Browsing by Subject "lastenkasvatus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Petterson, Laura (2001)
    Tutkielmassa tarkastellaan lasten asemaa Helsingin kaupungin julkisessa köyhäinhoidossa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tutkittavavina on 133 vuosina 1898-1915 huostaanotettua lasta.Tutkimuksen päälähteenä on käytetty Helsingin kaupungin Lastensuojeluviraston Lastensuojelutoimiston huollettavien lasten akteja (1825-1899). Lasten huostaanotto oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta työläislapsiin suunnattua huoltotoimintaa.Tutkielmassa tarkastellaan viranomaisten toimia ja vallankäyttöä varatonta työväestöä kohtaan, sekä tutkitaan miten lasten hoito käytännössä toteutui. Huostaanotetut lapset tulivat hyvin erilaisista perheistä, suurin osa lapsista oli kuitenkin joko orpoja tai yksinhuoltajien lapsia. Huostaanottojen ilmoitetut syyt paljastuivat lähemmässä tarkastelussa usein todellisuutta vääristeleviksi ja köyhiä vanhempia leimaaviksi.Kontrolli ja vallankäyttö heijastelevat sääty-yhteiskunnan vahvaa patriarkaalista ja alistavaa perinnettä köyhää väestöä kohtaan. Lasten hoidon tärkeimpänä muotona käytettiin elätehoitoa, mikä tarkoitti lapsen sijoittamista maksua vastaan vieraaseen perheeseen joko kaupunkiin tai maaseudulle.Vain pieni osa lapsista sijoittui laitoksiin. Viranomaisia kiinnosti ennen kaikkea lasten kasvattaminen ahkeriksi ja kurinalaisiksi työntekijöiksi.Köyhäinhoidon pääasiallisena tavoitteena oli saada lapset elättämään itsensä kunniallisesti 15- vuotiaana. Hoidon valvontaa tärkeämmäksi tuli lasten käytöksen ja ahkeruuden kontrollointi.Kasvatus tarkoitti lasten totuttamista työntekoon.Hyvä köyhäinhoitolapsi oli kuuliainen ja ahkera, huono puolestaan laiska ja tottelematon."Turvaton lapsi" joutui hyvin helposti "pahatapaisen" kirjoille jos uskalsi vastustaa köyhäinhoitoviranomaisia tai kasvatusvanhempia.Huonoimmassa tapauksessa lapsi luovutettiin pahatapaisena kasvatuslautakunnalle,mikä tarkoitti yleensä lapsen joutumista kasvatuslaitokseen epämääräiseksi ajaksi.
  • Järvinen, Katriina (2004)
    My research subject was how parents view the relation between knowledge and common sense when raising children. I studied the subject from the point of view of rhetorical social psychology. The study was based on the dilemmatic nature of thinking, which means that a person often ends up talking against one of his values while defending another. I was interested in if the parents under my study experienced a conflict between knowledge and common sense and how a possible dilemma was dealt with in argumentation. In the theoretical part I examined discussions considering the concept of common sense and anti-scientific thinking. I also took a look at the history of Finnish upbringing. I made a connection between the resent discussion about the parents high education in relation to the distress of their children and the tradition of viewing scientific knowledge as some kind of a threat to common sense. My empiric source material was the interviews of 21 parents living in the capital area. In the interviews I used the method of qualitative attitude research. The parents were commenting on seven different sentences with claims, which were formed using research literature and views that have appeared in public discussion. The subject of the analysis was the argumentative speech produced by the interviewees. In the analysis I focused mainly on the processes of arguments and on how the dilemmatic nature of the thoughts provoked by the claims was dealt with. The interviewees were able to consider how their views could be questioned and they used various rhetorical methods in their arguments. A dilemma arose between knowledge and common sense but rhetorical methods led rather to approval of expertise in bringing up of children, than disapproval. Also a picture of the 21st century's sensible bringing up of children was formed, based on the source material. The 'love and limits'-upbringing, as I call it, can be interpreted as a taking of an attitude to the views of previous generations. The underlining of love and respect in relation to the child, that was eminent in the source material, could be interpreted as a counter argument to the discipline and humiliation culture that prevailed until the 1950 -60's and the underlining of limits as a counter argument to the free upbringing of the 60 - 70's. My interviewees considered the balancing of work and family life as the biggest problem of modern parents. My primary sources were the works of Michael Billig (rhetorical social psychology and qualitative attitude research), the works of Kari Vesala and Teemu Rantanen (qualitative attitude research), Benjamin Spock's 'The Common Sense Book Of Baby And Child Care' (the dilemma of knowledge and common sense in bringing up of children) and Janne Kivivuori's book 'Paha tieto' (anti-scientific thinking).
  • Simelius, Anni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tutkimusongelma koostuu kolmesta kysymyksestä koskien 1800-luvun Ranskaa: (1) Millaisia tulkintoja lapsista ja heidän ominaispiirteistään esitettiin? (2) Millaisia näkemyksiä lastenkasvatuksesta esitettiin? (3) Millaisena ikäkautena lapsuus esitettiin? Lisäksi pohdin lapsista esitettyjen käsitysten taustoja ja motiiveja sekä käsityksissä ilmeneviä ristiriitaisuuksia ja muutoksia. Tutkielmani teoriatausta pitää sisällään käsityksen lapsuudesta kulttuurisidonnaisena ilmiönä, jonka moninaiset ilmentyvät heijastelevat aikuisten erilaisia tapoja suhtautua lapsuuteen. Tutkielman alkuperäislähdeaineisto koostuu lapsuutta käsittelevästä kirjallisuudesta 1800-luvun Ranskasta. Tarkemmin ottaen kyse on viidestä kirjailijasta, joiden teokset saavuttivat omana aikanaan suuren suosion: (1) Felix Dupanloup (1802-1878) ja hänen teoksensa L’Enfant (1869), (2) Victor Hugo (1802-1885) ja hänen lapsuutta käsittelevät runonsa kokoelmista Les Contemplations (1856), Les Feuilles d’Automne (1831), Odes et Ballades (1826), Les Rayons et les Ombres (1840) ja Les Voix Intérieures (1837), (3) Gustave Droz (1832-1895) ja hänen teoksensa Monsieur, Madame et Bébé (1866), (4) Edouard Grimard (1827-1909) ja hänen teoksensa L’enfant: son passé, son avenir (1889) sekä (5) Ernest Legouvé (1807-1903) ja hänen teoksensa Les Pères et les Enfants au XIXe siècle (1887). Hugon ja Drozin teokset edustavat kaunokirjallisuutta, kun taas Dupanloupin, Grimardin ja Legouvén teokset ovat tutkielmia lapsista ja lastenkasvatuksesta. Tutkielmani keskeiset tulokset viittaavat siihen, että lapsuudesta luotiin 1800-luvun Ranskassa ristiriitaisia representaatioita, jotka voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäisessä lähestymistavassa lapset esitetään paheellisena ja moraalisesti aikuisten alapuolella olevana ihmisryhmänä, joka tarvitsee aikuisen voimakasta muokkausta ja ohjausta. Tässä lähestymistavassa korostetaan kasvatuksen tärkeyttä ja puolustetaan autoritääristä kasvatusmetodia. Lapsuudessa ja lapsenmielisyydessä ei nähdä itseisarvoa. Päinvastaisessa lähestymistavassa lapset esitetään hyveellisinä ja moraalisesti aikuisten yläpuolella olevana ihmisryhmänä. Lapsuus ja lapsenmielisyys ovat ihannoinnin kohteena. Luottamus lasten kyvykkyyteen ilmenee lastenkasvatuksessa lasten autonomiaa puolustavina kannanottoina. Erilaiset esitykset lapsista, lapsuudesta ja lastenkasvatuksesta heijastelevat erilaisia ihmiskäsityksiä ja näkemyksiä siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan kehittää.
  • Sahri, Helena (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen avulla pääkaupunkiseudulla asuvien vanhempien näkemyksiä lastenkasvatuksesta. Tutkielma tuo siis täydentävän näkökulman aikaisempaan tietämykseen suomalaisesta lastenkasvatuksesta analysoimalla vanhempien haastatteluissa esittämiä perusteluja näkemyksilleen. Haastateltavat vanhemmat ottivat kantaa läheisyyteen, vanhemman auktoriteetinkäyttöön sekä lapsen itseohjautuvuuteen liittyviin väittämiin. Aineisto koostui kuudesta haastattelusta: haastateltavana oli neljä äitiä ja kaksi isää. Heidän selontekonsa koskivat pääosin päiväkoti-ikäisiä lapsia. Haastateltavien lapset olivat 2-5-vuotiaita, mutta osalla heistä on lisäksi sitä nuorempia tai vanhempia lapsia. Selvitän tässä tutkielmassa ensinnäkin sitä, millä tavoin haastateltavat vanhemmmat perustelevat kasvatuksellisia näkemyksiään ja valintojaan. Toiseksi olen kiinnostunut siitä, minkälaisena lapsen ja vanhemman välinen suhde nähdään, tai minkälaiseksi se puheessa rakentuu. Laadullisen asennetutkimuksen kaksivaiheisen analyysimenetelmän ensimmäisessä vaiheessa, luokittavassa analyysissa, haastateltavien kannanottoja ryhmitellään aineiston kirjaimellisen lukemisen kautta. Tässä työssä selvitän ensin puoltavatko vai vastustavatko haastateltavat esitettyjä väittämiä. Toiseksi ryhmittelen selontekoja näkökulman mukaan. Tarkastelen myös sitä, yhdistyvätkö eri näkökulmat haastateltavien puheenvuoroissa ja millaisia yhdistelmiä niistä muodostuu. Toisessa vaiheessa, tulkitsevassa analyysissa, tulkitsen haastateltavien selontekoja suhteessa kolmeen vanhemmuustyyliin, autoritääriseen, auktoritatiiviseen ja sallivaan. Aikaisemmin on esitetty, että suomalainen vanhemmuus on ajan saatossa kulkenut autoritäärisestä sallivaksi. Sovitan myös haastateltavien perustelut vanhemmuuden perustelun asteikolle (eng. Level of parental reasoning scale) kuvaillakseni selontekojen yksilöllistyneisyyttä tai yksilöllistymättömyyttä. Soveltuvilta osin käytän tulkintakehyksenä myös kiintymyssuhdeteoriaa eri kiintymystyylien kuvausten muodossa selvittääkseni, löytyykö haastateltavien kielenkäytöstä viitteitä etenkin Suomessa yleisen välttelevästä kiintymystyylistä. Tulokset näyttävät, että haastateltavista valtaosan selonteoissa korostui rationaalisuuteen pyrkiminen ja lapsikeskeisyys. Tämä näkyi siten, että haastateltavat monesti häivyttivät omaa vanhemman näkökulmaansa ja rooliaan ja keskittyivät puheenvuoroissaan lapseen tai yleiseen käsitykseen lapsista. Osa haastateltavista ilmaisi jonkin verran tietämystä ja tiedostavuutta lapsen psyykkisestä kehityksestä. Haastateltavat myös kertoivat spontaanisti esimerkkejä omasta perheestään ja tavoistaan. Luokittavan analyysin kautta ilmeni, että haastateltavat olivat yleisesti samaa mieltä ja eri mieltä samoista väittämistä - selkeää mielipiteiden jakautumista näkyi yhden väittämän kohdalla. Haastateltavat tarkastelivat väittämiä useasta eri näkökulmasta, eli he päätyivät keskenään samankaltaisiin lopputulemiin eri reittejä pitkin. Toistuvia näkökulmia oli kuitenkin luokittavan analyysin avulla löydettävissä: väittämiä tarkasteltiin useamman kerran kykyjen näkökulmasta ja opetusnäkökulmasta. Tulkitsevassa analyysissa haastateltavien suhtautuminen lastenkasvatukseen näyttäytyi pääosin auktoritatiivisena, jossa oli paikoin autoritäärisiä piirteitä. Sallivasta vanhemmuudesta löytyi muutamia viitteitä. Vanhemmuuden perustelun asteikolla haastateltavilla näyttäytyi yksi ns. perustaso, jolta joidenkin väittämien kohdalla saatettiin poiketa ylöspäin tai alaspäin. Haastateltavat olivat perustelutyyleissään johdonmukaisia myös sikäli, että yksilöllistymättömät ja yksilöllistyneet perustelutavat usein olivat peräisin samoilta haastateltavilta. Suomessa yleisestä välttelevästä kiintymystyylistä löytyi jonkin verran viitteitä joidenkin haastateltavien puheenvuoroista. Aineistosta nousi lisäksi esiin haastateltavia yhdistäviä näkökulmia ja suhtautumistapoja. Näitä olivat suhtautuminen jäähyyn soveltuvana kurinpitokeinona pienille (alle 4-vuotiaille) lapsille, sekä taipumus pohtia perheidensä päätöksentekijöitä samalla sivuuttaen lapsen kuunteleminen hänen omissa asioissaan ilmiönä. Myös lapsen kehuminen nähtiin haastateltavien parissa harkittuna asiana sikäli, että vaikka haastateltavat kertoivat pitävänsä kehumista tärkeänä, heillä oli tarkat näkemyksensä siitä, minkälaisissa tilanteissa he eivät kehu(isi) lapsiaan. Jotkut haastateltavat esittivät perusteluissaan lisäksi kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä huomioita. Monesti näitä huomioita esitettiin kriittisesti, etäisyyden ottamiseksi koetuista epäkohdista, mutta joissakin puheenvuoroissa arvostettiin myös yhteiskunnallisesti merkittäviä arvoja, kuten tasa-arvoa. Voi siis todeta, että tämän tutkielman tarkastelemat lastenkasvatusasenteet eivät olleet yksioikoisia, vaan haastateltavat edustivat puheenvuoroissaan useaa eri näkökulmaa ja näkökulmayhdistelmää, mikä teki heidän selonteoistaan vivahteikkaita.
  • Beqiri, Merdiana (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa selvitetään Kosovosta Suomeen 1990-luvun aikana pakolaisina saapuneiden albaniankielisten isien kokemuksia ”uhrauksen sukupolvena”. Tämä määritelmä perustuu Karl Mannheimin käsitykseen kokemuksellisista sukupolvista. ”Uhrauksen sukupolvi” on joutunut pakolaisuutensa myötä tekemään uhrauksia niin henkilökohtaisella tasolla kuin oman perheen kannaltakin. Tutkielman pyrkimyksenä on selvittää tehtyjen uhrausten vaikutuksia miehiin itseensä ja heidän isän rooliin. Lisäksi tutkielma pyrkii ymmärtämään, miten muuttaminen Suomeen on vaikuttanut isien lastenkasvatustapoihin ja mitä näkemyksiä heillä on kotoutumisesta Suomeen. Maahanmuuttajaisien pakolaisuuskokemuksiin, kotoutumiseen tai lastenkasvatustapoihin liittyviä kokemuksia on Suomessa tutkittu hyvin vähän. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Aineisto on hankittu osana Nuorisotutkimusverkoston koordinoimaa hanketta Generational negotiations, social control and gendered sexuality (GENESO). Aineiston analyysissa on käytetty teemoitteluun ja tyypittelyyn keskittyvää sisällönanalyysia. Tutkimuksessa selviää, että miesten henkilökohtaiseen identiteettiin merkittävimmin vaikuttaneet uhraukset ovat luopuminen omasta unelma-ammatista tai työnteosta. Näiden myötä miesten sosiaalinen asema on muuttunut ja heidän itsetuntonsa on laskenut. Perheen kannalta merkittävä uhraus on ollut erkaantuminen kotimaan tutusta sosiaalisesta verkostosta, minkä seurauksena vanhemmat ovat jääneet lastenkasvatuksessa ilman tukea. Isät ovat Suomessa joutuneet usein pohtimaan sitä, mitä asioita lastenkasvatuksessa on sopivaa sopeuttaa suomalaisesta kulttuurista itselle ja mitä taas säilytetään kotimaan kulttuurista. Rajojen asettaminen on hankalaa, ja siihen vaikuttavat niin vanhempien omat toiveet ja periaatteet kuin kotimaan ja vastaanottajamaan toisistaan risteävät odotukset vanhempia kohtaan. Kotoutuminen näyttäytyy tutkielmassa jatkuvana kaksisuuntaisena prosessina, joka sisältää osallistumisen yhteiskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin samalla, kun säilytetään oma äidinkieli ja kotimaan kulttuuri. Pelkästään työllistyminen ei riitä kotoutumiseen, vaan se on moniulotteisempi ja pitkäkestoisempi prosessi, joka ei välttämättä koskaan ole ”valmis”. Johtopäätöksinä esitetään, albaani-isät ovat henkisesti hyvin sitoutuneita perheeseen. Perheen mukanaolo Suomessa on ollut erittäin olennaista isien kotoutumisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Olisi tärkeää, että maahanmuuttajaisät sisällytettäisiin perhepoliittisesti paremmin lasten elämään myös kodin ulkopuolella, jotta he eivät jäisi lasten elämästä ulkopuolelle. Tilanteessa, jossa lapset kotoutuvat vanhempia nopeammin, isät säilyttävät tärkeytensä lasten elämässä pitämällä heidät yhteydessä omaan etniseen taustaansa ja pyrkivät itsekin pysymään hyvin perillä Suomen tapahtumista. Lasten kotoutuminen on isille tärkeämpää kuin oma kotoutuminen, ja siksi vanhemmuus toimii heille yhteiskunnallisena osallistumisena, kun he pyrkivät kasvattamaan ”kunnon kansalaisia” Suomen valtiolle. Lasten menestys Suomessa voisi hyvittää kaikki uhraukset, jotka isät ovat tehneet pakolaisuuden myötä.
  • Launis, Siiri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten suomalaissyntyiset islamiin kääntyneet muslimiäidit kokevat oman äitiytensä ja äidin roolinsa, minkälaisia äitiyteen ja lasten uskontokasvatukseen liittyviä ihanteita heillä on, sekä mihin he pohjaavat näkemyksensä hyvästä äitiydestä ja lastenkasvatuksesta. Tavoitteena on ollut selvittää, miten he monikulttuurisissa perheissään tekevät valintoja eri islamin tulkintojen ja toimintatapojen välillä äitiyteen ja lastenkasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, ja miten sekularisoituneessa Suomessa asuminen on vaikuttanut heidän kokemuksiinsa muslimiäitiydestä. Tutkielma sijoittuu islamin tutkimuksen ja äitiystutkimuksen kentille. Haastatteluita on lähestytty etnografisella otteella ja teoreettisia aineksia on otettu sosiologian ja sukupuolentutkimuksen puolelta. Tutkimusaineisto koostuu 7 puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka on äänitetty ja litteroitu. Haastattelut on koodattu ja analyysimetodina on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa käy ilmi, että haastatellut äidit ovat tietoisia äitien korkeasta asemasta islamilaisissa lähteissä, mutta äidit eivät toisintaneet kuvaa itsensä uhraavasta äidistä. Äitiyden ja islamin välillä nähtiin yhteys, joka saattaa aiheuttaa paineita joillekin äideille, jotka eivät olisi halunneet lapsia tai eivät koe sopivansa sosiaalisesti konstruoituun ”muottiin”. Kuitenkin suurin osa äideistä nautti äidin roolistaan, eivätkä he kokeneet isoja ristiriitoja eri puolilta tulevien odotusten ja oman äitiytensä välillä. Nykyajan individualistiseen trendiin liittyvä intensiivisen vanhemmuuden kulttuuri näkyi joistakin äideistä ja tämä saattoi aiheuttaa paineita enemmän kuin islamin määrittelemät äidin velvollisuudet. Keinoja käsitellä paineita oli erilaisia. Useampi koki itsensä itsevarmaksi, eivätkä nämä äidit paljon stressanneet mahdollisesta kritiikistä. Jumalan armollisuus mainittiin useamman kerran paineita lievittävänä tekijänä. Jumala odottaa äideiltä näiden omaa parastaan, mutta ei täydellisyyttä. Yksi äiti tulkitsi islamilaisia lähteitä feministisesti osoittaakseen, ettei naisen ja äidin roolin tarvitsisi olla niin kapea. Lastenkasvatuksen ihanteiksi nostettiin universaaleja hyveitä, mutta näitä hyveitä pidettiin islamilaisina tai limittäisinä islamin kanssa. Lapsista haluttiin kasvattaa hyviä ihmisiä ja tämä tapahtui islamin avulla. Lapsia sosiaalistettiin islamiin jo pienestä pitäen, koska sekulaarissa ympäristössä kotikasvatuksella nähtiin olevan enemmän merkitystä lasten islamilaisen identiteetin kehittymiselle kuin muslimienemmistöisessä maassa. Monet pitivät Suomea lähtökohtaisesti islamilaisia arvoja tukevana paikkana asua, mutta kokivat suomalaisen yhteiskunnan sosiaalistavan lapsia vahvasti suomalaisuuteen. Tämän vuoksi he kokivat, että islamiin kasvattaminen jää hyvin paljon vanhempien harteille. Tämä mahdollisesti voisi selittää taipumusta ”holistiseen” kasvatukseen, jossa uskonto on kokonaisvaltainen asia, joka näkyy kaikissa arkielämän toimissa. Mitä tulee islamin tulkintoihin, äidit tunsivat oman uskontonsa hyvin ja luottivat omaan järkeensä ja intuitioonsa päätöksen teossa. Moskeijan järjestämät Koraani-koulut nähtiin metodeiltaan vanhahtavina ja lapsille rankkoina, joten monet lapset opiskelivat islamia kotona vanhempiensa ja internetin materiaalien avulla.