Browsing by Subject "liito-orava"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Jokinen, Ari; Nikula, Ari; Nygren, Nina; Tersa, Piia; Haila, Yrjö (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 11/2010
    Raportissa kuvataan kaksi Tampereen seudulle laadittua liito-oravan elinympäristömallia ja esitellään niiden käyttömahdollisuuksia. Mallit laadittiin tukemaan liito-oravan suojelua kasvavalla kaupunkiseudulla, jossa liito-oravat elävät sekä yhdyskuntarakenteen sisällä että lähimaaseudulla. Elinympäristömallien avulla voidaan uudistaa liito-oravan suojelua yksittäispaikkojen suojelusta kohti laajempien maisema-alueiden arviointia. Tämän ansiosta suojelu on mahdollista sovittaa aikaisempaa paremmin kaupunkiseudun kehitykseen ja edistää suojelussa tarvittavaa yhteistyötä yli toimiala- ja kuntarajojen. Elinympäristömalleja voidaan käyttää kuntien yhdyskuntasuunnittelussa, kaupunkiseudun strategisessa maankäytön suunnittelussa, tiesuunnittelussa, virkistysalueiden ja yksityismetsien hoidossa sekä liito-oravakannan seurannassa. Elinympäristömalleista toinen perustuu metsäsuunnitteluaineistoon ja se laadittiin tukemaan yhdyskuntasuunnittelua etenkin kuntarajojen tuntumassa. Toinen malli perustuu satelliittikuvapohjaiseen VMI-monilähdeaineistoon ja se laadittiin kattamaan koko kaupunkiseutu maaseutualueineen. Elinympäristömallien laadinnassa kiinnitettiin erityistä huomiota käyttäjäkeskeisyyden toteutumiseen sekä mallien sovittamiseen toiminnalliseen käyttöympäristöönsä. Raportissa tämä kuvataan uuden teknologian kotiuttamisena. Mallien tulevat käyttäjät osallistuivat hankkeeseen työpajoissa ja muissa tilaisuuksissa. Elinympäristömallit avaavat strategisen ulottuvuuden liito-oravan suojeluun vakiintuneiden suojelumenettelyjen rinnalle. Mallien tuella on mahdollista laatia liito-oravalle seudullinen suojeluohjelma ja perustaa kannanseuranta. Yhteistoiminnan tavoitteeksi tulisi silloin asettaa liito-oravakannan elinvoimaisuus Tampereen kaupunkiseudulla (4 000 km2). Vuorovaikutus erityisesti yhdyskuntasuunnittelun ja metsätalouden välillä nousee tämän seurauksena tärkeäksi kehittämiskohteeksi. Elinympäristömallien tarjoamat mahdollisuudet nostavat pohdittavaksi myös ekologisen kompensaation, jota ei toistaiseksi tunneta lajisuojelun keinona Suomen lainsäädännössä.
  • Jokinen, Maarit (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 33/2012
    Tutkimuksessa selvitettiin liito-oravan (Pteromys volans) lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin kohdistuvan, metsälain 14 b §:n ja luonnon-suojelulain 72 a §:n mukaisen, viranomaismenettelyn vaikuttavuutta lajin suojelussa. Menettely perustuu Suomen metsäkeskuksen paikkatietorekistereissä olevaan noin 24 300 havaintopaikkaan (vuoden 2011 tilanne). Metsäkeskus ilmoittaa elinkeino- liikenne- ja ympäristö-keskuksille näihin havaintopaikkoihin kohdistuvista metsänkäyttöilmoituksista. ELY-keskuksen tehtävänä on ilmoituksen saatuaan määrittää lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainti ja ratkaista miten hakkuut voidaan suorittaa. Suomen liito-oravakannan on arvioitu olevan noin 143 000 naarasta, minkä perusteella arvioiden yli 80 % yksilöiden reviireistä ei ole viranomaismenettelyn piirissä. Liito-oravan esiintymispaikkoja koskevia päätöksiä on vuosina 2004–2011 tehty yhteensä lähes parituhatta. Huomattavassa osassa päätöksistä ei ole rajoitettu suunniteltuja hakkuita. Nykyiset lisääntymis- ja levähdyspaikkarajaukset koskevat alle 1 %:a lajin arvioidusta kannasta; viranomaismenettelyn potentiaalinen vaikuttavuus on siten heikko. Tutkimuksessa analysoitiin 100 lisääntymis- ja levähdyspaikkaa lähiympäristöineen. Liito-orava esiintyi 61 %:lla tutkimusaloista (tutkimusalat olivat ympyränmuotoisia ja säteeltään 150 m suuruisia). Varsinaisista lisääntymis- ja levähdyspaikoista 51 % oli varmuudella liito-oravan käytössä, mutta säännöllisesti käytössä oleva pesäpuu arvioitiin olevan vain noin joka kolmannella rajauksella. Lähes kaikki lisääntymis- ja levähdyspaikat olivat säilyneet fyysisesti, mutta avoimen alueen ympäröimien paikkojen ekologinen toiminnallisuus oli heikentynyt. Avohakkuut laskivat liito-oravan esiintymistodennäköisyyttä alueella. Rajauspäätösten tosiasiallinen vaikuttavuus on usein vähäinen, koska huomattava osa rajatuista lisääntymis- ja levähdyspaikoista ei ole liito-oravan käytössä. Tulosten perusteella voidaan arvioida, onko liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskevan viranomaismenettelyn kehittäminen tarpeellista.
  • Jokinen, Maarit (University of Helsinki, 2000)
  • Jokinen, Ari; Nygren, Nina; Haila, Yrjö; Schrader, Marko (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 20/2007
    Raportissa esitellään tulokset vuosina 2004-2006 toteutetusta tutkimus- ja kehittämishankkeesta Liito-orava Tampereen kaupunkiseudun kaavoituksessa. Hankkeen tavoitteena oli kehittää paikalliseen yhteistoimintaan perustuva lähestymistapa liito-oravan suojeluun kaupunkisuunnittelussa. Hankkeesta vastasi Tampereen yliopiston yhdyskuntatieteiden laitos ja mukana olivat myös kaupunkiseudun kunnat ja Pirkanmaan ympäristökeskus. Hanke kokosi piiriinsä mahdollisimman kattavasti kaikki kaupunkiseudun toimijat, jotka ovat tekemisissä liito-oravan suojelun kanssa. Heidät koottiin yhteen seminaarien ja dialogisten työpajojen avulla. Kokonaisuuteen kuului myös ympäristöpoliittinen ja ekologinen tutkimusosuus. Tulokset osoittavat, että liito-oravan tiukasta suojelusta aiheutuvia yhdyskuntasuunnittelun ongelmia voidaan huomattavasti helpottaa lisäämällä suunnitteluvaraa paikallisen yhteistoiminnan avulla. Se tarkoittaa, että voidaan avata uusia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia sovittaa yhteen liito-oravan suojelun ja maankäytön tarpeet. Tällöin on (1) vahvistettava kaikkien liito-oravan suojeluun osallistuvien kaupunkiseudun tahojen yhteistyötä, keskinäistä luottamusta ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Erityisesti on pyrittävä kuntarajat ja toimialarajat sekä kaupungin ja maaseudun rajat ylittävään vuorovaikutukseen. (2) Kaupunkiseutu on sopiva lähtökohta liito-oravakannan seurannalle ja suojelun suotuisan tason alueelliselle arvioinnille. Olennaisinta on turvata alueellisten populaatioiden jatkuvuus muuttuvissa ympäristöoloissa. Vihervyöhykkeiden ja suojelukohteiden muodostaman “turvaverkon” lisäksi suojelussa tarvitaan vaihtuvia elinympäristölaikkuja, joita voidaan kasvattaa kompensaatioajatteluun nojautuen muutaman vuosikymmenen aikajänteellä. (3) Uusia toimivia suojeluratkaisuja on löydettävissä yhteisen kekseliäisyyden avulla tukemaan edellä mainittuja osatavoitteita kaavoituksessa, metsien käsittelyssä taajamissa ja yksityismailla, tiedonhallinnassa ja seutuyhteistyössä. Hankkeessa päästiin luonnostelemaan suuntaviivoja seudulliselle liito-oravan suojeluohjelmalle. Hanke osoitti, että liito-orava soveltuu hyvin mallilajiksi kehitettäessä yhteistoiminnallista luonnonsuojelua, kaupunkiluonnon vaalimiseen liittyvää osallistumista ja direktiivilajien joustavia suojelukeinoja.
  • Tapio, Lauri (Helsingfors universitet, 2016)
    This study aims to reveal Non-Industrial Private Forest Owners’ willingness to contribute biobanks in the case of flying squirrel. Especially Private Forest Owners’ compensation in money for improving the nesting circumstances of the flying squirrel has been examined. It has also been studied what affects the compensation requirement of respondents and what kind of socioeconomic background those respondents have who are interested in biobanks. The study was executed via e-mail in 2015 to 3793 members of Forest Management association Lounametsä and Päijät-häme. Compensation question was executed by contingent valuation method as an open willingness to accept question. To verify the representativeness of the sample it was compared to the Suomalainen Metsänomistaja 2010 study. Factor analysis was also made to enable comparing and regression analysis. The backgrounds of the Forest Owners who were interested in biobanks were compared to the other respondents. According to the results Forest Owners who are interested in Biobanks differs from the others respondents by age, income, education, occupation and the size of owned forest area. In the experiences of different biodiversity and conservation projects were also found differences. Respondents who were interested in biobanks, were also more eager to participate projects aiming to improve the state of biodiversity.