Browsing by Subject "lapsenlapset"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2010)Pro gradu -työssä tutkitaan perhesukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen tarkoitus on vastata kysymykseen: Mitkä tekijät ovat yhteydessä perhesukupolvien välillä annettuun apuun nyky-Euroopassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään pääasiassa sosiologista perhetutkimusta, evoluutioteoreettista perhetutkimusta sekä hyvinvointivaltiotutkimusta. Tutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun evoluutioteorian sovelluksista perhetutkimukseen. Työ koostuu viidestä itsenäisestä ja julkaistusta osa-artikkelista sekä yhteenvetoluvusta, jossa esitellään tutkimuksen tavoitteet, teoreettinen viitekehys sekä työn tulokset. Ensimmäisessä ja toisessa artikkelissa käytetään Sukupolvien ketju -hankkeen vuonna 2007 kerättyä suurten ikäluokkien lomakehaastatteluaineistoa (n=1115). Viidennessä artikkelissa empiirisenä aineistona on Survey of Health Ageing and Retirement in Europe -hankkeen vuosina 2006–2007 kerätty toisen kierroksen osa-aineisto (n=33281). Artikkeleissa käytetyt menetelmät ovat kvantitatiivisia. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja, korrelaatioita, vakioituja keskiarvovertailuja ja logistista regressioanalyysia. Ensimmäisessä artikkelissa tutkitaan suurten ikäluokkien asenteita siitä, kenellä – perheellä vai yhteiskunnalla – tulisi olla vastuu vanhusten taloudellisesta tukemisesta, käytännön auttamisesta ja hoivasta. Tätä tarkastellaan sosiologisesta ja hyvinvointivaltioasenteisiin liittyvästä näkökulmasta. Tuloksena on, että suuret ikäluokat mieltävät jokaisen avun muodon kohdalla vastuun ensisijaisesti yhteiskunnalle tai sekä perheelle että yhteiskunnalle. Pääasiassa tai yksinomaan perheen vastuuksi vanhusten auttamisen ja tukemisen mieltää hyvin harva. Toisessa artikkelissa käsitellään asenteiden ja perhesukupolvien välisen annetun avun yhteyttä, jota selitetään sekä hyvinvointivaltioon että sosiologiseen tutkimukseen liittyvillä teorioilla, mutta mukaan tuodaan myös evolutiivinen tulkintakehys. Artikkelin tulos on, että valtaosa suurista ikäluokista on sitä mieltä, että pienten lasten hoitaminen ei ole isovanhempien velvollisuus, mutta tästä huolimatta suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat antavat satunnaista lastenhoitoapua paljon. Kolmannessa artikkelissa osoitetaan puhtaan konstruktivististen tulkintojen ongelmallisuus perhesuhteita tutkittaessa. Neljännessä artikkelissa käsitellään evoluutioteoreettisesta näkökulmasta sitä, miksi isovanhemmat eroavat toisistaan. Viidennessä artikkelissa testataan evoluutioteoreettisia hypoteeseja perhesukupolvien välisen avun kohdalla. Artikkelin tuloksena on, että eurooppalaiset isovanhemmat investoivat lapsenlapsiinsa evolutiivisten hypoteesien olettamusten mukaan eli he hoitavat todennäköisimmin geneettisesti varmimpia lapsenlapsiaan. Osa-artikkeleiden empiiristen tulosten perusteella perhesukupolvien välillä annettuun apuun ovat yhteydessä läheiset ja konkreettiset selittävät tekijät sekä hyvinvointivaltion laajuus. Perhesukupolvien välillä annettu apu sopii hyvin yhteen evolutiivisten oletusten kanssa. Lopputuloksena on, että evolutiivinen tulkintakehys toimii samanaikaisesti perinteisten sosiologisten selitysmallien kanssa, kun näitä käytetään eri tasoilla operoivina selityksinä. Kun molempia selitysmalleja verrataan metatasolla, evolutiivinen käsitys perhesukupolvien välisen auttamisen syistä on relevantimpi. Tutkimus osoittaa, että evoluutioteoreettisen lähestymistavan hyödyntäminen (perhe)tutkimuksessa on erittäin tärkeää.
-
(Helsingin yliopisto, 2018)Perheenjäsenten väliset ristiriidat ja konfliktit ovat mielenkiintoinen ilmiö. Niitä on sosiaalitieteissä kuitenkin tutkittu vähän. Aiemmassa tutkimuksessa on keskitytty perheenjäsenten välisen solidaarisuuden ja avun tarkasteltuun. Tämä pro gradu -tutkielma pyrkii paikkaamaan vajetta ylisukupolvisten konfliktien tutkimuksessa. Tutkielmassa tarkastellaan suuriin ikäluokkiin kuuluvien isovanhempien ja heidän aikuisten lastensa välisiä konflikteja isovanhemman ja lapsenlapsen yhteydenpidon rajoittamisen näkökulmasta. Tutkielmassa käsitellään kahdenvälisissä ylisukupolvissa suhteissa esiintyvää isovanhemman yhteydenpidon rajoittamista lapsenlapseen, mitkä tekijät mahdollisesti selittävät yhteydenpidon rajoittamista, sekä sitä, miksi yhteydenpidon rajoittamista tapahtuu. Tutkielman kvantitatiivisessa osiossa on käytetty menetelminä jakaumatason tarkasteluja, ristiintaulukointeja ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman kvalitatiivisessa osiossa avovastauksia on luokiteltu manuaalisesti. Tutkielmassa on ollut käytössä kaksi aineistoa: Tilastokeskuksen Sukupolvien ketju -hankkeelle keväällä 2012 keräämä suomalaisia nuoria aikuisia edustava kyselylomakeaineisto (n=1753), ja heidän suuriin ikäluokkiin kuuluvia vanhempiansa edustava kyselylomakeaineisto (n=2278). Tutkielman tulosten valossa aikuisten lasten sukupolveen kuuluvat pienten lasten äidit rajoittavat eniten isänäidin eli anoppinsa yhteydenpitoa lapsenlapseen. Pienten lasten isät rajoittavat eniten äidinäidin eli anoppinsa yhteydenpitoa lapsenlapseen. Suuriin ikäluokkiin kuuluvista isovanhemmista eniten yhteydenpidon rajoittamista oman aikuisen lapsensa taholta ovat kokeneet isänäidit omien poikiensa taholta. Aikuisen lapsen puolison taholta eniten yhteydenpidon rajoittamista ovat kokeneet anopit miniöidensä taholta. Tutkielman tulosten valossa eniten konflikteja ja yhteydenpidon rajoittamista esiintyisi anoppien ja miniöiden välisissä suhteissa. Tulosten perusteella näyttäisi myös siltä, että saman perheen sisällä lapset raportoivat yhteydenpidon rajoittamista todennäköisemmin kuin vanhempansa, ja he myös raportoivat enemmän ristiriitoja kuin vanhempansa. Aikuisten lasten osalta ikä ja uskonnollisuus ovat yhteydessä yhteydenpidon rajoittamisen todennäköisyyteen. Mitä vanhempi vastaaja, sitä todennäköisemmin hän on rajoittanut isovanhemman ja lapsenlapsen välistä yhteydenpitoa. Lisäksi hyvin uskonnolliset vastaajat ovat rajoittaneet yhteydenpitoa todennäköisemmin kuin vähemmän uskonnolliset vastaajat. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien isovanhempien kohdalla mikään taustamuuttuja ei ollut merkitsevästi yhteydessä yhteydenpidon rajoittamisen todennäköisyyteen. Yleisin yksittäinen syy rajoittaa isovanhemman ja lapsenlapsen yhteydenpitoa on isovanhemman alkoholiongelma. Toiseksi yleisin syy on erimielisyydet kasvatuksessa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että vanhemmat perhesukupolvet kokevat ylisukupolviset suhteet harmonisempina kuin nuoremmat perhesukupolvet. Lisäksi näyttää siltä, että verisukulaisuus ennustaisi ylisukupolvisten suhteiden laatua: aikuisten lasten ja heidän suuriin ikäluokkiin kuuluvien vanhempiensa väliset suhteet ovat tulosten perusteella paremmat kuin aikuisten lasten ja näiden puolisoiden vanhempien väliset suhteet. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että aikuiset lapset rajoittavat isovanhempien osallistumista lastenlastensa elämään, ja että perheenjäsenten välillä esiintyy konflikteja ja jännitteitä, vaikkakin yleisesti ottaen perheenjäsenten keskinäiset välit ovat hyvät.
