Vaikka Suomen vuonna 1995 kuntalaki korostaa kunnan ja asukkaiden vuorovaikutusta, ovat kuntien paikallisen julkisuuden aktiivisiksi osapuoliksi usein jääneet tiedotusvälineiden edustajat ja kuntaorganisaatio. Työssä tarkastellaan näiden osapuolien kautta, millainen osa paikallisessa julkisuudessa jää "tavalliselle" kuntalaiselle. Työ on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa pyritään hahmottelemaan paikallisen julkisuuden rakennetta ja toimivuutta Somerolla. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu julkisuusteoriaan ja keskusteluun valtaeliiteistä. Demokratia- ja julkisuustutkimuksen ihanteena on julkisuus, jossa kaikilla on tasavertaisesti mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon. Lähtökohdaksi työssä asettuu Eva Etzioni-Halevyn demoelitismi, jonka mukaan yhteiskunnallinen valta ja vaikutusvalta jakautuvat eliittien, alaeliittien ja yleisön kesken. Demoelitismi hyväksyy sen, että kaikissa yhteiskunnissa on enemmän ja vähemmän valtaa omaavia henkilöitä, mutta korostaa, että yhteiskunnan alimman kerrostuman muodostava yleisökään ei ole vailla valtaa. Etzioni-Halevyn jakoa mukaillen paikallisjulkisuuden vaikuttajat jaetaan työssä päättäjätason vaikuttajiin, mielipidevaikuttajiin ja kansalaisryhmien edustajiin eli ns. tavallisiin kansalaisiin. Etzioni-Halevyn lisäksi keskeisinä lähteinä on käytetty mm. C. Wright Millsin, Jürgen Habermasin, Ilkka Ruostetsaaren, Heikki Heikkilän ja Risto Kuneliuksen kirjoituksia. Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen Viestinnän tutkimuskeskuksessa vuonna 2005 toteutetun Paikallinen julkisuus ja kunnallinen demokratia -tutkimushankkeen tutkimusraportti toimii työssä keskeisenä vertailukohtana. Työn empiirinen aineisto koostuu paikallislehti- ja teemahaastatteluaineistosta. Lehti- ja haastatteluaineiston avulla etsitään vastauksia mm. siihen, ketkä tai mitkä ovat tutkitun paikkakunnan paikallisen julkisuuden keskeisimpiä osallistujia, ketkä pääsevät omalla äänellään keskustelemaan julkisuudessa, millaisista aiheista paikallisessa julkisuudessa keskustellaan ja mikä rooli paikallisella joukkoviestinnällä on tässä julkisuudessa. Paikallislehdessä somerolaisista piirtyi kuva aktiivisina kuntalaisina, jotka osallistuvat paikallisiin tapahtumiin sekä järjestö- ja yhdistystoimintaan. Kansalaisryhmien edustajat nousivat paikallislehdistölle tyypillisesti Paikallislehti Someron käytetyimmäksi lähdeluokaksi. Pelkkiä lähdekäytäntöjä tarkastelemalla näytti siltä, että kuntalaiset ovat Somerolla hyvin sisällä paikallisessa yhteisössä ja sen toiminnassa. Kuva kuitenkin muuttui, kun tarkasteltiin, millaisissa yhteyksissä päättäjätason vaikuttajat, mielipidevaikuttajat ja kansalaisryhmien edustajat pääsivät lehdessä puhumaan. Suurin osa jutuista, joissa oli kuultu kansalaisryhmien edustajia, liittyivät kulttuuriin ja tapahtumiin sekä vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Kunnallishallinnon päätöksiä ja siellä valmisteltavia asioita sen sijaan kommentoivat lähinnä päättäjätason vaikuttajat. Haastattelut olivat ns. vaikuttajahaastattelujaa eli lumipallomenetelmää käyttäen haastateltaviksi valikoitui seitsemän näkyvää paikallista päätöksentekijää ja mielipidevaikuttajaa. Haastattelut ja paikallisten merkittävien päätöksentekijöiden ja mielipidevaikuttajien etsintä toivat esiin somerolaisen paikallisjulkisuuden neuvottelumekanismit. Vaikka vallanverkosto osoittautui keskittyneen varsin pienelle poliitikkojen, korkeimpien virkamiesten ja muiden näkyvien henkilöiden ryhmälle, ei somerolaisen paikallisjulkisuuden voi sanoa olevan suljettu. Paikallisjulkisuuden keskeisiksi toimijoiksi nousivat ns. luottovaltuutetut, jotka toimivat välittäjinä päätöksentekijöiden ja kansalaisryhmien edustajien välillä. Kuntalaisilla on valtaa luottovaltuutettujensa kautta, sillä näiden on huomioitava yleisön toiveet, mikäli haluavat säilyttää asemansa luottovaltuutettuna. Kuitenkin itsenäisesti ja ilman luottovaltuutettujen kaltaisia "välikäsiä" toimiva kuntalainen joutuu Somerolla etsimään paikkaansa ja vaikuttamisväyläänsä.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja kuvata Suomen kristillisdemokraatteja edustavien kunnanvaltuutettujen yhteiskunnallisia näkemyksiä sekä tutkia uskonnollisten taustayhteisöjen ja uskonnollisen vakaumuksen luonteen vaikutusta näkemyksiin. Tavoitteena on lisäksi arvioida, miten suomalaisten kristillisdemokraattien näkemykset sijoittuvat eurooppalaisen kristillisdemokratian ideologisiin päälinjoihin nähden. Tutkimuksen teoreettisen osan aineistona on niin kotimaista kuin ulkomaistakin puolue- ja ideologiatutkimusta kristillisdemokratiaan liittyen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu uuden ja vanhan politiikan tematiikan esittelystä sekä teologisesta keskustelusta koskien protestanttisen ja katolisen kristillisyyden yhteiskunnallista ja moraaliopetusta. Empiirisen osan aineistona on Suomen kristillinen liitto r.p:n (nyk. Suomen kristillisdemokraatit r.p.) ehdokaslistoilta vuoden 2000 vaaleissa valituille kunnanvaltuutetuille lähetetyn survey-kyselyn vastaukset. Aineistoa analysoidaan kvantitatiivisin menetelmin mm. summamuuttujien avulla. Kyselyn tulosten perusteella suomalaisen kristillisdemokratian orientaation voi katsoa olevan pitkälti uuden politiikan ristiriitaulottuvuudelle sijoittuvissa arvokysymyksissä. Tästä viestii myös puolueen syntyminen moraalisena protestipuolueena sekularisoitumiskehityksen vastavoimaksi. Puolue on mahdollista sijoittaa asiakysymyksestä riippuen joko uuden oikeiston tai vasemmiston puolelle. Vanhan politiikan ristiriitaulottuvuudella nousee näkemyksissä esiin voimakasta kritiikkiä markkinatalouden arvoja kohtaan, mutta luokkayhteiskunnan korostaminen on vähäistä. Puolueen omaksuma ajatus keskusta-oikeistolaisuudesta lieneekin edelleen paras arvio vanhan politiikan ulottuvuudella. Valtuutettujen näkemysten valossa ei voida puolueen linjassa odottaa tapahtuvan olennaista toimintatapojen tai linjan muutosta. Uskonnollisen taustayhteisön vaikutusta valtuutettujen yhteiskunnallisiin näkemyksiin voi pitää yleisesti ottaen vähäisempänä kuin keskeisten uskonnosta riippumattomien taustatekijöiden (ikä, koulutus, sukupuoli) merkitystä. Näkemysten jakautuneisuus uskonnollisten taustatekijöiden pohjalta ei perustu ensisijaisesti uskonnollisen taustayhteisön vaikutukseen, vaan näkemykseen Raamatun käytöstä ja uskonnon roolista yhteiskunnallisen ajattelun perustana. Sen myötä syntyvällä perusjaolla on selkeä yhteys valtuutettujen näkemysten sijoittumiselle etenkin uuden politiikan ristiriitaulottuvuudelle. Uskonnon käyttötavan perusteella tehdään jako ideologisesti, uskonnollisesti ja arvo-orientoituneisiin. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että ideologisesti orientoituneiden näkemykset sijoittuvat uskonnollisesti orientoituneiden näkemyksiä huomattavasti paremmin kansainvälisen kristillisdemokratian yleislinjaan, jossa korostuu mm. myönteinen suhtautuminen Euroopan integraation ja kansainvälisyyteen. Ideologisesti orientoituneiden näkemykset vastaavat pitkälti myös puolueen viimeaikaisen kehittymisen suuntaa. Uskonnollisesti orientoituneiden näkemyksissä painottuvat enemmän konservatiiviselle ajattelulle tyypilliset piirteet. Yleisesti ottaen suomalaisten kristillisdemokraattien voi arvioida melko hyvin edustavan kristillisdemokraattisen ideologian päälinjaa, mutta olevan kuitenkin selkeästi erotettavissa oikeistolaisemmin suuntautuneista suurista kristillisdemokraattis-konservatiivista yleispuolueista.

Tutkimuksessa käsitellään maahanmuuttaneiden poliittista osallistumista Suomessa. Aiheen tekevät ajankohtaiseksi viime vuosina lisääntynyt maahanmuutto sekä kasvu puolueiden ja median kiinnostuksessa maahanmuuttaneita kohtaan. Kotoutumisen tutkimus on pääasiallisesti suuntautunut maahanmuuttaneiden taloudelliseen ja sosio-kulttuuriseen integraatioon, ja poliittisen integraation tutkimus on ollut vähäisempää. Aihetta tarkastellaan kahdentoista luottamustehtävään vuoden 2004 kunnallisvaaleissa valitun kunnanvaltuutetun sekä yhden varavaltuutetun haastattelujen kautta. Tarkoituksena on kuvata, miten haastatellut perustelevat haluaan toimia politiikassa, määrittelevät itseään edustajana sekä viittaavat maahanmuuttajuuteen ja omaan kulttuuritaustaansa puheessaan politiikasta. Haastatteluaineistoa käsitellään diskurssianalyyttisesti suuntautuneen tarkastelun avulla, jossa haastateltujen puhe ymmärretään todellisuutta ja itseymmärrystä rakentavina selontekoina. Analyysin asettamiseksi kontekstiinsa käsitellään myös maahanmuuttaneiden osallistumisen institutionaalisia kehyksiä erityisesti vaaleihin ja puolueisiin liittyen. Työn teoreettisen taustan muodostavat tutkimukset kulttuurisesti moninaisesta yhteiskunnasta poliittisena yhteisönä sekä erityisesti keskustelu edustamisen käsitteestä, jonka suhteen tutkimuksessa tukeudutaan Hanna Fenichel Pitkinin, Anne Phillipsin, Robert E. Goodinin ja Michael Sawardin esittämiin lähestymistapoihin. Aikaisempaa tutkimusta maahanmuuttotaustaisista luottamushenkilöistä ei ole saatavilla Suomea koskien, mutta erityisesti pohjoismaisia teoksia hyödynnetään aineiston tarkastelussa. Varsinainen vertailu ei kuitenkaan ole mahdollista maiden erilaisten maahanmuuttohistorioiden vuoksi. Tutkimuksessa todetaan, että haastateltujen määrittelyt omasta edustajuudestaan ovat moninaisia. Vain neljä suurimmissa kaupungeissa asuvaa haastateltua painottaa selvästi maahanmuuttajien edustamista. Joillekin haastatelluista kyseinen painotus ei tosin olisi edes mielekäs kunnan vähäisen maahanmuuttaneiden määrän vuoksi. Haastatellut näyttäytyvät useasta näkökulmasta "tavallisina kunnallispoliitikkoina". He ovat kulttuurisesti hyvin integroituneet Suomeen ja sisäistäneet puoluepolitiikan arkitietoa. Politiikassa toimiminen myös edelleen juurruttaa maahanmuuttanutta kotikuntaansa Suomessa. Maahanmuuttotausta tulee haastatteluissa esille taakkana ensisijaisesti kielivaikeuksien ja vähemmässä määrin myös syrjinnän tai erilaisuuden kokemuksien vuoksi. Maahanmuuttotaustan voi kuitenkin nähdä myös resurssiksi, sillä sen ansiosta voi esimerkiksi saada myönteistä huomiota. Oma kulttuuritausta tarjoaa joillekin arvo- ja argumentaatioperustan, johon tarvittaessa voi nojata. Puolueet ovat 2000-luvulla suunnanneet enenevässä määrin huomiota maahanmuuttaneisiin potentiaalisina kannattajina. Tällä hetkellä puolueet näyttäytyvät mahdollistamispontentiaalinsa kautta. Ne tarjoavat maahanmuuttaneelle yhden suomalaiseen yhteiskuntaan osallistumisen ja mahdollisesti myös sosiaalisen nousun kanavan. Ulkomaiset tutkimukset antavat kuitenkin aihetta jatkossa seurata puolueiden toimintaa suhteessa maahanmuuttaneisiin, sillä puolueissa on muualla esiintynyt esimerkiksi maahanmuuttotaustaisille mahdollisten toimijaroolien rajautumista kotoutumiskysymyksiin. Tuhannet syntyperäiset suomalaiset ovat antaneet kunnallisvaaleissa äänensä maahanmuuttotaustaiselle ehdokkaalle. Ulkomailla syntyneiden kunnanvaltuutettujen olemassaolo etnisesti melko homogeenisissäkin kunnissa kertoo siitä, ettei osa äänestäjistä vaadi edustajalta edustettavan kanssa yhteistä syntyperää. Suomalaisessa tavassa käsittää kunnallisen poliittisen yhteisön jäsenyys voi siten nähdä siirtymistä kohti etnisyyden huomiotta jättävää lähestymistapaa, etnos-käsityksestä kohti ajatusta kansasta demoksena.