Browsing by Subject "liikkuminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Tainio, Marko; Jovanovic Andersen, Zorana; Nieuwenhuijsen, Mark J.; Hu, Liang; de Nazelle, Audrey; An, Ruopeng; Garcia, Leandro M.T.; Goenka, Shifalika; Zapata-Diomedi, Belen; Bull, Fiona; de Sá, Thiago Herick (Pergamon, 2021)
    Environment International 147 (2021), 105954
    Background Exposure to air pollution and physical inactivity are both significant risk factors for non-communicable diseases (NCDs). These risk factors are also linked so that the change in exposure in one will impact risks and benefits of the other. These links are well captured in the active transport (walking, cycling) health impact models, in which the increases in active transport leading to increased inhaled dose of air pollution. However, these links are more complex and go beyond the active transport research field. Hence, in this study, we aimed to summarize the empirical evidence on the links between air pollution and physical activity, and their combined effect on individual and population health. Objectives and methods We conducted a non-systematic mapping review of empirical and modelling evidence of the possible links between exposure to air pollution and physical activity published until Autumn 2019. We reviewed empirical evidence for the (i) impact of exposure to air pollution on physical activity behaviour, (ii) exposure to air pollution while engaged in physical activity and (iii) the short-term and (iv) long-term health effects of air pollution exposure on people engaged in physical activity. In addition, we reviewed (v) public health modelling studies that have quantified the combined effect of air pollution and physical activity. These broad research areas were identified through expert discussions, including two public events performed in health-related conferences. Results and discussion The current literature suggests that air pollution may decrease physical activity levels during high air pollution episodes or may prevent people from engaging in physical activity overall in highly polluted environments. Several studies have estimated fine particulate matter (PM2.5) exposure in active transport environment in Europe and North-America, but the concentration in other regions, places for physical activity and for other air pollutants are poorly understood. Observational epidemiological studies provide some evidence for a possible interaction between air pollution and physical activity for acute health outcomes, while results for long-term effects are mixed with several studies suggesting small diminishing health gains from physical activity due to exposure to air pollution for long-term outcomes. Public health modelling studies have estimated that in most situations benefits of physical activity outweigh the risks of air pollution, at least in the active transport environment. However, overall evidence on all examined links is weak for low- and middle-income countries, for sensitive subpopulations (children, elderly, pregnant women, people with pre-existing conditions), and for indoor air pollution. Conclusions Physical activity and air pollution are linked through multiple mechanisms, and these relations could have important implications for public health, especially in locations with high air pollution concentrations. Overall, this review calls for international collaboration between air pollution and physical activity research fields to strengthen the evidence base on the links between both and on how policy options could potentially reduce risks and maximise health benefits.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017
    Asukasbarometri 2016 on kyselytutkimus kaupunkimaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus luo kokonaiskuvan asuinympäristöjen tilasta ja ajallisista muutoksista sekä asumistoiveista. Tutkimuksessa käsitellään lisäksi erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia. Uutena alueluokituksena mukaan otettiin taajamien luokittelu kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Tutkimus toteutettiin ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Asukasbarometri on valtakunnallinen seurantatutkimus, joka toteutettiin nyt neljännen kerran. Aiemmat Asukasbarometrikyselyt on tehty vuosina 1998, 2004 ja 2010. Jokaisella kierroksella tavoitteena on ollut uusia osa kysymyksistä ajankohtaisten ilmiöiden ja tietotarpeiden mukaan, mutta säilyttää ajallinen vertailukelpoisuus keskeisissä kysymyksissä. Vuonna 2016 Asukasbarometrin kyselymenetelmä vaihtui puhelinhaastattelusta posti- ja internet-kyselyn yhdistelmään. Asukkaat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Alueiden väliset erot asuinalueen viihtyvyydessä ja laatutekijöissä nousevat esiin tarkemmissa kysymyksissä. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat sijainti ja hyvät liikenneyhteydet, luonnonympäristö sekä rauhallisuus. Sijainti ja liikenneyhteydet on noussut eniten mainintoja saaneeksi viihtyvyystekijäksi ohi aikaisempien kyselyiden ykköstekijän, rauhallisuuden. Liikenteeseen liittyvät häiriöt ja ongelmat aiheuttavat eniten epäviihtyvyyttä asuinympäristössä. Tyytymättömyys joukkoliikennepalveluihin on edelleen lisääntynyt. Pyöräilyn osuus työ- ja asiointimatkojen kulkutapajakaumasta on kasvanut huomattavasti. Selkeä trendi koko Asukasbarometrin seurantakauden ajan on ollut asumistoiveiden urbanisoituminen eli keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen. Trendi näkyy asumispreferenssien ohella esimerkiksi palvelutoiveissa. Kahvilat ja ravintolat nousivat uusimmassa kyselyssä ensimmäistä kertaa toivotuimmaksi palveluksi asuinalueelle. Toisaalta toiveista erottuu myös taloyhtiömuotoinen kaupunkipientaloasuminen, jossa yhdistyvät toiveet omasta pihasta ja lähipalveluiden saavutettavuudesta kävellen. Asumistoiveita ja -tarpeita määrittävät paitsi elämänvaihe, myös erilaiset elämäntavat. Asukasbarometrin uudet asumistoivekysymykset antavat ensimmäistä kertaa realistista tietoa siitä, miten toiveet poikkeavat nykyisestä asumisesta. Vertailu antaa mielenkiintoista uutta tietoa siitä, miten asuntotuotantoa ja asuinalueiden kehittämistä tulisi suunnata vastaamaan paremmin asukkaiden toiveita ja tarpeita.
  • Tenkanen, Henrikki Toivo Olavi (Department of geosciences and geography, 2017)
    Department of Geosciences and Geography A
  • Salo, Marja; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 30/2017
    Climate change mitigation requires action in all spheres of society. The role of household consumption is often overlooked. However, 72% of global greenhouse gas (GHG) emissions are related to household consumption, while the rest stem from government consumption and investments. The result from a Finnish study is quite similar: households accounted for 68% of the GHG emissions of domestic final consumption in Finland, whereas government consumption and investments were responsible for the other 32% The key question in this report is: How much can a typical Finn decrease one’s GHG emissions with consumption decisions? To address this question, we took the average GHG emissions from consumption as a starting point. In Finland in 2010, the average per capita GHG emissions from consumption expenditure was 11.5 tonnes of CO2e. Between 2000 and 2013, the average per capita GHG emissions fluctuated from 9.6 tonnes to 11.8 tonnes. The per capita consumption carbon footprint in Finland is on the high end of the European scale but smaller compared to Australia and the United States, for instance. We listed measures that an ordinary Finnish consumer can use to decrease their GHG emissions with existing technology and solutions, and estimated the potential to avoid emissions with these activities. We focused on the most important sources of GHG emissions in Finland, including housing and especially energy-related emissions, private car travel and food choices. We also examined the consumption of goods and services, although in that particular category the emissions consist of a wide range of goods and services, and the potential of single or small numbers of actions is challenging to define. The GHG emissions include housing, travel, food, consumption of other goods and services. We used the consumption perspective, i.e. the emissions of consumption in Finnish households were taken into account regardless of their geographic origin. Therefore, the embodied emissions of imported goods were included. We estimated that the carbon footprint of an average Finn could be decreased from 11.5 tkg of CO2e to 7.2 tkg. In this paper, we present the measures for housing, travel, food, and goods and services that can be used to reach these savings. While consumption choices have potential in mitigating climate change, we note that there are barriers in reducing GHG emissions with consumption choices. The solutions to overcome the barriers can be market-based, i.e. business models in which the product or service produces less GHG emissions. Informational measures such as labelling help consumers choose products and services with lower GHG emissions. Public policies also play a role in speeding up product development, as shown by the examples of energy labelling of home appliances and phasing out inefficient lighting solutions. Informational measures can also include tools such as carbon footprint calculators and campaigns to raise awareness and engage people to take action. In this report we focused on the GHG emissions. However, other environmental footprints and indicators also show the unsustainability of current consumption patterns.
  • Söderström, Panu (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 32/2012
    Helsingin seudun yhdyskuntarakenne kehittyy kohti verkostomaista ja monikeskuksista rakennetta. Entistä useampi työ- ja asiointimatka suuntautuu kaupungin keskustan sijasta seudun muihin keskittymiin. Samaan aikaan seudun asutusrakenne on levinnyt aiempaa laajemmille ja harvemmin asutetuille alueille. Uudenlainen kaupunkirakenne on entistä vaikeampaa sitoa osaksi kestävää liikennejärjestelmää, jossa jalankulku, joukkoliikenne ja pyöräily ovat keskeisessä osassa. Yhtenä mahdollisuutena seudullisesti jäsentyvän joukkoliikennekaupungin rakentamiseksi on nähty alakeskusten roolin voimistaminen sekoittuneina työpaikkojen, palveluiden ja asumisen keskittyminä sekä seudullisen joukkoliikennejärjestelmän solmukohtina. Alakeskusten kehittäminen joukkoliikennejärjestelmään kiinteästi yhdistyviksi ”jalankulkutaskuiksi” parantaa niin joukkoliikenteen, jalankulun kuin pyöräilynkin mahdollisuuksia arkiliikkumisessa ja tarjoaa mahdollisuuksia kaupunkiympäristön elävöittämiselle. Julkaisussa esitellään kymmenkohtainen kriteeristö jäsentämään kaupunkiympäristön monipuolisuuden ja laadun analyysiä keskusalueilla. Kriteeristön lähtökohdaksi on valittu elävöittämisen kaupunkikehitysstrategia, jossa korostuu aktiivikäytössä olevan julkisen kaupunkitilan rooli jalankulkumyönteisen, eloisan ja turvallisen kaupunkiympäristön perustana. Tutkimuksen kohdealueina toimivat Espoon Leppävaara, Helsingin Itäkeskus ja Keravan keskusta. Kaikki kolme keskusta yhdistyvät Helsingin keskustaan tiheästi liikennöidyllä raideyhteydellä ja kävelyetäisyydellä keskusten raideliikenteen asemista sijaitsee runsaasti toimintoja. Kaupunkiympäristön monipuolisuudessa ja laadussa havaittiin analyysin perusteella merkittäviä eroja sekä tarkasteltavien keskusten välillä että myös samojen keskusten eri osissa.
  • Tuunanen, Pekka; Tarasti, Markus; Rautiainen, Anne (Ympäristöministeriö, 2012)
    Suomen ympäristö 30/2012
    Julkaisu on tarkoitettu jokaiselle, joka tarvitsee syventävää tietoa jokamiehenoikeuksien sisällöstä. Julkaisu soveltuu erityisesti viranomaisten, yhdistysten ja yritysten käyttöön. Jokamiehenoikeuksia tarkastellaan nykyisen lainsäädännön valossa, eikä julkaisu vaikuta jokamiehenoikeuksien sisältöön. Jokamiehenoikeuksia käsitellään niiden käyttäjien ja ulkoiluharrastusten sekä maanomistajien ja maankäytön näkökulmasta.
  • Touhunen, Tuija (2016)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osio koostuu kahdesta teemasta: liikkeellisen turhautumisen tutkimisesta ja tasavertaisesta työskentelytavasta. Käytännön osion lähtökohtana oli tutkia liikkeellistä turhautumista improvisaatiopohjaisten harjoitteiden kautta. Muodostimme työparin teatteritaiteen tekijä Tarja Sahlstedtin kanssa. Tutkimme mitä keho alkoi tuottaa turhautumisen hetkellä ja heti sen jälkeen? Tekemiseen vaikuttivat tehtävien kesto, toisto ja havainnointi, joiden kanssa työskentelimme. Nämä olivat asioita, joiden kanssa työskentelimme harjoituskaudella. Olin kiinnostunut mitä tällaisen työskentelymenetelmän kautta voisi löytää esityksen tasolle. Esityksellisyys kiinnostaa minua ja siksi käytännön osio tähtäsi esitykseen. Työskentelytavassa olivat läsnä omakohtainen liike rajoittamatta puhetta, teatterikonteksteja tai muita taiteen raja-aitoja. Prossissa olivat myös vahvasti läsnä ajantaju, tylsistyminen, intuitio ja flow-tila. Kirjallisessa osiossa pohdin millaista kehollisuutta ja liikettä turhautumisen kautta tuli näkyväksi. Löysinkö sen kautta jotakin itselleni uutta? Toinen kirjallisen osion teema käsittelee tasavertaista työskentelyä. Pohdin miten tasavertaisuus työskentelyssämme näkyi ja toteutui, mitä haasteita työtapa toi esille ja millaisia asioita se prosessille antoi. Halusin olla vaikuttamatta liikaa esityksen lopputulokseen. Ajattelin esityksen muodon löytyvän meidän yhteisen esitysmaailman hahmottumisen kautta, molempia kuunnellen ja molempien päätäntävaltaa käyttäen. Esitys Koska ollaan perillä? tuli ensi-iltaan 15.3.2016 ja sitä esitettiin Teatterikorkeakoulussa. Minua motivoivat tekemisen uudet tavat sekä uuden löytäminen. Minulle uusi on jotakin sellaista, mitä en välttämättä osaa vielä etsiessäni sanallistaa. Minua kiinnostavat erilaiset tavat uuden löytämisessä ja etsimisessä. En halua rajata tekemistäni, vaan olen utelias sille millaisia mahdollisuuksia liikkeen ja ilmaisun kautta voin löytää taiteen tekemisessä ja taidepedagogina genreistä välittämättä. Turhautuminen voi parhaimmillaan viedä jonkin uuden asian äärelle. Siinä ollaan vahvasti tekemisissä intuitiivisen viisauden kanssa. Toisaalta turhautuminen on jumissa olemista, eksymistä, sumussa kulkemista ja kehämäisyyttä. Uskon vahvasti, että liikkeellisen turhautumisen kautta kehon voi viedä jonkin itselle uuden asian äärelle. Tekijä tarvitsee rohkeutta muuttaakseen tekemistään ja ottaakseen riskin mahdollisesta epäonnistumisestaan huolimatta.
  • Terämä, Emma; Peltomaa, Juha; Lyytimäki, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    SYKE Policy Brief
  • Laitinen, Edla (University of Helsinki, 1917)
  • Britschgi, Virpi (2000)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään eri elämänvaiheissa olevien kotitalouksien ajankäyttöä ja liikkumisen roolia ajankäytön jäsentäjänä. Keskeisinä tarkastelun kohteina ovat kotitalouden jäsenten ajankäytön jakautuminen eri toimintoihin, toimiintojen sijoittuminen alueelliseen ja ajalliseen ulottuvuuteen (vuorokausi- ja viikkorytmit), kotitalouden jäsenten roolit ja yhteinen ajankäyttö. Ajankäyttöä ja liikkumista tarkastellaan rakenteellisten, sosiaalisten ja yksilöstä riippuvien tekijöiden muodostamassa toimintaympäristössä. Tutkimuksessa analysoidaan Espoon Olarin asukkaiden (10 vuotta täyttäneet) ajankäyttöä ja liikkumista yhden tutkimusviikon aikana. Aineisto kerättiin postitse, ja se koostuu 119 kotitalouden taustatietolomakkeista ja tutkimusviikon ja -päivän matka- ja ajankäyttöpäiväkidoista. Aineistosta keskiarvotarkastelujen perusteella poimittujen yhdeksän esimerkkikotitalouden ajankäyttöä kuvataan Torsten Hägerstrandin (1973 ja 1986) ideoita mukaillen aika-toimintakoordinaatistoissa. Lisäksi kotitalouksia vertaillaan toisiinsa keskiarvojen ja toimintojen variaatiota kuvaavien tunnuslukujen avulla. Tutkimuksen teoreettisena perustana ovat Karin Ekströmin (1995) ajatukset kotitalouden elämänvaiheen ja erilaisten päätöksentekokäytäntöjen vaikutuksesta kulutuskäyttäytymiseen. Toimintojen tarkastelun perustana ovat Dagfinn Åsin (1978) toimintojen ajalliseen sitovuuteen perustuvasta toimintaluokituksesta ja Peter Stopherin (1996) toimintojen velvoittavuuden tai valinnaisuuden astetta koskevista määritelmistä johdetut toimintojen luokitukset. Kotitalouksia vertaillaan sen mukaan, kuinka suuri osa niiden ajasta kuluu reproduktioon, produktioon, arjen hallintaan ja omaan aikaan. Lopuksi kotitalouksien ajankäytön rakenteita tarkastellaan Ekströmin esittämän moderni perhe-perinteinen perhe -jaottelun avulla, ja tarkastelun perusteella esimerkkikotitaloudet jaetaan modernisti ja perinteisesti käyttäytyviin. Tutkimuksessa hahmotellaan yhtymäkohtia tuoreimpaan ihmisten liikkumista ja ajankäyttöä koskevaan tutkimukseen, perinteisiin ajankäyttötutkimuksiin (esim. Tilastokeskus), suomalaiseen lähiötutkimukseen ja kulutustutkimukseen.
  • Koistinen, Katri; Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 9/2008
    Tutkimuksessa tarkastellaan kuluttajien näkökulmasta, minkälainen olisi taloudellisesti, sosiaalisesti ja toiminnallisesti hyvä elinympäristö ja miten palvelut, erityisesti päivittäistavarakaupan palvelut, siihen ja kotitalouksien arkielämään liittyvät. Tutkimus on toteutettu eläytymismenetelmää soveltaen. Tutkimusaineistona ovat lyhyet, vastaajien kirjoittamat tarinat, joihin tutkija on antanut ohjeet kehyskertomuksissa. Eläytymismenetelmä valittiin tutkimuksen aineistonkeruumenetelmäksi, koska vastaajien haluttiin voivan kertoa vapaasti ajatuksistaan ja näkemyksistään hyvästä tai huonosta elinympäristöstä eikä ennalta määrätyin kysymyksin ja vastausvaihtoehdoin haluttu rajoittaa vastauksia. Lisäksi olemassa olevan elinympäristön ei haluttu kahlitsevan vastaajia heidän laatiessaan kertomuksiaan. Eläytymismenetelmäaineisto koottiin Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen (YTK) Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot -tutkimuksen kyselyn yhteydessä 900 kotitaloudelta. Lisäksi kerättiin kontrolliaineisto lähettämällä kehyskertomukset Kuluttajatutkimuskeskuksen Kuluttajapaneelin 212 jäsenelle. YTK-aineiston vastausprosentti oli 34 ja kuluttajapanelistien 46. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimukseen vastanneiden näkemysten mukaan aikuistalouksille hyvässä elinympäristössä on toimivat julkiset liikenneyhteydet, ja päivittäistavarakaupat ovat kävelyetäisyydellä. Samanaikaisesti kuitenkin asutaan väljästi rakennetuilla alueilla omassa rauhassa. Vastaajien toiveita voi pitää osin ristiriitaisina, sillä tiheä kaupan verkosto ja hyvät julkiset liikenneyhteydet edellyttävät toimiakseen riittävää asiakaskuntaa ja tiivistä yhdyskuntarakennetta. Vastaajien näkemysten mukaan lapsiperheelle hyvässä elinympäristössä koulu, päivittäistavarakauppa ja viheralueet ovat kävelyetäisyydellä kodista. Työpaikan ei sen sijaan tarvitse sijaita kodin välittömässä läheisyydessä ja työmatkoihin ollaan valmiita käyttämään enemmän aikaa kuin asiointi- tai koulumatkoihin. Toivottu asuinalue on rauhallinen, luonnonläheinen ja pientalovaltainen. Lapsiperheelle hyvässä elinympäristössä aikuiset kantavat kollektiivista vastuuta lapsista ja nuorista. Eläkeläiselle hyvä elinympäristö on vastaajien näkemysten mukaan turvallinen ja usein käytetyt palvelut ovat kävelyetäisyydellä kodista. Turvallisuutta lisäävät siisteys, kunnollinen valaistus ja hyvin hoidetut jalankulkuväylät. Sopivimpana asuntona eläkeläiselle pidetään hissillisen kerrostalon asuntoa lasitetulla parvekkeella. Hyvänä pidettyjä asuinpaikkoja ovat kaupunkien ja taajamien keskusta-alueet ja niiden lähialueet, sillä eläkeiässä halutaan elämää ja palveluita ympärille. Tutkimuksen perusteella hyvään elinympäristöön liittyy kolme keskeistä asiaa. Ensinnäkin usein käytettävät palvelut, kuten päivittäistavarakaupat, sijaitsevat kävelyetäisyydellä kodista. Toiseksi julkiset liikenneyhteydet ovat hyvät, eikä autosta haluta olla riippuvaisia arkisessa liikkumisessa. Kolmanneksi asuinalueiden tulee on luonnonläheisiä, sillä asuntojen läheisyyteen kaivataan viheralueita.
  • Räsänen, Milana (Helsingfors universitet, 2016)
    Objective of the research was to find out factors affecting attitude among 1st to 6th grade primary school teachers towards adding movement during a school day. The study has multi-method approach as it utilises two different research methods. As research methods I used interviews and questionnaire. Methodically the study focuses on qualitative research, and as a method of analysis I used data-driven content analysis by the theory. I reviewed the quantitive part of the research through circle graphs and cross-referencing methods provided by the SPSS Statistics software. Research material consisted of interviews with six class teachers from three different localities in Finland, and questionnaire to 89 class teachers around Finland. The interviews were conducted on-site at schools or by phone, and responses to the electronic questionnaire were collected via links shared through Facebook. On the basis of this study, it can be stated that there are many factors, both individual and communal, that affect to class teachers' attitude towards adding movement during the school day. The most important individual factors are teacher's personal values, notions and experiences together with teacher's knowhow of movement and it's effects. Out of communal factors, the most affecting ones are the possibilities offered to teachers to add movement, and the generally prevailing though about what movement is and what kind of meaning it has especially in schoolchild's everyday life. Teachers can be divided roughly into three groups based on their attitude towards adding movement: those who already include movement naturally into the school everyday life, those who have positive attitude towards movement but whose means and notions are yet incomplete, and those who have negative attitude towards adding movement. My study gives valuable information about how to affect attitude among school teachers and school teacher students towards adding movement, and the means by which they can be helped to build a school environment that includes movement. The results also bring up the need for both initial and continuing education for the content, effects and methods of adding movement during a school day. It is possible to affect teachers' attitude towards adding movement, but it requires
  • Lahti, Lauri (Helsingfors universitet, 2006)
    The study examines various uses of computer technology in acquisition of information for visually impaired people. For this study 29 visually impaired persons took part in a survey about their experiences concerning acquisition of infomation and use of computers, especially with a screen magnification program, a speech synthesizer and a braille display. According to the responses, the evolution of computer technology offers an important possibility for visually impaired people to cope with everyday activities and interacting with the environment. Nevertheless, the functionality of assistive technology needs further development to become more usable and versatile. Since the challenges of independent observation of environment were emphasized in the survey, the study led into developing a portable text vision system called Tekstinäkö. Contrary to typical stand-alone applications, Tekstinäkö system was constructed by combining devices and programs that are readily available on consumer market. As the system operates, pictures are taken by a digital camera and instantly transmitted to a text recognition program in a laptop computer that talks out loud the text using a speech synthesizer. Visually impaired test users described that even unsure interpretations of the texts in the environment given by Tekstinäkö system are at least a welcome addition to complete perception of the environment. It became clear that even with a modest development work it is possible to bring new, useful and valuable methods to everyday life of disabled people. Unconventional production process of the system appeared to be efficient as well. Achieved results and the proposed working model offer one suggestion for giving enough attention to easily overlooked needs of the people with special abilities. ACM Computing Classification System (1998): K.4.2 Social Issues: Assistive technologies for persons with disabilities I.4.9 Image processing and computer vision: Applications
  • Tuorila, Laura (2018)
    Kinesis
    Laura Tuorilan kirjassa Paikan baletti - kokemuksellinen liike rakennetussa ympäristössä tarkastellaan kehon liikkeen ja tilan välistä suhdetta. Liikettä tarkastellaan ensin havaitsemisen tasolla ja sitten laajemmin henkilökohtaista ja sosiaalista tilaa rakentavana toimintana. Mielenkiinnon kohteena on julkinen kaupunkiympäristö ja ihmisen arjen toiminnoissa tapahtuva liike. Rakennetussa ympäristössä liikkumista on usein tarkasteltu liikenteenä. Toinen toistuva tapa lähestyä asiaa on ollut romantisoitu matka. Kirjassa asetutaan näiden tarkastelutasojen välille ja tutkitaan arjen liikkeeseen liittyviä henkilökohtaisia tekijöitä. Esitellystä teoriasta johdetaan periaatteet kehon liikettä monipuolisesti huomioivalle julkisen kaupunkiympäristön suunnittelulle. Kirjoittaja Laura Tuorila on tilasuunnittelija ja tanssija. Kirjassa eritelty ja artikuloitu kehollinen tieto perustuu Tuorilan tanssijakokemukseen koreografi Willi Dornerin teoksessa Bodies in Urban Spaces.
  • Rehunen, Antti; Rantanen, Manu; Lehtola, Ilkka; Hiltunen, Mervi J. (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Raportteja 88
    Tutkimuksessa tarkastellaan palvelujen saavutettavuutta maaseudulla sekä vakituisten että vapaa-ajan asukkaiden näkökulmista. Palvelutuotteen käsite pitää sisällään usein sekä henkilökohtaisen palvelun että konkreettisen tavaran vaihdannan näkökulmat. Olennaista on vuorovaikutus palvelun tuottajan ja kuluttajan välillä. Palvelun saavutettavuuteen sisältyvät fyysisen etäisyyden lisäksi mm. koettu, sosiaalinen, kognitiivinen ja taloudellinen etäisyys. Tutkimuksessa on painotettu fyysisen etäisyyden, liikkumisen ja alueellisuuden näkökulmia erilaisilla maaseutualueilla. Palvelun saavutettavuuteen monet maaseudun toimintaympäristön muutokset, kuten väestön väheneminen ja ikääntyminen, yhteiskunnan palveluvaltaistuminen ja autoistuminen, kuntarakenteen muutos, kaupan palvelujen murros ja vapaa-ajan lisääntyminen. Palvelujen saavutettavuutta on selvitetty koko maan kattavasti paikkatietopohjaisin menetelmin matka- ja aikaetäisyytenä tieverkkoa pitkin. Saavutettavuusvyöhykkeitä on muodostettu tärkeimmille lähipalveluille ja erikokoisille palvelujen keskittymille. Lisäksi on arvioitu paikkatietopohjaisten saavutettavuustietojen hyödyntämismahdollisuuksia suunnittelussa ja kehittämisessä. Tapaustutkimus kohdistui Kouvolan vapaa-ajan asukkaisiin, jotka asuvat vakituisesti toisessa kunnassa. Kyselytutkimuksen ja ryhmähaastattelujen avulla on selvitetty yksityisten palvelujen kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Vapaa-ajan asukkaiden kysyntä voi paitsi ylläpitää nykyistä palvelutasoa, myös edesauttaa uusien palvelujen kehittymistä, mistä hyötyvät myös maaseudun vakituiset asukkaat. Vapaa-ajan asumisen muuttuminen ympärivuotiseksi kakkosasumiseksi lisää palvelujen kysyntää mökkipaikkakunnilla. Nykyisin valtaosa vapaa-ajan asukkaista liikkuu omalla autolla ja kokee, että palvelut ovat suhteellisen hyvin saavutettavissa. Vakituisen asutuksen osalta palvelujen saavutettavuus on paikkatietoihin perustuen heikentynyt monin paikoin maaseudulla. Varsinkin haja-asutusalueella keskimääräiset etäisyydet palveluihin ovat kasvaneet merkittävästi. Asutus on tiivistynyt lähemmäs kuntakeskuksia, mutta myös maaseudun taajamissa palvelujen saavutettavuus on heikentynyt jonkin verran. Kuntakeskuksilla ja kirkonkylillä on tärkeä asema palvelujen keskittyminä ja arjen solmukohtina. Palvelujen katoaminen keskuksesta pidentää usein asiointimatkoja kymmenillä kilometreillä. Vapaa-ajan asunnoilta matka palveluihin on keskimäärin paljon pitempi kuin vakituisilta asunnoilta, mutta asiointi voi tapahtua paitsi vapaa-ajan asunnolta käsin, myös mökkimatkan varrella tai vakituisen asuinpaikan lähistöllä. Palvelujen saavutettavuuden edistämisessä on omat painopisteensä erilaisilla maaseutualueilla. Harvaan asutulla maaseudulla korostuu pienten kuntakeskusten palvelujen elinvoimaisuus, haja-asutusalueen tiestön kunto ja julkisten liikennepalvelujen määrä. Ydinmaaseudulla sijaitsee kuntakeskusten lisäksi edelleen melko paljon toimivia kyläkeskuksia, joiden palvelutason säilyttäminen vaatii johdonmukaista julkista tukea. Kaupunkien läheisellä maaseudulla lähipalvelujen säilymiseen ja kehittämiseen tulee kiinnittää jatkuvaa huomiota. Mökkivaltaisilla maaseutualueilla on tarpeellista ottaa huomioon mökkien sijainti ja mökkimatkojen virrat, kysynnän kausiluonteisuus sekä vetovoimaisuuden edellytyksenä oleva riittävä palvelutaso. Kaikilla maaseutualueilla palvelutason ylläpitoa voidaan edistää erilaisilla liikkumisen ja palvelujen ratkaisuilla, kuten monipalvelupisteillä, liikkuvilla palveluilla, kimppakyydeillä ja kyytitakuulla. Vapaa-ajan asukkaiden paikallisten palvelujen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa. Ikääntyvät suuret ikäluokat tarvitsevat jatkossa entistä enemmän myös mökille toimitettavia palveluja. Vapaa-ajan asukkaiden tuoman kysynnän hyödyntäminen edellyttää kuitenkin maaseudun palveluympäristön modernisoitumista ja siihen liittyen avoimesti saatavilla olevaa tietoa palveluista. Palveluverkkoa ja palvelujen saavutettavuutta kuvaavia paikkatietoja voidaan tämän tutkimuksen perusteella hyödyntää monin tavoin palveluverkon arvioinnissa ja kehittämisessä, alueiden luokittelussa, vapaa-ajan ajan asutuksen merkityksen esilletuomisessa ja tulevan kehityksen ennakoinnissa. Julkisen palveluverkon harveneminen vaatii joko yhteiskunnalta tai yksittäisiltä asukkailta lisäresursseja palvelujen saavutettavuuden suhteen. Yksityisten palvelujen kohdalla palvelujen hyvä saavutettavuus on kilpailutekijä ja osa hyvää palvelua.
  • Oinonen, Kari; Vesala, Satu; Ristimäki, Mika (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 12/2013
    Raportissa on tarkasteltu Suomen alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitystä 1990- ja 2000-luvuilla. Tavoitteena on ollut tuottaa tietoa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arvioinnin tueksi. Tarkasteluajanjakso on valittu siten, että siihen sisältyy sekä rakennuslain että vuoden 2000 alusta voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain aikaista kehitystä. Tapahtunut kehitys ei luonnollisestikaan riipu pelkästään lainsäädännöstä; erityisesti 1990-luvun alun lama vaikutti myös alueidenkäytön kehitykseen riittävän ja tämä on otettava huomioon, kun verrataan 1990-luvun ja 2000-luvun kehitystä. Riittävän pitkä 20 vuoden aikajänne antaa kuitenkin hyvän kuvan rakennetun ympäristön pitempiaikaisista muutoksista. Muutoksia on tarkasteltu aluerakenteen osalta koko maan tasolla. Muilta osin tarkastelu on painottunut työtä varten valittujen, Suomen erilaisia olosuhteita ja erilaista kehitystä kuvaavien alueiden tarkasteluun. Työssä on tarkasteltu kaupungistumiskehityksen voimakkuutta ja maaseudun kehitystä, valtakunnallista väestö- ja työpaikkakehitystä eri alueilla, lomarakentamisen kehitystä, asumisen muutoksia, autoistumiskehitystä ja joukkoliikenteen asemaa, keskustojen muutosta, kaupan kehitystä sekä taajamakehityksen luonnetta. Tärkeimmät havainnot ovat: 1) Suomen kehitys on voimakkaasti eriytyvää, 2)väestö ja työpaikat keskittyvät tietyille kaupunkiseuduille ja syrjäinen maaseutu tyhjenee, 3) väestö vanhenee vauhdilla, ja muutos vaihtelee alueittain, 4) kasvavien kaupunkiseutujen kehitys on haaste: kaupunkiseutujen reuna-alueet rakentuvat paikoin suunnittelemattomasti päivittäistavarakauppa on siirtynyt keskustoista muualle, 5) kaupan yksikkökoko on kasvanut merkittävästi, 6) työmatkat pidentyvät koko ajan, 7) joukkoliikenteen asema on vaikea monilla alueilla.
  • Terämä, Emma; Peltomaa, Juha; Lyytimäki, Jari (Finnish Environment Institute, 2017)
    SYKE Policy Brief
  • Nissinen, Ari; Lähteenoja, Satu; Alhola, Katriina; Antikainen, Riina; Kaljonen, Minna; Kautto, Petrus; Kuosmanen, Jaakko; Lippo, Antti; Salo, Marja (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 31/2017
    Kestävän kulutuksen ja tuotannon strategiatyötä on tehty Suomessa jo Kestävän kulutuksen ja tuotannon (KULTU) toimikunnan asettamisesta marraskuussa 2003 asti. Ohjelmia on ollut kaksi: Vähemmästä enemmän ja paremmin 2005, ja Vähemmästä viisaammin 2012. Ohjelmissa on esitetty lukuisia ohjauskeinoja ja muita toimia, joilla parannetaan kulutuksen ja tuotannon kestävyyttä sekä vähennetään yksityisen ja julkisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä sekä muita ympäristöhaittoja. Tämän jälkeen on kuitenkin tehty lukuisia politiikkasitoumuksia, joiden vuoksi kansallisia kestävän tuotannon ja kulutuksen politiikan tavoitteita ja toimenpiteitä oli perusteltua arvioida uudelleen. Näitä ovat muun muassa YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (eli Agenda 2030) ja Pariisin ilmastosopimus. Myös kiertotalous on noussut ympäristöpolitiikan keskiöön niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Julkisiin hankintoihin kiinnitetään paljon huomiota ja niiden kestävyydelle ja innovatiivisuudelle on asetettu tavoitteita, mutta tavoitteiden seuranta on osoittautunut haasteelliseksi. Tämän selvityksen tavoitteena oli arvioida Suomen lähitulevaisuuden painopisteitä kestävän kulutuksen ja tuotannon saralla, ja valmistella tulevia KULTU-toimenpiteitä lukuisten eri toimijoiden kanssa yhteiskehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Tavoitteena oli myös selvittää julkisten hankintojen kestävyyden tilanne ja tarvittavia jatkotoimia, ja tämä työ on yksityiskohtaisemmin raportoitu erillisessä julkaisussa. Tulosten perusteella KULTUlla on oma paikkansa ja tehtävänsä strategioiden ja ohjelmien kokonaisuudessa, ja eri toimijat ja sidosryhmät ovat kokeneet sen hyödylliseksi. Teemat, joissa KULTU voi luoda merkittävää lisäarvoa, koskevat rakennuksia ja asumista, liikkumista, ruokaa, vapaa-aikaa, ympäristöystävällistä kulutusta ja kiertotaloutta sekä julkisia hankintoja. KULTUlle ominaisia toimintamalleja ovat sektorit ylittävät tarkastelut ja sitä kautta synergioiden löytäminen sekä uusien asioiden vieminen eteenpäin kokeilujen kautta. KULTUn erityispiirre on, että huomiota kohdistetaan kulutuksen ja tuotannon rajapintaan, muun muassa edistämällä ’kuluttaja-cleantechia’, joka sitten vuorostaan tukee ekologisesti kestävien tuotteiden suunnittelua ja valmistusta. Työssä kehitettiin kaksitoista toimenpide-ehdotusta, joita olisi tärkeä viedä eteenpäin ilmasto- ja energia- ja kiertotalousstrategioiden yhteydessä sekä osana mahdollista uutta KULTU-ohjelmaa. Toi-menpiteiden jatkovalmistelu ja toteutus hyötyisi paljon niiden ympärille rakentu-vasta KULTU-ohjelmasta, ja ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien muodostamasta ohjausryhmästä, joka tukisi eri toimijoiden sitoutumista toimenpiteiden toteutukseen ja toisi esille niiden kokonaisvaikutuksia.