Browsing by Subject "libertarianismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Vahervaara, Pertti (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan kestävän kehityksen ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden suhdetta selvittämällä, miten ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus ilmenee tärkeimpien instituutioiden ja keskeisten tutkijoiden esittämissä kestävän kehityksen käsitemäärittelyissä, miten kestävä kehitys edistää ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta, mikä on eri eettisten teorioiden vaikutus ja millaisia ylisukupolvisia valintoja esiintyy globaalissa ympäristönmuutoksessa. Kestävän kehityksen käsite on kokonaisvaltainen: se on eettinen, moraalinen, normatiivinen, poliittinen ja taloudellinen, joten konsensusta yleispätevästä määritelmästä ei ole syntynyt. Käytetyin on WCED:n määritelmä, joka yhdessä IUCN/UNEP/WWF:n määritelmän kanssa muodostaa tietyn kokonaisuuden. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus pyrkii varmistamaan kullekin sukupolvelle vähintään edeltävän sukupolven tasoiset toimintaedellytykset, jonka perusehtona on jokaisen edeltävän sukupolven sisäinen oikeudenmukaisuus. Ydinjätteen varastoinnin tarkastelussa olivat tutkielman näkökulmina utilitaristinen ja libertaristinen eettinen teoria. Tulokseksi saatiin, että siinä utilitarismin tapauksessa, että sukupolvien välistä kompensaatiomahdollisuutta ei ole, oli sukupolvi 1:n marginaalihyötyjen oltava suuremmat kuin sukupolvi 2:n osalle tuleva lisäriski kerrottuna tämän sukupolven turvallisuuden marginaaliarvolla. Diskonttokorko on nolla, koska korvaamismahdollisuutta ei ole. Jos sukupolvi 1:n hyvinvointi kasvaa ydinvoiman käyttämisestä, tulee sukupolvi 2:n aseman olla Pareto-kriteerin mukaan vähintään yhtä hyvä kuin ilman ydinvoimaa. Jos taas kompensaatio on mahdollinen ja sukupolvi 1:n marginaalihyödyt ovat suuremmat kuin sukupolvi 2:n riskin diskontattu marginaaliarvo, on ydinvoima otettavissa käyttöön. Kestävän kehityksen turvaamiseksi on kehitettävä instituutioita, joiden avulla ulkoisvaikutuksia voidaan sisäistää, yhteishyödykkeiden hyödyntämistä hallita ja resursseja säästää ja allokoida tehokkaasti tulevia sukupolvia varten. Standardia politiikka-analyysiä tulee täydentää rajoituksilla luonnonvarojen säilyvyydestä. Analysoitaessa yleisen tasapainon intertemporaalista mallia (ns. limittäisten sukupolvien malli) voitiin kestävän kehityksen ongelmaa arvioida pitkällä aikavälillä. Ylisukupolvisten tulonsiirtojen vaikutuksesta kulutukseen todettiin, että yksilön kulutuksen rajasubstituutiosuhteen tulee perättäisinä kausina olla sama kuin hänen sijoitustensa bruttotuotto. Ylisukupolvinen tehokas allokaatio toteuttaa Pareto-kriteerin. Tähän liittyvät sosiaaliset ensimmäisen kertaluvun ehdot tuottavat tärkeän johtopäätöksen. Ympäristöverotuksella on rasitettava saastuttajaa siinä määrin kuin tämä aikaansaa haittoja tuleville sukupolville (nykyarvomielessä). Näin energian verotuksella voidaan vähentää päästöjä ja kasvihuoneilmiötä. Haluttu sukupolvien välinen tulonjako voidaan aikaansaada sopivasti valituilla sukupolvien välisillä tulonsiirroilla. Altruististen preferenssien vaikutusta tarkasteltiin kulutukseen ja kilpailutasapainoon. Odotusmekanismien huomioon ottaminen rikastutti analyysiä kuitenkaan muuttamatta sitä perusintuitiota, joka saatiin mallilla, jossa tekninen kehitys puuttui. Lähteet: Ympäristötaloustieteen ja oikeudenmukaisuusteorian tutkijoiden kirjoitukset. Sovelluksia koskeva luku: Kneese ja Schulze (1985): Ethics and Environmental Economics sekä Howarth ja Norgaard (1995): Intergenerational Choices under Global Environmental Change.
  • Toukoluoto, Nina (2004)
    Tutkimuksen perustana ja teoreettisena viitekehyksenä on uuden politiikan (New politics) teoria, joka käsittelee uuden poliittisen ristiriita asetelman muodostumista läntisen Euroopan poliittisten järjestelmien perinteisen vasemmisto-oikeisto -ulottuvuuden rinnalle. Uusi poliittinen paradigma on syntynyt vanhan politiikan paradigman osittaisen murtumisen seurauksena, ja sen ilmentymänä ovat uudet poliittiset toimijat, uudet poliittisen toiminnan mallit sekä poliittiselle agendalle nousseet elämän laatua ja ihmisen itsensä kehittämistä käsittelevät uutta yhteiskunnallista diskurssia ilmentävät poliittiset asiakysymykset. Uuden politiikan ulottuvuuden vastakkaisia poliittisia voimia ovat uuden politiikan vasemmisto, joka edustaa libertaristisia, ekologisia ja egalitaristisia arvoja sekä uuden politiikan oikeisto, jonka agenda rakentuu uusliberalistisille, autoritaarisille ja ulkomaalaisvastaisille elementeille. Tutkimuksen tarkoituksena on hahmotella uusien nuorsuomalaisten poliittista identiteettiä niin Nuorsuomalaisen puolueen kuin liikkeenkin osalta, ja kartoittaa nuorsuomalaisten potentiaalista positiota uuden politiikan oikeiston ulottuvuudessa. Tutkimuksen keskeisenä tematiikkana ovat uusien nuorsuomalaisten ristiriitaiset yhteiskunnalliset tulkinnat; nuorsuomalaisiin yhdistettiin yhteiskunnallisessa keskustelussa puolueen rasitteeksi muodostuneita ääri- ja uusoikeistomielikuvia. Nuorsuomalaiset herättivät runsasta mielenkiintoa mediajulkisuudessa heti alkutaipaleeltaan lähtien, johon vaikutti suuresti Risto E. J. Penttilän nousu puolueen karismaattiseksi johtohahmoksi. Tutkimus pohjaa laadullisen tutkimuksen perinteeseen, ja se on tutkimustyypiltään pääasiallisesti kuvaileva. Tutkimuksessa on pyritty myös herkistymään aineistosta nouseville keskeisille tutkimuskohdetta systematisoiville jäsennyksille ja tutkimuskohteen omalle logiikalle. Tapaustutkimusmenetelmä on tutkimuksessa läsnä löyhässä mielessä, kun nuorsuomalaisten vaiheisiin tehdään historiallinen katsaus. Nuorsuomalaisten poliittista identiteettiä pyritään hahmottamaan nuorsuomalaisten argumentaatiosta heidän omina nuorsuomalaisuus käsityksinään, ja poliittisen identiteetin ulkoisen toimijan tulkintoina tarkastellaan mediajulkisuuden synnyttämää kuvaa 1990-luvun nuorsuomalaisuudesta. Tutkimuksen empiirisessä osiossa sovelletaan tulkitsevaa tutkimusotetta, kun nuorsuomalaisten argumentaatiota analysoidaan retorisesta näkökulmasta Chaim Perelmanin argumentaatioteoriaan pohjaten. Empiirisessä osiossa sovelletaan myös vertailevaa strategiaa, koska tarkoituksena on tarkastella nuorsuomalaisten aateperustaa suhteessa uuden politiikan oikeistoon Herbert Kitscheltin uuden politiikan oikeistoa erittelevän muotoilun pohjalta. Tutkimuksen primaariaineistona ovat Ultimatum isänmaalle - nuorsuomalainen näkemys Suomen mahdollisuuksista -kirja, puolueohjelmia, sanomalehtiartikkeleita, puheita ja puolueen Lintuverkko eli Live!-äänenkannattajalehti. Sekundaariaineistona on uuden politiikan teoriaa, retoriikkaa ja uuden politiikan oikeistoa käsittelevä kotimainen ja ulkomainen tutkimuskirjallisuus. Läntisen Euroopan perinteiset poliittiset asetelmat ovat kyenneet säilyttämään asemansa uusien poliittisten toimijoiden, toimintamallien ja asiakysymysten paineessa, vaikka erityisesti uuden politiikan oikeiston noste on ollut Länsi-Euroopassa viime vuosikymmeninä erittäin voimallista. Suomenkin poliittisessa kontekstissa on jo pitkään vallinnut perinteinen maltillisen oikeiston, keskustan ja vasemmiston muodostama poliittinen asetelma. Vanhan politiikan edustamien perinteisten poliittisten asetelmien vakiintuneisuus ilmentää niiden elinvoimaisuutta, mikä on osaltaan vienyt pohjaa ihmisten poliittisilta kokeiluilta; esimerkiksi Suomessa poliittinen tyytymättömyys on ilmennyt lähinnä äänestysaktiivisuuden laskuna. Näin ollen uuden politiikan paradigmassa on uusien asiakysymysten politisoitumisesta huolimatta myös kyse vanhan politiikan paradigmaa edustavista arvoista, kuten taloudellisesta ja fyysisestä turvallisuudesta. Tutkimuksessa päädytään päätelmään, jonka mukaan uuden nuorsuomalaisen puolueen aateperusta ja poliittinen identiteetti rakentuvat vahvasti uusliberalistisille ja libertarianistisille arvoille. Nuorsuomalaisnen puolue pyrkii identifioitumaan vanhaan nuorsuomalaisuuteen tukeutuen uusliberalistisena ja libertarianistisena poliittista kulttuuria ja vanhoja rakenteita uudistavana toimijana ja erityisesti korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten puolueena. Puolueen olemuksellinen ydin kytkeytyy vahvasti Risto E. J. Penttilän henkilöön, ja puolueen virallinen poliittinen identiteetti on koko puolueen elinkaaren ajan jossain määrin jäsentymätön, osaksi mediajulkisuuden toimesta, osaksi puolueen liian heikon ja epäselvän poliittisen profiloitumisen vuoksi. Nuorsuomalaisen jäsen- ja kannattajakunnan poliittinen identifikaatioperusta pohjaa myös uusliberalistisille ja libertaristisille arvoille, mutta kannattajien käsitykset uudesta nuorsuomalaisuudesta ovat yleisesti ottaen moninaisia. Kannattajakunta jakautuu erilaisiin fraktioihin poliittisen identifioitumisen suhteen, ja heidän edustamansa nuorsuomalaisuus esiintyy täten eri painotuksia käsittävänä aateperustana. Karkeasti jaotellen nuorsuomalainen kannattajakunta on sitoutunut vahvasti joko uusliberalismiin ja erityisesti markkinaliberaaleihin arvoihin tai libertarianismiin ja yhteiskunnan sosiaalisen ulottuvuuden vapauttamista sekä yhteiskunnallista solidaarisuutta edustaviin arvoihin. Tutkimuksessa päädytään myös väittämään, jonka mukaan nuorsuomalaiset edustavat suomalaiselle poliittiselle kontekstille tyypillistä Kitscheltin muotoiluun pohjaavaa maltillista uuden politiikan oikeiston uusliberalistista ja järjestelmäkriittistä ohjelmaa. Puolueen kohtalonkysymyksiksi muodostuivat poliittisen identiteetin jäsentymättömyys ja puolueen liian vahva henkilöityminen puheenjohtaja Penttilään. Mediajulkisuus vaikutti ratkaisevalla tavalla niin nuorsuomalaisten nosteeseen kuin alamäkeenkin; puolueen julkinen imago vaikutti vahvasti siihen, että nuorsuomalaisten taakaksi muodostuivat äärioikeistomielikuvat. Vaikka nuorsuomalaiset eivät kyenneetkään poliittisen kulttuurin vallankumoukseen, he olivat kuitenkin ensimmäinen Suomen poliittiselle areenalle noussut vakuuttava uuden politiikan oikeiston yrittäjä.