Browsing by Subject "luonnonhoito"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Kotiaho, Janne S.; Kuusela, Saija; Nieminen, Eini; Päivinen, Jussi (Ympäristöministeriö, 2015)
    Suomen ympäristö 8 | 2015
    Kestävä luonnonvarojen käyttö on perusta sekä ihmisen että luonnon hyvinvoinnille. Tähän mietintöön on koottu Elinympäristöjen tilan edistämisen (ELITE) työryhmän työn tulokset. Työ edistää osaltaan luonnonvarojen käytön kestävyyttä antamalla suuntaviivoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen Suomen metsissä, soilla, perinnebiotoopeilla, maatalousalueilla, kallioilla, tuntureilla sekä rannikolla. Osin tarkastelussa mukana olivat myös kaupunkiympäristöt ja sisävedet. Varsinaisen tarkastelun ulkopuolelle jätettiin rannikkovesien ulkopuoliset meret. Elinympäristöjen tilan edistämisen toimenpiteet voivat käsittää suojelua, luonnonhoitoa tai perinteisellä tavalla ymmärrettyä ennallistamista. Toimenpiteet voivat myös olla mahdollistavia, kuten lainsäädännön muutoksia. Työn ensimmäisessä vaiheessa kullekin elinympäristölle määritettiin elinympäristön tilaa tehokkaasti ja kustannuksia minimoiden edistävistä toimenpiteistä koostuvat toimenpidepaletit. Elinympäristökohtaisten toimenpidepalettien, uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien ja luontotyyppien lukumäärän, elinympäristöjen pinta-alojen sekä työryhmän harkinnan pohjalta laadittiin tämän jälkeen työryhmän esitys elinympäristöjen väliseksi priorisointisuunnitelmaksi. Esitys sisältää useita priorisointivaihtoehtoja ja arviot niiden kokonaiskustannuksista. Työryhmä ei arvioinut esityksen laajempia taloudellisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tulosten perusteella tarkastelun kohteena olleiden elinympäristöjen tila on heikentynyt keskimäärin noin 60 prosenttia verrattuna luonnontilaan. Johtopäätöksenä tästä on, että vaikka Suomi on elinympäristöjen tilan edistämisen kansainvälinen edelläkävijä, on tilaa edistäviä toimia edelleen jatkettava, laajennettava ja tehostettava. Lisäksi mietintö osoittaa, että elinympäristöjen tilaa edistävien kustannusvaikuttavien toimenpiteiden valinnalla ja elinympäristöjen yhtäaikaisella tarkastelulla voidaan säästää kustannuksia jopa 60–90 prosenttia verrattuna tilanteeseen, jossa kaikkien elinympäristöjen tilaa edistetään toisistaan riippumatta. Työryhmä esittää, että kustannusvaikuttavimpien tulosten saavuttamiseksi elinympäristökohtaisista suojelu- ja toimintaohjelmista siirrytään useiden elinympäristöjen tilaa samanaikaisesti edistäviin ohjelmiin. Jatkoselvityksissä tulee tarkentaa erityisesti tässä mietinnössä esitettyjen toimenpiteiden kustannuksia ja niiden kohdentumista, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia sekä toimenpiteiden käytännön kohdentamista ja toteutusmenetelmiä.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 5/2008
    Ympäristöministeriö asettama työryhmä on laatinut ehdotuksensa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaksi (METSO) vuosille 2008–2016. Ohjelma sisältää yhteensä 14 toimenpidekokonaisuutta, niiden vaikutusten arvioinnin sekä yhteenvedon rahoituksen tarpeesta. Sen valmistelun lähtökohtana on ollut METSO-ohjelman kokeiluvaihe, joka toteutettiin vuosina 2002−2007. METSO-ohjelman tavoitteena on metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantumisen pysäyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden suotuisan kehityksen vakiinnuttaminen vuoteen 2016 mennessä. Tähän päästään sekä parantamalla nykyistä suojelualueverkkoa että kehittämällä talousmetsien luonnonhoitoa. Myös metsä- ja ympäristöorganisaatioiden yhteistoimintaa, metsänomistajien neuvontaa, metsäalan ammattilaisten koulutusta ja viestintää lisätään ja kehitetään. Nykyistä tietopohjaa metsien monimuotoisuudesta ja sen turvaamisen keinoista kartutetaan tutkimuksen ja seurannan avulla. Ohjelman toimenpiteet perustuvat tarkoituksenmukaiseen keinovalikoimaan, metsänomistajien vapaaehtoisuuteen, yhteistyöhön ja kustannustehokkuuteen.
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 9/2008
    Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vetämän Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli löytää tasapainostrategia ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä pilottialueilla. Etelä-Suomen yleissuunnittelun pilottialueet olivat Halikonlahti (Salon ja Halikon alueella) ja Turun kaupunki. Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikko-alueen noin 30 000 hehtaarista (ei sisävesiä) arviolta 12 500 hehtaaria soveltuisi hyödynnettäväksi bioenergiaksi ja rakennuskäyttöön ja 7500 hehtaaria tulisi peruskunnostaa merenrantaniityiksi. Ruovikoiden hyödyntäminen hyvin suunniteltuna edistää luonnon monimuotoisuutta, vesiensuojelua, ilmansuojelua ja alueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia. Tämän tilanteen saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä. Pilottialueilla käytettyä yleissuunnittelumallia tulisi kopioida laajemmin Etelä-Suomen rannikkoalueille samalla käynnistäen ruovikoiden korjuuketjuja. Lisäksi korjuumenetelmiä tulee samanaikaisesti vielä kehittää ja verkostoitumista lisätä. Onnistuneiden korjuuketjujen ja hyödyntämisen tuloksena voitaisiin soveltuvilla korjuuketjualueilla ottaa käyttöön uusi kansallinen rahoituskeino: ruovikon korjuutuki. Arvokkaimpien alueiden hoidon vaikutusten seurantaa tulee kehittää. Julkaisussa on esitetty Etelä-Suomen osalta toimenpideohjelma, joka toteutuessaan voisi vaikuttaa merkittävästi rantojemme ja merenlahtiemme tilaan.
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija; Lammi, Antti; Lundström, Eriika; Seppälä, Outi; Särmäntö, Päivi (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 36/2006
    Halikonjoen luonnonhoidon suunnittelu tehtiin kolmessa eri vaiheessa 2002-2004. Suunnittelutyö keskitettiin Halikonjoen - Uskelanjoen valtakunnallisen maisema-alueen Halikonjoen ydinosalle. Työn kuluessa käytiin läpi kyselyin tai tilakäynnein alueen lähes kaikki maanomistajat ja luotiin rekisteri, jonka avulla on helppo kohdentaa neuvontaa ja edistää alueiden hoidon aloittamista maatalouden erityisympäristötuilla, metsätalouden tuilla ja muilla tuilla. Lisäksi inventoitiin tarkemmin alueen luonnonarvoja ja tehtiin visuaalinen maisematarkastelu. Työn perusteella voidaan todeta, että Halikonjokilaakson luonnon monimuotoisuusarvoa nostavat erityisesti perinnemaisemat, kuten jokivarsien tuoreet niityt, kuivahkot paisterinteet ja joen lähiympäristön kalliorinneterassien ketolaikut. Alueella on myös hiekkaisuutta, mikä näkyy huomionarvoisen lajiston korkeassa määrässä. Jokivarressa on lisäksi lehtolaikkuja, joissa on usein vanhenevaa puustoa ja maapuita sekä luonnontilaisia puroja ja noroja. Luontodirektiivin liitteen IV lajeista alueella elää pikkuapollo (Parnassius mnemosyne), saukko (Lutra lutra), vuollejokisimpukka (Unio crassus) sekä liito-orava (Pteromys volans). Nykyisin yhä merkittävämpi osa Suomen uhanalaisista lajeista on riippuvaisia hoidetuista perinnemaisemista. Lähes kaikki pelloksi kyntämättömät Varsinais-Suomen tuoreet niityt ovat jokinotkoissa. Jokinotkojen rinteitä on myös hyödynnetty niittyinä hyvin pitkään, osa rinteistä on myös kynnetty pelloiksi hevosten aikakaudella. Jokinotkojen tuoreita ja kuivia niittyjä uhkaa etenevä umpeenkasvu, mikä heikentää merkittävästi monien lajien elinmahdollisuuksia. Niittyjä tulisikin lähes poikkeuksetta saada hoitoon, sen lisäksi hoitoon tulisi saada myös hakamaisia alueita, reunavyöhykkeitä ja metsälaitumia. Tärkeää on että mukaan saadaan laajoja jokimaisemakokonaisuuksia, joiden sisällä hoitotapa vaihtelee. Halikonjoen alueelle tulisi priorisoida jatkossakin hoitotukia ja räätälöityä tilakohtaista suunnittelua. Myös uusia joustavia rahoituskeinoja metsäisten alueiden osalta tulisi vielä kehittää. Maanomistajat ja alueen toimijat ovat tehtyjen kyselyjen ja alueella toimineen Maisemajuna –projektin (2003-2006) kokemusten perusteella pääsääntöisesti kiinnostuneita kehittämään alueidensa hoitoa ja osallistumaan siihen. Työ jatkaa Lounais-Suomen ympäristökeskuksen tilakohtaisten suunnittelutöiden sarjaa. 
  • Unknown author (Miljöministeriet, 2008)
    Miljöministeriets rapporter 5sv/2008
    En arbetsgrupp som tillsatts av miljöministeriet har utarbetat ett förslag till handlingsplan för den biologiska mångfalden i skogarna i södra Finland (METSO) för åren 2008–2016. Programmet innehåller sammanlagt 14 åtgärdshelheter, en utvärdering av deras verkningar och en sammanfattning av finansieringsbehoven. Beredningen grundar sig på METSO-försöksskedet som genomfördes under åren 2002–2007.
  • Tukia, Harri; Hämäläinen, Julia; Ryttäri, Terhi (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2015
    Harjumetsien paahdeympäristöt ja niillä elävä erikoistunut eliölajisto ovat viime vuosikymmeninä taantuneet mm. metsäpalojen tehokkaan torjumisen ja yleisen rehevöitymiskehityksen takia. Myös monet talousmetsien hoitoon liittyvät piirteet, kuten hakkuiden jälkeinen heinittyminen ja tiheät taimikkovaiheet, voivat heikentää paahdeympäristöjen lajien säilymistä. Viimeisen, lähes kymmenen vuoden aikana asian korjaamiseksi on tehty laajapohjaista yhteistyötä ympäristö- ja metsäalan toimijoiden kesken. On huomattu, että metsätalous, luonnonhoito ja vaateliaiden eliölajien turvaaminen eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan niitä voidaan tavoitella yhtä aikaa, samalla kustannuksia säästäen. Tähän raporttiin on koottu kokemukset ja tulokset vuosien 2006–2014 aikana toteutetuista harjumetsien paahde-elinympäristöjen suojeluun ja hoitoon tähdänneistä hankkeista. Mukana ovat katsaukset harjujen käytön historiaan ja metsien suojelun ekologisiin perusteisiin. Lähemmän tarkastelun alla olleilta Taipalsaaren ja Lopen harjualueilta raporttiin on koottu tulokset tienvarsikasvillisuuden ja linnuston inventoinneista. Näiden esimerkkien avulla pohditaan myös paahde-elinympäristöjen verkostoajattelua: miten erilaisia paahdeympäristöjä voitaisiin kytkeä toisiinsa ja saada aikaan osiaan laajempia kokonaisuuksia. Räyskälän lentokentällä pidettyjen Suviseurojen vaikutuksista on pienimuotoinen seurantatutkimus. Raporttiin on koottu myös alustavat tulokset kaikista eri hankkeiden aikana tehdyistä hoitokokeista ja niiden seurannoista. Lisäksi esitetään tuloksia Kemiönsaaren Örön paahdeympäristöjen hoitojen lähes kymmenen vuoden seurannoista. Raporttia täydentää maisemanäkökulma: miten ihmisen kokemus maisemassa tulisi ottaa huomioon harjujen hakkuita suunniteltaessa. Viimeiseen lukuun on koottu tiivistetysti harjuluonnon paahdeympäristöjen hoidosta saatuihin kokemuksiin perustuvat johtopäätökset ja suositukset.
  • Kittamaa, Sanna; Ryttäri, Terhi; Ajosenpää, Terhi; Aapala, Kaisu; Hallman, Erkki; Lehesvirta, Timo; Tukia, Harri (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 25/2009
    Harjumetsien paahdeympäristöt ja niillä elävä erikoistunut ja uhanalaistunut eliölajisto ovat viimeisten vuosikymmenten aikana vähentyneet suuresti muun muassa metsäpalojen loppumisen ja yleisen rehevöitymiskehityksen vuoksi. Harjumetsien paahdeympäristöjen nykytila ja hoito 2006 - 2008 -hankkeessa koottiin kattava harjumetsien metsätaloutta ja suojelua edustava yhteistyöverkosto, johon kuuluivat SYKEn luontoasiantuntijoiden lisäksi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, 10 metsäkeskusta (2008), Metsähallituksen metsätalous ja luontopalvelut, UPM-Kymmene sekä Helsingin yliopisto. Hankkeessa etsittiin jäljellä olevia, hoitotoimin parannettavia paahde­ympäristöjä ja käynnistettiin niillä sekä hoitotoimia että erilaisia koejärjestelyjä, joiden avulla hoitojen onnistumista voidaan arvioida. Hankkeen aikana inventoitiin yhteensä noin 30 000 hehtaaria harjumetsää, joista suurin osa sijaitsee Natura 2000 -alueilla. Löydettyjen, hoitokohteiksi soveltuvien paahdekohteiden yhteispinta-ala on noin 120 hehtaaria. SYKEn tutkijoiden inventoimalta 14 200 hehtaarin alueelta löydettiin noin 1,7 hehtaaria luonnontilaista tai lähes luonnontilaista paahdekohdetta. Tämä on vain noin 3 % löydetystä 52 hehtaarin paahde­alasta. Täten lähes kaikki inventoinneissa löydetyt kohteet olivat enemmän tai vähemmän umpeenkasvaneita ja niiden tilaa on perusteltua parantaa hoitotoimin. Tulosten perusteella paahdeympäristöjen hoito pystytään toteuttamaan myös kustannustehokkaasti normaalien metsänhoitotoimien ohessa eikä se välttämättä ole ristiriidassa metsätalouden tavoitteiden tai esimerkiksi maisemansuojelun kanssa. Työ on saanut myös sekä maanomistajien että suuren yleisön tuen. Yhteistyöverkosto on ollut aktiivisesti keskusteleva ja se on onnistunut luomaan innostuneen ja kannustavan ilmapiirin ja yhteisön, jonka yhteisenä tavoitteena on ollut ja tulee jatkossakin olemaan uhanalaistuneen harjulajiston pelastaminen.
  • Ryttäri, Terhi; Heiskala, Katri; Kekäläinen, Hannele; Koskela, Kasper; von Numers, Mikael; Rinkineva-Kantola, Leena; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Ympäristöopas
    Hiekkarannat ja dyynit ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niillä elää lukuisia joukko kovakuoriaisia, luteita, perhosia, hämähäkkieläimiä, kasveja ja lintuja. Monet lajeista ovat nykyisin uhanalaisia. Hiekkarantoja, dyynejä ja niillä eläviä eliöitä uhkaavat muiden muassa Itämeren rehevöityminen, joka näkyy rannoilla levän kertymisenä ja umpeenkasvuna. Myös rakentaminen ja virkistyskäytöstä johtuva kuluminen heikentävät hiekkarantojen lajien elinmahdollisuuksia. Vieraslaji kurtturuusu leviää myös kovaa vauhtia etenkin Suomenlahden rannikolla. Tässä oppaassa kerrotaan hiekkarantojen ja dyynien monimuotoisesta elämästä. Itämeren tilan parantaminen on ensisijaista rantojen eliölajiston hyvinvoinnin kannalta. Meren elpyminen on kuitenkin hidasta ja sitä odotellessa meistä jokainen voi auttaa rantojen erikoistunutta eliölajistoa pienilläkin teoilla.
  • Nieminen, Sirpa (University of Helsinki, 1995)
  • ViherKARA-verkosto (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39/2013
    Raportissa on määritelty keskeisiä käsitteitä, joita tarvitaan kuvailtaessa kaupunkiseutujen vihreää infrastruktuuria eri näkökulmista. Vihreä infrastruktuuri tarkoittaa strategisesti suunniteltua verkostoa, johon kuuluu niin luonnollisia kuin ihmisen luomiakin viheralueita, pihojen kasvullisia osia, pienvesiä ja vesialueita ja muita fyysisiä luonnon elementtejä, ja joka on suunniteltu tuottamaan erilaisia ekosysteemipalveluja ja jota hoidetaan tässä tarkoituksessa. Käsitteet on jaettu yleiskäsitteisiin, rakennekäsitteisiin, kaavamerkintöihin ja alueiden luonnehdintoihin. Raportti on suunnattu kaupunkiseutujen suunnittelun ja viheralueiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, opiskelijoille ja muille kiinnostuneille, esimerkiksi elinympäristönsä suunnitteluun osallistuville kansalaisille.
  • Karjalainen, Sofia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Luonnonhoito ja perinnebiotoopit ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin kannalta. Maatalouden tehostumisen vaikutuksia on muun muassa perinnebiotooppien runsas väheneminen. Tärkeää on painottaa tuleville maatalouden parissa työskenteleville tai tuleville viljelijöille, miten tärkeää luontoympäristöstä on pitää huolta ja mitkä vaikutukset tällä on tulevaisuuteen. Maatalousalan oppilaitoksilla ja opetussuunnitelmilla on tässä suuri vastuu. Sekä maatalousalojen opettajat ja oppilaat kaipaavat selkeästi lisää opetusta luonnonhoitoon ja maisemien ylläpitoon. Opettajien opettamisella on suuri merkitys tulevien maatalousalojen työntekijöiden ja päättäjien asenteisiin. Myös eri oppimistavoilla on vaikutusta luonnonhoidon opiskeluun. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoilla luonnonhoidon ja monimuotoisuuden opetusta voitaisiin kehittää. Selvitettiin myös, mitkä asenteet maatalousalan opettajille sekä oppilailla on luonnonhoitoon ja miten Suomen maatalousalan oppilaitoksissa luonnonhoitoa opetetaan ja opiskellaan. Tavoitteena on lisätä maatalousalojen opintosuunnitelmiin lisää luonnonhoitoa ja monimuotoisuuden merkitystä tai edes antaa mielikuva siitä, miksi se on tärkeää ja miten luontoa hoidetaan. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena. Kyselyä lähetettiin sähköpostitse yhteensä kahdeksaan Suomen maatalousalan oppilaitokseen sekä opiskelijoille että opettajille. Vastauksia palautui vastattuina 69 kappaletta. Tutkimuksen tärkein tulos on että vastaajat näkevät tarvetta luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetukselle. Suurin osa opettajista ja oppilaista myös kokee, että heidän oppilaitoksessaan voi enemmän lisätä luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta, sillä se koettiin tärkeäksi, myös tulevaisuudessa sekä nykyhetkenä. Luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta voi parantaa opettajien mielestä tuomalla luokkaan esimerkkitehtäviä sekä käytännön harjoittelut ja tilojen esimerkkityöt. Suurin osa opettajista halusi tuoda esimerkkitiloja oppilaiden tietoisuuteen. Oppilaat valitsivat myös käytännön harjoittelut sekä tilojen esimerkkityöt, mutta myös maanviljelijöiden haastattelut kiinnostivat oppilaita ja kannustaisivat opiskelemaan luonnonhoitoa sekä monimuotoisuutta. Tulosten tarkastelusta käy ilmi luonnonhoitoa kohtaan kumpuava kiinnostus sekä opettajien että oppilaiden taholta. Käytäntöä tukee vahva teoriapohja, jota voidaan parantaa monilla eri toimilla opetusympäristössä. Saadut opit opetuslaitoksessa viedään maataloudessa käytäntöön tulevien maataloustuottajien koti- ja työtiloille, jolloin heillä on tulevaisuudessa vastuu Suomen maatalouden monimuotoisuuden tukemisesta sekä ylläpidosta. Jo tämänkin syyn vuoksi tulisi maatalousalan oppilaitosten luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta lisätä.
  • Anttila, Susanna; Mahosenaho, Taimi; Poikola, Esko; Timonen, Sami (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2009)
    PPOra 1/2009
    Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eri eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Arvokkaita kohteita ovat mm. vaihtelevat pellon reunavyöhykkeet ja vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät niityt ja hakamaat. Viljellyt pellot ovat tärkeitä paitsi maaseutumaiseman säilymisen kannalta myös monien lintulajien ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueina. Viime vuosikymmenten aikana maataloudessa tapahtuneet muutokset ovat kaventaneet monen eliölajin elinmahdollisuuksia. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on madaltaa kynnystä maatalouden ympäristötuen erityistukien hakemiseen ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Rantsilassa laadittiin kesällä 2007 LUMO-yleissuunnitelma Mankila–Sipolan arvokkaalle maisema-alueelle. Suunnitelmaan valittiin mukaan 84 esimerkkikohdetta, jotka on esitelty karttojen ja kohdekuvausten avulla. Esimerkkikohteiden tarkoitusena on havainnollistaa suunnittelualueen ja muiden vastaavanlaisten alueiden erityistukimahdollisuuksia. Kohteide kuuluminen yleissuunnitelmaan ei rajoita alueiden käyttöä tai velvoita maanomistajia hoidon järjestämiseen, vaan esitetyt hoitotoimenpiteet ovat vapaaehtoisia.
  • Anttila, Susanna; Pessa, Jorma; Merilä, Eino (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2007)
    PPOra 3/2007
    Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta, johon myös maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Arvokkaita elinympäristöjä ovat mm. vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät rantaniityt, joilla viihtyy usein harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehokkaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Luonnon monimuotoisuutta lisääviä kohteita ovat myös laajoja peltolakeuksia elävöittävät pientareet, pienet metsiköt ja muut viljelyn lievealueet. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia alueellisten ympäristökeskusten johdolla vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Pohjois-Pohjanmaalla laadittiin kesällä 2005 LUMO-yleissuunnitelma Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen länsiosaan Liminganlahden ympäristöön. Suunnitelmaan valittiin mukaan 38 esimerkkikohdetta, jotka on esitelty karttojen ja kohdekuvausten avulla. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei sido tai velvoita maanomistajia hoidon järjestämiseen eikä aseta alueen käytölle rajoituksia. Alueen laajuuden vuoksi kaikkia arvokkaita kohteita ei ehditty kartoittaa kattavasti, vaan niitä on todellisuudessa paljon enemmän. Esimerkkikohteiden tarkoituksena onkin antaa käytännön tietoa paikallisista erityistukimahdollisuuksista myös alueen muille viljelijöille, jotka voivat tutustua niihin harkitessaan tukien hakua omille alueilleen.
  • Anttila, Susanna; Räisänen, Jorma; Timonen, Sami (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2008)
    PPOra 1/2008
    Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eri eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Arvokkaita kohteita ovat mm. vaihtelevat pellon reunavyöhykkeet sekä vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät niityt ja hakamaat. Viljellyt pellot ovat tärkeitä paitsi maaseutumaiseman säilymisen kannalta myös monien lintulajien ruokailu-, levähdys ja pesimäalueina. Viime vuosikymmenten aikana maataloudessa tapahtuneet muutokset ovat kaventaneet monen lajin elinmahdollisuuksia. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnonhoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on madaltaa kynnystä maatalouden ympäristötuen erityistukien hakemiseen ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Taivalkoskella laadittiin kesällä 2007 LUMO-yleissuunnitelma Tyräjärvi–Jokijärven arvokkaalle maisema-alueelle. Suunnitelmaan valittiin mukaan 46 esimerkkikohdetta, jotka on esitelty karttojen ja kohdekuvausten avulla. Esimerkkikohteiden tarkoituksena on havainnollistaa suunnittelualueen ja muiden vastaavanlaisten alueiden erityistukimahdollisuuksia. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei rajoita alueiden käyttöä tai velvoita maanomistajia hoidon järjestämiseen, vaan esitetyt hoitotoimet ovat vapaaehtoisia. Asiasanat
  • Anttila, Susanna; Mahosenaho, Taimi; Timonen, Sami (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2007)
    PPOra 1/2007
    Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta, johon myös maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Eliöstölle arvokasta ympäristöä ovat mm. vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät niityt ja hakamaat, joilla saattaa viihtyä harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehokkaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Niin kasvi- kuin eläinlajistollekin tärkeimmät ympäristöt ovat kuitenkin yleensä pientareita, pieniä metsiköitä ja muita viljelyn lievealueita. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia alueellisten ympäristökeskusten johdolla vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Pohjois-Pohjanmaalla laadittiin kesällä 2006 LUMO-yleissuunnitelma Oulujoen laakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, joka ulottuu molemmin puolin jokivartta Oulusta Turkansaaren kohdalta Muhoksen Hyrkkäälle saakka. Alueella on haettu hyvin vähän erityistukia, joten nähtiin tarpeelliseksi löytää keinoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja palauttamiseksi. Suunnitelmaan valittiin mukaan 41 luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää kohdetta. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei kuitenkaan sido tai velvoita maanomistajia tai aseta alueen käytölle rajoituksia. Alueen laajuuden vuoksi kaikkia arvokkaita kohteita ei ehditty kartoittaa kattavasti, vaan niitä on todellisuudessa paljon enemmän. Esimerkkikohteiden tarkoituksena onkin antaa käytännön tietoa paikallisista erityistukimahdollisuuksista myös alueen muille viljelijöille, jotka voivat tutustua niihin harkitessaan tukien hakua omille alueilleen.
  • Anttila, Susanna; Timonen, Sami (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2009)
    PPOra 2/2009
    Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut arvokkaille maisema-alueille. Vuonna 2008 yleissuunnittelun painopiste siirtyi luonnon monimuotoisuudesta maatalousalueiden monivaikutteisiin kosteikkoihin. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalouden vesiensuojelua ja luonnonhoitoa sekä suunnata toimenpiteet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan maatalouden ympäristötuen erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Kalajokilaakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle Ylivieskan, Nivalan ja Haapajärven kaupunkien alueelle laadittiin kesällä 2008 maatalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma. Alueelta etsittiin potentiaalisia erityistukikohteita: perinnebiotooppeja, luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteita sekä mahdollisia monivaikutteisten kosteikkojen perustamispaikkoja. Suunnitelmaan valittiin mukaan 101 luonnon monimuotoisuuden ja maatalouden vesiensuojelun kannalta tärkeää esimerkkikohdetta, jotka on esitelty karttojen ja kohdekuvausten avulla. Useimpien kohteiden hoitoon on mahdollista hakea maatalouden ympäristötuen erityistukia. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei kuitenkaan rajoita alueiden käyttöä, eikä velvoita maanomistajia niiden hoitamiseen tai kosteikon perustamiseen, vaan toteutus on vapaaehtoista. Investointitukea monivaikutteisen kosteikon perustamiseen voi saada Pohjanmaan jokivesistöjen alueella ainoastaan yleissuunnitelmaan merkityille kohteille. Järviin laskevat vesistöt ovat sen sijaan tukikelpoisia myös ilman yleissuunnitelmaa. Yleissuunnitelman luonnon monimuotoisuuskohteiden luettelo ei ole kattava, vaan suunnittelualueelta löytyy lukuisia muitakin mahdollisia hoitokohteita. Esimerkkien tarkoituksena onkin helpottaa vastaavanlaisten kohteiden tunnistamista myös suunnittelualueen ulkopuolella.
  • Nikunen, Hanna-Maija (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2007)
    PPOra 2/2007
    Maatalousalueilla elää kotieläinten ja viljelykasvien lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Eliöstölle arvokasta ympäristöä ovat muun muassa vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät niityt ja hakamaat, joilla saattaa elää harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehokkaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Niin kasvi- kuin eläinlajistollekin tärkeimmät ympäristöt ovat kuitenkin yleensä pientareita, pieniä metsiköitä ja muita viljelyn lievealueita. Alueelliset ympäristökeskukset ovat laatineet maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelmia vuodesta 2003. Näiden yleissuunnitelmien tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja säilyttämistä sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Reisjärven suunnittelualue rajattiin valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, Keskikylä–Kangaskylälle. Yleissuunnitelmaan otettiin mukaan yhteensä 35 kohdetta kuvauksineen, hoitosuosituksineen sekä mahdollisine haettavine tukimuotoineen. Suunnitelman toivotaan madaltavan maanviljelijöiden ja muiden kuntalaisten kynnystä oman alueensa hoidon aloittamiseen, kun huomataan hoidon tärkeys erilaisilla elinympäristöillä. Lisäksi julkaisussa on yleisesti tietoa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuudesta, mistä voi olla hyötyä myös jo hoidossa olevien alueiden hoitajille.
  • Heliölä, Janne; Herzon, Irina (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 26/2012
    Tässä raportissa esitetään tulokset kahdesta tutkimushankkeesta, jotka liittyivät eri tavoin maatalousalueiden luontoarvojen mittaamiseen. Luonnonhoitopellot tulivat uutena vapaaehtoisena toimenpiteenä maatalouden ympäristötukeen vuonna 2009. Tulosten perusteella ne lisäävät selvästi luonnon monimuotoisuutta maatalousympäristössä. Kasvillisuudeltaan lajirikkaimpia olivat niittypellot sekä vanhat niittymäiset nurmet. Luonnonhoitopellot eivät silti korvaa esimerkiksi perinnebiotooppeja, sillä niillä esiintyy vain niukasti harvinaisia kasvilajeja. Luonnonhoitopeltojen sijoittelu vesistöihin nähden ei ole vesiensuojelun kannalta optimaalista. Maanviljelijät pitävät toimenpidettä hyvin onnistuneena. Toisessa osatutkimuksessa arvioitiin ympäristötuen erityistukea saavien perinnebiotooppien, metsänreunojen ja metsäsaarekkeiden hoidossa ja laadussa tapahtuneita muutoksia vuoteen 2004 verrattuna. Useimmilla perinnebiotooppikohteilla esiintyi merkittäviä luontoarvoja ja tehtyjä hoitotoimia pidettiin selvästi hyödyllisinä. Sitä vastoin metsänreunojen ja saarekkeiden osalta sekä kohteiden valinnassa että hoidossa havaittiin yleisesti puutteita. Kolmannessa osatutkimuksessa arvioitiin ns. HNV-maatalousmaan määrän seurantaan kehitetyn indikaattorin realistisuutta. Tulokset osoittivat, että indikaattorin avulla pystytään rajaamaan erilleen luontoarvoiltaan merkittävimpien maatilojen osajoukko. Indikaattori ei kuitenkaan kuvasta kovin luotettavasti tavanomaisempien maatilojen luontoarvojen vaihtelua.
  • Jaakonsaari, Taina (Helsingfors universitet, 1999)
    Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen teoreettinen osa esittelee yhteiskunnallisten hankkeiden arvottamiseen liittyvää koti- ja ulkomaista kirjallisuutta. Empiirinen osa tutkii Savonlinnasta poimitun metsätilaotoksen avulla maiseman- ja luonnonhoidon aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia tilojen metsänomistajille sekä vertaa näitä tuloksia haastattelututkimuksesta saatuihin vastauksiin maksuhalukkuudesta monimuotoisuuden hyväksi. Lähdeaineisto Metsämaiseman- ja luonnonhoidon aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia tutkittaessa case-aineistona käytettiin keskeisen Saimaan Pihlajaveden saaristoalueen 24 tilaa, joiden omistajat olivat tilanneet Etelä-Savon metsäkeskukselta uudentyyppisen maiseman- ja luonnonhoidon arvot huomioivan metsäsuunnitelman. Samalla aineistolla suoritettiin myös metsänomistajien haastattelu, jonka avulla selvitettiin metsänomistajien maksuhalukkuutta monimuotoisuudesta ja maisemamansuojelusta. Lisäksi kysyttiin mielipiteitä nykyisistä metsänhoitosuosituksista ja alueelle kaavailluista luonnonsuojeluhankkeista. Aineiston käsittely Taloudellisia vaikutuksia tutkittaessa maisema- ja luontoarvoja korostavaa metsäsuunnitelmalaskelmaa verrattiin maksimaaliseen puuntuotantoon tähtäävään metsäsuunnitelmaan. Näiden kahden vaihtoehtoisten laskelman välinen erotus tulkittiin monimuotoisuuden turvaamisen metsälötason puuntuotannolliseksi vaikutukseksi. Vastaavasti haastatteluosuudessa metsänomistajilta kysyttiin, kuinka paljon he olisivat valmiita luopumaan metsätuloistaan monimuotoisuuden edistämiseksi. Maksuhalukkuutta tutkittaessa käytettiin contingent valuation -menetelmää. Tulokset Siirtyminen ns. perinteisestä metsänkäsittelystä maiseman- ja luonnonhoidon huomioivaan metsänkäsittelyyn pienentää metsästä saatavia nettotuloja ensimmäisen kymmenvuotiskauden aikana 36 % eli 289 mk/ha vuosittain. Vastaavasti metsänomistajien maksuhalukkuus monimutoisuuden edistämisestä oli 5,3 % metsätuloista, joka on rahassa 18 mk/ha vuosittain. Nettotulojen merkittävä pieneneminen selittyy kohteen arvokkailla maisema-arvoilla ja ekologisten elinympäristöjen runsaalla lukumäärällä. Tulosten tilastollista luotettavuutta ei otoksen pienuuden vuoksi voitu tarkastella.
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 37/2007
    Lounais-Suomen ympäristökeskuksen koordinoman Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli tehdä strategia ja löytää tasapaino ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä. Strategian pilottisuunnitelmat tehtiin Turun ja Salon kaupunkien sekä Viron Väinämeren alueelle. Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikkoalueella on noin 30 000 hehtaaria ruovikoita (ei sisävesiä mukana) ja Viron Väinämeren alueella noin 20 000 hehtaaria. Ruovikot valtaavat helposti hoidotta jääneet merenrantaniityt, myös vedestä ja ilmasta tulevat ravinteet sekä leudommat jäätalvet ovat osasyinä ruovikoitumiseen. Ruovikoiden mukana on tullut monimuotoisuutta Suomeen. Kerttuset, viiksitimali, luhtakana, kaulushaikara ja ruskosuohaukka hyötyvät ruovikoista pesimis- ja saalistuspaikkana. Toisaalta ruovikoituminen on aiheuttanut sen että merenrantaniittyjen lajisto (mm. kahlaajalajit ja katkerot) on voimakkaasti taantunut. Julkaisu arvioi ruovikoiden ja merenrantaniittyjen merkitystä eri eliöryhmille Suomessa ja Virossa, sekä antaa suosituksia näiden alueiden hoidolle. Hoidettuja merenrantaniittyjä on Suomessa vain pari tuhatta hehtaaria. Tärkeää olisi saavuttaa rannikkoalueillemme oikeanlainen eri tavalla hoidettujen ruovikoiden ja rantaniittyjen mosaiikkimainen verkosto. Ruovikoiden hyödyntäminen optimaalisesti toteutettuna lisää mosaiikkimaisuutta ja luonnon monimuotoisuutta sekä edistää vesiensuojelua. Näiden win-win –tilanteiden saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä.