Browsing by Subject "lastenhuolto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Termonen, Tanja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro Gradu-tutkielmani tarkoituksena on tarkastella köyhyyttä ja auttamista Helsingin kaupungissa vuosien 1852 ja 1869 välisellä ajanjaksolla. Tuona ajanjaksona Helsingin kaupungin väkiluku, väestörakenne sekä elinkeinorakenne kokivat suuria muutoksia teollistumisen kehittymisen ja sitä seuranneen, kaupunkiin suuntautuneen muuttoliikkeen myötä. Tutkimuksessani perehdyn köyhyyden synnyinsyihin, ilmenemismuotoihin ja siihen, millaisia ihmisryhmiä köyhyys pahiten koetteli. Köyhien auttamista tarkastelen pääasiassa kaupungin evankelis-luterilaisen kirkon ja kaupungin köyhäinhoitojohtokunnan näkökulmasta. Aiheellista on kiinnittää huomiota myös ammattikuntien jäsenilleen tarjoamien etuuksien vaikutukseen kaupungin köyhäinhuollolta anotun avuntarpeen laajuuteen. Koska vastuu köyhäinhuollon käytännön toteuttamisesta oli annettu köyhäinhoitojohtokunnalle, keskityn auttamista koskevassa tutkimuksessani pitkälti köyhäinhoitojohtokunnan toimintaan ja sen tarjoamiin konkreettisiin tukitoimiin. Olennaista on keskittyä lisäksi kirkon ja seurakuntalaisten piirissä käytyyn keskusteluun köyhyyden syistä ja seurauksista. Tähän keskusteluun liittyy olennaisesti myös kysymys köyhyyden ja synnin välisestä problematiikasta. Uuden kaupunkiköyhälistön asuinalueiden kehittymistä, avustettavien yhteiskunnallisen rakenteen kehitystä, köyhyyden synnyinsyitä ja ilmenemismuotoja sekä käytännön tukitoimia koskevassa tutkimuksessa käytän arkistolähteinäni pääasiassa Helsingin kaupunginarkistossa sijaitsevia, Helsingin kaupungin huoltoviraston arkistoon kuuluvia köyhäinhoitolautakunnan huollettavien luetteloita ja pöytäkirjoja. Käytännön avustustyön tutkimuksen kannalta olennaisen tärkeitä ovat myös kaupunginkassan kokoelmiin kuuluvat köyhäinhoitolaitoksen kassatilitykset tositteineen. Kansallisarkistossa sijaitsevat Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkistoon kuuluvat yleisen kirkonkokouksen ja piispantarkastusten pöytäkirjat luovat pohjan köyhyydestä, sen syistä ja seurauksista sekä köyhyyden ja synnin problematiikasta käydyn keskustelun tutkimukseen. Samaan arkistoon kuuluvat köyhäinhoitoa koskevat sekalaiset asiakirjat tarjoavat lisätietoja köyhäinhoidon käytännön toteuttamisesta. Helsingin kaupungin väkiluku kasvoi räjähdysmäisesti 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ensimmäisinä vuosikymmeninä. Suurin osa väestönlisäyksestä johtui muuttovoitosta, sillä kehittyvä teollisuus ja pääkaupungin monet mahdollisuudet vetivät voimakkaasti puoleensa maaseudun köyhää ja kouluttamatonta työväestöä. Vaikka maistraatin tehtävänä oli valvoa kaupunkiin saapuvan työväen määrää, jouduttiin Helsingissä pian tilanteeseen, jossa tarjolla olevalle työväelle ei ollut riittävästi töitä. Työttömyys, sairauden tai vamman aiheuttama työkyvyttömyys, tai töiden riittämättömyys vaivasi valtaosaa köyhäinhuollon kotihoidon piirissä olevista ihmisistä. Muita syitä tuen hakemiseen olivat muun muassa mielenhäiriöt, kuulo- ja näkövammat sekä vanhuuden vaivat. Erityisesti työläisnaiset tarvitsivat usein apua lastensa elättämiseen. Kaikista kurjimmassa asemassa olivat köyhät lesket. Kotihoitoa käytettiin pääasiassa aikuisten auttamiseen. Lasten kohdalla turvauduttiin usein sijoitushoitoon, sillä sijoittamalla turvaton lapsi kunnolliseen ja siveelliseen kotiin taattiin lapselle sekä riittävä ylöspito että kunnollinen kristillinen kasvatus. Samaan aikaan kaupungin väkimäärän kanssa kasvoi myös asuntopula. Huonot ansiomahdollisuudet yhdistettynä korkeisiin vuokriin ajoivat köyhän työväestön kaupungin laidoille, jonne he rakensivat pieniä hökkeleitään. Kaupungin laitaosien asuinalueille leimallisia olivat ahtaus sekä kunnollisen ravinnon ja hygienian puute. Kurjat asuinolot edesauttoivat muun muassa tautien leviämistä, juoppouden ja rikollisuuden yleistymistä sekä moraalin rappeutumista. Köyhiin suhtauduttiin kahdella tapaa: toiset katsoivat köyhien olevan itse syyllisiä omaan kurjuuteensa siveettömien elämäntapojensa vuoksi. Toiset taas näkivät kurjuuden kumpuavan köyhien huonoista asuinoloista, joita parantamalla myös juopottelu sekä siveetön elämäntyyli saataisiin vähenemään. Kirkon piirissä käytiin keskustelua köyhien tavoittamisesta, sillä puutteelliset kirkonkirjat kertoivat köyhien vieraantuneen seurakunnasta. Huolta aiheutti myös kansan keskuudessa yleistyvä moraalinen rappio, jonka pysäyttämiseksi suunniteltiin kansan opetuksen sekä kristillisen kasvatuksen tehostamista etenkin köyhälistön keskuudessa.
  • Anttila, Aira (2003)
    Tutkielmassa on tarkasteltu lastenkotiin sijoitettujen lasten ja heidän biologisten vanhempiensa yhteydenpitoa. Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen, millaista vanhempien lapsiinsa pitämä yhteys on sijoitusaikana ja toisaalta millä tavalla lapset pitävät yhteyttä vanhempiinsa. Tutkielma on rajattu käsittämään ainoastaan huostassa olevia lapsia, koska heidän sijoitusaikansa lastenkodissa kestää tavallisesti pidempään kuin avohuollon tukitoimena sijoitettujen lasten. Tutkimusaineistona ovat 34 kotkalaisen, lastenkotiin sijoitetun lapsen lastensuojelun asiakirjat, jotka on dokumentoitu tietokoneohjelmaan. Kun tutkielmassa puhutaan lapsista, tarkoitetaan alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Tässä työssä vanhemmuutta ei käsitellä pelkästään biologisena vanhemmuutena, vaan se nähdään laajempana ekologisesta viitekehyksestä käsin. Siinä vanhemmuuteen vaikuttavina tekijöinä ei pidetä pelkästään vanhempien persoonallisuuden piirteitä, vaan hahmotus tapahtuu painottamalla ihmisten ja heidän sosiaalisen ja fyysisen elinympäristönsä häiriösuhteita. Asiakirjat tutkimusaineistona ovat sisällöltään erilaisia verrattuina esimerkiksi haastatteluihin, joissa on valmiiksi sisään koodattuna asian tutkimuksellinen luonne. Lastensuojelun asiakirjoja ei ole tuotettu tutkimuskäyttöön, vaan niiden tekstit ovat asiakkaiden tilanteista kertovia sosiaalityöntekijöiden tekemiä merkintöjä ja muistiinpanoja. Kirjaamistavat ovat vapaamuotoisia, kunkin sosiaalityöntekijän työssään omaksumia kirjaamiskäytäntöjä. Pääasiassa lasten ja biologisten vanhempien yhteydenpitoon liittyvät merkinnät löytyivät lastensuojelun huoltosuunnitelmista, joten ne muodostivat ensisijaisen tutkimusaineiston täydennettyinä lasten asiakaskertomusten tiedoilla. Lapsen turvallisen elämän perustukset rakentuvat vanhemmuudesta käsin. Kun vanhempien voimavarat eivät riitä takaamaan lapselle turvallisia kasvu- ja kehittymismahdollisuuksia, yhteiskunnan taholta tarjotaan avohuollollisia tukitoimia. Jos ne osoittautuvat riittämättömiksi, joudutaan etsimään muita vaihtoehtoja. Tuloksena voi olla lapsen sijoittaminen lastenkotiin. Yhteydenpito lastenkotiin sijoitettujen lasten ja heidän biologisten vanhempiensa välillä on niin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin tutkimuksissa todettu ensiarvoisen tärkeäksi, koska sen katsotaan olevan selvin indikaattori lapsen palaamisesta takaisin kotiin. Tässä tutkimuksessa tulosten noin 70 % lapsista oli heitä, joiden luona vanhemmat vierailivat lastenkodissa tiiviisti. Nämä vanhemmat osallistuivat myös aktiivisesti lasten asioiden hoitoon. Tiiviitkään yhteydet eivät taanneet kotiin palaamista, sillä tutkimusaineiston 34 lapsesta 4 muutti takaisin vanhempiensa luo. Lapsista noin 20 % oli heitä, joiden luona vanhemmat kävivät vain harvoin. Syynä saattoi olla vanhempien oma sekava elämäntilanne tai he kokivat tunnetasolla vaikeana kohdata kotoa pois sijoitettua lastaan. Tutkimustulosten pohjalta todetaan, että kaikilla tutkimusaineiston lapsilla ja vanhemmilla säilyi sijoituksen aikana jonkinlainen yhteydenpito. Jos vanhemmat olivat kuolleet, muut sukulaiset pitivät yhteyttä lapseen. Sijoituksen alussa yhteys oli joko hyvin tiivistä tai sitten vain harvoin tapahtuvaa. Sijoituksen kestäessä pidempään yhteydenpito tasoittui eivätkä kaikkia lapset enää käyneet kotona niin usein kuin sijoituksen alussa. Tämä voi kertoa myös lasten ja vanhempien etääntymisestä toisistaan.
  • Corander, Clary (2008)
    Utgångspunkten för föreliggande fallstudie är att finna och skapa kunskap om socialarbetarnas bedömningar av barnskyddsärenden. Studien utfördes på barnskyddsenheter tillhörande kommunala socialbyråer i Finland och Sverige. Avsikten i den här undersökningen är att beskriva, analysera och jämföra den bild som utkristalliseras i professionskulturerna och de enskilda socialarbetarnas tankemönster vid processandet av fiktiva barnskyddsfall. I studien sökes svar på följande två frågor. För det första, på vilket sätt resonerar barnskyddets socialarbetare kring barnskyddsärenden, och vilka faktorer påverkar deras resonemang? För det andra, i vilka avseenden skiljer sig de finska och svenska socialarbetarna från varandra med avseende på bedömningarna? Fokus ligger på de faktorer som samspelar då en professionell bedömning och kontext möts. I den empiriska undersökningen har vinjettmetod och fokusgruppdiskussion fungerat som datainsamlingsmetoder. Sammanlagt 27 socialarbetare tog ställning till två hypotetiska fallbeskrivningar i studien. Datamaterialet har insamlats på barnskyddsenheter som är verksamma i respektive huvudstadsregion i Helsingfors och Stockholm. Samtliga socialarbetare som deltog i studien reagerar på vinjettinformationen på ett tämligen enhetligt sätt. Materialet visar även att socialarbetarnas bedömningar kan betraktas som en kollektiv utredningsprocess. De professionellas expertis om psykodynamisk teori, det utvecklingsekologiska perspektivet och anknytningsteori identifieras som viktiga byggstenar i bedömningsproceduren. Utredningsprocesserna fokuserar på att kartlägga befintliga risker och resurser i klientsfären. Barnets bästa och dess behov, barnperspektivet och helhetssynen, fungerar som riktlinjer vid bedömningarna av barnskyddsfall. I studien utformas en så kallad huvudmodell som representerar de väsentliga sfärerna i bedömningsprocessen och beskriver dialogen dem emellan. I jämförelse med den finska enheten verkar den svenska enheten ha ett mer formellt utredningsförfarande. Trots skillnader i de organisatoriska ramarna mellan barnskyddsenheterna i Finland och Sverige, kan man i socialarbetarnas resonemang återfinna en enhetlig professionell värdegrund.
  • Akiala, Anna- Kaisa (2008)
    Avsikten med min forskning var att utreda vilken roll tidig identifikation av barn i riskzonen har inom barnskyddets praktiska arbete. Den växande oron över barnens illamående har väckt samhällets hjälpinstanser till att bygga upp och utveckla sin verksamhet till att bättre nå de barn och familjer som mår dåligt. Förebyggande arbete och speciellt tidig identifikation av barn i riskzon har fått allt mer uppmärksamhet. Avsikten med min forskning var att utreda hur socialarbetarna på barnskyddet upplevde fenomenet samt hur stor del av arbetet inom barnskyddet kunde avses vara tidig identifikation. Jag samlade in mitt forskningsmaterial genom att intervjua sex stycken socialarbetare, som alla arbetade inom ett familjecenter i Helsingfors. Intervjumetoden i forskningen var temaintervju. I avhandlingen redogör jag bl.a över barnskyddsarbetet och den nya barnskyddslagen som stigit i kraft 1.1.2008. Jag behandlar även barnens välmående i dagens samhälle samt redögör över barn i riskzon. De centrala verken i min avhandling är bl.a. Lagerberg& Sundelins (2003) verk om barn i riskzon samt olika undersökningar angående barnens välmående i Finland (Bl.a Bardy et al. 2001, Järventie 1999). Enligt forskningsresultaten i denna forskning har tidig identifikation av barn i riskzonen en väldigt liten roll inom barnskyddets praktiska arbete. De största orsakerna till detta var enligt socialarbetarna den stora mängden arbete samt själva naturen av arbetet. Barnskyddet koncentrerade sig enligt socialarbetarna huvudsakligen på att stöda barn och familjer i kris. Hälften av socialarbetarna ansåg dessutom att tidig identifikation inte borde ha en roll inom barnskyddet. Själva fenomenet i sig hade enligt socialarbetarna positiva effekter. Väldig få negativa effekter nämndes under intervjuerna.