Browsing by Subject "lapsen etu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Nikkola, Aku (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2010 suosituksensa alaikäisiin kohdistuvasta epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnista. Valtioiden päättäjille sunnatun suosituksen tavoitteena oli vähentää lasten ja nuorten altistumista runsaasti tyydyttyneitä rasvoja, suolaa ja sokeria sisältävien elintarvikkeiden markkinoinnille. Suosituksen taustalla oli huoli lasten ja nuorten viime vuosikymmenten aikana moninkertaistuneesta liikalihavuudesta – tutkimusnäytön mukaan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnilla on liikalihavuutta lisäävä vaikutus. Suomessa ollaan 11 vuotta myöhemmin tilanteessa, jossa lukuisista kansainvälisistä täytäntöönpanosuosituksista ja lisäselvityksistä huolimatta tarvittaviin toimiin lasten suojelemiseksi ei ole ryhdytty. Suomessa alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin sääntelystä ei ole saatavilla vahvaa tutkimusnäyttöä. Vähiten tutkimustietoa on saatavilla nimenomaan mainonnan rajoittamisesta. Jotta epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin voidaan esittää lainsäädännön keinoin tehtäviä rajoituksia, on ensiksi selvitettävä sääntelyn nykytila. Tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa uutta tietoa elintarvikemarkkinoinnin sääntelyn nykytilasta ensimmäistä kertaa nimenomaan alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin näkökulmasta. Tutkielman taustoittavassa osassa tarkastellaan tutkielmalle olennaista käsitteistöä sekä alaikäisiä elintarvikemarkkinoinnin kohderyhmänä siihen liittyvine erityispiirteineen. Tutkimuksen aiheitta tarkastellaan viime aikaisessa oikeudellisessa keskustelussa keskiöön nousseen lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta, jota voidaan pitää kantavana teemana läpi koko tutkielman. Tässä vaiheessa sääntelylle haasteellisista seikoista tunnistetaan ikäryhmäjaottelu, epäterveellisen elintarvikkeen määritelmä sekä digitaalinen markkinointiympäristö. Tutkielman lainsäädäntöä tarkasteltavassa osassa keskitytään elintarvikemarkkinoinnin kannalta olennaisten kuluttajansuojalain (KSL, 38/1978) ja elintarvikelain (ETL, 297/2021) säädösten, sekä kuluttaja-asiamiehen viranomaiskäytännön tarkasteluun. Tarkastelun yhteydessä havaitaan, ettei lainsäädännön, lain esitöiden tai viranomaisohjeiden perusteella voi riittävällä tarkkuudella päätellä sitä, milloin epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi kohdistuu nimenomaan alaikäisiin. Lisäksi havaitaan, että normatiivisen arvioinnin kannalta ongelmallista on KSL:n markkinointisäännösten alaikäisille takaaman suojan osittainen päällekkyys. Uudistetun ETL:n tarkastelun yhteydessä taas havaitaan, ettei lain esitöissä ole huomioitu alaikäisiä elintarvikemarkkinoinnin kohderyhmänä lainkaan. Valvonta- ja seuraamusjärjestelmän tarkastelussa havaitaan, että kuluttaja-asiamiehen sekä ETL:n toimivaltaisen valvontaviranomaisen toimivaltuutta on laajennettu lainvastaiseen markkinointiin puuttumisen helpottamiseksi. Valvonta- ja seuraamusjärjestelmän kannalta ongelmalliseksi kuitenkin havaitaan, ettei alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden lainmukaisuuden arviointi koske lainkaan markkinoitavan tuotteen ravinnollisia ominaisuuksia. Tutkielmassa edetään tämän jälkeen Suomessa markkinoinnin sääntelyn kannalta olennaisen itsesääntelyn tarkasteluun. Tarkasteltavana on erityisesti Kansainvälisen kauppamarin (ICC) markkinointisäännöstö ja sitä ratkaisukäytännössään soveltava Mainonnan eettinen neuvosto (MEN). Tarkastelussa havaitaan, että MEN on valinnut lausunnoissaan sallivan tulkintalinjan alaikäisiin kohdistuvaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia koskevissa tilanteissa. Ongelmalliseksi lapsen oikeuksien näkökulmasta erityisesti katsotaan, että MEN on lausunnoissaan asettanut elinkeinonharjoittajien edun lapsen edun edelle. Tutkielman arvioivassa osassa lopuksia katsotaan, että nykyisen sääntelyn kannalta ongelmallista on erityisesti 1) alaikäisten saaman erityissuojan eriarvoisuus lainsäädännössä ja itsesääntelynormistossa; 2) sääntelyn tulkinnanvaraisuus; ja 3) valvonnan tehottomuus. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella katsotaan, että A) epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia koskeva sääntely tarvitsee tuekseen elintarvikkeiden luokittelujärjestelmän; B) kuluttaja-asiamiehen linjaus on uudistettava; ja C) alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittamista lainsäädännöllä tulee vakavasti harkita.
  • Rytky, Aino-Maija (Helsingin yliopisto, 2021)
    Isyyden kumoamisen säännökset uudistuivat isyyslain uudistuksen yhteydessä vuonna 2016. Uudistuksen yhteydessä myös lapsen kanneoikeuden käyttöä selkeytettiin. Säännöksiin on erityisesti vaikuttanut korkeimman oikeuden tapaus 2002:13, jonka perusteella alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeuden säännökset pitkälti muodostuivat. Yhteiskunnassa on myös tapahtunut muutoksia ja erityisesti sosiaalisen isyyden merkitys on kasvanut. Sosiaaliselle isyydelle on annettu painoarvoa isyyden kumoamisessa alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeutta käyttäessä ja lapsen edun mukaista saattaa olla säilyttää sosiaalinen isyys, vaikkei se vastaisikaan biologista totuutta. Lähtökohtana lapsen kanneoikeudessa tulisi olla se, että lapsi saa itse päättää kanteen nostamisesta täytettyään 15 vuotta. Tietyissä tilanteissa voi olla kuitenkin tarpeellista kumota isyys jo ennen tätä. Tämän vuoksi alle 15-vuotiaalla lapsella on kanneoikeus isyyden kumoamiseen, mutta tälle kanneoikeudelle on asetettu rajoituksia. Isyyslain 42 §:ssä on säädetty näistä rajoituksissa, eikä alle 15-vuotias lapsi voi käyttää kanneoikeutta itsenäisesti. Alle 15-vuotiaalle lapselle voidaan kuitenkin määrätä edunvalvoja käyttämään kanneoikeutta, mikäli sille on lapsen edun kannalta erittäin painava syy. Tätä erityisen painavaa syytä lapsen edun kannalta ei ole erikseen lainsäädännössä määritetty, vaan sen arviointi on jätetty tuomioistuimen vastuulle. Selviä sääntöjä ei myöskään ole sille, mikä olisi tilanteessa lapsen edun mukaista. Tutkielmassani pyrin selkeyttämään alle 15-vuotiaan kanneoikeutta ja tutkimaan sitä, milloin voisi olla lapsen edun mukaista määrätä edunvalvoja käyttämään alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeutta. Tarkastelen lapsen edun mukaisuutta oikeuskäytännön valossa sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kautta. Erityisesti lapsen etu ja lapsen oikeus osallisuuteen on tärkeässä asemassa alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeuden käytössä. Lapsen etu on otettu isyyslainsäädännön yleiseksi periaatteeksi ja isyyslainsäädännöllä pyritään edistämään lapsen edun toteutumista. Lapsen oikeus osallisuuteen on lapsen oikeuksien sopimuksen yksi yleisperiaatteista ja ilman lapsen mielipiteen selvittämistä, ratkaisu ei voi lähtökohtaisesti olla lapsen edun mukainen. Erillistä kirjausta lapsen kuulemisesta ei ole kuitenkaan otettu isyyslakiin, mutta oikeuskäytännössä on katsottu, että lapsen edun mukaista on selvittää myös alle 15-vuotiaan lapsen mielipide isyyden kumoamiseen. Tutkielmassani käsittelen myös edunvalvojan tehtävää ja sitä, kuka voi hakea lapselle edunvalvojaa isyyden kumoamiskanteen nostamiseksi. Pääsääntöisesti lapsen vanhemmat voivat hakea lapselle edunvalvojaa, ja tämän lisäksi esimerkiksi itseään isänä pitävällä miehellä voi joissain tilanteissa olla oikeus hakea lapselle edunvalvojaa. Tutkielma on pääasiallisesti perhe- ja lapsioikeudellinen ja tarkastelen asiaa nimenomaan lapsen näkökulmasta. Tutkimusmetodi on pääasiallisesti lainoppi, mutta tutkielmassa on myös oikeushistoriallisia piirteitä, sillä käsittelen myös historiallisesta näkökulmasta isyyden kumoamista koskevien säännösten rakentumista.
  • Kurkivuori, Niina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu –tutkielman aihe liittyy lastensuojeluilmoituksen vastaanottamisen ja käsittelyn vaiheeseen lastensuojelussa eli niin sanottuun ensiarviointityöskentelyyn. Lastensuojeluilmoituksen saavuttua sosiaalitoimeen on lastensuojelun työntekijän lain mukaan välittömästi arvioitava, onko lapsella tarve kiireellisille lastensuojelun toimenpiteille. Lisäksi työntekijän on ratkaistava, aloitetaanko sosiaalihuoltolain 36 §:n mukainen palvelutarpeen arviointi. Lastensuojelun sosiaalityön alkuvaiheeseen liittyvä tutkimus on tärkeää, sillä työvaihe on keskeinen määritettäessä lastensuojelun asiakkaaksi tulemisen edellytyksiä. Tutkimuksessa mielenkiinto kohdistuu tapauksiin, joissa lastensuojeluilmoituksessa esiin tuotu huoli ei johda palvelutarpeen arvioinnin tai lastensuojelun asiakkuuden aloittamiseen. Aihetta lähestytään asiakirjojen kautta tutkimalla sosiaalialan ammattilaisten ensiarviointityöskentelystä laatimia asiakaskertomuksia. Tutkimuskysymys liittyy siihen, mitä tietoa lastensuojelun työntekijät tekevät asiakaskertomuksissa näkyväksi ja miten päätös palvelutarpeen arvioinnin tarpeettomuudesta tuodaan niissä esiin. Aineisto käsitti 401 asiakaskertomusta, joista 44 poimittiin tarkemman sisällönanalyysin kohteeksi. Sisällönanalyysin kautta hahmottui kolme keskeistä teemaa, joista tietoa asiakaskertomuksiin kirjattiin. Ensimmäinen oli lapseen kohdistuva huoli, joka liittyi joko lapsen lähipiiriin kuuluvan aikuisen tai lapsen omaan toimintaan. Huolen sisällölliset teemat olivat moninaisia. Toisekseen tietoa kirjattiin lapsen ja perheen elämäntilannetta kannattelevista voimavaroista sekä arvioidusta tuen tarpeesta. Kolmas teema liittyi päätökseen olla aloittamatta palvelutarpeen arviointia. Asiakaskertomuksiin kirjattu tieto oli ensisijaisesti vanhempien tuottamaa. Sen sijaan lapsen asema tiedontuottajana ei ollut selkeä, sillä lapsen tuottamaksi kirjattua tietoa ei asiakaskertomuksissa ollut välttämättä lainkaan. Myös lastensuojelun työntekijöiden oma ammatillinen ääni oli asiakaskertomuksissa vähäistä. Muiden viranomaisten tuottamaa tietoa oli asiakaskertomuksiin kirjattu tapauksesta riippuen. Dokumentointi tekee sosiaalityön prosessit ja syntyvän tiedon näkyväksi. Siksi olisi tärkeää, että työntekijöiden ammatillinen tieto näkyisi selkeämmin ensiarviointityöskentelystä laadituissa asiakaskertomuksissa. Lisäksi lapsen asema tiedontuottajana voitaisiin huomioida kirjaamiskäytännöissä paremmin ja myös lapsen edun näkökulma voisi olla vahvemmin esillä. On kuitenkin muistettava, että mahdolliset puutteet kirjaamiskäytännöissä eivät suoraan kerro puutteista tehdyssä asiakastyössä.
  • Sipari, Salla; Vänskä, Nea; Pollari, Kirsi (Kela, 2017)
    Sosiaali- ja terveysturvan raportteja
    Lapsen edun toteutumiseksi kuntoutuksessa on varmistettava, että turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kirjattu lapsen oikeus osallistua. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli tuottaa kuvaus lapsen kuntoutuksen hyvistä käytännöistä, jotka vahvistavat lapsen osallistumista ja toimijuutta arjessa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin lasten yksilöllisinä toiminnallisina haastatteluina, ammattilaisten ja vanhempien fokusryhmäkeskusteluina sekä tulevaisuustyöpajana. Osallistujat olivat vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta saavia lapsia (N = 6), lasten kuntoutuksen ammattilaisia HUS:sta ja yksityisistä yrityksistä (N = 30) ja lasten vanhempia (N = 4). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapselle merkityksellinen toiminta arjessa mahdollistuu kolmen toisiinsa nivoutuvan elementin kautta, jotka ovat lapsi toimijana, mieluisa toiminta ja yhteistoiminta. Lapsi toimijana käsittää lapsen identiteetin ja minäkuvan, tunteet ja haaveilun, osallisuuden yhteisössä sekä lapsen oman tahdon ilmaisun ja asioihin vaikuttamisen. Lapsen mieluisa toiminta on lapsen maailmaan kiinnittyvää ja lapsentahtista. Se sisältää oppimista ja onnistumista, elämyksellisyyttä ja leikillisyyttä ja tuottaa iloa. Yhteistoiminta rakentuu vastavuoroisessa neuvottelussa sisältäen joustavuutta, vastuun ottoa ja jatkuvuutta. Yhteistoiminta edellyttää valmistautumista ja rakentuu yhteisenä oppimisprosessina, jota suuntaavat yhdessä sovitut tavoitteet ja käytännöt. Lapsen merkityksellisen toiminnan rakentumista arjessa ohjasivat seuraavat arvot: turvallisuus, luottamus, rohkeus, rehellisyys ja yhdenvertaisuus. Lapsen kuntoutuksen hyvän käytännön tekijät ilmensivät yksilöllisten voimavarojen korostamista, lapsen osallistumisen tavoitteiden suuntaisten ratkaisujen löytymistä yhdessä sekä perheen arjen sujumisen tärkeyttä. Moniääninen lapsen edun punninta kuntoutuksessa toteutuu lapsen, perheen ja ammattilaisten kumppanuudessa yhdessä neuvotellen.
  • Norros, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan lastenvalvojan luona tapahtuvaa lapsen mielipiteen selvittämistä ennen lapsen huolto-, asumis- ja tapaamisoikeussopimuksen mahdollista vahvistamista. Aihe on jäänyt vähemmälle huomiolle oikeuskirjallisuudessa, sillä lapsen mielipiteen selvittämistä on tutkittu erityisesti huoltoriitojen, huostaanottojen ja tuomioistuinsovittelujen yhteydessä. Lapsenhuoltolakia (361/1983) uudistettiin hiljattain ja muutokset tulivat voimaan 1.12.2019. Uudistuksen yhteydessä lapsenhuoltolain 8 §:ään lisättiin säännös lastenvalvojan velvollisuudesta keskustella lapsen kanssa henkilökohtaisesti, jos lapsi tähän suostuu ja tämä on tarpeen lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämiseksi. Lastenvalvojan toteuttama lapsen kuuleminen oli myös ennen uudistusta voimassa olleen lain periaatteiden mukaista, mutta muutoksen tarkoituksena oli, että velvollisuus ilmenisi laista selkeämmin. Pääsääntöisesti vastuu lapsen mielipiteen selvittämisestä on edelleen lapsen vanhemmilla. Tutkielmassa on kaksi tutkimuskysymystä. Ensimmäinen kysymys on, mikä funktio lastenvalvojan toteuttamalla lapsen kuulemisella on lapsen edun kannalta. Toiseksi tutkitaan, missä tilanteissa lasta kuullaan lastenvalvojan luona ja miten lastenvalvojat itse kokevat lapsen kuulemisen. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on lainoppi, jota täydentää empiirisen kyselytutkimuksen avulla koottu tutkimusaineisto. Teoreettisena viitekehyksenä toimii lapsen edun periaate. Johtopäätöksenä on, että lastenvalvojan toteuttaman lapsen mielipiteen selvittämisen funktio on monin tavoin kytköksissä nimenomaan lapsen etuun ja sen toteutumisen valvontaan. Kuulemalla lapsen näkemyksiä lastenvalvojan on mahdollista tukea vanhempia kohti lapsen edun mukaista sopimusta. Tutkielmaa varten toteutetun kyselytutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa lastenvalvojista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että lapsen kuuleminen voi auttaa lastenvalvojaa lapsen edun mukaisuuden varmistamisessa. Kun lastenvalvoja kuulee lasta, voi hän paremmin varmistaa, että lapsen intressit otetaan huomioon vanhempien sopimusneuvottelussa. Kuuleminen voi muutoinkin edistää sopimusneuvotteluita. Puolet kyselyn vastaajista koki, että lapsen kuuleminen on edistänyt sopimusneuvotteluita aina tai lähes aina. Kyselytutkimus kuitenkin osoitti, että lasta kuullaan harvoin lastenvalvojan luona ja lastenvalvojat näkivät kuulemisessa paljon haasteita. Tilanteet, joissa lasta kuultiin, liittyivät usein tapauksiin, joissa vanhemmat eivät jostakin syystä onnistuneet tai halunneet selvittää lapsen mielipidettä taikka tuoda sitä ristiriidattomasti lastenvalvojalle esiin. Lapsen kuulemiseen tarvitaan vielä lisää selvyyttä, koulutusta ja yhtenäisiä käytäntöjä, jotta sen potentiaali voidaan täysin hyödyntää.
  • Kähkölä, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lapsen etua lastensuojelulain 4 § 2. momentin mukaisesti huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa lastensuojelutarpeen selvityksen asiakirjoissa. Tutkimuskysymykset ovat 1) Millaisina huolto- ja tapaamisriita-asiakkuudet näyttäytyvät lastensuojelutarpeen selvitysprosessissa? ja 2) Miten lapsen etu toteutuu lastensuojelutarpeen selvityksessä erilaisissa huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa? Tutkimuksen tieteenfilosofisena taustateoriana on sosiaalinen konstruktionismi ja aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimisaineistona ovat dokumentit kahdesta eri lastensuojelutarpeen arviointiyksiköstä. Dokumentit koostuvat yhdeksästä huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksien lastensuojelutarpeen selvitysprosessien asiakirjoista. Dokumentit koostuvat lastensuojelun työntekijöiden kirjaamista muistiinpanoista ja lastensuojelutarpeen selvityksen yhteenvedoista. Lastensuojelulain 4 § 2. momentin mukaisesti tarkasteltuna lapsen etu huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa jakautui negatiivisiin ja positiivisiin tekijöihin. Negatiivisia tekijöitä olivat väkivalta, vanhempien kommunikoinnin vaikeudet ja luottamuspula. Positiivisesti lapsen etuun vaikuttavia tekijöitä olivat yhteisen vanhemmuuden jatkuminen ja lapsen osallisuus. Negatiivisesti ja positiivisesti lapsen etuun vaikuttavien tekijöiden perusteella huolto- ja tapaamisriita-asiakkuudet jakautuivat kolmeen eri tyyppiin. Tyypit ovat 1) Riitaan keskittyneet vanhemmat -tyyppi, 2) Kohti yhteistä vanhemmuutta -tyyppi ja 3) Pitkittyneen huoltoriidan uhka -tyyppi. Näissä eri huolto- ja tapaamisriitatyypissä lapsen etu toteutui eri tavoin. Huolto- ja tapaamisriidoissa tärkein lapsen etuun ja hyvinvointiin vaikuttava tekijä on se, miten vanhemmat pystyvät toimimaan eron jälkeen vanhempina ja asettamaan lapsen edun toteutumisen ensiarvoisen tärkeäksi. Yhtenä tärkeänä lastensuojelun tehtävänä on tukea vanhemmuutta ja nimenomaan huolto-ja tapaamisriidoissa tukea yhteisen vanhemmuuden jatkumista. Työskentelytavat eivät tue tätä, sillä tulosten mukaan lastensuojelun työntekijät tapasivat vanhempia pääsääntöisesti erikseen ja lasta ei tavattu yhdessä etävanhemman kanssa. Lastensuojelussa ei toteutunut lapsilähtöinen perhekeskeinen työote. Lapsen etuna voidaan pitää lapsen osallisuutta, mikä tarkoittaa onnistuneita yhteisiä tapaamisia lasten ja lastensuojelun työntekijöiden kanssa. Lapsien ottaessa oma-aloitteisesti esille vanhempien riidat tai toiveet eroon liittyen, eivät sosiaalityötekijät jatkaneet keskustelua asiasta. Lapsen voi olla kuitenkin vaikea tuoda ajatuksiaan esille siitä syystä, että lapsi voi kokea huolto- ja tapaamisriidoissa vanhempien puolelta jopa painostus- ja uhkapuheita tullessaan lastensuojelun tapaamiseen. Lastensuojelun työntekijöiden toiminta lapsen edun toteutumiseksi näyttäytyi erilaisissa huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa vanhemmuuteen vastuuttamisena, lastensuojelun avohuollon asiakkuuteen siirtämisenä eli lastensuojelun asiakkuuden aloittamisena sekä tilanteena, joka ei ollut lastensuojelun keinoin autettavissa. Lastensuojelulla on tärkeä rooli lapsen edun turvaajana huolto- ja tapaamisriidoissa, joten on tärkeä kehittää työmenetelmiä, jotka vastaavat niihin tarpeisiin ja haasteisiin, joita on huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa. Parasta lastensuojelua lapsen edun näkökulmasta olisi, jos ennaltaehkäisevällä lastensuojelulla ja verkostotyöllä voitaisiin auttaa vanhempia ja lapsia riittävän varhain ja näin ehkäistä vanhempien riidan syventyminen.
  • Päkkilä, Hanna-Leena (2005)
    Tämän tutkimuksen aiheena on lapsen näkökulma lastensuojelun asiakkuudessa, tarkemmin huostaanotossa ja sijoittamisessa kodin ulkopuolelle. Lapsen näkökulmaa ja kokemuksia olen tavoittanut haastattelemalla neljää asiakasnuorta. Aineistossa oli myös heidän lastensuojeluasiat(114 sivua).Lisäksi olen haastatellut nuorten sosiaalityötekijöitä (kuusi haastateltavaa). Haastattelemieni nuorten lastensuojelun asiakkuudet syyt olivat ainutlaatuisia. Kolmella heistä oli koulu- ja käyttäytymisvaikeuksia sekä päihdeongelmia. Nuorista yksi oli huostaan otettu vanhemman päihdeongelman johdosta. Nämä kuvaukset kertovat ensisijaisista asiakkuuden syistä, mutta tarkemmin tutustuessani nuorten elämäntilanteisiin, löytyi niistä viitteitä moniin muihin lastensuojelullista huolta aiheuttaviin tekijöihin. He olivat olleetkin lastensuojelun asiakkaana ennen huostaanottoa useiden vuosien ajan. Haastattelemani sosiaalityöntekijöillä oli työkokemusta sosiaalitoimiston lastensuojelutyöstä kolmen ja kahdenkymmenen vuoden väliltä. Yhteistä heille oli se, että kaikilla heillä oli kokemusta SAS-työmenetelmästä lastensuojelun sijoitusten yhteydessä. Tutkimukseni ensimmäisenä tehtävänä on tuoda esiin, miten lapset ja sosiaalityöntekijät kuvaavat ja kokevat lastensuojelullisen huolen ennen huostaanottoa ja sijoitusta kodin ulkopuolelle.Olen konkretisoinut tätä huolta käyttämällä haastatteluissa apuvälineenä Huolen vyöhykkeet –lomaketta. Analyysissä olen määritellyt huolta kognitiivisista, emotionaalisista sekä moraalisista ulottuvuuksista, joita Tarja Heino (1997) on käyttänyt omassa väitöskirjassaan ”Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa”. Tämä teos on yksi tutkimukseni keskeisistä lähteistä. Toisena tehtävä selvitän, miten lapset kokevat huostaanoton ja sijoituksen kodin ulkopuolelle. Kolmas tutkimustehtävä liittyy lasten ja sosiaalityöntekijöiden kokemuksiin SAS-työmenetelmästä. SAS-lyhenne tulee sanoista selvitä, arvioi, sijoita. Sanat kuvaavat sitä prosessia millä lastensuojelun sijoituksia toteutetaan. Tutkimukseni paikantuu Lappeenrannan kaupunkiin, jossa tutkimukseni aikana aloitettiin sosiaalityön rakenneuudistus. Siinä yhtenä kohteena on ollut sijaishuoltoon keskittyvien tehtävien uudelleen organisoiminen ja SAS-toiminta. Lastensuojelutyötä on uudistettu paitsi sijaishuollon osalta, on koko lastensuojelussa tehty arvovalinta lapsilähtöisestä työtavasta. Siinä korostetaan lapsen subjektiivisuutta omassa asiakkuudessaan. Tässä tutkimuksessa lapsilähtöisyys on keskeisessä asemassa. Olen tarkastellut lapsen asemaan lastensuojelussa muun muassa ammatillisissa, juridisissa ja lapsen edun kehyksissä. Olen halunnut tutkia kokemuksia. Siksi tutkimusotteeni liittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan, jossa keskeistä on ihmiskäsitys, kokemus, tulkinta ja ymmärrys. Sosiaalityön tutkimukseen tämä ajattelu sopii hyvin, koska siinä huomioidaan ihmisten omat käsitykset, subjektiiviset kokemukset ja tavat käsitellä tietoa. Unohtamatta kulttuurin ja yhteisöllisyyden merkitystä. Tutkimukseni johtopäätöksissä olen tarkastellut lapsen näkökulmaan lastensuojelussa osallisuuden ja luottamuksellisuuden kysymyksinä, jotka aineistoni tuotti. Lapsella on tarve olla mukana häntä koskevissa päätöksissä, tulla kuulluksi ja nähdyksi kaikilla lastensuojelun areenoilla. Nuoret toivoivat luottamusta heidän mielipiteisiinsä, he toivoivat ympärilleen turvallisia raameja ja luotettavia aikuisia. Asiakkuuden alkuvaiheessa sosiaalityöntekijät eivät sitä olleet, he olivat nuorelle vihamiehinä ja kontrollin edustajina. Pitemmän asiakkuuden ja jaettujen kokemusten jälkeen nuorten asenne työntekijöitä kohtaan lieveni, samalla ymmärrys tehtyjä ratkaisuja kohtaan lisääntyi. Huostaanottoa ja sijoitus kodin ulkopuolelle oli nuorelle kriisi. Siihen liittyy pelkoa, ahdistusta, tuskaa ja voimattomuutta. Tutkimukseni nuoret ovat nousseet siitä kriisistä kohti aikuisuutta, jolta he odottavat opiskelua, ammattia ja perhe-elämää.
  • Vänskä, Nea; Sipari, Salla; Pollari, Kirsi; Huisman, Annu (Kela, 2018)
    Kuntoutusta kehittämässä 2
    Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeen lähtökohtana oli kysymys siitä, miten lapsen etu toteutuu kuntoutuksessa. Tämän kysymyksen perusteella hankkeessa päätettiin vahvistaa lapsen aktiivista toimijuutta ja osallistumista hänelle mielekkäisiin toimintoihin arjessa. Kolmevuotisessa hankkeessa kehitettiin neljä uutta välinettä, jotka edistävät lapsen osallistumista ja aktiivista toimijuutta kuntoutumisprosessissa kiinnittyen lapsen omaan toimintaympäristöön. Perhe ja ammattilaiset käyttävät kehitettyjä välineitä yhdessä. LOOK-hanke oli Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun Keskusliiton yhteistyönä toteutunut hanke. Hankkeelle saatiin Kelan kehittämisrahoitusta (KKRL 12 §), vuosina 2014–2017. Hankkeen kehittäjäkumppaneina toimivat Fysios (entinen Resiinafysio), Terapiatalo Tonus ja Terapeija sekä HUS:n lasten ja nuorten kuntoutusyksikkö. Hankkeen aikana kehittäjäverkosto laajeni myös muihin yrityksiin ja toimijoihin pääkaupunkiseudulla. Hanketoimintaan osallistui valtakunnallisesti ja moniammatillisesti toimijoita lasten kuntoutusalalta sekä vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta saavia lapsia ja heidän vanhempiaan. LOOK-hanke suunniteltiin näyttöön perustuvaksi kehittämisprosessiksi kuntoutuksen käytännössä. Hankkeesta ja sen tuloksista on julkaistu useita raportteja. Tämä raportti on hankkeen arviointiraportti. Arvioinnissa punnitaan tulosten suhdetta tavoitteisiin, saavutettuja vaikutuksia sekä prosessin kulkua. Julkaisussa tarkastellaan myös hanketoiminnan juurruttamissuunnitelman toteutusta ja tulosten levittämistä. Arviointiin perustuen on tehty päätelmiä siitä, miten ja mihin suuntaan lasten ja nuorten kuntoutusta tulisi tulevaisuudessa kehittää. Lasten ja nuorten kuntoutus ja sen kehittäminen ovat yhdessä kehkeytyviä oppimisprosesseja, jossa ammattilaiset ja perhe etsivät ratkaisuja ja mahdollistavat lapsen kuntoutumista hänen omassa toimintaympäristössä ja arjen rutiineissa.
  • Pietarinen, Anni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan lapsen oikeuksien asemaa korkeimman hallinto-oikeuden ulkomaalaisoikeudellisessa oikeuskäytännössä. Lapsen oikeuksiin liittyvät oikeustapaukset ulkomaalaisoikeudessa ilmentävät tuomioistuimiin kohdistuvaa ristipainetta noudattaa kansallisen ulkomaalaislainsäädännön sääntelemää kontrollipolitiikkaa ja samalla varmistaa ihmis- ja perusoikeusvelvoitteiden toteutuminen sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta. Tutkielmassa vastataan kysymyksiin, miten yleistä lapsen edun huomioonottaminen ratkaisuissa on, millä tasolla lapsen edun toteutumista arvioidaan ja miten tämä on muuttunut vertailuajanjakson aikana. Tutkielmassa tarkastellaan ulkomaalaisasian asiaryhmän ja ratkaisun lopputuloksen korrelaatiota lapsen edun huomioimisen kanssa. Lisäksi tarkastellaan ratkaisuissa käytettyjä oikeuslähteitä lapsen edusta ja lapsen edulle annettuja merkityssisältöjä. Menetelmällisesti tutkielma on yhdistelmä lainoppia ja empiiristä oikeustutkimusta. Empiirinen oikeustutkimus koostuu oikeustapausten ratkaisujen kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta analyysistä. Aineisto koostuu KHO:n vuosien 2005-2019 ulkomaalaisoikeudellisista ennakkoratkaisuista, jotka koskevat jollain tavalla alaikäistä. Yhteensä näitä on 90. Ulkomaaliasoikeuden sääntelypohja on monitasoinen: se koostuu ihmisoikeussopimuksista, EU-oikeuslähteistä ja kansallisesta lainsäädännöstä sekä kaikkien näiden tasojen oikeuskäytännöstä. Lapsen edun kannalta Lapsen oikeuksien sopimus on keskeisin oikeuslähde. Monissa EU-oikeuslähteissä säännellään tarkasti lapsen edun asemasta ulkomaaliasoikeudessa. Tarkasteltavista ratkaisuista lapsen etu on huomioitu 57 %:ssa tapauksista, mikä on kohtalaisen hyvä tulos. Ajallisesti lapsen edun huomioinnin kehitys on ollut epätasaista aaltoliikehdintää. Lapsen edun erittäin suppea arviointi ratkaisuissa on yleistä. Lapsen etu huomioidaan hieman paremmin lopputulokseltaan negatiivisissa kuin positiivisissa ratkaisuissa. Lapsen etu otetaan huomioon parhaiten perheenyhdistämistapauksissa. Huomattavasti heikommin se huomioidaan maastapoistamisratkaisuissa, etenkin karkotusratkaisuissa. Lapsen edun huomiointi on puutteellista ihmiskaupparatkaisuissa. Lapsen oikeuksien sopimukseen viitataan eniten perheenyhdistämisratkaisuissa. Lapsen etu huomioidaan yleisesti epätasaisesti eri ratkaisussa. Lapsen edun sisältö määrittyy KHO:n ratkaisuissa tapauskohtaisesti. Usein lapsen edun sisältö ja sille annettava painoarvo kumpuavat ulkomaalaislain pykälistä sekä esitöistä. Tilanteissa, joissa kansallinen lainsäädäntö on puutteellinen ja lapsen etu palautuu EU-oikeuslähteisiin, KHO on kuitenkin antanut lapsen edulle merkittävää painoarvoa. Ihmisoikeuksien minimistandardien soveltaminen johtaa siihen, että lapsen etua arvotetaan yleisesti eri tavalla EU-liitännäisissä asioissa kuin muissa. Ei ole merkkejä siitä, että KHO harjoittaisi ulkomaalaisoikeudellisissa ratkaisuissa lapsen edun kohdalla aktiivista perustuslakikontrollia. Lapsen edusta säänteleminen perusoikeustasolla sekä tarkemmat ohjeistukset lapsen edun arviointia varten laissa ja esitöissä edesauttaisivat lapsen edun johdonmukaisempaa ja perusteellisempaa huomiointia ulkomaalaisasioissa.
  • Siren, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttoviranomaisen perusteluvelvollisuutta perheensä mukana turvapaikkaa hakevan lapsen edun menettelytakeena, jotta lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) turvaama lapsen oikeus saada etunsa arvioiduksi ja otetuksi ensisijaisesti huomioon myös aineellisesti toteutuisi. Lapsen edulla on sekä sisällöllinen, että menettelyllinen puoli. Jotta etu tulee aineellisesti huomioiduksi, on lapsen etu arvioitava. Arvioinnissa on huomioitava LOS:n perustuvat tekijät sekä punnittava lapsen intressejä muita intressejä vasten. Lasta on myös kuultava, muuten lapsen etu ei täysimääräisenä toteudu. Perusteleminen on lapsen edun muodollinen menettelytae. Turvapaikanhakijalapset ovat kahdenkertaisesti haavoittuvaisessa asemassa. Perheyhteys korostuu ja lapsen etu arvioidaan osana perheen aikuisille hakijoille tehtävää päätöstä. Lapsen oikeudet ja etu eivät välttämättä eivät välttämättä toteudu ulkomaalaislain tavoitteiden, hallitun maahanmuuton ja toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien edistämisen, ristipaineissa. Monissa lapsioikeudellisissa tutkimuksissa on ilmennyt puutteita lapsen edun arvionnissa ja päätösten perusteluissa. Edellisenä hallituskautena tehdyt ulkomaalaislain muutokset ovat heikentäneet turvapaikanhakijoiden, myös lasten, oikeusturvaa. Perustuslaki (PL) turvaa jokaiselle oikeusturvaperusoikeuden (PL 21§). Siihen sisältyy hyvän hallinnon takeena oikeus saada perusteltupäätös. Siitä säädetään myös hallintolain 45 §:ssä. Viranomaisella on velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeudet (PL 22§) ja soveltaa lakeja perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti. Oikeus saada perusteltu päätös on lapsen perusoikeus ja se takaa oikeudellisen lapsen edun toteutumisen. Kansainvälisen suojelun myöntämisen sääntelyssä on monia avoimia kriteerejä ja niitä soveltaessa viranomainen käyttää väistämättä harkintavaltaa. Vain avoimien perustelujen kautta harkintavalta ja lapsen edun arvioinnin punninta tulevat näkyväksi. Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi. Tutkielmaan suppeahkossa empiirisessä, tapaustutkimuksellisessa osiossa tarkastellaan maahanmuuttoviranomaisen päätöksiä, joissa lapsi on perheensä mukana hakenut kansainvälistä suojelua. Tarkastelu kohdistuu nimenomaan päätöksen perusteluihin ja tarkastelu tapahtuu sitä kehikkoa vasten, jonka mukaan lainopillisesti maahanmuuttoviranomaisen on päätöksensä perusteltava sen takeena, että lapsen oikeus etunsa ensisijaiseen huomioon ottamiseen ja sitä kautta täysimääräisen oikeusturvaan toteutuu. Tarkastelusta ilmenee, että lapsen edun arviointia avataan perusteluissa suppeasti, eikä sitä arvioida kaikkia oleellisia tekijöitä vasten.
  • Kotkavuori, Aapo (Helsingfors universitet, 2013)
    Tässä pro gradu –työssä tarkastellaan lapsen edun käsitettä ja lapsen edun perusteluita tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä eriteltyjä, huostaanoton tarpeen arviointiin vaikuttavia, vanhempiin ja lapseen liittyviä negatiivisia ja positiivisia tekijöitä. Teoreettinen viitekehys keskittyy tarkastelemaan lastensuojelua ja lapsen edun käsitettä sekä siitä käytyä kotimaista ja kansainvälistä keskustelua. Lapsen etu on keskeisin lastensuojelua ohjaava periaate. Tässä tutkimuksessa kysymys 'Mitä on lapsen etu?' on kaksiulotteinen: yhtäältä voidaan kysyä, mitä lapsen etu on käsitteenä, ja toisaalta, mitä lapsen etu on yksittäisen lapsen kohdalla. Lapsen edun käsitettä on kritisoitu muun muassa siitä, että se on sisällötön ja sen saamat merkitykset ovat kulttuuriin ja aikaan sidottuja. Vuonna 2008 Suomessa astui voimaan lastensuojelulaki, joka velvoittaa aiempaa painokkaammin ottamaan huomioon lapsen edun huostaanottoja tehtäessä. Tämän tutkimuksen aineistona on Helsingin hallinto-oikeuden tekemät tahdonvastaiset huostaanottopäätökset vuosilta 2008-2009. Tutkimusaineisto on rajattu koskemaan 0–11-vuotiaita lapsia. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, millä ja miten lapsen etua perustellaan hallinto-oikeuden johtopäätöksissä. Tutkimusmenetelminä ovat aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja sisällön erittely. Hallinto-oikeuden erittelemistä huostaanottoon vaikuttavista tekijöistä ja lapsen edun perusteluista on muodostettu niitä kuvaavat luokat. Huostaanottoon vaikuttavien tekijöiden luokittelusta kävi ilmi, että hallinto-oikeus kiinnittää muodostuneiden luokkien lukumäärän perusteella enemmän huomiota vanhemmuuden arviointiin ja erittelyyn kuin lapsen hyvinvoinnin arviointiin. Tulos ei kuitenkaan kerro sitä, kumpaa hallinto-oikeus ratkaisuja tehdessään enemmän painottaa. Lapsen edun perusteluille löydettiin kolme luokkaa: 'perustelemattomat' eli toteavat perustelut, heikot perustelut ja vahvat perustelut. Luokat eroavat toisistaan siinä, kuinka selkeitä ja yksiselitteisiä lapsen edun perustelut ovat. Suurimmassa osassa päätöksiä lapsen edun perustelu on joko toteava tai sitä ei ole ollenkaan (68 %). Tutkimuksen keskeisin tulos on se, ettei lapsen etua perustella selkeästi tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä. Päätökset ovat muilta osin yleensä hyvin perusteltuja, mutta lapsen edun arviointiprosessi jää kirjoittamatta auki ja näin ollen epäselväksi.
  • Toivonen, Pia (2002)
    Tutkielman aiheena on pienten lasten kotihoito vanhempien näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisin perusteluin vanhemmat kannattavat kotihoitoa ja sen ensisijaista tukemista perhepoliittisin keinoin. Tutkielma keskittyy lasten kotihoitoon ja muut hoitomuodot on rajattu pois. Aineisto koostuu avovastauksista. Aineisto on kerätty osana Kansaneläkelaitoksen ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen teettämää valtakunnallista lasten hoidon kyselytutkimusta. Avovastauksessa vanhemmille annettiin mahdollisuus lähettää omiin kokemuksiinsa perustuvia terveisiä lasten hoidosta perhepolitiikan suunnittelijoille ja päättäjille. Tutkielman aineistona on käytetty osaa näistä terveisistä. Tutkimusmenetelmänä on induktiivinen sisällön analyysi. Vastauksista on poimittu ajatussisältöjä, jotka toimivat analyysiyksikköinä. Analyysiyksiköt on abstrahoitu ja niistä on muodostettu kategorioita. Vanhemmat kannattavat kotihoidon ensisijaista tukemista koska heidän mukaansa koti on lapsen paras hoitopaikka. Kotihoidossa toteutuu parhaiten lapsen, vanhempien sekä yhteiskunnan etu. Vastauksissa määritellään nämä edut vanhempien näkökulmasta. Kodin merkityksiin ja etujen toteumiseen liittyvät ajatussisällöt muodostavat ensimmäisen yläkategorian. Toisen yläkategorian muodostavat ne kotihoidon ensisijaisen tukemisen perustelut, joiden mukaan nykyisessä kotihoidon tuen järjestelmässä on puutteita. Puutteina nähdään liian pieni taloudellinen tuki, jonka vuoksi kotihoito ei välttämättä ole vaihtoehto hoitomuodon valinnassa. Tuki ei kannusta vanhempia jäämään kotiin hoitamaan lapsia. Lisäksi vastauksissa tulee esiin toivomus siitä, että asenne yhteiskunnassa muuttuisi myönteisemmäksi niitä vanhempia kohtaan, jotka hoitavat lasta kotona. Lähteinä on käytetty suomalaisia perhepolitiikan ja sosiaalipolitiikan tutkimuksia sekä lastensuojelun ammattilaisten kirjoituksia lapsen edusta. Tutkielmassa kerrataan lyhyesti kotihoidon historia Suomessa sekä kotihoitoon liittyvät ongelmat.
  • Pigg, Minnamari (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan elatuslain 1 §:n mukaista lapsen oikeutta riittävään elatukseen suhteessa lain 2 §:n mukaiseen vanhemman elatuskykyyn. Pyrin tarkastelemaan sitä, miten vanhemman elatuskykyä ja siinä tapahtuviin muutoksia arvioidaan sekä missä määrin vanhemmalla on esimerkiksi velvollisuus tinkiä omasta elintasostaan taatakseen lapsen riittävän elatuksen toteutumisen. Lisäksi tarkastelen sitä, miten lapsen tarve ja vanhemman elatuskyky suhtautuvat toisiinsa. Tutkimuksessa on tarpeen syventyä erityisesti riittävän elatuksen käsitteen ympärille. Näkisin, että riittävän elatuksen käsite tarkoittaa myös sitä, että lapsen etu toteutuu parhaiten elatusapua koskevissa ratkaisuissa. Riittävä elatus tarkoittaa sellaista elatusta, jossa lapsen tarpeet tulevat asianmukaisella tavalla tyydytyksi. Lisäksi tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuissa on otettu huomioon lapsen tarve suhteessa vanhemman elatuskykyyn sekä miten ratkaisuissa, oikeuskirjallisuudessa ja elatusapuohjeessa on suhtauduttu vanhemman elatuskyvyssä tapahtuviin muutoksiin. Tutkimuskysymykselle on tarvetta, sillä erityisesti lapsen edun periaatteen kannalta elatuslaki on ongelmallinen. Itse elatuslaissa sitä ei ole mainittu ollenkaan sekä sen valmistelussa se on vaikuttanut vain varsin välillisesti. Lasten oikeuksien sopimus ratifioitiin1970-luvulla lapsioikeudelliset periaatteet eivät olleet vielä lyöneet itseänsä Suomen lainsäädännössä läpi sillä tasolla kuin ne tänä päivänä tulisi olla.
  • Långström, Katarina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan sijaissynnytystä koskevaa lainsäädäntöä ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on vastata kysymykseen siitä, ovatko sijaissynnytysjärjestelyt yhteensovitettavissa perus- ja ihmisoikeuksien kanssa. Sijaissynnytykseen ihmisoikeuskysymyksenä liittyy ratkaisemattomia teoriatason kysymyksiä arvioitaessa sitä, ovatko sijaissynnytysjärjestelyt perus- ja ihmisoikeuksien kanssa yhteensovitettavissa. Tämä käy ilmi sekä suomalaisista että kansainvälisistä lainvalmisteluaineistoista. Tarkastelu rajautuu sijaissynnyttäjänä toimivan naisen osalta ihmisarvon loukkaamattomuuden vaatimukseen, ja järjestelyn tuloksena syntyvän lapsen osalta lapsen yksityis- ja perhe-elämän suojaan sekä lapsen etuun. Ihmisarvo-osio kytkeytyy kotimaassa käynnissä olevaan keskusteluun altruististen sijaissynnytysjärjestelyiden sallittavuuden edellytysten selvittämisestä, ja on luonteeltaan teoreettinen. Ihmisarvokeskustelun kanssa erottamattomalla tavalla rinnakkaisena tutkielmassa nostetaan esiin lapsen oikeudet, erityisesti sijaissynnytysjärjestelyn tuloksena syntyvän lapsen näkökulmasta. Myös lapsen osalta pohdittavaksi nousee ihmiskauppaan ja ihmisarvoon liittyvät kysymykset, mutta tutkielman rajallisuuden vuoksi tutkielmassa keskitytään lapsen oikeuksien osalta tilanteisiin, joissa Suomeen tuodaan sijaissynnytettyjä lapsia ulkomailta. Tällaisessa tilanteessa tarkastelun keskiköön nousee lapsen oikeus vanhempiin ja identiteettiin. Tutkielmassa esitetään yksi tapa systematisoida ihmisarvon ja lapsen oikeuksien suhdetta sijaissynnytystä koskevissa tapauksissa. Ratkaisevaan asemaan nousee ihmisarvon määrittelykysymyksen lisäksi ordre public -ehdottomuusperiaate. Lopuksi esitetään, että perus- ja ihmisoikeusnäkökohtien huomioiminen voi vaatia muutoksia sijaissynnytystä koskevaan sääntelyyn.
  • Pere, Pekka Juhani (2017)
  • Lipponen, Miia (2007)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen on valvottujen tapaamisten asiakkuusprosessi. Tutkimukseni toisena tarkoituksena on selvittää, millaisia ajatuksia ja näkemyksiä asiantuntijoilla on lapsen edusta ja lapsen edun toteutumisen ehdoista valvotuissa tapaamisissa. Lorraine Fox Harding on luonut neljä lapsen edun perspektiiviä, jotka ovat minimalistinen-, valtiopaternalistinen-, biologisten vanhempien oikeuksien - ja lasten oikeuksien ja vapauksien perspektiivi. Tutkimuksen kolmantena tehtävänä on tarkastella, miten erilaiset lapsen edun perspektiivit ovat paikannettavissa tutkimusaineistosta. Tutkimustani varten haastattelin kuutta asiantuntijaa, jotka kaikki olivat jollakin tavoin työnsä puolesta sidoksissa valvottuihin tapaamisiin. Yhteistä kaikille haastateltaville oli se, että heillä on työtehtäviä, jotka liittyvät valvottujen tapaamisten järjestämiseen, koordinointiin tai toteuttamiseen. Tutkimuksen lähestymistapoina on käytetty fenomenografiaa ja hermeneutiikkaa. Tutkimusaineiston analyysitapana on käytetty sisällön analyysia. Aineiston luokittelu eteni kolmessa vaiheessa siten, että ensin aineistosta poimittiin kaikki asiakkuusprosessiin liittyvät tekstit, joiden pohjalta rakennettiin kuvausta asiakkuuden prosessista. Toisessa vaiheessa aineisto teemoiteltiin ja luokiteltiin lapsen edun näkökulmasta. Luokiksi muodostui: lapsen suhde omaan itseen, lapsen ja lähivanhemman suhde, lapsen ja tapaavan vanhemman suhde, lapsen suhde viranomaisiin ja tapaamisvalvojan suhde vanhempiin ja lapseen. Kolmannessa vaiheessa teemoja ja luokkia tarkasteltiin neljän Fox Hardingin luomista lapsen edun perspektiiveistä käsin. Valvottujen tapaamisten asiakkuuden prosessi eteni pääsääntöisesti tietyn kaavan mukaisesti, josta oli erotettavissa selkeä asiakkuuden alku, tapaamisten aika ja suunnitelmallinen loppu. Osalla asiakkaista asiakkuus päättyi ilman etukäteissuunnitelmaa. Lapsen etu näyttäytyi aineiston valossa monimutkaisena ja ristiriitojen sävyttämänä sekä erilaisiin suhteisiin kietoutuneena. Lapsen etu määrittyi niistä suhteista käsin, jossa lapsi eli ja oli toimijana. Lapsen asema ja oikeus olla osallisena omassa asiassaan oli sidoksissa lapsen ikään ja kehitystasoon sekä lainsäädäntöön. Valtaosa lähivanhemmista pyrki tukemaan ja rohkaisemaan lasta tapaamisiin. Lähivanhemman rooli oli merkittävä tekijä siinä, kuinka lapsi suhtautui tapaavan vanhempaan. Pääsääntöisesti tapaamisten valvonnan avulla voitiin edesauttaa lapsen ja tapaavan vanhemman suhteen kehittymistä. Kaikissa tilanteissa ei kuitenkaan ollut syytä pyrkiä muuttamaan jo olemassa olevaa suhdetta. Valvojien rooli suhteessa vanhempiin ja lapseen vaihteli paljon ja muotoutui kunkin perheen kohdalla omanlaisekseen. Perheen tarpeet ja toiveet sekä erityisesti lapsen tilanne pyrittiin huomioimaan kaikessa toiminnassa, niiden toimintaehtojen puitteissa, mitä tapaamispaikoissa oli. Fox Hardingin kuvaamat neljä lapsen edun perspektiiviä ovat kakki paikannettavissa haastateltavien puheessa. Mikään lapsen edun perspektiivi ei kuitenkaan noussut merkittävästi ylitse toisten, vaan jokaisella perspektiivillä oli oma sijansa haastateltavien puheessa.