Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää miten prestiisi ja voiton tavoittelu kietoutuvat toisiinsa skotlantilaisessa elokuvateollisuudessa ja erityisesti julkisen rahoituksen varassa toimivan kulttuuriteollisuuden instituution, Creative Scotlandin, toiminnassa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään mahdollisia syitä sille, miksi Skotlannin naapurimaat ja Iso-Britannian muut alueet houkuttelevat ulkomaisia elokuvaprojekteja luokseen huomattavasti Skotlantia enemmän, syitä skotlantilaisten elokuvatyöntekijöiden maastamuuttoon ja alan rahoituksen vähyyteen. Lisäksi huomiota kiinnitetään kotoperäisen- ja kansainvälisen tuotannon välisiin suhteisiin ja ulkomaisen investoinnin merkitykseen skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle. Tutkimusaineistona on käytetty pääasiassa Creative Scotlandin omia julkaisuja: markkinointimateriaalia, vuosittaisia suunnitelmia ja tilinpäätöksiä vuodesta 2014 vuoteen 2024. Aineistoa tutkitaan kvalitatiivisen kulttuurintutkimuksen ja elokuvatutkimuksen teorian keinoin, eli analysoidaan tutkimusaineistosta nousevia diskursseja ja sidotaan nämä kulttuurisiin konteksteihin. Apuna käytetään akateemista elokuvakirjallisuutta, kulttuurintutkimuksen teoriaa, sekä kulttuuriteollisuuden toimintaa ja merkitystä selittävää teoriaa. Tämän lisäksi kulttuurialan toimittajien kirjoittamat artikkelit toimivat Creative Scotlandin sisäisiä menettelytapoja kriittisesti tarkastelevina lähteinä. Skotlantilainen elokuva koki ensimmäisen kasvukautensa 90-luvun puolivälissä, uusien rahoitusmenetelmien mahdollistaessa ilmapiirin, jossa kotoperäisten elokuvien tuotanto kukoisti ja ennennäkemätön kansallisylpeys elokuvan saralla oli aistittavissa. Elokuvien rahoitukseen ja tuotantoon panostettiin kuitenkin verrattain vähän: verovaroja ohjattiin riittämättömästi julkiseen kulttuurintuotantoon ja muutkin rahoitusmahdollisuudet olivat rajallisia sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla. Skotlantilainen kulttuuriteollisuus ja siihen liittyvä politiikka on kuitenkin kehittynyt viime vuosikymmeninä elokuvatuotantoa arvostavampaan ja tukevampaan suuntaan. Elokuvallinen representaatio on kansakunnan identiteetille merkittävä, sillä elokuvallisen ilmaisun kautta katsojaa voidaan puhutella uniikilla tavalla. Skotlantilaisten elokuvantekijöiden lähtökohdat ja tavoitteet elokuvilleen ovat moninaisia, ja tämän vuoksi Creative Scotland on sitoutunut tukemaan niin taide-elokuvaa, sosiaalista realismia kuvaavaa elokuvaa kuin taloudellisesti kannattavaa viihde-elokuvaakin. Creative Scotlandin yksi merkittävimmistä haasteista on tasapainon löytäminen rahoituksen jakamisessa kotimaisille ja ulkomaisille tuotantoyhtiöille ja elokuvantekijöille, sillä monimuotoiset elokuvan tekemisen tavat tuovat oman arvonsa skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle lisääntyvän prestiisin tai taloudellisen kasvun kautta. Kansainvälisen arvostuksen saavuttaminen on tärkeä elementti elinvoimaisen elokuvateollisuuden säilyttämisen kannalta, sillä sen myötä ulkomaalaisten elokuvantuotuottajien halukkuus työskennellä Skotlannissa lisääntyy. Ulkomaiset investoinnit voivat kuitenkin parhaimmillaan tarjota työtä myös skotlantilaiselle työvoimalle ja mahdollistaa paikallisten elokuvantekijöiden asettumisen Skotlantiin. Vaikka Skotlanti onkin maantieteellisesti kaukana Iso-Britannian päätösvallasta, sen henkeäsalpaavat maisemat ja moneen mukautuvat kaupunkiympäristöt ovat sen suurin valttikortti. Brexitin vaikutus kansainväliseen liikkuvuuteen ja rahoitusmahdollisuuksiin tullaan näkemään lähivuosina. Tutkimuksesta voidaan silti päätellä skotlantilaisen elokuvateollisuuden elävän kasvukautta. Keskeisinä rakennuspalikoina toimivat elokuva- ja tv-tuotannon kehittämiseen keskittyvän yksikön, sekä laaja-alaisen elokuvastudion perustaminen, joiden suurimpana mahdollistajana on toiminut julkisen sektorin rahoituksen lisääntyminen ja Creative Scotlandin yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kulttuuriviennin käsitettä ja kulttuuriviennin edellytyksiä. Kulttuuriministeri Tanja Saarela asetti 28.10.2005 poikkihallinnollisen kulttuuriviennin kehittämistyöryhmän. Sen tehtäväksi tuli valmistella kulttuuriviennin yleinen kehittämisohjelma, jolla kulttuurivienti nostetaan tasa-arvoiseksi vientialaksi muiden vientialojen joukkoon. Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 kuuluu osaksi kansallista Lissabonin strategian kilpailukykytavoitteiden täytäntöönpanoa. Luovien alojen kehittämistoimet ovat osa valmistautumista talouden ja tuotannon syvään rakennemuutokseen. (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:5.) Tutkimus pyrki omalta osaltaan osallistumaan siihen keskusteluun, mitä ministeriöiden yhteistyönä toteutettava kulttuurivienti-hanke on Suomessa herättänyt. Tutkimuksen pääkysymykset olivat seuraavat: Miten kulttuuriviennin käsite välittyy empiirisestä aineistosta? Miten kulttuurivienti todentuu kulttuuritoimijoiden työskentelyssä? Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä suomalaisessa ja norjalaisessa kulttuurivienti-keskustelussa ilmenee? Suomen kulttuurivienti-hanketta verrattiin tutkimuksessa Norjan kulttuuripoliittiseen ja kulttuurivientiä koskevaan tilanteeseen. Suomen ja Norjan välillä nähtiin olevan useita yhtäläisyyksiä, joiden koettiin tuovan mielenkiintoista tarkastelukulmaa tutkimukselle. Tutkimuksen aineisto koostui tutkijan keräämistä asiantuntijahaastatteluista, Suomen kulttuurivienti-hanketta koskevista selvityksistä ja yhteiskuntatieteellisestä kirjallisuudesta. Tutkimukseen haastateltiin kulttuurin parissa toimivia henkilöitä (11 henkilöä, yhdeksän haastattelua). Haastateltavaksi valitut edustavat kulttuuriviennin asiantuntijuutta hyvin eri tavoin. Heidän asiantuntijuutensa perustu tarkasti määriteltyyn tai yleisesti tunnustettuun asiantuntijuuteen, vaan he edustavat käytännön työssään kulttuuritoimijuutta ja kulttuuritoimintaa tai -työtä erilaisin tavoin. Tutkimukseen kerätyt haastattelut ovat luonteeltaan asiantuntijahaastatteluja. Haastattelut kerättiin teemahaastattelun metodiikkaa käyttäen ja valmiit haastattelut litteroitiin erillisiksi dokumenteiksi. Haastattelut saatettiin dialogiin muun aineiston kanssa jo tutkimuksen alkupuolella. Tutkimuksen perusteella kulttuurivienti näyttäytyy hyvin monimuotoisena ilmiönä. Asiantuntijoiden mukaan henkilökohtainen verkostoituminen alan muiden toimijoiden kanssa on kulttuuriviennin keskeinen työtapa. Kulttuuriviennin tarkastelun kautta on havaittavissa muutoksia esimerkiksi julkisen vallan siirtymisestä median piiriin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Uutta kulttuuria tuotetaan ja levitetään yhä enemmän Internetin sähköisissä ympäristöissä. Suomalaista kulttuurivienti-hanketta toteutetaan vahvasti valtiollisena hankkeena, kun taas Norjan tilannetta voidaan tarkastella elinkeinoelämän ja kulttuurin alojen lisääntyvänä yhteistyönä.

Tutkielma käsittelee kotimaisten reality-ohjelmien tekijöiden käsityksiä reality-ohjelmista genrenä ja ohjelmatuotannon paikallisuudesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on kriittinen teoria ja sen taustateoriana on Frankfurtin koulukunnan ja erityisesti Theodor Adornon teksteissä esitelty kulttuuriteollisuusteoria. Television ohjelmatuotanto ymmärretään tässä tutkimuksessa kulttuuriteollisuutena teorian nykysuuntausta edustavan David Hesmondhalghin tapaan. Tutkimus keskittyy kulttuuriteollisuuden mikrotason eli mediatyön tarkasteluun. Tutkimuksen teoreettista viitekehystä on laajennettu paikoin myös kulttuurintutkimuksen puolelle. Keskeisiin käsitteisiin kuuluvat genre, mediatalouden globalisaatio ja paikallisuus. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan reality-ohjelmien tuotannossa työskennelleen tekijän teemahaastattelut. Aineiston analyysin menetelmänä on käytetty laadullista tekstianalyysia. Jason Mittellin hahmottelemia genreanalyysin keinoja on käytetty analyysin tukena. Haastattelututkimuksen tulokset kuvaavat ohjelmatuotannossa työskentelevien käsityksiä reality-genrestä ja ohjelmien paikallisuudesta. Näiden tulosten kautta on pyritty selittämään kotimaisen television ohjelmatuotannon makrotason toimintaa kansainvälistyvänä kulttuuriteollisuutena. Tekijät määrittivät reality-genren viihdeohjelmien kategoriaksi, jonka keskiössä on tavallisten ihmisten autenttinen esiintyminen. Ohjelmien tekijät näkivät omien eettisten ja moraalisten velvollisuuksiensa kohdistuvan ensisijaisesti ohjelmien kohteina oleviin ja niissä esiintyviin henkilöihin. Manipuloinnin käsitteeseen tekijät liittivät eräänlaisen sisäisen koodiston. Tekijät yhdistivät reality-ohjelmiin geneerisiä tuotannollisia piirteitä, jotka ovat jääneet julkisesta keskustelusta kokonaan piiloon, kuten tuotantojen raskauden ja tunnetyön. Tekijöiden käsitykset kotimaisten reality-ohjelmien paikallisuudesta toistivat monia kansallisia stereotypioita mm. ujoista ja työteliäistä suomalaisista. Tekijöiden puheessa suomalaisuus oli kuitenkin myös positiivinen asia erityisesti ohjelmatuotannon yhteydessä. Tuotannon tehokkuus nähtiin erityisenä kansallisena hyveenä. Ohjelmagenreen liittyvä lokalisointi näyttäytyi tekijöiden puheessa eräänlaisena kotimaisen yleisön rajojen kokeilemisena. Taustateorian pohjalta ohjelmien lokalisointa tarkasteltiin kulttuuriteollisuuden hyödyntämänä riskien minimoinnin keinona.