiden nuorison arkea, ja tutkimuksen kolmas keskeinen käsite onkin periferia. Aineistosta aukeavia pääteemoja on neljä: Napolin imago, etelän asema Italiassa, musiikin ja rikollisuuden suhde, sekä periferioiden nuorten elämä ja tulevaisuus. Napolin imagoon ovat vaikuttaneet erilaiset kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa esitetyt kuvaukset aina 1800- luvun vaihteen matkakirjoittajien kommenteista lähtien. Lisäksi kaupungin pitkä ja rikas musiikkiperinne on erityisesti tehnyt sitä tunnetuksi maailmalla. Räppäreidenkin käyttämällä napolin kielellä on suuri merkitys paikalliselle identiteetille, vaikka se on toisaalta aiheuttanut ennakkoluuloja ja esteitä artistien ymmärrettävyydelle muualla Italiassa. Etelä-Italia on politiikassa usein jäänyt Italian sisäiseksi periferiaksi, jota ei vuonna 1861 tapahtuneesta yhdistymisestä huolimatta juurikaan huomioida kansallisella tasolla. Alueellinen eriarvoisuus etelän ja pohjoisen välillä on edelleen huomattava. Ympäristöongelmat kietoutuvat osin järjestäytyneen rikollisuuden voimakkuuteen, ja valtio voi olla kansalaisille uhka sekä väkivallan että välinpitämättömyyden kautta. Räp-sanoitukset kertovat näistä ongelmista suorasukaisesti, mutta mukana ovat myös positiiviset teemat ja usko parempaan tulevaisuuteen. Erityisesti gangsta-räppiä on syytetty huonojen käyttäytymismallien välittämisestä nuorisolle. Vaikka Yhdysvaltojen mustan vähemmistön ja eteläitalialaisten aseman väliltä löytyykin yhtäläisyyksiä, poikkeaa napolilainen räp usein painotuksiltaan amerikkalaisten räppäreiden tematiikasta. Osa räppäreistä kirjoittaa kuitenkin aiheista suorasukaiseen tyyliin, mikä on johtanut pohdintoihin artistin vastuusta myös Italiassa. Periferioiden nuorison kohtaama tulevaisuus köyhyyden, korkean työttömyyden ja rikollisuuden piinamassa ympäristössä on keskeinen aihe napolilaisessa räpissä. Artistit taistelevat sanoituksillaan periferioiden nuoria kohtaan suunnattuja ennakkoluuloja vastaan, ja toimivat samalla rohkaisevina esikuvina seuraaville sukupolville. Napolilainen räp käsittelee monipuolisesti ja avoimesti sekä alueen ongelmia että ylpeydenaiheita, ja tarjoaa siten ajankohtaisen näkökulman Napolin ja Etelä-Italian nykyhetkeen.
  • Järvinen, Hanna; Rouhiainen, Leena (2014)
    Nivel
  • Niemi, Tiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin japanilaisia tatuointeja ja japanilaisten suhtautumista tatuointeihin kulttuurin näkökulmasta. Japanilaisella tatuoinnilla on pitkä historia, joka on pitänyt sisällään monenlaisia sekä positiivisia että negatiivisia näkökulmia, mutta lopulta johtanut vahvaan mielikuvaan tatuoiduista rikollisista. Tutkielmassani tarkastelen japanilaisten suhtautumista tatuointeihin modernissa Japanissa. Tatuoinnit on jaettu kahteen eri tyyppiin historian, tyylin ja tekotapansa mukaan, perinteisiin japanilaisiin tatuointeihin sekä globalisaation ja modernisoitumisen mukana tulleisiin länsimaalaisiin tatuointeihin. Näistä etenkin perinteinen irezumi on japanilaisten mielessä vahvasti kytköksissä rikolliseen alamaailmaan ja on johtanut tatuoituja syrjiviin käytäntöihin kuten rajattuun pääsyyn julkisiin kylpylöihin. Aineisto koostuu yleisestä katsauksesta tatuointien historiaan, kahdesta tapaustutkimuksesta, haastattelusta japanilaisen tatuoijan kanssa sekä kahdella japanilaisella yliopistolla suoritetusta kyselytutkimuksesta. Päämääränä on selvittää onko japanilaisten tämän hetkinen käsitys tatuoinneista muuttunut tai muuttumassa. Teoreettisena taustana toimii kulttuuriantropologian kulttuurin analyysi, jossa japanilaista kulttuuria analysoidaan kansallisen kulttuurin, kollektivismin, globalisaation sekä kulttuurillisen hybriditeetin kautta. Japanilaisen kulttuurin on havaittu olevan kollektivistinen sekä hyvin varovainen moniselitteisissä ja epävarmoissa tilanteissa. He ovat tunnettuja kyvystään omaksua vaikutteita muualta, muuntaen ne paremmin omaan kulttuurinsa sopivaksi ja etenkin globalisaation myötä tämän piirteen merkitys on korostunut. Näiden piirteiden vuoksi asenteiden muuttuminen on hidasta, mutta samalla ne myös mahdollistavat sen. Tapaustutkimusten kohteena ovat kaksi oikeustaistelua. Taiki Masuda voitti ja oikeus päätti, että tatuointi on laillista ilman, että tatuoijalla on lääkärin tutkinto. Tadasu Yasuda puolestaan hävisi ja oikeus totesi, että tatuointien kysyminen on laillista eikä johda syrjintään. Ottaen huomioon Japanissa voimassa olevat rajoitukset julkisissa kylpylöissä, tämä päätös oli odottamaton. Näihin rajoituksiin on Japan Tourism Agency pyytänyt joustavuutta etenkin ulkomaalaisten turistien vuoksi ja peräänkuuluttanut kulttuurillista ymmärrystä. Kyselytutkimuksen suoritin Osakan Yliopistolla sekä Kioton Doshishan Yliopistolla. Kyselyn päämääränä oli tähdätä nuorempaan sukupolveen, joka on kokenut globalisaation ja yhä pienenevän maailman konkreettisemmin kuin vanhempi sukupolvi. Heidän joukostaan paljastui yllättävän useita tatuoituja tuttuja omaavia henkilöitä ja muutamia tatuointeja harkitsevia yksilöitä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tatuoinnit voivat vaarantaa heidän työllistymisensä tulevaisuudessa, mutta lähes puolet mielsivät perinteiset japanilaiset tatuoinnit osaksi heidän kulttuurillista perintöään. Tutkimuksen tuloksena on, että japanilaisten suhtautuminen tatuointeihin on muutoksen partaalla. Nähtävillä on merkkejä muutoksesta positiivisempaan suhtautumiseen, mutta toisaalta muutos ei ole konkretisoitunut. Sen lisäksi on esimerkkejä vastarinnasta, joka ei näe syytä saati tarvetta muuttua. Teoretisoin, että globalisaatio ja hybriditeetti voivat tulevaisuudessa muuttaa asenteita tatuointeja kohtaan tarpeeksi merkittävästi, että vallalla oleva asenne muuttuu.
  • Nurminen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro-gradu tutkielmassani tarkastelen Elina Hirvosen romaania Kauimpana kuolemasta: miten Hirvosen romaani ilmentää länsimaisten ja afrikkalaisten välisiä kulttuurisia hierarkioita, ihmisten jaottelua itseen ja toisiin; toiseuteen. Yleisesti toiseus merkitsee jonkun yksilön tai ryhmän sulkemista marginaaliin - yhteisön ulkopuolelle. Jaottelua voidaan tehdä esimerkiksi ihonvärin tai alkuperän perusteella: he, me; vieras, tuttu; länsimainen, ei-länsimainen. Tällaiset jaottelut ovat näkyvästi esillä romaanissa eri henkilöhahmojen puheista, ajattelusta ja käyttäytymisestä, mutta romaanissa niiden tarkoituksena on enemmänkin kyseenalaistaa eroja, kuin ylläpitää käsitystä erilaisista ihmisryhmistä. Teos kuvaa henkilöhahmojen tarinoiden kautta kuvausta kahdesta eri maailmankolkasta, joista toinen tuo esiin länsimaista kulttuuria ja toinen afrikkalaista. Se on kirjoitettu vuonna Teos esittää, että kokemuksiin liittyvät tunteet, haaveet ja pettymykset, joita henkilöhahmot kokevat ja prosessoivat, ovat hyvinkin samankaltaisia, vaikka ihmisten elinympäristöt tai mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään ovat erilaiset. Tutkimukseni keskeisenä taustateoriana käytän kulttuurintutkimuksen teorioita "me ja muut" ("the West and the Rest") -diskurssista sekä toiseudesta. Tutkin kuinka Kauimpana kuolemasta toisaalta heijastelee fiktion välityksellä maailmassa esiintyviä todellisia valtasuhteita ja osallistuu diskurssin purkamiseen korostamalla ihmisten samankaltaisuutta. Tarkastelen ilmiöitä erityisesti kolmen romaanin keskeisen henkilöhahmon kautta, joista Esther ja Paul ovat myös romaanin minäkertojia, mutta kolmannen, Bessyn tarina välittyy lukijoille hänen lapsuudenystävänsä Estherin kertomana. Aiheesta tekee mielenkiintoisen se, että jo stereotypioita kuvaamalla voi osallistua toiseuden käsitysten ylläpitämiseen ja tuottamiseen ja stereotypoioiden vahvistamiseen. Hirvonen on kuitenkin onnistunut esittämään käsitykset erilaisista ja eriarvoisista ihmisistä siten, että teos onnistuu purkamaan vallalla olevia stereotypioita. Kyseenalaistetut tai ympärikäännetyt stereotypiat ovat yksi pro-graduni keskeinen tutkimuskohde. Oman lisänsä tutkimukseeni tuo myös Hirvosen kolumnit, joita hän kirjoitti Afrikassa asuessaan. Hirvonen on nostanut romaaniinsa esille hyvin paljon samoja kysymyksiä ihmisyydestä, kuin mitä hän kolumneissaankin käsittelee. Kolumnit sijoittuvat kuitenkin selkeämmin tosimaailmaan ja niiden tehtävänä on yleensä fiktiivistä romaania selkeämmin vaikuttaa ihmisten ajatteluun tai asenteisiin. Fiktiota voidaan pitää myös vähemmän yhteiskunnallisena (väite vaatii varmaan jonkun lähteen), joten on mielenkiintoista vertailla, miten myös fiktio voi yhtä lailla vakavasti otettavasti heijastella todellisen maailman ongelmia. Kolumneissa on kerrottu Hirvosen tapaamien ihmisten tarinoista, joita hän on yhdistellyt romaaniinsa henkilöhahmojen tarinoihin. Yksi tärkeä ero romaanin ja kolumnien luonteessa on se, että kolumneissa on tarkempaa pohdintaa eri ongelmakohtien syistä, seurauksista ja parannusehdotuksista. Romaanissa on vähemmän esittelyä ongelmien syistä ja parannusehdotuksista ja sen takia kolumneissa esitettyjen ajatusten tuominen mukaan tutkielmaan on hyödyllistä.
  • Heinonen, Saara (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ulkomaalaistaustaisten hahmojen representaatioita 2010-luvun japanilaisissa anime-sarjoissa. Tutkimuskysymyksiä ovat seuraavat kolme: Millaisia ulkomaalaistaustaisten hahmojen representaatiot ovat nykypäivän animessa? Millaisin keinoin representaatioita rakennetaan? Miten Japanissa käytävä todellinen monikulttuurisuusdiskurssi näyttäytyy animessa? Tavoitteena on siis tarkastella, miten monikulttuurisuusdiskurssi ilmenee sellaisessa populaarikulttuurin tuotteessa kuin anime, sekä miten ja miksi ulkomaalaistaustaisuus tuodaan tässä kontekstissa esiin. Hypoteesina puolestaan on, että stereotypiat näyttäytyvät animessa hyvin voimakkaasti ja että ulkomaalaisuutta korostetaan etenkin japanilaisuuteen verrattuna. Teoreettinen viitekehys rakentuu Japanin monikulttuurisuusdiskurssin esittelystä ja tarkastelusta sekä kulttuurintutkimuksessa tyypillisestä representaatiotutkimuksesta. Monikulttuurisuuden osalta käsitellään sitä, millaisia vähemmistöryhmiä Japanissa on, miten vähemmistöihin suhtaudutaan ja miten Nihonjinron-teoriat vaikuttavat diskurssiin. Representaatioteoriassa puolestaan painottuvat mm. Stuart Hallin näkemykset representaatioiden tutkimisesta ja tulkitsemisesta, sekä stereotypioiden ilmentymisestä populaarikulttuurin kontekstissa. Aineisto koostuu kolmesta 2010-luvulla julkaistusta japanilaisesta anime-sarjasta (yhteensä 49 jaksoa), joista on teemoittelemalla muodostettu neljä representaatioissa ja diskursseissa toistuvaa teemaa. Näitä ovat 1) toiseuden luominen, 2) seksuaalisuus ja fetisismi, 3) kielitaito sekä 4) kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden rakentuminen. Kustakin teemasta analysoidaan esimerkkien avulla, miten representaatiot ja diskurssit rakentuvat sekä millaisissa tilanteissa ulkomaalaistaustaisuus tulee esiin. Analyysin kohteena on teksti laajassa määritelmässään ja sisältää siis sekä kuvallisen että sanallisen kerronnan. Menetelmä on yhtäältä reflektiivinen, toisaalta konstruktiivinen representaatioiden tutkiminen: tutkielmassa tarkastellaan sekä sitä, miten representaatiot heijastelevat olemassa olevaa todellisuutta sekä sitä, miten ne toisaalta myös rakentavat sitä. Tulokset tukevat hypoteesia siitä, että ulkomaalaisuutta korostetaan japanilaisuuteen verrattuna. Samalla ulkomaalaistaustaisten hahmojen avulla saadaan animessa tuotua esiin Japanin kulttuurin ominaispiirteitä. Monikulttuurisuusdiskurssissa puolestaan painottuu kansainvälisyys. Näin ollen representaatiot toistavat ja tukevat mielikuvaa homogeenisestä Japanista, jossa ulkomaalaistaustaisuuden katsotaan yhä nykypäivänäkin olevan poikkeuksellista ja perustavanlaatuisesti erilaista kuin japanilaisuuden.
  • Pöyhiä, Sanna (2002)
    Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia vanhempia mediakasvattajina ja kartoittaa kodin mediakasvatuksellisia käytäntöjä, jotka liittyvät lasten tietokoneenkäyttöön. Tutkimus on luonteeltaan kulttuurintutkimusta ja sen teoreettisen viitekehyksen muodostavat ennen kaikkea Juha Kytömäen (1999, luku 4) tutkimus televisiokasvatuksesta lapsiperheissä ja lisäksi James Lullin (1990) teoria medioiden sosiaalisista käyttötarkoituksista ja David Buckinghamin (2000) käsitykset lapsuudesta ja kasvatuksesta nykyisessä mediakulttuurissa. Työn keskeinen lähtökohta on kasvatuksen laaja määritelmä (Suoranta & Ylä-Kotola 2000, 33-34), jonka mukaisesti mediakasvatuksella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa kaikenlaista vaikuttamista mediasuhteisiin. Mediasuhteilla tarkoitetaan yksilön tapoja käyttää medioita ja antaa merkityksiä medioille ja mediasisällöille. Tästä kokonaisvaltaisesta perspektiivistä katsottuna kaikki eri kasvatuskontekstit kuten perhe, vertaisryhmä ja koulu ovat merkittäviä tutkimuskohteita. Tässä tutkimuksessa keskitytään tutkimaan mediakasvatusta kotona ja oletetaan vanhempien olevan merkittäviä mediakasvattajia. Tutkimusmenetelmät ovat laadullisia. Tutkimusaineistona on neljäntoista vanhempi-lapsiparin puolistrukturoidut teemahaastattelut (Hirsjärvi & Hurme 2000), jotka toteutettiin syksyllä 2001. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 9-11-vuotiaita ja puolet heistä oli tyttöjä ja puolet poikia. Tutkitut perheet asuivat pääkaupunkiseudulla ja omistivat kotitietokoneen. Analyysimenetelmänä on laadullinen sisällönerittely (Valtonen 2000), jossa pääpaino on mitä-kysymyksillä: mitä tutkittavat kertovat tutkimuksen aihepiiriin liittyvistä kysymyksistä? Analyysin viisi teema-aluetta ovat 1) mitä lapset tekevät tietokoneella, 2) vanhempien käsitykset itsestään mediakasvattajina ja heidän toimintansa tausta-ajatukset, 3) lasten tietokoneenkäytön vuorovaikutustilanteet, 4) lasten tietokoneenkäyttöön liittyvät implisiittiset ja eksplisiittiset säännöt ja 5) tietokoneenkäytön erityispiirteet mediakasvatuksessa verrattuna televisioon. Tutkimustulokset osoittavat, että vanhempia on pidettävä merkittävinä mediakasvattajina, kun mediakasvatus määritellään laajasti vaikuttamiseksi lasten mediasuhteisiin. Vanhemmat pitävät itseään vastuullisina lastensa mediakulutuksesta ja tietokoneenkäytöstä. He toimivat lapsilleen malleina, kannustavat, rajoittavat ja valvovat lapsiaan monin tavoin ja vaikuttavat lasten arjen rakentumiseen, heidän mediaympäristöönsä ja heidän medioille ja mediasisällöille antamiinsa merkityksiin. Vanhempien kasvatustapa on neuvotteleva ja siinä toteutuvat kokonaisvaltaisen mediakasvatuksen periaatteet: lasta kohdellaan toimijana, hänen mediavalintojaan kunnioitetaan ja hänen mediakokemuksiaan arvostetaan. Tutkimustulokset antavat myös lasten tietokoneenkäytöstä uutta tietoa, jollaista aiemmilla kyselytutkimuksilla ei ole tavoitettu. Lasten tietokoneenkäyttö osoittautui huomattavan epäsäännölliseksi, monimerkityksiseksi ja sisällöiltään vaihtelevaksi.
  • Jokinen, Eeva (Vesihallitus, 1985)
    Vesihallitus. Tiedotus 256