Browsing by Subject "lait"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Siimes, Katri; Vähä, Emmi; Junttila, Ville; Lehtonen, Kari K.; Mannio, Jaakko (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/2019
    Euroopan unionin vesilainsäädäntö edellyttää haitallisten aineiden pitoisuuksien seuraamista vesiympäristössä. Suomessa kyseiset velvoitteet on pääosin tuotu kansalliseen lainsäädäntöön vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetulla lailla (1299/2004) sekä sen nojalla annetuilla valtioneuvoston asetuksilla. Vesiympäristölle haitallisten aineiden ympäristölaatunormeja koskevaa EU-lainsäädäntöä tarkistettiin vuonna 2013, jolloin tarkkailtavien prioriteettiaineiden määrä kasvoi ja aineiden seurantamatriiseja muutettiin. Uusien prioriteettiaineiden tilanteen selvittämiseksi aloitettiin vuonna 2016 hanke ”UuPri - Vesien ja merenhoidon uudet prioriteettiaineet”. Hankkeessa mitattiin haitallisten aineiden pitoisuuksia ahvenista, silakoista, simpukoista ja pintavesistä, ja koottiin aiempi tieto prioriteettiaineista ympäristöhallinnon tietojärjestelmistä. Hankkeessa tehtiin kuormitusinventaario uusille prioriteettiaineille, arvioitiin raskasmetallien biosaatavuutta pintavesissä sekä selvitettiin passiivikeräimien käyttömahdollisuuksia haitallisten aineiden seurannassa. Lisäksi tarkasteltiin biomarkkerien soveltuvuutta seurantaan rinnakkain aineiden kudospitoisuuksien kanssa. Tähän raporttiin on koottu myös kuvaukset haitallisten aineiden seurannassa käytetyistä menetelmistä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että useimmista uusista prioriteettiaineista ei tällä hetkellä näytä Suomessa olevan vesiympäristölle vaaraa. Tällaisia vähäisinä pitoisuuksina esiintyviä uusia prioriteettiaineita ovat useat torjunta-aineet sekä palonestoaineena käytetty HBCDD. Myöskään dioksiinit ja dioksiinin kaltaiset yhdisteet eivät ylitä ympäristönlaatunormeja tutkituilla alueilla. Uusista aineista huolta aiheuttaa kuitenkin perfluorattu yhdiste PFOS, jonka pitoisuus ylittää ympäristönlaatunormin paikoitellen. Vanhoista aineista elohopean pitoisuus kalassa ylittää ympäristönlaatunormin noin puolessa vesistöistä ja PBDE-palonestoaineiden ympäristönlaatunormi ylittyy kalassa kaikkialla Suomessa. Simpukoista havaittiin vain satunnaisesti monirenkaisten PAH-yhdisteiden indikaattoriainetta bentso[a]pyreeniä, vaikka muita PAH-yhdisteitä havaittiin laajemmin. Vesifaasissa vain ajoittain, hyvin vaihtelevina, määritysrajan tuntumassa tai sen alittavina pitoisuuksina esiintyvien aineiden seurannassa olisi mielekästä käyttää passiivikeräimiä joko vesinäytteiden sijasta tai niiden rinnalla. Passiivikeräimet osoittautuivat lupaavaksi menetelmäksi torjunta-aineiden ja PAH-yhdisteiden havaitsemisessa. Biomarkkerituloksista nähdään, että merieliöt altistuvat aineille eri tavoin eri alueilla ja kudoksista mitattujen haitta-aineiden pitoisuuksilla on usein yhteys biologisiin vasteisiin. Hankkeessa on tehty haitallisten ja vaarallisten aineiden seurantaehdotus, joka koostuu kymmenen mereen laskevan joen vesiseurannasta, ahventen haitta-ainepitoisuuksien seurannasta 15 sisävesi- ja kymmenellä rannikkopaikalla sekä silakan haitta-aineseurannasta neljällä avomeripaikalla. Tällä hetkellä ympäristönlaatunormit on asetettu 45 aineelle, mutta lukumäärä voi tulevaisuudessa muuttua prioriteettiaineluettelon päivitysten yhteydessä. Seurattavien aineiden ja vesimuodostumien suuresta lukumäärästä johtuen kustannustehokkaasti toteutettavan seurannan on perustuttava riskiperusteiseen priorisointiin, kartoitusten käyttöön sekä ainekohtaisesti räätälöityihin näytematriiseihin (vesi, eliöstö, sedimentti).
  • Ikävalko, Elina (2008)
    Tarkastelen tutkimuksessani kesällä 2005 voimaan astuneen tasa-arvolain syntyprosessia osana suomalaista tasa-arvopolitiikkaa. Tutkimalla lainsäädäntöprosessia voidaan tavoittaa tasa-arvopolitiikan kompleksinen ja monisyinen luonne. Tutkimus kiinnittyy osaltaan suomalaiseen kriittiseen tasa-arvopolitiikan tutkimukseen sekä feministiseen jälkistrukturalistiseen perinteeseen. Tutkimuksen keskeisimmän aineiston muodostavat tasa-arvolain uudistusprosessiin eri tavoin osallistuneiden henkilöiden haastattelut. Tutkimuksen taustoittavana aineistona ovat lain valmisteluun ja eduskuntakäsittelyyn liittyvät asiakirjat. Lähetyn aineistoani jälkistrukturalististen feminististen teorioiden lisäksi poliittisen hallinnan näkökulmasta. Hallinnan näkökulma avaa tutkimuksessani mahdollisuuden tarkastella kriittisesti tasa-arvopoliittista hallintaa. Kysyn tutkimuksessani, miten tasa-arvolaista uudistuksen aikana neuvoteltiin ja millaisia merkityksiä sukupuolelle ja muille eronteoille tasa-arvopolitiikassa tuotetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa on ajatus siitä, että tieto, ”totuudet” ja subjektiviteetit rakentuvat kielen ja kulttuuristen käytäntöjen kautta. Kutsun tutkimuksessani valtiollisten tasa-arvotoimijoiden ja kansalaisjärjestötoimijoiden tapaa oikeuttaa oma toimintansa taistelun eetokseksi. Tasa-arvotyö näyttäytyy siinä jatkuvana kamppailuna toiminnan oikeutuksesta. Oikeutusta haetaan asettumalla asiantuntijan paikalle, ”oikean” tiedon haltijaksi. Prosessin tavoitteena oli tasa-arvolain kokonaisuudistus ja se vaikutti tarjoavan mahdollisuuden keskustella tasa-arvon sisällöistä, laajentaa tasa-arvon diskursiivista tilaa ja tuoda uudenlaisia asioita keskusteluun. Valmistelussa keskustelu rajautui kuitenkin pääasiassa teknisiin kysymyksiin ja tehokkuuden korostamiseen. Kampailua käytiin tasa-arvon tilanteen määritelmästä ja EU:n tasa-arvodirektiivin tulkinnasta ja tasa-arvosuunnittelun sisällöistä. Tasa-arvosuunnittelu näyttäytyi hallinnan tekniikkana, jonka avulla erilaisia toimenpiteitä voidaan laskennallisesti mitata, arvioida ja seurata. Laiminlyönneistä sanktioidaan. Kartoittaminen, tilastointi ja sanktiointi saa aikaan vaikutelman tehokkuudesta. Työmarkkinajärjestöjen välinen yhteistyö muodostui prosessin aikana merkittäväksi lopputulokseen vaikuttaneeksi tekijäksi. Yhteistyö puhuttiin strategisena valintana, jolla voitiin saavuttaa edes osa asetetuista tavoitteista tai välttää pahin mahdollinen vaihtoehto. Kansalaisjärjestöt yrittivät laajentaa sukupuolesta käytävää keskustelua ja antaa sille kaksinapaiset mies-nais -kategoriat ylittäviä merkityksiä. Tasa-arvon ”varjolla” voitiin yrittää tuoda keskusteluun monenlaisia asioita naisten asemasta erojen politiikkaan ja horjuttaa sukupuolineutraalia ja heteronormatiivista tasa-arvopuhetta.
  • Pirhonen, Taija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Rooman Britannian valloitus päättyi 410 jaa. Hyvin pian tämän jälkeen anglosaksit aloittivat oman Britannian valloituksensa. Tutkimus on pitkään pyrkinyt selvittämään mitä briteille tapahtui jälkimmäisen valloituksen yhteydessä. Aikalaislähteet kertovat kansanmurhasta ja mm. paikannimitutkimuksen perusteella brittiasutus onkin kadonnut nopeasti anglosaksien valtaamilta alueilta. Toisaalta tuoreempi geenitutkimus osoittaa, että Englannin asukkaista, sekä nykyisistä että aikalaisista, vain noin 40% on ollut anglosakseja. Britit eivät siis ole voineet kuolla sukupuuttoon anglosaksien valloittamalla alueella. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä briteille tapahtui. Koska jokaisen mainitun kansan toimeentulo perustui maatalouteen ja valloitukset muutenkin realisoituvat maan valloittamisen kautta, on tutkimuksen näkökulmaksi valittu maan omistaminen ja erityisesti sitä säätelevä lainsäädäntö, jota käsittääkseni ei ole hyödynnetty aiemmin tämän ongelman selvittämisessä. Aiempi tutkimus, johon käsillä oleva työ pääasiassa perustuu, on kirjallisen, arkeologisen ja muun lähdeaineiston pohjalta selvittänyt maan omistamisen käytäntöjä ja periaatteita. Jokainen kansoista on myös tehnyt useampia lakikokoelmia ja näiden käsitykset maan omistamisesta käydään työssä läpi. Alkuperäislähteitä ei ole paljon ja ne ovat fragmentaarisia, joten tulokset rakentuvat pitkälti hypoteesien varaan, tämä tosin on tyypillistä myös aiemmalle tutkimukselle. Myöhäinen roomalainen lainsäädäntö suosi kansantaloudellisista syistä suurtilojen syntyä pienviljelijöiden kustannuksella. Suuritilalliset roomalaistuivat ja etääntyivät viljelijöistä, jotka puolestaan olivat yhä enemmän maahan sidottuja. Brittien omien maanomistusta ja sen hallintaa säätelevien lakien noudattaminen kävi mahdottomaksi ja samalla rikkoutui perinteinen, niin roomalaisten kuin brittien tuntema klienttijärjestelmä, jossa varakkaampi henkilö tai sukunsa päämies tukiessaan vähäisempää sai puolestaan tarvitessaan tämän tuekseen. Tätä tukea olisi tarvittu, kun anglosaksit saapuivat. Anglosaksit valtasivat nopeasti Britannian roomalaiset ydinalueet, mutta eteneminen hidastui, kun vastaan tulivat vanhat lojaliteettinsa (ja maanomistuskäytäntönsä) säilyttäneet britit lännessä ja pohjoisessa. Anglosaksien valloituksen brutaalia jälkimainetta voi puolestaan selittää toinen maan omistuksen käytännöistä nouseva tekijä. Eric John tulkitsee anglosaksien varhaisen omistuksen (folkland) olleen maata, jota kuningas jakoi seuraajilleen palkkiona sankariteoista taisteluissa; Charles-Edwards puolestaan painottaa maalahjasta seuraavan vastalahjan, lojaaliuden päättymättömyyttä. Perheen perustaminen ja sosiaalinen eteneminen yhteisössä edellyttivät myös maan omistamista. Hierarkialtaan matalassa ja suhteellisen tasa-arvoisessa yhteisössä kaikilla miehillä oli mahdollisuus osoittaa sankaruutensa ja lojaaliutensa - ja usein. Jokainen saattoi omalla toiminnallaan saavuttaa sankari-runojen ylistämät palkkiot, joten valloituksen alku on varmasti ollut verinen. Edellä mainitut ilmiöt vaikuttivat anglosaksien etenemiseen valloituksen alkuvaiheessa. Sen tuloksena todennäköisesti Kaakkois-Englannin brittien määrä väheni merkittävästi. Kun valloitus alkoi saavuttaa roomalaisen Britannian ydinalueen reunoja, eteneminen hidastui. Tässä vaiheessa valloitus siirtyi toiseen vaiheeseen, jossa yhteiselo brittien kanssa oli jo jossain määrin mahdollista, kuten lait ja muut lähteet osoittavat. Ajan mittaan anglosaksiyhteisön hierarkkisuus kasvoi ja kun maata ja muuta saalista ei enää ollut loputtomasti jaettavissa kaikille, alkoi yhteisön alemmilla tasoilla olevan väestön into sotia laantua. Ideaali jaloista taisteluista kuitenkin säilyi, mutta mahdollisesti vain ylempien luokkien ihanteena. Näitä tutkimuksen tuloksena syntyneitä teorioita olisi kuitenkin syytä selvittää lisää.
  • Fagerholm, Mirja (2008)
    Tämän pro gradu -tutkielman kohteena on avustetun lisääntymisteknologian yhteiskunnallinen sääntely. Aiheen tarkastelu keskittyy hedelmöityshoitoja koskevan lainsäädännön valmisteluun. Suomessa säännöksiä hedelmöityshoitotoimintaa varten valmisteltiin aina 1980-luvun alusta lähtien, mutta laki hedelmöityshoidoista saatiin aikaiseksi vasta vuonna 2006. Lain säätämispyrkimyksen rinnalla käytiin kiivasta keskustelua, jolle oli leimallista jatkuvat periaatteelliset erimielisyydet lain sisältämistä keskeisistä kysymyksistä kuten hoitojen saantiedellytyksistä. Keskeinen tutkimusongelma tässä työssä koskee hedelmöityshoitolain säätämistä ja siinä ilmenneitä vaikeuksia. Tutkielmani pureutuu tähän ongelmaan hedelmöityshoitoja koskevan lakikeskustelun kautta. Tutkin sitä, miten hedelmöityshoitojen juridisen sääntelyn tarvetta on perusteltu ja miksi hedelmöityshoitojen juridinen sääntely osoittautui hankalaksi. Tutkimusaineisto koostuu vuoden 2002 lakiesityksen valmistelun yhteydessä tuotetuista asiakirjoista, joita on kolmen tyyppisiä: viralliset lakidokumentit (lakiesitys, Soininvaaran lakialoite ja valiokuntien mietinnöt), eduskuntakeskustelut ja asiantuntijalausunnot. Analysoin lakikeskustelua Chaïm Perelmanin retorisen argumentaatioanalyysin lähtökohtia soveltaen. Tarkastelen aluksi keskustelussa puhevallan saaneita toimijoita ja niitä keskeisiä positioita, joita keskustelussa muodostuu. Paneudun analyysissä syvemmin tarkastelemaan keskustelussa esiin nousseita yhteisymmärryksen ja erimielisyyden aiheita ja niiden yhteydessä esitettyjen argumenttien sisältöä. Tutkielman teoreettinen viitekehys kiinnittyy sosiologisiin keskusteluihin riskitietoisuudesta, etiikasta ja oikeuksista sääntelyperiaatteina. Tärkeimpiä lähteitä ovat Zygmund Baumanin etiikkaa ja moraalisääntelyä, Frank Furedin riskitietoisuutta ja pelon kulttuuria sekä Carole Smithin ja Riitta Burrellin oikeuspuhetta käsittelevät sosiologiset kirjoitukset. Tutkimustulosten osalta tutkielma kytkeytyy myös perhesosiologiseen keskusteluun, jossa Riitta Jallinojan esiin nostama familistisen eetoksen käsite on tutkimuksen kannalta keskeisin. Keskeisimmät tulokset kietoutuivat keskustelussa lain tarpeesta vallinneen yhteisymmärryksen ja perhearvojen määrittelykamppailua ilmentäneen kiistan ympärille. Yhteisymmärrys lain tarpeesta ilmeni puhujien perusteluissa, joissa hedelmöityshoitojen nähtiin tuottavan ongelmia ja joissa hedelmöityshoitoteknologiaan yhdistettiin epäeettisen toiminnan ja väärinkäytösten mahdollisuus. Lakia perusteltiin keinona luoda sallitun ja kielletyn toiminnan rajoja ja määritellä hedelmöityshoitojen eri osapuolten oikeudellista asemaa. Selkein kynnyskysymys nousi hedelmöityshoitojen saantiedellytysten sääntelystä ja kulminoitui kiistaksi siitä, kenellä on oikeus saada hedelmöityshoitoja. Puhujat asemoituivat suhteessa kiistakysymykseen kolmeen eri positioon: konservatiivinen, maltillinen ja liberaali positio. Lapsen etu, naisen oikeus ja perhearvot osoittautuivat positioiden argumentoinnin peruspilareiksi, jotka ilmensivät positioiden välisiä ristiriitaisia näkemyseroja sekä kamppailua hoitojen saantia oikeuttavan rajan määrittämisestä. Eri positioita yhdisti näkemys, että hedelmöityshoitojen sääntely vaatii tiettyjen oikeuksien määrittelyä. Kuitenkin konservatiivien vaateet lapsen oikeudesta isään ja liberaalien vaateet naisten oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun ilmensivät positioiden välisiä oikeuksiin liittyviä näkemyseroja. Lapsen edun käsite oli yksi argumentoinnin keskeisistä elementeistä; lapsen etu esiintyi keskusteluissa tärkeänä arvona, mutta käsitteen konkreettinen sisältö ja määritelmät osoittautuivat kiistanalaisiksi. Eri positioiden antamat määritelmät lapsen edulle liittyivät eriäviin perhekäsityksiin ja perhearvoihin.
  • Patoturvallisuusohjetyöryhmä (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1991)
    Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja B 9
  • Thorén, Henrik; Soininen, Niko; Kotamäki, Niina (Elsevier, 2021)
    Environmental Science & Policy 124 (2021), 478-484
    Legal decision-making often relies on scientific knowledge and information of other kinds, not least in environmental law where legal institutions use environmental modeling to, for example, project expected effects of projects when approving or denying permits. In this paper, using use the problem-feeding model of interdisciplinarity, we analyze this relationship as an exchange of problems and solutions between different communities of expertise. Drawing on recent examples from Finland, we use the problem-feeding model to explore the conditions under which problem-solution coordination breaks down. We argue that tensions between the notions of uncertainty used by the different communities of expertise can lead to differing understandings of the way the relationship between legal institutions and scientific experts works, and that this may disrupt the orderly exchange of problems and solutions. We illustrate our views in a fictional discussion between a lawyer and a modeler.
  • Malinen, Henna; Oinonen, Kari; Tjukanov, Topi; Shemeikka, Petri (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2019
    Alueidenkäytön suunnittelussa tarvitaan kattavaa tietoa alueen nykytilanteesta. Jotta maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteet voitaisiin saavuttaa, on uusi toiminta ja rakentaminen sovitettava vanhaan: toteutunut maankäyttö on alueidenkäytön suunnittelun lähtökohta. Toteutunutta maankäyttöä kuvaavia aineistoja on paljon, mutta niiden laatu ja käytettävyys, jopa käyttöön saaminen vaihtelevat. Tässä hankkeessa pyritään luomaan kokonaiskuva alueidenkäytön suunnittelun tietopohjasta nyt ja lähitulevaisuudessa. Ehdotusten avulla tuetaan maankäytön suunnitteluun liittyvää valtakunnallista kehitystyötä ja meneillään olevaa maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistusta. Työssä arvioidaan nykyisten aineistojen puutteita ja kehitystarpeita työpajan ja asiantuntijahaastattelujen avulla. Lisäksi listataan tärkeimmät alueidenkäytön suunnittelijoiden tarvitsemat aineistot ja arvioidaan niiden saatavuutta sekä käytettävyyttä. Työssä esitetään myös kehitysehdotuksia toimivan ja tarkoituksenmukaisen tulevaisuuden tietopohjan toteuttamiseksi, ja annetaan suosituksia toimintatavoista ja menetelmistä tietoteemojen toteuttamiseen. Tietopohjan käytettävyyden kannalta tärkeimpiä havaittuja tarpeita olivat lähtötietojen ja tausta-aineistojen yhtenäisyydestä ja laadusta sekä monikäyttöisyydestä huolehtiminen. Metatiedot ovat erityisen tärkeitä, niiden laatu on nykyisellään vielä monesti huono. Yhteistyö yli hallinto-, organisaatio- ja sektorirajojen on tärkeää. Toimivalla yhteistyöllä voidaan helpottaa hyvien käytäntöjen levittämistä ja se edistää myös eri osapuolten tiedon tuotannon, jalostuksen ja jakelun koordinointia. Entistä avoimempi aineistojen ja menetelmien julkaiseminen tarvitsee kannustusta. Joukkoistamisesta on jo saatu hyviä kokemuksia muun muassa kartta-aineistojen tuotannossa ja sosiaalisen median kautta odotetaan jatkossa saatavan hyviä lähtöaineistoja. Alueidenkäytön seurannan tehtävien priorisointi on myös tarpeen esimerkiksi resurssien riittävyyden varmistamiseksi.
  • Belinskij, Antti; Hepola, Matti; Hollo, Erkki; Kauppila, Jussi; Mäenpää, Milla; Määttä, Tapio; Römpötti, Essi; Valve, Helena; Soininen, Niko (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2019
    Vesienhoidon ympäristötavoitteina ovat vesienhoitolain (1299/2004) ja sen taustalla olevan EU:n vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) mukaan, että 1) vesimuodostumien tila ei heikkene, 2) pinta- ja pohjavesimuodostumien tila on vähintään hyvä ja 3) keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesimuodostumien ekologinen tila on vähintään hyvä saavutettavissa oleva ja kemiallinen tila hyvä. Vesipuitedirektiivissä ympäristöllisten lupien muuttaminen on yksi keino ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. Suomen lainsäädäntöä on syytä kehittää siten, että vesilain (587/2011) ja ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisia lupia voidaan muuttaa vesienhoidon ympäristötavoitteiden perusteella. Kansallisen sääntelyn mukaan vesienhoitosuunnitelmassa tulee tarvittaessa esittää toimenpiteitä lupien saattamiseksi ajan tasalle, mutta ympäristötavoitteita ei mainita lupien muuttamisen perusteena. Raportissa arvioidaan Suomen nykytilaa, EU-oikeuden vaatimuksia ja perustuslaillisia reunaehtoja lupien muuttamiselle ympäristötavoitteiden perusteella. Lisäksi tarkastellaan Itävallan, Ruotsin ja Saksan oikeusjärjestelmiä. Sääntelyn kehittämiseksi esitetään seuraavia ehdotuksia: - lisätään vesienhoidon ympäristötavoitteet luvan muuttamisen perusteeksi vesilakiin ja ympäristönsuojelulakiin - lievennetään vesilain mukaisen luvan muuttamisen rajoitteita - sovitetaan lupien muuttamisen menettely yhteen vesienhoidon suunnittelun kanssa.