Browsing by Subject "laitoskuntoutus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.
  • Hinkka, K; Karppi, S-L (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 112
    Verkostomallisen geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuutta, kuntoutuksen toteuttamista ja kustannusvaikuttavuutta tutkittiin satunnaistetussa kokeellisessa tutkimuksessa (IKÄ-hanke). Siihen osallistui 741 Kelan eläkkeensaajien hoitotuen saajaa, joiden kotona selviytyminen oli uhattuna toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Alkututkimuksen jälkeen tutkittavat satunnaistettiin kuntoutus- ja verrokkiryhmään. Kuntoutujat osallistuivat kahdeksan kuukauden aikana kolmijaksoiselle kuntoutuskurssille. Vuoden kuluttua alkututkimuksesta tehtiin seurantatutkimus ja siitä puolen vuoden kuluttua seurantakysely. Molempien ryhmien asumista ja palvelujen käyttöä seurattiin viisi vuotta. Lähtötilanteessa kuntoutujat ja verrokit eivät eronneet toisistaan. Naisten (86 %) keski-ikä oli 79 ja miesten 75 vuotta. Tutkittavien fyysinen suorituskyky oli heikko. Masentuneisuutta oli 17 %:lla, ja henkinen suorituskyky oli heikentynyt 30 %:lla. Vuoden seurannassa kuntoutujien toimintakyky oli kohentunut tai heikentyi vähemmän kuin verrokkien. Kuntoutujien tuki- ja kotipalvelujen käyttö lisääntyivät, mutta heidän sosiaalipalvelujensa, erityisesti asumisensa, kustannukset olivat kuntoutuksen jälkeen verrokkeja pienemmät, koska he käyttivät kevyempiä palvelumuotoja. Kuntoutujat olivat tyytyväisiä kuntoutukseen ja kokivat hyötyneensä siitä. Viiden vuoden seurannassa asumismuodon muutokset eivät poikenneet merkitsevästi toisistaan. Laadullisilla osahankkeilla syvennettiin kuntoutusprosessien analysointia. Kuntoutuksen toteuttaminen ei kaikin osin tukenut ikäihmisten kuntoutumista, ja se osoittautui liikuntaja fysioterapiapainotteiseksi. Ihmisen toimintakyky ja tilanne tulisi olla onnistuneen kuntoutuksen lähtökohtana, ja kuntoutus tulisi suunnitella ja toteuttaa hänen tarpeistaan lähtien. Hyvä tiedonkulku ja yhteistyö eri toimijatahojen välillä on toinen onnistuneen kuntoutuksen edellytys. Ryhmäkuntoutuksessa ikäihmiset tukivat toisiaan ja arvostivat ryhmän antamaa vertaistukea.
  • Karppi, S-L; Pohjolainen, T; Grönlund, R; Aaltonen, T; Ketala, R; Poikkeus, L; Puukka, P (Kela, 2003)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 59
    Ikäihmisille järjestetyssä eri toimintatahojen (kunta, kuntoutuslaitos, Kela) verkostoitumiseen perustuvassa kehittämishankkeessa arvioitiin laitoskuntoutukseen ja avokuntoutukseen perustuvia kuntoutusmalleja. Kuntoutujiksi valittiin henkilöitä, joiden toimintakyky oli alentunut ja kotona selviytyminen oli vaikeutunut. Kuntoutuksen aloitti 543 henkilöä (466 naista ja 77 miestä; keski-ikä 76 vuotta, vaihteluväli 64?92 vuotta). Heistä 70 % osallistui laitos- ja 30 % avokuntoutukseen, ja 46 naisen ja 10 miehen kuntoutus keskeytyi. Hankkeen tavoitteena oli löytää ikäihmisten kuntoutukseen soveltuva, eri toimijatahojen yhteistoimin-taan perustuva moniammatillinen yhteistyö- ja kuntoutusmalli. Kuntoutujakeskeiset tavoitteet olivat kuntoutujan toimintakyvyn edistäminen ja hänen omatoimisuutensa tukeminen. Kuntoutusverkostoja koskevat tiedot kerättiin teemahaastatteluilla ja kyselyillä. Kuntoutuslaitokset keräsivät tietoa kuntoutujien sairauksista, toimintakyvystä, mielialasta, palveluista ja heidän käytössään olevista apuvälineistä kuntoutuksen alkaessa ja sen lopussa. Kuntoutujien mielipiteitä kuntoutuksesta kartoitettiin puoli vuotta kuntoutuksen loppumisesta lomakekyselyllä, johon vastasi 76 % kuntoutujista. Ikäihmisten monialaista ja monitoimijaista kuntoutusyhteistyötä tukee eri toimijatahojen sitoutuminen ja innostuneisuus. Toiminnan esteitä olivat kuntien taloudellisten resurssien ja kunnan toimijoiden aikaresurssien vähäisyys. Ikäihmisten kuntoutuksesta saama hyöty näkyi mielialan kohenemisena ja kivun lie-vittymisenä, selvemmin laitoskuntoutukseen osallistuneilla. Avokuntoutuksessa pystyttiin ottamaan laitoskuntoutusta paremmin huomioon kuntoutujan kotiolot, ja heille suositeltiin useammin apuvälineitä ja tehtiin asunnonmuutostöitä.
  • Grönlund, R (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 111
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ikäihmisten ryhmämuotoinen kuntoutus toteutuu kuntoutuslaitoksessa ja miten he kokevat sen. Tutkimus on tehty laadullisella, etnografisella tutkimusotteella, jolloin tutkimus on mahdollista tehdä monipuolisin menetelmin, analyyttisin näkökulmin ja aineistoin, jotka on tuotettu kenttätyöllä olosuhteissa, joissa tutkimukseen osallistuvat ihmiset elävät. Tutkimusprosessissa on keskeisenä osallistuminen, havainnointi ja kokemukset. Tutkimuksessa on hyödynnetty useita tutkimussuuntia, kuten työorganisaatioiden kulttuurista sosiaalitutkimusta, kuntoutusta, geriatriaa ja gerontologiaa sekä kasvatustiedettä. Tutkimusaineisto on kerätty osallistumalla kuntoutuslaitosten arkeen sekä haastattelemalla kuntoutuslaitoksen työntekijöitä, kuntoutujia sekä kunnan työntekijöitä ja videoimalla kuntoutuksen ryhmätyö- ja tiimitilanteita vuoden 2003 aikana. Työ eteni aineistolähtöisesti laajeten havainnoilla ja videoaineistoilla kuntoutuksen työkulttuurin, gerontologian ja pedagogiikan soveltuvia teorioita ja termejä käyttämällä. Tutkimuksen mukaan moniammatilliset tiimit onnistuivat hyvin vanhusten tilannearvioissa ja sen pohjalta tehtävissä tavoitteenasetteluissa. Ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa on vaikea toteuttaa asiakaslähtöistä työotetta ja soveltaa vanhuspedagogiikkaa. Kuntoutujaryhmän heterogeenisuus ja erilaiset tarpeet vaikeuttivat ryhmäilmiöiden hyödyntämistä. Vanhukset arvostivat saamaansa kuntoutusta. He olivat tutustuneet suureen joukkoon ihmisiä, kokeneet asioita yhdessä ja saaneet vertaistukea. He olivat saaneet apua ja noudattivat saamiaan ohjeita. Odotukset olivat kuitenkin virittyneet useampiin kuntoutuksen jälkeisiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin kuin nyt kunnassa järjestettyihin.
  • Muhonen, Annika (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus käsittelee päihteitä käyttäneiden kokemuksia käyttöä ylläpitäneistä ja raitistumiseen vaikuttaneista tekijöistä. Aineisto on kerätty talvella 2019 haastattelemalla erään avohoidollisen päihdekuntoutuksen käynyttä viittä henkilöä. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu väljästi fenomenologiaan, jossa kokemusten tutkimus on keskiössä. Aineistolähtöinen analyysi nosti esiin tutkimukseen osallistuneiden kokemuksia päihteidenkäyttöä ylläpitävistä tekijöistä sekä kokemuksia raitistumisesta. Haastatellut kuvasivat päihteidenkäyttöään tarinamuotoisesti kertoen ensimmäisistä päihdekokeiluistaan, kokemuksistaan päihderiippuvuutensa muodostumisesta ja päihdekuntoutusjaksoistaan sekä raitistumisestaan ja toipumisen prosessistaan. Päihteidenkäyttöä ylläpitävät kokemukset jakautuivat neljään teemaan: päihderiippuvuuden hallitsema elämä, päihteidenkäyttö selviytymiskeinona, ulkoiset syyt raitistumispyrkimyksille ja kohtuukäytön tavoite sekä pysyvän elämänmuutoksen saavuttamisen vaikeus. Päihteidenkäytöstä toipumiseen liittyvät kokemukset jakautuivat niin ikään neljään teemaan: äärimmäiset kokemukset muutoksen mahdollistajina, päihteidenkäytön ymmärtäminen sairauskäsitteen avulla, tunteiden kohtaaminen ja käsittely, sekä vertaistuki ja 12 askeleen ohjelma toipumisen apuna. Tulokset kuvaavat päihderiippuvuuden kokonaisvaltaista, psyykkiseen, fyysiseen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavaa luonnetta. Riippuvuudesta toipuminen voi vaatia useita erilaisia päihdekuntoutusjaksoja, retkahtamisia, kohtuukäytön tavoittelua sekä äärimmäisten elämänkokemusten läpikäymistä. Toipumisen prosessi vaatii usein kokonaisvaltaisen elämäntapojen muutoksen. Tätä muutosta voidaan edesauttaa muun muassa vertaistuen sekä toipumisohjelmien avulla, ja raittiutta tukevan elämäntavan ylläpitämisen voidaan katsoa jatkuvan läpi koko elämän.
  • Heinonen, J (Kela, 2012)
    Dokumenttifilmi kertoo kahden vaikavammaisen ihmisen jokapäiväisestä elämästä ja heidän kokemuksistaan sosiaaliturvajärjestelmästä. Jukka ja Mikko pohtivat - huumoria unohtamatta - miten vaikeavammainen voi saada tarvitsemaansa tukea arjessa selviytymiseen. Elokuva herättelee miettimään viranomaisten yhteistyötä, eri etuuksien kytköksiä, lääkärinlusuntojen merkitystä ja sosiaaliturvan riittävyyttä.