Browsing by Subject "lapsikeskeisyys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Tornivaara, Sanna-Maaria (2004)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista on vuorovaikutus lapsen ja aikuisen välillä päiväkodin sadutustuokioissa. Päiväkodin vuorovaikutus on perinteisesti aikuisjohtoista, koulun mallin mukaiseen kysymys­–vastaus­–arviointi -kaavaan perustuvaa. Lapsikeskeinen kasvatus on nostanut toiminnan ja sen tarkastelun keskiöön lapsen itsensä aktiviisena ja täysivaltaisena toimijana. Lapsikeskeisyyden myötä on pyritty kehittämään käytäntöjä, joilla lapsi-instituutioiden kuten päiväkodin vuorovaikutus voi tasa-arvoistua. Sadutus on Suomessa kehitetty lapsen kohtaamisen ja kuuntelemisen menetelmä, joka pohjautuu lapsikeskeiseen kasvatusajatteluun. Sadutuksessa lapsi ja aikuinen kohtaavat lapsen omin sanoin kertoman tarinan äärellä. Lapsi kertoo tarinan, aikuinen kirjoittaa sen ylös juuri sellaisena kuin lapsi sen kertoo, ja lopuksi aikuinen lukee tarinan ja lapsi saa tehdä siihen mahdollisesti haluamansa korjaukset ja muutokset. Tavoitteena on tasa-arvoinen kohtaaminen ja yhteisöllinen dialogi. Sadutusta ovat kehittäneet ennen muita Liisa Karlsson ja Monika Riihelä, joiden teokset toimivat työn keskeisinä lähteinä. Tässä tutkimuksessa sadutustuokion vuorovaikutusta analysoidaan keskustelunanalyysin (CA) avulla. Keskustelunanalyysin tavoitteena on vuorovaikutuksen osin tiedostamattoman vuorottelumekanismin näkyväksi tekeminen. Aineistona käytetään videonauhoituksia ja niistä tehtyjä litteraatteja. Aineisto on kerätty espoolaisessa päiväkodissa syksyllä 2002. Analyysissa hahmotellaan sadutustuokion kulku ja siinä esiintyvät lyhyemmät jaksot. Sadutustuokio alkaa johdantojaksolla, jossa aikuinen luo tuokion puitteet lapsen puheenvuorojen ollessa lähinnä lyhyitä vastauksia aikuisen kysymyksiin. Sadunkerrontajaksossa äänessä on lapsi. Aikuisen tehtävänä on jakaa puheenvuorot, huolehtia tilanteen etenemisestä ja tarvittaessa kurinpidosta. Valmiin sadun luentavaihe muistuttaa vuorovaikutukseltaan johdantojaksoa. Puheenvuoro on aikuisella, tosin nyt aikuisen puheen sisältö on lapsen luomaa. Tutkimus osoitti, että sadutus toimii päiväkodin vuorovaikutuskäytänteitä monipuolistavana tekijänä. Sekä aikuisten että lasten on kuitenkin vaikea irrottautua totutusta aikuisjohtoisesta vuorovaikutuksesta sadutustuokion ajaksi. Vuorovaikutuksen kannalta haasteellisiksi osoittautuivat ne tilanteet, joissa lapsi ei heti innostunut kertomaan satua ja joissa aikuinen joutui muuttamaan alkuperäistä käsikirjoitusta.
  • Kuronen, Reetta (2008)
    Tutkielman aiheena on lapsikeskeisyys sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jossa on teemahaastateltu kuutta pääkaupunkiseudulla työskentelevää sosiaalityöntekijää. Sosiaalityöntekijät työskentelivät joko alueellisessa lastensuojelussa tai keskitetyissä lastensuojelun erityispalveluissa. Tutkielman teoreettisessa osuudessa tarkastellaan lastensuojelun historiallista taustaa, lasta lastensuojelun asiakkaana sekä sijoitettujen lasten elämään liittyviä haasteita. Lapsikeskeisyys määrittyy tässä tutkielmassa sekä työtä ohjaavaksi periaatteeksi että elävän elämän käytännöiksi, joissa lapsi pysyy työskentelyn keskiössä koko työskentelyprosessin ajan. Lapsikeskeisessä sosiaalityössä olennaiseksi nousee asiakkaana olevan lapsen ja hänen vanhempansa kohtaaminen. Tutkielman tutkimusosiossa tarkastellaan erityisesti sitä, millaista on lapsikeskeisyys sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan. Lisäksi selvitetään sitä, millaisena lapsikeskeisyys näyttäytyy sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä kun sitä tarkastellaan sosiaalityön toiminnan tasojen kautta. Tutkielman tuloksissa sijoituksen aikainen sosiaalityö näyttäytyy haastavana ja erityisiä taitoja edellyttävänä työkenttänä. Sijoitettujen lasten koetaan yhä useammin olevan vaikeahoitoisia, joille on vaikea löytää sopivaa sijaishuoltopaikkaa. Myös työskentelyssä sijoitettujen lasten vanhempien kanssa koetaan suuria haasteita. Lapsikeskeisyys tämän hetkisessä sijoituksen aikaisessa työskentelyssä oli pääasiallisesti lapsen edun tavoittelua ja sen valvontaa. Sosiaalityöntekijät kohtasivat lasta eri tavoin ja erilaisin menetelmin, joista keskustelu oli yleisimmin käytetty työskentelymuoto. Lapsikeskeisyys sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä on toimintaperiaatteen tasolla lapsen esiin nostamista, huomioimista ja arvostamista. Lapsi tulee ottaa mukaan yhteiseen työskentelyyn ja sosiaalityöntekijän vastuulla on huolehtia siitä, että lapsi todella tulee kuulluksi ja osalliseksi omassa elämässään. Prosessien tasolla lapsikeskeisyys ilmenee monenlaisissa asioissa, joista lasten mukaan ottaminen neuvotteluihin ja vanhempien kanssa työskentely olivat eräitä esimerkkejä. Kohtaamisen tasolla lapsikeskeisyys on lapsen suunnitelmallista, säännöllistä ja henkilökohtaista kohtaamista. Kohtaamisessa otetaan huomioon lapselle luonnolliset tavat kommunikoida ja sosiaalityöntekijältä edellytetään rohkeutta asettua lapsen kanssa auitoon ja välittömään vuorovaikutukseen. Lapsikeskeisyydessä nähtiin myös uhkia ja riskejä, jotka liittyivät lapsen liiallisen kuulemiseen ja sitä kautta suojeluvelvoitteen heikentymiseen. Kokonaisuudessaan saattoi havaita, että lapsikeskeisyys edellyttää sosiaalityöntekijöiltä oman lapsikuvan tarkastelua sekä sosiaalityöntekijän roolin jatkuvaa reflektointia.
  • Huisman, Lotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkimus tarkastelee leikki-ikäisten lasten tapaamisia lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin aikana. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, mitä lastensuojelun asiakirjat kertovat lasten tapaamisista ja lasten mielipiteiden selvittämiseen liittyviä asioista. Lapsikeskeinen työskentely ja lapsen äänen näkyminen asiakirjoissa ovat keskeisiä aiheita tutkimuksessa. Tutkimuksen kohderyhmä ovat noin 4-7 vuotiaat leikki-iässä olevat lapset. Tutkimukselle pyydettiin tutkimuslupaa, joka myönnettiin syyskuussa 2017. Tutkimusaineisto koostuu suuren Etelä-Suomalaisen kaupungin lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin aikana kirjatuista asiakirjoista. Tutkimuksesta ei rajattu mitään kaupungin maantieteellistä aluetta pois, joten kaupungin jokaisesta lastensuojelun toimipisteestä toimitettiin kriteereihin sopivat palvelutarpeen arviot. Tutkimusta varten pyydettiin kaikki asiakirjat vuonna 2009-2012 syntyneiden lasten palvelutarpeen arvioinneista, joissa sosiaalityöntekijä on tehnyt päätöksen asiakastietojärjestelmään palvelutarpeen arvion päättämisestä ajalla 1.8.2016-14.8.2016. Tutkimusta varten toimitettiin 20 palvelutarpeen arviota ja nämä arviot muodostavat tutkimuksen aineiston. Aineistosta poimittiin tutkimuksen analyysiä varten lasten tapaamisia koskevat asiakirjat. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu käsitteellistämällä tutkimuskohteita: lastensuojelussa tehtävät palvelutarpeen arviot, lapsikeskeisyys lastensuojelutyössä ja kirjaaminen lastensuojelutyössä. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus ja aineiston analyysissä on käytetty aineistolähtöistä analyysiä. Laadullisen analyysin lisäksi aineistosta on kerätty määrällisiä tuloksia käyttäen sisällön erittelyä. Tutkimuksessa on pyritty pohtimaan huolellisesti tutkimuseettisiä kysymyksiä, jotta asiakirjoissa esiintyvät henkilöt ja asiakirjat kirjanneet työntekijät säilyttävät anonymiteettinsä. Asiakirjojen mukaan suurin osa lapsista tavattiin palvelutarpeen arvion aikana, joskaan kaikissa tapaamisissa lapsen mielipiteitä ei selvitetty. Lasten kanssa käsiteltiin pääsääntöisesti arkeen liittyviä teemoja, mutta myös vaativia aiheita, kuten kuritusväkivaltaa ja perheen riitatilanteita. Useaan asiakirjaan oli kirjattu hyvinkin tarkasti havaintoja lapsesta ja tapaamisen kulusta, mutta tässä oli selvästi vaihtelua asiakirjoja verrattaessa. Kirjaamistyyli asiakirjoissa vaihteli, osa asiakirjoista oli kirjattu todella yleisluontoisesti, kun taas osaan asiakirjoista oli kirjattu hyvinkin yksityiskohtaisesti keskustelun toteutumista, kysymyksenasettelua ja keskustelun kulkua. Tapaamalla lapsen työntekijät ovat antaneet lapselle mahdollisuuden kertoa omista ajatuksistaan ja mielipiteistään. Asiakirjat antavat ymmärtää, että työntekijät ovat pyrkineet tukemaan ja auttamaan lapsia mielipiteiden ilmaisemisessa. Työntekijät ovat leikkineet ja pyrkineet luomaan lapsen kanssa vuorovaikutussuhdetta, vaikka lasta olisi ollut vaikea kuulla nuoren iän takia. Vaikka lapsen kanssa ei ole keskusteltu, on hänen läsnäolostaan kirjattu asiakirjoihin. Aineiston rajallisuuden vuoksi analyysiluvun havaintoja on mahdotonta yleistää. Tutkimus tuottaa kuitenkin tietoa siitä, minkälaista tietoa lasten tapaamisista tuotetaan lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin aikana. Asiakirjat kuvaavat lapsen osallisuutta lastensuojelun arvioinnin aikana. Asiakirjoja tutkittaessa tulee muistaa, että asiakirjojen sisältöön vaikuttavat kirjaamistilanteen olosuhteet, kirjoittajan omat vahvuudet ja heikkoudet, sekä kirjatuksi päätyvän tiedon valikoiminen. Kirjatessa voi myös tapahtua virheitä, sillä tositilanteiden kirjaaminen tekstimuotoon on haastavaa ja työntekijät saattavat tulkita asiakastilanteita eri tavoin. Kirjaaminen on tärkeä työväline lastensuojelutyössä ja kirjaamisella on monta tehtävää. Lapsen tapaamisen ja mielipiteiden huolellinen kirjaaminen vahvistaa lapsen osallisuutta lastensuojelun työskentelyprosesseissa ja tekee lapsen näkyväksi työskentelyssä. Huolellisella kirjaamisella on mahdollista vaikuttaa siihen, että työskentelyn voidaan katsoa pyrkivän lapsikeskeisyyteen. Samalla työntekijä turvaa lapselle hänen lakisääteisen oikeutensa esittää mielipiteensä häntä itseään koskevissa asioissa.
  • Rintakorpi, Kati (Helsingfors universitet, 2010)
    Early childhood education carries multiple experiences, activities, challenges, disappointments, achievements and encounters. Small children have difficulties to remember, piece together and pass on those experiences and feelings to their teachers or parents. The aim of this study was to examine the context and organization of early childhood education where documentation raises and develops. Furthermore it was examined what the documentation of small children means in practice and how the teachers understood it. In this study the mixed methods have been used to expose different perspectives about the subject. Also the material was collected using several methods and is a part of two other studies. The quantitative study was made with material which included 892 randomly chosen children and their teachers from 313 daycare units in the metropolitan area of Finland. The material is a part of a "Children's agentive perception uncovered" study (2010), which was carried out by the University of Helsinki. The qualitative study was made by using the material of a "VKK-Metro" development project, which was carried out also in the metropolitan area (2009). The analysis and the conclusions were made by using Reunamo's theoretical model of agentive perception and Bronfenbrenner's ecological systems theory. The angle is childcentered, constructivistic and sosioconstructivistic education. In this study a remarkable confrontation was found between the visions and the practices of the early childhood educators. The documentation was not a powerful educational tool for them and the pedagogy was not built up in a sosioconstructive way. After all it was noticeable that when the teachers got more resources and pedagogical support to the documentation of the children, they found more child-centered angel in their practices as early educators. It seemed that the teachers usally work under quite a pressure and should get more resources to become able to develop the pedagogy. This study is useful for those who are interested in the child-centered way of working and the documentation as a pedagogical tool. It is also a good basis for further studies and for the attempts to regenerate early childhood education.
  • Tiilikainen, Tiina (2008)
    Tutkimukseni liittyy lastensuojelun kentällä ajankohtaiseen keskusteluun asiakaslasten asemasta ja oikeuksista. Tutkimuksessa analysoidaan lapsikeskeiselle lastensuojelutyölle erityisiä tapoja toteuttaa lasten osallistumista ja suojelua sekä työskentelyyn liittyviä voimavaroja. Tutkimuksessani pyrin vastaamaan kysymykseen: minkälaisia sisältöjä ja toteutumisen tapoja osallistuminen, suojelu ja voimavarat saavat lapsikeskeisessä lastensuojelutyössä. Tutkimustyöni on osa Helsingin sosiaaliviraston yhteydessä toimivan Heikki Waris -instituutin Lapsen kanssa -hanketta, jossa on keskitytty lapsikeskeisen ja suunnitelmallisen lastensuojelun muutostyön kehittämiseen. Lapsen kanssa -hanke muodostaa tutkimukseni toteuteuskontekstin ja hankkeen yhteydessä tehty lastensuojelun asiakastyö on tutkimukseni tarkastelun kohteena. Tutkimus kiinnittyy teoreettisesti yhteiskuntatieteelliseen lapsuustutkimukseen ja tutkimusmetodologisesti sosiaalityön tutkimukseen sekä sosiaalityön käytäntötutkimukseen. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi lapsikeskeistä lastensuojelutyötä sekä pyrkiä hahmottamaan lapsen oikeuksien konkreettisia toteutumisen mahdollisuuksia osana lastensuojelun asiakastyötä. Tutkimukseni aineisto on tuotettu kahden eri aineistonhankintametodin avulla: haastattelemalla ja havainnoimalla. Ensijainen aineisto muodostuu kuudesta lastensuojelun sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Haastatteluaineistoa on täydennetty osallistuvalla havainnoinnilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kehittämisryhmän keskusteluista. Havainnointiaineiston merkitys haastatteluaineistolle on kontekstoiva ja yhdessä ne mahdollistavat tietojen syventämisen tutkimuskohteesta. Tutkimushenkilöinä olleet sosiaalityöntekijät ovat osallistuneet Lapsen kanssa -hankkeen yhteydessä tehdyn lastensuojelutyön toteuttamiseen. Analyysimetodina olen käyttänyt teemoittelua ja temaattista analyysiä, jotka sijoittuvat osaksi laadullista sisällönanalyysiä. Aineiston analyysissä olen edennyt teoriasidonnaisen analyysitavan mukaisesti. Analyysissä keskeistä on kahden eri tutkimusmenetelmän avulla tuotettujen aineistojen välinen vuoropuhelu analyysiprosessin aikana. Tutkimusaineiston analyysin perusteella lapsikeskeisen lastensuojelutyön keskeisimmät voimavarat ovat työskentelyn tavoitteellisuus ja kokonaisvaltaisuus sekä lapsen suuntaan auki oleva -asenne. Nämä muodostavat yhdessä työskentelyn toimintapuitteet, jotka määrittävät lapsikeskeisyyden toteutumista ja lasten kanssa tehtävää asiakastyötä. Lapsen suojelun toteutumisessa olennaista oli lapseen liittyvän huolen selkiintyminen työskentelyssä. Selkeä huoli avasi sosiaalityöntekijöille paremmat mahdollisuudet työstää huolia yhdessä lasten ja vanhempien kanssa sekä todentaa joko suoraan lapsessa tai häneen liittyvissä olosuhteissa tapahtuneita muutoksia. Lasten osallistumisessa keskeistä oli lapsikohtaisten osallistumisen tapojen mahdollistuminen, osallistumiseen vaikuttavien ympäristö- ja tilannetekijöiden huomiointi sekä osallistumisen aktiivinen tukeminen työskentelyn eri vaiheissa. Tutkimuksen keskeisinä kirjallisuuslähteinä mainittakoon kolme väitöskirjatutkimusta: Inkeri Eskonen (2005) Perheväkivalta lasten kertomana, Hannele Forsberg (1998) Perheen ja lapsen tähden sekä Johanna Hurtig (2003) Lasta suojelemassa.
  • Uramo, Maija (2008)
    Tutkielmassa kuvataan vanhemmuuden ilmiötä yhteiskunnassa ja vanhemmuuden kiotoutumista lastensuojelun ideaan yhteiskunnassa. Oman näkökulman ilmiöön avaa vanhemman näkökulma vanhemman kokemusten pohjalta. Lastensuojelun asiakkuus on usein seurausta vanhempien tai perheen pulmatilanteista. Tällöin lastensuojelullisten ongelmien määrittyminen palautuu perheeseen ja sen suhteisiin. Tutkimuskysymyksinä ovat: miten vanhemmuus näyttäytyy yhteiskunnasta ja sen käytännöistä kertovasta kirjallisuudesta nykyaikana, miten vanhemman paikka eli vanhemmuus asettuu lastensuojelun palvelujärjestelmässä ja miten vanhemmuus todellistuu erityisesti lastensuojelun asiakkuudessa tapauskuvauksen kautta. Tutkielman tutkimusstrategisen lähestymistavan kiinnekohta on tapaustutkimuksen viitekehyksessä. Aineistona on yhteiskuntatieteellinen kirjallisuus aihepiiriin liittyen, vanhemman kokemukset ja tutkijan oma kokemuksellinen aines käytännöntyöstä. Empiirisenä aineistona on syvähaastatteluaineisto (8 tuntia): kertomuksena (A4, 5,5 tekstiliuskaa, rv. 1,5, pistekoko 12) ja litteroitua haastattelupuhetta 30 tekstiliuskaa (samat asetukset). Analyysimenetelmänä on teema-analyysi. Vanhemmuus ilmiönä aukeaa osaksi sukupuolijärjestelmää, perhettä ja yhteiskuntaa sekä erilaisina käytäntöinä. Vanhemmuus saa muotonsa ja laatunsa sen mukaan, kuinka aikuiset järjestävät parisuhteitaan. Vanhemmuuskysymykset ratkeavat sen mukaan, millaisia syitä perheongelmiin nähdään. Vanhemmuus ei ole lopulta kenenkään yksityisasia, sillä lapsen ja vanhemman suhteesta on myös valtio kiinnostunut. Vanhemmuuden paikan määrittelyyn liittyy monia ratkaisua vaativia kysymyksiä. On vastattava kysymykseen siitä, mihin vanhempaa lastensuojelussa tarvitaan, eli miten asiakkuus määritellään. On kyettävä vastaamaan myös kysymykseen sekä lapsen että perheen avuntarpeista. Juridishallinnollisesti lastensuojelun tarpeiden tulkinta paikantuu yhteiskuntatasolle ja toisaalta kuntatasolle, jolla lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu pannaan täytäntöön. Vanhemmuuden tukeminen ja vahvistaminen eli vanhemmuustyö tulee perustua vanhemmuuden tietoiseen arviointiin suhteessa asiakaslapseen ja erityisesti suhteessa aikuiseen itseensä. Tämän jälkeen on suunnitelmallinen, tavoitteeseen pyrkivä muutos lapsen ja koko perheen hyvinvointiin mahdollista. Muutostyön painopisteet sosiaalityössä vaihtelevat työskentelyprosessissa, vaikka lapsi määrittyy lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaaksi. Oleellista on ymmärtää, että kyseessä on joko yksi samanaikainen, välillä painopisteitä vaihtava tai kaksi rinnakkaista, samansuuntaista muutostyöskentelyn prosessia, joilla molemmilla on omat tai sitten yhteiset kulminaatiopisteensä: palveluntarvetta ja muutosta arvioiva suunnitelmallinen ja tavoitteellinen sosiaalityö. Vanhemman saaminen samaan kuvaan lapsen kanssa on mahdollista lastensuojelussa ja yleisemminkin sosiaalityössä, mutta se vaatii niin toiminnan ideologiaan kuin käytäntöihin muutosta.
  • Saarikko, Soile (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2014)
    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin viulunsoiton alkeisopetuksen keskeisiä osa-alueita sekä vertailtiin suomalaisia viulukouluja kuudelta eri vuosikymmeneltä. Huomiota kiinnitettiin viulukouluissa opetettaviin asioihin, ohjelmistoon ja ulkoasuun. Erityisesti tarkasteltiin suomalaisten viulukoulujen muutosta reilun puolen vuosisadan aikana. Viulukouluanalyysin tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällöanalyysiä, jossa hyödynnettiin sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa analyysimallia. Viulunsoiton opetusta alkeistasolla käsiteltiin viulupedagogisen kirjallisuuden pohjalta. Vertaileva tutkimus osoitti, että viulukoulujen keskeinen opetuksellinen sisältö ei ole ratkaisevasti muuttunut aikojen kuluessa. Sen sijaan viulukoulujen tyylissä ja esitystavassa on tapahtunut muutoksia. Tämä selittyy pitkälti yleisellä kasvatusilmapiirin muutoksella kohti lapsikeskeistä pedagogiikkaa.