Browsing by Subject "lohi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Pontán-Munsterhjelm, Ebba (University of Helsinki, 1911)
  • Haveri, Markus (Helsingfors universitet, 2011)
    Istutetut kalat selviävät luonnonoloissa usein huomattavasti luonnossa kasvaneita lajikumppaneitaan heikommin. Laitosten kasvatusaltaissa kasvavilla kaloilla ei ole ennen istutusta tarvetta oppia luonnossa välttämättömiä taitoja. Jos istutuskalat ovat sukupolvi sukupolven jälkeen laitoskalojen jälkeläisiä, voi myös kalojen perimä laitostua, kun perimään kertyy luonnossa selviytymisen kannalta haitallisia ja laitosoloissa hyödyllisiä ominaisuuksia. Suomessa hyvä esimerkkilaji istutuskaloista ja niiden ongelmista on lohi (Salmo salar). Yksi istutusten tuloksellisuudelle merkityksellisistä kalojen taidoista on pedonvälttämiskäyttäytyminen eli se, kuinka hyvin kalat välttävät saaliiksi jäämistä. Sekä laitosoloissa kasvamisen että perimän laitostumisen on todettu voivan muuttaa kalojen pedonvälttämiskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymispiirteitä. On myös saatu näyttöä perimältään laitostuneiden kalojen luonnonkantaisia kaloja suuremmasta riskistä jäädä petojen saaliiksi. Luonnonkalojen ja laitoskalojen väliset erot sopeutuvuudessa luonnonoloihin ovat poikineet runsaasti tutkimuksia, joissa on selvitetty, miten laitoskalojen pedonvälttämiskäyttäytyminen saataisiin muistuttamaan enemmän luonnonkalojen käyttäytymistä. Tärkeimpiä samankaltaistamiskeinoja ovat laitosten kasvatusaltaiden muuttaminen virikkeellisiksi eli enemmän luonnonoloja vastaaviksi ja laitoskalojen kouluttaminen ennen istutusta. Tutkin kokeissani perimän laitostumisen, virikkeellisen kasvatusympäristön ja klassisen ehdollistamisen vaikutuksia yksivuotiaiden lohenpoikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen. Käytössäni oli Simojoen populaation lohenpoikasia neljästä eri kanta-kasvatusympäristö-käsittelystä: perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja ja virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja. Ensimmäisessä kokeessani vertailin eri käsittelyjen kalojen poistumisnopeutta ns. lähtölaatikosta sekä uintikäyttäytymistä kaukalossa, jossa ne eivät olleet aiemmin olleet. Toisessa kokeessa tarkkailin, miten ns. hälyaine vaikutti rohkeuskokeessa olleiden kalojen käyttäytymiseen, kun niitä uitettiin uudestaan samoissa kaukaloissa. Kolmannessa kokeessa ehdollistin molempien laitoskantaisten käsittelyjen kaloja hauen hajulle hälyaineen avulla. Ehdollistamisen jälkeen tarkkailin, kuinka poikaset käyttäytyvät kaukaloissa, joihin johdettiin hauen hajua. Tein myös selviytymiskokeen, jossa vapautin saman ehdollistamiskäsittelyn läpikäyneitä kaloja altaisiin, joissa hauet saivat saalistaa poikasia ja joihin oli kasattu poikasille suojapaikaksi kiviröykkiö. Odotin luonnonkantaisten, virikkeellisesti kasvatettujen ja ehdollistettujen kalojen olevan muita varovaisempia ja hauilta paremmin selviytyviä. Virikkeellinen kasvatus lisäsi monella käyttäytymismuuttujalla mitattuna kalojen varovaisuutta tai arkuutta. Joillain muuttujilla mitattuna virikkeellisyys vaikutti varovaisuutta tai arkuutta lisäten vain luonnonkantaisiin kaloihin Siten myös kalan kannalla oli merkitystä. Yhdessä käyttäytymismuuttujassa kannalla oli lisäksi kasvatusympäristöstä riippumatonkin vaikutus. Hälyaine vaikutti kaloihin lähinnä niiden liikkumista vähentäen. Ehdollistamisen vaikutus kaukalomuuttujiin riippui kasvatusympäristöstä: ehdollistaminen lisäsi virikkeellisissä oloissa kasvatettujen ja vähensi tavallisissa altaissa kasvatettujen uimista. Ehdollistamisella tai kasvatusympäristöllä ei ollut vaikutusta kalojen selviytymiseen haukien saalistukselta. Tulokset herättivät myös mahdollisia uusia tutkimuskysymyksiä. Tulosten perusteella voin sanoa, että kasvatuksessa käytetyt yksinkertaiset ja edulliset virikkeet ja ehdollistamismenetelmät voivat vaikuttaa kalojen käyttäytymiseen muuttamalla sitä varovaisemmaksi ja sopeutuvammaksi eli mahdollisesti joiltain osin luonnonmukaisemmaksi tai luonnossa selviytymistä auttavaksi. Erot virikkeellisen kasvatuksen vaikutuksissa luonnonkantaisiin ja laitoskantaisiin kaloihin voivat kertoa siitä, kuinka tärkeää oli, että kokeissa oli mukana molempien kantojen kaloja. Tulosten soveltamismahdollisuudet ovat lupaavat, koska tämä oli yksi ensimmäisistä koejärjestelyistä, joissa virikkeellistettyjen kasvatusaltaiden kalatiheydet olivat samaa luokkaa kuin kalankasvatuslaitoksissa tavallisesti käytetyt tiheydet.
  • Wuokko, Aija (University of Helsinki, 1998)
  • Laiho, Tero (University of Helsinki, 1988)
  • Erkinaro, Heikki (University of Helsinki, 1998)
  • Otterström, Andreas (Helsinki : Suomen Kalastusyhdistys, 1907)
    Suomen kalastusyhdistys ; 5
  • Helander-Renvall, Elina; Markkula, Inkeri (Ympäristöministeriö, 2011)
    Suomen ympäristö 12/2011
    Alkuperäiskansojen, kuten meillä saamelaisten, luonnon monimuotoisuuteen liittyvä perinteinen tieto ja käytännöt ovat YK:n biodiversiteettisopimuksen erityisen huomion kohteena. Sopimuksen artikla 8(j) kannustaa sopimuksen osapuolia tällaisen tiedon ja käytäntöjen suojeluun ja ylläpitoon. Kiinnostus alkuperäiskansojen ekologiseen perinnetietoon on biodiversiteettisopimuksen toimeenpanon myötä lisääntynyt ja asian merkitys kasvanut ympäristöpoliittisessa keskustelussa, tutkimuksen kohteena ja osana kansainvälistä ympäristöoikeutta. Mielenkiinto on kohdistunut alkuperäiskansojen perinnetiedon luonteeseen ja käyttöön sekä laajemminkin ihmisten ja luonnon vuorovaikutukseen liittyviin kysymyksiin erityisesti maapallon pohjoisilla alueilla. Suomessa saamelaisten kotiseutualueella on tapaustutkimusten ja teemahaastatteluiden avulla, joiden kohteena olivat Tenon kalastuskulttuuri sekä luontaiselinkeinojen harjoittajat, selvitetty luonnon käyttöön liittyvää perinteistä tietoa ja luonnonolosuhteiden vaikutusta elinkeinojen kirjoon ja vuodenaikaiskiertoon. Biodiversiteettisopimuksen Akwé: Kon -ohjeet koskevat alkuperäiskansojen pyhien paikkojen, paikallisten elinkeinojen ja perinteisten ekologisten tietojen ja taitojen huomioimista muun muassa ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä. Näiden ohjeiden soveltuvuutta on selvitetty kahdessa esimerkkitapauksessa saamelaisalueella.
  • Järvenpää, Lasse; Jormola, Jukka; Tammela, Simo (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 5/2010
    Luonnonmukaisilla ohitusuomilla voidaan mahdollistaa kalojen ja muiden eliöiden vaellus vesistöissä, joissa läpikulku on estynyt voimalaitoksia ja patoja rakennettaessa. Ohitusuomiin voidaan toteuttaa uusia lisääntymisalueita, joita tarvitaan alkuperäisten virtavesihabitaattien vähennyttyä. Loiviin uomiin voidaan tehdä kutusoraikkoja ja poikasalueita. Suunnittelussa voidaan soveltaa esimerkkejä rakennetuista kutu- ja poikastuotantouomista sekä luonnonvesistä saatua tietoutta lohien ja taimenten lisääntymisoloista. Selvityksessä esitetään alustavat ohitusuomien suunnitelmat Oulujoen pääuoman kuudelle ylimmälle voimalaitokselle. Linjausten pituudet ovat 650 metristä ja 10 kilometriin. Kaltevuuksien, mittasuhteiden ja virtaamien vaikutuksia syntyviin virrannopeuksiin, vesisyvyyksiin ja lisääntymisalueiden laatuun tutkittiin virtaus- ja habitaattimallilla. Mallinnuksen perusteella myös pienillä talvivirtaamilla habitaattien laatu voi säilyä hyvänä. Ohitusuomiin saadaan yhteensä 11 hehtaaria hyvälaatuisia lisääntymishabitaatteja, joiden poikastuotanto voisi olla 22 000 lohen smolttia vuodessa. Oulujoessa ja sivuvesistöissä jäljellä olevien lisääntymisalueiden poikastuotannoksi on arvioitu yhteensä 30 000 smolttia vuodessa. Ohitusuomien rakennuskustannuksiksi laskettiin 0,5 -2,9 miljoonaa euroa, yhtensä 7,3 miljoonaa euroa. Teknisten kalateiden toteutuskustannus olisi yhteensä 9,7 miljoonaa euroa. Ohitusuomilla voisi olla suuri merkitys vaellusreitteinä ja uusina lisääntymisalueina pyrittäessä alkuperäisten lisääntymisalueiden kompensoimiseen ja luontaisesti lisääntyvien kalakantojen aikaansaamiseen. Ohitusuomat ovat kiinnostavia myös maiseman, asuinympäristön ja matkailun kannalta.
  • Karjalainen, Timo P.; Rytkönen, Anne-Mari; Marttunen, Mika; Mäki-Petäys, Aki; Autti, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 11/2011
    Iijoki oli yksi Suomen tärkeimmistä lohijoista. Iijoen alajuoksulle vuosina 1961–71 rakennetut voimalaitokset estävät vaelluskalojen nousun poikastuotantoalueille, joita on arvioitu olevan 600–800 hehtaaria. Jokivarren asukkaat ovat toivoneet vaelluskalojen palauttamista ja myös vesienhoitotyössä tämä on asetettu tavoitteeksi. Palauttamisen kiireellisyyttä on perusteltu sillä, että Iijoella on mahdollisuus palauttaa viljelyssä säilyneet vaelluskalakannat (lohi, meritaimen ja vaellussiika) takaisin luonnonkiertoon ja luonnonvalinnan kohteeksi. Tämä raportti on valmistunut osana Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hanketta (2008–2010), jonka päätavoitteena oli vaelluskalojen luonnonvaraisen lisääntymisen ja vesivoimatalouden harjoittamisen yhteensovittaminen. Raportissa kuvatussa monitavoitearviointityössä selvitettiin vaihtoehtoja vaelluskalakantojen palauttamiseksi sekä arvioitiin järjestelmällisesti ja läpinäkyvästi niiden hyötyjä, haittoja, kustannuksia ja toteutettavuutta. Lisäksi selvitettiin tietokoneavusteisten haastatteluiden (25 kpl) avulla eri sidosryhmien suhtautumista kolmeen erilaiseen vaihtoehtoon ja niiden vaikutuksia koskeviin asiantuntija-arvioihin. Vaihtoehtoina olivat lohikalojen siirto patojen yläpuolelle ja kaksi kalatievaihtoehtoa. Monitavoitearvioinnissa haastateltavat näkivät parhaimmaksi vaihtoehdon, jossa rakennetaan kalatiet ja toteutetaan muita kalakantojen kotiuttamistoimia laajamittaisina. Ylisiirtovaihtoehto on kustannuksiltaan edullisin ja taloudellisesti kannattavin jos aluetaloudellisia hyötyjä ei oteta tarkastelulussa huomioon. Kalatievaihtoehdot ovat kustannuksiltaan kalleimpia kalateiden rakentamisen vuoksi, mutta myös hyödyt ovat suurimmat; aluetaloushyödyt mukaan lukien laaja kalatievaihtoehto on taloudellisesti kannattavin. Kalateiden rakentamista puoltavat ennen kaikkea vaelluskalojen elinkierron palautuminen, vesienhoidon tavoitteiden saavuttaminen sekä vaikutukset paikallisidentiteettiin, kalastusmatkailuun ja alueen vetovoimaisuuteen. Vaelluskalojen palauttamisen suurimmat epävarmuudet liittyvät Itämeren tilan kehitykseen ja kalastuksen sääntelyyn. Iijoen monitavoitearvioinnissa oli kyse keskeisten sidosryhmien osallistumis- ja oppimisprosessista, ja saadun palautteen perusteella tässä onnistuttiin hyvin. Arvioinnin avulla tunnistettiin keskeiset näkemyserot ja niiden syyt. Lopputuloksena on suunnittelutilanteen ja eri osapuolten tavoitteiden parempi ymmärtäminen. Tämä auttaa hyväksyttävien ratkaisujen löytämisessa Iijoen lisäksi muillakin rakennetuilla joilla.
  • Laine, Anne (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 5/2008
    Merikosken kalatien valmistuttua vuonna 2003 on herännyt ajatus vaelluskalan palauttamisesta Oulujoen yläosallekin. Edellytyksiä lohen kululle sekä lisääntymiselle entisessä lohijoessa on selvitetty kaksivuotisessa "Lohen palauttaminen Oulu- ja Lososinkajokiin" -hankkeessa (OuLo). Hankkeen kohdealueena oli Oulujoen lisäksi Petroskoin kaupungin läpi virtaava Lososinkajoki. Lososinka laskee Ääniseen, ja myös siellä on lohen vaellus lisääntymisalueelleen estynyt. Loppuraportti sisältää hankkeen monitahoisia selvityksiä ja tutkimuksia Oulujoen kalatieratkaisuista lohen vaelluskäyttäytymiseen, lisääntymisalueiden kartoittamiseen sekä elinympäristön kunnostamiseen. Myös lohen palauttamisen juridisia edellytyksiä ja vaikutuksia on selvitetty. Yhtenä tärkeänä osa-alueena hankkeessa oli sosiaalisten vaikutusten arviointi. Lososinkajoen selvityksistä on raportissa oma lukunsa. Raportissa esitetään perusteet ja mahdollisuudet Oulujoen kehittämiselle vaelluskalajoeksi sekä myös toteutusehdotus hankkeen etenemiseksi. OuLo-hanketta koordinoi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Kumppaneina olivat Suomesta Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos, Oulun yliopisto, Suomen ympäristökeskus sekä Kainuun ympäristökeskus. Venäjän puolella kumppaneina olivat Pohjoinen Kalantutkimuslaitos (SevNIIRH), Petroskoin valtionyliopiston historian laitos sekä Venäjän tiedeakatemian Severtsov-instituutti yhdessä Tverin teknillisen yliopiston virtavesilaboratorion kanssa. Hanketta rahoitti Euregio Karelia Naapuruusohjelma. Muina rahoittajina hankkeessa olivat Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kainuun maakunta-kuntayhtymä, Fortum Power and Heat Oyj, Muhoksen, Utajärven, Vaalan ja Paltamon kunnat sekä Oulun kaupunki. Muhoksen, Utajärven ja Vaalan sekä Fortumin rahoitus vuonna 2006 tuli Oulujoen kunnostus- ja moninaiskäyttöohjelman kautta. "Lohen palauttaminen Oulu- ja Lososinkajokiin" -hanke oli myös osa Oulu-Kajaani -kehittämisvyöhyke-hankekokonaisuutta. Raportti sisältää tuloksia myös "Jokiympäristön kehittäminen Utajärvellä" -EAKR-hankkeesta, jota toteutettiin tiiviissä yhteistyössä OuLo-hankkeen kanssa.
  • Koski, Perttu (Evira, 2013)
    1/2013
    Projektissa tehtiin kartoitus Suomessa tehdystä Gyrodactylus salaris – lohiloisen vastustyöstä. 80-luvun puolivälistä asti on pohjoisia Atlantin lohen jokiamme, Tenoa ja Näätämöä, suojeltu elävän kalan siirtokielloin ja suosituksin tai säädöksin kalastusvälineistön kuivaamisesta tai desinfioinnista. Suomen integroituminen Euroopan unioniin on tuonut lainsäädäntötyöhön kansainvälisen ulottuvuuden: on pitänyt vaikuttaa unionin kalatautilainsäädäntöön niin, että tehokas lohiloisen vastustus on edelleen ollut mahdollista. Ehkäisytyötä on ollut tekemässä suuri joukko paikallisista kalastusluvanmyyjistä keskushallintoviranomaisiin ja tieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälinen yhteistyö on luonnollisesti ollut vilkkainta Teno- ja Näätämöjokien alueiden naapurimme, Norjan, kanssa. Norjalaisiin arviointeihin ja Tenojoen vesistön sekä Tenon lohen biologian ominaisuuksiin pohjautuen esiselvityksessä todettiin, että valmiussuunnittelussa ei voida tähdätä Teno- tai Näätämöjoen vapauttamiseen lohiloistartunnasta, jos tartunta sinne pääsisi. Sen sijaan täytyisi ilmeisesti pyrkiä pelastamaan lohen geneettinen materiaali eläviin geenipankkeihin. Valmiussuunnittelulla tulisi selvittää, voitaisiinko istutuksilla ja mahdollisesti joitain loisesta puhdistettuja vesistön osia vaelluspoikasten kasvualueina säilyttämällä antaa lohikannalle tekohengitystä. Lohikannan ja lohenkalastuksen mahdollinen palauttaminen edellyttänee nykyistä paremmin lohiloista kestävän lohikannan aikaansaamista. Lohiloistartunnan aiheuttamien näkymien lohduttomuus alleviivaa ehkäisytoimien suurta merkitystä Teno- ja Näätämöjokien lohelle, lohenkalastukselle ja jokialueiden ihmisille. Valmiussuunnitelman teon aloittamista norjalaisten kanssa kuitenkin ehdotetaan, koska katastrofiskenaarion varalta pitäisi myös varautua. Valmiussuunnittelu lohiloisen varalta on Teno- ja Näätämöjokien alueella poikkeuksellisen monimutkainen ja laaja eläintautiin varautumistehtävä.
  • Koski, Perttu (Evira, 2013)
    1/2013
    Projektissa tehtiin kartoitus Suomessa tehdystä Gyrodactylus salaris – lohiloisen vastustyöstä. 80-luvun puolivälistä asti on pohjoisia Atlantin lohen jokiamme, Tenoa ja Näätämöä, suojeltu elävän kalan siirtokielloin ja suosituksin tai säädöksin kalastusvälineistön kuivaamisesta tai desinfioinnista. Suomen integroituminen Euroopan unioniin on tuonut lainsäädäntötyöhön kansainvälisen ulottuvuuden: on pitänyt vaikuttaa unionin kalatautilainsäädäntöön niin, että tehokas lohiloisen vastustus on edelleen ollut mahdollista. Ehkäisytyötä on ollut tekemässä suuri joukko paikallisista kalastusluvanmyyjistä keskushallintoviranomaisiin ja tieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälinen yhteistyö on luonnollisesti ollut vilkkainta Teno- ja Näätämöjokien alueiden naapurimme, Norjan, kanssa. Norjalaisiin arviointeihin ja Tenojoen vesistön sekä Tenon lohen biologian ominaisuuksiin pohjautuen esiselvityksessä todettiin, että valmiussuunnittelussa ei voida tähdätä Teno- tai Näätämöjoen vapauttamiseen lohiloistartunnasta, jos tartunta sinne pääsisi. Sen sijaan täytyisi ilmeisesti pyrkiä pelastamaan lohen geneettinen materiaali eläviin geenipankkeihin. Valmiussuunnittelulla tulisi selvittää, voitaisiinko istutuksilla ja mahdollisesti joitain loisesta puhdistettuja vesistön osia vaelluspoikasten kasvualueina säilyttämällä antaa lohikannalle tekohengitystä. Lohikannan ja lohenkalastuksen mahdollinen palauttaminen edellyttänee nykyistä paremmin lohiloista kestävän lohikannan aikaansaamista. Lohiloistartunnan aiheuttamien näkymien lohduttomuus alleviivaa ehkäisytoimien suurta merkitystä Teno- ja Näätämöjokien lohelle, lohenkalastukselle ja jokialueiden ihmisille. Valmiussuunnitelman teon aloittamista norjalaisten kanssa kuitenkin ehdotetaan, koska katastrofiskenaarion varalta pitäisi myös varautua. Valmiussuunnittelu lohiloisen varalta on Teno- ja Näätämöjokien alueella poikkeuksellisen monimutkainen ja laaja eläintautiin varautumistehtävä.