Browsing by Subject "liberalismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Virta, Ari (2007)
    Tutkimuksen kohde on edesmenneen Milton Friedmanin (1912-2006) ristiriitaa aiheuttanut väite, että osakeyhtiön johtohenkilöt hyväksyessään muun sosiaalisen vastuun kuin mahdollisimman suuren rahamäärän ansaitsemisen yrityksen omistajille taipuvat noudattamaan perusteiltaan kumouksellista oppia, joka vastaa puhdasta sosialismia ja rapauttaa vapaan yhteiskunnan perustaa. Loogisesti väite merkitsee, että kapitalismi on vapaan yhteiskunnan välttämätön ehto. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, onko Friedmanin väite perusteltu. Käytetty tutkimusmenetelmä on filosofinen analyysi, joka kohdistuu yhtäältä Friedmanin väitteeseen ja sen taustaan sekä toisaalta kapitalismiin ja yksityisen omaisuuden asemaan siinä. Tärkein saavutettu tulos on, että väite on perusteltu. Friedmania vastustava Business Ethics -koulukunta ja sen edustama Corporate Social Responsibility -oppi näyttävät vastaavan yhtä sosialismin muotoa, eurooppalaista sosialidemokratiaa. Friedmanin ja Business Ethics -koulukunnan välinen vastakkainasettelu juontuu erilaisesta suhtautumisesta yksityisen omaisuuden suojelemisen tärkeyteen, vapaaseen yhteiskuntaan, ihmisen kognitiivisiin kykyihin ja vapauden käsitteeseen. Kiistan perimmäisenä syynä on ihmisen ongelmallinen suhde varallisuuteen: vaikka hän tietää, ettei varallisuus tuo onnea, hän tavoittee varallisuutta ikäänkuin se toisi - ja pettyy, kun se ei tuo. Sen sijaan, että ihminen tunnistaisi pettymyksensä syyksi omat epärealistiset odotuksensa, hän on taipuvainen etsimään pettymyksensä syytä itsensä ulkopuolelta ja syyttämään muita ihmisiä pahansuopuudesta. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Milton Friedmanin kirja "Capitalism and Freedom" ja hänen esseensä "The Social Responsibility of Business Is to Increase Its Profits". Friedmanin väitteen juuret ovat kapitalismissa ja liberalismissa. Tärkeimmät kapitalismia koskevat lähteet ovat Adam Smithin kirjat "The Theory of Moral Sentiments" ja "The Wealth of Nations", Ronald Coasen esseet "Adam Smith's View of Man" ja "The Wealth of Nations", Joseph Schumpeterin esseet "Capitalism" ja "Capitalism in the Postwar World", Mark Roen kirja "Political Determinants of Corporate Governance" ja Hernando de Soton kirja "The Mystery of Capital". Tärkeimmät liberalismia koskevat lähteet ovat John Stuart Millin essee "On Liberty" ja Isaiah Berlinin essee "Two Concepts of Liberty".
  • Thorup, Mikkel (Helsinki Collegium for Advanced Studies, 2013)
    COLLeGIUM: Studies across Disciplines in the Humanities and Social Sciences 14
    This article explores how state actors and ‘state philosophers’ from the latter part of the twentieth century until the present have described and reacted to what they perceive as militant challenges to the statist order. This is understood to be an antipolitical mode of argumentation because the critiques explicitly distance themselves from ordinary politics, portraying themselves as above or beyond normal politics. It is more specifically about critiques of liberal democracy for being unable to defend itself because it regards action as antithetical to talking. The article firstly outlines the core of the critique; then it turns to an empirical exploration of two different argumentative types of the critique illustrated through two different case examples: (1) securitized antipolitics: the neo-conservative argument for using force and the critique of those standing in the way of military solutions; and (2) moralized antipolitics: the idea that Islamism represents a new life threat to the West meriting a third world-war response and the critique of liberal appeasers supposedly not up to the challenge. The article concludes by summarizing the findings in the Slavoj Žižekian concept of ultrapolitics, where a militarization of politics is offered as real, hard politics but is actually a way to avoid the truly hard fact of politics: disagreement.
  • Makkonen, Katri (2002)
    Tutkimus käsittelee demokraattisen rauhan leviämistä globalisoituvassa maailmassa. Koska demokraattisen rauhan teoria on liberaaliin koulukuntaan kuuluva teoria, selvitetään aluksi, minkälainen ideologia liberalismi on ja miten liberalismi olettaa maailman kehittyvän. Samassa luvussa perehdytään Immanuel Kantin filosofiaan ja hänen näkemykseensä demokraattisesta rauhasta. Sen jälkeen käsitellään demokraattisen rauhan teoria sen nykymuodossaan ja selvitetään, miten teoria ymmärtää käsitteet demokratia, rauha ja sota. Teoriaan kuuluu keskeisesti ajatus siitä, että demokraattisten valtioiden välinen erillisrauha leviää ajan myötä. Tämän vuoksi selvitetään, minkälainen on se maailma, jossa rauhan oletetaan nyt leviävän. Maailman muutosta katsotaan globalisaation kautta. Tavoitteena on selvittää, mikä on globalisaatiota määrittävä ideologinen suuntaus ja onko tämän ideologian vallitessa todellisuudessa mahdollista levittää demokraattista rauhaa. Tutkielmassa todetaan globalisaation olevan luonteeltaan uusliberaalia. Uusliberalismi on periaatteellisessa ristiriidassa kantilaisiin humanistisiin arvoihin perustuvan liberalismin kanssa ja tämän vuoksi on vaikea olettaa demokraattisen rauhan leviävän. Väitteen perustelemiseksi tutkitaan, miten globalisaatio muuttaa demokraattisen rauhan teorian peruskäsitteitä eli demokratiaa, sotaa ja valtiota. Globalisaation todetaan muokanneen demokratiaa siten, että taloudelliseen ajatteluun nojautuva uusliberalismi on rajoittanut demokratian toimintakenttää. Globalisaation voi myös sanoa riistäneen valtiolta niin paljon päätösvaltaa, ettei pelkkä valtiotasolle jäävä demokratia riitä turvaamaan niitä oikeuksia ja vapauksia, joita demokratiaan kuuluu. Todellisen demokraattisen rauhan saavuttamiseksi tulisikin demokratisoida myös kansainvälistä tasoa. Demokraattisen rauhan leviämistä estää myös tuloerojen jatkuva kasvu. Erityisen merkittävä asia on myös sodan muutos. Kansainvälisen politiikan perinteinen määritelmä sodasta valtioiden välisenä tilana ei enää päde. Nykyään suurin osa maailman väkivaltaisuuksista on valtioiden sisäisiä, etnisten ryhmittymien välisiä konflikteja. Tämän vuoksi voidaan myös kyseenalaistaa demokraattisen rauhan teorian oletus siitä, että maailmasta tulee sodaton, kunhan valtiot ovat demokraattisia. Sodan muutoksessa on merkittävää se, että globalisaation voidaan sanoa olevan muutoksen takana. Globalisaatio onkin syvästi ristiriitainen ilmiö, sillä toiset näkevät sen levittävän demokratiaa ja toiset syyttävät sitä väkivallan aiheuttajaksi. Olennaista on ymmärtää, ettei globalisaation suunta ole lopullisesti määrittynyt ja uusliberalismi on haastettavissa. Liberaali projekti voidaan saattaa loppuun, jos poliittiset ja yhteiskunnalliset arvot muuttuvat. Tutkimus suoritetaan kirjallisuusanalyysinä. Tutkimuksessa ei ole tapaustutkimusta, mutta siinä käytetään lukuisia esimerkkejä havainnollistamaan esitettyjä väitteitä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Immanuel Kantin Ikuiseen rauhaan, James Lee Rayn Democracy and International Conflict, Bruce Russetin Controlling the Sword sekä Mary Kaldorin New and Old Wars.
  • Mäntylä, Sade (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.
  • Schoultz, Vuokko (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.
  • Sandelin, Marianne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Eräs tarkkanäköisimmistä niistä valistuksen kriitikoista, jotka uskoivat selkeään kausaaliseen ketjuun ulottuen valistuksesta aina Ranskan vallankumouksen lopun terroriin ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen, oli eurooppalaisen konservatismin oppi-isänä pidetty savoijilainen Joseph de Maistre. Hän esitti vallankumouksen olevan Jumalan rangaistus valistuksen synneistä. Näin ollen valistus merkitsi hänelle pimeyttä, tuhoa ja vertaansa vailla olevaa pahuutta – valistusajattelijoiden korostaman järjen, valon ja edistyksen sijaan. Maistre on tyypillisesti nähty antimodernina konservatismin, vastavalistuksen ja vastavallankumouksellisuuden henkilöitymänä – dogmaattisena väkivaltaa ja yhteiskunnallista hierarkiaa ihannoivana ajattelijana sekä periksiantamattomana katolisen uskon ja monarkian puolestapuhujana. Viimeaikaisessa tutkimuksessa tällainen perinteinen kuva on kuitenkin kyseenalaistettu ja sen sijaan on korostettu Maistren ajattelun maltillisia, jopa moderneja piirteitä. Provokatiivisimmin Maistren moderniudesta puhuessa on tämän jopa esitetty ennakoineen 1900-luvun postmodernismia. Tutkielma käsittelee Maistren poliittista ajattelua. Lisäksi työ tarkastelee kysymystä siitä, miten Maistren poliittinen ajattelu sopii tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin tämän väitetystä moderniudesta tai toisaalta sen vastakohdasta. Työn keskeiset alkuperäislähteet ovat kolme, aiheeni kannalta keskeisintä Maistren 1790-luvulla kirjoittamaa poleemista kirjoitusta. Niissä hän hyökkää paitsi Ranskan vallankumousta, myös sen taustalla hahmottamaa valistusta ja erityisesti sen poliittisia implikaatioita vastaan. Vaikka savoijilaisajattelijaa on tutkittu, ei hänen poliittista ajatteluaan ole systemaattisesti kartoitettu. Tämän työn tavoitteena onkin luoda tarkka ja perusteellinen syväanalyysi siitä, mistä Maistren poliittisessa ajattelussa oli pohjimmiltaan kysymys. Lisäksi tutkielma pyrkii hahmottamaan, mikä on Maistren potentiaalinen relevanssi nykyaikana leviävän konservatiivisen ja äärioikeistolaisen populismin suosion kasvussa ja sen syiden ymmärtämisessä. Tutkielmassa aihetta lähestytään tekstianalyysiä ja lähilukua hyödyntäen. Työn keskeinen ja edeltävään tutkimukseen nähden uusi teesi on se, että siinä missä viimeaikaisessa Maistren ajattelun maltillisuutta painottavassa tutkimuksessa on lähinnä korostettu tämän yllättävää samankaltaisuutta vasemmistoon ja postmodernisteihin, mitä tulee näkemyksiin historiasta tai järjen rajallisuudesta, voidaan tämän ajattelusta havaita yllättävästi myös poliittiselta sisällöltään pikemminkin vasemmistoon kuin konservatismiin tai vastavalistukseen tavallisesti yhdistettäviä argumentteja. Erityisesti Maistren näkemykset edustuksellisen demokratian puutteista ja kontrolloimattoman eliitin vallan vaaroista muistuttavat hämmästyttävän paljon niin Karl Marxin, Friedrich Engelsin kuin 1900-luvun eliittiteoreetikoiden ja 2000-luvulla radikaalidemokratiasta puhuneen Chantal Mouffenkin huomioita edustuksellisen demokratian ongelmakohdista. Lisäksi tutkimus esittää, että Maistren poliittista ajattelua määrittävä tekijä on dogmatistisen monarkian, katolisen uskon ja yhteiskunnallisen hierarkian itseisarvoisuuden puolustamisen sijaan pragmaattinen, poliittista realismia edustava pyrkimys turvata yhteiskuntarauha ja siten ihmisten onnellisuus. Vaikka tutkielmassa esitetään, ettei Maistrea voi rehellisyyden nimissä olla käsittelemättä muutoin kuin osana konservatiivista traditiota, osoitetaan siinä, ettei tämän ajattelu ole suinkaan itsestäänselvää. Lisäksi työ ehdottaa, että kenties Maistren ajattelun tutkiminen voisi myös tarjota paremman ymmärryksen vallitsevasta poliittisesta kahtiajaosta, jossa yhdellä puolella ovat ne, jotka vankasti luottavat, tai ainakin haluaisivat luottaa valistuksen optimismiin sekä liberaaleihin ideaaleihin – kun taas toisella puolella ne, jotka jakavat Maistren pessimistisen maailmankuvan ja kokevat, että valistuksen ja siitä kumpuavan liberalismin lupaukset jatkuvasti lisääntyvästä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ovat olleet silmänlumetta ja hyödyttäneet vain harvoja. Maistren katkera valistuskritiikki toimii myös varoittavana historiallisena esimerkkinä siitä, kuinka rajuja ja epätoivoisiakin reaktioita voi ilmetä, kun ihmisten todellisia pelkoja ja huolia ei oteta huomioon, mistä ajankohtainen esimerkki on nykyisten populististen liikkeiden suosio.
  • Thure, Marianne (2003)
    Tutkielmassani tarkastelen sosiaalinen liberalismin edustajan John Rawlsin ja kosmopoliittisen liberalismin välisiä normatiivisia näkemyseroja, jotka liittyvät yksilön ja yhteiskunnan eettisiin asemiin kansainvälisen oikeudenmukaisuuden alalla. Rawls korostaa sosiaaliselle liberalismille tyypillisellä tavalla enemmän yhteiskunnan eettistä asemaa. Kosmopoliittinen liberalismi korostaa puolestaan enemmän yksilön eettistä asemaa kansainvälisen oikeudenmukaisuuden alalla. Suuntaus arvosteleekin Rawlsin kansainvälistä oikeudenmukaisuutta käsittelevää teoriaa siitä, ettei se ole yksilön eettisen aseman kannalta riittävän liberalistisen. Tutkielmassani analysoin edellä mainittuja normatiivisia näkemyseroja ihmisoikeuskysymyksen ja kansainvälisen distributiivisen oikeudenmukaisuuden teeman kautta. Ihmisoikeuksien suhteen näkemyserot ilmenevät ihmisoikeuksien määrittelyssä sekä suhtautumisessa ihmisoikeusloukkauksia harjoittaviin yhteiskuntiin ja humanitääriseen interventioon. Kansainvälisen distributiivisen oikeudenmukaisuuden suhteen näkemyserot ilmenevät pohdittaessa, mitkä ovat yhteiskunnan poliittisen kulttuurin ja kansainvälisen talousjärjestelmän roolit yhteiskunnan moraalisessa menestyksessä. Lisäksi näkemyserot tulevat esiin tarkasteltaessa osapuolten käsityksiä kansainvälisen poliittisen yhteisön luonteesta sekä kansainvälisten suhteiden alkutilasta. Tutkielmani tärkein lähde on ”The Law of Peoples” -teos, jota pidetään Rawlsin päätyönä kansainvälisen oikeudenmukaisuuden alalla. Muita tärkeitä lähteitä ovat Rawlsin tuotantoa kritisoivien kosmopoliittisen liberalismin kannattajien julkaisut. Kyseiseen joukkoon kuuluvat Charles R. Beitz, Thomas Pogge, Allen Buchanan, Brian Barry sekä Andrew Kuper. Rawlsin ja kosmopoliittisen liberalismin välisistä normatiivisista näkemyseroista huolimatta Rawlsin myöhäistuotannosta on löydettävissä jonkinasteisia kosmopoliittiselle liberalismille tyypillisiä elementtejä. Varhaistuotannostaan poiketen Rawls näet sisällytti teoriaansa ”ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen” sekä ”avustamisen velvollisuuden periaatteen”. Kyseiset periaatteet vahvistavat jossain määrin yksilön eettistä asemaa Rawlsin kansainvälistä oikeudenmukaisuutta käsittelevässä teoriassa. Kosmopoliittisen liberalismin mukaan kyseiset periaatteet eivät kuitenkaan ole riittäviä yksilön eettisen aseman kannalta. Tutkielmassani päädyn myös seuraaviin johtopäätöksiin. Kosmopoliittinen liberalismi korostaa ehkä liikaa kansainvälisen yhteisön merkitystä yksilön eettisen aseman turvaajana. Näin ollen suuntaus ei ehkä tule huomioineeksi riittävästi yhteiskunnan merkitystä kansainvälisen oikeudenmukaisuuden alalla. Rawls puolestaan korostaa liikaakin yhteiskunnan merkitystä. Siten Rawls tulee vähätelleeksi kansainvälisen yhteisön merkitystä kansainvälisen oikeudenmukaisuuden alalla. Näin tehdessään Rawls ehkä laiminlyö myös yksilön eettistä asemaa. Kaiken kaikkiaan kosmopoliittinen liberalismi näyttäisi mielestäni olevan moraalisesti kestävämpi teoria kansainvälisen yhteisön merkitystä korostavalla globalisaation aikakaudellamme.
  • Rokkonen, Hannu Ilmari (2008)
    Tiivistelmä Yhteiskunta on muuttunut kulutusyhteiskunnaksi ja ihmisestä on tullut kuluttaja. Tämä yhteiskuntatieteellinen opinnäyte tarkastelee taloustieteen ja filosofian käsitteiden avulla juuri kuluttajaa, jonka tavoitteena on hyvä elämä. Hyvän elämän tavoite kiteytyi jo aikoinaan Aristoteleen ajatuksissa, joita tarkastelen ensimmäisessä luvussa. Toisessa luvussa lähestyn kuluttajaa ja kuluttamista talouden näkökulmasta. Taloustieteen näkemys kuluttajasta esitellään kuluttajan teoriassa. Kulutuksen odotetaan kasvavan ja hyödyttävän ihmistä entistä paremmin. Silti kuluttaja joutuu tekemään valintoja eri hyödykkeiden välillä, koska yhdellä kertaa hän ei pysty saamaan kaikkea mitä haluaa. Kolmannessa luvussa lähestyn ihmistä yksilönä. Ihminen on olento, jolla on tarpeita ja tavoite tyydyttää ne mahdollisimman hyvin. Ihmiset toimivat rationaalisesti valitessaan keinoja preferoimiensa päämäärien saavuttamiseksi. Taloustieteessä näitä kuluttajan valintoja tutkitaan rationaalisen valinnan teoriassa. Lähestyn tätä teoriaa kriittisesti, koska pidän sitä riittämättömänä tulkitsemaan sosiaalisia ilmiöitä kuten juuri kuluttajaa inhimillisine ominaisuuksineen. Kyseenalaistan myös käsityksen rationaalisesta kuluttajasta, joka tietojensa avulla hakee maksimaalista hyötyä ja tavoittelee pelkästään omaa etua. Lisäksi tuon esille liberalismin ja utilitarismin keskeisiä teemoja kuten vapauden. Esittelen myös eksistentialismin, jonka mukaan ihmisen tulee olla vapaa, jotta hän kykenee ottamaan vastuuta elämästään. Ihminen siis muovaa omilla valinnoillaan oman elämänsä. Näitä teorioita ja Aristoteleen oppeja vertaan toisiinsa sekä taloustieteen teorioihin etsien erilaisia vaihtoehtoja sille, mitä on järkevä valinta ja onko sellaista olemassa. Valintaan liittyy myös yhä enemmän moraalisia kysymyksiä. Valinnat eivät aina hyödytä ihmistä ja ne ovat aika ajoin vahingoittaneet etenkin ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Miksi ihminen sitten valitsee itseään haittaavia vaihtoehtoja? Tulisiko yhteiskunnan laatia erilaisia eettisiä sääntöjä, jotka antaisivat valintaohjeita kuluttajalle? Tähän ongelmaan paneudumme enemmän luvuissa neljä ja viisi. Samalla tarkastelen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kuluttajille jakautuvaa hyvinvointia. Viidennessä luvussa käsittelen myös George Soroksen ajatuksia kapitalistisen järjestelmän puutteista. Jos kuluttaja haluaa muuttaa yhteiskuntaa, onko se mahdollista arjen valintojen yhteydessä? Palaan tähän kysymykseen, koska se oli ensimmäinen kysymys, josta opinnäytettä tehdessäni lähdin liikkeelle. Onko yksittäisen kuluttajan valinnoilla vaikutusta maailmanmenoon?
  • Valkonen, Ahti (Helsingin yliopisto, 2018)
    Liberaaliset puolueet ovat Suomessa pysyneet marginaalissa siitä lähtien, kun Liberaalinen Kansanpuolue (LKP) vuonna 1982 liittyi Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi ja menetti seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa kaikki paikkansa. Aiemmasta tutkimustiedosta käy kuitenkin ilmi, että Liberaalisen Nuorisoliiton (LNL) piirissä 1970-luvulla kehitelty ”ekologisen sosiaaliliberalismin” linja saa jatkuvuutta Vihreässä liitossa, joka on vakiinnuttanut asemansa keskisuurena puolueena. Tutkielmassa asetetaan nuorliberaalit ajalliseen ja aatteelliseen kontekstiin: Miten nuorliberaalien ekologinen sosiaaliliberalismi suhteutui yhtäältä taustalla vellovaan 1960- ja 1970-lukujen nuorisoradikalismiin ja sen kehityskulkuun ja toisaalta hajanaiseen liberalismin poliittiseen traditioon? Lisäksi pohditaan syitä liberaalien ja vihreiden väliselle kytkökselle: Miksi juuri liberaalipuolue päätyi kodiksi ekologisuuden aatteen keskiöön nostaneelle poliittiselle linjalle ja miksei se estänyt liberaalien kuihtumista, vaikka ekologisuudelle ilmiselvästi oli kasvavissa määrin tilausta, kuten vihreiden ilmestyminen todistaa? Tutkimuskysymyksiin vastataan katsauksilla liberalismin aatteeseen ja 1960-luvulla alkaneeseen nuorisoradikalismin aaltoon, rekonstruoimalla LNL:n elämänkaari 1950-luvun alkutekijöistä 1980-luvun haaksirikkoon sekä perehtymällä laaja-alaisesti nuorliberaalien poliittisiin linjauksiin ja heidän suhteisiinsa muihin poliittisiin ryhmiin ja ulkomaisiin veljesjärjestöihin. Aineistona ovat pääsääntöisesti LNL:n arkisto, lehtikirjoitukset ja ohjelmat, minkä lisäksi on hyödynnetty viidentoista entisen LNL-aktiivin haastatteluja ja muuta aihepiiriin liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassa sovelletaan Karl Mannheimin sukupolvimallia. Sukupolvet ymmärretään avainkokemusten ympärille muodostuneina sosiaalisina ryhminä, jotka jakaantuvat poliittisiin traditioihin kytkeytyviin fraktioihin. Siinä missä Suomen ennätysnopean teollistumisen avainkokemuksesta syntynyt nuorten 60-lukulainen yleisradikalismi säilyi yleisesti edistysoptimistisena haarautuessaan 1970-luvun taitteessa erilaisiksi puoluepoliittisiksi versioiksi, nousivat talouskasvua epäilevät ajatukset nuorliberaaleissa viralliseksi linjaksi. Kehitystä edesauttoivat liberalismille ominainen avantgardistisuus ja nuorliberaalien uudelleen löytämät liberalismin klassikot, kuten John Stuart Mill. Lopputuloksena oli jyrkkä irtiotto erityisesti klassisesta liberalismista ja suuntautuminen vasemmistoon. Ajan edistysuskoinen ja joukkohenkinen suuntaus hautasi kuitenkin nuorliberaalien kaltaiset pienet toisinajattelijat alleen. Liberaalisen liikkeen hajanaisuuskin merkitsi suvaitsevuuden ohella myös eripuraisuutta, minkä vuoksi LKP oli vastahakoinen muuttumaan sosiaaliliberaaliseksi ympäristöpuolueeksi. Lopulta nuoret turhautuivat ja keskeisiä vaikuttajia siirtyi perustamaan vihreää liikettä. Samanlainen kehitys tapahtui myös Ruotsin liberaaleissa. Vaikka nuorliberaalit marginalisoinut edistysusko horjui 1970-luvun puolivälistä lähtien talouslaman myötä, heikensi nuorliberaalien mahdollisuuksia koota edistyksellisiä ja ekologisesti ajattelevia liberalismin lipun alle sen aikaansaama nuorten yleinen vetäytyminen puolueista vaihtoehtoliikkeisiin. Aloittaminen ”puhtaalta pöydältä” vihreässä liikkeessä oli näin ollen helpompaa.
  • Muilu, Eetu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoite on esittää argumentti, joka vastaa tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin. Vasta-argumentti liberalismille nousee yleensä viitekehyksestä, jota voi kuvata konservatismiksi, kommunitarismiksi tai perfektionismiksi. Työssä käsitellään Thomas Hobbesin, John Stuart Millin, Isaiah Berlinin, Gerald MacCallumin, Quentin Skinnerin ja Joel Feinbergin vapauskäsityksiä. Analyysin ja argumentoinnin kautta esitetään oma vapauden käsite. Tämä käsitys vapaudesta määrittelee samalla sitä, millainen on neutraali liberalistinen yhteiskunta. Neutraalilla tarkoitetaan sitä, ettei tällaisessa yhteiskunnassa ohjata tai pakoteta ihmisiä tietynlaiseen käsitykseen hyvästä elämästä, tiettyihin hyvän elämän arvoihin. Robert Audin artikkelin kautta käsitellään liberalistisen valtion suhdetta erilaisiin maailmankatsomuksiin. Tässä todetaan, että Audin argumentti keskittyy arkikäsityksen mukaisesti uskonnoiksi ymmärrettyihin maailmankatsomuksiin. Tämän huomioidaan johtavan ristiriitaan Audin itsensä esittämän neutraliteetin periaatteen kanssa. Tutkielmassa argumentoidaankin, että uskonnon käsitettä ei tarvitse lainkaan yhteiskuntafilosofisessa keskustelussa. Jos uskonnon luokittelukäsitettä käytetään jollain tavalla, rajataan jotain ilmiöitä pois uskonnon luokasta. Tämä aiheuttaisi ihmisten eriarvoisen aseman, mikä ei ole mahdollista neutraalissa yhteiskunnassa. Jos vain tietyllä tavalla uskonnoksi luokitellut maailmankatsomukset saisivat erityisen aseman, loukattaisiin muunlaisia elämänkatsomuksia arvostavien ihmisten vapautta. Tutkielmassa käsitellään Steven Wallin perfektionistista argumenttia rajoitetun neutraaliuden periaatteesta. Tämän todetaan vetoavan tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin, jonka mukaan autonomiaa eli vapautta arvostava yhteiskunta ei ole neutraali. Työssä argumentoidaan, että neutraalius kaikkien arvojen suhteen ei voi määritelmällisesti olla mahdollista, mikäli on jokin yhteiskunta, johon on valittu joitakin elementtejä. Näitä valittuja elementtejä tutkielman pääargumentissa kutsutaan konstitutiivisiksi arvoiksi. Konstitutiivisten arvojen tarkoitus on mahdollistaa neutraali liberalismi: tarjota ihmisille kyvyt ja valmiudet mahdollisimman itsenäisesti muodostaa käsitystään hyvästä elämästä ja tavoitella sen mukaista elämää; suojata ihmisiä sorrolta ja pakottamiselta, kaikelta, mikä estää vapautta halutunlaiseen toimintaan. Pääargumentissa viitataan Heta Gyllingin argumenttiin, jonka tavoite on osoittaa, että liberalismi on kaikille toiseksi paras vaihtoehto.
  • Ruoho, Taina (2005)
    Tutkielman keskeisin tavoite on pyrkiä löytämään syitä sille, että puoluemuotoinen liberalismi on kadonnut Suomessa. Ajanjaksona, jonka poliittisiin asetelmiin tutkielma lähemmin paneutuu, eli vuosina 1965-1991, Suomessa oli yksi liberalistinen puolue, Liberaalinen Kansanpuolue. Tutkielman ajanjakso valikoitui siksi, koska tuolloin LKP:n kannatuksen lasku oli kohtalokkainta suomalaisten liberaalipuolueiden historiassa. Vuoden 1966 eduskuntavaaleista vuoden 1991 vaaleihin LKP:n kannatus oli pudonnut 6,5 prosentista 0,8 prosenttiin, ja puolue oli käytännöllisesti katsoen menettänyt koko poliittisen painoarvonsa. Vuonna 1991 LKP välttyi täpärästi putoamasta puoluerekisteristä, kun se sai eduskuntaan yhden edustajan. Seuraavissa kaksissa vaaleissa se kuitenkin jäi ilman paikkoja ja poistettiin puoluerekisteristä vuonna 1999. Kannatuskehitystä on tutkielmassa tarkasteltu vuosien 1966-1991 aikana käytyjen eduskuntavaalien valossa. Vaalitutkimuksen avulla pyrittiin luomaan kuva kunkin vaalikauden poliittisesta elämästä Suomessa LKP:n kannatuksen valossa. Aineistosta etsittiin vaaliennusteita, analyysejä vaaliasetelmista, vaaliliittotaktiikoista ja niiden vaikutuksista, poliittisista peleistä sekä vaalituloksesta ja siirtymistä eri poliittisten ryhmittymien kesken. Aineistona käytettiin perinteistä vaaliennuste- ja vaalianalyysimateriaalia, jota julkaistaan vaalien yhteydessä politiikan tutkimuksen piirissä. Keskeisinä lähteinä vaalikuvauksissa olivat Politiikka- sekä Scandinavian Political Studies -kausijulkaisut. Muita tutkielmassa käytettyjä kausijulkaisuja olivat muun muassa Parliamentary Affairs sekä West European Politics. Lisäksi käytettiin kolmea yksinomaan vuosien 1970, 1972 ja 1991 kansanedustajain vaaleihin perehtynyttä Suomessa julkaistua vaalianalyysikirjaa sekä muutamia muita kausijulkaisuja. Tutkielmassa esitetyt tilastolliset tiedot vaaleista perustuvat pääosin virallisiin vaalitilastoihin. Lisäksi tutkielmassa on haastateltu viittä merkittävää LKP:n entistä aktiivipoliitikkoa: politiikan tutkimuksen emeritusprofessori Olavi Borgia, Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaaraa, oikeuskansleri Paavo Nikulaa, LKP:n entinen kansanedustaja Terhi Nieminen-Mäkystä sekä LKP:n eduskuntaryhmän sihteeriä, viestintäjohtaja Antti Marttista. Tutkielman perusteella LKP:n kuihtumiseen oli pääosin kuusi syytä: 1) Objektiivisin syy näyttää olleen Suomen vaalijärjestelmä, joka suosii suuria puolueita. Useissa vaalipiireissä puolueelta vaaditaan eduskuntavaaleissa jopa 10 prosentin ääniosuus ennen kuin se saa ensimmäisen paikkansa. 2) Taloudelliset vaikeudet, jotka ajoivat LKP:n Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi 1982. 3) LKP:n nuorisoliiton aktiivijoukko halusi muuttaa puolueen linjaa ekologisen sosiaaliliberalismin suuntaan, jossa vihreät ympäristöaatteet olivat keskeisellä sijalla. Kun siihen ei suostuttu ja sen sijaan liittouduttiin Kepun kanssa, LKP:stä lähti joukko merkittäviä poliitikoita perustamaan Vihreää liikettä 1980-luvun alussa. 4) Puolueen maltilliset linjavalinnat eivät purreet äänestäjiin. Lisäksi eduskuntavaaleissa 1979 ratsastettiin virheellisesti keskiluokka-teemalla. 5) Tiivis keskustayhteistyö tukahdutti LKP:n aatteellisesti. Lopullinen niitti oli Kepu-liitto. 6) Politiikan yleinen muuttuminen, minkä konkreettisin ilmentymä Suomessa oli puoluekentän muotoutuminen kolmen suuren valtapeliksi.
  • Luoto, Minna (Helsingin yliopisto, 2016)
    The question of essential capacity provided the backgrounds for this study. What can real capacity mean in contemporary society characterized by the crisis of ethics. The aim of the study was searching for moral intelligence – to discuss morality in relation to intelligence. A further aim was to understand certain changes related to both of these conceptions, which was supposed to open some possibilities to reflect on moral intelligence. The view of the study was eclectic and multiscientific. Morality was represented through the views of Z. Bauman's Postmodern Ethics (1993) and S. Hellsten's In defence of Moral Individualism (1997). The synthesized concept was the possible current morality. Intelligence was more closely understood as emotional intelligence in D. Goleman's Emotional Intelligence: why it can matter more than IQ. The method of the study was constructed to meet the needs of the aims. The method applied was philosophical approach, which included systematic analysis. The argumentation was summarized in six theses. Theses five and six discuss the special justification of moral intelligence from two directions: moral (I part) and intelligence (II part). The questions were: 1.1 What is the meaning of individual moral capacity in Bauman's postmodern ethics? 1.2 What is the meaning of individual moral capacity in Hellsten's moral individualism? And 2 What is the meaning of emotions concerned with decision making and sensible behaviour in Goleman's emotional intelligence? From the perspective of postmodern ethics, individual moral capacity was proved to be central, since it actually is the basis of the morality found in responsibility. From the perspective of the moral individualism, individual moral capacity was proved to be central to society, since its existence and development are connected with liberal democracy and its legitimation. Both of these views on the possible current morality emphasized that human moral capacity is not only rational but consists of emotions and moral impulses, too. From the perspective of the emotional intelligence, emotions were proved to be part of every human action, which thus questions pure rational intelligence. Since the concept of intelligence expresses individual sensible behaviour, the moral based on responsibility and the central meaning of individual moral capacity were considered to be the justification for regarding individual essential capacity as moral capacity too. Since moral was proved to be linked to individual capacity rather than universal rules, it was presented that moral has in this sense come closer to intelligence. Correspondingly, since intelligence as emotional intelligence expressed the change in understanding rational and irrational elements, and since it can, in a certain way, be a conceptual link between moral and intelligence, it was interpreted that, in this way, intelligence approaches the concept of moral. Essential capacity was summarized as sensible bahaviour, in which moral responsibility is realised and which consists of an impact of both reason and emotion. This study clarifies the argument that essential capacity is, in addition to intelligence and its implementation with emotional intelligence, actually individual moral intelligence and its fulfillment. Thus, in a changing information-society, education meets again one of its original challenges – the difficult task of moral education.
  • Tastula, Henrietta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Vuonna 2015 Suomen maahanmuuttopolitiikka nousi päivänpolttavaksi aiheeksi pakolaiskriisin myötä. Pakolaiskriisin myötä monet Euroopan valtiot joutuivat katsomaan maahanmuuttopolitiikkaansa uusin silmin ja tämä on tarkoittanut muun muassa pakolaisia koskevan lainsäädännön tiukentamista. Vastapainona maahanmuuttoa kritisoivalle tai vastustavalle keskustelulle ovat nousseet mielipiteet turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeudenmukaisesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta, sekä ihmisoikeuksista. Tämä ilmiö on tutkielman aiheen valinnan taustalla, ja aihetta on tarkoitus tarkastella tasa-arvoa ja ihmisten universaalia vapautta korostavan liberalismin näkökulmasta. Pro Gradu –tutkielman tarkoituksena on tarkastella Suomen lainsäädännön avulla pakolaisten mahdollisuuksia “hyvään elämään” Suomessa, sekä heidän asemaansa kansalaisiin verrattuna. Tutkielman tutkimuskysymys on seuraava: millainen asema ja mahdollisuudet pakolaisilla on Suomessa, kun niitä tarkastellaan yksilönvapauden ja John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian näkökulmasta? Tutkimuksen aineistona toimii Suomen lainsäädännölliset dokumentit sekä EU-lainsäädäntö. Näistä etsitään sisällönanalyysin avulla tutkimuskysymykseen vastaavia merkityksiä. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii liberalismiin pohjautuvat näkemys yksilönvapaudesta ja oikeudenmukaisuusteoria. Tutkielmassa hyödynnetään moraalifilosofista tutkimussuuntaa, joka tarkoittaa moraalin ja hyvän elämän tutkimista. Moraalifilosofian avulla voidaan tutkiskella mitä tahansa elämän osa-alueita. Tutkielman laajuuden puitteissa analyysiosiossa tarkastellaan vain viittä eri teemaa aihepiirin sisällä. Nämä teemat ovat oikeus perhe-elämään, mahdollisuus parempaan elämään, tasa-arvoinen osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan, poliittinen osallistuminen, uskonnonvapaus. Teemojen valintaan vaikutti osaltaan valittu käsitteellinen viitekehys, jolloin tutkittaviksi aihepiireiksi muodostui aiheet, joita yksilönvapaudessa ja oikeudenmukaisuusteoriassa pääasiassa käsitellään. Analyysin perusteella yksilönvapauden ja oikeudenmukaisuusteorian periaatteiden toteutuminen vaihtelee pakolaisten eri elämän osa-alueilla. Oikeus perhe-elämään ei toteudu kokonaisuudessaan, sillä perheen yhdistäminen on Suomessa lailla rajoitettua, sekä siihen liittyy muun muassa varallisuuteen perustuvia rajoituksia. Mahdollisuus parempaan elämään taas on suhteellisen hyvä Suomessa, mutta siihen vaikuttaa osaltaan pakolaisen yksilölliset kyvyt, motivaatio, sekä aikaisempi koulutus ja osaaminen. Mitä tulee kansalaisyhteiskuntaan osallistumiseen, analyysin perusteella Suomen lainsäädännöllä suojellaan kansalaisten, sekä maassa oleskelevien yhdistymis- ja järjestäytymisvapautta laajasti. Ei-kansalaisten poliittinen osallistuminen on Suomessa taas on melko rajoitettua: oleskeluluvan saaneet saavat äänestää kunnallisvaaleissa, mutta muuhun äänestämiseen vaaditaan kansalaisuus. Pakolaisilla on siis hyvin rajoitetut mahdollisuudet poliittiseen osallistumiseen ennen kansalaisuuden saamista. Uskonnonvapaus on kirjattu Suomessa perustuslakiin, joka taas myötäilee yksilönvapautta siten, että jokaisella on vapaus harjoittaa haluamaansa uskontoa ja osallistua uskonnollisiin menoihin niin kauan, kuin siitä ei aiheudu harmia muille. Niin kansalaisten, kuin pakolaistenkin asemassa olevien ihmisten uskonnonvapaus toteutuu Suomessa erittäin hyvin. Tutkimuksen viitekehyksen pohjautuessa liberalismiin on myös ideologioiden kritiikki on huomioitu tutkielmassa. Tutkielman laajuuden puitteissa oli mahdollista tehdä vain pintapuolinen tarkastelu aiheeseen, ja muun muassa teemojen valinnan takana on tekijän omat mielenkiinnon aiheet. Tutkimusta voidaan siis pitää subjektiivisena, kuten sisällönanalyysia yleensäkin.
  • Norrlin, Arttu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Rauhanliike kasvatti suosiotaan 1800-luvun alkupuoliskon Britanniassa, ja sen painotukset muuttuivat: kristillinen, yksilöiden moraaliin keskittynyt rauhanaate muuttui poliittiseksi liikkeeksi, joka korosti erityisesti vapaakauppaa. Keskeinen henkilö tässä muutoksessa oli Richard Cobden, englantilainen liikemies ja poliitikko, jonka ajatukset muovasivat rauhanliikkeen sisältöä ja jonka poliittinen vaikutustyö muutti sen kontekstia. Cobdenin uudistama rauhanliike joutui koetukselle Britannian ajautuessa Krimin sotaan. Tutkin sitä, miten ja miksi Cobdenin johtama rauhanliike kritisoi Britannian roolia Krimin sodassa, sekä brittiläisen rauhanliikkeen ideologaa tuona aikana. Miksi Cobdenin tulkinta rauhanliikkeestä oli niin murroksellinen? Miksi se oli noussut rauhanliikkeessä pinnalle? Miksi se kuitenkin epäonnistui pitämään Britannian erossa Krimin sodasta? Cobdenin aikana brittiläinen rauhanliike sai poliittista vaikutusvaltaa ja lisää kannattajia, paljolti suosittujen ideologisten painotustensa tähden: Cobdenin rauhantyössään korostama vapaakauppa oli myötätuulessa, ja vähäisempi riippuvuus herätysliikkeiden kannatuksesta mahdollisti tukevamman kannatuspohjan. Kasvanut suosio ja näkyvyys toivat rauhanliikkeelle uudenlaista vaikutusvaltaa. Cobdenin ideologia, jonka varaan hänen rauhantyönsä rakentui, perustui liberaaliin keskiluokkaan. Cobdenin mukaan kansainvälinen vapaakauppa sitoisi maailmaa tiiviisti yhteen ja oli taloudellisesti järkevää. Jos porvarillinen keskiluokka saisi lisää vaikutusvaltaa yhteiskunnassa, käyttäisi se tätä valtaa kaupan helpottamiseen. Näin ollen valtiolle ja sodasta hyötyvälle aristokratialle jäisi vain pieni rooli, eikä sotimisesta hyötyvillä tahoilla olisi vaikutusvaltaa. Cobden kannatti myös valtioiden sitoutumista kansainvälisiin sovittelusopimuksiin ja vastusti oman aikansa Britannian liberaalia interventionismia, jolla perusteltiin lukuisia sotilaallisia väliintuloja. Lähteinäni käytän Cobdenin kirjeitä, pamfletteja sekä Britannian parlamentin alahuoneen istuntojen pöytäkirjoja. Yhdessä ne muodostavat monipuolisen katsauksen Cobdenin ideologiaan ja vaikutuskeinoihin. Näitä lähteitä kriittisesti tarkastelemalla kartoitan Cobdenin ideologian piirteitä; sen heikkouksia, vahvuuksia ja taustaoletuksia, joiden varaan se rakentui. Apunani käytän runsasta viktoriaanisen Britannian ajatusmaailmaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, sekä tutkimusta Cobdenista itsestään. Cobdenin luotsaama rauhanliike kesti Krimin sodan paineen heikosti. Erittäin suosittuna alkanut sota ajoi rauhanliikkeen jo lähtökohtaisesti vaikeaan asemaan, eikä Cobden liittolaisineen saanut käännettyä tilannetta voitokseen edes konfliktin muuttuessa epäsuosituksi. Cobdenilaisen rauhantulkinnan taustaoletuksissa oli ideologisia ongelmakohtia liittyen erityisesti sen edellyttämään talousrationaaliseen keskiluokkaan, joka olisi vastustuskykyinen nationalismille ja sodanlietsonnalle. Joko Cobdenin ideologia edellytti keskiluokalta lähtökohtaisesti liikaa, tai sitten sotaalietsovat voimat manipuloivat julkista mielipidettä Krimin sodan aikaan. Cobden itse uskoi näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Rauhantyö, jota Cobden teki Britanniassa Krimin sodan aikana, kertoo paljon omasta ajastaan ja sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Sen suosio rakentui liberalismin voittokululle, mutta se jäi oppositioon brittiläisen itseymmärryksen omaksuessa interventionistisen version liberalismista. Cobden hävisi parlamentissa, mutta muutti rauhan merkitystä kristillisestä käsitteestä poliittiseksi kannaksi. Hänen ideologiansa ja sen talousrationaaliseen keskiluokkaan perustuvat taustaoletukset jäivät elämään rauhanaatteen reformistiseen perintöön.
  • Pihko, Vilho (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa selvitetään miten Saksan juutalaisista kirjoitettiin Helsingin Sanomissa vuosina 1933-1939. Tutkimusmetodina on käytetty kvalitatiivista metodia ja tutkimusaineistona on Helsingin Sanomien artikkeleita. Aineisto koostuu artikkeleista, joiden sanamuodosta käy selvästi ilmi, että ne koskevat nimenomaan Saksan juutalaisia. Artikkeleiden määrä on kerätty kuvaajaan, josta näkyy kunakin vuonna julkaistujen Saksan juutalaisia käsittelevien artikkeleiden määrä. Tutkielmassa tarkastellaan Saksan juutalaisvainoja 1930-luvun liberalismin näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin vertailuna Laurel Leffin julkaisemaa tutkimusta holokaustin uutisoinnista New York Timesissa. Yhdysvalloissa oli erilaiset poliittiset intressit uutisten valintaan kuin Suomessa. Leffin tutkimus kritisoi voimakkaasti New York Timesin päätoimittajaa siitä että oli jättänyt juutalaisia koskevat artikkelit vähälle huomiolle. Helsingin Sanomien päätoimittajan roolia julkaistujen artikkeleiden valintaan pohditaan myös omassa tutkimuksessani. Helsingin Sanomat oli puolueettomaksi julistautunut, voittoa tavoitteleva lehti. Uutiset valittiin lehteen sen mukaan, miten niiden ajateltiin kiinnostavan lukijakuntaa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Eurooppaa oli poliittisesti epävakaata aikaa, jossa ihmisiin vaikuttivat sen aikaiset länsimaiset aatteet ja mielipiteet. Diktatuurit, epävakaat olot ja tieteeksi mielletty rotuoppi vaikuttivat ajan henkeen ja ihmisten asenteisiin Euroopassa ja Suomessa. Helsingin Sanomien julkaisujen sanamuodot antavat ymmärtää, että sanomalehden toimitus hyväksyi osittain juutalaisiin kohdistetut toimet Saksassa ja että se suhtautui juutalaiskysymykseen välinpitämättömästi Artikkelit keskittyivät pääasiassa raportoimiseen, eli siihen mitä Saksassa tehtiin ja mitä siellä tapahtui. Helsingin Sanomissa otettiin hyvin vähän kantaa siihen, miten natsien vainot vaikuttivat saksalaiseen yhteiskuntaan ja arkipäivään. Artikkelit olivat persoonattomia, ilman haastatteluja tai kuvia. Tutkivaa journalismia hyödynnettiin harvoin.
  • Turunen, Else (2000)
    Tutkielma käsittelee vapauden ja vastuun käsitteitä J.S. Millin yhteiskuntafilosofiassa yksilön näkökulmasta ja yhteiskunnallisessa mielessä. Tarkoitus on selventää, miten yksilön vapaus ja vastuu yhteiskunnassa määrittyvät ja miten ne ovat suhteessa toisiinsa: mitkä ovat ne reunaehdot, jotka on otettava huomioon vapaudesta puhuttaessa ja miten ajatus vahvasta yksilön vastuusta on liitettävissä käsitykseen negatiivisesta vapaudesta. Kysyn myös, voimmeko ajatella Millin voimakkaasti vapautta korostavan teorian edistävän välinpitämättömyyttä ja egoismia. Tutkimus on teoreettinen ja metodi etenee johdannosta ja historiallisesta taustasta Millin alkuperäisteosten tarkastelun kautta ajankohtaiseen kommentoivaan kirjallisuuteen. Painotus on niin sanotuissa revisionistista näkökulmaa edustavissa kommentaattoreissa. Vapauden ja vastuun käsitteitä tarkastellaan erillään eri näkökulmista käsin huomioiden taustalla koko ajan käsitteiden suhde toisiinsa. Tutkielman loppupuolella annetaan yhteenveto käsitteiden välisestä suhteesta ja ongelmallisista kysymyksistä. Tutkielma tuo esille sen, että Millin filosofia on paitsi yksilön vapautta korostava mutta myös utilitarismiin ja vastuullisuuteen rakentuva teoria. Yksilön vapaus ilmentyy lähinnä negatiivisena moraalin avatessa tien voimakkaalle ajatukselle yksilön vastuusta. Yksilön vapauden ala määrittyy pitkälti itseä ja toisia koskevien tekojen määrittelemisen ja vahingon käsitteen kautta. Raja itseä ja toisia koskevien tekojen välillä on kuitenkin häilyvä. Suuri osa tekemisistämme koskee jollakin lailla myös toisia ihmisiä, mutta näitä tekoja voidaan pitää aidosti toisia koskevina vain, jos ne jollakin tavalla rikkovat niiden vaikutuspiirissä olevien henkilöiden intressejä tai oikeuksia. Yksilön tulee välttää aiheuttamasta vahinkoa toisille, elleivät he itse niin halua. Vastuu teoista ilmentyy lähinnä rankaisemisen kautta. Rankaisu toimii Millin teoriassa uhkana, jolla pyritään estämään ei-toivottava toiminta. Rankaiseminen ei liity vain vastuun mutta myös ansion ja syyllisyyden käsitteisiin. Vastuuta määrittävät myös tekijän intentiot. Moraalinen vastuullisuus saa suuremman roolin, kun puhutaan vastuusta sopimusten rikkomisen tai toisista ihmisistä välittämisen mielessä. Millin filosofia aja välinpitämättömyyttä. Tosin poliittisella tasolla yksilöä ei voida pakottaa hyväntekeväisyyteen ja välittämiseen, niiden tulee kummuta yksilön moraalista. Yhteiskunnan tuleekin tukea arvoilmapiiriä, joka korostaa kasvatusta, koulutusta ja toisista ihmisistä välittämistä. Millin usko yksilön kykyyn ja haluun kehittää itseään moraalisesti paremmaksi ihmiseksi on vahva. Milliläisen yhteiskunnan yksilöt ovat luonnostaan sosiaalisia olentoja. Millin teoriassa ihmiset eivät ole itsekeskeisiä, eikä teoria edistä egoismia. Toisten elämään ei tule puuttua, mikäli he eivät halua apua, mutta on moraalisesti oikein olla kiinnostunut myös toisten onnellisuudesta. Jokaisella on oikeus perustarpeisiin niukassa mielessä.
  • Lehtinen, Emilia (2007)
    Varovaisuusperiaate on ympäristöpolitiikassa käytetty periaate, jonka mukaan tilanteessa, jossa ympäristöä uhkaa vakava tai peruuttamaton vahinko, sitä ehkäiseviin kustannustehokkaisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, vaikka vahingosta ei olisi täyttä tieteellistä varmuutta. Varovaisuusperiaate on luotu liberalistisessa viitekehyksessä, ja tässä työssä tutkin, miten se voidaan sovittaa yhteen liberalismin perusperiaatteiden, yksilön autonomian ja valtion neutraliteetin periaatteiden kanssa. Varovaisuusperiaate näyttäisi olevan ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa edellyttäessään valtion rajoittavan yksilöiden autonomiaa heidän toimiensa mahdollisesti uhatessa ympäristön hyvinvointia. Tällöin valtion voidaan katsoa toimivan neutraliteetin periaatetta vastaan suosimalla ympäristöyställisiä hyvän elämän käsityksiä. Valtiolla on velvollisuus suojella hyvän elämän tavoittelulle välttämättömiä julkishyödykkeitä, jotta ihmisten autonomia voisi toteutua. Ympäristön hyvinvointi voidaan laskea sellaiseksi julkishyödykkeeksi, joka on välttämätön ihmisten hyvinvoinnille, ja jota ilman he eivät voi toteuttaa autonomiaansa ja tavoitella valitsemaansa hyvän elämän muotoa. Työssäni esitän, että varovaisuusperiaate voidaankin tulkita vahinkoperiaatteen sovellukseksi, erityisesti julkishyödykkeisiin kohdistuvan vahingon riskin torjumisessa. Tällöin sen vaatimat rajoitukset yksilön autonomiaan voidaan oikeuttaa vahinkoperiaatteen nojalla, eikä se loukkaa valtion neutraliteetin periaatetta. Varovaisuusperiaatteella voidaan suojella myös tulevien sukupolvien intressejä. Varovaisuusperiaatteen käyttöön liittyy myös monia ongelmia, esimerkiksi määriteltäessä niitä kriittisiä luonnonpääomia, jotka lasketaan julkishyödykkeiksi ja joita sillä on tarkoitus suojella. Sen käyttö aiheuttaa myös helposti intressiristiriitoja, erityisesti nykyisin elävän sukupolven ja tulevien sukupolvien välillä. Varovaisuusperiaatteen käsittelyssä tärkeimpiä lähdeteoksiani ovat Interpreting the Precautionary Principle (eds. Tim O´Riordan & James Cameron), ja Perspectives on the Precautionary Principle (eds. Ronnie Harding & Elisabeth Fisher). Vahinkoperiaatetta käsittelen ennen kaikkea Joel Feinbergin teoksen Harm to Others. The Moral Limits of the Criminal Law pohjalta. Liberalismin käsittelyssä työssäni tärkeä lähdeteos on The Good Life as a Public Good (ed. Govert den Hartogh).
  • Tuominen, Hanna (2001)
    Tutkielma keskittyy kartoittamaan Yhdysvaltojen Bosnian politiikkaa Bosnia-Hertsegovinan sodan aikana. Tutkielmassa tarkastellaan Yhdysvaltojen vuonna 1995 aktivoitunutta asennetta Bosnia-Hertsegovinan sotaa kohtaan ja etsitään syitä siihen, minkä vuoksi Yhdysvallat aktivoitui vasta sodan loppuvaiheessa. Tutkielmassa tarkastellaan Yhdysvaltojen interventiopolitiikkaa realistisen ja liberalistisen koulukunnan traditioiden mukaisesti. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös realistisen ja liberalistisen koulukunnan määritelmiin suvereniteetista, interventiosta ja demokratiasta. Tutkielma käsittelee teoriakäsitysten pohjalta Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja erityisesti Yhdysvaltojen aiemmin suorittamia interventioita. Pääpaino tutkielmassa on Yhdysvaltojen johdolla suoritetussa Bosnia-Hertsegovinan interventiossa. Bosnia-Hertsegovinaa tapaustutkimuksena tutkielmassa käsitellään Yhdysvaltojen näkökulmasta. Tutkielmassa pohditaan kuinka paljon yleinen mielipide vaikutti Yhdysvaltojen interventiopäätökseen ja voidaanko tehtyjen päätösten takaa löytää selkeitä realistisia tai liberalistisia linjauksia. Tutkielmassa käydään läpi Bosnia-Hertsegovinan sodan keskeisimpiä tapahtumia sekä länsimaiden yrityksiä kriisin ratkaisemiseksi. Tutkielman keskeisimmässä osassa keskitytään kauteen, jolloin Yhdysvallat aktivoitui Bosnia-Hertsegovinan sodan ratkaisemisessa. Tutkielmassa etsitään syitä Yhdysvaltojen aktivoituneeseen rooliin maan sisäpolitiikasta sekä yleisen mielipiteen vaikutuksesta. Suurvaltapoliittisiin aspekteihin kiinnitetään myös huomiota. Tutkielmassa käytetään lähdeaineistona aikaisemman tutkimuksen lisäksi Yhdysvaltojen poliittisen johdon puheita ja lausuntoja. Lähdeaineistosta suurimman osan muodostavat tieteellisten aikakausilehtien artikkelit sekä internetpohjaiset lähteet. Lähdeaineston luonteesta johtuen tutkielmassa käytetty tutkimusmenetelmä on tekstianalyysi. Käytetyn lähdeaineiston perusteella voidaan todeta, että selkeää toimintalinjaa Yhdysvaltojen Bosnian politiikassa ei ollut. Valittuihin toimintatapoihin vaikuttivat monet seikat, selkeää realistista tai liberalistista toimintamallia ei voitu löytää. Tutkielmassa voitiin havaita, että Yhdysvallat valtiona noudattaa melko luonnollisesti itselleen kullakin hetkellä edullisinta toimintalinjaa. Tutkielman lopussa luodaan katsaus Daytonin rauhansopimukseen ja sen herättämään keskusteluun.