Browsing by Subject "lama"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Wiman, Markku (2004)
    Tutkimuksen tarkoitus on kuvailla Yleisradion lamauutisointia vuosien 1988 ja 1998 välisenä aikana. Tarkoituksena on selvittää, saiko lama merkittävää näkyvyyttä televisiossa ja jos ei saanut, mikä siihen oli syynä. Tutkimuksen teoreettinen pohja perustuu agendateoriaan. Agendateorian mukaan mediat eivät päätä sitä, miten ihmiset ajattelevat, mutta kylläkin hyvin pitkälti sen, mistä he ajattelevat. Teoria perustuu ajatukselle, jossa toisen aiheen viemä tila on pois joltain toiselta alueelta. Gatekeeperit päättävät kussakin uutisorganisaatiossa sen, mikä aihe kulloinkin pääsee agendaan. Tämä valintaprosessi ei välttämättä perustu reaalimaailman indikaattoreihin, eli ympäröivään todellisuuteen. Tutkimuksen metodi oli kvantitatiivinen. Uutisoinnin määriä selvitettiin sekä avainsanahauilla ja myös konstruoitujen uutisviikojen käytöllä. Tutkimuksen perustulokset eivät olleet yllättäviä. Yleisradion lamauutisointi osoittautui varsin perinteiseksi niin aiheitten kuin toimijoittenkin osalta. Itse uutisten aiherakenteessa lama ei näyttänyt vaikuttavan paljonkaan. Talousuutisten tai poliittisten uutisten määrät eivät kasvaneet merkittävästi. Kuitenkin aiherakenteen sisällä lama sai näkyvyyttä. Varsinkin sanahaut, mutta myös konstruoidut viikot osoittivat selkeästi lamaan liittyvien juttujen kasvun osuvan juuri siihen aikaan, kuin taloudellinen tilanne osoitti laman olevan voimakkaimmillaan. Joskin huomioitavaa oli, että lama näytti katoavan agendasta aikaisemmin, kuin mitä se reaalimailman indikaattoreiden mukaan tapahtui. Toimijoiden tutkiminen osoitti, että laman aikana puheenvuoron saivat lähinnä viralliset instanssit. Kukin toimija toimi myös vain omalla alueellaan. Toisilta ei kyselty toisten asioista. Tämä pidättyvyys saattaa estää eriävien mielipiteiden esiintulon julkisessa keskustelussa. Johtopäätöksenä onkin, että lama-agendaa hallitsivat korostuneesti viralliset tahot, kun taas kansa ja työläiset jäivät Yleisradion tv-julkisuudessa lähinnä objektien asemaan.
  • Böckerman, Petri (2000)
    The study is about gross job flows in Finland. The first part of the study contains an extensive survey of the literature. The empirical part of the study investigates the underlying magnitudes and the fluctuations of gross job flows in the Finnish economy in terms of employees' education and experience, because the underlying heterogeneity of the labour force has been a severely neglected issue in the earlier literature on gross job flows. The gross job flows are calculated by applying longitudinal firm-level data based on Employment Statistics. The data cover four main sectors of the Finnish economy: manufacturing, construction, trade and business services. The results indicate that the underlying gross flows are large relative to net employment changes. The job creation rate has been higher for employees with university degrees compared to employees with only basic education within manufacturing industries. The underlying structural rate of job creation has also been more intensive for the least experienced employees compared to the population of the most experienced employees. In addition, the highly educated employees in the Finnish economy had a much lower propensity to lose their jobs during a period of extreme economic contraction. Thus, the results give support to the view that employees with only basic education and the least experienced employees carried the heaviest burden of restructuring during the great depression of the early 1990s. During the slump of the 1990s there was a sharp decline in job creation. Thus, the countercyclicality of job reallocation is not an apparent feature of Finnish gross job flows. However, the excess reallocation rate declined during the great depression of the 1990s across the applied education and experience groups in the Finnish economy. This means that the volume of simultaneous job creation and destruction (i.e. the heterogeneity of labour demand adjustment at the firm level) declined during the slump of the early 1990s and, as a consequence of this, the underlying 'structural change' among firms halted during the economic slowdown.
  • Asikainen, Anna-Leena (2000)
    Tutkimuksessa keskitytään äänestäjien ja talousmuuttujien välisen suhteen empiriiseen todentamiseen suosio- ja äänestysfunktion estimoinnin avulla. Ensin tutkitaan vaikuttiko 1990-luvun lama äänestäjien käyttämiseen. Toiseksi tarkastellaan esiintyykö äänestyskäyttäytymisessä talousmuuttujien suhteen eroja eri vaalipiirien välillä. Äänestyskäyttäytymisen teoriaa taloustieteessä käsitellään Anthony Downsin teoksessaan 'An Economic Theory of Democracy' (1957) esittämällä tavalla. Tutkimuksessa tarkastellaan ensiksi poliittisten suhdannevaihteluiden teorioita (Nordhaus 1975, Hibbs 1977, Rogoff-Sibert 1987, Alesina 1987) ja niiden kautta äänestys- ja suosiofunktiot liitetään laajempaan makrotaloudelliseen kehikkoon. äänestys- ja suosiofunktion taustaa esiteltäessä huomiota kiinnitetään äänestäjien preferenssien muodostamiseen. Odotusten muodostamisen rationaalisuus ja taloudellisen kehityksen havainnoinin perusta ovat keskeisiä kysymyksiä alalla. Viime aikoina on herännyt tutkimus poliittisten aikasarjojen tilastollisista ominaisuuksista, erityisesti kysymykset yhteisintegroituneista sarjoista ovat olleet pinnalla. Tätä uutta tutkimussuuntaa on esitelty myös kappaleessa 3. Kappaleessa 4 aiemmat tutkimukset äänestys- ja suosiofunktioista on jaoteltu testihypoteesien mukaan, kotimaan aineistolla tehdyt tutkimukset esitellään kuitenkin yhtenä kokonaisuutena. Kappaleesta 5 alkaa tutkimuksen empiirinen osa. Suomen ja Ruotsin tulosten vertailukelpoisuutta perustellaan poliittis-taloudellisen järjestelmän samankaltaisuudella sekä korreloivalla talouskehityksellä. Suosiofunktion osalta kuukausittainen aineisto kattaa vuodet 1987-1999. Inflaation ja työttömyyden vaikutuksia kummankin maan neljän suurimman puolueen kannatukseen on tutkittu sekä Grangerin kausaalisuustestin että regressioanalyysin avulla. Äänestysfunktion testauksessa käytetty aineisto on ajalta 1944-1999. Sen osalta tarkastellaan neljän suurimman puolueen ääniosuuksia eduskuntavaaleissa. Regressioanalyysissä riippumattomina muuttujina ovat inflaatio, työttömyys sekä sektoreittainen kasvu. Lisäksi on koodattu puoluekohtaisia muuttujia. Sekä suosio- että äänestysfunktion tulosten osalta voidaan todeta, että hallituksessaolo sinällään syö puolueen kannatusta. Keskusta puolueen kannatus kärsii työttömyyden kasvusta, Sosialidemokraattisen puolueen osalta kehitys on päinvastainen. Kokoomuksen kannatus nousee inflaation myötä. Vasemmistoliiton kannatus ei selity laajasti talousmuuttujilla. Ruotsissa oikeistopuolueet hyötyvät inflaation kiihtymisestä ja vasemmistopuolueet kärsivät siitä. Työttömyys vaikuttaa merkitsevästi ja positiivisesti vain Moderate-puolueen kannatukseen. Suomessa puolueiden kannatus on paremmin selitettävissä talousmuuttujilla tänä ajankohtana kuin Ruotsissa, sillä lamalla oli syvemmät ja pitkäaikaisemmat vaikutukset Suomen talouteen. Vaalipiirittäisen äänestysfunktion estimoinnissa disaggregoidut talousindikaattorit voisivat olla parempia äänestyskäyttäytymistä selittäviä muuttujia kuin koko kansantalouden tasolla tallennetut muuttujat.
  • Shen, Jian-Guang (1999)
    The world economy has witnessed increasingly frequent currency crises in recent years. The Finnish currency crisis and the resultant depression provide a very valuable case study for understanding the reasons for a currency crisis, the monetary policy options and agent behavior before and during the crisis. The central bank's monetary policy has an important role to play before and in the midst of a currency crisis. This paper develops a theoretical model to analyze monetary policy and currency crisis. The switch of an exchange rate regime is considered as the result of an optimizing decision by the policymaker. The emphasis is on the optimal decision-making of the central bank and its impact on economic activity. A banking sector is modeled so that interest rates can be determined endogenously. The optimal behavior of the consumer and firm are also taken account of. Here the interaction between the bank and the firm is set in a Stackelberg game framework. The bank is the Stackelberg leader, which sets a lending rate first. Then the firm reacts with a desirable level of bank loan. The central bank's optimal decision on the exchange rate is based on the interaction of all other agents. The central bank faces conflicting interests in deciding the exchange rate, which will have different impacts on the open and closed sectors of the economy. Under a fixed exchange rate system, the dynamic-inconsistency problems the central bank faces result in multiple solutions. The model shows that two equilibria could exist. The first one features no deviation of the private sector's expectations from the fixed exchange rate system. Then it is always in the central bank's interest to maintain the fixed exchange rate. There will be no speculative attack, and the fixed exchange rate system can be sustained. The second one features a currency crisis as the change in expectations validates a change in economic fundamentals, which makes the change in the exchange rate ideal given the central bank's policy preferences. Thus the currency crisis is really self-fulfilling.
  • Karkkola, Susanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkimuksessa selvitän miten diakonian työnkuva muuttui Sodankylässä 1990-luvun laman seurauksena. Tarkastelen asiaa pääasiassa kahden seurakunnassa lama-aikana ja välittömästi sen jälkeen työskennelleen diakoniatyöntekijän kokemuksina. Tutkimukseni pääasiallisen aineiston muodostavat kahdesta Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijästä tehdyt puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni kirjalliset lähteet, eli Sodankylän seurakunnan toimintakertomukset ja diakoniatilastot, selventävät lähinnä asiakasmäärän, asiakkaiden ikäjakauman ja jaettujen avustusten aiheuttamia muutoksia Sodankylän seurakunnan diakonian työnkuvassa. Tutkimuksessani olen kiinnostunut diakoniatyöntekijöiden tarinoista: heidän kokemuksistaan lama-aikaisesta ja sen jälkeisestä asiakastyöstä, työnkuvan muutoksesta sekä heidän omasta itseymmärryksestään siitä, mikä diakoniatyössä ja auttamistyössä on oleellista. Lisäksi olen selvittänyt avustusmääriä ja asiakaskunnan muutosta tilastoista. Tutkimus osoittaa diakonian työnkuvan muutoksen olleen Sodankylässä pitkälti samankaltainen, kuin diakonian työnkuvan muutoksen on todettu olleen valtakunnallisesti: 1990-luvun laman seurauksena asiakaskontaktien määrä kasvoi diakoniatyössä, vanhuksiin kohdistuneet asiakaskontaktit vähenivät ja työikäiset diakonian asiakkaana lisääntyivät. Diakonien työ painottui vastaanotolla työskentelyyn, ja kotikäyntien määrä väheni. Taloudellisen avustamisen määrä diakoniatyössä lisääntyi. Sodankylässä diakonian asiakasmäärään vaikuttivat voimakkaasti vuosina 1994–2008 tapahtuneet henkilöstömuutokset. Asiakaskontaktien lukumääristä kertovien tilastojen yhdistäminen haastatteluun paljasti niiden takana olevan satunaismuuttujia, jotka eivät tulisi näkyväksi pelkistä tilastoista. Paikallisseurakuntien välillä voi siis olla suuria eroja esimerkiksi asiakas- tai avustusmäärissä. Nämä vaihtelut saattavat vääristää diakonian valtakunnallisia tilastoja, jotka ovat laskettuja keskiarvoja paikallisseurakuntien keräämistä tilastotiedoista. 1990-luvun laman aikana Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijät kokivat työssään oleellisimmaksi talousvaikeuksien aiheuttamien huolten kuuntelemisen. Kaikkiaan Sodankylässä diakoniatyöntekijät mielsivät työssään oleellisimmaksi keskusteluavun antamisen.
  • Piha, Kustaa (2001)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot muuttuivat 1990-luvun alun laman aikana ja sen jälkeen vuosina 1990-2000. Erityistä huomiota tutkimuksessa kiinnitettiin vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön sairauspoissaolojen eroihin ja vakinaistamisen vaikutukseen, jota ei aikaisemmin ole tieteellisesti tutkittu. Tutkimuksessa kehitettiin sairauspoissaoloja kuvaava malli. Aineisto luotiin Helsingin kaupungin vuosien 1990-2000 henkilöstö- ja poissaolorekistereistä. Tutkimuksen kohteena oli Helsingin kaupungin koko henkilöstö Helsingin Energiaa lukuunottamatta. Aineiston koko oli vuosittain noin 36 tuhatta. Koska tutkimus perustui rekisteriaineistoon, ei varsinaista katoa ollut ja aineistoa voidaan pitää luotettavana. Analyysimenetelminä käytettiin ikävakioituja keskiarvoja kuvattaessa ajassa tapahtuvia muutoksia. Poisson regressioanalyysia käytettiin mallinnettaessa vuoden 2000 pitkiin sairauspoissaoloihin yhteydessä olevia tekijöitä sekä tutkittaessa vakinaistamisen vaikutusta pitkiin sairauspoissaoloihin. Tutkimuksen päätulokset olivat seuraavat: Helsingin kaupungin henkilöstön sekä lyhyiden että pitkien sairauspoissaolojen ikävakioitu keskimääräinen lukumäärä kasvoi 1990-luvulla lähes kaksinkertaiseksi. Naisilla oli miehiä enemmän sekä lyhyitä että pitkiä sairauspoissaoloja. Miesten sairauspoissaolot kasvoivat suhteellisesti enemmän kuin naisten. Sekä lyhyissä että pitkissä sairauspoissaoloissa kohdalla oli havaittavissa selvä sosioekonominen jakauma sekä koulutuksen että organisaatioaseman mukaan. Määräaikaisissa työsuhteissa olevien sekä lyhyiden että pitkien sairauspoissaolojen keskimääräinen lukumäärä on huomattavasti pienempi kuin vakituisissa työsuhteissa olevien. Työsuhteen vakinaistaminen lisää pitkien sairauspoissaolojen lukumäärää kahdessa vuodessa yli vakituisissa työsuhteissa olevien keskimääräisen tason, mutta lähenee naisilla tämän jälkeen kohti koko ajan vakinaisessa työsuhteessa olleiden tasoa.
  • Itkonen, Janne (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimus käsittelee suomalaisen puuvillateollisuuden yhteismyyntikartelliksi kehittynyttä yhteistyötä 1920–30-lukujen vaihteen syvän ja maailmanlaajuisen suuren laman ja sitä seuranneen taloudellisen nousukauden aikana. 1800-luvun loppupuolella voimakkaasti kasvanut puuvillateollisuus etsi 1900-luvun alkuvuosista lähtien keinoja keskinäisen kilpailunsa hillitsemiseksi. Pyrkimykset tiiviimpään yhteistyöhön eivät kuitenkaan tuottaneet tuloksia, ja yhteistyö rajoittui löyhänä hinta- ja ehtokartellina toimineeseen Puuvillarenkaaseen. Vasta 1920-luvun lopulla kiristynyt tuontikilpailu ja Suomeen loppuvuodesta 1928 iskenyt lamakausi kypsyttivät puuvillatehtaat sopimaan yhteisen Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin (PMK) perustamisesta. Porin Puuvilla pettyi neuvottelujen lopputulokseen, ja jättäytyi vuoden 1933 alusta toimintansa aloittaneen myyntikonttorin ulkopuolelle. PMK:n ensimmäinen toimikausi 1933–35 olikin ankaraa hinta- ja alennuskilpailua PMK:n ja Porin Puuvillan välillä. Tämä kilpailu päättyi, kun Porin Puuvilla liittyi PMK:n jäseneksi vuoden 1936 alusta lähtien. Tutkimuksessa kysytään, millä tavalla kartelli ja sen ulkopuolelle jättäytynyt Porin Puuvilla kilpailivat, ja minkälaisia kustannuksia tästä kilpailusta aiheutui. Tarkastelun kohteena ovat myös kartellin sisäiset ristiriidat ja niissä tapahtuneet muutokset yhteistyön saadessa uusia muotoja. Tutkielmassa kysytään, miten lama vaikutti tuontiin suhteessa kotimaiseen teollisuuteen, ja millä tavoin kotimainen puuvillateollisuus ja ulkomainen kilpailu toipuivat lamaa seuranneen nousukauden aikana. Keskeinen kysymys on, miten lama ja sitä seurannut nousukausi muokkasivat suomalaisen puuvillateollisuuden kilpailutilannetta ja yrityskenttää. Tätä tarkastellaan sekä yksittäisten yritysten näkökulmasta että koko teollisuudenalan tasolla. Tutkimuksen keskeinen aineistolähde on PMK:n arkisto, ja sen sisällöstä erityisesti PMK:n kokouspöytäkirjat, säännöt, markkinakatsaukset sekä PMK:n ja jäsenyritysten välinen kirjeenvaihto. Puuvillateollisuuden tuotantoa ja ulkomaista tuontia kuvaava tilastoaineisto on koottu Suomen virallisen tilaston (SVT) teollisuus- ja ulkomaankauppatilastoista. Puuvillayritysten tilinpäätös- ja tasetiedot on koottu analyysia varten Firmor i Finland -sarjan teoksista. Tutkimuksessa yhdistetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Markkinatilannetta ja yksittäisten yritysten tuloksellisuutta tutkitaan kvantitatiivisin menetelmin. Kartellin toimintaa, sen kohtaamia ongelmatilanteita ja niiden ratkaisukeinoja tutkittaessa käytössä ovat kvalitatiiviset menetelmät. Tutkimustulokset osoittavat, että vuosien 1928–38 välillä tapahtuneiden kilpailun ja yhteistyön muotojen vaihtelussa selvin voittaja kotimaisessa puuvillateollisuudessa oli Porin Puuvilla. Kartellia vastaan kilpaillessaan Porin Puuvilla kasvatti rohkeasti ja riskilläkin tuotantokoneistoaan ja jatkoi jo aiemmin aloittamaansa koneiden automatisointia. Tämän seurauksena Porista tuli kovan kilpailun vuosina tuotantokoneistoltaan modernein ja taloudellisesti tuottavin puuvillatehdas Suomessa. Oman pääoman tuotolla mitattuna Porin Puuvilla oli koko 1930-luvun selvästi muita puuvillatehtaita tuottavampi. Tutkimuksesta selviää myös, että tuonti kärsi 1930-luvun lamasta kotimaista puuvillateollisuutta enemmän. Puuvillatuotteiden kotimainen kysyntä putosi laman aikana voimakkaasti, ja kotimainen tuotanto kattoi siitä aiempaa suuremman osan. Kysyntä ylitti lamaa edeltäneen tason vuonna 1934, mutta tuonnissa tämä tapahtui vasta 1936. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että PMK ja Porin Puuvilla pystyivät vuosina 1933–35 keskittymään kotimaiseen kilpailuun, koska tuonti oli laman jäljiltä laskenut niin paljon. Tuontikilpailun jälleen voimistuessa tuli tärkeäksi saada kaikki merkittävät kotimaiset puuvillatehtaat PMK:n jäseniksi. Porin Puuvilla liittyi kartelliin vuoden 1936 alusta lähtien. Kovan kilpailun vuosien ansiosta sen asema oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin mitä sille oli tarjottu vuonna 1932. Kotimainen ja ulkomainen kilpailu myös muokkasivat puuvillateollisuuden yrityskentän uuteen uskoon 1930-luvun aikana. Porin Puuvillasta kasvoi Suomen toiseksi suurin puuvillayritys. Kaksi suurinta yritystä, Finlayson ja Forssa fuusioituivat vuonna 1934. Lapinniemen puuvillatehdas taas katsoi jäävänsä markkinoilla liian pieneksi tekijäksi, joten se fuusioitui osaksi suurta Tampella-konsernia.
  • Väisänen, Marjaana (2010)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 20–21-vuotiaiden ja 23–24-vuotiaiden Helsingin seutukunnassa asuneiden nuorten työttömyyttä ennen lamaa, laman aikana ja sen jälkeen, eli vuosina 1987–2000, sekä nuorten lamasta selviytymistä. Tutkimus koskee sitä, milloin 1990-luvun lamalla on ollut vaikutuksia enintään peruskoulututkinnon suorittaneiden työttömyyteen verrattuna peruskoulun jälkeisen tutkinnon (ammattitutkinto, ylioppilastutkinto) suorittaneiden työttömyyteen. Tarkasteltu on myös sitä, mitkä muut tekijät kuin koulutus ovat selittäneet työmarkkinoilta syrjäytymisen todennäköisyyttä. Tutkimuksen aineistona on osa ns. Eksy8700-rekisteriaineistoa, joka on muodostettu Tilastokeskuksessa yhteistyössä professori Tapani Valkosen tutkimusryhmän kanssa työssäkäyntitilaston pitkittäisaineiston pohjalta. Tutkimusväestö koostuu vuosina 1967–1978 syntyneistä suomalaisista miehistä ja naisista (N = 20 488). Ideana on toteuttaa jokaiselle syntymäkohortille kaksivuotisseuranta kaksivaiheisesti: esimerkiksi 1.-seurannassa vuonna 1974 syntyneiden työmarkkina-asemaa seurataan vuosina 1995–1996, jolloin he ovat olleet 20–21-vuotiaita; 2.-seurannassa 1974 syntyneitä tarkastellaan vuosina 1998–1999, jolloin he ovat olleet 23–24-vuotiaita. Taulukoita ja kuvioita käytetään sen kuvaamiseen, miten työmarkkina-asema riippuu koulutuksesta ja muista taustamuuttujista. Selittävässä analyysissa elaboroidaan logistisella regressioanalyysilla koulutuksen ja työttömyyden välistä yhteyttä näissä kahdessa syntymäkohorteista koostuvassa ikäryhmässä. Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että koulutusasteella oli suurin vaikutus 20–21-vuotiaiden ja 23–24-vuotiaiden nuorten työmarkkina-asemaan. Työttömäksi valikoituvat herkimmin huonosti koulutetut, enintään peruskoulututkinnon suorittaneet nuoret. Työttömyys ei palautunut lamaa edeltävälle tasolle, paitsi ylioppilailla, vaan oli ainakin vielä vuonna 2000 yleisempää kuin ennen lamaa: työmarkkinoilta syrjäytyminen näyttää siis pysyvämmin lisääntyneen nuorten keskuudessa laman myötä. Heikko koulutus lisäsi riskiä kokea työttömyyttä varsinkin laman jälkeen. Enintään peruskoulun käyneiden asema työmarkkinoilla oli entistä heikompi 23–24-vuotiailla kohorteilla. Koulutuksen ja muiden taustamuuttujien vakiointi ei juuri vaikuttanut syntymäkotikunnan alueen, asuinalueen, äidinkielen tai aiemman työmarkkina-aseman mukaisiin työttömyysriskeihin. Työttömyys 20–21-vuotiaana ennusti vahvasti työttömyyttä myös 23–24-vuotiaana. Koulutusaste selitti suurimman osan työttömyysriskien muutoksista etenkin alempien toimihenkilöiden, työntekijöiden ja yrittäjien lasten kohdalla. Työntekijöiden ja alempien toimihenkilöiden lasten työttömyysriski oli koulutuksen vaikutuksen huomioimisen jälkeenkin suurempi kuin ylempien toimihenkilöiden lapsilla. Perheasemalla oli koulutusasteesta ja huoltajan sosioekonomisesta asemasta riippumatonta, suoraa vaikutusta työttömyyteen, vaikka ne selittivätkin osan perheaseman ja työttömyyden välisestä yhteydestä. Perhe ja lapset suojaavat naisia työttömyydeltä enemmän kuin miehiä. Miehillä perhe ja lapset lisäsivät työttömyysriskiä 20–21-vuotiailla kohorteilla. Perheeseen kuulumattomuus ja yksin tai huoltajan luona asuminen puolestaan nostavat työttömyysriskiä. Vanhemmassa ikäryhmässä yksinhuoltajaäitien työttömyysriski kasvoi huomattavasti. Perheasema vaikutti voimakkaammin riskiin olla työtön kuin sosioekonominen tausta, joskin tausta vaikuttaa kouluttautumiseen ja sitä kautta asemaan työmarkkinoilla.
  • Johnsson, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan 1990-luvun lamaa lasten ja nuorten kokemana. Tavoitteena on selvittää, millaiseksi 1990-luvun lapsuudenkokemukset ovat muodostuneet laman aikaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden muistoissa ja miten nämä kokemukset kulkevat tutkittavien mukana edelleen osana heidän elämäänsä. Vaikka lamaa seuranneet yhteiskunnallinen epävarmuus, massatyöttömyys, yritysten konkurssit ja sosiaaliset ongelmat varjostivat monen lapsen ja nuoren arkea, ei lapsuudenaikaisia lamakokemuksia ole juuri tutkittu aiemmin. Tämän vuoksi tutkielmassa luodaan myös yleiskuvaa siitä, minkälaisiin asioihin ja ilmiöihin lama on lapsuusaikana liitetty. Tutkimusaineisto perustuu 31 tutkittavan omaelämäkerralliseen kirjalliseen sekä suulliseen muistitietoon lapsuudesta 1990-luvun laman aikaan. Koska kertomus lapsuudesta tuotetaan aikuisuudesta käsin, heijastavat lapsuudenaikaiset kokemukset myös tutkittavien myöhempiä elämänkokemuksia. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen menetelmin. Aihepiirinsä ja näkökulmansa vuoksi tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyy muistitietotutkimuksen lisäksi identiteettiin, huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen sekä lapsuudentutkimuksen perinteeseen. Tarkastelu on rajattu laman aikaan eri ikäisinä pääkaupunkiseudulla eläneisiin lapsiin ja nuoriin. Verrattuna huolettomaksi ja harmoniseksi kuvailtuun 1980-lukuun, lama-aika toi tutkittavien arkeen monia ei-toivottuja sekä lapsuuteen kuulumattomia huolia ja haasteita. Aineiston perusteella iällä, perheen lamaa edeltäneillä olosuhteilla, muutosten syvyydellä sekä perheen mukautumiskyvyllä oli merkitystä tutkittavien lama-ajan kokemukseen. Lama näkyi tutkittavien arjessa muun muassa taloudellisena niukkuutena, perhesuhdeongelmina sekä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntymisenä. Varsinkin yrittäjäperheissä laman tuomat muutokset saattoivat olla perustavanlaatuisia. Yhtäältä lama toi esille eroja perheolojen ja varallisuustasojen välillä lisäten ulkopuolisuuden ja häpeän tunteita, toisaalta lamanaikaisten ongelmien yleisyys ja koettu yhteisöllisyys ehkäisivät leimautumista. Haastavista kokemuksista huolimatta tutkimusjoukko edustaa elämässään pärjänneitä aikuisia, joilla lamakokemus näkyy tänä päivänä etenkin huolena tulevaisuudesta ja tarpeena varautua mahdollisiin taloudellisiin haasteisiin.
  • Marila, Timo (2006)
    Tutkielma käsittelee Suomen 1990-luvun lama-aikana julkaistujen pilakuvien tuottamia merkityksiä. Pro gradu -työ selvittää, kuinka merkitys pilakuvissa muodostuu, ja millaisia merkityksiä voidaan purkaa suomalaisissa sanomalehdissä julkaistuista lama-aiheisista pilakuvista. Tutkielma kuuluu laadullisen tutkimuksen piiriin. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu semiotiikan teoriasta ja käsitteistä. Semiotiikkaa hyödynnetään kokonaisvaltaisesti, ja erityisesti huomioidaan sen suhde kuvaan ja tutkimuskohteeseen eli pilakuvaan. Semioottisessa teoriassa paneudutaan erityisesti A. J. Greimasin strukturalistiseen malliin. Pilakuvan ymmärtämiseksi tutkielmassa paneudutaan myös huumorin ja satiirin teoreettiseen perustaan. Merkityksen kokonaisuutta haettaessa tutkielmassa sivutaan myös pilakuvan rakenteellisia ominaisuuksia ja pilakuvalle ominaisia vaikuttamis- ja viestintäkeinoja. Pilakuvan erityispiirteitä tarkastellaan niin ikään sen historian kautta. Lisäksi lama-aiheisen pilakuvan merkityksen tulkintaa valmistetaan laman yhteiskunnallista ja kulttuurista viitekehystä tarkastellen. Tutkielman empiirinen analyysiosuus koostuu kahdeksasta suomalaisissa sanomalehdissä 1990-luvun lama-aikana ilmestyneestä pilakuvasta. Kuvat analysoidaan niin sanottua Greimasin neliötä sekä Greimasin aktanttimallia teoreettisena taustana käyttäen. Analyysi toteutetaan siten, että kuvista luetaan aluksi esiin niistä löytyvät keskeiset aktantit ja niiden väliset binaariset oppositiot. Erityistä hypogrammia apuna käyttäen oppositiot saatetaan lauseen muotoon luettavaksi. Analyysin löydökset syntetisoidaan binaaristen oppositioiden kokonaisuutta tarkastellen. Näiden pohjalta löydökset tulkitaan ja tematisoidaan. Löydetyt teemat eli merkitykset, käsittelevät kulttuurista, poliittista, moraalista ja ympäristöön liittyvää pessimismiä. Lisäksi teemat käsittelevät eliitin ja kansalaisluokan suhdetta sekä kansan ahdistusta ja syyllisyyttä. Tärkeimmät tutkimuksessa käytetyt lähteet ovat A. J. Greimasin aktanttimallia ja semioottista neliötä käsittelevät tekstit, Ray Morrisin semioottis-strukturalistiset pilakuvatutkimukset, Oliver Bennetin kulttuurista pessimismiä käsittelevä teos sekä muun muassa Mikko Lehtosen ja Eero Tarastin semiotiikkaa käsittelevät teokset.
  • Moring, Inka (2000)
    Median maantiede Talouskriisi ja sanomalehti alueellisessa kontekstissa Tämä tutkimus käsittelee alueellisuuden ja alueellisten sanomalehtien journalistisen sisällön suhdetta 1990-luvun talouskriisin aikana Suomessa. Lisensiaatintyö on osa Suomen Akatemian rahoittamaa '1990-luvun talouskriisi' -tutkimusohjelmaa, ja sen mediatutkimusprojektia 'Näin media sen näki, näin kansa sen koki'. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut tarkastella sanomalehtien, alueellisuuden ja talouden suhdetta lehtien sisältöön vaikuttavana tekijänä. Lehtiä on tarkasteltu alueellista yhteisöllisyyttä ja identiteettiä luovina organisaatioina, joiden kautta talouskriisille ja sen seurauksille annetaan eriäviä tulkintoja. Tutkimuksessa on vertailtu neljää alueellista päivälehteä (Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Ilkka ja Lapin Kansa). Tutkimuslehdiksi valittiin alueiden päivälehtiä, jotka toimivat sekä kulttuurisesti että taloudellisesti erilaisilla alueilla. Tutkimuskysymystä lähestytään vuosien 1988-1997 alueellisella sanomalehtiaineistolla. Tutkimusmetodeina on alueaineiston agendan tasoisen temaattisen jakautumisen vertailu, pääkirjoitusten lähiluku sekä päätoimittajien haastattelujen analyysi. Sanomalehtiaineiston lisäksi tutkimuksessa on käytetty Tilastokeskuksen ja Suomen Gallupin tuottamaa materiaalia. Tutkimus osoittaa, että laman jäsentyminen alueellisessa julkisuudessa on yhtälö, johon vaikuttavat useat eri muuttujat. Alueellisen agendan muotoutuminen heijastaa alueen poliittista, kulttuurista, spatiaalista ja taloudellista jäsentymistä sekä alueellisella että kansallisella tasolla. Siihen vaikuttavat lehden sisäinen journalistinen kulttuuri, lehden linja ja aiemmat taustasidokset. Erityisesti siihen vaikuttavat alueellinen vauraus, valtion harjoittama aluepolitikka ja alueen peruselinkeinot. Tutkimuksen tuloksia tarkastellaan neljän alueita erottelevan sfäärin kautta. Nämä ovat poliittinen, spatiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen sfääri. Tutkimuksessa kehitetty merkitystalouden käsite pyrkii kokoamaan alueellisen suhdejärjestelmän edellisten sfäärien tuloksena ja pohtimaan alueellisten muuttujien roolia journalismiin vaikuttavana tekijänä.
  • Hanhela, Tiina (2004)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää nuorten palkansaajien kokemia työelämän laadun muutoksia 1990-luvulla. Lähtökohtana tutkimukselle on suomalaista työelämää käsittelevät 1990-luvulla ja sen jälkeen tehdyt tutkimukset, joista keskeisessä asemassa ovat muun muassa työministeriön vuosittain julkaisemat työolobarometrit. Tutkimuksessa työelämän laatua tarkastellaan Erik Allardtin hyvinvointiteoreettisista lähtökohdista. Työelämän laatu on jaettu kolmeen osaan, joita ovat työn fyysinen ja sosiaalinen laatu sekä itsensä toteuttamisen muodot. Työn fyysisellä laadulla tarkoitetaan työturvallisuutta, työtahtia sekä työn fyysistä rasittavuutta. Työn sosiaalinen laatu muodostuu työpaikan sosiaalisista suhteista, työn henkisestä rasittavuudesta sekä epävarmuuden kokemisesta. Itsensä toteuttamisen muotoja ovat mahdollisuudet vaikuttaa, käyttää kykyjään sekä kehittää itseään työssään. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten 18–35-vuotiaat palkansaajat ovat kokeneet työelämän laadun muuttuneen 1990-luvulla. Lisäksi kartoitetaan, mitä eroja työelämän laadussa on nuorten palkansaajien keskuudessa miesten ja naisten, toimihenkilöiden ja työntekijöiden, eri koulutustaustaisten sekä määräaikaisessa ja vakituisessa työsuhteessa olevien nuorten välillä. Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin ja tutkimuksen perusjoukon muodostavat Suomessa 1990-luvulla työssä käyneet 18–35-vuotiaat palkansaajat. Aineistona tutkimuksessa on käytetty työministeriön haastatteluaineistoja, jotka on kerätty vuosilta 1992–2000 työolobarometri-julkaisuja varten. Aineisto koostuu 3718 nuoren palkansaajan puhelinhaastatteluista. Tutkimuksen tulosten mukaan nuorten palkansaajien henkiset paineet työssä ovat selvästi lisääntyneet 1990-luvulla. Nuoret palkansaajat ovat kokeneet erityisesti kiireen sekä työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen koko 1990-luvun ajan. Samalla myös työn fyysinen rasittavuus on nuorten palkansaajien mielestä hieman yleistynyt. Työn epävarmuutta on koettu enemmän määräaikaisissa kuin vakituisissa työsuhteissa. Nuorten palkansaajien työelämän laatu on myös parantunut, mikä näkyy itsensä toteuttamisen muotojen yleistymisenä. 18–35-vuotiaiden palkansaajien kokemusten mukaan vaikutusmahdollisuudet sekä oman osaamisen hyödyntäminen työssä ovat parantuneet. Vanhemmat palkansaajat ovat kokeneet nuoria enemmän työn fyysisen rasittavuuden lisääntymistä, mutta nuorten kohdalla työn epävarmuus lomauttamisen suhteen on ollut yleisempää. Nuorten kokemien työn henkisten paineiden ja epävarmuuden taustalta heijastuu suomalaisen työelämän 1990-luvulla tapahtuneet muutokset erityisesti taloudellinen lama.
  • Kiriakos, Carol (2003)
    Tutkielman aiheena on yrittäjyys lama-ajan sanomalehtikirjoittelussa. Yrittäjyys on jatkuvasti keskeinen puheenaihe sekä Suomessa että EU:n tasolla, ja sitä pyritään avoimesti edistämään. 1990-luvun lama asettaa yrittäjyyden tarkastelun erityiseen kontekstiin. Lama-aikana yrittäjyys oli laajasti esillä ja se nähtiin keinona vähentää työttömyyttä ja kohentaa taloustilannetta. Toisaalta myös talousrikoksia ja konkursseja tehtiin lama-aikana paljon. Tutkielmassa on tarkoitus selvittää, minkälaista kuvaa (pien)yrittäjyydestä luotiin 1990-luvun lama-ajan Helsingin Sanomien kirjoituksissa. Tutkielmassa ei nojata mihinkään tiettyyn teoriaan, yleisenä viitekehyksenä on aikaisempi yrittäjyystutkimuskeskustelu, mm. yrittäjäksi ryhtymistä käsittelevä tutkimus. Ilmiötä tarkastellaan diskurssianalyyttisesta näkökulmasta. Aineiston luokittelevassa analyysissa sovellettiin aineistolähtöisen teorian (grounded theory) koodausmenetelmiä. Lisäksi diskurssianalyyttisesta traditiosta hyödynnettiin aineiston tulkitsevammassa analyysissa menetelminä retorista analyysia ja mediatutkimuksen kriittistä diskurssianalyysia. Aineistona käytettiin sellaisia Helsingin Sanomien kirjoituksia 1990-luvun alun laman ajalta, joissa haastateltiin pk-yrittäjiä. Yhteenvetona tuloksista voidaan sanoa, että yrittäjäksi ryhtymisestä puhuttiin lähes yksinomaan olosuhteiden pakkona, ja yrittämisen vaikeuksia ja siihen liittyvää raatamista kuvailtiin paljon. Myös yrittäjyyden myönteisistä puolista, kuten itsenäisyydestä ja menestyksestä puhuttiin, mutta ristiriitaisessa valossa. Lama kontekstina näkyi kirjoituksissa. Yrittäjinä esiteltiin pääosin arkisia, usein kovia kokeneita henkilöitä ja jutut olivat ilmestyneet lehdessä sellaisilla osastoilla (kuten Kaupunki, Kotimaa), jotka olivat lähellä tavallista lukijaa. Voidaankin todeta, että yrittäjyyttä käsiteltiin Helsingin Sanomissa siten, että se oli puhuttelevaa tavallisen lukijan kannalta, mutta ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta. Tuloksia voidaan pitää yllättävinä siitä näkökulmasta, että yrittäjyyttä pyritään edistämään. Tärkeimmät lähteet: Yrittäjyyden kohdalla ei käytetty tiettyjä teorioita, vaan viitekehyksenä oli yleisesti yrittäjyyttä ja yrittäjäksi ryhtymistä käsittelevä tutkimus. Diskurssianalyysi: Potter, Wetherell, Jokinen, Juhila, Suoninen, Billig Mediatutkimus: Fairclough
  • Meripaasi, Eija (2004)
    Tässä tutkielmassa on tarkoitus selvittää suomalaisen puuvillateollisuuden kilpailua ja yhteistyötä vuosina 1903–1939. Tutkimuksen kohteena ovat Suomen suurimpien puuvillatehtaiden muodostamat yhteenliittymät, joista ensimmäinen, puuvillarengas, muodostettiin vuonna 1903. Tämä hinta- ja ehtokartelli oli organisaatioltaan puutteellinen eikä sen katsottu olevan riittävä elin rajoittamaan kilpailua tultaessa 1920-luvun lopun lamavuosiin. Vuonna 1932, syvimmän laman ollessa jo ohi, perustettiin puuvillasyndikaatti Puuvillatehtaitten Myyntikonttori (PMK). Kartellin ulkopuolelle jäi kuitenkin yksi Suomen kuudesta puuvillatehtaasta, Porin Puuvilla Oy. Tämä synnytti uudenlaisen kilpailutilanteen; kotimaan markkinoista kilpailivat PMK, Porin tehdas sekä jatkuvasti lisääntyvä ulkomainen tuonti. Porin tehdas liittyi syndikaattiin kolmen ankaran kilpailuvuoden jälkeen vuonna 1935. Tarkastelun kohteena ovat ensinnäkin syyt, miksi puuvillateollisuudessa syntyi tarvetta kilpailun rajoittamiseen 1900-luvun alussa sekä tehtaiden väliseen kiinteämpään yhteistyöhön kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Tämän lisäksi pohditaan sitä, miksi alan kartelloituminen oli pitkä ja vaikea prosessi. Tutkimuksessa tuodaan esiin melko yksityiskohtaisesti tehtailijoitten väliset neuvottelut ja niiden kulku yhteistyökehityksen eri vaiheissa. Näin käyvät ilmi yhtäältä ne edellytykset, joista yhteistyö kehittyi ja toisaalta siihen liittyneet vaikeudet. Tarkastelun kohteena ovat ajankohtaiset ulkoiset tapahtumat kuten maan tullipolitiikka ja taloudellinen tilanne, jotka ensisijaisesti vaikuttivat puuvillateollisuuden sisäisiin tapahtumiin. Toinen keskeinen tutkimuskysymys pyrkii selvittämään niitä seikkoja, miksi puuvillatehtaitten myyntijärjestö perustettiin vasta vuonna 1932 eikä heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin monet muut kartellit organisoituivat uudelleen myyntijärjestöiksi. Tässä yhteydessä pohditaan myös syitä, joiden vuoksi yksi tehtaista jäi syndikaatin ulkopuolelle. Tutkimuksen lähdeaineiston muodostavat puuvillatehtaiden yrityshistoriat, joiden rinnalla olen käyttänyt kesken jäänyttä puuvillarenkaan historiikkia. Vuodesta 1932 tärkeimpänä lähteenä ovat Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin kokouspöytäkirjat ja vuosikertomukset.
  • Kesseli, Katja (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan pääkaupunkiseudun sosiaalisessa rakenteessa tapahtunutta muutosta vuodesta 1990 vuoteen 1995. Lähtökohtana tutkimukselle on analysoida, tapahtuiko pääkaupunkiseudulla laman aikana sosiaalista polarisaatiota. Tätä tarkastellaan ammatti-, koulutustaso- ja tulorakennetta tutkimalla. Lisäksi huomiota kiinnitetään koulutus- ja ammattiryhmittäisiin tuloerojen muutokseen, sekä tarkastellaan ammatti- ja koulutusrakenteiden muutoksien syitä. Tutkimuksen aineistona käytetään noin 11 % otosta yksilötasoisesta rekisteriaineistosta, Eksy95:stä. Tämä aineisto perustuu vuoden 1995 väestölaskentojen pitkittäisaineistoon, jota on täydennetty muista rekistereistä saatavilla tiedoilla. Eksy-aineisto on muodostettu professori Tapani Valkosen ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Aineisto koostuu yhteensä 66 621 havainnosta, joista 67 % oli mukana molempina vuosina. Tutkimus on rajattu koskemaan pääkaupunkiseudulla asuvia 25–64 -vuotiasta väestöä. Laman aikana yksi pääkaupunkiseudun sosiaalisessa rakenteessa tapahtunut merkittävä muutos oli ammatissa toimimattoman väestön osuuden kasvu 20 %:sta 30 %:iin. Ammattirakenne muuttui entistä toimihenkilövaltaisemmaksi työntekijöiden osuuden laskiessa. Suurimman koulutusasteryhmän muodostivat sekä vuonna 1990 että 1995 enintään peruskoulun suorittaneet. Tämän ryhmän osuus kuitenkin laski ja perusastetta korkeammin koulutettujen osuus nousi. Mediaanitulot laskivat laman aikana niin miehillä kuin naisillakin. Tulojen laskiessa myös ammatti- ja koulutusryhmien väliset tuloerot kasvoivat. Ammatti- ja koulutusasterakenteiden muutoksen taustalla vaikuttavat kolme tekijää: siirtyminen ryhmästä toiseen sekä muuttoliikkeen ja iän vaikutus. Ammattirakenteen muutoksesta saatava kuva riippuu käytetystä ammattirakenteen luokittelusta. Tilastokeskuksen luokittelulla eniten merkitystä on ammattiryhmästä toiseen siirtymisellä. Eksy-luokituksella puolestaan muuttoliikkeen vaikutus korostuu. Koulutusasterakenteen muutoksessa vaikuttavin tekijä on ikä: nuoremmat ikäluokat ovat vanhempia ikäluokkia koulutetumpia. Tutkimuksen kaksi tärkeintä ulkomaista innoittajaa olivat Saskia Sassen ja Chris Hamnett, kotimaisista tutkimuksista tärkeimmiksi nousivat Mari Vaattovaaran, Matti Kortteisen ja Markku Lankisen Helsingin ja pääkaupunkiseudun sosiaalista rakennetta sekä segregaatiota koskevat tutkimukset.
  • Vesala, Rasmus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkin, miten suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon, kokemukset taloudellisesta uhasta ja hyvinvointivaltio kytkeytyivät toisiinsa yhteiskunnallisessa murroksessa vuosina 1986–1996. Talouden vapauttaminen, lama, Neuvostoliiton romahtaminen ja politiikan muutokset osuivat samalle ajanjaksolle kuin lisääntynyt julkinen keskustelu maahanmuutosta sekä nopea kasvu maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrässä. Jo 1980-luvun lopulla esiin nousivat julkisuudessa myös maahanmuuttovastainen populismi ja ulkomaalaistaustaisia vastaan suunnatut väkivallanteot. Teoreettinen viitekehys tutkielmalle muodostuu sosiaalipsykologian ryhmäsuhteita ja ennakkoluuloja kuvaavista teorioista sekä maahanmuuttoon liittyvästä yhteiskuntatieteellisestä ja historiallisesta tutkimuksesta. Keskeisiä käsitteitä ovat ennakkoluulot ja rotu, taloudelliset uhkakuvat ja hyvinvointinationalismi. Aineistona toimivat Elinkeinoelämän valtuuskunnan laajat suomalaisten asennetutkimukset, Magdalena Jaakkolan haastattelututkimukset, World Values Survey -kyselyt ja Helsingin Sanomien julkaisemat kyselyt. Analyysia täydennän aikalaisuutisoinnilla ja historiallisella tutkimuskirjallisuudella. Historiallisen kontekstin kartoittamisen ja kuvailevan analyysin lisäksi käytän tutkielmassa logistista regressiota. Menetelmien avulla tutkin, mitkä tekijät muovasivat suomalaisten suhtautumista maahanmuuttoon. Selvitän mitä tapahtuneista muutoksista kyselyaineistot kertovat ja mikä erilaisten taustatekijöiden sekä ajankohdan yhteismerkitys maahanmuuttoasenteille oli. Keskeinen kysymys on myös se, miten suomalaisten historiannarratiiveille rakentuvat käsitykset kansallisesta identiteetistä ja rodusta yhdistyvät taloudellisiin uhkakuviin ja ksenofobiaan, sellaisessa hyvinvointivaltion kehityskaaren pisteessä, jossa muutokset maahanmuutossa ja taloudelliset sekä yhteiskunnalliset mullistukset kohtaavat. Kyselyaineistoihin liittyy problematiikkaa, jonka takia tuloksiin täytyy suhtautua varauksella. Suuri vaikutus on kysymyksenasettelulla ja aineiston keruun ajankohdalla. Maahanmuutto alkoi myös tutkimusaiheena kiinnostamaan vasta sen kasvun ja laajemman yhteiskunnallisen keskustelun myötä. Eri lähteistä kasatut aineistot antavat hyvin vaihtelevan kuvan suomalaisten suhtautumisesta. 1980-luvun julkinen keskustelu ja muutokset pakolaiskiintiöissä aiheuttivat lyhyelläkin aikavälillä paljon vaihtelua eri kyselyiden tuloksissa. Asenteet myös vaikuttavat muuttuneen kielteisemmiksi jo ennen kuin talouden reaaliluvut kääntyivät laman seurauksena huonompaan suuntaan. Asenteet mahdollisesti jyrkkenivät lisääntyneen maahanmuuton takia - toisaalta rasistinen suhde rotuun näyttäisi olleen Suomessa yleistä jo ennen kuin muutos tapahtui. Tulokset tukevat aiempia tutkimuksia sen osalta, että sosioekonominen asema ja etenkin koulutus korreloivat asenteiden kanssa. Kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon verrattuina verrokkiryhmiinsä oli vähän koulutetuilla, työntekijöillä tai työttömillä, miehillä sekä suurien kaupunkien ja Etelä-Suomen ulkopuolella asuvilla. Kiinnostavaa on, että muiden keskuudessa asenteet muuttuivat myönteisemmiksi 1980-luvun lopulla, mutta edellä mainituissa ryhmissä tällaista muutosta ei tapahtunut, joten ero niiden ja muiden välillä syveni jo ennen lamaa. Talouden reaaliluvut eivät selitä yksinään asenteissa tapahtuneita muutoksia kovin vahvasti, jos niitä verrataan aineistoon. Tutkimuksessa havaitaan, että tärkeää on ottaa mukaan myös talouteen liittyvät odotukset ja kokemukset tulevaisuuden uhkatekijöistä. Keskeistä on myös se, miten julkinen keskustelu ja poliittiset toimijat luovat ja muokkaavat näitä odotuksia tai uhkakuvia sekä yhdistävät niitä maahanmuuttajiin. Hyvinvointivaltion heikentymisestä koettu uhka yhdistyi aineistossa kielteiseen suhtautumiseen ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan – sekä rasistiseen ajatteluun. Taloudellisten uhkakuvien ja ryhmien välisten suhteiden välisiä yhteyksiä pohdittaessa on huomioitava myös se historiallinen ja institutionaalinen konteksti, jossa maahanmuutto ja hyvinvointivaltio kohtaavat.
  • Olava, Juha (2001)
    Suomalainen paperiteollisuus menestyi 1930- luvun lamassa hyvin. Hankala taloudellinen tilanne ajoi kansainväliset paperimarkkinat kriisiin, mutta suomalaiset paperintuottajat kasvattivat tuotantoaan ja kykenivät toimimaan kannattavasti. Markkinaosuuden kasvu ja hyvä kannattavuus todistavat, että suomalaisen paperiteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky oli poikkeuksellisen hyvä. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää ne tekijät, jotka mahdollistivat suomalaisen paperiteollisuuden kilpailijamaita paremman menestyksen ja verrata keskeisten menestystekijöiden vaikutusta hyvän kilpailukyvyn muodostumiseen. Tutkimusmenetelmänä käytetään tyypillisen suomalaisen sanomalehtipaperikoneen tuloslaskelmiin suunnattua herkkyysanalyysia. Tyypillisen sanomalehtipaperikoneen kilpailukyvystä tehdyt johtopäätökset katsotaan olevan yleistettävissä koko paperiteollisuutta koskeviksi. Herkkyysanalyysi osoittaa, että markan devalvaatiot, vuosina 1931 ja 1932, olivat erittäin tärkeä suomalaisen paperiteollisuuden menestystekijä. Devalvaatioiden vaikutus kilpailukykyyn oli samaa luokkaa, kuin 1930- luvun ensimmäisinä vuosina saavutettujen mittavien tuotantokustannussäästöjen vaikutus. Lisäksi oli tärkeää, että suuret suomalaiset myyntiorganisaatiot kykenivät turvaamaan paperin menekin. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat: Ahvenainen, Jorma: Suomen paperiteollisuuden kilpailukyky 1920-1930- luvulla. Helsinki 1976. Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen vuosikertomukset 1929-1938. Teollisuustilasto Ulkomaankauppatilasto
  • Saari, Juho (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja 8
  • Jekunen, Lasse (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkielma käsittelee taloudellista neuvottelukuntaa vuosina 1928–1932. Tutkielman tarkoitus on selittää neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa erilaisten talousteorioiden ja taloudellisten ajatusmallien kautta. Tutkielman lähestymistapa on taloushistoriallinen ja tutkimusmetodi teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aihe sidotaan laajempaan 1930-luvun lamaa koskevaan taloushistorialliseen tutkimukseen. Tutkielmasta tekee mielenkiintoisen se, ettei neuvottelukunnan tuotantoa ole aiemmin systemaattisesti analysoitu. Neuvottelukuntaa on kuitenkin pidetty merkittävänä talouspolitiikkaa muotoilevana instituutiona. Tämän tutkielman lähdeaineistona käytetään neuvottelukunnan julkaisuja vuosien 1929 ja 1932 välisenä aikana. Painettuja julkaisuja täydentää arkistomateriaali, joka avaa julkaisujen taustalla käytyä keskustelua. Taloudellisesta neuvottelukunnasta tekee merkittävän sen jäsenet, joihin kuului arvovaltaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja elinkeinoelämän edustajia. Kaikki Suomen merkittävät puolueet olivat edustettuina. Tuotannonaloista teollisuus oli muita aloja voimakkaammin edustettuna. Neuvottelukunnan keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi, Risto Ryti, J. K. Paasikivi, Väinö Tanner ja neuvottelukunnan yleissihteeri Bruno Suviranta. Taloudellisen neuvottelukunnan mielestä lamaan oli johtanut pääoman epätasainen jakautuminen taloudenalojen kesken. Kotimarkkinateollisuus oli vienyt voimavaroja vientiteollisuuden kehitysmahdollisuuksilta. Tähän oli osaksi syynä julkisentalouden kasvanut kulutus ja valtion avokätinen rahapolitiikka. Yli varojen eläminen ja tuhlaaminen oli heikentänyt vientiteollisuuden kilpailukykyä ja saattanut Suomen maksutaseen miinusmerkkiseksi. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa sävytti periaatteen tasolla vahvasti uusklassinen taloustiede ja liberaali talouspolitiikka. Talouslamat koettiin normaaleiksi suhdannevaihteluiksi, joihin ei pystytty talouspolitiikalla juuri vaikuttamaan. Talouslamoilla nähtiin olevan taloutta puhdistava vaikutus. Talouslamoilla oli siten oma kansantaloudellinen tehtävänsä puhdistaa talouden heikkoja rakenteita. Valtion rooli taloudessa nähtiin toisarvoiseksi, enemmänkin talouden esteitä purkavaksi kuin aktiivisen talouspolitiikan harjoittajaksi. Lama-aikoina tuli ottaa opiksi virheistä. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset olivat kapea-alaiset. Merkittävin talouspoliittinen uudistusehdotus oli verotuksen keventäminen erityisesti vientiteollisuuden eduksi. Julkisentalouden tuli samalla sopeutua pienentyneeseen kassavirtaan. Talouspolitiikan suunnittelu oli keskitettävä poliittisen järjestelmän ulkopuoliseen instituutioon. Talouspoliittinen päätöksenteko tuli perustaa tutkimustietoon, joka perustui vahvasti käytännönläheiseen lähestymistapaan. Talousteorioihin ei nojattu perusteellisesti, vaan ainoastaan viitteenomaisesti silloin, kun se sopi omien tarkoitusperien kanssa yhteen. Taloustieteen uudet suuntaukset torjuttiin vähäsanaisesti vääräoppisina. Olisi siis anakronistista väittää, että Ruotsissa tutkimusajankohtana keskustelua herättänyt uusi ekspansiivinen suhdannepolitiikka olisi neuvottelukunnassa koettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Yleinen mielipideympäristö Suomessa tuki vahvasti talouden omaehtoisuutta, jolloin aktiivista suhdannepolitiikkaa ei voitu pitää käytännön vaihtoehtona. Käytännössä taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset eivät olleet klassisen taloustieteen koulukirjaesimerkkejä, vaan niitä voidaan kuvailla pragmaattisiksi. Teollisuuden ja erityisesti vientiteollisuuden edut menivät poikkeuksetta muiden päämäärien edelle. Tosin, uusklassisesta talousteoriasta poiketen, neuvottelukunta myönsi työttömyysongelman ja sen haittavaikutuksen kansantaloudelle. Neuvottelukunnan talouspoliittisessa ohjelmassa ei juuri ollut tilaa sosiaalipolitiikalle tai lama-ajan sosiaalisten kokemusten lieventämiselle. Valtion kassarajoitteen korostaminen vei pohjan sosiaalipolitiikan hyviltä tarkoitusperiltä. Tutkimuksen tulokset antavat kuvan, että talouspoliittinen ohjelma muotoiltiin pienen sisäpiirin ajatusmaailman mukaiseksi. Väitettä ei kuitenkaan voida aukottomasti todistaa tämän tutkielman lähdeaineiston valossa, vaan se kaipaa lisäselvitystä.