Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä kuten mittavia rankkasateita, jolloin myös hulevedet, eli rakennettujen alueiden pinnoille kertyvät sade- ja sulamisvedet, muuttuvat yhä akuutimmaksi ongelmaksi. Yksi tiivistyvien kaupunkien haasteista on hulevesien hallinta. Hulevesiä hallitaan pääasiassa niin kutsutuin perinteisin menetelmin, eli pääasiassa viemäröiden, mutta sen rinnalle on nousemassa niin kutsuttu luonnonmukainen hulevesien hallinta. Luonnonmukaiset menetelmät hyödyntävät luonnon omia prosesseja, ja ne voivat parantaa hulevesien laatua, pienentää virtaamahuippuja, edistää luonnon monimuotoisuutta ja tarjota virkistyshyötyjä. Hulevesien hallinnan ja luontoarvojen huomioiminen kaupunkisuunnittelussa ei ole yksinkertaista - suunnittelussa on huomioitava monenlaisia tavoitteita, joiden yhteensovittamisessa kohdataan ristiriitoja. Ristiriidat voivat paljastaa tavoitteiden taustalla olevia arvoja, ja siten kertoa, minkälaista kaupunkia todellisuudessa toteutamme. Tutkielma toteutettiin osana HELSUS Co-Creation Labia ja yhteistyökumppanina toimi Helsingin kaupunki. Tutkielman tavoitteena oli luontoarvojen ja hulevesien hallinnan huomioimisen selvittäminen ja kaupunkisuunnittelijoiden agentuurin kartoittaminen Helsingin maankäytön suunnittelussa. Tutkielmassa pyrittiin vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millaisia asioita asemakaavoitusvaiheessa mukana olleet Helsingin kaupungin työntekijät mielsivät kuuluvan luontoarvojen pariin? 2) Miten luontoarvot ja hulevesien hallinta huomioitiin projekteissa? 3) Mitä asioita suunnittelijat kokivat keskeisinä luontoarvojen ja luonnonmukaisen hallinnan huomioimiseksi suunnitteluprosessissa yksilön osalta? 4) Mitkä asiat vaikeuttivat luontoarvojen huomioimista tai suojelua ja luonnonmukaisen hallinnan toteuttamista? Tutkielma tehtiin käyttäen eksploratiivisen ja välineellisen tapaustutkimuksen menetelmiä. Aineistona toimi pääasiassa seitsemän Helsingin kaupunkisuunnittelijan haastattelut, joille tehtiin temaattinen analyysi. Tutkielman kohteena oli Helsingin kaupungin hulevesien hallintaa koskeva suunnittelu/päätöksenteko asemakaavoitusprosessissa. Yksittäiset tapaukset olivat asemakaavaprojekteja Helsingin Kaarelan, Laajasalon ja Lauttasaaren kaupunginosista. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa hyödynnettiin pääasiassa arvojen, sääntöjen ja tiedon muodostamaa viitekehystä päätöksentekokontekstissa. Aineiston perusteella luontoarvojen ja luonnonmukaisen hulevesien hallinnan huomioimisen kanssa kilpailevia arvoja ja intressejä olivat tekninen toimivuus ja käytännöllisyys, ihmisten turvallisuus, esteettisyys, taloudellinen kestävyys, asuntotuotanto, rakentamisen tehokkuus, tietämättömyys/osaamattomuus, harrastusmahdollisuudet sekä liikenneratkaisut. Yleisesti kaiken kiteyttävänä haasteena oli tilan puute. Vaikka päätavoitteet ja lopulliset päätökset arvoineen tulevat poliittisilta toimijoilta, niin voidaan kuitenkin sanoa, että suunnittelijoilla on mahdollisuuksia toteuttaa omia arvojaan työssään ja säännöissä on jonkin verran niin sanotusti pelivaraa. Suunnittelussa on suunnittelijakohtaisia eroja esimerkiksi siinä, kuinka aktiivisesti ja minkälaisella asenteella kukin huomioi ja edistää luontoarvoja ja hulevesien hallintaa suunnitteluprosessissa. Hulevesien hallinta vaikuttaa Helsingissä olevan murrosvaiheessa kohti vihreämpään infrastruktuuriin nojaavaa suunnittelua. Sitä vauhdittaakseen kaupungin kannattanee lisätä pilottiprojekteja, suunnitella pilottikirjastoa, lisätä työvoimaa ja kuntien välistä yhteistyötä sekä varmistaa, että suunnittelijoilla on tarpeelliset tiedot ja työkalut, joita myös osataan hyödyntää. Tarve jatkotutkimusten tekemiselle löytyy kaupunkisuunnittelussa kilpailevien arvojen ja intressien selvittämisestä ja niiden tunnistamisesta suunnitteluprosessissa ja päätöksenteossa.

Tässä raportissa esitetään tulokset kahdesta tutkimushankkeesta, jotka liittyivät eri tavoin maatalousalueiden luontoarvojen mittaamiseen. Luonnonhoitopellot tulivat uutena vapaaehtoisena toimenpiteenä maatalouden ympäristötukeen vuonna 2009. Tulosten perusteella ne lisäävät selvästi luonnon monimuotoisuutta maatalousympäristössä. Kasvillisuudeltaan lajirikkaimpia olivat niittypellot sekä vanhat niittymäiset nurmet. Luonnonhoitopellot eivät silti korvaa esimerkiksi perinnebiotooppeja, sillä niillä esiintyy vain niukasti harvinaisia kasvilajeja. Luonnonhoitopeltojen sijoittelu vesistöihin nähden ei ole vesiensuojelun kannalta optimaalista. Maanviljelijät pitävät toimenpidettä hyvin onnistuneena. Toisessa osatutkimuksessa arvioitiin ympäristötuen erityistukea saavien perinnebiotooppien, metsänreunojen ja metsäsaarekkeiden hoidossa ja laadussa tapahtuneita muutoksia vuoteen 2004 verrattuna. Useimmilla perinnebiotooppikohteilla esiintyi merkittäviä luontoarvoja ja tehtyjä hoitotoimia pidettiin selvästi hyödyllisinä. Sitä vastoin metsänreunojen ja saarekkeiden osalta sekä kohteiden valinnassa että hoidossa havaittiin yleisesti puutteita. Kolmannessa osatutkimuksessa arvioitiin ns. HNV-maatalousmaan määrän seurantaan kehitetyn indikaattorin realistisuutta. Tulokset osoittivat, että indikaattorin avulla pystytään rajaamaan erilleen luontoarvoiltaan merkittävimpien maatilojen osajoukko. Indikaattori ei kuitenkaan kuvasta kovin luotettavasti tavanomaisempien maatilojen luontoarvojen vaihtelua.

Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen (METE) kartoitusprojektin tavoitteena on kartoittaa METE-kohteet kaikissa yksityisissä talousmetsissä. Kartoitusprojekti on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja alueellisten metsäkeskusten yhteishanke, joka on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta metsäkeskuksissa erillisprojektina sekä normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä. Tässä raportoitavan analyysin tarkoitus on arvioida METE-kartoitusprojektin ja sen tuottaman aineiston laatua ja luotettavuutta. Analyysimme keskittyy tutkimaan pääasiassa aineiston yleistä laatua, ajan vaikutusta aineistoon, kartoittajan vaikutusta aineistoon sekä metsäkeskusten välistä vertailukelpoisuutta. Muuttujia, joita aineistosta voi analysoida, ovat METE-kohteiden pinta-alat, kuolleen puuston tiedot, monimuotoisuuskoodien ja lisämääreiden käyttö sekä lajiston kartoitustiedot. Lisäksi tutkimme METE-kartoitusprojektin laadunvarmistuskartoituksen tuloksia sekä LUOTSI-tietokantaan tallennettuja tietoja. Kartoitusperusteissa on kartoituksen edetessä tapahtunut systemaattisia muutoksia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kohteiden pinta-ala pienenee ja kuolleen puuston tilavuus kasvaa kartoituksen edetessä. Kartoitusvuoden lisäksi kartoittajien ja metsäkeskusten välillä on eroja kartoitusperusteissa. Aineistossa esiintyy myös virheitä ja puutteita. Virheistä vakavimpina voidaan pitää niitä, jotka koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde metsälain tarkoittama erityisen arvokas elinympäristö vai ei. Puutteista vakavin on se, että nollaa ei ole systemaattisesti käytetty kuvaamaan sitä, että esimerkiksi kuolleen puuston tilavuus on kohteelta kartoitettu mutta, että sitä ei ole, ja tyhjää havaintoa kuvaamaan sitä, että tietoa ei ole kerätty. Kuolleen puuston tiedot ja lajistotiedot ovat hyvin puutteellisia eikä niitä tule käyttää missään yhteydessä METE-kohteiden kuvaamiseen. Myös LUOTSI-tietokanta ja karttatiedosto, jossa kartoitustieto on merkittynä, sisältävät virheitä: Noin joka kymmenennen kohteen lisämääreessä on jokin virhe. Laadunvarmistuskartoituksen perusteella viidennes kohteista on vielä löytämättä ja joka kolmas kohde on lisämääreen, monimuotoisuuden tai pinta-alan suhteen virheellisesti kartoitettu. Analyysimme perusteella on selvää, että varsin suuri osa kohteista on vielä löytämättä. Lisäksi on selvää, että jo löydetyt kohteet on kartoitettu erilaisin perustein ja, että löydetyillä kohteilla on paljon virheitä. Monet virheistä ovat vakavia, koska ne koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde lain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö vai ei. Tulevaisuudessa kartoituksen jatkuessa normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä huomiota on kiinnitettävä siihen, että METE-kohteet, joita ei vielä ole löydetty, tulevat löydetyiksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kuitenkin siihen, että jo olemassa olevien kohteiden status tarkastetaan ja, että uusien kohteiden lisämääre tulee kerralla määritettyä oikein.

Sarkkilanjärven Natura 2000 –alue (54 ha) on lintudirektiivin mukainen erityinen suojelualue (SPA-alue), jolla on merkitystä erityisesti lintujen uutonaikaisena levähdysalueena. Alueella tavataan myös luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja eläinlajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Euroopan Unionin Life Luonto –rahaston osarahoittamassa Pirkanmaan arvokkaiden lintuvesien kunnostus ja hoito –hankkeessa on Sarkkilanjärvelle laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma yhteistyössä alueen omistajien ja muiden käyttäjätahojen kanssa. Suunnitelmaan on koottu tietoa mm. alueen aiemmista ja nykyisistä luontoarvoista ja käytöstä. Suunnitelmassa esitetään alueen hoitotoimiksi vierasperäisten pienpetojen pyyntiä, järven pohjoisosan kunnostamista vesilinnuille ja kahlaajille sopivaksi pesimä- ja levähdysympäristöksi, rantaluhtien pensaikon raivausta ja rantalaidunnusta. Suunnitelmassa on myös arvioitu hoitotöiden vaikutuksia sekä linjattu jatkoseurantaa.

Tämän tutkimushankkeen tarkoituksena oli luoda kattava kuva Suomen tuuli- ja rantakerrostumista sekä tuottaa niistä ympäristöperusteinen luokitusaineisto alueidenkäytön ja suojelusuunnittelun sekä maa-aineslain mukaisen lupaharkinnan tausta-aineistoksi. Tuuli- ja rantakerrostumilla on geologisten ja maisemallisten arvojen lisäksi biologista merkitystä ja ekologisia erityispiirteitä uhanalaisten lajien elinympäristöinä. Monet niistä edustavat luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin luontotyyppejä sekä metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Tuuli- ja rantakerrostumista luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimpiä ovat rannikoiden dyynit, joihin liittyy useita erityisiä luontotyyppejä sekä uhanalaista tai harvinaista lajistoa. Taloudellisesti tuuli- ja rantakerrostumat ovat maa-ainesvarantona vielä puutteellisesti tunnettuja. Kiviaineshuollon kannalta lähinnä hiekka- ja soravaltaisilla rantakerrostumilla voi esiintymisalueillaan olla huomattavaa taloudellista merkitystä. Rantakerrostumien kiviaines tuleekin todennäköisesti olemaan jo lähitulevaisuudessa merkittävä kiviainesreservi. Tuuli- ja rantakerrostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, biologisten ja maisemallisten ominaisuuksien perusteella. Julkaisun lopussa on kohdeluettelo, josta ilmenevät kohteiden sijaintikunta, muodostumatyyppi, arvoluokka, pinta-ala ja arvotettujen tekijöiden pistearvot. Tuuli- ja rantakerrostumien kartat ja kohdekuvaukset on esitetty ympäristökeskuksittain julkaisun liitteenä olevalla DVD-levyllä.