Browsing by Subject "lastenteatteri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Tuhkunen, Maaria (2012)
    Taiteellis-pedagogisessa opinnäytteessäni pohdin leikin läsnäoloa työssäni taiteilijana ja pedagogina. Opinnäytteeni kirjallinen osio liittyy opinnäyteproduktiooni Purkkipurkkipurkki, joka oli o-3-vuotiaille lapsille suunnattu esineteatteriesitys (ensiesitys 9.4.2011), ja jossa toimin esitysmateriaalin luojana ja näyttelijänä. Leikki oli oleellinen luomisen työtapa esineteatteriproduktiossa, jossa merkittävä osa käsikirjoitus- ja harjoitusprosessia muodostui näyttelijöiden vapaasta improvisaatiosta ja rajoittamattomista kokeiluista erilaisilla esineillä ja materiaaleilla. Tässä työssä tarkastelen sitä, miten leikki mahdollistui esityksen luomisprosessissa. Reflektoin sitä, millaista oli olla toisenlaisessa roolissa kuin yleensä, ohjaajana toisen ohjauksessa, pedagogina oppimassa ja aikuisena leikkimässä. Pohdin myös sitä, mikä ylipäätään mahdollistaa aikuisen ihmisen heittäytymisen aitoon leikkitilaan. Tarkastelen myös leikin ulottuvuuksia yleensä ja käytän tärkeänä taustana paitsi kulttuurihistorian näkökulmaa myös aivotutkimuksen tuomaa tietoa kaaoksen ja järjestyksen suhteesta leikissä. Käsittelen työssä myös improvisaatiota suhteessa leikkiin. Avaan samassa yhteydessä improvisaation merkitystä itselleni teatteritaiteilijana ja -pedagogina ja jäljitän kulkemaani polkua hakiessani itselleni merkityksellistä tapaa tehdä improvisaatioteatteria. Tässä yhteydessä tuon esille havaintojani läsnäoloon ja tietoisuuteen perustuvan action theater -metodin parissa työskentelystä. Lisäksi pyrin hahmottamaan tiedostamatonta tai alitajuntaa osana leikkiä ja improvisaatioon pohjautuvaa luovaa prosessia. Pyrin jäljittämään, mitä tarkoittaa materiaalin luominen sisäisiä ja ulkoisia impulsseja seuraamalla. Tiedon intressini on ymmärtämään pyrkivä ja tulkitseva. Väljästi fenomenologis-fenomenografisella tutkimusotteella pyrin reflektoimaan mielikuviani, kokemuksiani ja havaintojani aiheesta käyttäen apuna työpäiväkirjojani mm. Purkkipurkkipurkki-produktion harjoitusajalta. Peilaan omia ajatuksiani kirjallisuuteen sekä muiden produktion työryhmän jäsenten haastatteluihin. Keskeisenä työssä nousee esiin leikkiminen ja improvisoiminen samankaltaisina toimintoina. Yhdeksi ydinasiaksi voidaan myös hahmottaa suhde tiedostamattomaan, "järjen tuolla puolen" liikkuminen. Taiteellisessa työssä tähän näyttää liittyvän läheisesti intuitiivisuus, joka ilmenee oleellisena osana sekä leikkiä että improvisaatiota. Pohdinnoissani halu leikkiä ja kyky nauttia leikistä liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin lapsilla kuin aikuisilla. Leikin ja improvisoimisen mahdollistamiseen liittyen keskeisinä esiin nousevat vapaus ja turvallisuus - pakosta ei voi leikkiä. Improvisaatio näyttäytyy ennen kaikkea herkkänä kontaktina niin omaan itseen kuin kanssaihmisiin. Työssä väitän myös, että leikkiminen ja improvisoiminen voivat toimia omaa itsetuntemusta vahvistavana toimintana. Tärkeimpänä löydöksenä hahmotan roolini teatteripedagogina ja taiteilijana ennen kaikkea leikin mahdollistajana ja sitä kautta hyvinvoinnin edistäjänä sekä taiteellisen että taidepedagogisen työn viitekehyksessä.
  • Haapalainen, Maija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kiinnostukseni lastenteatterin tutkimiseen lähtee sekä ammatillisesta taustastani että harrastuneisuudestani. Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja teatteri-ilmaisun opettaja. Teatteritieteen opintojeni eri vaiheissa olen pohtinut, millaiset valmiudet lapsella on katsojana olla vastavuoroisen kommunikaation osapuolena teatteriesityksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: - Miten alle kouluikäisen kehitystaso vaikuttaa esityksen vastaanottoon? - Miten lastenteatterin ammattilaiset esitystä valmistaessaan ottavat huomioon lasten erityisyyden yleisönä? Tutkimusaineistoni olen kerännyt vuosina 1991 -1993 ja 1999 kolmesta lastenteatteriesityksestä. Tutkimukseni on sukua toimintatutkimukselle. Se on kasvatuksellista ja tilannesidonnaista, tarkastelee yksilöitä sosiaalisten ryhmien jäsenenä ja aihe on itselleni tutkijana henkilökohtaisesti tärkeä. Toiseksi tutkimukseni teatteriesitysten reseptiosta on myös tietyssä hetkessä tapahtuneen ilmiön tapahtumatutkimusta. Tutkimukseni aineistona ovat yleisöhavainnoinnin muistiinpanot, lasten haastattelut ja piirustukset sekä kirjalliset palautteet päiväkotiryhmien ja koululuokkien opettajilta ja lasten vanhemmilta. Aineistona ovat myös lastenteatterin ohjaajien haastattelut: Nukketeatteri Vihreän Omenan Sirppa Sivori-Asp ja työryhmä, Teatteri Hevosenkengän Patrik Drake ja Unga Teaternin Marjaana Castren. Kirjallisina lähteinä käytän lastenteatterin tutkimuksia, teatterin reseption tutkimuksia sekä lapsen kognitiivista, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä käsitteleviä tutkimusjulkaisuja. Pääluvussa kaksi tuon esille lapsen vaiheittaista kehitystä ajattelun, kielen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen tutkimuksista. Tämä toimii vertailupohjana lastenteatteriesitysten reseption tutkimiselle tarkastellessani 3-7- vuotiaiden reagointia ja esitystapahtuman jälkeisiä käsityksiä nähdystä ja koetusta. Näistä tuloksista voin päätellä, miten eri ikäryhmien lapsikatsojat näkevät, kokevat ja ymmärtävät esityksen ja millä tasolla he pystyvät vastavuoroiseen teatterilliseen kommunikaatioon. Lastenteatterin ammattilaisilla on kokemusta esitysten valmistamisesta eri ikäisille yleisöryhmille. Haastattelujen aineistosta tuon esille kriteereitä, joita he asettavat omalle työlleen, heidän näkemyksiään yleisönsä antamista haasteista ja kokemuksiaan teatterillisesta vuorovaikutuksesta lapsiyleisön kanssa. Tutkimus osoittaa, että alle kouluikäisille lapsille tulisi tarjota ikätasoon sovitettu ja dramatisoitu näytelmä. Pienille lapsille soveltuu esitys, jossa on lapsen kokemuspiiriin liittyviä asioita. Lapsen ajattelu perustuu havainnolliskuvallisiin, tosiasiallisiin yhteyksiin ja hän ymmärtää syy - seuraussuhteita näkyvien elementtien avulla. Esityksessä puhuttu kieli ei saisi olla liian abstraktia, repliikit tulisi sitoa visuaalisiin objekteihin. Esityksen näyttämökuvan, äänimaailman ja valaistuksen tehokeinojen tulisi myötäillä katsojien toleranssia. Esitys ei saa olla liian pelottava, lapsen täytyy kokea olonsa turvalliseksi. Lastenteatterin ammattilaisilla on vakava vastuu lasten kohtaamisessa, positiivisen ilmapiirin ja luottamuksellisen vastavuoroisen kommunikaation luomisessa. Näyttelijän ammatillinen osaaminen ja yleisöryhmän ikätason mukainen ilmaisun säätely on tärkeää, jotta lapselle jäisi esityksestä myönteinen kokemus ja hyvän olon tunne.
  • Kuuluvainen, Vappu (2013)
    Lopputyöni kirjallinen osio käsittelee lastenteatteria taiteellisena teatterina ja teatterin tekijän kiinnostuksen kohteena. Kyseenalaistan lastenteatterin marginaalisen aseman suomalaisen teatterin kentässä, etsin syitä sille ja pohdin tekijän näkökulmasta edellytyksiä tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria lapsille. Lastenteatterilla on riski uusintaa ajattelua, jossa lapset nähdään vähemmän arvokkaina kuin aikuiset. Tämä näkyy muun muassa lastentekstien pienempinä palkkiona kirjoittajille. Taustoitan omia kokemuksiani purkamalla länsimaisen kulttuurin lapsuuskäsitystä. Kerron ruotsalaisen lastenteatterivaikuttaja Suzanne Ostenin ajattelusta, ja pohdin lapsiyleisöjen ominaispiirteitä verrattuna aikuisyleisöihin muun muassa ironia-käsitteen kautta. Kesällä 2012 ohjasin Teatterikorkeakouluun kahden esityksen kokonaisuuden nimeltä Käärmeihmiset & Taikanaksutin. Käärmeihmiset myös kirjoitin itse. Luvussa kolme analysoin Käärmeihmisten tekoprosessia. Kirjoitan mm. yleisökontaktista ja esiintyjyydestä kyseisessä esityksessä. Pohdin myös aikuisten asemaa lastenteatterissa. Lastenteatterissa on aina välittäjä, vanhempi tai opettaja, joka arvottaa esityksen varsinaisen katsojan puolesta. Eräs lastenteatterin haasteista on ongelmallinen suhde pedagogiikkaan. Kokemukseni mukaan lastenesitykset sisältävät usein liikaa tai vääränlaista opettavaisuutta, ja suoranaista katsojan aliarviointia. Minulle silta lapsikatsojan ja aikuisen teatterintekijän välillä rakentuu vaivattomimmin leikin käsitteen kautta. Leikki yhdistää lapsia, aikuisia ja teatteria. Leikki on ollut minulle sekä konkreettinen työkalu harjoituksissa, että dramaturginen ja ideologinen työväline. Tein kesästä 2012 kevääseen 2013 esityskatsauksen, joka sisälsi 11 kotimaista lasten- ja nuortenesitystä. Kerron näistä esityksistä luvussa neljä. Lopuksi pohdin omia motiivejani lastenesitysten tekemiseen, sekä esitän joitain päätelmiä esityskatsauksesta. Koko lastenteatteri-käsite on monella tapaa ongelmallinen, koska siihen hyvistä pyyteistä huolimatta sisältyy oletus siitä, että lastenteatteri on jotain muuta kuin teatteri yleensä. Käytän mielummin ilmaisua teatteria lapsille, jolloin korostuu että kyse on teatterista, jonka pitäisi pystyä täyttämään samat laatukriteerit kuin muukin teatteri. Lopuksi esitän, että Teatterikorkeakouluun olisi saatava pitkäjänteistä lastenteatteriopetusta, jos lastenteatterin tasoa halutaan nostaa.
  • Heikkinen, Mirjami (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyyttisessä viitekehyksessä draama- ja esitysanalyysin kautta kotimaista lapsille suunnattua, 2000-luvun alussa toteutettua teatteria. Tutkimuksen fokuksessa ovat ne diskursiiviset, valtasuhteita rakentavat strategiat, joilla luodaan eroja ja yhtäläisyyksiä lapsille ja aikuisille suunnatun teatterin välille. Tarkastelukohteina ovat Anna Krogeruksen lastennäytelmä Isin talviuni (2005) ja aikuistennäytelmä Rakkaudesta minuun (2006) sekä näiden kantaesitykset. Molemmat teokset tarkastelevat samaa aihepiiriä nostaen esiin yksinäisen lapsen ydinperheessä. Työssä pyritään, aikuiselle suunnattuun teatteriteokseen peilaten, etsimään vastausta kysymykselle, minkälaisin keinoin Isin talviunen kirjoittaja ja kantaesityksen toteuttajat rakentavat teoksesta lastenteatteria. Tutkimuksessa analysoidaan aineistoa tarkastelemalla kolmea diskurssia, jotka tutkielman kirjoittaja on nimennyt seuraavasti: ”selkeää lapsille”, ”osallistavaa lapsille” ja ”kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille”. Kyseiset diskurssit heijastavat länsimaisen lastenteatterin traditiossa esiintyneitä konventioita, ja niitä käyttämällä teatterikentän toimijat useissa tapauksissa rakentavat lasta toiseuttavaa aikuinen–lapsi dikotomiaa. Tutkimuksessa väitetään, että tätä hierarkkista kahtiajakoa luodaan erityisesti jos lastenteatterissa esiintyviä stereotyyppisiä ilmaisuja uusinnetaan tiedostamatta. Tutkielmassa osoitetaan, että aineiston lapsille suunnattu teksti ja esitys pääosin tuottaa “selkeää lapsille” ja “osallistavaa lapsille” -diskursseja: Useita yleisön osallistamisen konventioita käyttävän Isin talviunen ilmaisukeinot ovat huomattavasti selkeämpiä ja yksinkertaisempia rinnastettuna Rakkaudesta minuun -teokseen. “Kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille” -diskurssia käsiteltäessä sen sijaan todetaan, että vaikka Isin talviuni osin vahvistaa tätäkin puhetapaa, se kuitenkin tuottaa myös sille vastakkaista diskursiivista strategiaa viittaamalla Rakkaudesta minuun -teoksen tapaan Karin Helanderin ja Barbro Lindgrenin nimeämiin yksinäisen lapsen, aikuislapsen ja lapsiaikuisen sekä kompetentin lapsen diskursseihin.