Tässä raportissa on selvitetty kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten toimivaltaan kuuluvien ympäristölupavelvollisten toimintojen määriä sekä rekisteröintimenettelyn soveltamisen laajuutta. Aineisto kerättiin Ahvenanmaan kuntia lukuun ottamatta Suomen jokaiseen kuntaan lähetetyllä kyselyllä. Vastaukset kattoivat yli 95 prosenttia näistä kunnista. Tulosten mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvien toimintojen kokonaismäärät vastausten kattamissa kunnissa olivat vuodenvaihteessa 2013–2014 seuraavat: – 13 120 ympäristöluvanvaraista toimintaa, joista • 7 945:llä on ympäristönsuojelulain mukainen lupa • 3 185 toimii jonkin ennen ympäristönsuojelulakia myönnetyn luvan tai muun oikeutuksen perusteella • 1 990 kuuluu rekisteröintimenettelyn piiriin, mutta joihin siirtymäsäännösten mukaisesti vielä sovelletaan ympäristölupaa – 640 rekisteröintimenettelyn piiriin kuuluvaa, jo rekisteröityä toimintaa.

Selvityksessä arvioidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevan YVA-lainsäädännön toimivuutta kansainvälistä kuulemista koskevien velvoitteiden näkökulmasta ja esitetään lainsäädännön mahdollisia kehittämiskohteita. Työ täydentää vuonna 2010 julkaistua YVA-lainsäädännön toimivuusarviointia. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kansainvälistä kuulemista koskevat velvoitteet pohjautuvat Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevaan yleissopimukseen (Espoon sopimus) sekä EU:n direktiiviin tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-direktiivi). Espoon sopimuksen osapuolella on oikeus osallistua toisen osapuolen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, mikäli arvioitava hanke todennäköisesti aiheuttaa valtioiden rajat ylittäviä merkittäviä haitallisia vaikutuksia kyseiseen valtioon.

Lupajärjestelmän keventämistä ja yksinkertaistamista selvittäneen projektin lähtökohtana on ollut, että nykyistä lupakäsittelyä voidaan tehostaa ja yksinkertaistaa siten, että ympäristönsuojelun taso paranee. Lupakäsittelyn tehostamisella ei heikennetä osallistumisoikeuksia eikä oikeusturvaa. Projekti on päätynyt esittämään lupajärjestelmän keventämiseksi useita eri keinoja. Esityksissä painottuu kuitenkin normiohjauksen merkitys. Normiohjaus luo edellytykset lupamenettelyä kevyempien menettelyjen käyttöönotolle sekä yhtenäistää ja tehostaa ennakko- ja jälkivalvontaa. Toimialakohtaisten normien vaatimustaso edustaisi hyvää ympäristönsuojelun tasoa. Normissa määriteltäisiin pääosin sama ympäristönsuojelun taso koko toimialalle, riippumatta siitä, missä menettelyssä toimintaa käsiteltäisiin. Projekti esittää, että nykyisten lupa- ja rekisteröintimenettelyjen (tietojärjestelmään merkitseminen) lisäksi selvitettäisiin mahdollisuus ottaa käyttöön uusi hyväksymismenettely, joka olisi lupamenettelyä yksinkertaisempi, mutta sisältäisi kuitenkin osallistumis- ja kuulemisjärjestelmän sekä asiassa tehtävän hallintopäätöksen. Pienistä energiantuotantoyksiköistä ja nestemäisten polttoaineiden jakeluasemista suurin osa toiminnoista siirtyisi rekisteröintimenettelyyn. Lisäksi esitetään, että murskausasemia ja kivenlouhimoita sekä asfalttiasemia koskevat asetukset saatetaan valmiiksi ja selvitetään mahdollisuudet soveltaa normiohjausta myös eräisiin muihin pienehköihin toimintoihin. Lupakynnystä esitetään tarkistettavaksi niin tulkintavaikeuksien vähentämiseksi kuin lupakäytäntöjen yhdenmukaistamiseksikin. Projekti esittää myös vähäisiä tarkistuksia valtion ja kuntien toimivaltajakoon. Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan tulevaisuudessa valtaosa lupaviranomaisissa vireille tulevista hakemuksista koskee olemassa olevien lupien ympäristönsuojelulain mukaista tarkistamista tai muuttamista. Tämän takia on tärkeää, että tarkistaminen suoritetaan hallinnollisesti tehokkaasti ja tarvittaessa vain jatketaan luvan voimassaoloaikaa.

Vaikuttavuusarvioinnin tavoitteena oli arvioida sitä, millaisia vaikutuksia mahdollisen ympäristövalvonnan maksullisuuden toteuttamisvaihtoehdoilla olisi jälkivalvonnan viranomaisresursseihin ja niiden turvaamiseen. Lisäksi arvioitiin maksullisuusvaihtoehtojen aiheuttamia vaikutuksia yritysten toimintaan ja ympäristön tilaan. Ympäristövalvonnassa valvontamaksuja olisi arvioinnin perusteella suositeltavinta periä lähinnä määräaikaistarkastuksista ja valvontaraporttien tarkastamisesta. Nämä valvontatehtävät näyttäisivät kattavan keskeisimmät ympäristövalvonnan tehtävät ja siten maksullisen ympäristövalvonnan kustannusvastaavuus muodostuisi kohtuullisen korkeaksi. Yleisesti sekä viranomaisasiantuntijat että toiminnanharjoittajien edustajat pitävät tärkeänä valvonnan resurssien turvaamista sekä sitä, että valvonnasta mahdollisesti kertyvät maksutulot päätyvät ympäristövalvonnan käyttöön valtion tai kuntien muiden toimintakustannusten sijaan. Tämän varmistamiseksi tulisi myös poliittisin päätöksin ohjata sitä, ettei valvontayksiköiden verovaroin katettua rahoitusosuutta myöskään vastaavasti pienennettäisi maksutulojen myötä.