Browsing by Subject "kumppanuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Kopponen, Hanna Tuulikki (2007)
    Tutkimuksen kohteena on Matalan kynnyksen Ne-Rå-projekti, joka on Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen, ammattikorkeakoulujen ja Kalliolan setlementin välinen kumppanuushanke (2004- 2007). Projektin tavoitteena on kehittää uudenlainen, virallisen palvelusektorin ulkopuolelle sijoittuva, opiskelijoiden ylläpitämä kansalaislähtöinen neuvontapalvelumalli ja oppimisympäristö sosiaalialan korkeakouluopiskelijoille. Tutkimuksen tarkoituksena oli nostaa esille Ne-Råssa asiakastapaamisissa kirjattujen asiakasraporttien (258kpl) kautta ja teema-analyysin menetelmin tietoa avuntarpeista ja vaikeisiin elämäntilanteisiin johtavista tilanteista. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia palveluja ja apua Ne-Råssa asioineet ihmiset olivat tilanteiden ratkaisemiseksi toivoneet ja millaisella asiakastyöllä ja palveluilla asiakkaiden palvelutarpeisiin vastattiin. Tutkimuksessa arvioitiin lisäksi asiakkaiden antaman palautteen ja tilannekuvausten kautta paitsi projektia, myös julkisen järjestelmän toimintaa. Tutkimuksen taustalla oli ajatus yhteiskunnan muutosten seurauksena epävakaistuvasta arki-elämän, hyvinvointivaltion ja palvelujärjestelmän toimintaympäristöstä. Ne-Råssa asioineita ihmisiä mietitytti taloudelliseen toimeentuloon, terveyteen ja asumiseen liittyvät kysymykset, joihin kytkeytyi työttömyyttä, asunnottomuutta, velkaantumista, psyykkisiä sekä fyysisiä sairauksia ja ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia. Kyse ei useinkaan ollut selkeästi rajattavissa olevista ongelmista, vaan monien erilaisten vai-keuksien kasautumisesta ja yhteenkietoutumisesta. Keskeinen tutkimuksen viesti liittyy pirstaloituneeseen ja monia kitkakohtia sisältävään palvelu- ja etuusjärjestelmään. Se on vaikeasti hahmotettava ja hidasliikkeinen eikä se tunnu vastaavan asiakkaidensa toiveisiin ja odotuksiin. Yhä epävakaistuva arkielämä ja sen epäjatkuvuudet tuovat eteen nopeasti muuttuvia elämäntilanteita, johon jäykän ja hitaan byrokraattisen järjestelmän on vaikea vastata. Usein ihmisten avuntarpeen taustalla olivat sosiaaliturva- ja palvelu- järjestelmään liittyvät tekijät kuten järjestelmän epäselvyys ja byrokraattiset käytännöt, etuushakemusten pitkät käsittelyajat ja palveluihin pääsyn esteet. Ne-Rån asiakastyö, joka sisältää neuvontaa, psykososiaalista tukea, voimavaraistamista sekä asianajamista, sai asiakkailta positiivista palautetta. Asiakkaat ovat nähneet palvelun tärkeäksi ja kokeneet tulleensa autetuksi. Keskeisiksi nousivat kohtaaminen ja kuulluksi tulemisen kokemus. Projekti on kokonaisuudessaan esimerkki toimivasta kumppanuusmallista, jossa uudenlaisten joustavien, kansalaislähtöisten hyvinvoinnin tuottamisen mallien ja käytäntöjen etsintä mahdollistuu erilaisia voimavaroja ja sektorirajoja yhdistelevän toiminnan kautta. Keskeisiä lähteitä tutkimuksessa olivat Anna Metterin (2004), Kyösti Raunion (2000) ja Karjalaisen & Saranpään (2002) tutkimukset.
  • Rantanen, Manu; Kangaspunta, Kari; Laanterä, Kari (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2007)
    Raportteja 20
    Lain mukaan kuntien tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut asukkailleen joko tuottamalla itse, ostamalla yrityksiltä tai kolmannen sektorin toimijoilta. Hyvinvoinnin kehittämisen haasteina ovat muutokset palvelurakenteessa, väestön ikärakenteessa, palvelujen toimittaminen harvaan asutulle maaseudulle sekä kansanterveydelliset tekijät, kuten mielenterveyden edistäminen. Nämä haasteet koskettavat erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomea. Senet (Palveluja ja työtä yhteisötalouden verkostoilla) -hankkeessa on kehitetty uusia toimintatapoja hyvinvointipalveluiden edistämiseksi. Eräs mahdollisuus on hyödyntää yhteisötalouden toimijoita. Yhteisötaloudella tarkoitetaan osuuskuntien, säätiöiden, yhdistysten, sosiaalisten yritysten sekä keskinäisten yhtiöiden harjoittamaa taloudellista toimintaa, jonka tavoitteena on demokraattisen yhteistyön avulla edistää jäsenen ja ympäröivän yhteisön sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointia. Järjestöt tuottavat 18 % sosiaalipalveluiden ja 6 % terveyspalveluiden kokonaistuotannosta. Järjestöissä ja yhdistyksissä on noin miljoona toimijaa. Viime aikoina on havaittu, että järjestöjen ja yhdistysten yhteenliittyminen on keino vahvistaa alueellista toimintaa, lisätä näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Tukipalveluiden yhdistäminen hyödyntää laajasti sekä palveluntarjoajia että niitä tarvitsevia. Lisäksi yhdistymisellä voidaan kehittää toimintaedellytyksiä yhteisen toimitilan avulla, jolloin järjestöillä on yhteiset kokoustilat, toimisto- ja tietoliikennepalvelut. Senet-hankkeen avulla on Mikkeliin perustettu yhdistysten yhdistys ja Pieksämäellä yhteistoimintaorganisaatio on perusteilla. Järjestöjen ja yhdistysten lisäksi eri hankkeet toimivat myös hyvinvoinnin kehittämiseksi. Savonlinnassa hanketoimijat koottiin verkostoksi, jossa yhteistyössä kehitettiin Hyvinvointimarkkinat-tapahtuma. Tämän pohjana oli Savonlinnan viidellä kylällä tehdyt kyselyt, joiden mukaan lapsiperheet tarvitsevat lastenhoito- ja siivouspalveluita, nuoret ja keski-ikäiset vapaa-ajan ja harrastustoiminnan palveluita ja iäkkäät kotiapu- ja kodinhoitopalveluita. Vastaajista suurin osa oli iäkkäitä. Hyvinvointimarkkinat järjestettiin kylille, joissa kyselyt oli tehty. Tapahtuman tarkoituksena oli aktivoida ja osallistaa kylien asukkaita toimintaan, tiedottaa palveluista sekä niiden tarpeista ja aktivoida mahdollisia palveluntuottajia kylille. Hyvinvointia kehitettäessä on tärkeää huomioida, että hyvinvoinnin tärkeänä perustana on mielenterveys. Senet-hankkeen kansainvälisenä kumppanina on italialainen Insieme si può -osuuskunta, joka tuottaa myös asumispalveluja mielenterveyskuntoutujille. Italiassa mielenterveyskuntoutujien hoitoa on kehitetty avohoitoon painottuvaksi, kun maan mielisairaalat lakkautettiin vuonna 1978. Italiassa mielenterveyskuntoutujien hoidossa yhteisöllisyys on tärkeää, samoin kuntoutujan oma osallistuminen. Mielenterveyskuntoutujien on mahdollista työskennellä sosiaalisissa yrityksissä, jotka Italiassa ovat useimmiten osuuskuntia. Suomessa mielenterveyskuntoutujien hoitoa on pyritty kehittämään avohoitoon suuntautuvaksi. Laki sosiaalisista yrityksistä on ollut Suomessa voimassa vasta muutaman vuoden ja osuuskunta sosiaalisen yrityksen muotona on harvinainen. Kumppanuuspöytä on hyvinvointialan kehittämismenetelmä. Se voi olla paikallinen tai teemallinen. Paikallisessa kumppanuuspöydässä kunnan kehittämisestä kiinnostuneet käyvät vuoropuhelua. Teemallinen kumppanuuspöytä kokoaa samasta aiheesta kiinnostuneet eri sektoreiden toimijat yhteen laajalta alueelta. Kumppanuuspöytää voidaan käyttää uusien toimintamallien tai strategioiden kehittämiseen sekä ongelmanratkaisuun. Kumppanuuspöydän rinnalla on kehitetty hyvinvointiverkostoa, joka koostuu hyvinvointialan ja maaseudun kehittämisen asiantuntijoista. Toimijoina ovat Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen lisäksi eri koulutusorganisaatiot. Verkoston tehtävänä on toimia asiantuntijana ja tehostaa hyvinvointialan tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
  • Nordman, Anna (2005)
    Viime vuosikymmenen aikana valtionhallinnon viestintää on haluttu uudistaa kansalaislähtöisemmäksi. Eräänä hallinnon uudistamismahdollisuutena on tarkasteltu kumppanuusajattelua. Kumppanuutta on aiemmin tutkittu sekä tapana toteuttaa paikallishallintoa ja aluepolitiikkaa että liiketaloudellisena toimintamuotona. Tutkimuksessani tarkastelen kumppanuutta yhteistyön muotona sekä sitä, miten kumppanuuden piirteet ovat sovellettavissa viestinnän hahmottamiseen. Tutkimuskohteenani on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan viestintäpäälliköiden ja tiedottajien yhteistyö, jonka tavoitteena on ollut yhtäältä tiivistää hallinnonalan viestijöiden yhteistoimintaa sekä toisaalta tällä toiminnalla viestiä aiempaa aktiivisemmin ja myönteisemmin hallinnonalan asioista kansalaisille sekä muille tahoille. Lähes 20 yhteisöä yhdistävä toiminta on nimetty Luonnonvarat-yhteistyöksi. Koska kaikki Luonnonvarat-yhteistyöhön osallistuvat tahot ovat valtionhallinnon organisaatioita, tutkimuksessani painottuvat valtionhallinnon viestinnän perusarvot. Tutkimusmenetelmäni on teemahaastattelu. Tein keväällä 2005 25 haastattelua, joihin osallistui 33 Luonnonvarat-yhteistyön toimijaa. Tämän aineiston pohjalta olen selvittänyt paitsi toimijoiden käsityksiä yhteistyön suurimmista haasteista ja mahdollisuuksista, myös sitä, voisiko yhteistyö syvetä kumppanuudeksi. Kuvaan tutkimuksessani Luonnonvarat-yhteistyötä mm. sen vaiheiden ja tavoitteiden kannalta. Lisäksi erittelen yhteistyötä operatiivisella, taktisella ja strategisella tasolla. Nämä tasot korostavat kumppanuuden painopisteinä yhteistyön rakenteita, toimijoiden osaamista sekä yhteistä arvopohjaa. Kumppanuuden olennaisia piirteitä ovat osapuolten välinen luottamus sekä keskinäinen tasavertaisuus. Myös kumppanusten välinen yhteishenki sekä siihen perustuva dynaaminen, uutta luova innokkuus ovat kumppanuuden keskeisiä piirteitä, jotka tulevat esiin myös Luonnonvarat-yhteistyössä. Toistaiseksi Luonnonvarat-yhteistyö ei kuitenkaan ole kumppanuutta, sillä se ei vielä ole muodostunut hallinnonalan organisaatioissa toimintamalliksi. Tutkimukseni mukaan Luonnonvarat-yhteistyöllä olisi kuitenkin mahdollisuuksia muuntua kumppanuudeksi, jos edellä mainittuja piirteitä ryhdytään tietoisesti kehittämään myös muualla kuin viestintäyhteistyössä. Tutkimuksessani esittelen kumppanuusviestinnän mallin, joka korostaa avointa vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Kumppanuusviestinnässä kaikkia osapuolia ja heidän tavoitteitaan kuunnellaan ja kunnioitetaan. Toimijoiden omien päämäärien lisäksi pyritään myös löytämään uusia, yhteisiä tavoitteita. Näistä tavoitteista hyötyvät myös muut kuin kumppanuuden osapuolet, laajimmillaan koko yhteiskunta. Tutkimukseni lopuksi hahmottelen kumppanuusviestinnän pohjalta Luonnonvarat-yhteistyön viestintästrategiaa. Valtionhallinnon viestinnässä strateginen ajattelu ei ole vielä yleistä. Tutkimuksessani kuvailen, miten sekä viestintä että kumppanuus ovat strategisia voimavaroja, joita tulisi hyödyntää myös valtionhallinnon organisaatioiden toiminnassa. Tärkeimpiä lähteitäni ovat erilaiset kumppanuusteoriat sekä valtionhallinnon viestintäsuositukset ja -ohjeet.
  • Maijala, Eeva (2007)
    Järjestöt on nähty kansainvälisen politiikan teoriassa ensinnäkin syntymässä olevan globaalin kansalaisyhteiskunnan etujoukkona ja toiseksi yksityiseen kuuluvina yhteiskunnallisina toimijoina tai valtioiden etuja ajavina organisaatioina tai potentiaalisina vallankumouksellisina, joiden tavoitteena on nakertaa kansallista yhtenäisyyttä ja valtiojärjestelmää. Suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt ovat toimineet perinteisesti läheisessä yhteistyössä valtion kanssa ja vastaanottaneet suuren osan rahoituksestaan valtiolta. Suomi tarjoaakin mielenkiintoisen tapauksen, jossa valtio ja järjestöt toimivat lähellä toisiaan. Kansalaisjärjestöt itse usein korostavat omaa asemaansa itsenäisenä kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa valtioon. Läheinen toimijuus suhteessa valtioon nostaa kuitenkin välttämättä kysymyksen järjestöjen asemasta kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa julkishallinnollisiin instituutioihin. Tutkielmassa kansalaisjärjestöksi ymmärretään kansalaisyhteiskunnassa eli sosiaalisen järjestelmän julkisella puolella toimivat rekisteröityneet toimijat, jotka pyrkivät vaikuttamaan muihin toimijoihin. Valtio puolestaan muodostaa oman julkishallinnollisista instituutioista koostuvan julkisen järjestelmänsä. Jos kansalaisjärjestöt lakkaavat pyrkimästä vaikuttamaan muihin toimijoihin (ts. julkishallinnollisiin instituutioihin) ja jos ne saavat mittavaa rahoitusta valtiolta, ne eivät täytä kansalaisjärjestön ominaisuuksia. Tästä näkökulmasta katsottuna monet suomalaiset kansalaisjärjestöt eivät täytä kansalaisjärjestön tunnusmerkkejä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt itse näkevät asemansa suhteessa valtioon Suomessa. Onko kumppanuus kehityskansalaisjärjestöjen ja julkishallinnollisten instituutioiden välillä kumppanuutta sanan varsinaisessa merkityksessä: kahden tasavertaisen toimijan yhteistyötä kohti yhteisiä päämääriä ? Vai onko valtio kehityskansalaisjärjestöille joulupukki, joka jakaa lahjoja vain kilteille, valtion politiikkaa noudattaville, järjestöille? Aineistona tutkielmassa käytetään fokusryhmäkeskusteluaineistoa, joka on kerätty vuoden 2004 loppupuolella. Yhteensä 33 suomalaista kansalaisjärjestöä osallistui kahdeksaan ryhmäkeskusteluun. Aineisto litteroitiin ja syötettiin Atlas-ohjelmistoon aineiston käsittelyä varten. Ryhmäkeskustelujen perusteella voi sanoa, että suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat alkaneet jakaantua suhteessaan valtioon karkeasti jaoteltuna kahtia. Ensinnäkin ulkoasianministeriön kumppanuussopimusten ja muiden erityissopimusten kautta ammattimaisesti kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen suhde valtioon on tullut entistäkin läheisemmäksi. Näille järjestöille on ollut myös tarjolla rahoitusta yhä enenevässä määrin valtion taholta. Pienemmät ja kehitysyhteistyötä vapaaehtoispohjalta tekevät järjestöt puolestaan kohtaavat toiminnassaan epävarmuutta liittyen jatkuvuuteen ja rahoituksen saantiin. Nämä järjestöt myös pitävät suhdettaan valtioon etäisenä.
  • Lakanen, Annukka (2010)
    Tutkimukseni käsittelee Euroopan unionin (EU) sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden kumppanuussuhteita 1970-luvulta tälle vuosituhannelle asti. Osapuolten välisen yhteistyön tavoitteena on edistää AKT-maiden integroitumista maailmantalouteen ja osaltaan torjua köyhyyttä. Kumppanuuden, omistajuuden ja suvereniteetin kunnioituksen periaatteet ovat olleet läsnä yhteistyösopimuksissa jo alkuajoista lähtien, mutta erityisesti kumppanuuteen liittyvä retoriikka on korostunut tällä vuosituhannella. Keskityn tutkimaan erityisesti sitä, millaisia muutoksia EU-AKT -yhteistyössä on tapahtunut suvereniteetin näkökulmasta katsottuna, mitä kumppanuudelta ja taloudelliselta integraatiolta on edellytetty eri aikakausina ja minkälaisia kauppapoliittisia konteksteja nämä edellytykset heijastelevat. Tutkimukseni seuraa sitä kehitystä, jonka AKT-valtiot ovat kokeneet yhteistyössään EU:n kanssa suhteessa valtion rajoihin ja poliittiseen tilaansa. Tutkimukseni pohjautuu kolmen historiallisesti merkittävän yhteistyösopimuksen tarkasteluun sisällönanalyysin menetelmin. Analyysini osoittaa, että EU-AKT -yhteistyön käytännön todellisuus on kulkenut irrallaan kansainvälisesti vahvistuneesta kumppanuuden ja omistajuuden retoriikasta. Alun perin puhtaammin taloudellisena yhteistyönä käynnistynyt prosessi on saanut yhä poliittisempia ulottuvuuksia. AKT-maat ovat pitkälti kokeneet poliittisen liikkumavaransa kaventuvan ja suvereniteetin rajojensa häilyvän. Kansainvälisten toimijoiden vaikutusvalta on lisääntynyt, valtion rajat ovat häilyneet sekä ”taloudellinen” ja ”poliittinen” ovat yhdistyneet historian saatossa. Tämä yhteistyössä tapahtunut kehitys on vaikuttanut osaltaan valtion suvereniteetin eri ulottuvuuksiin. Tutkimukseni osoittaa, että yhteistyö nojaa pitkälti ulkoiseen suvereniteettiin niin AKT-valtioiden kuin EU:nkin kohdalla. Suhteet ovat vahvistaneet osapuolten ulkoista profiilia ja lisänneet kansainvälisten instituutioiden vaikutusvaltaa kansallisessa päätöksenteossa. Samalla yhteistyö on irtautunut yhä enemmän valtioiden sisäisistä poliittisista prosesseista aiheuttaen sisäiselle suvereniteetille uudenlaisia haasteita. Sekä EU:lla että AKT-mailla on vahva tarve korostaa ulkosuhteitaan ja voimistaa ulkoista profiiliaan erilaisten neuvotteluiden kautta. Molemmat kohtaavat haasteita myös legitimiteetin ja empiirisen suvereniteetin näkökulmista. Osapuolten maantieteellisille alueille mahtuu myös moninaisia identiteettejä, kulttuureja ja kieliä, jotka asettavat yhtenäisyyden tunteen luomiselle suuria haasteita. EU ja AKT-valtiot eivät siis varsinaisesti edusta tässä tutkimuksessa valtiotyyppien ääripäitä, vaan jakavat keskeisiä piirteitä. Yksi tutkimukseni johtopäätöksistä liittyykin juuri keskusteluun postkoloniaalisten ja postmodernien valtioiden luonteesta sekä tämänkaltaisen jyrkän erottelun soveltuvuudesta EU:n ja AKT-maiden yhteistyössä.
  • Kuokkanen, Kanerva (2003)
    Tutkimuksen aiheena on kolmannen sektorin rooli kumppanuuksissa tavoite 1 -ohjelmassa (kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittäminen) Itä- ja Pohjois-Suomessa rakennerahastokaudella 2000–2006. Taustalla on EU:n rakennerahastojen kumppanuusperiaate, jossa julkisen sektorin lisäksi politiikan muotoiluun ja toimeenpanoon osallistuu myös markkinoiden ja kolmannen sektorin toimijoita. Kolmannen sektorin roolia analysoidaan suhteessa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perinteisiin institutionaalisiin piirteisiin, kumppanuusperiaatteen ilmentämään uudenlaiseen hallintaan sekä sosiaaliseen pääomaan, ja Itä- ja Pohjois-Suomea verrataan toisiinsa. Aineistona on Itä- ja Pohjois-Suomen ohjelma-asiakirjat, osaamisen vahvistamisen ja työvoiman valmiuksien parantamisen toimintalinjan (Itä-Suomi) ja osaamisen ja työllisyyden toimintalinjan (Pohjois-Suomi) ESR-hankkeiden luettelot ja kuvaukset sekä keskeisten toimijoiden haastattelut. Tutkimuksen perusteella julkisella sektorilla on vahva rooli kumppanuuksissa, jotka ovat myös painottuneet enemmän markkinoiden kuin kolmannen sektorin suuntaan. Vaikkei rakennerahasto-ohjelmien perusteella voi varsinaisesta kolmannen sektorin valtaistamisesta puhua, hankkeisiin osallistuu kuitenkin erilaisia, usein suomalaiseen järjestökenttään ankkuroituneita järjestö- ja säätiötoimijoita. Haastattelujen perusteella kolmannen sektorin osallistumista pidetään suotavana, mutta osallistuminen on rajallista. Siirtymästä hallinnosta hallintaan on varovaisia viitteitä, ja kolmannen sektorin ja sosiaalisen pääoman välillä nähdään yhteys. Itä- ja Pohjois-Suomen välillä ei ole radikaaleja eroja.
  • Virtanen, Eeva (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuksen taustalla oli mielenkiinto selvittää, voiko kuljetusliiketoimialalla toimia kannattavasti luomalla palvelun lisäarvon avulla kumppanuussuhteen asiakkaan kanssa. Perinteisesti alalla on kilpailtu pelkästään hinnalla, mikä on erityisesti viime vuosina johtanut alan kannattavuuden jyrkkään laskuun ja konkurssien lisääntyvään määrään. Kustannusten nousu, alan säätelyn tiukentuminen ja asiakkaiden vaatimusten lisääntyminen sekä samanaikainen raju hintakilpailu ovat johtaneet enenevässä määrin alan kannattavuuden heikentymiseen ja ohjanneet yrittäjiä toimimaan harmaan talouden alueella eli laittomasti. Alan tervehdyttämisen vuoksi onkin perusteltua tutkia, johtaako kumppanuusstrategia kannattavuuteen ja liiketoiminnan jatkumiseen. Tutkimuksen teoriaosassa perehdytään kuljetusliiketoimialan lisäksi strategiseen johtamiseen, palvelujen ominaispiirteisiin, kumppanuusstrategiaan ja kannattavuuteen katetuottoanalyysin näkökulmasta. Teoreettisen osan tarkoituksena on hahmottaa, minkälaisista lähtökohdista strategian muodostaminen alkaa ja mitä erilaisia elementtejä strategia käsittää. Lisäksi teoreettisessa osassa perehdytään palvelujen ominaispiirteisiin sekä siihen, kuinka nämä tulee ottaa huomioon strategiaprosessissa. Näiden yhdistelmästä päästään kumppanuusstrategiaan, jolla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa pitkäaikaiseen suhteeseen perustuvaa tilaajatuottajasuhdetta, joka perustuu ulkoistamiseen, mutta sisältää luottamusta, sitoutumista, oppimista, pitkäaikaisuutta, hinnoista sopimista ja säännöllistä yhteydenpitoa. Teoreettisen osuuden lopuksi tutustutaan katetuottoanalyysiin. Tutkimuksessa käytetään kannattavuuden määrittämiseen katetuottoprosenttia, sillä tutkittavan yhtiön nuoresta iästä johtuen tilinpäätösanalyysin tekeminen ei ole mahdollista. Tutkimusmenetelmänä on käytetty tapaustutkimusta, joka on laadullinen tutkimusmenetelmä. Menetelmässä pyritään kuvailemaan todellisuutta ja tutkimaan kohteena olevaa yhtiötä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Aineisto on strategian tutkimuksen osalta kvalitatiivista, mutta tulostiedon aikaansaamiseksi kerätty aineisto on luonnollisesti kvantitatiivista. Tutkimus on analysoinnin osalta edennyt teorian ja tutkimusaineiston välisellä keskustelulla, jossa kirjallisuus on ohjannut empiiristä tutkimusta eteenpäin ja päinvastoin. Aineiston analysoinnin pohjalta voidaan todeta, että tutkimuksen kohteena olevan yhtiön kilpailustrategiana on differointiin perustuva kumppanuusstrategia. Tulostiedon perusteella voidaan todeta tarkasteluajanjakson aikana toiminnan muuttuneen kannattavaksi. Näiden tulosten perusteella voidaan teoriaan tukeutuen tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena todeta kumppanuusstrategian johtavan kannattavuuteen kuljetusliiketoimialalla. Lopputulosta todentavat kumppanuusstrategian määrittämiseen vaikuttavat moninaiset seikat, jotka yhtiön strategia täyttää kattavasti. Kannattavuuden määrittämiseen on käytetty alan kustannusrakenteen mukaista riittävää katetuottoprosenttia, jonka perusteella voidaan todeta toiminnan olevan kannattavaa prosentin ylittyessä. Strategian voidaan katsoa johtaneen kannattavuuteen, kun oletetaan rakenteen seuraavan strategiaa. Tällöin toteutunut kannattavuus on suoraan seurausta toteutetusta kumppanuusstrategiasta. Tutkimuksen tärkein johtopäätös on, että hyvin suunniteltu ja johdettu kumppanuusstrategia voi johtaa kannattavuuteen kuljetusliiketoimialalla. Johtopäätös on erittäin kannustava alan tervehdyttämisen ja yrittäjien toiminnan kehittämisen ja harmaan talouden selättämisen kannalta.
  • Lyly, Riku (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata Amer Sports Suomi Oy:n sekä tämän Intersport-asiakkaiden muodostaman markkinointikanavan yhteistyötä ja kumppanuutta vahvasti muuttuvassa markkinaympäristössä. Teoriaosassa keskiöön nostettiin etenkin luottamus ja konfliktit liikesuhteen toimintaan vaikuttavina tekijöinä. Viitekehyksenä toimi malli, jossa tyytyväisyys, konfliktit, luottamus ja sitoutuminen vaikuttavat liikesuhteen menestykseen. Mallin avulla voitiin luoda kokonaisuus, jossa osa-alueet liittyvät konkreettisesti toisiinsa ja ovat yritykselle helposti käsitettävissä. Internet-pohjainen kyselytutkimus osoitettiin kaikille Suomen Intersport-kauppiaille, joita oli tutkimuksen tekohetkellä n. 93 kappaletta. Tutkimuksen lähestymistapa on kvantitatiivinen. Yksittäisistä muuttujista muodostettiin summamuuttujia ja näiden sekä viitekehyksen osa-alueiden välille laskettiin Spearmanin korrelaatiokertoimet. Näiden tulosten avulla Amer Sports pystyy konkreettisesti keskittämään toimia mallin yksittäisiin osa-alueisiin. Lisäksi tulokset on eroteltu liikkeen koon perusteella. Empiirisen osan perusteella todettiin, että markkinointikanavan yhteistyön kannalta merkittäviä tekijöitä ovat taloudellinen tyytyväisyys, ei-taloudellinen tyytyväisyys, konfliktien menestyksekäs ratkaisu, luottamus ja sitoutuminen. Näistä jokaista Amer Sports voi kehittää keskittymällä erilaisiin asioihin. Koko mallin kannalta merkittävimmiksi osoittautuivat sosiaalinen ja taloudellinen luottamus, joustavuus, henkilökunnan ominaisuudet ja tavoitteiden yhteensopivuus. Eri kokoisten liikkeiden osalta tulokset poikkesivat hieman toisistaan. Tulosten avulla Amer Sports Suomi Oy voi kehittää asiakassuhteitaan kohti yhä syvempää kumppanuutta. Tarkastelemalla yrityksen kaikkia toimia ja kehittämällä niitä tässä työssä esitettyjen tekijöiden avulla Amer Sports Suomi Oy voi helpottaa konflikteja ja lisätä luottamusta Intersport asiakkaiden keskuudessa. Näin on mahdollista rakentaa sitoutumista, joka tässä työssä käsitetään liikesuhteen kumppanuuden tärkeimmäksi tulokseksi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 17/2008
    Lähiöohjelma 2008−2011 on kumppanuushanke, jonka tavoitteena on lähiöiden kilpailukyvyn lisääminen sekä myönteiseen mielikuvaan perustuvan alueidentiteetin vahvistaminen. Ohjelman keskeisenä lähtökohtana on vahvistaa lähiöiden liittymistä osaksi toiminnallista kaupunkia sekä vahvistaa niiden myönteistä imagoa. Ohjelma tukee lähiöiden kehittämistä asukasrakenteeltaan ja asuntokannaltaan sekä toiminnoiltaan monipuolisina, helposti saavutettavina, esteettöminä ja turvallisina elinympäristöinä sekä asuin-, työpaikka-, opiskelu- ja koulutusalueina, jotka sopivat eri elämänvaiheisiin. Näin ohjelma lisää kohtuuhintaisen asumisen alueiden vetovoimaa ja turvaa kaupunkiseutujen hyvinvointia sekä luo kilpailukykyä ehkäisemällä asuinalueiden sisäistä ja välistä segregaatiota ja syrjäytymisen kierrettä. Lisäksi ohjelman yhtenä tärkeänä tavoitteena on, että lähiöiden kokonaisvaltainen kehittäminen siirtyy kunnissa ohjelmallisena työnä pysyväksi osaksi kuntien linjaorganisaatiota ja toimintakäytäntöjä sekä kunnan strategista kehittämistä. Tähän työhön pyritään saamaan mukaan myös muita yhteistyökumppaneita, joita voivat olla muun muassa kauppa ja yksityiset palvelutarjoajat. Ohjelmaa koordinoi ympäristöministeriö, ja sen toteuttamiseen osallistuvat myös opetusministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjelman käytännön toteutuksesta vastaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus tukenaan lähiöohjelman johtoryhmä.
  • Mroue, Maria (2005)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani tapaustutkimuksen avulla järjestön ja yrityksen kumppanuutta, ja sitä, mitä merkityksiä järjestö ja yritys antavat itselleen, toisilleen ja kumppanuudelleen. Esimerkkitapauksina käytän Lastenklinikan Kummit ry:tä, Plan Suomi Säätiötä, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:tä sekä Maailman luonnonsäätiö WWF Suomea yrityskumppaneineen. Valitsin esimerkkitapaukset ajatellen järjestöjen eroavaisuuksia kansainvälisyyden sekä tunnettuuden ja arvostuksen suhteen, sillä uskon, että nämä tekijät voivat vaikuttavaa myös yrityskumppaneiden valikoitumiseen sekä järjestöjen ja kumppaneiden välisiin suhteisiin. Muodostin valintakriteereistäni nelikentän, jonka toisena ulottuvuutena on toiminnan laajuus kansainvälisyyden suhteen ja toisena järjestön tunnettuus ja arvostus. Käytän aineistonani järjestöjen ja yritysten www-sivuja, sekä esimerkkijärjestöjeni yritysyhteistyöstä vastaavien henkilöiden ja kahden yhteistyöyrityksen edustajan haastatteluja. Yritysyhteistyötä järjestössä koordinoi useimmiten markkinointi- tai viestintäosasto ja näin ollen haastateltavani ovat markkinointi- tai viestintäpäälliköitä. Tutkimukseni painopiste on järjestöissä. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Miten kumppanuus määritellään? 2. Miten järjestö houkuttelee yrityksiä kumppaneikseen? 3. Miten kumppanit määrittelevät toisensa? 4. Mikä korostuu: järjestön tai yrityksen toimijuus vai itse ajettava asia? Analysoin aineistoani tekstianalyyttisin keinoin ja lainaan avukseni diskurssianalyysin ja argumentaatioanalyysin käsitteitä. Tärkeimpiä metodisia lähteitäni ovat Diskurssianalyysi liikkeessä (Jokinen,Juhila ja Suoninen 1999) sekä Retoriikan valtakunta (Perelman 1977). Pohdin työssäni järjestöjä kolmannen sektorin toimijoina sekä kumppanuutta useasta eri näkökulmasta. Lähteinäni käytän mm. teoksia Haastava kolmas sektori (Hokkanen, Kinnunen & Siisiäinen (toim.) 1999), Kolmas sektori. Käsitteistöstä, ulottuvuuksista ja tulkinnoista (Helander 1998), Strateginen kumppanuus - avain uudistumiskykyyn ja ylivoimaan (Ståhle & Laento 2000), Strategic Marketing for Nonprofit Organizations (Kotler & Andreasen 1987) ja Forging Links Between Marketing and Sponsorship (Olkkonen 1999). Järjestöjen määrittelyt kumppanuudesta vaihtelivat ja löysin sekä www- että haastatteluaineistosta kolme erilaista puhetapaa. Yritysten www-aineiston perusteella suurin osa näytti tuovan kumppanuutta esiin hyvin vähän, mikä oli yllättävä tulos, koska järjestöt näyttivät pitävän juuri imagohyötyjä tärkeimpänä motiivina yrityksille ryhtyä kumppanuuteen. Täydentääkseni aineistoani valitsin haastateltaviksi vielä kahden yrityksen edustajat yrityksistä, joista toinen toi www-aineiston perusteella kumppanuutta näkyvästi esiin, ja toinen ei juuri lainkaan. Merkittävin ero haastatteluiden perusteella oli yritysten määrittely asiakkaidensa roolista kumppanuudessa.
  • Grönqvist, Mikaela (2002)
    The partnership principle is one of four basic principles that governs work with the EU Structural Funds. The principle is supposed to foster a greater involvement of different regional actors in the regional development. This involvement in turn is expected to improve the conditions for growth in the region. This is an analysis of the interpretation of the partnership principle in two regions that belonged to a Regional Objective during the years 1995-1999 - Gävleborg in Sweden and South Ostrobothnia in Finland. This is studied through an examination of the actors involved in each different phase of the programme. The analysis is based on qualitative interviews performed in both regions. Differences between the countries regarding their regional governance explain some of the different solutions to administrate the programme. Traditions and policies of governance also influenced how the programme was to be implemented. The national rules and regulations and the traditional practices on both national and regional level how to deal with issues regarding development policy largely affected participation in the Regional Objective programme and also determined to a great extent which actors got a role in the implementation of the programme. The programmes in both regions were to be dominated by the regional actors that already previously had a given position in the regional development sphere. Even though the partnership principle especially strives for the involvement of the private and the third sector in the programme the public sector actors had by far the largest part - they created most projects, financed these and also decided on the EU-financing. The co-operation in the partnership forums mostly only concerned the public authorities and the dialogue with the other sectors of society was laconic. The analysis also points at some obstacles that serve as explanations why some, especially smaller actors, found it difficult to participate. The work concerning the Structural Funds developed to a large degree into a world of its own and to be able to take part in this inner circle a great deal of specialist knowledge of terminology and of the regulations of the Funds was required. This distanced potential actors from participating in the programme. The greatest differences concerning participation between the two regions were that the municipalities in Gävleborg in Sweden had a much larger role in the programme in comparison with the sub-regions in Finland - in South Ostrobothnia, on the other hand, a larger number of different organisations, not necessarily public ones, were involved in the creating of projects.
  • Lindstedt, Katarine (2005)
    Tutkimuksessa tarkastellaan terveysalan globaaliongelmien hallinnan mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistyön kautta tuotettavan globaalin julkisen hyvän avulla. Globaaliongelmiksi tai haitakkeiksi ymmärretään esimerkiksi hiv/aidsin kaltaisten tartuntatautien rajat ylittävä leviäminen seurauksineen. Globaaliongelmat ovat korostaneet valtioiden välistä keskinäisriippuvuutta ja kannustaneet yhteistyöhön monenvälistä hyötyä tuovan globaalin julkisen hyvän tuottamiseksi ja rahoittamiseksi. Globaalin julkisen hyvän -konsepti pohjautuu talous- ja yhteiskuntatieteelliseen julkishyödykkeiden tutkimukseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus ei kuitenkaan ole perinteisen julkishyödykkeen määritelmän kopiointi globaalille tasolle, vaan globaalin julkisen hyvän teoreettisen mallintamisen tarkistaminen ja monipuolistaminen. Yhteisten globaalien haasteiden hallitsemiseksi tarvittavien analyyttisten keinojen mallintaminen toteutetaan luomalla riittävät ehdot siitä, mitä terveysalan globaali julkinen hyvä on, sekä miten sitä voidaan tuottaa ja rahoittaa. Globaalin julkisen hyvän riittävät ehdot luodaan aikaisempien globaalin julkisen hyvän tutkimusten ja määritelmien pohjalta. Luotujen ehtojen perusteella potentiaaliseksi globaalin julkisen hyvän tuottamisen ja rahoittamisen institutionaalisen järjestämisen vaihtoehdoksi nousi julkisen ja yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan välinen kumppanuus. Globaaliin terveysalaan liittyviä sopimuksia, toimintatapoja, verkostoja ja yhteistyötä, joihin kumppanuustoiminta kuuluu, voidaan kutsua regiimeiksi eli hallintajärjestelmiksi. Regiimit kansainvälisen järjestyksen normatiivisina, institutionaalisina ja epämuodollisina aspekteina suuntaavat kansainvälistä yhteistoimintaa globaalihallinnan ja hegemonin puuttuessa globaalien ja alueellisten ongelmien eri osa-alueilla. Yhteistyö regiimin puitteissa on mahdollista, koska sosiaalisen rakentumisen kautta kansainvälistä yhteistyötä tekevien välille kehittyy ajan myötä luottamusta, moraalikäsityksiä ja vuorovaikutuksen kautta oppimista. Tutkimuksen toisena tavoitteena on testata, tuottaako julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välinen kumppanuus kansainvälisen yhteistyön muotona terveysalan globaalia julkista hyvää. Testattavaksi tapaukseksi valittiin globaalin terveysalan kumppanuus Global Fund to Fight Aids, Tuberculosis and Malaria (GFATM). Ehtojen testaamisen yhteydessä todettiin, että kumppanuustoiminta voi rahoittaa ja tuottaa ehtojen mukaista globaalia julkista hyvää ainakin teoriassa. Todellisuudessa kumppanuustoiminta kuitenkin kohtaa monia toimenpidehaasteita globaalilla, kansainvälisellä, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla, joista suurin osa liittyy vapaamatkustajan ongelmasta seuraavaan rahoituksen vähäisyyteen.
  • Meskus, Pauliina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yhdistysjäsenyydet ovat Suomessa yleisiä ja kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin yhteistyöllä on maassa pitkät perinteet. Kolmannella sektorilla on merkittävä rooli muu muassa kansalaisosallistumisen ja hyvinvoinnin edistäjänä sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien edunvalvojana. Niin kolmannen sektorin kuin hyvinvointivaltion on todettu olevan muutoksessa. Muutoksia on tapahtunut esimerkiksi toiminnan organisoinnin ja ihmisten osallistumisen tavoissa. Organisaatioiden hybridisaatiota koskevan teorian mukaan organisaatiot omaksuvat uusia toimintatapoja ja institutionaalisia logiikoita sopeuttaakseen toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä. Verkostoyhteistyö ja kumppanuus ovat vakiintuneita yhteiskunnallisen hallinnan muotoja. Yhteistoiminta mahdollistaa sen, että yhteiskunnallisiin epäkohtiin voidaan vastata tehokkaammin. Organisaatioita kannustaa yhteistoimintaan myös mahdollisuus jakaa erilaisia resursseja. Yhteistoimintaa voi auttaa organisaatioita niin ikään sopeutumaan muuttavaan toimintaympäristöön. Organisaatioiden välinen kumppanuus on yksi verkostomaisen yhteistoiminnan muodoista. Jennifer Brinkerhoffin mukaan kumppanuudella on kaksi tyypillistä piirrettä: 1) organisaatioiden välinen suhde on vastavuoroinen ja 2) kumppanuuden osapuolien on mahdollista säilyttää oma organisaatioidentiteettinsä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, mitä kumppanuuden kehittäminen sosiaali- ja terveysalan yhdistysten välillä ja yhdistysten ja julkisen sektorin välillä merkitsee käytännössä. Brinkerhoffin teoriaa hyödyntäen pyritään vastaamaan kysymykseen: Millainen merkitys vastavuoroisuudella ja organisaatioidentiteeteillä on a) yhdistysten välisen ja b) yhdistysten ja julkisen sektorin välisen yhteistyön kehittämisen kannalta? Empiirisen tarkastelun kohteena on Koillismaalla vuosina 2014–2017 toteutettu JÄKE-järjestöyhteistyön kehittämishanke. Hankkeessa oli mukana yli 30 paikallistasolla toimivaa sosiaali- ja terveysalan yhdistystä. Hankkeen valintaa tutkimuskohteeksi voidaan perustella esimerkiksi sillä, että julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita koskevien rakenneuudistusten on katsottu vaikuttavan erityisesti maaseutumaisilla alueilla. Haastatteluaineistoon perustuvan analyysin perusteella voidaan todeta, että niin organisaatioidentiteettiin kuin vastavuoroisuuteen liittyvät seikat ovat keskeisiä kumppanuuden kehittämisessä. Keskeinen johtopäätös on se, ettei näitä kahta ominaisuutta voi erottaa toisistaan. Esimerkiksi monet organisaatioidentiteetin säilyttämiseen liittyvät tekijät ovat riippuvaisia yhteistyösuhteen vastavuoroisuudesta. Yhteistyöhön liitetään paljon positiivisia odotuksia ja kumppanuuden arvo tunnustetaan laajasti. Kumppanuuden toimivuuden kannalta toimijoiden välinen luottamus ja tasa-arvoiset vaikutus- ja osallistumismahdollisuudet ovat keskeisiä. Haastattelujen perusteella yhdistyksiä kannustavat niin keskinäiseen kuin kunnan ja yhdistysten väliseen kumppanuuteen erityisesti yhteisö-, demokratia- ja aate- ja altruismilogiikan mukaiset institutionaaliset logiikat. Vapaaehtoisuuteen ja auttamisen haluun perustuva organisaatioidentiteetti on vahva haastateltujen yhdistysten keskuudessa. Kumppanuuden toivotaan tulevaisuudessa mahdollistavan toisaalta myös työllistäviä hankkeita. Yhteistoiminnan avulla voidaan tavoittaa tukea tarvitsevia entistä tehokkaammin ja edistää näin laaja-alaista hyvinvointia Koillismaalla.
  • Pitkänen, Niina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten vuorovaikutuskokemuksia yhteistoiminnallisesti toteutetussa sosiaalityössä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia piirteitä nuoren ja sosiaalityöntekijän välisessä vuorovaikutuksessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on jäsentää sitä, miten ja kenen toimesta tietoa tuotetaan sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus ja se on toteutettu yhteistoiminnallisessa sosiaalityön tekemisen tavassa mukana olleita nuoria haastatellen. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Nuorten vuorovaikutuskokemuksia sosiaalityöstä ja tiedonrakentumista sosiaalityön vuorovaikutuksessa tarkastellaan tietokäytännöille keskeisen vaihtoalueen käsitteen avulla. Tulosten mukaan sosiaalityöntekijän ja nuoren väliseen vuorovaikutukseen rakentuu kolme erilaista vaihtoalueen tyyppiä. Yksisuuntaiseksi vuorovaikutuksen vaihtoalue määrittyy silloin, kun vuorovaikutukseen osallistujilla on valmiita ennakko-oletuksia toisista osapuolista, toimijoilla ei ole yhteistä kieltä ja sosiaalityön työskentelyä ohjaa järjestelmästä kumpuava velvoite. Yksisuuntaisella vaihtoalueella tieto määrittyy asiantuntijan omistamaksi ja nuori asemoituu sosiaalityön toimien kohteeksi. Vaihtoalue rakentuu sen sijaan vuorovaikutteiseksi silloin, kun osallistujat tulevat sosiaalityön vuorovaikutustilanteeseen ilman ennakko-oletuksia omasta tai toisen osallistujan rooleista, jakavat keskenään ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä ja tämän yhteisen kielen avulla pyrkivät oppimaan toisiltaan ja synnyttämään yhdessä uudenlaista tietoa. Vuorovaikutteisella vaihtoalueella tieto on toimijoiden yhdessä rakentamaa. Rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue liittyy tilanteisiin, joissa sosiaalityössä käytetään erilaisia menetelmiä tai välineitä. Esimerkiksi kuvakorttien käyttö tai yhteinen ruuanlaitto rentouttaa sosiaalityön työskentelyn ilmapiiriä ja tuo osallistujia lähemmäksi toisiaan. Tällainen rajaobjektien myötä rakentuva vaihtoalue voi toimia siirtymänä kohti vuorovaikutteista vaihtoaluetta ja tukea toimijoiden yhteistoiminnalliseen työskentelysuhteeseen asettumista. Yhteistoiminnallinen, kumppanuuteen perustuva sosiaalityön tekemisen tapa tuottaa nuorille positiivisia kokemuksia sosiaalityöstä, kokemuksen oman itsen arvostuksesta sekä vahvistaa merkityksellisyyden tunnetta omaa itseä koskevissa asioissa. Sosiaalityössä tulee vahvistaa sellaisia toimintatapoja, jotka tukevat kohtaamistilanteeseen tulevien toimijoiden aitoa tasavertaisuutta sekä osallistujien halua tulla tilanteeseen ilman valmiita ennakko-oletuksia omasta tai toisten asemasta tai osaamisesta. Sosiaalityön vuorovaikutustilanteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kaikki tilanteen osallistujat jakavat samanlaisen ymmärryksen käytetystä kielestä ja käsitteistä. Mahdollistaakseen vuorovaikutteisen vaihtoalueen synnyn sosiaalityöntekijän tulee asettua vuorovaikutussuhteessa oppijan rooliin ja yhteiseen ihmettelyyn asiakkaan kanssa. Sosiaalityöhön rakentuvia ammattikäytäntöjä tulee kehittää yhteistoiminnalliseen suuntaan siten, että toimijoiden yhteiset tiedonmuodostuksen prosessit mahdollistuvat.
  • Paloheimo, Paula (2006)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten yhteistyö rakentuu paikallisen tason työllisyyshankkeessa ja onko hankkeissa tehty yhteistyö kumppanuutta. Yhteistyön rakentumisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa sekä konkreettisia verkostoja, joissa yhteistyötä tehdään, että toimijoiden kokemuksia ja asennoitumista tehtyyn yhteistyöhön. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli se, vaikuttaako hankkeiden yhteistyöverkosto hankkeiden etenemiseen ja ovatko verkostot edellytyksenä hankkeen etenemiselle. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana oli kumppanuus ja sen taustatekijänä pidetty sosiaalinen pääoma. Sosiaalisesta pääomasta varsinkin luottamuksen ajateltiin olevan edellytys verkostossa toimimiselle ja kumppanuuden onnistumiselle. Kumppanuuden tarkastelussa keskeisessä asemassa olivat Torsti Hyyryläisen ja Kiviniemen ym. tutkimukset kumppanuudesta ja erityisesti Hyyryläisen laatimat kumppanuushankkeiden kriteerit. Luottamuksen tarkastelussa painotettiin Adam Seligmanin jaottelua luottamukseen ja luottavaisuuteen sekä Rom Harrén vastaavaa jaottelua annettuun ja ansaittuun luottamukseen. Yllä esitettyihin tutkimuskysymyksiin pyrittiin vastaamaan käyttäen esimerkkinä Helsingin työllisyysohjelmaa 2004–2006, josta valittiin kolme hanketta tarkempaan tarkasteluun. Hankkeiden valintakriteereitä olivat se, kuinka monta yhteistyötahoa mainittiin hankesuunnitelmassa, ja olivatko mainitut yhteistyötahot kaupungin organisaatioista hallinnollisesti erillisiä. Tutkielman aineisto sisälsi yhteensä 13 haastattelua, joista kuusi käsitti hankkeiden työntekijät ja loput seitsemän heidän pääasialliset yhteistyökumppaninsa. Tutkielman keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat: kaikissa hankkeissa yhteistyön tekeminen nähdään hankkeen etenemisen kannalta keskeisenä edellytyksenä ja hanketta ei nykyisessä muodossa olisi mahdollista toteuttaa ilman yhteistyötä. Pääasiallisia yhteistyötahoja hankkeissa oli kaksi tai kolme. Hankkeiden tavoitteet oli useimmiten asetettu ennen kuin yhteistyökumppanit tulivat toimintaan mukaan, mutta niitä pidettiin hyvinä ja allekirjoitettavina. Yhdessäkään hankkeessa ei yhteistyöstä ole tehty virallista, kirjallista sopimusta. Kirjallinen sopimus mahdollistaisi osapuolien sitouttamisen toimintaan ja selkeät toimintamallit. Lisäksi se selventäisi osapuolten odotuksia toiminnan suhteen. Yhdessäkään hankkeessa yhteistyökumppaneita ei voida kuvailla erityisen sitoutuneiksi hankkeen toimintaan, ja sitoutumista määrittää jokaisessa tapauksessa yhteistyökumppanin oma työ. Yhteistyökumppanit määrittävät oman roolinsa lähtökohtaisesti hankkeen ulkopuolisiksi tukijoiksi. Tämä vaikuttaa suoraan sitoutumisen tunteeseen ja välillisesti vastuunkantoon. Koska hanketta ei koeta omaksi, ei siihen sitouduta, joka taas johtaa siihen, että hankkeeseen ei investoida esimerkiksi vastuun kannon suhteen. Kaikissa hankkeissa vastuu jakautuu siten, että hanketyöntekijät kantavat vastuun hankkeista kokonaisuudessaan ja yhteistyökumppanit tuntevat vastuuta omasta spesifistä osastaan. Luottamuksen perustana on kahdessa hankkeessa luottamus viranmukaiseen asioiden hoitoon ja kolmannessa hankkeessa toimitaan henkilökohtaisten suhteiden varassa. Sosiaalisen pääoman voidaan ajatella säilyvän ja kasvavan vain yhdessä hankkeista. Yhdenkään hankkeen ei voida ajatella olevan tyylipuhdas kumppanuus, mutta kumppanuudenomaisia piirteitä löytyy jokaisesta.
  • Vanamo, Tuuli Maria (Helsingfors universitet, 2013)
    Kolmannen sektorin, ja tarkemmin uskonnollistaustaisten organisaatioiden sairaanhoitotoiminnan juuret ulottuvat Tansaniassa jo siirtomaavallan ajalle, jolloin modernit terveydenhuoltopalvelut tuotiin maaseudulle osana kristillistä lähetystyötä. Vaikka itsenäistymisen jälkeen perusterveydenhuoltoa siirrettiin julkisen sektorin vastuulle, uskonnollistaustaisiin organisaatioihin luokiteltavien toimijoiden merkitys terveydenhuollossa on edelleen suuri. Kustannusten nousu ja pitkällä aikavälillä tapahtunut ulkomaisen rahoituksen supistuminen on kuitenkin heikentänyt viime vuosikymmenien aikana toimijoden mahdollisuuksia rahoittaa ja ylläpitää terveydenhuollon palveluita. Julkishallinnon uudistaminen ja 1990-luvulla toteutetut terveydenhuollon reformit ovat luoneet pohjaa julkisen ja kolmannen sektorin välisen yhteistyön vahvistamiselle, samaan aikaan, kun rajanveto julkisen ja kolmannen sektorin välillä on hämärtymässä. Tutkimuksessa tarkastellaan julkisen vallan ja uskonnollistaustaisten organisaatioiden välisten suhteiden kehitystä ja kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä tansanialaisen terveydenhuollon kontekstissa. Tutkimuksessa selvitetään Tansanian evankelisluterilaisen kirkon sairaalassa toteutetun tapaustutkimuksen sekä tapauksen kontekstin kautta, minkälaisena kirkon ja laajemmin uskonnollistaustaisten organisaatioiden toimintamahdollisuudet näyttäytyvät muuttuneessa toimintaympäristössä, ja missä määrin kumppanuudet yhteistyön muotona toteutuvat tänä päivänä toimijoiden välisessä yhteistyössä. Aineisto on kerätty haastattelu- ja dokumenttianalyysin menetelmin. Tutkimusasetelmani rakentuu kolmannen sektorin tutkimuksen lisäksi organisaatioteorioiden varaan, jotka selittävät organisaatioiden välisissä suhteissa tapahtuneita muutoksia niiden ympäristötekijöiden kautta. Yhteistyön toteutumista tarkastellaan yhteistyön organisoinnin kenttänä, mihin myös kumppanuus yhteistyön muotona voidaan sijoittaa. Tutkimuksen perusteella on löydettävissä sekä poliittisessa ilmapiirissä että resurssien jakautumisessa tapahtuneita muutoksia. Vaikka poliittisen ilmapiirin avautuminen ja uskonnollistaustaisten järjestöjen pitkät perinteet tarjoavat hyvät lähtökohdat kumppanuuksien edistämiseen, käytännön tasolla toimeenpanoa estää resurssien niukkuudesta johtuvat intressiristiriidat sekä epäluottamus päivittäisessä yhteistyössä koettujen pettymysten seurauksena. Uskonnollistaustaisten organisaatioiden näkökulmasta tiivistynyt yhteistyö voi jatkossa toisaalta vahvistaa sairaanhoitotyön edellytyksiä turvaamalla toiminnan kannalta oleelliset taloudelliset resurssit ja sitä kautta palveluiden jatkuvuus. Toisaalta taas julkisen sektorin hallitseva asema keskeisten resurssien kontrolloinnissa saattaa johtaa uskonnollistaustaisten organisaatioiden neuvotteluaseman heikentymiseen; yhteistyön hallintatavoissa onkin löydettävissä piirteitä kontrollisuhteen vahvistumisesta sekä julkisen hallinnon tuomisesta takaisin politiikan keskiöön.