Browsing by Subject "maahanmuuttopolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Kolu, Emma (Helsingin yliopisto, 2017)
    Concerning immigration and refugee issues, in politics, media and research, often the focus seems to be from an administrational point of view only the asylum process. However, especially in administration, refugee reception does not end in asylum decisions. This study examines organizational decision-making and public policy formation in the case of Finnish refugee reception, after granted residence permits. Instead of political decision-making, the focus is on how the issue is dealt with before authoritative politics, on the ministry level. The particular interest is municipal refugee resettlement, complemented with questions of ministry division of labor and connections between administrational and political levels, which emerged during the analysis. The time perspective is from the 1970s, the start of modern refugee reception, until today. The theoretical background is in the bounded rationality paradigm of organizational decision-making theories. The framework is more specifically a combination of the garbage can theory by Cohen, March and Olsen, and the agendas and alternatives approach to policy formation processes by Kingdon. The study analyses general development and 11 decision situations more closely. The ministry level documents of these situations are analyzed through interpretive content analysis, with coding and a strive to thick analysis. Based on the theories, load, effectivity, access structure, participation, agenda and the problems and solutions are looked at. After reflecting the streams and structures of this considered organized anarchy, it is concluded, that the long-term development path of refugee reception administration can not be seen as a classically rational and efficient progress, but more of a coincidental, chaotic and stalled process. Changes either go back and forth, like the responsible ministry, or stay very still, like the municipal resettlement compensation system. Even though solutions claimed to address problems and despite decisions, many problems persisted and resurfaced often. Decision-making is not only an activity of solving problems, but a collection of separate streams. There were problems looking for solutions and decision situations, but also decision situations looking for problems and solutions, and solutions looking for situations and problems. According to this analysis the process and outcomes are affected by features, such as context, load and structures. The theoretical background provided suitable concepts and definitions to examine this type of ambiguous policy field, with multiple actors, problems and solutions, and complex relations to politics. The strength of this framework is especially in distinguishing elements.
  • Pajari-Xiang, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    The one-child policy of the People’s Republic of China created an entire generation of Chinese only-children, who have migrated abroad more often than any previous generation. However, despite the increased emigration, alongside the aging population, the Chinese elderly care system relies on the inputs of children. Therefore, there is a fundamental conflict between the filial intergenerational caregiving responsibilities and international migration processes, although some caregiving forms may be exchanged from a distance. This master’s thesis investigates how the Chinese first-generation only-child migrants who live in Finland experience caring for their parents in China. The research questions are: How do Chinese one-child transnational families practice transnational caregiving? What are the expectations and possibilities concerning caregiving? What are the elderly care arrangements like for the parents? The theoretical framework of this study consists of three dimensions of transnational caregiving: care circulation approach, transnational caregiving types, and the capacity, obligation, and negotiated commitment as factors that explain the practices of transnational caregiving. The research data consists of nine semi-structured interviews of Chinese migrants of the only-child generation. The analysis method is qualitative theory-guided content analysis. The results suggest that Chinese migrants and their parents practice transnational caregiving by exchanging emotional support. The migrants experience that their possibilities to provide care to their parents are limited. However, providing care is a cultural obligation. The future elderly care arrangements of the parents are unclear, which makes the situation stressful for the migrants. The situation is also frustrating as ideal options for arranging elderly care are lacking. If the migrants return to China to provide elderly care to their parents, they are forced to make sacrifices with their work and family. However, if they do not return to China, the alternative options of relying on institutional elderly care or hiring a maid or a nurse are not ideal either. Although the migrants value filial traditions, they desperately demand societal and policy changes that would allow them to plan the future elderly care of their parents. Based on the results, there is a demand for establishing more quality institutional elderly care services in China. There is also a need for the Finnish migration policy to allow family-based old-age migration, as some other countries do. Overall, in the current situation, the national policymaking in Finland and in China does not recognize the needs of transnational families and transnational caregivers.
  • Hakulinen, Juuli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan koordinaatiota kahden tapaustutkimuksen avulla. Empiirinen osuus koskee vuonna 2018 hyväksyttyä YK:n siirtolaissopimusta (Global Compact for Migration) ja sen hyväksymiseen johtaneita neuvotteluja Itävallan ja Suomen näkökulmista. Teeman tutkiminen on tärkeää, koska muuttoliikepolitiikka kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Vuonna 2015 ”muuttoliikekriisi” koetteli Eurooppaa, minkä seurauksena viimeistään EU-maat ja koko unionin yhdessä alkoi kiinnittää huomiota muuttoliikepolitiikan koordinointiin myös ylikansallisesti. Tutkielmassa kysytään ensiksikin, millainen oli prosessi Euroopassa, joka johti sopimuksen syntyyn; toiseksi, miten valittu teoria toimii sen selittäjänä; kolmanneksi, miten teorian selitysvoimaa voisi parantaa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Andrew Moravcsikin kehittämä EU:n integraatioteoria, liberaali hallitustenvälisyys. Teorian keskeinen väite on se, että valtioiden preferenssit määrittävät sopimusten lopputulokset ja preferenssit muodostuvat äänestäjien painostuksen vuoksi. Menetelmänä tutkielmassa käytetään prosessin jäljittämistä, jolla sekä kuvataan narratiivi siirtolaissopimuksen neuvotteluista, testataan teoriaa että etsitään tapoja parantaa teorian toimivuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että sopimuksen neuvotteluprosessi aiheutti merkittävää hajaannusta EU:ssa. Euroopassa kiersi sopimuksesta runsaasti väärää tietoa, mikä saattoi vaikuttaa sen vastaanottoon. EU:n oli ollut tarkoitus yhtenä rintamana hyväksyä sopimus, mutta niin ei käynyt, mikä oli Euroopalle arvovaltatappio. Tutkituista tapauksista Itävalta irtautui neuvotteluprosessista kalkkiviivoilla, kun taas Suomi sitoutui sopimukseen painostuksesta huolimatta. Molemmissa maissa oikeistopopulistiset puolueet vastustivat sopimusta. Analyysin perusteella liberaali hallitustenvälisyys vaikuttaa toimivan selittäjänä, mutta epätäydellisesti. Suurimmat ongelmat ovat preferenssien muodostumisessa. Analyysin perusteella ei ole myöskään lainkaan selvää, toimiko neuvottelujen hyötyjen jakautuminen niin kuin LI ennustaisi. Tukea teorialle tulee siitä, että analyysin perusteella valtiot todella ovat tärkeimmät toimijat kansainvälisissä neuvotteluissa ja että poliittisesti herkissä aiheissa valtiot eivät luovuta suvereniteettiaan pois kuin minimaalisesti. Koska vaikuttaa siltä, että teorian preferenssien muodostumista koskeva kohta ei toimi tutkitun laisissa tapauksissa, tulisi teorian parantamiseksi tarkentaa missä tapauksissa äänestäjien painostus ei määrää kansallisia kantoja. Vastausta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi suunnasta, jossa arvoille ja normeille annetaan suurempi painoarvo kansainvälisessä politiikassa.
  • Keihänen, Elina (Helsingfors universitet, 2017)
    Suomesta Kanadaan muutti vuosina 1945-1960 noin 17 000 siirtolaista, mikä joukko oli osa viimeistä Pohjois-Amerikkaan suuntautuvaa suurta muuttoliikettä. Vuoden 1951 väestönlaskennassa suomalaisten määrä oli 43 745, ja vuoteen 1961 mennessä määränsä nousi 59 436:een. 1960-luvulle tultaessa Suomesta Kanadaan suuntautunut siirtolaisuus väheni merkittävästi. Aiemmassa tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten siirtolaiseksi lähtöpäätöksen syitä, heidän sopeutumistaan Kanadaan sekä paluumuuttoa Suomeen erilaisten kotimaahan liittyvien työntötekijöiden ja kohdemaahan liittyvien vetotekijöiden valossa. Omassa työssäni tarkastelen sitä, kuinka Kanadan siirtolaisuuspolitiikka vaikutti suomalaisten osalta maahantulon kontrolliin, pysyvään oleskeluun ja kansalaisuuteen. Kanadan siirtolaispolitiikalla oli voimakas ohjaava vaikutus suomalaisyhteisön kehitykseen, ja suomalaisten siirtolaisuus korreloi vahvasti vastaavan aikakauden yleisiä siirtolaisuustilastoja. Kanadan valtio omaksui toisen maailmansodan jälkeen aiempaa suuremman roolin myös erilaisissa siirtolaisten sopeutumiseen liittyvissä tekijöissä, kuten paikallisen kielen oppimisessa, toimeentulon turvaamisessa ja kansalaisuuden hankkimisen edistämisessä. Kanadan vuonna 1947 hyväksymän kansalaisuuslain myötä Kanadalla oli oma, Britanniasta erillinen kansalaisuus, mikä mahdollisti identiteettipolitiikan harjoittamisen Kanadan kansalaisuuden puitteissa. Eri etnisten ryhmien ja ryhmittymien merkittävä rooli sopeutumisessa tunnustettiin viranomaisten taholta, ja Kanadassa etsittiin uusia lähestymistapoja vastaamaan yhä heterogeenisemmäksi muuttuvan yhteiskunnan tarpeita. Myös etnisten ryhmien haluun säilyttää omia kulttuuripiirteitä suhtauduttiin aiempaa myönteisemmin, mikäli nämä piirteet eivät olleet ristiriidassa kanadalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Suomalaisyhteisön kehitykseen vaikutti voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen saapuneiden siirtolaisten oikeistolainen ajatusmaailma, missä taustalla oli muun muassa siirtolaislainsäädäntöön sisältyneet toimet kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Konservatiivista aatemaailmaa edustava toiminta syrjäytti asteittain yhteisössä aiemmin voimakkaan vasemmistolaisen toiminnan, ja leimallista toisen maailman jälkeiselle ajanjaksolle oli painottuminen kulttuuritoimintaan. Siirtolaisuus vaikutti merkittävällä tavalla myös Kanadan ja Suomen suhteiden kehitykseen. Suomi omaksui 1950-luvulla aktiivisen roolin suhteessa siirtolaisuuteen ja ulkosuomalaistoimintaan. Kylmän sodan ilmapiirissä Suomen lähetystö ei kuitenkaan voinut noudattaa täydellistä puolueettomuutta ja tasapuolisuutta suhteessa Kanadan suomalaisyhteisön toimintaan. Suomalaisyhteisön muiden ristiriitojen ohella sekä Kanadan että Suomen viranomaistoiminta vaikutti siihen, että maan suomalaisyhteisön jo 1900-luvun alussa syntynyt syvä jakautuminen jatkui aina 2000-luvulle saakka. Tämä heikensi myös suomalaisten mahdollisuuksia omaksua yhteisesti hyväksytty suomalainen identiteetti osana Kanadan etnistä mosaiikkia.
  • Salmenhaara, Perttu (2004)
    Object of the research is immigration political rhetoric and policy implementation in Finland between 1998 and 2004. The time period was fruitful for such research, since during this time the first steps toward common European migration policy were taken, implementation of national integration legislation begun, and discrimination legislation was reformed. At the same time begun a public and administrative discussion about ageing of the population and need for both 'replacement migration' as well as skilled labour from EU member states and third countries. A separate debate about asylum seekers' protection of law has been going on for several years in the public media, as well as between the State of Finland and the United Nations. The aim of the study is to evaluate the concept of 'proactive' immigration policy, represented by the outlines of common EU immigration policy, and evaluate how the developments in Finnish immigration policy between 19982004 corresponded to the objectives of 'proactive' premises. Research methods include argumentation analysis and analysis of policy implementation (outspoken goals / evaluation of effects). Theoretical context was social constructionism and so-called new rhetoric. The results include a Finnish language definition of the concept of proactive immigration policy, and a contradictory concept called reactive immigration policy. Proactivity seeks to prepare in advance to changes that happen in the object of policy and is connected to trans-national approach to international migration and to comprehensive management of immigration (reflective policy). Reactivity is connected to nation-state-based administration, in which immigration as such is seen as a threat since its definitions are connected to security discourses and to a Westfalenian judicial tradition (reflexive policy). Data that was used in the research, include administrative documents, Finnish and EU policy papers, evaluation reports, discussion papers, national and community legislation, official communication between the State of Finland and the United Nations and Council of Europe, press releases, newspaper articles and existing research literature.
  • Vainiola, Marika (2007)
    Tutkielmassani tarkastellaan koulutuksen vaikutusta ruotsalaisten ja suomalaisten monikulttuurisuusasenteisiin. Aineistona on Euroopan Sosiaalitutkimus 2002/2003 (ESS). Vaikka ruotsalainen ja suomalainen yhteiskunta muistuttavat rakenteeltaan hyvin paljon toisiaan, niillä on erilainen maahanmuuttohistoria. Ruotsi on ollut maahanmuuton ja etenkin monikulttuurisuuspolitiikan edelläkävijä Euroopassa, kun taas Suomi on vasta 1990-luvun taitteessa alkanut muotoutua monikulttuuriseksi maaksi. Suomen maahan-muuttajaväestö tulee edelleen kasvamaan etenkin, jos ennakoitua työvoimapulaa paikataan maahanmuuttajilla. Monikulttuurisuutta voidaan tutkia joko maahanmuuttajien tai valtaväestön näkökulmasta. Monikulttuurisuus ei ole vain maahanmuuttajien asia vaan koko yhteiskunnan, siksi on tarkeää tarkastella valtavaestön asenteita maahanmuuttajia kohtaan (Integra-tionsverket 2002, 60). Tämä on lahtökohta tutkimuksessani, sillä se mitä maahanmuuttopoliittista linjaa maa seuraa, riippuu suuresti valtaväestön asenteista. Kiristyvät asenteet tarkoittavat usein kireampää maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikkaa, mikä on ollut viime vuosina nähtävissä koko Euroopan mittakaavassa. Monikulttuurisuusasenteita selitän koulutuksella pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin koulutuksen on monissa tutkimuksissa katsottu parhaiten selittävän asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Toiseksi koulutuksen merkitysta on korostettu suvaitsevien asenteiden tuottajana. Tämän takia on tarkeää tutkia koulutuksen merkitystä monikulttuurisuusasenteiden vaihtelussa, koska tulosten perusteella voidaan kartoittaa myös keinoja ennakkoluulojen vähentamiseksi. Asennetutkimuksien merkitys voidaan kyseenalaistaa. Voidaan miettiä, kuinka paljon asenteet selittävät arkipäivän kohtaamisissa todellista käytöstä ja suhtautumistapaa eri kulttuureista tuleviin ihmisiin. Asenteiden ja kaytöksen voidaan nähdä kulkevan käsi kädessä, ja toisaalta voidaan nähdä asenteiden muuttaminen lähes mahdottomaksi ja käyttäytymisen kontrolli mahdolliseksi. Esimerkiksi, jos tietyntyyppistä käytöstä sanktioidaan, käytös yleensä muuttuu, muuttuivatpa asenteet taustalla tai ei. Lisäksi voidaan vähätellä asenteiden merkitystä yleensä, sillä ajatukset eivät loukkaa yhtä paljon kuin teot. (Forsander et al. 2001, 175-176.)
  • Vuorio, Anna-Maija Katriina (2007)
    Euroopan unioni on aina yhteisten sisämarkkinoiden ja vapaan liikkuvuuden alueen luomisesta lähtien korostanut tarvetta turvata ulkoisia rajojaan sisäisen turvallisuuden takaamiseksi. Kansainväliset muuttoliikkeet vaikuttavat Euroopan unionin yhteiskunnalliseen rakenteeseen, taloudelliseen hyvinvointiin ja poliittiseen ilmastoon. Kylmän sodan ja syyskuun 11. päivän jälkeisessä maailmanjärjestelmässä uhkakuvien painopiste on siirtynyt pois realistisen koulukunnan voimapoliittisista painotuksista sosiaalisen ja taloudellisen sektorin uhkakuviin, jotka liittyvät muun muassa kulttuurisen yhtenäisyyden murenemiseen, kansalaisuudettomuuteen, taloudelliseen rappioon ja valtion itsemääräämisoikeuden katoamiseen. Maahanmuuton hallinnalla pyritään EU:n jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on hallita unionin ulkopuolelta tulevia muuttoliikkeitä. Tässä pro gradu –tutkimuksessa maahanmuuton hallintaa lähestytään Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian avulla. Maahanmuuttoa tutkitaan sosiaalisesti rakentuvana turvallisuuskysymyksenä. Tutkimuskohteena ovat maahanmuuton turvallistamisesta esitetyt diskurssit ja se, miten diskurssit siirtyvät hallinnollisesti osaksi maahanmuuton hallinnan mekanismeja. Turvallistamisdiskursseja tutkitaan Ayse Ceyhanin ja Anastassia Tsoukalan esittelemien maahanmuuton neljän turvallistamisdiskurssin avulla. Turvallistamisen politiikkaa tutkitaan hallinnollisina ulossulkemisen ja sisään ottamisen keinoina. Maahanmuuton hallinnan tutkiminen teknologisena ja institutionaalisena turvallisuustoimena laajentaa ymmärrystä turvallisuuspolitiikan uusista keinoista ja toimijoista. Työ perustuu kriittisen turvallisuustutkimuksen teoriakirjallisuuteen. Kööpenhaminan koulukunnan lisäksi työ on saanut paljon vaikutteita Didier Bigon, Jef Huysmansin ja Christine Boswellin tutkimuksista. Maahanmuuton turvallistamisesta esitettyjä diskursseja ja maahanmuuton hallinnan ulossulkemisen ja sisään ottamisen keinoja tutkitaan Euroopan komission vuosittaisten tiedonantojen ja ohjelmien, neuvoston direktiivien ja yhteisön maahanmuuttopoliittisten strategioiden ja sopimusten (Amsterdamin sopimus, Haagin ohjelma, Laekenin sopimus, Euroopan turvallisuusstrategia) avulla. Työssä ei pyritä todistamaan tiettyä turvallistamisen teoriaa oikeaksi tai vääräksi, eikä työssä oteta kantaa siihen, perustuuko maahanmuuton hallinnan turvallistaminen todellisiin vai kuviteltuihin turvallisuusuhkiin. Työssä halutaan saada syvällinen ymmärrys turvallistamisen käytännöistä ja siitä, miten ihmisten liikkuvuudesta voidaan rakentaa diskursiivia käsityksiä uhista ja vaaroista, ja miten käsitykset hallinnollisesti yhdistetään laajempiin kansainvälisen turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.
  • Herneaho, Irina (2018)
    Artikkeli tarkastelee, millaisin kielellisin keinoin maahanmuuttoa kuvataan kevään 2015 eduskuntavaalimateriaaleissa. Tutkimus pohjautuu kriittisen diskurssintutkimuksen viitekehykseen, jossa kiinnostus kohdistuu erityisesti diskurssin rooliin eriarvoisuuden ja dominoivien valtasuhteiden tuottamisessa ja haastamisessa. Aineisto koostuu eduskuntapuolueiden vuoden 2015 vaaliohjelmien maahanmuuttoa käsittelevistä osista sekä perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta. Artikkelissa analysoidaan, millaisia maahanmuuttoon liittyviä diskursseja aineistosta on tulkittavissa ja millaisin kielellisin keinoin diskursseja rakennetaan. Analyysin perusteella aineistosta on tulkittavissa neljä eri maahanmuuttodiskurssia, jotka ovat yleisyysjärjestyksessä talous-, ihmisoikeus- ja turvallisuusdiskurssi sekä nationalistinen diskurssi. Näistä hierarkkisia valtasuhteita vastustamaan asettuu ihmisoikeusdiskurssi, jossa maahanmuuttoa tarkastellaan sekä maahanmuuttajien oikeuksien että Suomen velvollisuuksien näkökulmasta. Talousdiskurssi puolestaan edustaa hegemonista merkityksellistämisen tapaa, sillä jokainen puolue käsittelee maahanmuuttoa taloudellisena kysymyksenä. Diskurssin sisällä on kuitenkin variaatiota siinä, esitetäänkö maahanmuutto kansantalouden kannalta hyödyllisenä vai haitallisena ilmiönä. Taloudellisilla argumenteilla perustellaan sekä maahanmuuton helpottamista että sen rajoittamista. Maahanmuutosta luodaan uhkaavaa kuvaa myös turvallisuusdiskurssissa sekä nationalistisessa diskurssissa, joista molempia käytetään legitimoimaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Turvallisuusdiskurssissa konstruoidut uhat ovat konkreettisia, kuten rikollisuutta ja terrorismia. Nationalistisessa diskurssissa kyse on symbolisesta uhasta, jonka esitetään juontuvan maahanmuuttajien oletetusta erilaisuudesta ja sopeutumattomuudesta suomalaiseen yhteiskuntaan.
  • Karkkunen, Nelli (2007)
    Tutkimuksen aiheena on maahanmuuttohallinnot Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla Suomen ja Ruotsin maahanmuuttohallintoja hallintojärjestelmäanalyysin näkökulmasta ja selvittää, miten maiden maahanmuuttopolitiikkojen organisointitavat eroavat toisistaan. Tutkimusstrategia on vertaileva ja tutkimusasetelma mahdollisimman samanlaiset tapaukset. Tutkimusmenetelmä on laadullinen. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Mäenpään (1979) teoriaa keskusvirasto- ja ministeriöhallintojärjestelmistä valtionhallinnossa. Teoriassa pääpaino on valtiokoneiston hallintoelinten toimivaltasuhteissa, niiden asiallisissa ja asteellisissa toimivaltasuhteissa. Maahanmuuttohallintojen organisointitapojen selvittämisessä toimivaltasuhteilla on suuri merkitys: Asiallinen toimivalta määrittää hallintoelinten tehtäväjaon, asteellinen toimivalta sen, mitkä hallintoelimet voivat ohjata toisten elinten toimintaa ja puuttua siihen. Asteellinen toimivalta osoittaa myös hallintoelimen organisatorisen aseman suhteessa muihin hallintoelimiin. Tutkimuksessa paneudutaan horisontaalisen ja vertikaalisen koordinoinnin ongelmiin toimivallan käsitteiden avulla. Mäenpään teorian mukaan keskusvirastohallintojärjestelmälle on luonteenomaista asteellisen toimivallan jäykkyys, joka ilmenee erityisesti keskusviraston ja ministeriön välillä. Ministeriöhallintomallille on luonteenomaista siihen liittyvä hallintokoneiston organisatorinen keskitys. Teorian mukaan ministeriöhallintojärjestelmä ja keskusvirastohallintojärjestelmä eroavat toisistaan hallintoelinten toimivaltasuhteiden osalta. Tutkimuksessa oletetaan, että hallintojärjestelmät vaikuttavat maahanmuuttohallintojen organisointitapoihin. Maahanmuuttopolitiikkaa tarkastellaan etupäässä monikulttuurisuutta ja pohditaan siihen liittyviä ideologioita sekä filosofiaa muun muassa liberalismi – realismi -akselilla. Kotouttamispolitiikan osalta huomio kiinnittyy maahanmuuttajien oikeuksiin ja kansalaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Mitä politiikalle tarkoittaa se tosiseikka, että yhteiskunta on etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen? Miten maahanmuuttohallinnot Suomessa ja Ruotsissa ovat pystyneet vastaamaan nykypäivän haasteisiin? Suomi on ministeriöhallintojärjestelmän maa. Maahanmuuttohallinnossa vertikaalinen koordinointi on niin kutsutussa kahden pilarin mallissamme selkeästi organisoitu. Horisontaalinen koordinointi ministeriöiden välillä on sitä vastoin ongelmallisempaa: poikkihallinnollisuus ei toimi joustavasti. Ruotsin keskusvirastohallintojärjestelmässä horisontaalinen koordinointi maahanmuuttoasioissa on paremmin organisoitu kuin Suomessa: maahanmuuttovirasto ja integraatiovirasto, joiden tehtäväalueet ovat selkeät, hoitavat keskitetysti maahanmuuttohallinnon omalla alueellaan. Ongelmia tuottaa vertikaalinen koordinointi, koska ministeriohjauksen puuttuessa poliittinen vastuu maahanmuuttoasioiden koordinoinnista ei ole yhdellä, selkeällä taholla. Tutkimustulokset osoittavat, että hallintojärjestelmän ja maahanmuuttopolitiikan organisointitavan välillä vallitsee kausaalisuhde. Tärkeimpiä tutkimuksessa käytettyjä lähteitä ovat Mäenpään (1979) teos Keskusviraston asema valtionhallinnossa, Valtion keskushallintokomitean I (1975) ja II (1978) osamietintö, Lepolan (2000) teos Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi, Geddesin (ed.) (2003) teos The Politics of Migration and Immigration in Europe, Rexin & Singhin (ed.,) (2004) kokoomateos Governance in Multicultural Societies ja Lavenexin (2001) teos The Europeanisation of Refugee Policies: Between human rights and internal security.
  • Somervaara, Santeri (Helsingfors universitet, 2017)
    Vuonna 2015 Suomessa alkoi niin kutsuttu pakolaiskriisi, joka näkyi vahvasti julkisessa keskustelussa yhteiskunnassa. Keskustelusta saattoi havaita selvän jakolinjan turvapaikanhakijoihin myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien välillä. Ajoittain keskustelussa esiintyi väitteitä kansanedustajien tiukentuneista maahanmuuttolinjauksista pakolaiskriisin aikana. Samanaikaisesti esitettiin väitteitä, että aikaisemmin vallinnut poliittinen ilmapiiri on johtanut vapaampaan maahanmuuttopolitiikkaan. Tässä tutkielmassa paneudutaan eduskunnassa esiintyneeseen vastaavaan jakolinjaan, ja miten se on mahdollisesti ilmennyt. Tarkastelun alla on, minkälaista keskustelu on ollut maahanmuutosta pakolaiskriisin aikana ja ennen sitä. Tätä varten tutkielmassa tehdään ajallista vertailua eduskunnassa esiintyneissä maahanmuuttokehyksissä. Tutkielmassa hyödynnetään kehysteoriaa, jonka avulla selvitetään minkälaisia kansanedustajien kirjallisissa kysymyksissä esiintyneet kehykset ovat, ja miten ne eroavat eri ajanjaksojen välillä. Kehyksien avulla on mahdollista selvittää, miten kansanedustajat ovat itse tulkinneet maahanmuuttoa, sekä minkälaisen tulkinnan he ovat halunneet välittää muille kansanedustajille ja vastaanottajille. Teoreettinen viitekehys koostuu aikaisemmasta kehystutkimuksesta, sekä tarkemmin maahanmuutosta tehdystä kehystutkimuksesta. Tutkielman analyysissa käytetään jo olemassa olevaa maahanmuuttokehysten kategorisointia. Aineisto koostuu kansanedustajien maahanmuutosta tehdyistä kirjallisista kysymyksistä. Analyysissa tarkastellaan kahta eri ajanjaksoa, pakolaiskriisiä ja vuosia 2004–2006, sekä vertaillaan niissä esiintyneitä maahanmuuttokehyksiä keskenään. Menetelmänä analyysissa käytetään sisällönanalyysia, jonka avulla kansanedustajien kirjallisista kysymyksistä etsitään siinä esiintyneitä maahanmuuttokehyksiä. Analyysissa havaittiin eroavaisuuksia vuosien 2004–2006 ja pakolaiskriisin aikaisissa maahanmuuttokehyksissä. Vuosina 2004–2006 painottuivat kehykset, joissa tahdottiin parantaa maahanmuuttajien asemaa yhteiskunnassa, ja maahanmuuttajat nähtiin myönteisenä resurssina yhteiskunnan toiminnan kannalta. Toisaalta vuosina 2004–2006 esitettiin myös, että ulkomaalainen työvoima voi olla uhka suomalaisille työmarkkinoille. Pakolaiskriisin aikana ilmeni myös huoli maahanmuuttajien, lähinnä turvapaikanhakijoiden, aseman heikkenemisestä. Kuitenkin kyseisten kehysten määrä laski selvästi vuosista 2004–2006, ja niiden osuus kaikista esiintyneistä kehyksistä pakolaiskriisin aikana oli selvästi vähäisempi. Pakolaiskriisin myötä kirjallisissa kysymyksissä esiintyi entistä enemmän maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuvia kehyksiä. Aineistossa näkyi pakolaiskriisin aikana selvästi enemmän huoli turvallisuustilanteen heikkenemisestä ja sosiaaliturvajärjestelmän hyväksikäytöstä. Pakolaiskriisin myötä on tapahtunut selkeä muutos kirjallisissa kysymyksissä esiintyneissä maahanmuuttokehyksissä. Muutos on voinut tapahtua eri syistä, yksi syy on perussuomalaisten kansaedustajien määrän merkittävä kasvu, sillä perussuomalaiset ovat profiloituneet maahanmuuttoa vastustavana liikkeenä. Toiseksi taloudellinen tilanne Suomessa on ollut heikko pakolaiskriisin aikana, millä voi nähdä olevan vaikutusta kansanedustajien halukkuuteen puolustaa vapaampaa maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa on esiintynyt pakolaiskriisin aikana selvästi enemmän kriittisiä linjauksia, joita ei ole aikaisemmin hirveästi havaittavissa aineiston vertailukohdasta. Aikaisempi yksipuoliselta vaikuttava maahanmuuttopoliittinen linjaveto eduskunnassa on saattanut aiheuttaa kriittisten äänenpainojen määrän kasvun, sillä kriittiselle maahanmuuttolinjalle on voitu nähty olevan poliittista tilausta kansalaisten keskuudessa.
  • Ihatsu, Heli (2005)
    Tämän tutkielman tutkimuskohde on maahanmuuttopolitiikka Kanadassa ja Suomessa. Kanada on niin sanottu klassisen siirtolaisuuden maa, jossa siirtolaisuuden perinteet ovat vahvat. Kanada on kuitenkin vienyt maahanmuuttopolitiikkansa vielä paljon pidemmälle vastaanottamalla yhä vuosittain 200 000–200 500 maahanmuuttajaa. Kanada on myös ensimmäisenä valtiona maailmassa kirjannut monikulttuurisuuspolitiikan perustuslakiinsa. Kanada onkin hyvin monikulttuurinen maa ja onnistunut maahanmuuttopolitiikka näkyy maahanmuuttajien sopeutumisena sekä sitoutumisena Kanadalaiseen yhteiskuntaan. Suomi taas on pitkään harjoittanut hyvin eristäytynyttä maahanmuuttopolitiikkaa. 1990-luvulla maahanmuuttajien määrät ovat Suomessa kuitenkin moninkertaistuneet aikaisempiin vuosiin verrattuna ja Suomi on myös alkanut vastaanottaa vuosittain kiintiöpakolaisia. Suuri osa suomen maahanmuuttajista onkin tullut maahan pakolaisina, turvapaikanhakijoina tai paluumuuttajan statuksella. Vasta viime aikoina Suomessa on herännyt keskustelua työvoimapoliittisesta maahanmuutosta. Pikku hiljaa maahanmuuttajat aletaan Suomessakin nähdä voimavarana eikä uhkana. Maahanmuuttopolitiikalla on kuitenkin haasteita, jotta Suomeen saapuisi oikeanlaista työvoimaa ja jotta tulijat sopeutuisivat Suomalaiseen yhteiskuntaan, oppisivat kielen, saisivat töitä jne. Tällä hetkellä Suomessa on havaittavissa asenneongelma maahanmuuttajia kohtaan. Esimerkiksi työttömyys on moninkertaista maahanmuuttajien keskuudessa verrattuna valtaväestöön. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla näiden kahden valtion harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa ja pohtia sopisiko Kanadan malli kenties Suomeen. Tässä tutkimuksessa on pyritty ottamaan huomioon myös ne seikat, jotka Suomessa vaativat huomiota maahanmuuttopolitiikassa. Tällaisia ovat muun muassa suomalaisten asenneilmapiiri maahanmuuttajia kohtaan, maahanmuuttajien eristäytyminen yhteiskunnasta omiin yhteisöihinsä, maahanmuuttajien korkea työttömyys ja toisaalta haasteet saada Suomeen tarpeeksi oikeanlaista työvoimaa korvaamaan ikääntyvää ja eläköityvää väestöä. Lähestymistapa tässä tutkielmassa on institutionaalinen ja tutkimusmenetelmä kuvaileva, induktiivinen, vertaileva analyysi. Lähteinä on käytetty muun muassa ulkomaalaisviraston kotisivuja sekä Kanadan hallituksena alaisia Kanadan kansalaisuus- ja siirtolaisuusasioiden kotisivuja. Lisäksi tärkeällä sijalla ovat olleet Suomessa viime aikoina maahanmuuttopolitiikasta kirjoitetut artikkelit (mm. Forsander, Tanner). Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että maahanmuuttopolitiikka Kanadassa on systemaattista ja järjestäytynyttä kun taas Suomessa maahanmuuttopoliittiset asiat valmistellaan ja käsitellään hajallaan eri virastojen, laitosten ja ministeriöiden alaisuudessa ja yksittäisillä virkamiehillä on asioiden käsittelyssä paljon valtaa. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa tulisi keskittää ja kehittää toimivampaan suuntaan sekä Suomen työmarkkinoita tukevammaksi. Lisäksi maahanmuuttajien kotouttamiseen ja monikulttuurisuuspolitiikkaan tulisi satsata nykyistä enemmän.
  • Missaghi, Änisa (2010)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikan muotoutumista työperusteisesta näkökulmasta suhteessa harjoitettuun kehityspolitiikkaan kolmen vuosikymmenen aikana vuodesta 1980 vuoteen 2009 asti. Tutkielman toinen joskin painoarvoltaan vähäisempi tutkimuskohde on kehitysmaataustaisten maahanmuuttajien työllistyminen Suomessa samalla aikavälillä. Tutkimuksen tarkoituksena on koota yhteen olemassa oleva aineisto edellä kuvatusta maahanmuutto- ja kehityspolitiikan välisestä kehityksestä 1980-2009 väliseltä ajalta ja näin tuoda mahdollisia uusia näkökulmia työperusteisesta maahanmuutosta käytävään diskurssiin. Tutkielman ensisijaisena metodina toimii laadullinen menetelmä, sisällönanalyysi, koska tutkielman pääasiallinen aineisto on kirjallisessa muodossa. Tutkielmassa käytetään erityisesti teoriasidonnaista analyysia. Tärkeimpinä lähteinä tutkielmassa toimivat Suomen hallituksen maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan mietinnöt sekä Suomen hallituksen kehityspoliittiset linjaukset ja ohjelmat. Toisen merkittävän aineiston muodostavat Tilastokeskuksen StatFin -tilastopalvelusta saadut määrälliset tiedot Suomen muuttoliikkeestä ja väestörakenteesta. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty Maahanmuuttoviraston ja Työvoimatoimiston tilastotietoja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii muuttoliikkeen järjestys -teoria. Aineiston analysoinnin perusteella voidaan todeta, että Suomeen suuntautuva työperusteinen muuttoliikkeen järjestys koki perustavanlaatuisen muutoksen 2000-luvun alussa. Muutosprosessi käynnistyi siirtymänä jo 1980-luvulla, kehittyen asteittain läpi 1990-luvun. Se ilmeni vasta vuosikymmen myöhemmin työllisyyden rakenteen muuttuessa suurten ikäluokkien vanhenemisesta johtuen. Tämän kumulatiivisen muutoksen seurauksena tarvittiin lisää työvoimaa, minkä takia Suomen hallitus alkoi aktiivisesti edistää työperusteista maahanmuuttoa. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan pitää sitä, että Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikka työperusteisesta näkökulmasta tarkasteltuna on asteittain lähentynyt harjoitettavaa kehityspolitiikkaa kohtaan. Tämä kolmekymmenvuotinen prosessi voidaan jakaa kolmeen toisistaan selvästi poikkeavaan vaiheeseen. Ensimmäistä vaihetta luonnehtii muotoutuminen. Toiselle vaiheelle ominaista on pysähtynyt edistys ja kolmas vaihe määrittyy hallittuna avoimuutena. Lisäksi kehitysmaataustaisten maahanmuuttajien työllistymisessä on nähtävissä myönteistä kehitystä samalla aikavälillä.
  • Mannerström, Katja (2010)
    Maahanmuutto muodostui Suomessa keskeiseksi vaaliaiheeksi vuoden 2008 kunnallisvaaleissa. Suomessa Perussuomalaiset ovat profiloitunut maahanmuuttoa vastustavaksi puolueeksi.Tässä pro gradu- tutkielmassa tutkitaan vuoden 2008 Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiden maahanmuutton liittyviä poliittisia blogikirjoituksia ja niissä esiintyviä suomalaisuudesta ja maahanmuuttajuudesta luotuja kuvauksia sekä kirjoittajien subjektipositioita (Harré & Langenhove, 1999) suhteessa maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun. Blogeja tutkitaan diskurssianalyyttisestä näkökulmasta (Potter & Wetherell, 1987), jossa tarkastelun kohteena on se kielenkäyttö, jonka kautta sosiaalista todellisuutta jäsennetään ja rakennetaan. Suomalaisuus ja maahanmuuttajuus ovat sosiaalisen konstruktionismin (Burr, 2003) näkökulmasta sosiaalisesti, kielellisesti ja vuorovaikutuksellisesti luotuja ja ylläpidettyjä kategorioita. Identiteettien, niin yksilö- kuin ryhmätasolla katsotaan rakentuvan kielellisesti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Diskurssit ja representaatiot luovat ja mahdollistavat subjekteille erilaisia positioita tässä vuorovaikutuksessa (Harré & van Langenhove, 1999). Kielenkäytössä sanojen merkitykset muotoutuvat niiden vastakohdista ja näin subjektinkin voidaan katsoa rakentuvan ja positioivan itsensä negaatioiden, eli toiseuden kautta (Hall, 1999). Tutkimuksessa analysoidaan suomalaisista ja maahanmuuttajista luotuja konstruktioita tulkintarepertuaareina (Potter & Wetherell, 1987). Analyysiprosessin tuloksena muodostin aineistosta kolme eri tulkintarepertuaaria, joissa konstruoidaan suomalaisuutta ja maahanmuuttajuutta. Ensimmäisessä tulkintarepertuaarissa suomalaisuus rakentuu kuvauksena luonnollisesta kansallisesta yhtenäisyydestä, joka on biologisesti determinoitunutta. Suomalaisuus kuvataan tässä tulkintarepertuaarissa verojen maksamisena, ahkeruutena, tuottavuutena ja rehellisyytenä. Maahanmuuttaja kuvataan näiden ominaisuuksien vastakohtana. Toisessa tulkintarepertuaarissa suomalainen kuvataan hyväntahtoisena junttina, jota niin ”turvapaikkaturisti” kuin poliittinen ja taloudellinen eliitti alistaa ja hyväksikäyttää häikäilemättömistä. Suomi kuvataan epätasa-arvoisena luokkayhteiskuntana, jossa maahanmuuttajat, poliittinen eliitti ja varsinkin suomenruotsalaiset kuvataan haluavan tuhota suomalaisuuden. Kolmas tulkintarepertuaari luo kuvaa maahanmuuttajasta muslimina, joka uhkaa suomalaisuutta tietämättömyydellään ja aggressiivisuudellaan. Muslmimit seuraavat Koraanin oppeja kirjaimellisesti ja toimivat ilman kykyä refleksiiviseen tai itsenäiseen ajatteluun. Muslimimiehet ovat arvaamattomia raiskaajia ja terroristeja kun taas muslimi naiset ja lapset kuvataan uherina. Suomalaisuus näyttäytyy länsimaalaisuutena ja länsimaalaisina arvoina. Identifioin aineistosta kolme eri subjektipositiota, joita kirjoittajat ottavat suhteessa maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun. Ensimmäisessä positiossa kirjoittaja positioi itsensä Järjen ääneksi, joka pyrkii loogisesti, tunteettomasti ja objektiivisesti tarkastelemaan maahanmuuttoa kriittisesti. Toisen subjektiposition olen nimennyt Isänmaan ystäväksi. Isänmaan ystävä taistelee katoavan suomalaisen kulttuurin puolesta ja kuvaa edustavansa oikeata suomalaisuutta ja kansaa. Samalla kirjoittaja positio itsensä median ja poliittisen eliitin ajojahdin ja salaliiton uhriksi. Kolmannessa positiossa, Länsimaisen moraalin edustajana kirjoittaja puhuu itsestään lähinnä länsimaalaisena ja eurooppalaisena. Länsimaisten arvojen ja moraalin puolustaminen muslimeilta on maahanmuuton vastustamisen syy. Samalla kirjoittaja kuvaa edustavansa yleismaailmallisia arvoja, kuten ihmisoikeuksia ja luonnonsuojelua.
  • Enbuska, Marja (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma tarkastelee maaseudulla toteutettuja kotouttamiskäytäntöjä Pirkanmaalla sijaitsevan Punkalaitumen kunnan kautta. Ajallisesti tutkielma sijoittuu vuosiin 2011–2014, jolloin kunnassa oli käynnissä Leader-rahoitteinen Maahanmuuttajat kylille -hanke. Hankkeen yhtenä seurauksena syntyi Punkalaitumen kotouttamismallina tunnettu kotouttamiskäytäntöjen strategia. Tutkielmassa selvitetään, miksi pieni maalaiskunta on ollut kiinnostunut maahanmuuttajien ja erityisesti kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Lisäksi tarkastellaan sitä, mistä kotouttaminen Punkalaitumen kontekstissa on muodostunut. Samalla tutkielmassa avautuu rakenteellinen näkökulma siihen, millaisia päämääriä kotouttamisella suomalaiseen yhteiskuntaan tavoitellaan. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka aineisto koostuu ensinnäkin henkilöhaastatteluista. Lisäksi internetistä on ollut saatavilla videomuotoisia haastatteluja Punkalaitumen maahanmuuttajiin ja kotouttamiseen liittyen. Toinen pääaineisto koostuu paikallislehti Punkalaitumen Sanomien lehtileikkeistä vuosilta 2011–2014. Lisäksi tutkielmassa on käytetty erilaisia kansallisia, alueellisia ja paikallisia ohjelmia, strategioita, hankesuunnitelmia sekä tilinpäätöksiä. Tarkkojen lukumäärien selvittämiseen on käytetty Tilastokeskuksen tietokantaa. Kerätty aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Kansallisessa aluepolitiikassa on 1960-luvulta lähtien tavoiteltu keskittämistä, joka on tarkoittanut palvelujen keskittämistä kasvukeskuksiin, sekä kuntaliitoksia. Toisaalta myös 2000-luvulla maahanmuuttopoliittiset päätökset ja kotouttamislainsäädäntö ovat vaikuttaneet paikallisesti Punkalaitumella. Tutkielman tuloksena voi todeta, että yhtenä ratkaisuna Punkalaitumella on vähenevän väestön ja hiljenevän maaseudun ongelmaan ollut maahanmuuttajien, ennen kaikkea kiintiöpakolaisten, vastaanottaminen kuntaan. Punkalaitumen kotouttamismallin lähtökohtana on ollut ruohonjuuritason työ, joka on rakentunut verkostoista paikallisten toimijoiden, muun muassa yrittäjien kanssa. Lisäksi maahanmuuttajia on pienellä paikkakunnalla pystytty kohtaamaan yksilöllisesti, jossa merkittävää on ollut maahanmuuttotyötä tekevän henkilön persoona ja ammattitaito. Punkalaitumella kotouttaminen on myös sisältänyt tavoitteen maahanmuuttajien ja kantaväestön vastavuoroisesta kohtaamisesta, jota on yritetty saavuttaa esimerkiksi erilaisin yhteisin tapahtumin. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että kotouttamisella on monta tasoa, eikä eri osasten yhteensovittaminen ole tapahtunut helposti. Kielitaidon ja työpaikan saaminen ovat vain yksi osa koko kotouttamisen prosessia. Ne ovat myös ennen kaikkea suomalaisesta näkökulmasta asetettuja kotouttamisen tavoitteita. Punkalaitumella kansallisen tason kotouttamispolitiikka on antanut kotouttamiselle raamit, mutta käytännön työtä on tehty paikallisesti itsenäisesti ja luovasti, jolloin myös maaseutuympäristö on voitu ottaa huomioon.
  • Tulkki, Jaakko (2010)
    Länsi-Eurooppa koki voimakaan taloudellisen kasvun toisen maailmansodan jälkeen. Talouskasvun seurauksena Länsi-Eurooppa veti puoleensa maahanmuuttajia. Taloudellisesti heikot ajat ja etenkin ensimmäinen öljykriisi kuitenkin muuttivat tilannetta ja maahanmuuttoa alettiin rajoittaa Länsi-Euroopassa. 1980-luvulla turvapaikanhakijat muodostivat entistä suuremman osan maahanmuuttajista. 1970-luvulta lähtien eurooppalaiset maahanmuuttovastaiset puolueet onnistuivat keräämään merkittävää kannatusta. Ruotsissa maahanmuuttovastaiset puolueet eivät kuitenkaan onnistuneet keräämään merkittävää menestystä ennen vuotta 1991, kun Ny demokrati -puolue nousi Ruotsin valtiopäiville. Lisäksi 1990-luvulla Sverigedemokraterna -puolue onnistui kasvattamaan kannatustaan. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisten puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa 1990-luvulla ja sitä, miten kyseiset puolueet käyttivät maahanmuuttajia retoriikassaan ja politiikassaan. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, olivatko tutkitut puolueet ns. "yhden asian puolueita", eli keskittyivätkö puolueet ainoastaan maahanmuuton vastustamiseen. Tutkielmassa tarkastellaan puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa suhteessa talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kehitysapuun. Tutkielma on kvalitatiivinen ja pääasiallisena lähdeaineistoina on käytetty puolueiden puolueohjelmia. Lisäksi tutkielmaa varten on luettu kolmea sanomalehteä: Svenska Dagbladet, Sydsvenskan Dagbladet ja Dagens Nyheter. Johtopäätöksenä todetaan, että tutkitut puolueet olivat omaksuneet etnonationalistisen ideologian, johon kuuluu ajatus yhtenäisestä ”kansasta”, joka on myös ”etnisesti” yhteneväinen. Vuonna 1991 perustettu Ny demokrati ei ollut aluksi rasistinen puolue, vaan uusliberalistinen puolue, joka oli lähinnä keskittynyt talouspolitiikkaan. Sisäisten ristiriitojen ja huonon vaalimenestyksen seurauksena puolue päätyi kansallismielisten jäseniensä käsiin ja puolueen politiikka sekä retoriikka muuntuivat kansallismieliseksi. Hiljalleen puolueesta kehittyi rasistinen puolue. Sverigedemokraterna -puolue on ollut perustamisestaan asti kansallismielinen puolue, joka on suhtautunut avoimen vihamielisesti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Sverigedemokraterna -puolue oli mm. halukas karkottamaan "etnisesti vieraat" ihmiset Ruotsista. Sverigedemokraterna -puolue on myös pyrkinyt esiintymään sosiaalidemokraattisen tradition jatkajana ja kansankodin puolustajana. Tutkittujen puolueiden näkemyksiä maahanmuutosta voidaan kuvailla kielteiseksi. Tutkitut puolueet esittivät maahanmuuttajat henkisesti epäkypsinä henkilöinä, jotka eivät pystyneet huolehtimaan taloudestaan. Maahanmuuttajien katsottiin olevan epäaktiivisia ihmisiä, jotka eivät olleet halukkaita oppimaan ruotsin kieltä. Tutkitut puolueet toivat retoriikassaan esille, että maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa koettiin uhkana ruotsalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle. Puolueiden mukaan oli vaara, että Ruotsissa syntyisi avoin konflikti maahanmuuton seurauksena.
  • Lääkkö, Hanna (2008)
    Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata Suomen maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen prosessin etenemistä 1970-luvulta vuoteen 2006 saakka. Tutkimuksessa selvitetään politiikkasektorin tavoitteenasettelun prosessia, keskeisiä maahanmuutto- ja pakolaispoliittisia linjauksia sekä niihin vaikuttaneita taustatekijöitä. Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, miten kehitysyhteistyö on käsitetty osaksi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Tutkimuksessa myös tarkastellaan, minkälainen näkökulma Suomen maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa on omaksuttu koskien muuttoliikkeiden ja kehityksen välisiä yhteyksiä. Tutkimuksen aineistona on käytetty useiden ministeriöiden julkaisuja, kuten esimerkiksi aihealueen kannalta keskeisten neuvottelukuntien komiteamietintöjä. Lisäksi on tarkasteltu joitakin hallitusohjelmia sekä maahanmuutto- ja kehityspoliittisia ohjelmia. Tutkimuksessa on hyödynnetty runsaasti myös muuta aihealueeseen liittyvää kirjallisuutta. Lähdeaineistoa on tarkasteltu kehitysmaatutkimuksen näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähdeaineiston tarkastelemisessa huomio on kiinnittynyt maahanmuuttopolitiikan, ihmisoikeuksien, kehityksen ja kehitysyhteistyön välisiin kytkentöihin. Tutkimusaineistoni pohjalta sekä poliittiseen prosessitutkimukseen kiinnittyvistä teoreettisista lähtökohdista käsin voidaan todeta, että Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan tavoitteenasettelun prosessi käynnistyi 1980-luvulla. Tavoitteenasettelusta käyty keskustelu johti maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen linjauksen aikaansaamiseen vuonna 1997. Tällöin maahanmuuttopolitiikassa oli turvallisuuskysymysten lisäksi esillä humanitaarinen näkökulma. Kehitysyhteistyön ajateltiin edesauttavan maahanmuuttopoliittisten tavoitteiden saavuttamista pakolaisuuden ja hallitsemattomien väestöliikkeiden ennaltaehkäisemisen osalta. Seuraavan yhdeksän vuoden aikana politiikkasektorin painopiste muuttui. Maahanmuuttopolitiikan toteuttamisen lähtökohdiksi nousivat työperustaisuus, aktiivisuus ja kokonaisvaltaisuus. Kehitysyhteistyön tehtäväksi muodostui muuttoliikkeiden myönteisten kehitysvaikutusten tukeminen muuttajien lähtöalueilla. Kehitysyhteistyö voi osaltaan tukea maahanmuuttopoliittisten päämäärien saavuttamista. Viime vuosina voimistunut linjaus kehityspoliittisesta johdonmukaisuudesta edellyttää kuitenkin myös muiden politiikkasektoreiden tavoitteiden ja toiminnan tukevan kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Suomi liittyi maahanmuuttajia vastaanottavien maiden joukkoon 1980-luvulla. Samalla vuosikymmenellä alettiin kiinnittää huomiota ulkomaalaisten oikeusturvan tasoon Suomessa. 1980- ja 1990 -lukujen vaihteeseen ajoittuukin käänne, jonka jälkeen ihmisoikeuksien edistäminen on ollut keskeisesti esillä maahanmuutto- ja pakolaispoliittisessa prosessissa. Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan muotoutumiseen ovat vaikuttaneet useat Suomen poliittisen järjestelmän sisäiset ja ulkoiset tekijät, joita esitellään tarkemmin tutkimuksessa.
  • Tiainen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee maahanmuuttajadiskurssiin kätkeytyviä merkityssisältöjä Suomessa vuonna 2015. Vuosi 2015 oli Suomen lähihistoriassa poikkeuksellinen vuosi maahanmuuton näkökulmasta aiempiin vuosiin nähden moninkertaisen turvapaikanhakijamäärän vuoksi. Turvapaikkatilanne heijastui koko yhteiskuntaan ja siinä käytävään maahanmuuttokeskusteluun. Tämän johdosta vuosi 2015 luo mielenkiintoisen kontekstin tarkastella maahanmuuttodiskursseja. Tutkimuksen keskeinen asiakirja-aineisto koostuu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta, joka on maahanmuuttopolitiikan pitkän aikavälin strategia-asiakirja sekä pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisesta ohjelmasta. Tutkielmassa analysoidaan näissä asiakirjoissa käytettyjä maahanmuuttajadiskursseja sekä verrataan niitä laajemmin maahanmuuttopolitiikassa esiintyviin diskursseihin. Tutkielman tavoitteena on tiedostaa maahanmuuttopolitiikan kätkettyjä valtarakenteita. Tutkielma liittyy kehitysmaatutkimukseen siinä mielessä, että kansallinen maahanmuuttokeskustelu saattaa peilata myös globaalin vastuunkannon asenteita. Tutkielman metodina sovelletaan diskurssianalyysiä. Sen avulla pyritään purkamaan maahanmuuttodiskurssiin kätkettyjä merkityssisältöjä ja tekemään näkyviksi siihen sisäänrakennettuja valtarakenteita sekä vallan toisintamista maahanmuuttodiskurssissa. Maahanmuuttokeskustelun käsitteet ovat latautuneita ja niihin liittyy sekä tiedostettuja että tiedostamattomia mielikuvia ja ennakko-oletuksia. Niin ikään merkityssisältö vaihtelee eri asiayhteyksissä ja keskustelijoiden välillä, jolloin voidaan puhua samasta asiasta ymmärtämättä keskustelukumppania. Tutkielma pyrkii merkityssisältöjä avaamalla luomaan keskusteluyhteyden, jossa maahanmuutosta puhuttaisiin eri näkökulmienkin välillä samalla kielellä. Toiseus ja toiseuttaminen diskurssissa on tutkielman keskeinen kiinnostuksen kohde. Tutkielmassa haetaan vastausta kysymykseen, millaista toiseuttamista maahanmuuttokeskustelussa tapahtuu, kenen ääni siinä kuuluu ja kenellä on valta päättää maahanmuuttokeskustelun käsitteiden merkityssisällöstä. Tutkimuksessa esiintyviä keskeisiä monimerkityksellisiä käsitteitä ovat esimerkiksi: toiseus, maahanmuuttaja, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja rasismi. Tutkielman tutkimusosio on jaoteltu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian suuntaviivojen mukaisiin osioihin: ”Suomi on turvallisesti avoin”, ”Jokainen löytää paikkansa” ja ”Moninaisuus on arkea”. Ensimmäinen suuntaviiva käsittää liikkuvuuden Suomelle tuomat mahdollisuudet, valmiudet vastata liikkuvuuden tuomiin haasteisiin, kansainvälisen vastuun kantamisen sekä toimivan maahanmuuttohallinnon. Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto on periaatteen tasolla kannustettavaa kansantaloudellisten näkökulmien johdosta, mutta käytännön tasolla sitä rajoitetaan monin tavoin, mikä tutkielmassa nähdään kuvastavan myös toiseuden pelon diskurssia. Liikkuvuuden tuomista haasteista puhutaan tutkielmassa joko uhriutuvan maahanmuuttajan (esim. ihmiskaupanuhrin) näkökuomasta tai turvallisuus- ja taloudellisina uhkina suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Kansainvälisen vastuun kantaminen näyttäytyy tutkimuksen mukaan ristiriitaisena diskurssina: yhtäältä korostetaan ihmisoikeuksien ja heikomman suojelun ihannetta toisaalta heikomman auttamiseen ei haluta antaa voimavaroja yhtään muita EU-maita enempää. Diskurssiteoriassa puhutaan kelluvasta merkitsijästä eli käsitteestä, joka voidaan määritellä kontekstista riippuen useasta eri näkökulmasta. Joustavampi maahanmuuttohallinto ja toimivammat menettelyt on tästä malliesimerkki: sillä voidaan viitata yhtäältä nopeaan ja toimivaan maahantuloprosessiin että tehokkaaseen maastapoistamisprosessiin. Toinen suuntaviiva kattaa kotoutumisen näkökulmat niin yksilön kuin suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Tutkielman mukaan vastaanottavaan yhteisöön assimiloituneen maahanmuuttajan ihanne näyttäytyy kyseenalaistamattomana, hegemonisena kotoutumisdiskurssina. Vaikka maahanmuuttajien tuomasta kansainvälisyydestä puhutaan, vuoden 2015 keskustelussa on tutkielman mukaan vallinnut diskurssi maahanmuuttajista kustannuseränä. Myös kotoutumispalvelut kohdistuvat niin sanotuille ongelmaryhmille sen sijaan, että kansainvälisiä huippuosaajia kannustettaisiin jäämään Suomeen. Kolmannessa suuntaviivassa käsitellään yhteiskunnallista keskustelukulttuuria sekä yhdenvertaisuuden toteumista. Yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumisen keskeinen edellytys on syrjinnän ja syrjivien rakenteiden tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen. Keskusteluilmapiiri luo pohjan moninaisuuden hyväksymiselle. Tutkimuksen kohde, vuosi 2015, on tästä näkökulmasta kiinnostava, sillä tutkimuksen mukaan vuoden aikana oli havaittavissa keskusteluilmapiirin polarisoitumista. Tutkielman loppupäätelminä todetaan, että vuoden 2015 tapahtumat jättivät jälkensä maahanmuuttodiskurssiin. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että maahanmuuttoon liittyvät aiemmin merkityssisällöltään vakiintuneet käsitteet kuten suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet tulivat haastetuiksi ja diskurssiteorian kelluviksi merkitsijöiksi. Tutkielmassa toiseutta lähestytään Leena Suurpään maa- hanmuuttajan roolien nelikentän kautta. Näitä maahanmuuttajan rooleja ovat ”hiljainen uhri”, ”harmiton kaveri”, ”vaativa vieras” ja ”uhkaava sivullinen”. Tutkielman keskeisenä lopputulemana todetaan ”vaativan vieraan” -roolin korostuneen ulkomaalaisen toiseudessa. Tulevaisuuden näkymänä tutkielmassa arvioidaan, että mikäli ”vaativan vieraan” vaatimuksiin maahanmuuttajien toiseuden uudelleen määrittelystä ja globaalista solidaarisuudesta ei nyt reagoida, ”uhkaavan sivullisen” -toiseus saattaa tulla tulevaisuudessa korostumaan.
  • Takala, Anna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Työssä selvitetään, miten ’maahanmuuttokriittisyyttä’ on Helsingin Sanomissa käsitelty vuosina 2007–2018. Työn teoreettinen viitekehys on kielen ja ideologian suhde, jossa kielen muutokset ennakoivat ja heijastelevat yhteiskunnan muutoksia. ’Maahanmuuttokriittisyys’ liittyy maahanmuuttovastaiseen ideologiaan, joka nousi internetin keskustelupalstoilta osaksi politiikkaa ja julkista keskustelua 2000-luvulla. Perussuomalaisilla on ollut tässä keskeinen rooli, sillä monet ‘maahanmuuttokriitikot’ ovat ponnistaneet politiikkaan juuri perussuomalaisten listoilta. Myös journalismi ja tavat, joilla pakolaisuutta, maahanmuuttoa ja maahanmuuttopolitiikkaa on suomalaisessa mediassa käsitelty, ovat vaikut-taneet ‘maahanmuuttokriittisen’ ideologian vakiintumiseen. Tutkimuksen aineistona ovat Helsingin Sanomissa vuosina 2008–2017 julkaistut journalistiset jutut, joissa mainitaan joku variaatio sanasta ‘maahanmuuttokriittisyys’. Aineiston laajuus on 350 juttua. Tutkimuksessa sovelletaan Nor-man Faircloughin kriittistä diskurssianalyysiä sekä määrällistä sisällön erittelyä. Kriittisessä diskurssianalyysissä teksteistä etsitään diskursseja, puhetapoja, jotka määrittävät, millaista todellisuutta tekstit rakentavat. Työn tutkimuskysymykset ovat 1) Miten ’maahanmuuttokriittisyyttä’ käsitellään julkisessa keskustelussa? ja 2) Miten sanan käyttö on muuttunut vuosina 2008–2017?. Lisäksi työssä pohditaan termin käytön syitä ja seurauksia. Analyysissa aineistosta saatiin seuraavat tulokset. Ensinnäkin Helsingin Sanomissa on nähtävissä diskurssiformaa-tio, jossa termi ’maahanmuuttokriittisyys’ on luonnollistettu osaksi Helsingin Sanomien omaa kieltä. Sanan alkuperä, Homma-foorumi ja Jussi Halla-ahon Scripta-blogi, on häivytetty jutuissa alusta asti. ’Maahanmuuttokriittisyys’ ilmiö-nä yhdistetään kyllä voimakkaasti Halla-ahoon ja Homma-foorumiin, mutta sitä, että sana on peräisin Homma-foorumilta ja Jussi Halla-ahon blogista, ei tuoda esille. Toisekseen ’maahanmuuttokriittisyys’ muodostuu nopeasti itsenäiseksi termiksi, jota voidaan käyttää sellaisenaan, ilman siihen liitettäviä määreitä. Kuvailevasta adjektiivista tulee siis itsessään merkityksen sisältävä substantiivi, mikä on omiaan tekemään sanasta itsestäänselvyyden. Kolmanneksi aineistosta on erotettavissa kolme erilaista diskurssia. Ensimmäisessä diskurssissa ’maahanmuutto-kriittisyys’ yhdistyy Jussi Halla-ahoon ja perussuomalaisiin. Toisessa diskurssissa ’maahanmuuttokriittisyys’ liitetään osaksi eurooppalaisia populistisia puolueita ja erityisesti brittiläistä Ukip-puoluetta. Kolmannessa diskurssissa ’maa-hanmuuttokriittisyyttä’ käsitellään yleisenä, yhteiskunnallisena ilmiönä. Neljänneksi sanan ’maahanmuuttokriittisyys’ avulla voidaan legitimoida rasismia, sillä ’maahanmuuttokriittisyyttä’ käytettään jutuissa rasismin rinnalla tavalla, joka antaa ’maahanmuuttokriittisyydestä’ kuvan rasismista irrallisena maahanmuuton kritiikkinä. Tämä palvelee ’maahanmuuttokriitikoiden’ tavoitteita, sillä he korostavat usein sitä, kuinka ’maahanmuuttokriittisyydellä’ ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Viidenneksi sanan käyttö on hyvin systemaattista eikä sitä juurikaan kyseenalaisteta jutuissa. Vuonna 2015 Helsin-gin Sanomien silloinen toimituspäällikkö linjaa kolumnissaan, että sanan käytöstä tulisi luopua, mutta sana on jo niin vakiintunut, ettei linjaus juurikaan näy Helsingin Sanomien sivuilla. Perussuomalaisten puoluekokous kesällä 2017 ja Jussi Halla-ahon valinta puolueen puheenjohtajaksi näyttävät, että termi elää ja voi hyvin Helsingin Sanomissa eikä ole mitään viitteitä siitä, että sanan käyttöä oltaisiin vähentämässä.