Browsing by Subject "lupamenettely"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Kauppila, Jussi; Silvo, Kimmo; Attila, Mikko; Kautto, Petrus (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    SYKE Policy Brief
  • Salminen, Antti (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 14/2014
    Tässä raportissa on selvitetty kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten toimivaltaan kuuluvien ympäristölupavelvollisten toimintojen määriä sekä rekisteröintimenettelyn soveltamisen laajuutta. Aineisto kerättiin Ahvenanmaan kuntia lukuun ottamatta Suomen jokaiseen kuntaan lähetetyllä kyselyllä. Vastaukset kattoivat yli 95 prosenttia näistä kunnista. Tulosten mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvien toimintojen kokonaismäärät vastausten kattamissa kunnissa olivat vuodenvaihteessa 2013–2014 seuraavat: – 13 120 ympäristöluvanvaraista toimintaa, joista • 7 945:llä on ympäristönsuojelulain mukainen lupa • 3 185 toimii jonkin ennen ympäristönsuojelulakia myönnetyn luvan tai muun oikeutuksen perusteella • 1 990 kuuluu rekisteröintimenettelyn piiriin, mutta joihin siirtymäsäännösten mukaisesti vielä sovelletaan ympäristölupaa – 640 rekisteröintimenettelyn piiriin kuuluvaa, jo rekisteröityä toimintaa.
  • Lilja, Raimo; Saramäki, Kaarina (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöopas
    Jätelainsäädännön uudistamisen yhteydessä vahvistettiin jätehierarkian eli jätehuollon etusijajärjestyksen noudattamisen sitovuutta. Tavoitteena on tehostaa jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistä, jätteen kierrätyksen ja muun hyödyntämisen lisäämistä sekä vähentää kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää. Lainsäädännön muutoksen yhteydessä lisättiin ympäristönsuojelulakiin edellytys ottaa materiaalien käytön tehokkuus huomioon ympäristöluvan lupamääräyksiä annettaessa. Tämä opas selventää miten lainsäädäntöön asetettu uusi velvoite tulisi käytännössä ottaa huomioon ympäristölupaprosessin eri vaiheissa. Oppaan tarkoituksena on auttaa lupa- ja valvontaviranomaisia tunnistamaan ne tapaukset, joissa materiaalitehokkuus on merkittävä ympäristönäkökohta ja joissa on syytä edellyttää lisätoimenpiteitä. Oppaan esimerkit edesauttavat myös lupavelvollisia toiminnanharjoittajia kiinnittämään huomiota materiaalitehokkuuden edistämiseen omassa toiminnassaan.Oppaassa selvitetään niitä materiaalitehokkuuden edistämiseen liittyviä näkökohtia, joita tulisi huomioida lupaprosessin eri vaiheissa. Oppaassa esitetään myös materiaalitehokkuuden eri osa-alueita ja tarkennetaan rajanvetoa siitä mitkä tekijät kuuluvat lupasääntelyn piiriin.Oppaan lopussa on lisäksi esitetty useita käytännön esimerkkejä materiaalitehokkuuden eri osa-alueiden käytännön soveltamisesta tietyissä yksittäistapauksissa.
  • Rintala, Jari; Haavanlammi, Eliisa (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2011
  • Pajula, Heikki; Pesonen, Aarre (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1990)
    Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja B 2
  • Seitsalo, Pirkko; Silvo, Kimmo; Silander, Sirpa; Hyytiä, Hille; Sahivirta, Elise (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/2008
  • Söderström, Sara; Tuomainen, Jouko; Karppanen, Jari; Mäenpää, Milla; Pyy, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 44/2016
    Tässä raportissa analysoidaan vuoden 2014 aikana tehtyjä pilaantuneiden maa-alueiden puhdistusta koskevia lupa- ja ilmoituspäätöksiä ja niiden perusteella luodaan kuva puhdistustoiminnasta kyseisenä vuonna. Tavoitteina on edistää lainsäädännön soveltamiskäytännön yhtenäisyyttä ja tehostaa lupaviranomaisten toimintaa, arvioida toiminnan nykytilaa ja tavoitteita sekä tunnistaa toiminnan kehittämistarpeita. Lisäksi raportin liitteenä on uudistettu asiakirjamalli, millaisia tietoja ympäristöviranomaisen tekemä lupa- tai ilmoituspäätös tulisi sisältää.
  • Saarinen, Risto; Leikoski, Mervi (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/2009
  • Hollo, Erkki J. (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 15/2010
    Selvitystyön tarkoituksena on kartoittaa mahdollisuuksia poistaa maa-aineslain lupajärjestelmään liittyvien ennakkovalvontamuotojen päällekkäisyyksiä. Näiden valvontakeinojen välisiä yhteyksiä ei ole eriaikaisissa lainuudistuksissa juurikaan tarkasteltu. Selvityksestä ilmenee, että eri lupajärjestelmissä esiintyy varsin samankaltaisia viranomaistoimia, ja harkinnan kohteenakin on hankkeen samoja kysymyksiä. Toimeksiantoon ei sisälly ehdotuksen tekeminen maa-aineslupajärjestelmän täydellisestä sulauttamisesta muuhun lupajärjestelmään. Ehdotuksen mukaan poistetaan erillisen maa-aineslupamenettelyn soveltaminen silloin, kun ottamistoimintaa ja sen sivutoimintoja varten vaaditaan lisäksi ympäristölupa tai vesilain mukainen pohjavesilupa. Jos jokin näistä luvista on tarpeen, erillistä maa-aineslupaa ei vaadittaisi ja maa-aineslupaa koskeva lupaharkinta siirtyisi sovellettavan lupajärjestelmän yhteyteen osana päätöksentekoa. Selvityksen perusteella ei ole katsottu tarpeelliseksi esittää muutoksia maa-ainesluvan edellytyksiä tai vaadittavia selvityksiä koskevaan sääntelyyn. Maa-aineslakia sovellettaisiin edelleen aineellisoikeudellisesti sulauttamatta esimerkiksi luvan myöntämisen edellytysten tarkastelua muun lupaharkinnan osaksi. Ottamistapaa koskeva lupamääräysten sisältö perustuisi vastedeskin maa-aineslain sääntelyyn. Lisäksi esitetään eräitä muita uudistuksia, joilla ei ole välitöntä yhteyttä lupien päällekkäisyyden poistamiseen. Nykyinen maa-ainesasioissa sovellettava kunnallisvalitus muutettaisiin ympäristöasioiden tapaan yleiseksi hallintovalitukseksi. Kysymys on lähinnä järjestelmien menettelyllisestä lähentämisestä.
  • Mäkelä, Timo (Vesihallitus, 1976)
    Vesihallitus. Tiedotus 111
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 19/2011
    Suomen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden mukainen tuulivoimarakentamisen lisäys lähivuosien aikana asettaa kaavoituksen, vaikutusten arvioinnin ja lupamenettelyjen laadulle ja sujuvuudelle merkittäviä vaatimuksia. Työryhmän ehdotus uudeksi ohjeistukseksi käsittelee tuulivoimarakentamista koskevan lainsäädännön soveltamista, tuulivoimarakentamisen ympäristövaikutuksia ja vaikutusten arviointia. Tuulivoiman hyödyntämisen kulloinkin edellyttämät kaava- ja luparatkaisut riippuvat tuulivoimarakentamisen sijoittumisesta ja vaikutuksista. Kaavoituksella on eri näkemysten yhteensovittajana keskeinen rooli tuulivoimatuotannon edistämisessä, ja sillä myös ratkaistaan millaisena tuulivoimatuotanto näkyy lähivuosikymmeninä. Maakuntakaavoituksen tehtävänä on tuulivoimarakentamisen kokonaisuuden ohjaaminen. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköhin. Tuulivoimalat toteutetaan hankkeen sijainnista ja koosta riippuen yksityiskohtaisen kaavan ja luparatkaisujen tai pelkästään luparatkaisujen perusteella. Yksityiskohtaisena kaavana voidaan käyttää asemakaavaa tai yleiskaavaa, johon on otettu määräys rakennuslupien myöntämisestä tämän perusteella (tuulivoimayleiskaava). Tuulivoimarakentamisen merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat maisemaan. Vaikutusten arviointi tapahtuu kaavoituksen ja lupamenettelyjen yhteydessä sekä suurten tuulivoimalapuistojen osalta myös YVA-menettelyssä. Esimerkkikartat A3 koossa Maakuntakaava: esimerkkikartta.pdf (470 Kb) Yleiskaava maa-alueella: esimerkkikartta.pdf (916 Kb) Yleiskaava rannikkoalueella: esimerkkikartta.pdf (510 Kb) Yleiskaava merialueella: esimerkkikartta.pdf (332 Kb) Asemakaava: esimerkkikartta.pdf (470 Kb)
  • Koivurova, Timo; Craik, Neil; Torkkeli, Minna (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöministeriön raportteja 7/2012
    Selvityksessä arvioidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevan YVA-lainsäädännön toimivuutta kansainvälistä kuulemista koskevien velvoitteiden näkökulmasta ja esitetään lainsäädännön mahdollisia kehittämiskohteita. Työ täydentää vuonna 2010 julkaistua YVA-lainsäädännön toimivuusarviointia. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kansainvälistä kuulemista koskevat velvoitteet pohjautuvat Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevaan yleissopimukseen (Espoon sopimus) sekä EU:n direktiiviin tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-direktiivi). Espoon sopimuksen osapuolella on oikeus osallistua toisen osapuolen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, mikäli arvioitava hanke todennäköisesti aiheuttaa valtioiden rajat ylittäviä merkittäviä haitallisia vaikutuksia kyseiseen valtioon.
  • Järvinen, Erkki A.; Ollila, Markku; Dubrovin, Tanja; Taina, Tuire (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Ympäristöopas
    Vesilain mukaisten poikkeamislupien hakemisessa on yleensä kova kiire. Kun lisäksi poikkeamisluvan hakemisen tarpeesta on alueellisissa ympäristökeskuksissa saattanut kulua jo useita vuosia ja hakemuksia tekevät henkilöt saattaneet vaihtua, on tämän oppaan tarkoituksena antaa yksityiskohtaisia ohjeita poikkeamislupien hakemusten valmistelusta ja sisällöstä.Oppaassa luodaan aluksi katsaus vesilakiin sisältyvien poikkeamislupaehtojen kehittymiseen sekä esitetään, mitä vesilain mukaisia edellytyksiä hakemuksen tulee täyttää. On hyvin mahdollista, että alueellinen ympäristökeskus toimii poikkeamisluvan hakijana myös sellaisissa säännöstelyluvissa, joiden luvanhaltijana on muu kuin valtio. Siksi alueellisella ympäristökeskuksella tulisi olla kaikki poikkeamisluvan hakemista varten tarpeelliset tiedot myös tällaisista tapauksista. Sen tulisi myös riittävän aikaisin ennen tilanteen kärjistymistä käydä neuvotteluja luvanhaltijan kanssa siitä, kumpi taho toimii luvan hakijana, jotta luvan hakeminen ei turhaan viivästy.Oppaassa käydään läpi poikkeamisluvan hakemuksen sisällön kannalta keskeisiä seikkoja ja esitetään niissä esiin tuotavia asioita sekä malleja ja toimintatapoja, joilla kulloisenkin vesitilanteen poikkeavuutta ja vaikutuksia voidaan analysoida. Opas sisältää myös lupahakemusta sekä sen jälkeisiä toimenpiteitä, kuten toteuttamista, lopettamista ja jälkiraportointia, koskevia malleja ja esimerkkejä.Oppaan tarkoituksena on antaa ohjeita poikkeamislupien hakemisvalmiuden ylläpitämiseen ja parantamiseen. Siinä onkin esitetty keskeisimmät  toimenpiteet, jotka alueellisessa ympäristökeskuksessa tulisi tehdä poikkeamistilanteisiin varautumiseksi. Oppaan tarkoituksena on toimia myös eräänlaisena muistilistana poikkeuksellisia vesitilanteita ja niihin varautumista varten.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 6/2008
    Lupajärjestelmän keventämistä ja yksinkertaistamista selvittäneen projektin lähtökohtana on ollut, että nykyistä lupakäsittelyä voidaan tehostaa ja yksinkertaistaa siten, että ympäristönsuojelun taso paranee. Lupakäsittelyn tehostamisella ei heikennetä osallistumisoikeuksia eikä oikeusturvaa. Projekti on päätynyt esittämään lupajärjestelmän keventämiseksi useita eri keinoja. Esityksissä painottuu kuitenkin normiohjauksen merkitys. Normiohjaus luo edellytykset lupamenettelyä kevyempien menettelyjen käyttöönotolle sekä yhtenäistää ja tehostaa ennakko- ja jälkivalvontaa. Toimialakohtaisten normien vaatimustaso edustaisi hyvää ympäristönsuojelun tasoa. Normissa määriteltäisiin pääosin sama ympäristönsuojelun taso koko toimialalle, riippumatta siitä, missä menettelyssä toimintaa käsiteltäisiin. Projekti esittää, että nykyisten lupa- ja rekisteröintimenettelyjen (tietojärjestelmään merkitseminen) lisäksi selvitettäisiin mahdollisuus ottaa käyttöön uusi hyväksymismenettely, joka olisi lupamenettelyä yksinkertaisempi, mutta sisältäisi kuitenkin osallistumis- ja kuulemisjärjestelmän sekä asiassa tehtävän hallintopäätöksen. Pienistä energiantuotantoyksiköistä ja nestemäisten polttoaineiden jakeluasemista suurin osa toiminnoista siirtyisi rekisteröintimenettelyyn. Lisäksi esitetään, että murskausasemia ja kivenlouhimoita sekä asfalttiasemia koskevat asetukset saatetaan valmiiksi ja selvitetään mahdollisuudet soveltaa normiohjausta myös eräisiin muihin pienehköihin toimintoihin. Lupakynnystä esitetään tarkistettavaksi niin tulkintavaikeuksien vähentämiseksi kuin lupakäytäntöjen yhdenmukaistamiseksikin. Projekti esittää myös vähäisiä tarkistuksia valtion ja kuntien toimivaltajakoon. Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan tulevaisuudessa valtaosa lupaviranomaisissa vireille tulevista hakemuksista koskee olemassa olevien lupien ympäristönsuojelulain mukaista tarkistamista tai muuttamista. Tämän takia on tärkeää, että tarkistaminen suoritetaan hallinnollisesti tehokkaasti ja tarvittaessa vain jatketaan luvan voimassaoloaikaa.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 8/2008
    Ympäristöluvan hakemista, käsittelyä ja päätöksen antamista koskevien menettelyjen kehittämisellä ja tätä tukevan uuden sähköisen järjestelmän käyttöönotolla voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia nykyiseen osin epäyhtenäiseen lupakäsittelykäytäntöön verrattuna. Parannusten seurauksena muun muassa ympäristölupapäätösten muoto yhtenäistyy, hakemusten käsittely nopeutuu, asianosaisten tiedonsaanti paranee ja lupaprosessin kokonaisvaltainen hallinta tehostuu. Järjestelmä mahdollistaa myös toimialakohtaisesti asetettujen ympäristönsuojelun tavoitteiden saattamisen kaikkien toimijoiden tietoon sekä lupaviranomaisen henkilöstöhallinnon kehittämisen. Keskeisenä tekijänä järjestelmässä on erityisesti luvan hakijalle ja valmistelijalle suunnattu niin sanottu ratkaisupankki-tietokanta, joka sisältää toimialakohtaisia lupamääräyksiä, niiden perusteluja, lainsäädäntöä sekä valitustuomioistuinten päätöksiä. Ratkaisupankin avulla myös lupaviranomaisen johto voi seurata lupien sisältöä ja asettaa niille tavoitteita. Vaikka lupamenettelyä tukevaa sähköistä järjestelmää esitetään ensimmäisessä vaiheessa kehitettäväksi ainoastaan valtion ympäristölupaviranomaisen työkaluksi, tulee siitä jatkokehittää valtion ja kuntien ympäristölupaviranomaisille yksi yhteinen järjestelmä, jota ylläpidetään ja josta haetaan tietoa valtion ja kuntien omilla operatiivisilla järjestelmillä.
  • Pelkonen, Riina; Kautto, Petrus (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöministeriön raportteja 20/2012
    Vaikuttavuusarvioinnin tavoitteena oli arvioida sitä, millaisia vaikutuksia mahdollisen ympäristövalvonnan maksullisuuden toteuttamisvaihtoehdoilla olisi jälkivalvonnan viranomaisresursseihin ja niiden turvaamiseen. Lisäksi arvioitiin maksullisuusvaihtoehtojen aiheuttamia vaikutuksia yritysten toimintaan ja ympäristön tilaan. Ympäristövalvonnassa valvontamaksuja olisi arvioinnin perusteella suositeltavinta periä lähinnä määräaikaistarkastuksista ja valvontaraporttien tarkastamisesta. Nämä valvontatehtävät näyttäisivät kattavan keskeisimmät ympäristövalvonnan tehtävät ja siten maksullisen ympäristövalvonnan kustannusvastaavuus muodostuisi kohtuullisen korkeaksi. Yleisesti sekä viranomaisasiantuntijat että toiminnanharjoittajien edustajat pitävät tärkeänä valvonnan resurssien turvaamista sekä sitä, että valvonnasta mahdollisesti kertyvät maksutulot päätyvät ympäristövalvonnan käyttöön valtion tai kuntien muiden toimintakustannusten sijaan. Tämän varmistamiseksi tulisi myös poliittisin päätöksin ohjata sitä, ettei valvontayksiköiden verovaroin katettua rahoitusosuutta myöskään vastaavasti pienennettäisi maksutulojen myötä.