Browsing by Subject "kustannukset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 129
  • Aaltonen, K (Kela, 2017)
    Studies in social security and health 146
    Tutkimuksessa tarkasteltiin lääkekorvausjärjestelmien lääkkeiden saatavuuteen vaikuttavia piirteitä, erityisesti korvattavuuden ehtoja, disinsentiivejä, korvattavaa valikoimaa ja universalismia, suhteessa lääkeomavastuiden jakautumiseen ja hoitojen käyttämättä jättämiseen kustannussyistä. Aineistoina käytettiin tuote- ja hinnastotietoja, kulutustutkimusaineistoa, postikyselyaineistoa ja apteekkien ostorekistereitä. Yhtäläisyydet liittyivät universalismiin ja korvattavuuden ehtoihin. Korvauksia kohdennettiin molemmissa maissa tarpeeseen liittyvillä mekanismeilla, omavastuukaton avulla sekä korvattavuusrajoituksilla. Erot liittyivät valikoimaan ja disinsentiiveihin. Suomessa korvattiin enemmän hoidollisesti toisiaan lähellä olevia vaihtoehtoja ja uusien lääke­innovaatioiden määrä markkinoilla oli laajempi, mutta omavastuutaso korkeampi. Uudessa-Seelannissa kokonaan korvattavia lääkkeitä oli saatavissa useimpiin terveysongelmiin. Korvattava valikoima oli kuitenkin kontrolloidumpi ja sisälsi enemmän vanhempia lääkkeitä. Suomessa omavastuilla oli regressiivisiä vaikutuksia. Pienemmät tulot ja huonompi terveydentila olivat yhteydessä palveluiden käyttämättä jättämiseen kustannussyistä, mikä vastasi aiemmassa kirjallisuudessa Uudesta-Seelannista julkaistuja tuloksia. Omavastuiden jakautumisen perusteella Uudessa-Seelannissa ikääntyneet henkilöt käyttivät vain harvoin muita kuin kokonaan korvattavia lääkkeitä eivätkä korkeat omavastuut olleet yhteydessä potilaan sosioekonomiseen asemaan. Korkeammasta sairastavuudestaan huolimatta maoreilla (alkuperäiskansa) kuitenkin korkeat omavastuut olivat harvinaisempia, ja he myös ostivat vähemmän lääkkeitä eurooppalaistaustaisiin nähden. Kumpikin järjestelmä sisältää riittävyyteen liittyviä heikkouksia ja vahvuuksia eikä kumpikaan kykene täysin suojaamaan potilaita omavastuiden haitallisilta vaikutuksilta. Sosioekonomisten ja etnisten lääkkeiden käyttöön liittyvien erojen syiden ja seurausten selvittäminen vaatii vielä lisää tutkimusta. - Englanninkielinen julkaisu.
  • Västilä, Kaisa; Väisänen, Sari; Koskiaho, Jari; Lehtoranta, Virpi; Karttunen, Krister; Kuussaari, Mikko; Järvelä, Juha; Koikkalainen, Kauko (MDPI, 2021)
    Sustainability 13, 16
    Conventional dredging of ditches and streams to ensure agricultural drainage and flood mitigation can have severe environmental impacts. The aim of this paper is to investigate the potential benefits of an alternative, nature-based two-stage channel (TSC) design with floodplains excavated along the main channel. Through a literature survey, investigations at Finnish field sites and expert interviews, we assessed the performance, costs, and monetary environmental benefits of TSCs in comparison to conventional dredging, as well as the bottlenecks in their financing and governance. We found evidence supporting the expected longer-term functioning of drainage as well as larger plant and fish biodiversity in TSCs compared to conventional dredging. The TSC design likely improves water quality since the floodplains retain suspended sediment and phosphorus and remove nitrogen. In the investigated case, the additional value of phosphorus retention and conservation of protected species through the TSC design was 2.4 times higher than the total costs. We demonstrate how TSCs can be made eligible for the obligatory vegetated riparian buffer of the European Union agri-environmental subsidy scheme (CAP-AES) by optimising their spatial application with respect to other buffer measures, and recommend to publicly finance their additional costs compared to conventional dredging at priority sites. Further studies on biodiversity impacts and long-term performance of two-stage channels are required.
  • Pyöriä, O; Reunanen, M; Nyrkkö, H; Kautiainen, H; Pieninkeroinen, I; Tapiola, T; Lohikoski, P (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 140
    Satunnaistettu seurantatutkimus Aktiivisuutta ja osallistumista tukeva fysioterapia aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneiden alkuvaiheen kuntoutuksessa toteutettiin vuosina 2008–2013. Tutkimuksessa selvitettiin laaja-alaisia toimintakyvyn muutoksia ja kuntoutujien ja heidän omaistensa kokemuksia sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttöä aktivoivassa ja perinteisessä fysioterapiassa. 108 osallistumiskriteerit täyttänyttä kuntoutujaa satunnaistettiin aktivoivan ja perinteisen fysioterapian ryhmiin. Aktivoivan fysioterapian ryhmän kuntoutus tuki kuntoutujien aktiivista osallistumista ja kotiutumista. Seurannan aikana molempien ryhmien toimintakyky parani eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Aktivoiva ryhmä käytti perinteiseen ryhmään verrattuna puolet vähemmän perusterveydenhuollon laitoshoitopäiviä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Perusterveydenhuollon kuntoutujakohtaiset kustannukset vuodessa olivat aktivoivassa ryhmässä 1 200 € perinteistä ryhmää pienemmät. Alkuvaiheen kuntoutuksen intensiivisyys, suunnitelmallinen seuranta ja moniammatillinen työote molemmissa ryhmissä on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Aktiivisuutta tukeva fysioterapiaote oli vakiintunut fysioterapeuttien toimintatavaksi, mikä vähensi intervention vertailtavuutta ryhmien välillä. Kuntoutujien kokemukset haastavat fysioterapeutit syventämään moniammatillista yhteistyötä ja siirtämään painopistettä kuntoutujan elinympäristöön ja sosiaaliseen osallistumiseen. Tulevaisuudessa AVH-kuntoutusta tulisi tutkia myös tarkastelemalla, voidaanko kuntoutuksella ehkäistä sairauden uusiutumista ja siten vaikuttaa AVH:sta johtuviin terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin.
  • Nordqvist, Lena (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/2016
    Alusöljyvahingon korvaus- ja kustannusselvitysohje on laadittu meri-, rannikko- ja saaristoalueilla tapahtuvien alusöljyvahinkojen öljyntorjuntakustannusten takaisin perinnän varmistamiseksi silloin, kun torjunnasta vastaavana viranomaisena toimii Suomen ympäristökeskus (SYKE). Näissä vahinkotapauksissa öljyvahingot ovat usein laajoja ja niihin osallistuu useita torjunta- ja virka-apuviranomaisia sekä mahdollisesti myös muita tahoja. Ohjeen avulla SYKE pyrkii yhdenmukaistamaan torjuntatöihin osallistuvien viranomaisten kustannusten laskentaperusteita sekä viranomaisilta laskujen liitteeksi vaadittavaa dokumentaatiota. Näillä yhdenmukaistamistoimenpiteillä viranomaisille aiheutuneiden torjuntakustannusten takaisinperintä vahingosta vastuussa olevalta nopeutuu ja helpottuu. Ohje on pyritty laatimaan yksinkertaiseksi, jotta myös ne torjuntatehtäviin osallistuvat viranomaiset, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta tai on ainoastaan vähäistä kokemusta torjuntatöihin osallistumisesta, saavat tarvitsemana tiedon kustannustensa takaisinperimiseksi SYKEltä. Ohjeessa on käyty läpi öljyvahinkojen torjuntaan liittyvää lainsäädäntöä. Lisäksi siinä on kerrottu, mistä torjuntatoimenpiteistä korvausta on mahdollista saada. Ohjeessa on myös käyty läpi yleisimmät torjuntatoimenpiteistä aiheutuneet kustannuslajit, niiden laskentaperusteet ja SYKEltä laskutettavilta torjuntakustannuksilta vaadittu dokumentaation vähimmäistaso. Ohjeeseen on lisätty kaksi liitettä, joita tulisi käyttää torjuntakustannusten korvauksen hakemisen yhteydessä. Ohjeen laatimiseen on osallistunut SYKEn ympäristövahinkojen torjunta -ryhmän sekä talouspalveluiden henkilöstöä. Lisäksi ohje on ollut kommenteilla ympäristöministeriössä, öljysuojarahastossa ja alueen pelastustoimilla.
  • Tanskanen, Juha-Heikki (Finnish Environment Institute, 2000)
    Monographs of the Boreal Environment Research 17
  • Honkanen, P (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 72
  • Merikoski, M; Enlund, H (Kela, 2016)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 142
    Uusia biologisia lääkkeitä tulee markkinoille koko ajan enemmän, ja niiden kustannukset ovat kasvaneet huomattavasti 2000-luvulla. Näihin lääkkeisiin liittyy useita hoidollisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä muun muassa lääkkeiden tehosta, turvallisuudesta, kohdentamisesta, kustannusvaikuttavuudesta ja hinnasta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin biologisten lääkkeiden käyttöönottoon ja käyttöön liittyvää päätöksentekoa. Tutkimus toteutettiin vuosina 2013–2014. Tutkimuksessa haastateltiin reuma- ja syöpälääkäreitä sekä sairaala-apteekkareita eri puolilla Suomea. Lisäksi tarkasteltiin päätöksentekoon liittyviä dokumentteja ja lääkehoidon kustannuksia. Päätettäessä uuden lääkkeen käyttöönotosta arvioidaan sen asemaa sairauden hoidossa. Päätökset tehdään organisaatioissa ja jokapäiväisessä potilastyössä. Kaksikanavainen rahoitusjärjestelmä ohjaa valitsemaan korvattavia avohoitolääkkeitä lääketieteellisesti hyväksytyissä rajoissa. Kaksikanavaisuuteen liittyvät käytännöt koetaan ongelmallisina. Päätöksenteossa voidaan päätyä erilaisiin lopputuloksiin riippuen yksilöistä, organisaatioista ja paikallisista tekijöistä. Yksilöt voivat tulkita olemassa olevaa tietoa eri tavoin. Organisaatioiden linjaukset ja paikalliset tekijät, kuten sairastavuus, hoidon järjestämisen käytännöt ja resurssit, vaikuttavat päätöksenteossa. Vaikka erot päätöksenteossa eivät automaattisesti merkitse huonompia tai parempia hoitotuloksia, nousee tutkimuksen perusteella esille tarve yhtenäisille linjauksille kalliiden lääkehoitojen käytössä. Yhtenäiset linjaukset tukevat yhdenvertaisen hoidon toteutumista. Kalliita lääkkeitä koskeva päätöksenteko on yhdistelmä lääketieteellisiä, yhteiskunnallisia ja arvoihin liittyviä tekijöitä. Päätöksentekoa yhteisistä linjauksista voidaan tukea seuraamalla ja tutkimalla lääkkeiden vaikuttavuutta. Lisäksi päätöksenteossa tarvitaan tietoa eri osapuolten näkökulmista ja intresseistä. Kalliiden lääkehoitojen järkevä käyttö yksilöä hyödyttävällä, yhdenvertaisella ja yhteiskunnallisesti kestävällä tavalla asettaa entistä suuremman haasteen päätöksentekijöille ja väestölle.
  • Henly, Russell K.; Ellefson, Paus V. (Suomen metsätieteellinen seura, 1986)
  • Hyvärinen, Heini; Skyttä, Annaliina; Jernberg, Susanna; Meissner, Kristian; Kuosa, Harri; Uusitalo, Laura (Springer, 2021)
    Environmental Monitoring and Assessment 193: 400
    Global deterioration of marine ecosystems, together with increasing pressure to use them, has created a demand for new, more efficient and cost-efficient monitoring tools that enable assessing changes in the status of marine ecosystems. However, demonstrating the cost-efficiency of a monitoring method is not straightforward as there are no generally applicable guidelines. Our study provides a systematic literature mapping of methods and criteria that have been proposed or used since the year 2000 to evaluate the cost-efficiency of marine monitoring methods. We aimed to investigate these methods but discovered that examples of actual cost-efficiency assessments in literature were rare, contradicting the prevalent use of the term “cost-efficiency.” We identified five different ways to compare the cost-efficiency of a marine monitoring method: (1) the cost–benefit ratio, (2) comparative studies based on an experiment, (3) comparative studies based on a literature review, (4) comparisons with other methods based on literature, and (5) subjective comparisons with other methods based on experience or intuition. Because of the observed high frequency of insufficient cost–benefit assessments, we strongly advise that more attention is paid to the coverage of both cost and efficiency parameters when evaluating the actual cost-efficiency of novel methods. Our results emphasize the need to improve the reliability and comparability of cost-efficiency assessments. We provide guidelines for future initiatives to develop a cost-efficiency assessment framework and suggestions for more unified cost-efficiency criteria.
  • Kilkki, Pekka; Väisänen, Unto (Suomen metsätieteellinen seura, 1969)
  • Kangas, T (Kela, 2002)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 67
    Tässä esiintyvyyteen perustuvassa bottom-up-metodia käyttävässä verrokkikontrolloidussa terveystaloudellisessa hoito-organisaation poikkileikkaustutkimuksessa selvitettiin helsinkiläisten diabeetikkojen terveyspalveluiden käyttö ja kustannukset vuodelta 1997. Käyttö- ja kustannustiedot kerättiin Helsingin kaupungin, HYKS:n, Stakesin ja Kelan rekistereistä henkilötunnuksia käyttäen. Aineisto käsitti 13 738 diabeetikkoa, joista 83,2 % oli tyypin 2 diabeetikkoja. Diabeetikot käyttivät 14,3 % somaattisista vuodeosastohoitopäivistä ja 8,7 % avohoidon käynneistä. Diabeetikkojen hoidon kokonaiskustannukset olivat ainakin 433,6 Mmk ja diabetekseen liittyvät lisäkustannukset ainakin 238,5 Mmk. Tyypin 2 diabeteksen osuus oli 88 % kokonais- ja 84 % lisäkustannuksista. 33 %:lla tyypin 1 ja 31 %:lla tyypin 2 diabeetikoista todettiin komplikaatioita. He kuluttivat 67 % kokonais- ja 91 % lisäkustannuksista. Komplisoituneen tyypin 2 diabeetikon lisäkustannukset olivat keskimäärin 24 kertaa suuremmat kuin komplisoitumattoman ja tyypin 1 diabeetikoilla 12 kertaa suuremmat. Koko maassa kokonaiskustannukset laskettiin ainakin 5,1 mrd. mk:ksi ja lisäkustannukset ainakin 2,8 mrd. mk:ksi. Kustannukset esitetään myös sairaanhoitopiirikohtaisina. Huonosti hoidettuina diabeetikot ovat kallis terveyspalveluiden suurkuluttajaryhmä. Helsingissä voitaisiin säästää yli 50 Mmk vuodessa mm. lisäämällä diabeteshoitajien työpanosta ja tehostamalla diabeetikkojen hoidonopetusta ja hoitoa, vaikka samalla panostettaisiin saman verran diabeteksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
  • Karvosenoja, Niko (Finnish Environment Institute, 2008)
    Monographs of the Boreal Environment Research 32
    Air pollution emissions are produced in a wide variety of sources. They often result in detrimental impacts on both environments and human populations. To assess the emissions and impacts of air pollution, mathematical models have been developed. This study presents results from the application of an air pollution emission model, the Finnish Regional Emission Scenario (FRES) model, that covers the emissions of sulfur dioxide (SO2), nitrogen oxides (NOx), ammonia (NH3), non-methane volatile organic compounds (NMVOCs) and primary particulate matter (TSP, PM10, PM2.5 and PM1) in high 1 ´ 1 km2 spatial resolution over the area of Finland. The aims of the study were to identify key emission sources in Finland at present and in the future, to assess the effects of climate policies on air pollution, and to estimate emission reduction potentials and costs. Uncertainties in emission estimates were analyzed. Finally, emission model characteristics for use in different air pollution impact applications were discussed.The main emission sources in Finland are large industrial and energy production plants for SO2 (64% of 76 Gg a-1 total in the year 2000). Traffic vehicles are the main contributors for NOx (58% of 206 Gg a-1), NMVOCs (54% of 152 Gg a-1) and primary PM2.5 (26% of 31 Gg a-1) emissions. Agriculture is the key source for NH3 (97% of 33 Gg a-1). Other important sources are domestic wood combustion for primary PM2.5 (25%) and NMVOCs (12%), and fugitive dust emissions from traffic and other activities for primary PM10 (30% of 46 Gg a-1).In the future, the emissions of traffic vehicle exhaust will decrease considerably, by 76% (NMVOCs), 74% (primary PM2.5) and 60% (NOx), from 2000 to 2020, because of tightening emission legislations. Rather smaller decrease is anticipated in the emissions of large combustion plants, depending on future primary energy choices. Sources that are not subject to tight emission standards, e.g. domestic combustion and traffic-induced fugitive dust (i.e. non-exhaust), pose a risk for increasing emissions.The majority of measures to abate climate change, e.g. energy saving and non-combustion based energy production, lead to co-benefits as reduced air pollution emissions, especially of SO2 (20% to 28% reduction). However, promotion of domestic wood combustion poses a risk for increase in PM2.5 and NMVOCs emissions. Further emission reductions with feasible control costs are possible mainly for PM2.5 in small energy production plants and domestic combustion sources. Highest emission uncertainties were estimated for primary PM emission factors of domestic wood combustion, traffic non-exhaust sources and small energy production plants.The most important characteristics of emission models are correct location information of flue gas stacks of large plants for the assessment of acidification, and description of small polluters with high spatial resolution when assessing impacts on populations. Especially primary PM2.5 emissions originate to a considerable degree from small low-altitude sources in urban areas, and therefore it is important to be able to assess the impacts that take place near the emission sources. Detailed descriptions of large plants and 1 ´ 1 km2 spatial resolution for small emission sources applied in the FRES model enable its use in the assessment of various national environmental impacts and their reduction possibilities.The main contribution of this work was the development of a unique modeling framework to assess emission scenarios of multiple air pollutants in high sectoral and spatial resolution in Finland. The developed FRES model provides support for Finnish air pollution polices and a tool to assess the co-benefits and trade-offs of climate change strategies on air pollution.
  • Kangas, Ari; Lund, Charlotta; Liuksia, Saku; Arnold, Mona; Merta, Elina; Kajolinna, Tuula; Carpen, Leena; Koskinen, Pertti; Ryhänen, Tapio (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 17/2011
    SYKEn ja VTTn yhteisessä tutkimusprojektissa ”TERMOS – Energiatehokas lietteenkäsittely” selvitettiin jätevesilietteiden energiatehokkaita käsittelytapoja. Nykyään Suomessa puhdistamolietteen vallitsevana käsittelymenetelmänä on isoilla jätevedenpuhdistamoilla mesofiilinen mädätys (35 °C), mutta termofiilinen prosessi (55 °C) on suuremman tehokkuutensa ansiosta noussut mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi. Yksi tutkimuksen päätavoite oli tutkia mesofiilisen prosessin muuttamista termofiiliseksi sekä mesofiilisen ja termofiilisen prosessin kuormitettavuuseroja. Tämä tehtiin kokeellisesti pilot-mittakaavan mädätysreaktoreilla HSY:n Suomenojan jätevedenpuhdistamolla sijaitsevalla SYKE:n tutkimusasemalla Espoossa. Tulosten mukaan prosessin saattaminen termofiiliselle lämpötila-alueelle onnistuu nopeasti ja ilman häiriöitä. Termofiilinen prosessi havaittiin hajottavan orgaanista ainetta mesofiilista tehokkaammin ja tuottavan enemmän kaasua sekä myös hygienisoivan lietettä, toisaalta termofiilisesti mädätetyllä lietteellä on huonompi kuivattavuus ja huonolaatuisemmat rejektivedet. Kokeilujen aikana havaittiin myös fermentaatioon perustuva autoflotaatioilmiö, jonka esikäsittelyvaikutusta lietteeseen tutkittiin. Tulosten mukaan esifermentaatio parantaa oleellisesti kaasun yksikkötuottoa molemmissa mädätysprosesseissa, mutta vie termofiilisen prosessin edun. Tutkimuksen toisena päätavoitteena oli vertailla erilaisia käsittelyvaihtoehtoja energiatalouden, kasvihuonekaasupäästöjen ja kustannusten näkökulmasta. Tämä tehtiin case-pohjaisena järjestelmäanalyysina. Lietteen polttoa vertailtiin mädätysprosesseihin eri loppukäsittelyvaihtoehdoilla. Tarkasteltiin myös esisaostuksen ja rinnakkaissaostuksen vaikutuksia käsittelyketjuihin. Biokaasun tuotannon tehostaminen siirtymällä mesofiilimädätyksestä termofiiliprosessiin voisi olla jätevedenpuhdistamolle taloudellisesti kannattavaa erityisesti, mikäli laitos saa tuotetulle sähkölle syöttötariffin mukaiset lisätulot. Energiatalouden kannalta kompostointi olisi edullisin mädätteen käsittelytapa. Energiataseisiin perustuen lietteen poltto olisi päästöjen kannalta edullinen lietteen käsittelytapa sillä edellytyksellä, että tuotettu lämpöenergia voidaan hyödyntää esimerkiksi kaukolämmityksessä. Lietteenkäsittelyketjujen kasvihuonetaseet ja kustannustalous eivät kaikissa tapauksissa kulkeneet käsi kädessä. Yleisesti voidaan todeta, että kaikki tarkastelussa saadut tulokset ovat tapauskohtaisia ja riippuvaisia paikallisista olosuhteista.
  • Wibeck, Edvard (Suomen metsätieteellinen seura, 1929)
  • Harstela, Pertti (Suomen metsätieteellinen seura, 1974)
  • Laukkanen, Risto (Vesihallitus, 1978)
    Vesihallitus. Tiedotus 160
  • Kilpelä, Niina; Hätönen, Johanna; Palo, Arto; Holopainen, Tapio (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöministeriön raportteja 27/2014
    Tässä selvityksessä esitellään esimerkkikohteiden avulla millaisilla ratkaisuilla voidaan toteuttaa esteetöntä kerrostaloasumista.Esimerkit edustavat pääosin uudisrakentamista, mutta mukana on myös yksi korjausrakentamiskohde. Niistä kuvataan hyvät esteettömyysratkaisut ja arvioidaan ratkaisuihin vaikuttaneita tekijöitä. Rakennuskustannukset on laskettu asuntojen esteettömyysratkaisujen lisäksi yhteistilojen, sisäänkäyntien ja pihatilojen osalta. Kustannukset pohjautuvat Talonrakennuksen Kustannustieto-ohjelmaan käyttäen keskimääräisiä yksikköhintoja. Esteettömyys määritellään voimassa olevien rakentamismääräysten mukaan, mutta tarkastelussa otetaan huomioon myös rakentamismääräyksiä paremmat ratkaisut. Esteettömyysmääräykset ja -ohjeet liittyvät seuraaviin kysymyksiin: wc- ja pesutilojen mitoitus, ovet ja kulkuaukot, kulkuyhteydet ja hissi sekä käsijohteet ja kaiteet. Rakennuskustannusten laskelmat osoittavat sen, että rakentamismääräysten ja -ohjeiden aiheuttamat esteettömyyskustannukset ovat pienet. Helsingin rakennuskustannusten perusteella ne ovat 6-kerroksisen kerrostalon esimerkkilaskelmissa suuruusluokkaa 25 €/ m² kolmiossa ja 51 €/ m² yksiössä (alv 0 %). Merkittävin yksittäinen tekijä kustannuksissa on asuntojen wc- ja pesutilan pinta-alan lisäys, jonka arvioitiin olevan 1−1,5 m². Muualla Suomessa kustannusvaikutukset ovat pienemmät alhaisemmasta hintatasosta johtuen. Esimerkit tuovat esille hyvän suunnittelun merkityksen. Esteettömyyttä suunnittelun lähtökohtana tulee korostaa aiempaa enemmän suunnittelijoiden koulutuksessa. Suunnitteluun tarvitaan myös riittävästi resursseja, jotta eri ratkaisuvaihtoehtojen tutkimiseen jää riittävästi aikaa ja jotta esteettömyys saadaan toteutettua parhaalla mahdollisella tavalla ja samanaikaisesti tehokkaasti. Tämä tarkoittaa, ettei esteettömyyden nimissä rakenneta turhaa tilaa. Korjausrakentamisessa esteettömyyden lisäkustannukset ovat moninkertaiset uudisrakentamiseen nähden.
  • Saari, Eino (Suomen metsätieteellinen seura, 1929)
  • Karvosenoja, Niko; Klimont, Zbigniew; Tohka, Antti; Johansson, Matti (Finnish Environment Institute, 2006)
    The Finnish Environment 46/2006
    Fine particulate matter (PM2.5) in the atmosphere have been associated with severe human health effects. This report explores future emissions of primary PM2.5, their reduction potential and related reduction costs in Finland. One activity pathway of 2020 of the Finnish Climate Strategy was studied with two different PM emission control utilization scenarios: (1) "Baseline" which involves PM control technology utilization complying with current legislation, and (2) "Reduction" which assumes the use of maximum technically and economically feasible emission reduction measures. The studied sectors included stationary combustion and industrial activities. The work was performed using the Finnish Regional Emission Scenario (FRES) model of Finnish environment institute (SYKE). Total emission reduction potential below "Baseline" was estimated at 6.7 Gg(PM2.5) a-1, or 22% of the total emissions. The biggest relatively cost-efficient reductions (marginal cost below 5000 € Mg-1) can be achieved by the use of small electrostatic precipitators (ESPs) in domestic wood log boilers, 2.0 Gg a-1. In large-scale combustion installations in power plants and industry the reduction of 1.2 Gg a-1 is possible by fabric filter installations instead of ESPs. A comparable reduction with slightly higher costs can be achieved in small (below 5 MWth) industrial boilers by the introduction of ESPs. For industrial processes potential occurs in few individual plants. The uncertainties in emission reduction and cost estimates are biggest for domestic combustion and industrial processes. This report presents cost-efficiency estimates of future emission reductions per mass of PM2.5 reduced. However, the magnitude of health benefits gained from emission reductions are different for different emission sources, depending on e.g. the altitude of emission release, the emission location in relation to the location of population etc. The results of this study are used in the integrated assessment modeling framework developed in the KOPRA project in order to link the information of emission reductions and costs, atmospheric dispersion and induced health impacts.
  • Helminen, Ville; Vienonen, Sanna; Ristimäki, Mika; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 4/2013
    Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.