Browsing by Subject "laajentuminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Kanervisto, Mari (2000)
    Tutkielman kohteena on Euroopan unionin tuleva laajentuminen Keski- ja Itä-Euroopan (KIE) maihin ja erityisesti Puolaan, joka on hakijamaista kaikkein suurin ja väkirikkain. EU on tulevina vuosina historiallisen haasteen edessä, koska sen laajentuminen 15 jäsenmaasta mahdollisesti jopa 28 maan yhteisöksi aloittaa uuden aikakauden Euroopassa. Tähän johtanut kehityskulku alkoi vuoden 1989 tapahtumista, kylmän sodan päättymisestä ja Neuvostoliiton romahtamisesta. Tutkielmassa pyritään selvittämään sitä, millaisia vaikutuksia Puolan liittymisellä on nähty olevan Euroopan unioniin. Puolan liittymistä ja sen seurauksia ja vaikutuksia tarkastellaan Euroopan unionin kannalta. Millainen jäsenvaltio Puolasta tulisi? Miten poliittiset voimat suhtautuvat Puolassa EU-jäsenyyteen? Millaiset suhteet Puolalla on naapurimaihinsa ja mitkä olisivat sen intressit esimerkiksi unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen? Tutkielman viitekehys on muodostettu Euroopan unionin tulevan laajentumisen vaikutuksista tehtyjen tutkimusten pohjalta. Vaikutukset on luokiteltu kolmeen eri ryhmään: EU:n laajentumisen poliittisiin, taloudellisiin ja turvallisuuspoliittisiin vaikutuksiin. Tutkielman empiirisessä osassa Puolan liittymisen vaikutuksia tarkastellaan viitekehyksessä esilletuotujen aihepiirien avulla. Tutkimustuloksissa todetaan muun muassa Puolan liittymisen poliittisten vaikutusten osalta, että Puolassa ei tähän mennessä voida sanoa olevan merkittäviä EU-integraatiota vastustavia ryhmittymiä, sillä ainoastaan pienet ääriryhmittymät ovat julistautuneet avoimesti integraatiovastaisiksi. Puolan ja muiden KIE-maiden ei myöskään odoteta olevan EU:n jäseninä yhtä euroskeptisiä EU:n tulevan kehityksen suhteen kuin esimerkiksi Tanskan ja Iso-Britannian, koska niiden liittymismotiiveissa korostuvat poliittiset ja turvallisuuspoliittiset näkökohdat. Taloudellisessa mielessä noin 40 miljoonan asukkaan Puola nähdään houkuttelevana markkina-alueena ja sen liittyminen Euroopan unioniin nähdään enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana. Tosin maataloussektori tulee olemaan Puolalle ykkösongelma seuraavien 15-20 vuoden ajan ja sen integroiminen unioniin saattaa aiheuttaa paineita EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten jatkamiseksi. Turvallisuuspolitiikan osalta todetaan, että Puolan intressien kannalta tärkeää on EU:n ja Ukrainan suhteiden kehittäminen. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta Puolan jäsenyys ei ole ongelmallinen, sillä Puola on jo Naton jäsen ja toivooo myös WEU:n jäsenyyttä. Vaikka tulevan laajentumisen odotetaankin tuovan yhteisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikalle uusia toimintaresursseja, uudet jäsenet tekevät siitä heterogeenisemman ja sitä kautta päätösten tekeminen yhteisistä intresseistä ja niiden puolustuskeinoista vaikeutuu. Tutkielman aineisto koostuu pääasiallisesti tulevaa itälaajentumista käsittelevästä akateemisesta kirjallisuudesta ja artikkeleista sekä Euroopan komission raporteista ja lausunnoista. Taustamateriaalina on käytetty asiantuntijahaastatteluja.
  • Kataja, Suvi (2006)
    Tarkastelen tutkielmassani eurooppalaisuuden määrittelyä ja eurooppalaisen identiteetin konstruktiota Euroopan komission ja Euroopan parlamentin viimeaikaisissa EU:n rajoja ja yhteistä arvopohjaa koskevissa puheissa. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella retorisen diskurssianalyysin keinoin näitä Eurooppaa ja eurooppalaisuutta koskevia käsitekamppailuja ja niiden kautta muotoutuvaa käsitystä eurooppalaisesta identiteetistä. Analysoimalla eurooppalaisen identiteetin diskursiivista konstruktiota EU:ta edustavien toimijoiden puheissa pyrin selvittämään, millaista yhteistä eurooppalaista identiteettiä laajenevassa ja moninaistuvassa unionissa pyritään aineiston perusteella tuottamaan ja millaista kamppailua eurooppalaisuuden määrittelystä käydään. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että komissio toimii yhteisön etuja ajavana instituutiona ja pyrkii tästä näkökulmasta tuottamaan tietynlaista, eurooppalaista yhteisyyttä vahvistavaa identiteettiä. Komission tavoitteena on siten yhteinen identiteetti, joka legitimoisi eurooppalaista integraatiota, kun taas parlamentti EU:n jäsenmaiden kansalaisia edustavana instituutiona ilmentää pikemminkin kansallisia ja alueellisia intressejä. Liitän tutkimukseni identiteettiä ja sen erityistapausta, eurooppalaista identiteettiä, tutkivaan tieteelliseen traditioon. Tutkimuksen lähtökohtana on teoreettinen keskustelu kollektiivisen identiteetin muodostamisesta ja sen suhteesta toiseuteen sekä identiteetin konstruktivistiseen, kielelliseen ja kontingenttiseen rakentumiseen. Koska kyseessä on eurooppalaisen identiteetin kielellinen konstruktio, käytän analyysin välineenä retorista diskurssianalyysiä. Analyysin perusteella voidaan sanoa, että aineistossa näkyy komission pyrkimys rakentaa tietynlaista yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Yhteinen kulttuuri, historia ja erityisesti yhteiset arvot toimivat eurooppalaisuutta rakentavana, mutta toisaalta myös rajaavana tekijänä. Yhteistä eurooppalaisuutta luodaan retorisin keinoin, muun muassa voimakkaan metaforisen puheen avulla. Asiat, joista parlamenttikeskustelujen perusteella vallitsee erimielisyyksiä, esitetään komission puheissa ristiriidattomina. Integraation hyviä piirteitä ja sen paremmuutta esimerkiksi kansallisvaltioihin korostetaan. Unionista pyritään luomaan vaihtoehdotonta ja luonnollista kokonaisuutta. Analyysi osoittaa, että EU:n sisällä on erilaisia, usein toisiaan täydentäviä, mutta myös vastakkaisia näkemyksiä eurooppalaisuudesta. Vahvimmin kamppailu eurooppalaisuudesta näkyy Turkin jäsenyyskysymyksessä, joka yhdistyy keskusteluun EU:n maantieteellisistä rajoista ja kristillisestä luonteesta. Aineistossa korostuu erityisesti komission näkemys EU:sta arvoyhteisönä. Puhe yhteisistä arvoista voimistuu komission viimeaikaisissa diskursseissa, joissa luodaan kuvaa "huokoisten rajojen" Euroopasta, eräänlaisesta ”henkisestä” eurooppalaisuudesta, jota ei määritä niinkään maantiede kuin yhteisinä pidetyt arvot.
  • Laaksonen, Sanna (2007)
    Naton jäsenmaat ovat katsoneet velvollisuudekseen tukea demokratian edistämistä kylmän sodan jälkeen itsenäistyneissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Samaan aikaan nämä maat ovat osoittaneet halunsa olla mukana läntisen Euroopan järjestöjen, Naton sekä Euroopan unionin jäseniä. Demokratia on yksi Naton keskeisistä arvoista ja liittoumaa perustettaessa vuonna 1949 yhtenä argumenttina oli, että Nato olisi Atlantin ylittävä demokraattisten valtioiden kollektiivinen puolustusliitto. Demokratian edistäminen on ollut yksi Naton itälaajentumisen keskeisistä teemoista sekä argumenteista. Käytännössä tämä on ilmentynyt niin, että Nato on asettanut jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne on hyväksytty järjestöön mukaan. Nämä kriteerit ovat painottuneet poliittisiin ja taloudellisiin aspekteihin sotilaallisten sijaan. Kysymys ei kuitenkaan ole vain hyvästä tahdosta: taustalla näissä pyrkimyksissä näyttäisi olevan ajatus siitä, etteivät demokraattiset valtiot sodi tai aiheuta konflikteja toisiaan vastaan. Tämä ajatus puolestaan perustuu teorialle demokraattisesta rauhasta. Pro gradu -tutkielmani pohtii teoriaa demokraattisten valtioiden rauhanomaisuudesta yleensä ja liittää tämän keskusteluun Naton laajentumisesta itäiseen Eurooppaan. Tämän teoreettisen pohdinnan tueksi olen ottanut tarkasteluun Slovakian tien Naton jäsenmaaksi. Tutkielmani teoreettisessa osiossa on löydettävissä kaksi tasoa: yhtäältä on kysymys demokraattisen rauhan ja Naton välisestä yhteydestä ja toisaalta on kysymys Nato -jäsenyyden ja demokratian välisestä yhteydestä. Tutkielman käytännön osuus jakautuu myös kahteen osaan. Ensin tarkastellaan laajentumista yleisesti, ja tämän jälkeen keskitytään esimerkkitapaukseksi valittuun Slovakiaan. Tutkielmani johtopäätös on, että Nato on edistänyt laajentumisellaan demokratiaa Euroopassa ja tutkielmani tapauksessa Slovakiassa. Tätä perustellaan sillä, että kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato asetti jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne pääsivät liittouman jäseneksi. Jäseneksi ei kuitenkaan päässyt ilman, että oli demokraattinen valtio. Tästä johdettuan toive jäsenyydestä houkutti tekemään institutionaalisia reformeja. Slovakian tapauksessa tämä ilmeni kahdella tavalla: maa demokratisoitui yleisesti ja se hyväksyttiin osaksi demokraattisten valtioden yhteisöä. Toiseksi, demokratisoituminen ilmenee käytännon tasolla, joista esimerkkinä Unkarin kanssa sovittu rajakiista.
  • Hassinen, Laura (2008)
    Tutkielma tarkastelee Euroopan unionin strategioita ja mekanismeja neuvotteluissa Serbian EU-jäsenyydestä. Tutkielman lähtökohtana on kansainvälisten organisaatioiden kyky sosiaalistaa mahdollisia ehdokasmaita yhteisön jäsenyyteen sopiviksi. Kansainvälisellä sosialisaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa valtio sisäistää kansainvälisessä ympäristössä vallitsevat perustavaa laatua olevat uskomukset ja toimintatavat. Serbian EU-jäsenyysneuvottelut ovat ongelmalliset erityisesti sen vaikeiden kansainvälisten haasteiden, Entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTY) ja Kosovon tapausten vuoksi. Tutkielmassa tarkastellaan EU:n mekanismeja vaikuttaa Serbiaan näiden tapausten suhteen, laajentumiskirjallisuudelle tyypillisen rationalistisen ja konstruktivistisen välisen keskustelun viitekehyksessä. Aineistona tutkielmassa käytetään Euroopan unionin sekä Yhdistyneiden kansakuntien virallisia dokumentteja, sekä EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehnin puheita ja lausuntoja. Lisäksi työssä käytetään tausta-aineistona eri tahojen tutkimuksia, raportteja ja analyyseja. Tutkimuksessa selvitetään Ulrich Sedelmeierin ja Frank Schimmelfennigin esittelemien ulkoisten vaikuttimien mallin ja sosiaalisen oppimisen mallin avulla EU:n strategioita ja niistä seuraavia haasteita: ICTY:n tapauksessa EU harjoittaa tiukkaa ehdollistamista, mikä on toiminut Serbian suhteen tehokkaasti. EU:n ehdollisuuden uskottavuutta heikentävät kuitenkin tutkimustulosten perusteella useat seikat, etenkin ICTY:n tapauksen kietoutuminen Kosovon tapaukseen, sekä EU:n ehtojen asettamisen ja palkkioiden antamisen epäjohdonmukaisuus. Kosovon tapauksessa EU:lla ei ole selkeää strategiaa lähinnä sisäisen yksimielisyyden puuttumisen vuoksi, mikä heikentää EU:n uskottavuutta neuvotteluissa edelleen. Tutkimustulokset todentavat Thomas Rissen ja Kathryn Sikkinkin teorian sosialisaatioprosessin vaiheista: instrumentaalista ehdollistamista sekä arvoihin ja normeihin pohjautuvaa argumentointia, suostuttelua ja kanssakäymistä tapahtuu prosessissa samanaikaisesti, eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia. EU argumentoi jatkuvasti Serbialle eurooppalaisen arvomaailman ja eurooppalaisen tulevaisuuden puolesta. Sosiaalisen oppimisen malli vaatii toimiakseen kohdemaan toiminnan logiikan siirtymistä seuraamusten logiikasta sopivaisuuden logiikkaan. Tämä muutos on myös sosialisaatioprosessin lopputulos. Toiminnan logiikan muutosta Serbian tapauksessa heikentävät maan vasta alkuvaiheessa oleva eurooppalaisen identiteetin muodostuminen, Kosovon statuksen suuri merkitys maan sisäpolitiikassa sekä yhä EU:n oma epäjohdonmukaisuus neuvotteluissa. Tutkimustulokset osoittavat EU:n vaikeuden toimia uudenlaisessa tilanteessa, jossa mahdollinen ehdokasmaa ei pidä EU-jäsenyyttä tärkeimpänä prioriteettinaan.
  • Lahti, Sanna (2001)
    Tutkielma käsittelee Turkin EU-jäsenyys pyrkimyksiä, Turkin ja EU:n suhdetta sekä Yhdysvaltain vaikutusta ja intressejä tässä Turkin EU-jäsenyyskysymyksessä. Tutkielmassa tarkastellaan Turkin ja EU:n suhteiden kehitystä ja Turkin ja EU:n tavoitteita, joita lähemmällä yhteistyöllä voidaan saavuttaa. Lisäksi tässä tarkastellaan Yhdysvaltain vaikutusta ja intressejä Turkin EU-jäsenyyskysymyksessä. Yhdysvallat on voimakkaasti Turkin EU-jäsenyyden puolestapuhuja. Tässä tutkielmassa pyritään löytämään syitä tälle Yhdysvaltain erityisesti 1990-lopussa aktivoituneelle käytökselle Turkin jäsenyyden puolestapuhujana sekä sille, onko Yhdysvaltain toiminnalla ollut merkitystä Turkin EU-jäsenyyspyrkimysten etenemisessä ja voiko Yhdysvallat kenties nopeuttaa Turkin mahdollista EU-jäsenyyttä. Työn teoreettinen viitekehys koostuu geopolitiikan teoriasta, sekä perinteisestä että uudesta ja Björn Hettnen uuden alueellistamisen käsitteestä. Työn empiirisessä osassa tarkastellaan Turkin EU-jäsenyyspyrkimyksiä ja Yhdysvaltain roolia siinä prosessissa perinteisen ja uuden geopoliittisen teorian ja uuden alueellistamisen käsitteen avulla. Tutkimustuloksissa todetaan muun muassa, että Yhdysvallat ei tue Turkin jäsenpyrkimyksiä pelkästään saadakseen itselleen myötämielisen Natokumppanin EU:n jäseneksi. Yhdysvaltain intresseissä on myös laajempia geopoliittisia pyrkimyksiä. Yhdysvaltain intresseissä on Turkin EU-jäsenyyden myötävaikutuksella saada itselleen vahvempi asema koko Kaukasuksen alueella. Demokraattisen sekularisoituneen Turkin tiukempi sitominen länteen edes auttaa alueen vakauttamispyrkimyksissä. Turkin mukanaolo EU:ssa vaikuttaisi myös siihen, että EU:sta ei tule liian itsenäinen toimija, vaan EU olisi tietyllä tasolla enemmän riippuvainen Yhdysvalloista kuin se on tilanteessa, jossa Turkki ei ole EU:n jäsen. Lisäksi, Kaukasuksen öljy- ja kaasuputkistoilla on merkittävä asema taloudellisen vallan jakautumiseen alueella. Yhdysvalloilla on omat taloudelliset intressinsä tässä Kaukasuksen putkistopelissä. Turkki ja EU ovat lähentyneet toisiaan huomattavasti, mutta Turkilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan ennen kuin siitä voi tulla EU:n täysjäsen. Yhdysvaltain vaikutusta Turkin EU-jäsenyyspyrkimyksissä on vaikea mitata tarkasti, mutta tutkielma osoittaa, että Yhdysvallat on auttanut Turkkia sen pyrkimyksissään EU:n jäseneksi. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa aihetta koskevista teoksista ja artikkeleista. Primääriaineistona on käytetty lähinnä EU:n itsensä tuottamaa materiaalia, kuten Helsingin huippukokouksen asiakirjoja. Tärkeimpinä teorialähteinä ovat olleet Osmo Tuomen teos Uusi geopolitiikka ja Björn Hettnen ja Andras Inotain toimittama teos The New Regionalism.