Browsing by Subject "maa-aineksen otto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Rintala, Jari; Britschgi, Ritva (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2015
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten arvokkaat geologiset muodostumat, pohjavesialueet sekä kiviaineshuoltoa palvelevat alueet on huomioitu maakuntakaavoissa. Maakuntakaavoilla on keskeinen merkitys arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjavesialueiden suojelussa sekä toisaalta alueellisen kiviaineshuollon järjestämisessä. Maakuntakaavatarkastelu tehtiin yleisellä tasolla kaikkien maakuntien osalta ja yksityiskohtaisemmin Uudenmaan ja Satakunnan maakunnissa, joissa tarkastelussa oli mukana myös yleiskaavoja. Valtakunnallisessa maakuntakaavatarkastelussa selvitettiin miten pohjavesialueet ja arvokkaiden geologisten muodostumien inventointiaineistojen tulokset on niissä huomioitu. Lisäksi tarkasteltiin näille alueille sekä kiviaineshuoltoa palveleville alueille annettuja kaavamääräyksiä ja kaavamerkintöjä. Uudellamaalla ja Satakunnassa tehtiin lisäksi vastaava tarkastelu yleiskaavojen osalta sekä selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa maakuntakaavan ja yleiskaavan eri kaavamerkintöihin. Selvityksessä oli mukana 16 yleiskaavaa ja noin 530 maa-aineslupaa. Lisäksi selvityksessä laadittiin yhteenveto arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjaveden suojeluun sekä maa-ainestenottoon liittyvistä maakunnallisista inventoinneista ja selvityksistä. Pääosassa maakuntakaavoja oli käytetty maa-ainestenottoalueita, arvokkaita geologisia muodostumia ja pohjavesialueita koskevia kaavamerkintöjä ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeiden mukaisesti. Osassa maakuntakaavoja oli käytetty myös muita kaavamerkintöjä. Geologiset inventointiaineistot huomioitiin kaavoissa eri tavoin ja myös kaava- sekä suunnittelumääräyksissä oli kaavojen välillä vaihtelua. Uudenmaan ja Satakunnan maakuntakaavoissa osoitetut arvokkaat geologiset muodostumat sekä toisaalta kiviaineshuoltoon liittyvät alueet olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista melko hyvin. Pohjavesialueiden osalta tilanne oli toinen, yli 70 % soranottoluvista oli myönnetty pohjavesialueille.
  • Jantunen, Jorma (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 27/2012
    Oppaan päätavoitteena on edistää YVA-menettelyn laadukasta ja yhtenäistä soveltamista kiviaineshankkeisiin, selventää YVA-menettelyssä vaadittavia selvityksiä sekä tarjota tukea ja hyviä käytäntöjä kiviaineshankkeiden ympäristövaikutusten arviointien tekemiseen. Opas on suunnattu erityisesti hankkeista vastaaville ja konsulteille, mutta myös yhteysviranomaisille ja muille kiviaineshankkeiden YVA-menettelyihin osallistuville. Kiviaineksilla tarkoitetaan hiekkaa, soraa ja kalliomurskeita. Kiviaineshankkeet voivat olla soranottoa, kallionlouhintaa,louheen murskausta ja näihin liittyviä käsittelyjä. Oppaassa on aluksi kiviaineshankkeiden toiminnan kuvaus, jossa esitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja tekniikat. Sen jälkeen esitellään kiviaineshankkeista aiheutuva ympäristön pilaantuminen, ja miten sitä selvitetään. Keskeisimmiksi kiviaineshankkeista aiheutuviksi haitoiksi luonnonalueiden tuhoutumisen lisäksi on usein koettu melu, pöly, tärinä, pohjavesivaikutukset ja hankkeista aiheutuva liikenne. Oppaan keskeisimmän sisällön muodostaa miten kiviaineshankkeisiin sovelletaan YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Oppaassa hahmotetaan mitkä hankkeet kuuluvat arviointivelvollisuuden piiriin ja miten arviointivelvollisuuden tarve määritetään, esitellään YVA-menettelyn pääpiirteet ja käydään läpi kiviaineshankkeiden YVA-menettelyn ominaispiirteitä. Maa-ainesten kestävästä käytöstä on julkaistu ympäristöhallinnon opas vuonna 2009. Vuonna 2010 julkaistiin parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) käsittelevä opas ympäristöasioiden hallinnasta kiviainestuotannossa. Nämä muodostavat nyt julkaistun YVA-oppaan kanssa toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jossa toimialaa on tarkasteltu eri näkökulmista.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2017
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntakaavoissa on huomioitu valtakunnallisesti arvokkaat geologiset muodostumat ja pohjavesialueet sekä toisaalta maa-ainesten ottoalueet ja maakunnallisten POSKI-projektien alue-ehdotukset. Lisäksi selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa näihin alueisiin sekä niihin liittyviin maakuntakaavan aluevarauksiin ja ominaisuusmerkintöihin. Selvityksessä oli mukana lähes 1200 maa-ainesten ottamislupaa. Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa luvat olivat huomattavasti enemmän kalliokiviaineksen ottamiselle kuin Etelä-Karjalassa, jossa lähes 75 % ottamisluvista oli soralle ja hiekalle. Etelä-Karjalassa maa-aineslupien mahdollistamat keskimääräiset ottomäärät olivat myös selvästi pienimmät. Geologisten inventointiaineistojen ja maa-ainestenottoon varattujen alueiden huomioimisessa maakuntakaavoissa oli huomattavia eroja. Maakuntakaavat olivat myös ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista vaihtelevasti. Arvokkaille kallioalueille ja valtakunnallisen harjujensuojeluohjelmaan kuuluville alueille ei sijoittunut kuin muutamia maa-aineslupia. Sen sijaan, etenkin Varsinais-Suomen alueella, osassa maakuntakaavojen arvokkaita harjualueita ja pohjavesialueita sijaitsi paljon maa-ainesten ottoalueita. Maakuntakaavoissa osoitetut maa-ainesten ottoalueet (EO-alue) olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista korkeintaan tyydyttävästi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2.4.)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009
    Maa-aineksia otetaan harjujen soran ja hiekan sijaan yhä enemmän kalliosta. Hyödynnettävien maa-ainesten merkittävä väheneminen, jopa loppuminen, tietyillä alueilla asettaa paineita löytää uusia ratkaisuja kiviaineshuollon turvaamiseksi. Ainesten kestävä käyttö edellyttää, että maa-aineksia kierrätetään ja että esimerkiksi louhosten sivukivet hyödynnetään aina kun se on mahdollista. Myös uusiomateriaalien käyttöä ja tuotekehittelyä on tarpeen lisätä.
  • Rintala, Jari; Lonka, Harriet (Ympäristöministeriö, 2013)
    Suomen Ympäristö 12/2013
    Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli arvioida maa-aineslain mukaisen lupajärjestelmän toimivuutta sekä esittää yleisnäkemys maa-ainesten ottamisen nykytilasta ja ohjausmekanismeista. Tutkimusaineisto koostui kirjallisuusselvityksestä sekä asiantuntijakyselyistä ja -haastatteluista. Tutkimustulosten perusteella esitettiin maa-ainesten ottamisen sääntelyä koskevat kehittämistarpeet. Maa-aineslaki tuli voimaan vuonna 1982 ja sitä on uudistettu useita kertoja sen voimassaolon aikana. Maa-aineslaki on selvityksen mukaan toiminut varsin hyvin maa-ainesten ottamisen sääntelyn erityislakina. Maa-aineslain mukainen lupajärjestelmä yhdessä ympäristönsuojelu- ja vesilain lupajärjestelmien kanssa on edistänyt merkittävästi arvokkaiden geologisten muodostumien suojelua ottamistoiminnalta, niiden suojelu- ja maisema-arvojen säilymistä sekä pohjavesien suojelua. Merkittävimmät kehittämistarpeet maa-aineslainsäädännössä liittyvät maaaineslain ja muun maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön lupamenettelyjen yhteensovittamiseen sekä ottamista koskevien lupajärjestelmien selkeyttämiseen. Maa-aineslain voimassaolon aikana ottamistoiminta on muuttunut merkittävästi. Kalliokiviaineksen ottamislupien määrä on lisääntynyt huomattavasti ja soran ottamislupien määrä on vastaavasti vähentynyt. Lisäksi aineksien kierrätys, erityisesti asfaltin ja betonin kierrätys, on lisääntynyt merkittävästi. Toisaalta uusiomateriaalien käyttö on edelleen melko vähäistä. Muutokset ottamistoiminnassa ovat lisänneet maa-ainesten ottamiseen liittyvän lupamenettelyn järjestelmän monivaiheisuutta ja osittaista päällekkäisyyttä. Maa-ainesten kestävän käytön edistäminen on maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön keskeinen haaste myös tulevaisuudessa.
  • Markus Alapassi; Jari Rintala; Pekka Sipilä (Ympäristöministeriö, 2001)
    Ympäristöopas 85
    Maa-ainesten ottamisen ja ottamisalueiden jälkihoidon oppaassa on käsitelty ottamisen sääntelyyn keskeisesti vaikuttavaa lainsäädäntöä, ottamisluvan hakemista, ottamissuunnitelman laatimista ja sisältövaatimuksia, ottamisen valvontaa, alueellisia suunnitteluperusteita sekä pohja- ja pintavesien suojelutarpeita, kalliomurskelouhosten ja rakennuskivilouhimoiden erityiskysymyksiä ja ottamisalueiden jälkihoitoa ja -käyttöä. Opas on tarkoitettu yleiseksi ohjeeksi sovellettaessa maa-aineslain joustavia säännöksiä. Opas perustuu ympäristöministeriön Maa-ainesten ottaminen oppaaseen (Opas 1/1994) sekä Suomen ympäristökeskuksen Soranoton vaikutus pohjaveteen ja Soranottoalueiden jälkihoito -projektien tuloksiin. Oppaassa esitetään uusin tieto maa-ainesten ottamisen vaikutuksista pohjaveteen, joka on otettu huomioon ottamisen toteutusta ja jälkihoitoa koskevissa suosituksissa. Yksittäisten ottamissuunnitelmien tulisi mahdollisuuksien mukaan perustua alueellisiin maa-aines- ja pohjavesivarojen käytön suunnitelmiin, joissa on osoitettu suojelu- ja käyttötarpeet ja selvitetty ainesten määrä ja laatu sekä niiden kulutus ja kulutusennusteet. Suunnitelmien sisältö ja taso tulisi määritellä paikallisten olosuhteiden ja ottamisalueen erityisvaatimusten perusteella. Ottamisalueiden jälkihoidon tarkoituksena on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia. Siistiminen ja muotoilu parantavat ottamisalueiden maisemakuvaa ja jälkikäyttöä. Louhosten ja louhimoiden muotoilussa turvallisuus on tärkeää. Ottamisalueille levitetään pintamateriaaleja kasvualustaksi, eroosion pienentämiseksi ja pohjaveden suojaksi. Ottamisalueille soveltumaton jälkikäyttö estetään. Myös vanhoille ennen maa-aineslain sääntelyä syntyneille ottamisalueille esitetään tarvittavat kunnostustoimet. Hyvällä jälkihoidon suunnittelulla ottamisalueille voidaan saada aikaan myös uusia luontoarvoja: biologisesti arvokkaita elinympäristöjä ja luontotyyppejä. Ottamisalueiden paisteisille rinteille on mahdollista perustaa esimerkiksi kukkaniittyjä, jotka puolestaan tarjoavat elinympäristön monille uhanalaisille perhosille ja muille hyönteisille. Ottamisalueiden jälkikäyttömahdollisuudet ovat moninaiset. Metsätalouskäyttö on yleisin jälkikäyttömuoto. Muita jälkikäyttömahdollisuuksia ovat ulkoilu-, virkistys- ja urheilukäyttö sekä asutus- ja teollisuuskäyttö. Kalliokiven ottamisalueille voidaan poikkeuksellisesti rakentaa kaatopaikka. Saven ja mullan ottamisalueita voidaan käyttää riistanhoitoalueina. Joitakin ottamisalueiden osia voidaan käyttää myös luonnontieteellisinä opetuskohteina.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 538
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 592
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2003)
    Suomen ympäristö 662
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Suomen ympäristö 760
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 818
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2007
  • Parikka, Katriina (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 4/2006
    Maa-aineksia käytetään vuosittain suuria määriä. Eniten otetaan soraa, mutta kalliokiviaineksen osuus rakentamisessa on viime vuosina lisääntynyt soravarojen vähenemisen myötä. Yhteiskunnan kasvanut maa-ainesten käyttötarve, soravarojen vähentyminen tietyillä alueilla ja sen myötä pidentyneet kuljetusmatkat sekä maa-ainestoiminnan muut ympäristönäkökohdat ovat lisänneet kiinnostusta uusiomateriaalin käyttöön rakennusteollisuudessa ja maanrakennuksessa. Maanrakentamiseen kelpaavia uusiomateriaaleja syntyy vuosittain suuria määriä, mutta maa-ainesten uusiokäyttö lisääntyy kuitenkin hitaasti. Uusiomateriaalit eivät täytä standardien vaatimuksia tai testausmenetelmät, tekniikka ja kannustimet niiden käyttöön ovat riittämättömiä. Uusiomateriaalin käytön vauhdittamiseksi ja soveltuvan teknologian kehittämiseksi tarvitaan uusia keinoja. Ympäristöministeriön rahoittamassa selvityksessä tarkastellaan maa-ainesveron toimivuutta ohjauskeinona ja sen kannustinvaikutuksia Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Raportissa selvitetään näiden maiden maa-ainesverokäytäntöjä, sekä veron vaikutusta maa-aineksen ottomääriin ja uusiomateriaalin käyttöön. Maa-ainesveron tausta-ajatuksena on ekologinen verouudistus, jonka mukaan uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja ympäristöhaittoja tulisi vähentää, sekä materiaalitehokkuutta ja kierrätystä lisätä verotuksen avulla. 
  • Rintala, Jari; Haavanlammi, Eliisa (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2011
  • Hurmeranta, Jyrki; Karjalainen, Hannu; Sundberg, Satu; Salila, Jari (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 13/2011
    Selvityksessä tarkastellaan eräitä lunastus-, maankäyttö-, luonnonsuojelu- ja maa-aineslainsäädäntöön sisältyvien säännösten soveltamisessa esiinnousseita kysymyksiä maaomaisuudensuojan ja oikeusturvan näkökulmasta. Selvitys on laadittu oikeusministeriön ja ympäristöministeriön yhteistyönä. Selvityksen mukaan maanomistajien oikeusturva on puutteellinen eräissä asema- ja yleiskaavojen muutoksenhakutilanteissa. Lakia ehdotetaan sen vuoksi muutettavaksi siten, että maanomistajalla olisi oikeus valittaa asema- tai yleiskaavan osittaista kumoamista koskevasta päätöksestä. Rantojen kaavoituksen yhteydessä suojeltavien rantojen laskennallinen rakennusoikeus pyritään siirtämään maanomistajan toisaalla omistamille alueille. Kaavassa suojelualueiksi määrättäville rannoille osoittamatta jäänyt rakennusoikeus on korvattava, jollei sitä ole voitu siirtää toisaalle. Korvattavat rakennuspaikat voidaan tarvittaessa osoittaa kaavassa. Selvityksessä ei ehdoteta tältä osin tehtäväksi muutoksia lainsäädäntöön. Luonnonsuojelulaissa, maa-aineslaissa ja kiinteän omaisuuden lunastamista koskevassa lainsäädännössä ei havaittu puutteita omaisuudensuojan näkökulmasta. Selvityksessä ei ehdoteta tältä osin tehtäväksi muutoksia lainsäädäntöön. Korvauksen määräämistä koskevissa käytännöissä saattaa kuitenkin esiintyä tapauskohtaista vaihtelua. Selvityksessä korostetaan lunastuskorvauksen määräämistä koskevien arviointikäytäntöjen kehittämistä sen varmistamiseksi, että lunastuskorvaus kattaa kaikki luovuttajan taloudelliset menetykset.
  • Laurila, Juha; Hakala, Irina (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 25/2010
    Selvityksen tavoitteena oli tuottaa yhteistä tietopohjaa kiviainestuotannon ympäristönäkökohdista, parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta (BAT) ja parhaista ympäristökäytännöistä (BEP) erityisesti ympäristölupamenettelyn tueksi. Selvityksen toivotaan yhdessä valtioneuvoston asetuksen kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta kanssa edistävän ja yhdenmukaistavan alan ympäristökäytäntöjä ja tarkkailuja. Kallioalueilla tuotantoprosessi koostuu louhinnasta, johon kuuluvia vaiheita ovat poraus, räjäytys ja rikotus, sekä louheen murskauksesta ja seulonnasta kiviainestuotteiksi. Murskauslaitoksessa on esimurskain, mahdollisia väli- ja jälkimurskaimia, kuljettimia ja seuloja. Sora-alueilla maa-aineksesta ja valmistettavista tuotteista riippuen maa-aines päätyy välppäyksestä suoraan tuotteeksi tai se murskataan ja/tai seulotaan erikokoisiin jakeisiin. Kiviainestuotannosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia ovat melu, pöly ja tärinä sekä mahdolliset vaikutukset pinta- ja pohjavesiin. Kiviainestuotantoalueilla on useita erilaisia ja erityyppisiä melu- ja pölypäästölähteitä, joiden päästöjen vähentäminen on teollisuuslaitosten hallittuihin päästölähteisiin verrattuna huomattavasti vaikeampaa. Kiviainestuotannon melu- ja pölyvaikutuksia vähennetään ensisijaisesti toimintojen sijoittelulla sekä käyttämällä vettä pölynsidontaan. Laitetekniset ratkaisut ovat kehittyneet viime vuosina, mutta edelleen niiden toimivuudessa on parannettavaa. Menetelmien soveltuvuudesta murskaustoimintaan Suomen oloissa tarvitaan vielä lisää tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa. Laitetekniikan ja tuotantomenetelmien ohella toiminnan huolellinen suunnittelu, ympäristöriskien tunnistaminen ja niihin varautuminen, henkilöstön osaaminen sekä yrityksen toimintakulttuuri ovat ympäristöasioiden hallinnassa keskeisessä asemassa. Tuotantoalueilla työsuojeluun panostaminen tukee monilta osin myös ympäristöasioiden hallintaa. Yksittäisellä kiviainestuotantoalueella kustannustehokkaat ja toteuttamiskelpoiset ratkaisut ovat aina riippuvaisia myös tuotantoalueen sijaintipaikasta ja lähiympäristöstä.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2014
    Suomessa on noin 2000 käytössä olevaa soranottoaluetta ja kymmeniä tuhansia ottoalueita, joilla toiminta on päättynyt. Soranottoalueet ja vedenhankinnan kannalta merkittävät pohjavesialueet sijaitsevat usein samoissa sora- ja hiekkamuodostumissa. Soranotto voi vaikuttaa pohjavesiolosuhteisiin sekä veden käsittelytarpeeseen pohjavedenottamoilla. Soranottoalueella pohjavesi on yleensä alttiimpi määrä- ja laatumuutoksille kuin luonnontilaisilla alueilla. Muutosten suuruuteen ja niistä palautumiseen vaikuttavat alueen pohjavesiolosuhteet, ottoalueen laajuus, pohjaveden pinnan yläpuolelle jätetyn suojakerroksen paksuus sekä ottoalueen jälkihoito ja -käyttö. Raportissa tarkastellaan soranoton pitkäaikaisia vaikutuksia pohjaveden laatuun 11 soranottoalueella eri puolilla Suomea. Pisimmät seurantajaksot käsittävät vuodet 1985 – 2013. Raportissa on lisäksi esitetty soranottoalueiden jälkihoitotutkimuksen tulokset sekä yleiskuvaus pohjaveden laadusta ja suojelusta soranottoalueilla.
  • Orvomaa, Mirjam (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 40/2008
    Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena oli selvittää pohjavedenottamoiden suoja-alueiden sijainti, maankäyttöä sekä suojelumääräysten toteutumista ympäristö- ja maa-ainesottoluvissa. Pohjavedenottamokohtaiset suoja-alueet olivat ensimmäinen keino suojella pohjavesiä vesilain voimaantulosta vuodesta 1961 lähtien. Pääosa suoja-aluepäätöksistä on tehty jo yli 20 vuotta sitten. Suomessa on noin 230 pohjavedenottamoa joilla on vesilain mukainen suoja-alue. Ottamotoiminta oli edelleen käynnissä noin 80 % suoja-alueilla sijaitsevista pohjavedenottamoissa. Suoja-alueen laajuus oli usein sidoksissa pohjavesialueen kokoon, mutta poikkeuksiakin löytyy. Pinta-alat vaihtelivat muutamasta hehtaarista ja tuhanteen hehtaarin. Suoja-alueita ei ole rajattu aina hydrologisin perustein, vaan rajaukset perustuivat osittain kiinteistörajoihin. Suoja-alueelle määrättiin toiminnallisia rajoituksia, joiden tavoitteena oli ylläpitää pohjaveden hyvää laatua. Verratessa muutoksia suoja-alueiden määräyksissä vuosikymmenten välillä voidaan todeta, että ne olivat tiukentuneet myöntämisajankohdan voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Pohjavettä vaarantavia riskitekijöitä oli usein sallittu sijoitettavaksi suoja-alueiden välittömään läheisyyteen ja ne saattoivat sijaita vedenottamon muodostumisalueella vaikka ne eivät sijoittuneet suoja-alueelle. Maankäyttömuodot olivat muuttuneet riskialttiimmaksi useilla suoja-alueilla. Kaavoituksessa vedenottamoiden suoja-alueita ei oltu erikseen mainittu. Pohjavedenottamoiden suoja-alueille myönnetyissä ympäristöluvissa oli vain osassa otettu huomioon suoja-alue ja sen määräykset. Suoja-alueilla sijaitsi useita satoja vanhoja maa-ainesottoalueita. Lisäksi voimassa olevia maa-ainesottamislupia oli noin 60 kpl. Uusimmat alueille myönnetyt luvat olivat voimassa 2020-luvun alkuun asti. 1990-luvun puolivälin jälkeen suoja-alueita on perustettu vähän osittain niiden rinnalle tulleen suojelusuunnitelmien vuoksi. Vedenottamoiden suoja-alueista 74 oli sellaisia joille on myös laadittu pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Suoja-alueiden muodostamisen tarpeellisuudesta lainsäädännön ja vesipuitedirektiivin suojelutavoitteiden parantuneessa nykytilanteessa voidaan tutkimuksen johtopäätöksenä todeta, että suoja-alueen perustaminen on edelleen toimiva vaihtoehto pohjaveden suojelemiseksi.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2006
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 1997)
    Suomen ympäristö 54