Browsing by Subject "kuluttajat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 107
  • Leskinen, Johanna (National Consumer Research Centre, 2002)
    National Consumer Research Centre. Working papers 72
  • Järvelä, Katja; Isoniemi, Merja (Kuluttajatutkimuskeskus, 2010)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 129
  • Peura-Kapanen, Liisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 121
  • Koistinen, Katri; Peura-Kapanen, Liisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 5/2009
  • Järvelä, Katja; Viinisalo, Mirja (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 9/2006
    Tutkimuksessa tarkasteltiin kuluttajien näkemyksiä porkkanan laadusta. Tavoitteena oli selvittää, mitä kuluttajat ymmärtävät porkkanan laadulla, millaiseksi he sen arvioivat ja millaisia odotuksia heillä on laadun kehittämiseksi. Tutkimusaineisto kerättiin kuluttajien ryhmäkeskustelujen avulla. Seitsemään ryhmään osallistui yhteensä 47 pääkaupunkiseudulla asuvaa Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapanelistia, joista muodostettiin lähinnä iän ja perheen elinvaiheen mukaan kolmenlaisia ryhmiä: nk. kokeneet kuluttajat (yli 50 v.), lapsiperheiden vanhemmat (34-45 v., nuorin lapsi alle 13 v.) sekä nuoret aikuiset (alle 34 v., ei lapsia). Kuluttajaryhmien välillä oli selviä eroja porkkanan, ja yleensä vihannesten, käytössä. Selkeäksi erottelevaksi tekijäksi osoittautui se, syödäänkö porkkana kypsennettynä vai raakana. Kokeneet kuluttajat suosivat juureksia, joita hyödynnetään monipuolisesti ruoanvalmistuksessa. Lapsiperheissä vihanneksia syödään niin ikään monin tavoin ja heidän käyttämiensä vihannesten kirjo on laaja. Sekä kokeneet kuluttajat että lapsiperheiden vanhemmat kuvailivat porkkanaa säännöllisesti ostettavaksi peruselintarvikkeeksi, jota käytetään ruoanlaitossa ja leivonnassa sekä erityisesti lapsiperheissä napostellaan sellaisenaan. Nuorten aikuisten vihannesten käyttö painottuu tuorekäyttöön ja etenkin leivän päällä syötäviin vihanneksiin. Myös porkkana syödään enimmäkseen raakana. Heille porkkana on pikemminkin satunnainen heräteostos kuin peruselintarvike. Porkkanan syönnin perustelut olivat kuitenkin varsin yhteneväiset kaikissa kuluttajaryhmissä. Terveellisyys, monikäyttöisyys, hyvä saatavuus ja edullisuus nousivat päällimmäisiksi syiksi käyttää porkkanaa. Myös tottumus mainittiin usein yhtenä perusteluna. Porkkanan laatu on ensisijaisesti makeutta ja mehukkuutta. Tärkeitä laadun ulottuvuuksia ovat myös porkkanan kova, napakka rakenne sekä ulkoinen kauppakunto. Ulkoisen kauppakunnon nähtiin parantuneen, myös laadun vaihtelun vuoden mittaan katsottiin pienentyneen. Sen sijaan porkkanan makua moitittiin usein kitkeräksi ja porkkanoita kuiviksi sekä puumaisiksi. Hankalana koettiin sekin, että maussa on suuria eroja ostoskerrasta toiseen eikä hyvää makua ja mehukkuutta ole helppo ennakoida ostotilanteessa. Kuluttajat pyrkivät tunnistamaan hyvää laatua etenkin hankintapaikan (esim. suoramyynti, suuret marketit), myyntitavan (multa- ja irtoporkkana), koon (ei liian suuria), alkuperän (viljelijätieto, kotimaisuus) sekä esimerkiksi tuotantotavan avulla. Kuluttajat toivovat, että porkkanoiden makeutta ja mehukkuutta voitaisiin parantaa. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että porkkanaa markkinoitaisiin perunan tavoin selvemmin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Ongelmat ulkoisessa kauppakunnossa, kuten esim. mustumat ja halkeamat, liitettiin lähinnä pakattuun porkkanaan. Erityisesti pienten kauppojen toivottiin kiinnittävän enemmän huomiota porkkanan kiertonopeuteen kaupassa. Irtoporkkanaa pidettiinkin pääsääntöisesti parempana vaihtoehtona laadun takia, mutta myös siksi, että se antaa kuluttajalle mahdollisuuden valikoida haluamiaan porkkanoita itselleen sopivan määrän. Etenkin kokeneet kuluttajat arvostavat irtomyynnin lisäksi myös sitä, että porkkanat eivät ole pestyjä. Multa- ja irtoporkkanoiden saatavuutta tulisikin kuluttajien mielestä lisätä nykyisestään. Porkkanan imagoa pidettiin arkisena, jopa tylsänä. Porkkanan houkuttelevampi esillepano kaupassa voisi lisätä porkkanan kiinnostavuutta ja arvostusta kuluttajien silmissä. Kuluttajien mielestä tärkeää on myös se, millaisia makukokemuksia lapset ja nuoret saavat porkkanasta. Heidän mielestään suurtalouksien kuiva porkkanaraaste kaipaisi ehdottomasti tuotekehittelyä. Porkkanaa tuotteistamalla saatettaisiin saada lisää porkkanan syöjiä. Naposteluun tarkoitetut miniporkkanat olivat tuttuja kaikissa kuluttajaryhmissä. Mitä nuoremmasta kuluttajasta oli kyse, sitä todennäköisemmin naposteluporkkanoille oli myös löydetty sopiva käyttökonteksti. Kuluttajat uskoivatkin, että terveellisyyden ja helppouden yhdistävät välipalatyyppiset porkkanatuotteet voisivat menestyä myös jatkossa.
  • Hyvönen, Kaarina; Järvelä, Katja; Piiroinen, Sanna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 2/2008
    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kuluttajien näkemyksiä ja kokemuksia elintarvikkeisiin liittyvästä verkkotiedosta sekä ruoan verkkokaupasta. Yhtenä erityisteemana selvitettiin elintarvikepakkausten roolia verkkokaupassa. Tutkimuksessa etsittiin mahdollisuuksia internetin nykyistä laajempaan hyödyntämiseen tiedon ja kaupankäynnin kanavana elintarvikealalla, erityisesti pk-yrityksissä. Tutkimusaineisto kerättiin kuluttajien ryhmäkeskustelujen avulla marraskuussa 2006. Tutkimukseen osallistui yhteensä 40 Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapanelistia Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun seuduilta. Tutkimus on jatkoa aiemmin toteutetulle kyselytutkimukselle, jonka teemoja syvennettiin kerätyn laadullisen aineiston avulla. Tutkimukseen osallistujat olivat tottuneita etsimään tietoa verkosta. Etenkin yksittäisiä elintarvikkeita koskevat tiedot ja ruokaohjeet kiinnostivat. Tietoa oli etsitty erilaisista ruokavalioista ja syömisen valinnoista laajemminkin. Verkkotietoa pidettiin mielenkiintoisena ja ajankohtaisena. Tiedon ja tiedontuottajien runsaus tuottaa kuitenkin ongelmia tiedonhaussa ja pakottaa pohtimaan tiedon luotettavuutta. Ruoan verkkokaupasta tutkimukseen osallistujilla oli vain vähän kokemuksia. Verkkokaupalle ei koettu olevan tarvetta, koska perinteisiä ruokakauppoja on riittävästi tarjolla. Ostamisen esteinä pidettiin myös verkkokauppojen kalleutta sekä tuotetietojen vähäistä saatavuutta ja sen aiheuttamia ongelmia ostotilanteessa. Joillekin esteitä olivat verkkokauppojen tuotevalikoimien suppeus, sopimattomat maksu- ja toimitustavat tai verkkoruokakauppojen puute. Jotkut olivat kuitenkin ostaneet ruokaa verkosta joko entistä monipuolisempien tuotevalikoimien tai vaivattomamman ja nopeamman ostotavan houkuttelemana. Tutkimustulosten mukaan verkosta voisi kehittyä nykyistä merkittävämpi tiedon ja kaupankäynnin kanava elintarvikealalla. Edellytyksenä sille on verkkopalvelujen aktiivinen ja kuluttajalähtöinen kehittäminen. Verkkoon toivottiin etenkin yksityiskohtaista tietoa elintarvikkeista, kuten niiden alkuperästä ja tuotantotavasta. Paikallisten ja pienten valmistajien tuotteista ja niiden saatavuudesta haluttaisiin niin ikään tietoa verkkoon. Tiedon tulisi olla helposti löydettävissä. Konkreettisina mahdollisuuksina esitettiin linkkilistoja ja portaaleja kootusti eri aiheista. Verkko nähtäisiin mielellään nykyistä enemmän vuorovaikutteisena kanavana kuluttajien ja yritysten välillä: aktiiviset palautekanavat ovat yksi keino tässä. Verkkokauppoja kehitettäessä toivottiin kiinnitettävän huomiota ennen kaikkea tuotteiden hintojen kilpailukykyisyyteen, verkkosivustojen käytettävyyteen, toimivuuteen, luotettavuuteen ja miellyttävyyteen sekä tuotevalikoimien monipuolisuuteen ja kiinnostavuuteen. Kuluttajat odottavat verkkokaupalta myös sujuvia toimituskäytäntöjä sekä asiakaspalvelun toimivuutta kaikkinensa. Lisäksi verkkokaupan palveluja tulisi olla saatavilla nykyistä laajemmin eri puolilla Suomea. Kiinnostavina koettiin erityisesti kunkin asiakkaan tarpeisiin muokatut personoidut palvelut. Elintarvikepakkauksen rooli nähtiin hieman erilaisena verkkokaupassa kuin perinteisessä päivittäistavarakaupassa. Verkkopakkaus voisi olla materiaaleiltaan ja painatuksiltaan perinteistä pelkistetympi pakkaus, jonka keskeiset tehtävät olisivat tuotteen suojaaminen ja informatiivisuus. Markkinoinnillisen grafiikan vähentäminen pakkauksessa voisi parantaa lakisääteisten pakkausmerkintöjen luettavuutta. Paikallisten ja pienten valmistajien tuotteet kiinnostivat kuluttajia yhtenä verkkokaupan mahdollisuutena. Pienet, lähellä olevat toimijat koettiin luottamusta herättävinä. Palvelujen ja niiden tarjoajien luotettavuuden katsotaankin vaikuttavan oleellisesti kuluttajien halukkuuteen hyödyntää verkkopalveluja.
  • Niva, Mari; Mäkelä, Johanna; Kujala, Jouni (National Consumer Research Centre, 2004)
    National Consumer Research Centre. Working papers 83
  • Raijas, Anu (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 110
  • Väliniemi, Jenni; Rask, Mikko; Timonen, Päivi; Uotinen, Sanna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 1/2009
    Urbaanin asumisen tulevaisuuden konseptit -hanke URBA tuo tarkasteluun uusia asumisen malleja ja liiketoiminnan tapoja. Kuluttajatutkimuskeskuksen osuutena kolmivuotisessa, vuonna 2007 käynnistyneessä hankkeessa oli toteuttaa Yhteiskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen asumisen asiantuntijoiden tunnistamien kansainvälisten asumiskonseptien arviointi. Konseptien arviointiin osallistui Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapanelisteja, pääkaupunkiseudun kaupunkisuunnittelijoita ja asuntorakennuttajien edustajia. Verstastyöskentelyyn valitut konseptit korostavat hyvin erityyppisiä ulottuvuuksia asuntosuunnittelussa, mukaan lukien rakentamistapa (ryhmärakentaminen), talotyyppi (kaupunkipientalo), asuntoon kytketyt palvelut (James), suunnittelutapa (omaehtoisesti joustava asunto) ja erityisryhmälle suunnattu asunto (kotiutumisasunto). Työskentely konseptiverstaissa järjestettiin Kuluttajatutkimuskeskuksessa kahdessa kierroksessa loka-marraskuun aikana 2008. Ensimmäinen kierros käsitti kolme pienryhmätyöpajakertaa, jossa jokaisessa oli mukana noin 10 hengen ryhmä kuluttajapanelisteja sekä kaupunkien ja rakennuttajien edustajia. Jokaisena kolmena kertana käsiteltiin konseptien hyväksyttävyyttä, kansainvälisten ideoiden kotiuttamista sekä uskottavuutta ja sopivuutta pääkaupunkiseudun asuntotuotantoon. Toinen kierros käsitti kolmen edellä mainitun pienryhmän yhtäaikaisen kokoontumisen. Silloin kokoonnuttiin keskustelemaan yhdessä ensimmäisellä kierroksella esiin nousseista ongelmista ja jännitteiden ratkaisemisesta. Konseptiverstaiden perusteella asumiskonsepteista tutuimmat olivat helpoimmin yleisesti hyväksyttäviä. Kaupunkipientalo ja kotiutumisasunto arvioitiin positiivisimmin niin hyväksyttävyyden, toteutusmahdollisuuksien kuin kaupaksi käynnin osalta. Radikaaleimmiksi konsepteiksi konseptiverstaissa arvioitiin omaehtoisesti joustava asunto- ja James konsepti. Myös nykypäivän ryhmärakentaminen koettiin vieraaksi. Konseptiverstaissa asumiskonsepteilta toivottiin erityisesti monikäyttöisyyttä ja muunneltavuutta, minkä puitteissa kuluttajat voivat toteuttaa itse omien tarpeidensa mukaisia ratkaisuja. Arvioituihin konsepteihin eri toimijat pitivät suosituimpana asuinympäristön rakenteena ekologisesti tiivistä, mutta laajempia viheralueita ympärilleen jättävää ja luontokokemuksia mahdollistavaa mallia. Kuluttajat pitivät tärkeänä myös, että alueet ja asunnot tarjoaisivat sopivaa yksityisyyttä muutoin tiiviissä ja yhteistiloja sisältävissä asumispuitteissa. Arkitalous näyttäytyy konseptiverstaiden perusteella tärkeänä osana asumiskonseptien kehitystyötä. Taloudellisessa ajattelussa olisi hyvä huomioida koko asumisen aikainen taloudellinen elinkaari, ei ainoastaan rakentamiskustannuksia. Yhteistoiminnallinen kehittäminen osoitti, että asiantuntijuutta voidaan rakentaa uudella yhdenvertaisella tavalla ja samalla päästä asumiskonseptien kehitystyössä tiedonvaihtoon ja uusien ideoiden kehittelyyn ilman vastakkainasetteluasetelman syntymistä toimijoiden välille.
  • Väliniemi, Jenni; Rask, Mikko; Timonen, Päivi (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2008
    Asumisen tarjontakatsaus on avaus asumistutkimukseen tarjoten kuluttajalähtöisen näkökulman pääkaupunkiseudun asuntotarjontaan ja asumisen konseptien kehittämiseen. Tarjontakatsauksessa analysoidaan asumisen uudistuotannon rakennetta ja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia suunnitteluun rakennusyritysten markkinoinnin kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan liikevaihdoltaan suurimpien, pääkaupunkiseudulla toimivien rakennusyritysten Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle kohdentamia uusia asumiskonsepteja. Lisäksi selvitetään kuluttajien antaman palautteen vaikutusta rakennusyritysten asumisen kehittämiseen ja sitä kenelle tarjolla olevat konseptit on suunnattu. Näin voidaan myös arvioida minkälaiseksi asumistarjonta kaupungeissa on kehittymässä. Aineistoltaan tutkimus perustuu 11 pääkaupunkiseudulla toimivan rakennusyrityksen internetsivuihin ja vuosikertomuksiin sekä viiden rakennusyrityksen ja kolmen kaupungin edustajan haastatteluun. Vertailuaineistona käytettiin ympäristöministeriön koerakentamista vuosina 1995-2005 kuvaavaa aineistoa. Konsepteina käsitetään rakennusyritysten erikseen esille nostamat liiketoiminnalliset tuotekuvaukset taloista ja alueista. Konsepteja on tarkasteltu tavoitteita sisältävinä, kuluttajille suunnattuina asumisen ratkaisuina. Asuntokonsepteja löytyi aineistosta 14 kappaletta. Konseptointi keskittyi omistus- ja kerrostaloasuntoihin. Keskeisimpiä sisältöjä konsepteissa olivat asuntoihin liittyvät lisätuotteet ja palvelut, kuten sisustusratkaisut, erikoisvarustelu, rahoitusjärjestelyt sekä hoivapalvelut. Asuntojen erilaistaminen perustui maksullisiin muutostöihin ennalta määrätyistä vaihtoehdoista, eikä se ollut suunnittelun lähtökohta. Yksilöllisten asumiskonseptien kehittämisen esteinä näyttäytyivät mm. yritysten kokemat liiketoiminnalliset riskit sekä alan konservatiivisuus. Perinteisten kerros- ja pientalojen lisäksi esille tulivat muuntojoustoa parviratkaisuin tarjoava uusloft sekä BoKlok-pienkerrostalokonsepti. Tutkittuihin konsepteihin sisältyi myös muutamia aluetavoitteita kuten turvallisuus sekä keskeinen sijainti. Alueelliset tavoitteet vaikuttivat kuitenkin osin vaikeasti todennettavilta eivätkä ne aina näyttäneet kohtaavan asuntoihin liittyviä tavoitteita, kuten esteettömyyttä. Selkeitä puutteita pääkaupunkiseudun uudistuotannon konsepteissa ovat ekologiset ja kuluttajien kannalta asumisen elinkaaritaloudellisuutta parantavat ratkaisut, mikä tuli esille koerakentamisen kehittämistavoitteita koskevassa vertailussa. Myös ulkomaisten konseptien hyödyntämisessä rakennusyritykset olivat varovaisia. Kuluttajien vaikutusmahdollisuudet asuntojen suunnitteluprosessiin vaikuttavat aineiston pohjalta melko rajallisilta. Rakennusyritysten keskeisimmät lähestymistavat kuluttajatietoon ovat asiakassegmentointi sekä tuote- ja palvelutyytyväisyyden mittaaminen. Tämä luo kuluttajalle roolin pikemminkin rakennusyritysten myyntiorganisaation ja palveluprosessien kehittäjänä kuin asuntotuotannon aktiivisena tuotekehittäjänä. Asumisen tarjontakatsauksen perusteella vaikuttaa siltä, että asumiskonsepteihin olisi tarvetta kehittää erityisesti kuluttajalähtöisyyttä sekä yksilöllisiä alueellisia ja ekologis-taloudellisia ratkaisuja. Keinoja tähän olisivat esimerkiksi asukkaiden omaehtoisen suunnittelun ja rakentamisen mahdollisuuksien lisääminen sekä alue- ja asuntosuunnittelutasojen lähentäminen rakennuttajien ja kaavoittajien yhteistyötä kehittämällä.
  • Niva, Mari (National Consumer Research Centre, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen väitöskirjoja 3
    Ruokaa koskevat käsitykset ja jäsennykset kertovat siitä sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä, jossa elämme. Modernia kulutusyhteiskuntaa luonnehtiva piirre on terveellisyyden näkyvyys ruokaa koskevassa keskustelussa. Terveellinen syöminen on vakioaihe tiedotusvälineissä, terveyden edistämisen kampanjoissa sekä keskeinen osa ruoan markkinoita ja markkinointia. 1990-luvulla markkinoille tulivat terveysvaikutteiset eli funktionaaliset elintarvikkeet, joiden kerrotaan edistävän terveyttä ja hyvinvointia tai vähentävän sairauden riskiä tavanomaisista elintarvikkeista poikkeavalla tavalla. Kuluttajien näkökulmasta terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kohdennetut vaikutukset edustavat siten uudenlaista, aikaisemmasta poikkeavaa terveellisyyttä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka kuluttajat ottavat terveysvaikutteiset elintarvikkeet haltuun yhtäältä käsitteellisesti, toisaalta käytännöllisesti. Teoreettisena lähtökohtana on materiaalisten objektien haltuunoton tutkimus, jonka kohteena ovat tuotteiden ja teknologioiden omaksumisen ja omaksi tekemisen prosessit. Tutkimuksessa terveysvaikutteisten elintarvikkeiden haltuunottoa analysoidaan kahdesta näkökulmasta. Käsitteellistä haltuunottoa lähestytään tarkastelemalla kuluttajien tulkintoja ja näkemyksiä tuotteista, käytännöllistä haltuunottoa tutkimalla sosiodemografisten ja ruokaan ja terveyteen liittyvien taustatekijöiden merkitystä terveysvaikutteisten elintarvikkeiden käytössä. Tutkimuksessa käytettiin sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Vuonna 2002 tehtiin tietokoneavusteisena puhelinhaastatteluna (CATI) toteutettu kysely, johon vastasi yhteensä 1210 suomalaista. Aineisto edusti väestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen. Kyselyn kohteena oli terveysvaikutteisten elintarvikkeiden hyväksyttävyys ja käyttö Suomessa. Tutkimuksen laadullinen aineisto koostuu vuonna 2004 toteutetusta kahdeksasta ryhmäkeskustelusta, joihin osallistui 45 kolesterolia alentavien levitteiden käyttäjää. Ryhmäkeskustelujen avulla tarkasteltiin kuluttajien tulkintoja terveellisyydestä ja terveysvaikutteisista elintarvikkeista. Määrällisen ja laadullisen osion tulokset raportoidaan neljässä aikaisemmin julkaistussa englanninkielisessä artikkelissa sekä yhteenvedossa. Tulokset osoittavat terveysvaikutteisten elintarvikkeiden haltuunoton olevan monitahoinen ilmiö. Käsitteelliseen haltuunottoon liittyvät kuluttajien tulkinnat terveysvaikutteisten elintarvikkeiden suhteesta terveelliseen syömiseen ja luonnollisen ruoan ideaaliin sekä heidän luottamuksensa tuotteisiin, niiden valmistajiin, tutkimukseen ja valvontaan. Neljän erilaisen terveysvaikutteisena markkinoidun elintarvikkeen käytön analyysi osoitti, että käyttäjien ja ei-käyttäjien välillä on eroja, jotka kytkeytyvät sekä sosiodemografisiin tekijöihin että kuluttajien ruokaan ja terveyteen liittyviin näkemyksiin ja käytäntöihin. Kuluttajien tavat ottaa haltuun terveysvaikutteisia elintarvikkeita muotoutuvat ruokaa, terveyttä ja syömisen kokonaisuutta koskevien käsitysten, ideoiden ja arjen käytäntöjen verkostossa. Tulokset osoittavat myös, että käsitteellinen ja käytännöllinen haltuunotto eivät välttämättä ole samanaikaisia tai yhteneviä prosesseja. Kuluttajat tulkitsevat terveellistä syömistä ja terveysvaikutteisia elintarvikkeita monista erilaisista näkökulmista ja tuotteiden käyttöä perustellaan monin tavoin. Haltuunottoon sisältyy monia keskenään ristiriitaisia ulottuvuuksia, hyviä kokemuksia ja epäilyjä, hyväksyntää ja kyseenalaistamista, vaatimuksia ja itsestäänselvyyksiä. Tällaiset ristiriidat ovat osa arkista kokemusmaailmaa, joka nousee esiin tutkittaessa haltuunottoa erilaisin lähestymistavoin, aineistoin ja menetelmin.
  • Salo, Marja; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 30/2017
    Climate change mitigation requires action in all spheres of society. The role of household consumption is often overlooked. However, 72% of global greenhouse gas (GHG) emissions are related to household consumption, while the rest stem from government consumption and investments. The result from a Finnish study is quite similar: households accounted for 68% of the GHG emissions of domestic final consumption in Finland, whereas government consumption and investments were responsible for the other 32% The key question in this report is: How much can a typical Finn decrease one’s GHG emissions with consumption decisions? To address this question, we took the average GHG emissions from consumption as a starting point. In Finland in 2010, the average per capita GHG emissions from consumption expenditure was 11.5 tonnes of CO2e. Between 2000 and 2013, the average per capita GHG emissions fluctuated from 9.6 tonnes to 11.8 tonnes. The per capita consumption carbon footprint in Finland is on the high end of the European scale but smaller compared to Australia and the United States, for instance. We listed measures that an ordinary Finnish consumer can use to decrease their GHG emissions with existing technology and solutions, and estimated the potential to avoid emissions with these activities. We focused on the most important sources of GHG emissions in Finland, including housing and especially energy-related emissions, private car travel and food choices. We also examined the consumption of goods and services, although in that particular category the emissions consist of a wide range of goods and services, and the potential of single or small numbers of actions is challenging to define. The GHG emissions include housing, travel, food, consumption of other goods and services. We used the consumption perspective, i.e. the emissions of consumption in Finnish households were taken into account regardless of their geographic origin. Therefore, the embodied emissions of imported goods were included. We estimated that the carbon footprint of an average Finn could be decreased from 11.5 tkg of CO2e to 7.2 tkg. In this paper, we present the measures for housing, travel, food, and goods and services that can be used to reach these savings. While consumption choices have potential in mitigating climate change, we note that there are barriers in reducing GHG emissions with consumption choices. The solutions to overcome the barriers can be market-based, i.e. business models in which the product or service produces less GHG emissions. Informational measures such as labelling help consumers choose products and services with lower GHG emissions. Public policies also play a role in speeding up product development, as shown by the examples of energy labelling of home appliances and phasing out inefficient lighting solutions. Informational measures can also include tools such as carbon footprint calculators and campaigns to raise awareness and engage people to take action. In this report we focused on the GHG emissions. However, other environmental footprints and indicators also show the unsustainability of current consumption patterns.
  • Häkkinen, Piia (Finnish Environment Institute, 2010)
    The Finnish Environment 14/2010
    There are a wide variety of different chemicals used in common articles. Many hazardous substances are being spread to the environment besides from the use of articles, also from their production and disposal. Management of chemicals in articles is included in EU legislation concerning product safety, waste management, product design and chemicals. There are also other instruments for the management of chemicals in articles, e.g. environmental labelling, international co-operation, industry initiatives, work of the non-governmental organizations as well as national programmes and registers. According to the recommendations of the National Programme on Dangerous Chemicals, more information is needed about chemicals in articles. The aim of this preliminary report is to review how hazards and risks from chemicals in articles could be controlled, through out the life cycles of the articles. This report describes the current legislative situation and voluntary management measures, as well as their possible need for further development. Articles are regarded as e.g. textiles, toys, electrical and electronic equipment, batteries and accumulators as well as packaging. Cosmetics are also included in this report, because they present possible significant source of chemical releases to the environment. On the basis of this preliminary report, the legislation concerning chemicals in articles is very scattered, targeted to certain product groups and substances. EU’s new chemicals regulation, REACH, is the most comprehensive legislation on chemicals in articles, because it is applied to all chemicals. There is a general lack of information on the content of chemicals in articles as well as the environmental effects and risks of those chemicals. The lack of labelling requirement is affecting to the consumers’, manufacturers’ and importers’ level of knowledge about chemicals in articles. The surveillance by the authorities is based on notifications of dangerous articles and spot checks. These however only reveal a small proportion of articles on the market containing hazardous chemicals. The management of chemicals in articles could be enhanced e.g. by adding more restricted chemicals or product groups to individual legislation, by including more environmental aspects in product safety legislation or by adding more restrictions concerning chemicals in articles to the REACH Regulation. In order to supervise the compliance with chemicals legislation, more resources are needed, especially on imported articles coming outside EU. The new Waste Framework Directive and the reform of national waste legislation will enhance the control of chemicals in articles, but the collection, recycling and re-use should be further developed. Information on chemicals in articles could be increased by e.g. developing information systems covering the whole supply chain. The role of product design should be highlighted in the future when aiming to substitute the current use of hazardous chemicals in articles.
  • Tarkka, Minna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 77
  • Tarkka, Minna (National Consumer Research Centre, 2003)
    National Consumer Research Centre. Discussion papers 34
    This report publishes results - papers, findings and proposals - from the Nordic seminar on digital television, Tórshavn September 12-14, 2002 which approached digital television development in the Nordic countries from the point of view of consumers, users and citizens. Organised by the Nordic Advisory Committee on Consumer Affairs, the seminar aimed at initiating a dialogue between consumer organisations and researchers in order to map out research problems and approaches for consumer-led digital television development. The seminar presentations surveyed changes of media consumption in domestic and community contexts, the uses of audience research and insight in programme development, and the need for user-orientation in regulation and policy-making.
  • Lehti, Inka (Helsingfors universitet, 2014)
    Vastuullisuus on yhä keskeisempi teema erityisesti elintarvikealan yritysten toiminnassa. Vastuullisuudella yritys voi saada kustannussäästöjä, maine-etua tai kilpailuetua markkinoilla. Saavutettavat edut edellyttävät kuitenkin vastuullisuudesta viestimistä, jotta kuluttajat saavat tietoa vastuullisuudesta. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää miten elintarvikealan yritysten vastuullisuusviestintä tavoittaa kuluttajat, mitkä ovat tehokkaimmat viestintäkanavat vastuullisuusviestinnälle, millaista on tehokas vastuullisuusviestintä sisällöltään sekä miten kuluttajan kiinnostus ja tietämys vastuullisuudesta vaikuttaa mielipiteisiin vastuullisuusviestinnästä. Tutkielman teoreettisessa osiossa tarkasteltiin yritysten vastuullisuutta ja markkinointiviestintää. Tutkielman tutkimusstrategiana oli kvantitatiivinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopiston opiskelijoille suunnatulla Internet-kyselyllä. Kyselyyn vastasi yhteensä 138 henkilöä. Aineiston kuvailussa käytettiin frekvenssijakaumia ja ristiintaulukointia. ?2-riippumattomuustestillä tutkittiin sukupuolen ja iän vaikutusta vastauksiin. Kruskal-Wallisin testillä tarkasteltiin miten kuluttajien kiinnostuksen ja tietämyksen määrä elintarvikealan vastuullisuudesta vaikutti mielipiteisiin vastuullisuusviestinnästä. Suurin osa vastaajista oli kiinnostuneita elintarvikealan vastuullisuudesta, mutta koki tietävänsä siitä vähän. Vastaajien sukupuolella ja iällä ei ollut vaikutusta siihen, kuinka merkittävänä he kokivat elintarvikealan vastuullisuuden tai kuinka paljon he kokivat siitä tietävänsä. Tehokkaimpia viestintäkanavia vastuuviestinnälle olivat mediamainonta, toimipaikkamainonta, tuotepakkaukset, tehdas- ja toimipaikkavierailut, laatu- ja muut sertifiointimerkit ja yrityksen julkiset tiedotteet. Tehokkainta vastuuviestinnän sisältöä olivat mitä vastuullisuustavoitteita yrityksellä on ja mitä vastuullisuustekoja yritys on tehnyt. Yleisesti ottaen sekä vastuullisuuden merkityksellä että tietämyksellä oli enemmän vaikutusta viestintäkanavien ja viestinnän sisällön kiinnostavuuteen kuin uskottavuuteen.
  • Peltoniemi, Ari; Varjonen, Johanna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2010)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 1/2010
    Elintarvikkeiden arvonlisävero aleni Suomessa vuoden 2009 lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Tutkimus selvittää arvonlisäveron alennuksen vaikutuksia kuluttajahintoihin. Vaikutuksia tutkittiin eri puolilta maata kootun hintaseuranta-aineiston avulla sekä tarkastelemalla elintarvikkeiden hintakehitystä pidemmällä aikavälillä eri tilastotietojen avulla. Tutkimuksessa tarkastellaan arvonlisäveron lisäksi myös muita elintarvikkeiden hintaan Suomessa vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat peräisin sekä koti- että maailmanmarkkinoilta. Hintaseurannan tulokset osoittavat arvonlisäveron alennuksen siirtyneen elintarvikkeiden hintoihin täysimääräisenä. Vuoden 2009 lokakuussa elintarvikkeet olivat keskimäärin 5,7 prosenttia edullisempia kuin edelliskuussa ja vuositasolla keskimäärin 5,6 prosenttia edullisempia. Hieman arvonlisäveron alennuksen laskennallista vaikutusta (-4,3 %) suurempi hintojen alennus johtui osaksi sesonkituotteiden, kuten vihannesten ja hedelmien alhaisista hinnoista. Mikäli elintarvikkeiden hintakehitystä tarkastellaan ilman tuoreita vihanneksia, elintarvikkeet olivat lokakuussa 2009 keskimäärin 5,2 prosenttia halvempia kuin syyskuussa 2009. Verrokkiryhmänä toimineiden non-food-tuotteiden hinnoissa ei syksyllä 2009 tapahtunut muutosta. Arvonlisäveron alentamista seuranneina kuukausina elintarvikkeiden hinnat nousivat hieman. Vuoden 2010 tammikuussa elintarvikkeet maksoivat keskimäärin 1,7 prosenttia enemmän kuin vuoden 2009 lokakuussa. Hintavertailussa olleissa elintarvikkeissa brändituotteet olivat keskimäärin selvästi kalliimpia kuin private label -tuotteet. Hintaseurannan aikana valmisruokien hinnat laskivat huomattavasti puolivalmisteita ja raaka-aineita lievemmin ja hitaammin. Kansainvälisen hintavertailun mukaan elintarvikkeiden hinnat nousivat Suomessa pitkään hitaammin kuin EU:n alueella keskimäärin. Suomen EU-jäsenyyden aikana ruoan reaalihinta ylitti ensimmäisen kerran vuoden 1995 tason vasta vuonna 2008. Vuoden 2008 aikana elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousivatkin Suomessa poikkeuksellisen paljon suhteessa unionin keskimääräiseen tasoon. Useimpiin unionin maihin nähden elintarvikkeiden hintojen nousu alkoi Suomessa viiveellä ja myös hintojen nousu pysähtyi viiveellä. Öljyllä ja muilla energialähteillä on tärkeä merkitys suomalaisen ruoan tuotannossa ja jakelussa. Niiden hintojen selvä nousu vuodesta 2007 vuoteen 2008 osuu yhteen elintarvikkeiden hintojen nousun kanssa Suomessa. Voidaan arvioida, että energian hinta on yksi selittäjä ruoan hinnan nousulle.
  • Peltoniemi, Ari (Kuluttajatutkimuskeskus, 2012)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 137
    Suomessa on tullut viime vuosina voimaan uusia verolakeja ja lisäksi on tehty uusia päätöksiä tulevista verolaeista, joilla on suora vaikutus elintarvikemarkkinoihin ja elintarvikkeiden kuluttajahintoihin. Tämä tutkimus selvittää elintarvikkeiden kuluttajahintojen kehitystä suomalaisissa päivittäistavaramyymälöissä vuosien 2008-2011 lokakuiden välillä sekä arvioi samalla veromuutosten siirtymistä ruoan hintaan. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi elintarvikkeiden hintakehitystä ja hintatasoja Suomessa ja kansainvälisesti eri tilastotietojen avulla. Vuoden 2011 lokakuussa 73 tuotetta sisältänyt painotettu ruokakori maksoi noin 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja noin 4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2008 lokakuussa. Elintarvikkeiden hintojen nousua Suomessa vauhditti erityisesti ruoan raaka-aineiden kallistuminen maailmanmarkkinoilla sekä makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien hintoihin vaikuttaneet valmisteveromuutokset. Lisäksi erityisesti useissa maitotaloustuotteissa hintoja nostivat kuluttajien kasvaneiden vaatimusten näkyminen tuotekehityksessä ja kulutustrendien muutokset. Tuotteittain tarkasteltuna 77 prosentissa (56 kpl) ruokakorin 73 tuotteesta keskimääräiset hinnat nousivat vuoden 2010 lokakuusta vuoden 2011 lokakuuhun ainakin jonkin verran. Hintojaan laskeneista tuotteista valtaosa kuului elintarvikkeiden raaka-aineiksi luokiteltaviin tuotteisiin. Lähinnä vihanneksilla, hedelmillä ja riisillä ostoskorinsa täyttävälle kuluttajalle saattoi koitua jopa säästöä, kun verrataan vuosien 2010 ja 2011 lokakuiden keskimääräisiä kuluttajahintoja. Edullisinta mahdollista ruokakoria tavoittelevan kuluttajan hiilijalanjälki olisi ollut suuri, sillä tuotteiden halvimmat ostospaikat vaihtelivat edellisvuoden tavoin Maarianhaminasta aina Rovaniemelle saakka. Halvimmillaan yhteensä 73 tuotetta sisältäneen painottamattoman ruokakorin sai vuoden 2011 lokakuussa hankittua noin 123 eurolla. Vastaavasti ruokakori, jonka kaikki tuotteet oli ostettu keskimääräisin hinnoin, maksoi 143 euroa. Tämän tutkimuksen ruokakoriin kuuluvissa tuotteissa näyttäisi, että kaupan omissa merkeissä hintojen laskut näkyvät lievempinä ja nousut vastaavasti voimakkaampina kuin elintarvikkeissa yleensä. Hintojen vaihteluvälit olivat brändituotteissa useimmiten suuremmat kuin kaupan omissa merkkituotteissa. Tuotteittain tarkasteltuna vihannesten ja maitotuotteiden hinnat vaihtelivat suhteellisesti eniten. Esimerkiksi perunan, kurkun, juuston ja jogurtin osalta kalleinta ostospaikkaa suosinut kuluttaja joutui maksamaan niistä kaksinkertaisen hinnan verrattuna kyseisten tuotteiden edullisimman ostospaikan löytäneeseen kuluttajaan. Palkansaajien ansiotaso on noussut Suomen EU-jäsenyyden aikana selvästi enemmän kuin elintarvikkeiden kuluttajahinnat. Kuluttajat ovat siten voineet siirtää osan aiemmin ruokaostoksiin käytetystä rahasta muihin kulutuskohteisiin.
  • Aalto-Setälä, Ville; Halonen, Markus; Nikkilä, Marita; Peura-Kapanen, Liisa; Raijas, Anu; Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 8/2004
    Tämä tutkimus tarkastelee käteisvaluutan vaihtumisen vaikutusta yritysten hinnoitteluun ja kuluttajien hintatietoisuuteen. Jatkamme Kuluttajatutkimuskeskuksen aiemmin julkaiseman "Eurokirjan" (Aalto-Setälä et al, 2003) teemoja. Eurokirjan keskeisiä tuloksia oli, että niin hinnoittelun kuin hintatietoisuudenkin sopeutuminen olivat vielä keväällä 2003 kesken. Tämä tutkimus jatkaakin näitä teemoja tarkastelemalla sekä hinnoittelun että hintatietoisuuden muutosta ajanjaksolla, joka ulottuu reilu kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen tammi-helmikuuhun 2004. Eurokirjassa todettiin, ettei valuutan vaihtuminen nostanut hintatasoa. Enää emme tarkastele käteisvaluutan muuttumisen vaikutusta hintatasoon. Syynä on se, että euron vaikutusta hintatasoon on kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen mahdotonta eristää muista hintatasoon vaikuttavista tekijöistä. Kuluttajien hintatietoisuus heikkeni luonnollisesti valuutan vaihtumisen seurauksena. Yllättävää on kuitenkin se, että hintatietoisuus on parantunut hyvin hitaasti euron käyttöönoton jälkeen. Vuoden 2004 alussa yli kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen, kuluttajien hintatietoisuus oli yhä huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Ennakko-oletusten mukaisesti kaikkein eniten on heikentynyt iäkkäimpien kuluttajien hintatietoisuus. Syynä hitaaseen hintatietoisuuden kehittymiseen on ilmeisesti se, että valuutan vaihtuminen ei muuttanut ainoastaan yksittäisiä hintoja. Markka oli sen sijaan toiminut kuluttajien hintatietoisuuden mittatikkuna ja ohjasi vahvasti yritysten tapaa hinnoitella. Kun vielä yritysten hinnoittelun euroon sopeutuminen on yhä edelleen kesken ja hinnoittelu on ollut muutoksessa koko euroajan, kuluttajien hintatietoisuuden hidas palautuminen ei olekaan enää kovin yllättävää. Avoin kysymys on edelleen se, kuinka kauan kuluttajien hintatietoisuuden palautuminen markka-ajan tasolle vie. Vai voiko olla niin, että valuutan vaihtuminen on heikentänyt kuluttajien hintatietoisuutta pysyvästi. Tämän kysymyksen tarkastelu on tärkeää niin kuluttajapoliittisesti kuin tieteellisestikin: voiko "pelkkä" nimellishintojen muutos aiheuttaa markkinoille pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen?