Browsing by Subject "lapsen huolto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Sarasoja, Laura; Rantala, Kati (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 2/2015
  • Santonen, Satu (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielman tavoitteena on tutkia sitä, miten vieraannuttaminen näyttäytyy olosuhdeselvityksissä ja miten vieraannuttamisesta selvityksissä kirjoitetaan. Vieraannuttamisella tarkoitetaan lapsen manipuloimista toista vanhempaa vastaan eron jälkeen. Toiminnan tavoitteena on saada lapsi vastustamaan tapaamisia ja sitä kautta etäännyttää lapsi toisesta vanhemmasta. Vieraannuttamisilmiöön liittyy myös vieraannuttamisoireyhtymä, joka on psykiatrinen diagnoosi ja todennettavissa kahdeksankohtaisen oireluettelon avulla. Vieraannuttamisoireyhtymä on saanut osakseen paljon kritiikkiä eikä sitä ole hyväksytty tautiluokitukseen. Tutkimusaineisto koostuu 38 olosuhdeselvityksestä, jotka ovat valmistuneet pääkaupunkiseudun suuressa kunnassa vuosina 2010−2011. Olosuhdeselvitysten pituus vaihtelee 4-14 sivun välillä. Aineistoa on analysoitu kriittisen diskurssianalyysin avulla. Kriittisen diskurssianalyysin mukaan kielenkäyttö on toimintaa, jolla rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksessa havaitaan, että vieraannuttamisen käsitettä käytetään olosuhdeselvityksissä harvoin. Eniten käsite esiintyy vanhempien omia väitteitä ja näkemyksiä kuvaavissa osioissa. Sosiaalityöntekijät ovat omia näkemyksiä kuvatessaan käyttäneet käsitettä vieraannuttaminen vain kerran. Vaikka käsitteenä vieraannuttaminen esiintyykin selvityksissä harvoin, vieraannuttamiseen viittaavista tilanteista ja olosuhteista kirjoitetaan kuitenkin paljon. Selvityksissä on toistuvasti mainintoja esimerkiksi tapaamisten ja yhteydenpidon estämisestä, lapsen manipuloinnista ja lähivanhemman kyvyttömyydestä tukea lapsen suhdetta etävanhempaan. Sosiaalityöntekijät ovat tilanteissa tuoneet esiin huoliaan ja joissakin tilanteissa jopa puoltaneet lapsen asumista sille vanhemmalle, joka paremmin turvaa lapsen suhdetta myös erossa asuvaan vanhempaan. Vieraannuttaminen on kiistanalainen käsite ja sen käyttämistä vältetään. On esitetty arvioita, että vieraannuttamisesta puhumisen yhä vaikeutuessa siirrytään käyttämään muita käsitteitä, kuten esimerkiksi eron jälkeinen vanhemman torjuminen (post-separation parental rejection). Vieraannuttamisesta tarvittaisiin lisää tieteellistä tutkimusta ilmiön ja käsitteen vahvistamiseksi ja kiistanalaisuuden selvittämiseksi.
  • Jarnila, Ida (Helsingfors universitet, 2010)
    Tutkin pro gradu –työssäni monikulttuurista huoltoriitaa oikeudellisen ongelman näkökulmasta. Huoltoriidoilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa myös sellaisia lapsen huoltoa koskevia kiistoja ja erimielisyyksiä, jotka eivät välttämättä etene tuomioistuimeen asti tai jotka jatkuvat oikeuden antaman virallisen päätöksen jälkeen, koska keskeistä on vanhempien oma käsitys huoltoriitaongelman olemassaolosta. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia oikeudellisia ongelmia huoltoriitoihin liittyy, ja miten vanhemmat hahmottavat oman asemansa huoltoriidassa suhteessa lapsen toiseen vanhempaan ja toisaalta myös suhteessa oikeusjärjestelmään. Tutkimuksen aineisto koostuu monikulttuurisesta parisuhteesta eronneiden tai eroamassa olevien suomalaisäitien ja ulkomaalaistaustaisten isien internetkeskusteluista vuosilta 2006-2010. Aineistoa on analysoitu kvalitatiivisesti diskurssianalyyttisellä tutkimusotteella. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty grounded theorya aineiston kategorisoinnissa. Tutkimuksen keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä on Patricia Ewickin ja Susan S. Silbeyn kirjoitukset oikeudellisesta ongelmasta ja oikeustajusta sekä Pierre Bourdieun teoria taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta pääomasta. Vanhemmat välittävät puheensa välityksellä käsityksiään oikeustajusta eli siitä, onko heitä kohdeltu huoltoriidassa oikeudenmukaisesti. Oikeustajulla tarkoitetaan kuitenkin myös yleisiä suhtautumistapoja lakia ja oikeusjärjestelmää kohtaan. Oikeustajun omakohtainen ja yleinen ulottuvuus tulevat tässä tutkimuksessa näkyväksi oikeudellisen ongelman kautta. Sekä suomalaisten naisten että ulkomaalaistaustaisten miesten aloittamissa internetkeskusteluissa on havaittavissa useita eri oikeustajun muotoja. Naiset ilmaisevat puheensa välityksellä pääosin luottamusta suomalaisia oikeuskäytäntöjä ja viranomaisia kohtaan. Miehet sen sijaan näkevät oikeudelliset menettelyt usein epäoikeudenmukaisina. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella keskeinen ero miesten ja naisten välillä on, että aineiston suomalaisnaiset käyttävät useimmiten lakia välineenä, kun taas ulkomaalaistaustaiset miehet esitetään pääsääntöisesti lain ohitse asettuvina. Miesten lain ohitse asettuminen näkyy huoltoriidassa sekä lain välttämisenä että sääntöjen ja lakien rikkomisena. Naisilla taas näyttää olevan usein miehiä enemmän taloudellista ja kulttuurista pääomaa, mikä mahdollistaa lain käyttämisen välineenä.
  • Kangas, Jenni (Helsingfors universitet, 2012)
    Voimassa olevassa perhelainsäädännössä syyllisyydellä ei ole merkitystä. Vuoden 1734 laissa syyllisyys puolestaan oli ensi käden kriteerinä niin avioerossa kuin lasten huollossakin. Avioero oli mahdollinen vain, jos toinen puolisoista oli syyllistynyt avioeroon johtaneeseen tekoon. Lapsen huolto uskottiin syyttömälle puolisolle. Tässä työssä tutkitaan avioerossa ja lapsen huollossa tapahtunutta kehitystä Suomessa 1900-luvulla. Pyrkimyksenä on selvittää kuinka syyllisyys avioeroon on vaikuttanut vanhemman asemaan huoltajana. Tutkimus kohdistuu ajanjaksolle, joka sijoittuu kutakuinkin vuoden 1898 holhouslain ja vuonna 1987 uudistetun avioliittolain välille. Samalla pyritään selvittämään minkälainen vaikutus oikeuskäytännöllä on tässä kehityksessä ollut. Näihin kysymyksiin pyritään vastaamaan etenemällä kronologisesti ja arvioimaan aina kullekin ajanjaksolle ominaisia muutoksia. Vuoden 1734 lain naimiskaari perustui siis vahvasti syyllisyysperiaatteelle. Avioero oli mahdollista vain, jos toinen puoliso oli syyllinen avioeroon. Syyllisyys vaikutti suoraan lapsen huoltoon, sillä syyllinen puoliso erotettiin huollosta. Paha puoliso oli siis huono huoltaja. Vuoden 1929 avioliittolaki toi syyllisyysperiaatteen rinnalle välirikkoperiaatteen. Syyllisyyden merkitys väheni ja samalla äitien suosio huoltajana kasvoi. Korkeimman oikeuden toimivaltaan kuuluneella erivapausmenettelyllä oli vaikutuksensa välirikkoperiaatteen hyväksymiseen sekä äidin hoivan ihanteen syntyyn. 1940-luvulla isien asema alkoi kuitenkin vahvistua korkeimman oikeuden myöntäessä huollosta erotetulle vanhemmalle oikeuden tavata lastaan. Samoihin aikoihin mahdollistui myös avioeron yhteydessä tehdyn huoltopäätöksen muuttaminen. Huoltopäätös saatettiin muuttaa nyt syyllisen puolison eduksi, sillä syyllisyydellä ei ollut uutta huoltoratkaisua tehtäessä merkitystä. Paha puoliso ei enää välttämättä ollut huono huoltaja. Oikeuskäytännöllä on siis ollut ratkaiseva rooli tutkimuksen kohteena olevassa kehityksessä. Avioerosäännöksiin hyväksyttiin sopimusvapauden periaate vuonna 1948, kun asumuserosäännökset lisättiin avioliittolakiin. Syyllisyyden merkitys väheni näin myös avioerossa. 1960-luvulta alkoi kehitys, jonka voidaan sanoa johtaneen nykyiseen tilanteeseen, jossa puolisot ovat huoltajina periaatteessa tasaveroisessa asemassa. Syyllisyys poistui lapsenhuoltolain voimaantultua vuonna 1984 ja samassa yhteydessä yhteishuolto avioeron jälkeen tuli mahdolliseksi, siitä tuli jopa pääsääntö huollosta päätettäessä. Neljä vuotta myöhemmin syyllisyys poistettiin myös avioerosäännöksistä avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Syyllisyydellä ei siis ole enää siitä lähtien ollut merkitystä. Pahan puolison ja hyvän huoltajan roolit ovat muuttuneet huomattavasti tutkittavalla ajanjaksolla. Lainsäädäntö jopa suojaa pahan puolison oikeuksia velvoittamalla hyvän huoltajan huolehtimaan näiden oikeuksien toteutumisesta.
  • Lundqvist, Veronica, Alice (2008)
    Utredningar i samband med vårdnadstvister är en del av det sociala arbetet. Utredningarna görs på begäran av domstol i samband med skilsmässor som utmynnat i en vårdnadstvist. Domstolen ber enbart socialnämnden om utredning vid en vårdnadstvist då den anser sig behöva tilläggsinformation om en familjs eller ett barns situation för att kunna lösa konflikten i enlighet med barnets bästa. Detta betyder i praktiken att de utredningar socialarbetarna gör, ofta handlar om väldigt komplicerade situationer där föräldrarnas förmåga att tillgodose sina barns behov kan vara bristfällig. Socialarbetarens uppgift är att utreda familjens helhetssituation, föräldrarnas syn på sitt föräldraskap samt barnets åsikt om hur vardagen bäst kunde ordnas efter att föräldrarna inte längre bor tillsammans. Utlåtandet socialarbetaren skriver väger tungt då domstolen fattar beslut om hur barnets vårdnad, boende och umgänge skall ordnas efter en skilsmässa. Syftet med föreliggande avhandling är att belysa det arbete socialarbetarna gör i samband med en vårdnadstvistutredning. De teoretiska utgångspunkterna är frågor i anslutning till det sociala arbetets kunskapsbas, metoder inom det sociala arbetet samt frågor kring barnperspektivet och barnets delaktighet i beslutsprocesser. Materialinsamlingen har skett genom temaintervjuer med tio socialarbetare i olika stora nyländska kommuner. En del av socialarbetarna arbetar enbart med utredningar, medan de flesta även arbetar med barnskyddsfrågor eller som barnatillsyningsmän. Den empiriska delen består av en genomgång av arbetspraxisen kring utredningsarbetet och i samband med den presenteras en genomsnittsmodell för hur utredningsarbetet i kommunerna fungerar. Också samarbetet med andra kommuner, övriga professioner och socialarbetarens roll som utredare belyses. Dessutom presenteras olika metoder socialarbetarna använder sig av i arbetet med barn och föräldrar. Dokumentationens vikt diskuteras liksom också specialiseringens fördelar inom det sociala arbetet. Även barnets synlighet i utredningsprocessen lyfts fram. Undersökningens resultat påvisar att det finns en viss diskrepans i socialarbetarens roll beträffande formella målsättningar och praxis. Den formella målsättningen är att göra en utredning på domstolens begäran, medan socialarbetarna själva ser sin roll som mer än så. De strävar till att nå ett avtal mellan föräldrarna, den rådande konflikten till trots. Resultaten påvisar även att ramarna för utredningsarbetet är detsamma oavsett kommunens storlek eller socialarbetarens erfarenhet. Kritiken som riktats mot bristen i socialarbetarnas yrkeskunskap i mindre kommuner verkar obefogad beträffande själva utredningsarbetet, snarare verkar skillnaderna ligga i förmågan att reflektera kring det utförda arbetet och resultaten av det i samband med dokumentationen. Att socialarbetarna genomgående utgår från ett barnperspektiv i sitt arbete är tydligt, medan arbetsmetoderna med såväl barn som föräldrar tenderar att variera en del beroende på respektive socialarbetares erfarenhet och rutin. De socialarbetare som enbart arbetar med utredningar verkar ha en djupare förståelse för problematiken kring en vårdnadskonflikt, vilket tar sig i uttryck av att de bättre kan motivera och reflektera kring det arbete de utför. Utgående från mina resultat kan man sammanfattningsvis konstatera att en specialisering inom det sociala arbetet skulle vara en fördel för såväl klienter som socialarbetare.
  • Järvenpää, Irina (2008)
    Tarkastelen työssäni lapsen huoltoa ja asumista koskevia huoltoriitoja, siis sellaisia tapauksia, joissa käräjäoikeus on tehnyt ratkaisun lapsen huollosta ja asumisesta. Aineistona on 40 käräjäoikeuden tekemää päätöstä lapsen huollosta ja asumisesta. Tutkimuksessani etsin vastausta seuraaviin kysymyksiin: Miten käräjäoikeuden päätöksissä perustellaan lapsen huoltoa ja asumista? Rakentuvatko käräjäoikeuden päätösten perustelut äidinhoivan diskurssiin vai muihin diskursseihin? Milloin yhteishuolto alkaa väistyä ja mitkä ovat ne tekijät, jolloin siirrytään yksinhuollon puolelle? Analyysi keskittyy kolmeen käräjäoikeuden perusteluissa käytettyyn periaatteeseen, jotka nousevat aineistosta. Näitä ovat yhteishuollon periaate, muuttumattomuuden periaate ja hyvän vanhemmuuden periaate. Lisäksi tarkastelen aineistoa äidinhoivan diskurssin näkökulmasta käsin ja pyrin löytämään aineistosta mahdollisia äidinhoivan tai jaetun vanhemmuuden diskursseja. Yhteishuolto luvussa tarkastelen aineistoa yhteishuolto ja yksinhuolto näkökulmasta ja kiinnostukseni kohteena on se kohta, jolloin lain pääsääntö yhteishuolto alkaa väistymään. Tutkimukseni nojautuu pitkälti Kirsti Kurki-Suonion 1999, Jaana Vuoren 2001, Anne Murtosen 2006 ja Maija Auvisen 2006 tutkimuksiin. Tutkimukseni mukaan elämme yhteishuollon aikaa ja yhteishuolto on lain pääsääntö. Yhteishuolto väistyy vasta silloin, kun vanhemmilla on suuria ristiriitoja ja he pystyvät todistamaan nämä ristiriidat tai jos vanhemmuuden kyvyssä on jotain puutteita. Käräjäoikeuden päätösten perusteluissa on nähtävissä sekä äidinhoivan diskurssia että jaetun vanhemmuuden diskurssia. Äidinhoivan diskurssi on vallitseva ja sitä on löydettävissä monissa perusteluissa joko suoraan sanottuna tai piiloisesti. Lapsen huoltoa ja asumista koskevat ratkaisut olivat melko perinteisiä ja yhdenmukaisia muun muassa Kurki-Suonion tulosten kanssa.