Browsing by Subject "kunnostus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 56
  • Heino, Jani; Koljonen, Saija (2022)
    Ecologial Solutions and Evidence
    1. Freshwater ecosystems and their biota are more seriously threatened than their marine and terrestrial counterparts. A solution to halt increasing negative impacts of anthropogenic development would be to reconsider the basics of nature conservation (i.e. protection of pristine and near-pristine areas) and restoration (i.e. returning an impacted site to as natural condition as possible) through inclusion of the knowledge on abiotic and biotic dynamics of rivers draining pristine catchments. In boreal and Arctic regions, such comparisons are still possible because in addition to harbouring strongly modified drainage basins, some of the most natural drainage basins are also situated in these high-latitude areas. 2. A suitable approach for simultaneous planning of joint river conservation and restoration would be to (i) examine how well different kinds of rivers are covered by existing protected area networks and (ii) to restore parts of degraded rivers to facilitate colonization by aquatic and riparian organisms that have found havens in existing protected areas. This joint approach is a two-way road, as conservation and restoration benefit from each other by allowing river networks to facilitate movements of organisms and matter, thereby mimicking natural riverine meta-systems in anthropogenically modified drainage basins, with restored sites acting as stepping-stones between protected areas. 3. We argue that existing policy instruments should consider the fact that river ecosystems are spatially and temporally dynamic meta-systems. These characteristics should be given due attention in conservation and restoration rather than relying on a static approach where a snap-shot classification of river reaches is thought to be enough without considering underlying ecological dynamics. Taking ecological dynamics into account would contribute to sustainable management and maintenance of biodiversity and ecosystem services.
  • Laine, M. Minna (Finnish Environment Institute, 1998)
    Monographs of the Boreal Environment Research 9
  • Salminen, Jani; Tuominen, Sirkku; Nystén, Taina (Finlands miljöcentral, 2012)
    Miljöhandledning
    Denna handbok redogör för biologisk sanering av grundvatten som förorenats med nitrat och bokens malgrupper ar verksamhetsutovare, konsulter i miljobranschen och myndigheterna. Handboken innehåller en kort översikt av lagstiftningen och verksamhetsutövarens skyldigheter i frågor som gäller förorening av mark och grundvatten. Därtill behandlas de specialfrågor som gäller förorening av grundvattnet på pälsfarmområden och både teoretisk och på erfarenhet baserad kunskap om biologisk sanering av grundvatten som förorenats med nitrat presenteras. Handboken och de avsnitt som beskriver hur en sanering utfors baserar sig pa material som erhallits i NITROS-undersökningen. Resultat fran motsvarande saneringar har inte tidigare publicerats i Finland. Saneringsmetodens grundprinciper är däremot allmänt accepterade och är även kända i internationell litteratur. Handbokens innehåll går att tillämpa på motsvarande objekt i Finland utan att förbiga varje objekts och grundvattenomrades särdrag, som alltid ska särskilt tas i beaktande oberoende vilken saneringsmetod för grundvattnet som tillämpas.
  • Unknown author (Finlands miljöcentral, Jord- och skogbruksministeriet, Social- och hälsovårdsministeriet, Geologiska forskningscentralen, Folkhälsoinstitutet, Finlands Brunnborrningsentreprenörer rf, Finlands Kommunförbund, Strålsäkerhetscentralen, Vatten- och avloppsverksföreningen i Finland, Förbundet för vattenskyddsföreningarna i Finland rf, Maa- ja vesitekniikan tuki ry, 2007)
  • Cid, Núria; Eros, Tibor; Heino, Jani; Singer, Gabriel; Jähnig, Sonja C.; Cañedo-Argüelles, Miguel; Bonada, Núria; Sarremejane, Romain; Mykra, Heikki; Sandin, Leonard; Paloniemi, Riikka; Varumo, Liisa; Datry, Thibault (Ecological Society of America, 2022)
    Frontiers in Ecology and the Environment
    Regional-scale ecological processes, such as the spatial flows of material, energy, and organisms, are fundamental for maintaining biodiversity and ecosystem functioning in river networks. Yet these processes remain largely overlooked in most river management practices and underlying policies. Here, we propose adoption of a meta-system approach, where regional processes acting at different levels of ecological organization – populations, communities, and ecosystems – are integrated into conventional river conservation, restoration, and biomonitoring. We also describe a series of measurements and indicators that could be assimilated into the implementation of relevant biodiversity and environmental policies. Finally, we highlight the need for alternative management strategies that can guide practitioners toward applying recent advances in ecology to preserve and restore river ecosystems and the ecosystem services they provide, in the context of increasing alteration of river network connectivity worldwide. In a nutshell: • Rivers are hotspots of biodiversity and provide essential ecosystem functions and services, but face numerous threats globally • Understanding of how rivers are organized across spatial scales has progressed considerably over the past several decades, proving that regional-scale processes are vital for preserving population, community, and ecosystem dynamics • However, most existing river conservation, restoration, and biomonitoring practices focus on local-scale strategies and measures • To improve the management of river networks in the Anthropocene, we suggest additional metrics and assessment approaches that incorporate regional processes more effectively
  • Kutuniva, Johanna; Mäkinen, Jari; Kauppila, Tommi; Karppinen, Anssi; Hellsten, Seppo; Luukkonen, Tero; Lassi, Ulla (Elsevier, 2019)
    Journal of Environmental Chemical Engineering 7, 1 (2019), 102852
    Metal(loid) contamination in sediments is a widespread environmental issue. Sediments act normally as metal(loid) sinks, but if chemical conditions (such as pH or redox potential) change, they can become sources of secondary pollution. Consequently, various strategies for both in and ex situ remediation of contaminated sediments have been developed. One promising method is active capping, which involves the injection of adsorbents as a layer on the sediment surface or the mixing of adsorbents within the sediment. Adsorbents decrease the bioavailability of metal(loid)s. In the present work, the suitability of alkali-activated blast-furnace-slag, metakaolin geopolymer, and exfoliated vermiculite were evaluated for in situ stabilization of two metal(loid)-contaminated lake sediments through laboratory-scale experiments. The results indicated that adsorbent amendments had metal(loid)-specific performance: alkali-activated blast-furnace slag was suitable for Al, Cu, Fe, and Ni; metakaolin geopolymer for Cu, Cr (total), and Fe; and vermiculite for Al and Zn. None of the materials could stabilize Ba, Sr, or Ti. Furthermore, the amendments performed differently in two different lake sediments, implying that the effectiveness of the amendments needs to be confirmed on a case-by-case basis.
  • Lehikoinen, Petteri (Helsingfors universitet, 2013)
    Kosteikot ovat biodiversiteetiltään yksi maailman rikkaimmista habitaateista. Kosteikkojen ja niillä elävien vesilintujen tuottamien ekosysteemipalvelujen laajuuteen ja tärkeyteen on havahduttu vasta viime aikoina. Kosteikkoja ja niiden linnustoa uhkaavat maailman laajuisesti maankäyttö sekä makeiden vesistöjen pilaantuminen. Viimeisen vuosisadan aikana maailman kosteikkojen määrä on vähentynyt puoleen ja niiden tila on heikentynyt. Kosteikkolinnuston elinolot ovat heikentyneet ja linnusto on taantunut. Kosteikkoja rakentamalla ja kunnostamalla on voitu parantaa linnuston elinolosuhteita. Etenkin keinotekoisten kosteikkojen merkitys on ollut suuri luontaisten kosteikkojen tilan heikkenemisen myötä. Vain vähän tiedetään miten luonnollisten kosteikkojen hoitotoimet vaikuttavat linnustoon paikallisella tasolla. Niukasti tietoa on myös saatavilla päättäjille hoitotoimien kustannustehokkuudesta. Tässä työssä tutkittiin Etelä-Suomen kosteikkojen hoitotoimien vaikutuksia levähtävään ja pesivään linnustoon. Työn tarkoituksena oli selvittää eri hoitotoimien vaikutuksia ravinnonhankinnaltaan erilaisiin lintukiltoihin ja -ryhmiin. Yhtenä tutkimuksen päätavoitteena oli luoda käsitys hoitotoimien kustannustehokkuudesta sekä mihin resurssit kannattaa käyttää. Tutkimusalue käsitti 21 Etelä-Suomen linnustollisesti arvokasta kosteikkoa. Kosteikkoja kunnostettiin vuosina 2004–2012 kahdessa hoitojaksossa. Hoitojaksoja ennen ja niiden jälkeen kosteikkojen pesivä ja levähtävä linnusto selvitettiin. Suomen ympäristökeskus vastasi hoitotoimista ja linnustolaskennoista Uudenmaan ja Kymenlaakson ELY-keskusten kanssa. Kosteikkoja kunnostettiin pääasiassa avoimuutta lisäämällä laidunnuksen, puustonraivauksen, niiton ja äestyksen sekä ruoppauksen avulla. Muutolla levähtävä linnusto selvitettiin läpi muuttokauden noin viiden päivän välein suoritettujen laskentojen avulla ja pesivä linnusto selvitettiin viiden käyntikerran kartoitusmenetelmällä. Kohteiden linnut eriteltiin hoidettuihin osa-alueisiin sekä niiden ulkopuolelle jääviin hoitamattomiin osa-alueisiin. Kontrollialueina toimivat hoitamattomat kohteet ja osa-alueet. Lasketut linnut yhdistettiin ravinnonhankintansa perusteella kymmeneen kiltaan, jotka olivat puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, kalansyöjävesilinnut, joutsenet, hanhet, kahlaajat, naurulokki, rantakanat ja kaulushaikara, avomaavarpuslinnut sekä pensaston ja ruovikon varpuslinnut. Kolmea viimeksi mainittua kiltaa tarkasteltiin vain pesimäaikana. Erikseen tarkasteltiin kansallisesti uhanalaisia sekä lintudirektiivin liitteen I lajeja. Hoitotoimien sekä niihin käytettyjen kokonaiskustannusten vaikutuksia kiltakohtaisiin lintumääriin tarkasteltiin lineaarisilla sekamalleilla. Syysmuuttoaineistossa kaikkien lintukiltojen määrät kasvoivat niitto- ja äestysalan myötä; laidunnuspinta-ala lisäsi hanhien ja kahlaajien lukumääriä. Kaikkien kiltojen lukumääriä lisäsi laidunala keväällä, lisäksi niitto- ja äestys - sekä ruoppausala lisäsivät kahlaajien lukumääriä. Kalansyöjien lukumäärät vähenivät ruoppausalan kasvun myötä, mutta yhteys oli tilastollisesti vain suuntaa antava. Pesimäaineistossa ruoppausala x kilta-interaktio osoittautui tilastollisesti merkitseväksi, mutta kiltakohtaisesti tarkasteltuna vaikutukset olivat suuntaa antavia; rantakanat ja kaulushaikara runsastuivat ja kalansyöjävesilinnut vähenivät. Sekä uhanalaisten että lintudirektiivin liitteen I lajien lukumääriä kasvatti laidunnus keväällä ja syksyllä. Hoitotoimiin käytettyjen kokonaiskustannusten suhteen runsastuivat syksyllä puolisukeltajasorsat, hanhet ja kahlaajat. Keväällä kokonaiskustannuksilla oli positiivinen yhteys puolisukeltajasorsien, kahlaajien ja naurulokin lukumääriin. Pesimäaineistossa kokonaiskustannukset kasvattivat naurulokin lukumääriä. Suuntaa-antavasti kokonaiskustannukset lisäsivät rantakanojen ja kaulushaikaran määriä sekä vähensivät kalansyöjävesilintujen määriä. Erityisesti huomioitavaa on, että hoitotoimilla havaittiin vain positiivisia merkitseviä tuloksia lintukiltoihin. Laidunnus oli tärkein yksittäinen hoitotoimi, mikä liittynee sen ympäristöä monipuolistavaan vaikutukseen. Hoitotoimista eniten hyötynyt kilta oli kahlaajat, mutta kaikki killat hyötyivät jostain hoitotoimesta. Hoitotoimien positiiviset vaikutukset liittynevät avoimuuden lisääntymiseen sekä karjan läsnäoloon, jotka voivat parantaa lintujen ruokailuolosuhteita sekä lisätä turvallisuutta. Kokonaiskustannukset paljastivat että naurulokki ja puolisukeltajasorsat hyötyivät hoitotoimista kokonaisuutena, sillä ne eivät poikenneet muista killoista yksittäisiä hoitotoimia tarkasteltaessa. Vähiten hyötyivät sukeltajasorsat sekä kalansyöjävesilinnut. Tutkimus osoittaa, että hoitotoimilla voidaan parantaa taantuneiden kosteikkolintujen elinolosuhteita. Koska hoitokohteet ovat Etelä-Suomen parhaimpia lintuvesiä, on hoitotoimien biologinen merkitys suuri. Vaikutukset eivät ole pelkästään kansalliset, vaan kunnostuksesta hyötyvät Suomenlahden muuttoreittiä pitkin pohjoiseen muuttavat kosteikkolinnut –aina Siperiaan asti. Yksi tärkeimmistä huomioista on, että hoidon loputtua kosteikkojen tila heikkenee. Hoitoa tulisi jatkaa, jottei saatuja hyötyjä menetettäisi. Tulevaisuudessa olisi tärkeää suunnitella mittavat hoitotoimet myös tutkimuksen kannalta, jolloin hoitotoimien vaikutuksia voitaisiin tutkia tarkemmin. Tärkeää olisi löytää keinot sukeltajasorsien ja kalansyöjien elinolojen parantamiseksi.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, ELY-keskukset, Geologian tutkimuskeskus, Kansanterveyslaitos, maa- ja metsätalousministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kaivonporausurakoitsijat ry, Suomen Kuntaliitto, Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto, Säteilyturvakeskus, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys, Maa- ja vesitekniikan tuki ry, 2007)
  • Laukkanen, Johanna; Takaluoma, Esther; Runtti, Hanna; Mäkinen, Jari; Kauppila, Tommi; Hellsten, Seppo; Luukkonen, Tero; Lassi, Ulla (Springer Science and Business Media LLC, 2022)
    Journal of Soils and Sediments
    Purpose Adsorbent amendment to contaminated sediments is one in situ remediation method to decrease the bioaccessibility of pollutants from the sediments. In this work, alkali-activated blast furnace slag (BFS) granules were used in a field experiment at Lake Kivijärvi (Finland). The lake was heavily affected by a mining accident in 2012, which released a significant peak load of metals and sulfate. The purpose of this work was to evaluate the performance of the novel amendment material for in situ remediation in real conditions with a preliminary cost estimation. Methods Alkali-activated BFS granules were prepared and characterized for composition, microstructure, and surface properties. Two mesocosms were placed in the lake: one with granule dosing and another without. Sediment and pore water samples were collected after a two-week period. Similar small-scale experiment was performed in laboratory with a three-month duration. Bioaccessibility of metals from sediments was assessed with a three-stage leaching procedure. Results The granules were effective in decreasing the mobility of Fe, Zn, Ni, and Cr in all leaching stages by approximately 50–90% in comparison with unamended sediment in the mesocosm experiment. Laboratory-scale incubation experiments also indicated decreased release of Ba, Co, Ni, Al, Fe, Mg, Mn and S. The estimated material costs were lower than the removal of the contaminated sediments with dredging and off-site treatment. Conclusion The results showed preliminarily the effectiveness of alkaline-activated BFS in the remediation of metal-contaminated sediments in a field experiment. However, topics requiring further study are the leaching of trace elements from the material and impact on the sediment pH.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 21.8)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2008
    Tässä julkaisussa käsitellään kaatopaikkojen käytöstä poistamiseen ja jälkihoitoon liittyviä tarpeita, lainsäädäntöä ja toimenpiteitä. Lainsäädännön asettamat vaatimukset kaatopaikoille muuttuivat vuonna 1997, ja kaatopaikan pohjarakenteita koskeva kymmenen vuoden siirtymäaika täyttyi lokakuussa 2007. Tämän jälkeen kaatopaikkoja jäi runsaasti pois käytöstä. Niiden jälkihoito jatkuu laajamittaisena vielä lähivuosikymmenet. Kaatopaikkojen asianmukaisella jälkihoidolla pyritään siihen, ettei kaatopaikoista niiden käytöstä poistamisen jälkeen synny haitallisia päästöjä ympäristön maaperään, pinta- ja pohjavesiin eikä ilmaan. Kaatopaikan sijainnin ja tilan selvitysten perusteella käytöstä poistetulle kaatopaikalle suunnitellaan tarvittavat kunnostus- ja jälkihoitotoimenpiteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaatopaikan eristäminen ja kaatopaikalla syntyvien vesien sekä kaatopaikkakaasun keräys ja käsittely. Kaatopaikan pintarakenteiden rakentamisessa on otettava huomioon mm. kaatopaikan erityispiirteet, tuleva maankäyttö, sääolosuhteet sekä käytettyjen materiaalien ja rakenteiden laadunvarmistus. Kunnostustoimenpiteiden toimivuutta tarkkaillaan kaatopaikan jälkiseurannan avulla. 1. korjaus julkaisuun: Julkaisun sivulta 52 poistetaan virheellinen lause: ”Maton sydämen paksuuden tulee olla vähintään 2 cm ja maton molemmin puolin tulee olla suodatinkankaat tukkeutumisen estämiseksi.” Se korvataan lauseella: ”Salaojamatto on mitoitettava samalla periaatteella kuin kiviaineksesta rakennettava kuivatuskerros.” 2. korjaus julkaisuun: Julkaisun sivulta 21 poistetaan virheellinen lause: "Sama koskee myös kuntien omistamaa jätehuoltoyhtiötä, jonka puolesta sitoumuksen voivat antaa jätehuoltoyhtiön toimivaltaiset elimet." Katso Ympäristöministeriön ohje YM2/401/2003 Vakuuden asettaminen jätteen hyödyntämis- ja käsittelytoiminnassa.
  • Jaakkonen, Satu (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 36/2008
  • Hatva, Tuomo; Lapinlampi, Toivo; Vienonen, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Ympäristöopas
    Hyvää talousvettä tuottava kaivo on välttämätön kiinteistöille, joita ei ole liitetty vesijohtoverkostoon. Oppaassa annetaan ohjeet niistä selvityksistä ja maastotutkimuksista, joita tarvitaan yhden talouden vedenhankintaa varten rakennettavan rengas- tai porakaivon paikan määrittämisessä. Oppaan päätavoite on, että ohjeet ovat käytännönläheiset ja selvät. Aluksi kuvataan pohjaveden muodostumisen periaatteita erilaisissa maa- ja kallioperäolosuhteissa sekä niiden vaikutusta kaivon sijoittamiseen ja veden laatuun.Ennen maastotutkimuksia on hyvä koota hankkeen toteuttamisessa tarvittava aineisto, kuten kartat ja tiedot kiinteistön sijaintipaikan pohjaveden laadusta.Oppaassa on lukuisia esimerkkejä erilaisiin maa- ja kallioperäolosuhteisiin oikein rakennetuista rengas- ja porakaivoista, sekä virheellisesti sijoitetuista kaivoista. Erityistä huomiota on kiinnitetty pohjaveden likaantumisriskiin tai jo tapahtuneeseen likaantumiseen.Opas on tarkoitettu kiinteistönomistajille, kuntien viranomaisille, konsulteille ja muille asiasta kiinnostuneille. Opas täydentää Suomen ympäristökeskuksen aikaisemmin julkaisemia kaivoja koskevia oppaita, ohjeita, sopimusmalleja ja mallipiirustuksia. Se ei sisällä ohjeita kaivojen rakentamisesta.Oppaassa on lukuisia piirroksia, kaavioita ja valokuvia, kun taas tekstiosuus on suhteellisen lyhyt. Kirjassa on runsaasti viitteitä kaivoveden parantamisesta sekä pohjaveden laadusta ja tutkimuksista. 
  • Laamanen, Tiina; Mäkinen, Jari; Koivuhuhta, Auri; Nilivaara-Koskela, Ritva; Karppinen, Anssi; Hellsten, Seppo (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38/2019
    Kaivosten vesistövaikutukset ja niiden ennakointi ja hallinta ovat olleet viime vuosina julkisuudessa erityisen paljon Talvivaaran pato-onnettomuuden jälkeen. Kaivosvesien hallinnan kannalta merkittävimmät kehittämistä vaativat kysymykset ovat olleet päästöjen leviämisen ennakkoarvioiminen, kuormituksen aiheuttamien vesistöjen kerrostuneisuuden muutosten ennustaminen, päästöjen ekologiset vaikutukset vesistöissä, kuormituksen kertyminen ja vaikutukset pohjasedimenteissä sekä kuormittuneiden vesistöjen turvallinen kunnostus ja hoito. Osaamisen lisääminen on myös kestävän ja ympäristön kannalta turvallisen kaivostoiminnan edellytys maassamme. Kaivosvesiä vastaanottavien vesistöjen hallinta ja kunnostaminen (KaiHali) hankkeen tavoitteena oli kehittää osaamista ja liiketoimintaa kaivosvesien turvallisesta johtamisesta järviin ja jokiin. Hankkeen ta-voitteena oli myös kehittää kaivosvaikutteisten järvien hoitoa ja kunnostamista huomioiden kaivosvesien erityispiirteet kuten reaktiivisuuden, korkean suolapitoisuuden ja eliöihin kertyvät aineet sekä kohdevesistöjen ominaisuudet kuten ympäristölaatunormeihin liittyvät taustapitoisuudet ja kerrostuneisuuden muodostumiseen vaikuttavat tekijät. Hankkeessa on mallinnettu kaivosvesien leviämistä VEMALA-vesistömalliin pohjautuen. Mallinnuksen ansiosta kaivosvesien sekoittumisen ja laimenemisen arviointitavat ovat parantuneet sekä kaivosvesien aiheuttamien vesistöpäästöjen leviämisen arvioinnin työkalut ovat kehittyneet. Kaivosten suolapitoisten vesien aiheuttamaa järvien pysyvän kerrostuneisuuden syntyä mallinnettiin MyLake-ohjelmalla. Hankkeessa myös arvioitiin nikkelin, sinkin ja kuparin biosaatavuutta mittaavien bioligandimallien (BLM) toimivuutta suomalaisissa vedenlaatuolosuhteissa ja sovellettiin malleja paikallisissa kaivoskohteissa. Metallien yhteisvaikutusmallin periaatteita demonstroitiin pintavesissä ja sedimenteissä sekä tuotettiin onnistuneesti toksisuustestiaineistoa BLM-mallien validointiin ja jatkokehittämiseen nikkelin ja sinkin osalta. Hankkeessa on tutkittu miten voidaan arvioida kaivosten haitta-aineiden kertymistä sedimentteihin sekä julkaistu ohjeistusmuotoinen raportti sedimenttitutkimuksen toteuttamiseksi kaivoskohteessa. Hankkeessa on tuotettu laajalti taustatietoa sedimentin geokemiallisten olojen muutoksista ja huomioimisesta sekä kerrostuneisuuden purkamisen haitallisten vaikutusten arviointiin kaivoskohteissa sekä kehitetty autonomisten mittausalusten käyttömahdollisuuksia vesistötutkimuksen apuvälineinä. Hankkeessa selvitettiin sekä kemiallisen mallinnuksen että pilot-mittakaavan kenttäkokein kerrostuneiden järvien kemiallisen kerrostuneisuuden purkamisen vaikutuksia. Tutkitut menetelmät soveltuvat kunnostustoimien suunnittelun tueksi. Sedimentin luontaisen puhdistumisen tehostamista selvitettiin, mutta menetelmät vaativat vielä lisää tutkimusta eivätkä ole vielä taloudellisesti kannattavia kunnostusmenetelmiä. Hankkeen tuottamia tausta-aineistoja voivat käyttää tutkimuslaitokset, yritykset, konsultit sekä viranomaiset tukena kaivosvaikutteisten vesistöjen tilan selvittämisessä ja kaivosvesien vaikutusten arvioinnissa. Hanke on tuottanut monipuolisesti uutta tietoa, osaamista ja liiketoimintaa kaivosvesiä vastaanottavien vesistöjen hallinnan menetelmistä ja vesistöjen kunnostamisesta.
  • Jylhä, Henna; Alhola, Katriina; Antikainen, Riina; Pyy, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2021
    Maa-ainekset ovat yksi suurimpia materiaalivirtoja Suomen luonnonvarojen käytössä. Pilaantuneiden maiden kunnostus vaatii merkittäviä resursseja erityisesti kunnilta ja muilta julkisilta toimijoilta. Suurin osa kohteista kunnostetaan kaivamalla pilaantunut maa-aines pois ja tuomalla puhdasta maata tilalle. Tämä lisää luonnonvarojen käyttöä, maamassojen kuljetusta, päästöjä ympäristöön ja kustannuksia. Kestävillä ja innovatiivisilla kunnostusmenetelmillä voitaisiin kiertotalouden periaatteiden mukaisesti vähentää neitseellisen maa-aineksen ottotarvetta ja edistää turvallista maa-ainesten kierrättämistä. KEINO-osaamiskeskuksen pilaantuneiden maiden kunnostuksen urakkahankintojen kehittäjäryhmän tavoitteena oli edistää kestävien ja innovatiivisten kunnostusmenetelmien käyttöönottoa pilaantuneiden maiden kunnostusurakoissa Suomessa. Tämä ns. PIMA-ryhmä koostui julkisten hankintaorganisaatioiden ja asiantuntijaorganisaatioiden sekä yritysten edustajista. Toimintansa aikana ryhmä kokosi yhteen hyviä esimerkkejä kunnostushankinnoista ja järjesti työpajoja, joissa muun muassa käytiin läpi kestävän kunnostuksen ohjeistuksia ja ratkottiin esimerkkikohteiden käytännön haasteita. Keskeisiksi kestävyyden edistämisen keinoiksi tunnistettiin tutkimuksiin panostaminen ja pilaantuneiden alueiden huomiointi jo kaavoitusvaiheessa. Myös itse kilpailutuksessa on mahdollista edellyttää kestävyyskriteerien käyttöä. Esimerkiksi Porvoon maarakennusurakassa kiertotalousnäkökohdat ohjasivat alueen suunnittelua ja olivat tärkeä kriteeri myös kilpailutuksessa. Mäntsälässä puolestaan hyödynnettiin aiemmin toteutetun demonstraatiohankkeen yhteydessä kartoitettuja kestävän kehityksen mukaisia ja innovatiivisia ratkaisumalleja pilaantuneen maaperän ja pohjaveden riskienhallinnassa. Tässä raportissa esitellään KEINOn PIMA-kehittäjäryhmän toimintaa ja kokemuksia kunnostushankkeista sekä tunnistettuja hyviä esimerkkejä. Tulosten pohjalta koottiin suositukset kestävän PIMA-urakkahankinnan läpivientiin. Suositellussa toimintamallissa on kuvattu julkisena hankkijana toimivan tilaajan mahdollisuuksia edistää kunnostusten kestävyyttä ja innovatiivisuutta.
  • Turunen, Jarno; Marttila, Hannu; Kämäri, Maria; Saari, Markus; Heikkinen, Kaisa; Postila, Heini; Koljonen, Saija (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 46/2019
    Valuma-alueiden eroosio ja vedessä kulkeutuvan kiintoaineen sedimentaatio ovat luonnollisia prosesseja virtavesissä. Ne ylläpitävät virtavesien elinympäristöjen monimuotoisuutta. Ihmistoiminta, erityisesti maankäyttö, on kuitenkin merkittävästi lisännyt eroosiota ja hienon kiintoaineksen määrää virtavesissä, millä on lukuisia haitallisia vaikutuksia virtavesien ekosysteemeihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvataan virtavesien luontaisen sekä ihmistoiminnan muuttaman kiintoaineen eroosion ja sedimentaation merkitystä virtavesissä. Katsauksessa käsitellään liiallisen kiintoainekuormituksen ja sedimentaation vaikutuksia virtavesien perustuotantoon ja vesikasvillisuuteen, pohjaeläimiin, kaloihin sekä mikrobeihin ja hajotusprosesseihin. Lisäksi käsitellään kiintoainekuormituksen ja sedimentaation arvioinnin ja vesienhoidon kannalta keskeisiä seuranta-, vesiensuojelu- ja kunnostusmenetelmiä sekä tutkimustarpeita.
  • Inki, Kimmo; Jokinen, Simo (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2007)
    KASra 5/2007
    Kirkkojärvi sijaitsee Haminan kaupungissa kolmen joen yhtymäkohdassa. Kirkkojärven Natura-alueen eteläosa on padottu ja sen vedenpinta on korkeammalla kuin vedenpinta pohjoisosassa. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Kirkkojärvi liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Kirkkojärven Natura-alueen pinta-ala on 249 ha. Vuonna 2003 käynnistyi Lintulahdet Life -hanke. Hankkeessa on arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Osana Life-hanketta laadittiin myös Kirkkojärven hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmassa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja se on laadittu kymmeneksi vuodeksi.
  • Inki, Kimmo; Jokinen, Simo (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2007)
    KASra 4/2007
    Kirkon- Vilkkiläntura sijaitsee Virolahden kunnassa. Natura-alue muodostuu kahdesta vierekkäisestä merenlahdesta Kirkonturasta ja Vilkkilänturasta. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Kirkon- Vilkkiläntura liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Arvokkaan linnuston lisäksi alueella on kasvilajistoltaan monipuolisia rantaniittyjä ja luhtia. Kirkon- Vilkkilänturan Natura-alueen pinta-ala on 194 ha. Vuonna 2003 käynnistyi Lintulahdet Life -hanke. Hankkeessa on arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Osana Life-hanketta laadittiin myös Kirkon- Vilkkilänturan hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmassa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja se on laadittu kymmeneksi vuodeksi.
  • Pitkänen, Marja-Liisa (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2007)
    PIRra 1/2007
    Kukkolanjärven Natura 2000 –alue (47 ha) on lintudirektiivin mukainen erityinen suojelualue (SPA-alue), jolla on merkitystä sekä lintujen pesimäalueena että muutonaikaisena levähdysalueena. Alueella tavataan myös luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja eläinlajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Euroopan Unionin Life Luonto –rahaston osarahoittamassa Pirkanmaan arvokkaiden lintuvesien kunnostus ja hoito –hankkeessa on Kukkolanjärvelle laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma yhteistyössä alueen omistajien ja muiden käyttäjätahojen kanssa. Suunnitelmaan on koottu tietoa mm. alueen aiemmista ja nykyisistä luontoarvoista ja käytöstä. Suunnitelmassa esitetään alueen hoitotoimiksi vierasperäisten pienpetojen pyyntiä, vesialueen kunnostamista vesilinnuille ja kahlaajille sopivaksi pesimä- ja levähdysympäristöksi, rantaluhtien pensaikon raivausta ja rantalaidunnusta. Suunnitelmassa on myös arvioitu hoitotöiden vaikutuksia sekä linjattu jatkoseurantaa.
  • Simola, Erkki J. (Suomen metsätieteellinen seura, 1937)