Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista on vuorovaikutus lapsen ja aikuisen välillä päiväkodin sadutustuokioissa. Päiväkodin vuorovaikutus on perinteisesti aikuisjohtoista, koulun mallin mukaiseen kysymys­–vastaus­–arviointi -kaavaan perustuvaa. Lapsikeskeinen kasvatus on nostanut toiminnan ja sen tarkastelun keskiöön lapsen itsensä aktiviisena ja täysivaltaisena toimijana. Lapsikeskeisyyden myötä on pyritty kehittämään käytäntöjä, joilla lapsi-instituutioiden kuten päiväkodin vuorovaikutus voi tasa-arvoistua. Sadutus on Suomessa kehitetty lapsen kohtaamisen ja kuuntelemisen menetelmä, joka pohjautuu lapsikeskeiseen kasvatusajatteluun. Sadutuksessa lapsi ja aikuinen kohtaavat lapsen omin sanoin kertoman tarinan äärellä. Lapsi kertoo tarinan, aikuinen kirjoittaa sen ylös juuri sellaisena kuin lapsi sen kertoo, ja lopuksi aikuinen lukee tarinan ja lapsi saa tehdä siihen mahdollisesti haluamansa korjaukset ja muutokset. Tavoitteena on tasa-arvoinen kohtaaminen ja yhteisöllinen dialogi. Sadutusta ovat kehittäneet ennen muita Liisa Karlsson ja Monika Riihelä, joiden teokset toimivat työn keskeisinä lähteinä. Tässä tutkimuksessa sadutustuokion vuorovaikutusta analysoidaan keskustelunanalyysin (CA) avulla. Keskustelunanalyysin tavoitteena on vuorovaikutuksen osin tiedostamattoman vuorottelumekanismin näkyväksi tekeminen. Aineistona käytetään videonauhoituksia ja niistä tehtyjä litteraatteja. Aineisto on kerätty espoolaisessa päiväkodissa syksyllä 2002. Analyysissa hahmotellaan sadutustuokion kulku ja siinä esiintyvät lyhyemmät jaksot. Sadutustuokio alkaa johdantojaksolla, jossa aikuinen luo tuokion puitteet lapsen puheenvuorojen ollessa lähinnä lyhyitä vastauksia aikuisen kysymyksiin. Sadunkerrontajaksossa äänessä on lapsi. Aikuisen tehtävänä on jakaa puheenvuorot, huolehtia tilanteen etenemisestä ja tarvittaessa kurinpidosta. Valmiin sadun luentavaihe muistuttaa vuorovaikutukseltaan johdantojaksoa. Puheenvuoro on aikuisella, tosin nyt aikuisen puheen sisältö on lapsen luomaa. Tutkimus osoitti, että sadutus toimii päiväkodin vuorovaikutuskäytänteitä monipuolistavana tekijänä. Sekä aikuisten että lasten on kuitenkin vaikea irrottautua totutusta aikuisjohtoisesta vuorovaikutuksesta sadutustuokion ajaksi. Vuorovaikutuksen kannalta haasteellisiksi osoittautuivat ne tilanteet, joissa lapsi ei heti innostunut kertomaan satua ja joissa aikuinen joutui muuttamaan alkuperäistä käsikirjoitusta.

Tämä tutkimus tarkastelee leikki-ikäisten lasten tapaamisia lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin aikana. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, mitä lastensuojelun asiakirjat kertovat lasten tapaamisista ja lasten mielipiteiden selvittämiseen liittyviä asioista. Lapsikeskeinen työskentely ja lapsen äänen näkyminen asiakirjoissa ovat keskeisiä aiheita tutkimuksessa. Tutkimuksen kohderyhmä ovat noin 4-7 vuotiaat leikki-iässä olevat lapset. Tutkimukselle pyydettiin tutkimuslupaa, joka myönnettiin syyskuussa 2017. Tutkimusaineisto koostuu suuren Etelä-Suomalaisen kaupungin lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin aikana kirjatuista asiakirjoista. Tutkimuksesta ei rajattu mitään kaupungin maantieteellistä aluetta pois, joten kaupungin jokaisesta lastensuojelun toimipisteestä toimitettiin kriteereihin sopivat palvelutarpeen arviot. Tutkimusta varten pyydettiin kaikki asiakirjat vuonna 2009-2012 syntyneiden lasten palvelutarpeen arvioinneista, joissa sosiaalityöntekijä on tehnyt päätöksen asiakastietojärjestelmään palvelutarpeen arvion päättämisestä ajalla 1.8.2016-14.8.2016. Tutkimusta varten toimitettiin 20 palvelutarpeen arviota ja nämä arviot muodostavat tutkimuksen aineiston. Aineistosta poimittiin tutkimuksen analyysiä varten lasten tapaamisia koskevat asiakirjat. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu käsitteellistämällä tutkimuskohteita: lastensuojelussa tehtävät palvelutarpeen arviot, lapsikeskeisyys lastensuojelutyössä ja kirjaaminen lastensuojelutyössä. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus ja aineiston analyysissä on käytetty aineistolähtöistä analyysiä. Laadullisen analyysin lisäksi aineistosta on kerätty määrällisiä tuloksia käyttäen sisällön erittelyä. Tutkimuksessa on pyritty pohtimaan huolellisesti tutkimuseettisiä kysymyksiä, jotta asiakirjoissa esiintyvät henkilöt ja asiakirjat kirjanneet työntekijät säilyttävät anonymiteettinsä. Asiakirjojen mukaan suurin osa lapsista tavattiin palvelutarpeen arvion aikana, joskaan kaikissa tapaamisissa lapsen mielipiteitä ei selvitetty. Lasten kanssa käsiteltiin pääsääntöisesti arkeen liittyviä teemoja, mutta myös vaativia aiheita, kuten kuritusväkivaltaa ja perheen riitatilanteita. Useaan asiakirjaan oli kirjattu hyvinkin tarkasti havaintoja lapsesta ja tapaamisen kulusta, mutta tässä oli selvästi vaihtelua asiakirjoja verrattaessa. Kirjaamistyyli asiakirjoissa vaihteli, osa asiakirjoista oli kirjattu todella yleisluontoisesti, kun taas osaan asiakirjoista oli kirjattu hyvinkin yksityiskohtaisesti keskustelun toteutumista, kysymyksenasettelua ja keskustelun kulkua. Tapaamalla lapsen työntekijät ovat antaneet lapselle mahdollisuuden kertoa omista ajatuksistaan ja mielipiteistään. Asiakirjat antavat ymmärtää, että työntekijät ovat pyrkineet tukemaan ja auttamaan lapsia mielipiteiden ilmaisemisessa. Työntekijät ovat leikkineet ja pyrkineet luomaan lapsen kanssa vuorovaikutussuhdetta, vaikka lasta olisi ollut vaikea kuulla nuoren iän takia. Vaikka lapsen kanssa ei ole keskusteltu, on hänen läsnäolostaan kirjattu asiakirjoihin. Aineiston rajallisuuden vuoksi analyysiluvun havaintoja on mahdotonta yleistää. Tutkimus tuottaa kuitenkin tietoa siitä, minkälaista tietoa lasten tapaamisista tuotetaan lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin aikana. Asiakirjat kuvaavat lapsen osallisuutta lastensuojelun arvioinnin aikana. Asiakirjoja tutkittaessa tulee muistaa, että asiakirjojen sisältöön vaikuttavat kirjaamistilanteen olosuhteet, kirjoittajan omat vahvuudet ja heikkoudet, sekä kirjatuksi päätyvän tiedon valikoiminen. Kirjatessa voi myös tapahtua virheitä, sillä tositilanteiden kirjaaminen tekstimuotoon on haastavaa ja työntekijät saattavat tulkita asiakastilanteita eri tavoin. Kirjaaminen on tärkeä työväline lastensuojelutyössä ja kirjaamisella on monta tehtävää. Lapsen tapaamisen ja mielipiteiden huolellinen kirjaaminen vahvistaa lapsen osallisuutta lastensuojelun työskentelyprosesseissa ja tekee lapsen näkyväksi työskentelyssä. Huolellisella kirjaamisella on mahdollista vaikuttaa siihen, että työskentelyn voidaan katsoa pyrkivän lapsikeskeisyyteen. Samalla työntekijä turvaa lapselle hänen lakisääteisen oikeutensa esittää mielipiteensä häntä itseään koskevissa asioissa.

Tutkimukseni liittyy lastensuojelun kentällä ajankohtaiseen keskusteluun asiakaslasten asemasta ja oikeuksista. Tutkimuksessa analysoidaan lapsikeskeiselle lastensuojelutyölle erityisiä tapoja toteuttaa lasten osallistumista ja suojelua sekä työskentelyyn liittyviä voimavaroja. Tutkimuksessani pyrin vastaamaan kysymykseen: minkälaisia sisältöjä ja toteutumisen tapoja osallistuminen, suojelu ja voimavarat saavat lapsikeskeisessä lastensuojelutyössä. Tutkimustyöni on osa Helsingin sosiaaliviraston yhteydessä toimivan Heikki Waris -instituutin Lapsen kanssa -hanketta, jossa on keskitytty lapsikeskeisen ja suunnitelmallisen lastensuojelun muutostyön kehittämiseen. Lapsen kanssa -hanke muodostaa tutkimukseni toteuteuskontekstin ja hankkeen yhteydessä tehty lastensuojelun asiakastyö on tutkimukseni tarkastelun kohteena. Tutkimus kiinnittyy teoreettisesti yhteiskuntatieteelliseen lapsuustutkimukseen ja tutkimusmetodologisesti sosiaalityön tutkimukseen sekä sosiaalityön käytäntötutkimukseen. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi lapsikeskeistä lastensuojelutyötä sekä pyrkiä hahmottamaan lapsen oikeuksien konkreettisia toteutumisen mahdollisuuksia osana lastensuojelun asiakastyötä. Tutkimukseni aineisto on tuotettu kahden eri aineistonhankintametodin avulla: haastattelemalla ja havainnoimalla. Ensijainen aineisto muodostuu kuudesta lastensuojelun sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Haastatteluaineistoa on täydennetty osallistuvalla havainnoinnilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kehittämisryhmän keskusteluista. Havainnointiaineiston merkitys haastatteluaineistolle on kontekstoiva ja yhdessä ne mahdollistavat tietojen syventämisen tutkimuskohteesta. Tutkimushenkilöinä olleet sosiaalityöntekijät ovat osallistuneet Lapsen kanssa -hankkeen yhteydessä tehdyn lastensuojelutyön toteuttamiseen. Analyysimetodina olen käyttänyt teemoittelua ja temaattista analyysiä, jotka sijoittuvat osaksi laadullista sisällönanalyysiä. Aineiston analyysissä olen edennyt teoriasidonnaisen analyysitavan mukaisesti. Analyysissä keskeistä on kahden eri tutkimusmenetelmän avulla tuotettujen aineistojen välinen vuoropuhelu analyysiprosessin aikana. Tutkimusaineiston analyysin perusteella lapsikeskeisen lastensuojelutyön keskeisimmät voimavarat ovat työskentelyn tavoitteellisuus ja kokonaisvaltaisuus sekä lapsen suuntaan auki oleva -asenne. Nämä muodostavat yhdessä työskentelyn toimintapuitteet, jotka määrittävät lapsikeskeisyyden toteutumista ja lasten kanssa tehtävää asiakastyötä. Lapsen suojelun toteutumisessa olennaista oli lapseen liittyvän huolen selkiintyminen työskentelyssä. Selkeä huoli avasi sosiaalityöntekijöille paremmat mahdollisuudet työstää huolia yhdessä lasten ja vanhempien kanssa sekä todentaa joko suoraan lapsessa tai häneen liittyvissä olosuhteissa tapahtuneita muutoksia. Lasten osallistumisessa keskeistä oli lapsikohtaisten osallistumisen tapojen mahdollistuminen, osallistumiseen vaikuttavien ympäristö- ja tilannetekijöiden huomiointi sekä osallistumisen aktiivinen tukeminen työskentelyn eri vaiheissa. Tutkimuksen keskeisinä kirjallisuuslähteinä mainittakoon kolme väitöskirjatutkimusta: Inkeri Eskonen (2005) Perheväkivalta lasten kertomana, Hannele Forsberg (1998) Perheen ja lapsen tähden sekä Johanna Hurtig (2003) Lasta suojelemassa.