Browsing by Subject "maakunnat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Lång-Kauppi, Mari (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan ihmisen elinkaarivaiheen vaikutusta asumisvalintoihin. Teoreettisessa osuudessa selvitetään aiempien tutkimusten perusteella asuntojen ja väestön kohtaamiseen vaikuttavia tekijöitä, tavoitteita ja ongelmia sekä yhteiskunnan että väestön näkökulmasta. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan eri ikäryhmien ja asuntokuntien pitkän aikavälin asumisen muutosta Päijät-Hämeen maakunnan alueella. Menetelmänä on paikkatietoanalyyseihin perustuva poikkileikkausaineistojen pitkittäistutkimus. Aineistoina tutkimuksessa on käytetty Suomen ympäristökeskuksen ja Tilastokeskuksen laatiman yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) väestö-, rakennus-, asuntokunta- ja asuinhuoneistotietoja vuosilta 1980, 1985, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Ikäryhmien ja asuntokuntatyyppien asumisen alueellista muutosta tarkastellaan neljällä aluetasolla. Aluetasot ovat koko maakunta, kunnat, kuntakeskuksien etäisyysvyöhykkeet ja asuinaluetyypit. Asuinaluetyyppi on tutkielman yhteydessä laadittu aluejako, jossa asuinaluetyyppi määräytyy ruudun asuinhuoneistojen talotyypin perusteella. Asuinaluetyyppejä ovat kerros-, rivi- ja omakoti-valtaiset alueet sekä seka-alueet. Väestö on tutkimuksessa jaettu iän perusteella viiteen ryhmään. Lapset ovat 0–17-vuotiaita, nuoret aikuiset 18–29-vuotiaita, aikuiset 30–49-vuotiaita, varhaisseniorit 50–64-vuotiaita ja varttuneet seniorit yli 64-vuotiaita. Asuntokunnista tarkastellaan yhden ja kahden hengen asuntokuntia sekä lapsiperheitä. Tapaustutkimuksen perusteella Päijät-Hämeen vuosien 1980–2005 välinen kehitys vastaa yleistä kehitystä, jossa asuntokuntien koko pienenee ja määrä lisääntyy sekä asumisväljyys kasvaa. Maakunnan väestömäärä on lisääntynyt tarkasteluajanjaksolla ainoastaan hieman, mutta asuntokuntien määrä on noussut rajusti yhden ja kahden hengen asuntokuntien lisääntyessä. Alueellisesti tarkasteltuna lapsiperheet ovat siirtyneet lähellä keskustoja sijaitsevilta alueilta reuna-alueille ja samalla asuinalueet ovat vaihtuneet kerrostalovaltaisista alueista omakotialueisiin. Keskusta-alueet puolestaan ovat muodostuneet aiempaa enemmän nuorten aikuisten, varttuneiden senioreiden ja yhden hengenasuntokuntien alueiksi. Etenkin maakunnan nuoret ovat kasautuneet ajanjakson aikana yhä voimakkaammin maakunnan keskukseen Lahteen. Päijät-Hämeen väestöryhmien asumiskehitys näyttäisi yleispiirteisellä tasolla tarkasteltuna vastaavan asumistoiveita kartoittaneiden tutkimusten tuloksia. Väestöryhmät ovat hakeutuneet tarkasteluajanjaksolla toiveitaan paremmin vastaaviin asuntoihin ja asuinalueisiin. Yhä useamman päijäthämäläisen elämänkaarenaikainen asumisura näyttäisi karkeasti yleistettynä kulkevan lapsuuden reuna-alueiden omakotivaltaisilta alueilta kohti keskustojen kerrostaloalueita nuorina aikuisina. Aikuistumisen ja perheen perustamisen myötä asumisura kulkee jälleen takaisin omakotivaltaisille reuna-alueille, jossa asutaan vielä varhaisseniorivaiheessakin. Ikääntymisen myötä asumisura kulkee jälleen takaisin keskusta-alueiden kerrostaloihin, jonne se näyttäisi päättyvän.
  • Hartikainen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma ja sen aihevalinta pohjautuu monipolviseen ja pitkään prosessiin, niin sanottuun sote-uudistukseen. Poliitikkojen ja puolueiden puhuessa sote-uudistuksesta puhutaan usein siitä, kuinka lääkäriin olisi päästävä nopeasti. Tämä herätti tutkielman tekijässä kysymyksen siitä, millaista roolia suun terveydenhuolto on saamassa tulevassa uudistuksessa, vai onko suun terveydenhuolto jopa unohdettu? Tutkielma on siten kirjallisuuskatsaus siitä, millaista roolia suun terveydenhuollolle on annettu neljän eri suurpuolueen vaaliohjelmissa sekä kolmessa eri hallitusohjelmassa, alkaen aina vuoden 2011 vaalikaudesta. Kirjallisuuskatsaus tarkastelee myös sitä, millaisia ovat puolueiden näkemyserot tuotantotavoissa, jotka kytkeytyvät tiiviisti puolueiden ratkaisuvalintoihin sote-suunnitelmissa. Kirjallisuuskatsauksen menetelmänä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jota luonnehditaan myös yleiskatsaukseksi. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että vain yhdestä tarkastelumme suurpuolueiden vaaliohjelmista löytyy kannanotto suun terveydenhuollosta omana teemanaan. Lisäksi tarkastelun kolmesta hallitusohjelmasta vain viimeisimmässä, eli Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa otetaan kantaa suun terveydenhuoltoon omana teemanaan. Havainto on merkittävä, sillä suun terveydentilalla on merkittävä yhteys yleisterveyteen ja havaitun havainnon pohjalta voidaankin kysyä, ymmärtävätkö kaikki puolueemme tämän asian tärkeyden vai ajavatko muut intressit hammashoidon ohitse? Suun terveydenhuollon julkisen hoitovastuun kannalta suunta vaikuttaisi olevan laajenemassa Marinin hallitusohjelman myötä. Suuntaus on suun terveydenhuollolle tarvittava ja kaivattu sekä poikkeaa edeltävän eli Sipilän hallituksen kaventavasta hoitovastuun suunnasta tai tarkastelun ensimmäisen hallituksen, eli Kataisen hallituksen linjauksesta, jossa hoitovastuu ei muuttunut suuntaan tai toiseen.
  • Leinonen, Jenni (2010)
    Pro gradu -tutkielmani tarkastelee kansalaispätevyyden tunnetta yleensä ja Kainuun maakunta -kuntayhtymän kontekstissa. Tarkastelu keskistyy kainuulaisiin nuoriin. Kainuun kunnallinen toimintaympäristö on muuttunut hallintokokeilun myötä ja tarkoituksena on tarkastella sitä, miten nuoret kokevat oman toimintamahdollisuutensa uudessa ympäristössä ja miten he arvioivat hallintokokeilun toimivuutta. Nuoret valitsin tutkielman kohderyhmäksi koska heissä yhdistyy sukupolvikysymys ja tulevaisuusnäkökulma. Heillä ei ole vielä syvään juurtuneita yhteiskunnallisia toimintatapoja ja toisaalta he ovat tulevaisuuden päätöksentekijöitä, joiden päätöksiin tulee vaikuttamaan myös heidän kansalaistaitonsa. Laajemmassa kontekstissa tarkastellaan demokratiateoreettisia kansalaisihanteita ja nuorten sopivuutta näihin malleihin. Samalla testataan sitä, kulkevatko demokratiateoreettiset keskustelut samaan suuntaan kuin elämismaailman ilmiöt, sillä demokratiateoriat painottavat osallistuvan kansalaisen merkitystä demokratialle samalla kun empiirisesti on havainnoitu ihmisten kääntyvän yksityiseen elinpiiriin ja olevan yhä vähemmän kiinnostuneita politiikasta. Käsiteltyinä ovat edustuksellisen, osallistuvan, deliberatiivisen ja vastademokratian kansalaisihanteet. Painopiste on erityisesti vastademokratian teorialla ja sen epätietoisuuden ja epäluulon välisellä erolla ja merkityksellä demokratialle. Tutkielma on toteutettu internet – kyselynä kainuulaisille toisen asteen opiskelijoille ja analysoitu pääasiallisesti kvantitatiivisin keinoin. Kainuun maakunta – kuntayhtymää koskien oli lisäksi avokysymyksiä, joita analysoitiin myös kvalitatiivisesti. Kansalaispätevyyden tunne osoittautui kainuupätevyyttä vahvemmaksi ja nuoret osoittautuivat sekä epäluuloisiksi, että epätietoisiksi Kainuun maakunta-kuntayhtymää kohtaan. Yhdessä toimimisen halu ei ollut kuitenkaan kadonnut individualismin tieltä, vaan oltiin valmiita toimimaan yhdessä epäkohtia vastaan. Tiedon rooli korostui niin kansalaispätevyyden, kuin demokratiateorioiden ihannekansalaisuuden toteutumisen kannalta.
  • Koutaniemi, Mikko (2003)
    Työssä tutkitaan Suomen teollisuustuotannon alueellista kehitystä vuosina 1975–2000. Tutkimuskysymys jakaantuu toimiala- ja maakuntanäkökulmaan. Toimialanäkökulmassa tarkastellaan Suomen teollisuustuotannon erikoistuneisuutta sekä toimialojen keskittyneisyyttä maakunnissa. Maakuntanäkökulmassa tarkastellaan Suomen teollisuustuotannon maakunnallisen keskittyneisyyttä sekä maakuntien teollisuustuotannon erikoistuneisuutta. Pääasiallinen aineisto koostuu Tilastokeskuksen aluetilinpidosta vuosille 1995–2000* sekä teollisuutta koskevasta erikoisselvityksestä vuosille 1975–94. Aluetilinpito ja erityisselvitys muodostavat yhtenäisen aineiston vuosille 1975–2000. Tämä kokonaisuus on ensikertaa tutkimuskäytössä tässä työssä. Sekä teollisuustuotannon toimialojen keskittyneisyyden että maakuntien erikoistuneisuuden erot ovat olleet suuria. Maakuntien erikoistuneisuus on ollut pääsääntöisesti voimakkaampaa kuin koko maan. Varhaisemmalla tuotannon sijainnilla on ollut merkitystä myöhemmälle kehitykselle. Toimialojen erilaisilla kasvunopeuksilla on siten ollut vaikutusta maakuntien teollisuustuotannon rakennemuutoksiin. Maakuntien teollisuustuotannon erikoistuneisuuden muutokset todettiin voimakkaammiksi kuin teollisuuden toimialojen keskittyneisyyden muutokset. Suomen teollisuustuotannon toimialoittainen ja maakunnallinen muutos voidaan jaetaan kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa muutos oli maltillista. Se ajoittui vuosiin 1975–90. Teollisuustuotannon erikoistuneisuuden muutos oli hidasta. Maakunnallinen keskittyneisyys laski 1970-luvun lopun, sahasi 1980-luvun ensimmäisen puoliskon ja kääntyi jälleen laskuun 80-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Toinen vaihe ajoittui vuosiin 1991–94. Teollisuustuotannon erikoistuneisuus kasvoi muutamana vuotena entistä jyrkemmin. Kasvu tasoittui ennen vuosikymmenen puoliväliä. Maakunnallinen keskittyneisyys laski edelleen. Keskittyneisyyden laskun ajoittuminen kasvavan teollisuustuotannon aikaan johtui tuotannoltaan suurimpien maakuntien hitaasta toipumisesta. Kolmannessa vaiheessa sekä teollisuustuotannon toimialoittainen että maakunnallinen muutos oli voimakasta. Koko teollisuustuotannon erikoistuneisuus lähti jyrkkään kasvuun vuonna 1997. Toimialarakenteen muutoksessa sähköteknisen teollisuuden kasvu oli jättänyt kaikki muut toimialat jo aiemmin. Harvoihin maakuntiin sijoittunut sähkötekninen teollisuus käänsi pääosan aiemmissa vaiheissa hyvin menestyneistä maakunnista hitaamman kasvun alueiksi. 1990-luvun lopulla osa perinteisen teollisuustuotannon alueista Etelä-Suomessa oli palannut tuotannon kasvun huipulle. Sähköteknisen teollisuuden tuotannon keskittynyt kasvu veti myös teollisuustuotannon maakunnallisen keskittyneisyyden kasvuun. Maakuntien väestöosuuksien muutoksilla ja teollisuustuotannon kasvueroilla oli molemmilla vaikutuksensa henkeä kohden laskettavaan teollisuustuotantoon. Erot eivät hävinneet. Heikoimmat alueet keskittyivät Itä-Suomen suuralueelle sekä Etelä-Pohjanmaalle ja Ahvenanmaalle. Vahvimmat alueet keskittyivät etelään ja Manner-Suomen rannikolle. Kokonaisuudessaan henkeä kohden laskettavan teollisuustuotannon maakunnalliset erot kutistuivat variaatiokertoimen perusteella.
  • Sorvali, Jaana (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöministeriön raportteja 27/2012
    Maakunnat ovat vastanneet aktiivisesti vuoden 2008 pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian linjaukseen alueellisten ilmasto- strategioiden laatimisesta. Lokakuussa 2012 oli 18 maakunnasta kymmenellä valmis strategia ja kuudessa valmistelutyö oli käynnistetty. Kahdessa maakunnassa ilmasto- ja energiapolitiikkaa käsitellään osana maakunnan muuta ohjelmallista työtä.  Maakuntien ilmastostrategioilla ei ole ollut yhtenäistä ohjausta, mikä osaltaan selittää strategioiden erilaisuutta. Miltei kaikissa maakunnissa on laadittu arvio kasvihuonekaasupäästöjen määrien kehittymisestä, jonka perusteella on asetettu vähentämistavoite. Arviointi- ja laskentamenetelmäteivät ole yhtenäisiä. Jokainen maakunta on laatinut oman näköisensä stragtegian, joka kuvaa maakunnan tahdonilmausta ilmasto- ja energia-asioissa. Maakunnat ovat myös hakeneet itselleen sopivimmat toimintakeinot. Ilmastostrategiatyö on tuonut ilmasto-osaamista maakuntaliittoihin. Osallistava ja keskusteleva valmistelu on tuonut keskeisiä toimijoita osaksi prosessia, ja yleinen ilmastotietoisuus maakunnissa on kasvanut. Selvitys tunnistaa toimeenpanon maakuntien ilmastostrategioiden keskeiseksi haasteeksi. Saatua osaamista, muodostettuja verkostoja ja jo laadittuja linjauksia ja suunnitelmia voidaan nyt viedä eteenpäin. Seuraavan rakennerahastokauden ilmastopainotukset luovat tähän osaltaan mahdollisuuksia. Maakuntien ilmastoasiantuntijoiden yhteistyön kehittäminen, päästölaskennan yhdenmukaisuuden vahvistaminen ja maakuntaliiittojen ilmastoyhteistyötä katalysoivan roolin hyödyntäminen ovat esimerkkejä selvityksen keskeisistä ehdotuksista jatkotyölle.
  • Uusivirta, Janne (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten alueiden Brysselissä toimivat EU-toimistot hyödyntävät ylikansallisia verkostoja EU-edunvalvonnassaan. Alueellinen edunvalvonta on huomattava ilmiö Euroopan unionin kontekstissa, sillä Brysselissä toimii pysyvästi yli 200 alueita edustavaa EU-toimistoa ja suuri määrä niiden yhteistyöverkostoja. Alueiden EU-toimistojen lobbaustyötä on tutkittu verrattain paljon kansainvälisesti, mutta edunvalvontaverkostoihin kohdistuvan tutkimuksen määrä on vähäinen. Tutkielmassa suomalaista edunvalvontaa alueiden verkostoissa tarkastellaan monitasohallinnan teoreettisesta perspektiivistä, joka painottaa päätöksentekoon osallistuvien toimijoiden moninaisuutta. Monitasohallinnan näkökulmasta vallankäyttäjinä nähdään kansallisvaltioiden ohella aluehallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita sekä näiden kompleksisia yhteenliittymiä – kuten alueiden verkostoja. Tutkielman aineiston pääosa muodostuu kolmesta suomalaisen EU-aluetoimiston edustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin Brysselissä teemahaastattelun mallin mukaisesti, äänitettiin ja muutettiin kirjalliseen muotoon. Aineistoa on täydennetty kokonaisvaltaisemman verkostokartoituksen mahdollistamiseksi suomalaisten EU-aluetoimistojen verkkosivuilta löytyvillä tiedoilla toimistojen verkostojäsenyyksistä. Analyysiin käytetään laadullista teemoittelumenetelmää, joka perustuu aineistosta löytyvien kuvaavien mallien identifioimiseen ja jalostamiseen analyysiksi. Tuloksista käy ilmi, että kaikki suomalaiset EU-aluetoimistot hyödyntävät edunvalvonnassaan ylikansallisia verkostoja. Todetaan, että verkostojen jakaminen teemojen mukaisiin kategorioihin on vaikeaa verkostojäsenyyksien monipuolisuuden vuoksi. Suuren osan verkostoista voi kuitenkin nähdä rakentuvan seuraavien neljän teeman ympärille: alueen elinkeinoelämä, keskusta-periferia-asetelma, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä naapurialueiden yhteistyö. Suomalaisten alueiden EU-tason intressit näyttävät myös osittain poikkeavan toisistaan siten, että toimistojen verkostoissa ilmenee eroavaisuuksia. Lisäksi saatiin selville, että osa verkostoista keskittyy enemmän edunvalvontatoimintaan, kun taas osa painottaa alueiden hanketoimijoiden toimintamahdollisuuksien tukemista. Nämä roolit kuitenkin kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Varsinaisia tapoja hyödyntää verkostoja EU-edunvalvontaan tunnistetaan kolme: tiedonhankinta, profiloituminen ja kriittisen EU-edunvalvontamassan muodostaminen. Näistä jälkimmäisen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin merkittäviä varauksia. Verkostokumppaneiden kanssa ei aina ole helppoa muodostaa yhtenäistä edunvalvontarintamaa, vaikka menestystarinoitakin löytyy. Kaikkien edunvalvontatoiminnan muotojen takana vaikuttavana yhdistävänä teemana identifioidaan kontaktit. Lisäksi todetaan, että monitasohallinnan perspektiivi näyttäisi kuvaavan alueiden verkostotoimintaa verrattain osuvasti. Tutkielman aineistoon ja teoreettiseen viitekehykseen liittyy rajoitteita, jotka on pidettävä mielessä tuloksia tulkittaessa. On muistettava, että aineisto koostuu yksinomaan edunvalvojien näkökulmista, eikä edunvalvonnan tuloksellisuudesta tulisi vastapuolen, eli EU-instituutioiden edustajien, perspektiivin puuttuessa vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta monitasohallinnan viitekehyksen häilyvyys mahdollistaa varsin vapaat kädet erilaisten ilmiöiden niputtamiseksi sen alle.
  • Magi, Maria (2007)
    1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella hallinto kohtasi länsimaissa merkittäviä, sen toiminnan tehostamiseen tähtääviä uudistuksia. Strategioiden laatiminen ja toimeenpano tulivat näiden uudistusten myötä ajankohtaisiksi. Strategioiden toimeenpanovaihetta tarkasteleva implementaatiotutkimus antaa hallinnon tehostamispyrkimysten kannalta ristiriitaisen käsityksen strategiatyön tehokkuudesta. Implementaatiotutkimus on osoittanut, että strategioiden toimeenpanoon liittyy erilaisia toimeenpanoa hidastavia ja vaikeuttavia tekijöitä. Tutkielmassa tarkastellaan kansallisen laajakaistastrategian alueellista implementaatiota kahdessa maakunnassa. Teoreettisen taustan tutkielmalle muodostaa implementaatiotutkimus käsitteineen ja viitekehyksineen. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat ohjausjärjestelmä, ohjaus ja implementaatio. Tutkielman tehtävänä on selvittää strategian implementaatioon ja sen tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä näiden tekijöiden keskinäistä painoarvoa. Implementaatiotutkimusta on usein kritisoitu siitä, että se on tuottanut listoja toimeenpanoon vaikuttavista tekijöistä selvittämättä tarkemmin tekijöiden keskinäisiä voimasuhteita. Tutkielma on vertaileva tapaustutkimus, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti kahden maakunnan laajakaistastrategiaprosessia näitä vertaillen. Kahden maakunnan valinta perustuu kaikki maakunnat kattavaan luokitteluun laajakaistastrategian toimeenpanon kannalta keskeisten sosio-ekonomisten tekijöiden suhteen. Tällaisia tekijöitä ovat maakunnan taloudellinen tilanne, väestön ikärakenne ja asukastiheys. Tutkielman varsinainen tutkimusaineisto kerättiin kahden maakunnan osalta puolistrukturoiduin teemahaastatteluin. Strategian toimeenpanon tehokkuutta määrittelee ennen muuta sitä toimeenpanevan organisaation hallinnollinen järjestelmä. Hallinnollisella järjestelmällä on keskeinen merkitys implementaatioprosessiin osallistuvien tahojen ja henkilöiden sitoutumisen asteeseen, yhteistyön, kumppanuuden ja yhteisten visioiden syntymiseen sekä keskusteluyhteyden luomiseen. Tutkimuksessa on hahmoteltu idea kollegiaalisesta hallinnollisesta järjestelmästä, joka perustuu kumppanuuteen ja alueellisten toimijoiden vahvaan keskinäiseen integraatioon järjestelmän puitteissa. Kollegiaalinen hallinnollinen järjestelmä on sellainen järjestelmä, joka mahdollistaa edellä mainittujen toimeenpanoa helpottavien ja tehostavien tekijöiden syntymisen.
  • Perhoniemi, Riku; Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli; Virta, Lauri (Kela, 2020)
    Työpapereita
    Sairauspoissaoloista koituu vuosittain suuria kustannuksia työnantajille, työntekijöille ja valtiolle. Kela maksoi vuonna 2019 sairauspäiväraha- ja osasairauspäivärahaetuuksia yhteensä 866 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme vuonna 2019 maksettujen sairauspäivärahaetuuksien kustannuksia Manner-Suomen maakunnissa. Tarkastelemme myös etuuspäivien määriä ja keskimääräisiä päiväkustannuksia, jotka vaikuttavat vuosikustannuksiin. Kiinnostuksemme kohdistui erityisesti sairauspäivärahaetuuksien maakunnittaisiin vuosikustannuksiin henkeä kohti, huomioiden maakuntien välisiä väestörakenteen eroja. Maakuntakohtaista väestörakennetta kuvasivat tutkimuksessa demografiset, sosioekonomiset ja sairastavuuteen liittyvät tekijät. Näin tarkastellen Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Savossa oli muita maakuntia korkeammat, yli 320 euron vuosikustannukset henkeä kohti. Uusimaa erottui muihin verrattuna matalien kustannusten maakuntana (207 euroa henkeä kohden). Väestörakenteen maakuntaerojen huomioimisella oli melko vähäinen merkitys sairauspäivärahaetuuksien kustannusten maakunnittaisille eroille. Väestörakenteella vakioiduissa, henkeä kohden lasketuissa vuosikustannuksissa maakuntaerot pysyivät melkein yhtä suurina kuin vakioimattomissa vuosikustannuksissa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrissä pysyivät väestörakenteen vakioinnista huolimatta suurina. Suuret maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrässä voivat johtua vakioimiemme tekijöiden ohella muun muassa fyysisiä ammatteja sisältävien toimialojen yleisyydestä korkeimpien kustannusten maakunnissa. Samoin erot voivat johtua muun muassa sairauksien erilaisesta alueellisesta painottumisesta ja elintavoista. Tuore maakunnittainen tieto pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamista kustannuksista luo valmiuden seurata viime vuosina kasvaneiden sairauspäivärahakustannusten pidemmän ajan alueellista kehitystä. Tieto maakuntaeroista auttaa myös arvioimaan tulevien sote-palveluissa tehtävien rakenteellisten muutosten alueellista vaikutusta suomalaisten työkyvyttömyyteen.
  • Tillman, P; Kaliva, K; Valaste, M (Kela, 2017)
    Työpapereita 127
    Tässä raportissa selvitetään sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä menetelmällisestä näkökulmasta. Tutkimusaineistona käytetään Kelan rekisteritietoja vuodelta 2014 kiireettömistä matkoista maksetuista sairausvakuutuksen matkakorvauksista, lisäksi Kelan rekisteritiedoista käytetään tietoa sairausvakuutuksen korvaamien lääkkeiden erityiskorvausoikeuksista ja vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen (nyk. vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen) saamisesta. Näiden sairastavuuteen liittyvien tietojen perusteella muodostettiin uusi viisiluokkainen luokittelumuuttuja. Lisäksi hyödynnetään erilaisia kuntakohtaisia alueellisia tekijöitä: asukastiheys, taajama-aste, tilastollinen kuntaryhmä ja kaupunkialueella asuvien osuus. Näiden muuttujien perusteella kunnat ryhmiteltiin k-medoids-menetelmällä analyysia varten viiteen uuteen kuntaryhmään. Lisäksi käytettiin demografisia taustatietoja. Tutkimuksessa tarkastellaan yksilökohtaisten rekisteritietojen ja kuntakohtaisten tietojen perusteella sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä tilastollisilla malleilla. Malleissa pyrittiin huomioimaan sekä sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että alueellisia tekijöitä. Ensiksi mallinnettiin yksilötasolla matkakorvausten saantia ja sen jälkeen maksettujen matkakorvausten suuruutta. Tämän jälkeen laskettiin yksilökohtaisten tietojen perusteella kunnittainen ja maakunnittainen ennuste matkakorvausten suuruudelle ja verrattiin tätä maakunnittain toteutuneisiin matkakorvausmenoihin. Erityisesti Kelan vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuminen sekä virtsa- ja sukupuolielinten sairauden tai kasvainten perusteella myönnetty lääkkeiden erityiskorvausoikeus selittivät yksilötasolla suuria matkakorvauksia. Alueellisista tekijöistä kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Tilastollinen malli, jossa mukana mallin selittäjissä oli alueellisista tekijöistä vain asukastiheys (nykyisessä valtionosuusmallissa kulkuyhteyksiin liittyvistä alueellisista tekijöistä on mukana vain asukastiheys), ei kovin hyvin pystynyt selittämään matkakorvausten alueellista vaihtelua. Malli, jossa etäisyys keskussairaalaan ja alueellisin tekijöihin perustuen muodostetut uudet kuntaluokat olivat mukana selittäjissä, selitti paremmin matkakorvausten yksilöllistä ja alueellista vaihtelua kuin malli, jossa alueellisista tekijöistä vain asukastiheys oli selittäjänä. Tulosten mukaan sekä asukkaiden sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että kulkuyhteyksiin liittyviä alueellisia tekijöitä tarvitaan selittämään matkakorvausten alueellista ja yksilöllistä vaihtelua. On kuitenkin hyvä huomioida, että sairastavuutta kuvaavia tietoja oli käytettävissä vain muutama, joten sairastavuutta ei tässä raportissa pystytty kuvaamaan kattavasti.
  • Helminen, Ville; Tiitu, Maija; Nurmio, Kimmo; Ristimäki, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2016
    Yhdyskuntarakenteen kehittäminen kestävän kehityksen mukaisesti edellyttää olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyödyntämistä eli rakentamisen ohjaamista ensisijaisesti täydentävästi olemassa olevan taajamarakenteen sisään. Maankäytön suunnittelussa tilastollinen taajamarajaus on kuitenkin varsin karkea luokitus, sillä sekä taajamien koko että taajaman eri osien asutuksen tiheys vaihtelevat suuresti. Taajama on asutusrakenteen perusyksikkö, jolla erotetaan tiheämmin rakennetut alueet haja-asutuksesta. Taajama ei ole hallinnollisesti rajautuva alue vaan osa yhdyskuntarakennetta, joka muodostuu rakentamisen kautta. Taajamat ovat maaseudulla asutuksen keskittymiä kuntien sisällä ja kaupunkiseuduilla yhtenäisiä rakennettuja alueita, jotka ulottuvat monesti useamman kunnan alueelle. Tilastollisesti taajamien määrittelyn lähtökohtana ovat yli 200 asukkaan asutuskeskittymät, joissa rakennusten välinen etäisyys ei ylitä 200 metriä. Tilastollinen taajamarajaus (ns. YKR-taajama) laaditaan SYKEssä vuosittain. Tässä raportissa kuvataan uusi taajamien luokitusjärjestelmä, jossa taajama-alueet jaetaan kolmen tekijän perusteella kahdeksaan taajamatyyppiin. Luokitus erottelee kaupunkiseutujen ja maaseudun taajamat, tiheät ja harvat taajama-alueet sekä eri kokoluokan taajamat. Luokituksen tavoitteena on tarjota tarkempi ja erityisesti maakuntakaavoitusta paremmin tukeva seututason tulkinta taajama-alueista. Luokituksen rajaukset perustuvat paikkatietoanalyyseihin ja tilastotietoihin. Luokittelussa huomioitiin myös maakuntakaavoituksen taajamatoimintojen alueiden määrittelyyn liittyviä tarpeita Keski-Suomessa toteutetun tarkastelun perusteella. Kaupunkiseutuja ovat yli 15 000 asukkaan YKR-taajamat ja näihin kytkeytyvät pienemmät taajamat. Kaupunkiseuduilta luokitus erottelee neljä luokkaa: kaupunkiseudun keskustaajama, kaupunkiseudun lähitaajama, kaupunkiseudun pientaajama sekä kaupunkiseudun lievetaajama. Kaupunkiseuduilla keskeistä on tiheän ja harvan taajaman erottelu siten, että lievetaajama kuvaa aluetehokkuudeltaan harvaan rakennettuja alueita ja muut luokat erikokoisia tiheitä taajama-alueita. Maaseudun neljä luokkaa ovat maaseudun keskustaajama, maaseudun lievetaajama, maaseututaajama ja maaseudun pientaajama. Näistä maaseudun keskustaajamat ovat yli 3000 asukkaan tiheitä asutuskeskittymiä, joita ympäröi harva lievetaajama ja muut luokat tätä pienempiä pääsääntöisesti tilastollisen taajamarajauksen mukaan rajautuvia alueita. Taajamien kokoluokittelut perustuvat pääsääntöisesti väestömääriin. Näiden määrittelyt perustuvat tarkasteluihin, joissa analysoitiin eri palveluiden esiintymistä erikokoisissa taajamissa. Keskeinen havainto oli, että pienistäkin taajamista löytyvät lähipalvelut kuten päivittäistavarakauppa, alakoulu ja kirjasto. Sen sijaan yläkoulu ja apteekki yleistyvät vasta yli 1000 asukkaan ja Alko ja lukio yli 3000 asukkaan taajamissa. Päivittäistavarakaupan yksikköjen koko ja määrä lisääntyvät taajaman koon kasvaessa.
  • Mannerkivi, Emma (Helsingin yliopisto, 2018)
    Objectives. In 2011, Finland has reformed learning and schooling support which is divided to three steps: general, intensified and special support. Based on students' equal rights, every student should have the same opportunity to learn and learning support. The purpose of this Master's thesis is to find out how much there are students in intensified and special support in last school year in different regions based on Learning to Learn Assessment in 2017. Students in intensified and special support in this dataset are compared to Finnish official statistics of learning and schooling support needing students. Finally, the aim is to find out if there are regional differences in how the provision of intensified and special support has changed from 2012 to 2017. Based on earlier researches, students' equal rights seem not to be fulfilled and there are regional differences in support systems. Methods. Learning to Learn Assessment were executed in spring 2012 and 2017. There were 7 779 9th graders in 2012 and 9 241 in 2017 in that Assessment from different regions. Actual sample of this thesis was 6 383(2012) and 7 563(2017) because some students' information of their support status was missing. Data from official statistics from fall 2011 and 2016 were used as well. Regional comparisons were done by independent sample t-test separately to both forms of support. The change from 2012 to 2017 was analyzed with Repeated measures ANOVA and non-parametric Wilcoxon test. School-level changes were analyzed by Paired Samples t-test. Results and conclusions. There were regional differences in intensified and special support. Most support was provided in Northern Savonia and least in Satakunta. Especially Satakunta differed statistically significantly from other regions in both forms of support in the learning to learn data. As the difference was not as large in the official statistics, it seems that students with support needs were divided unevenly between schools there. Results indicated that learning and schooling support system does not meet up its goals. Learning to Learn Assessment sample were alike with Finnish official statistics for intensified support's part. For special support's part, there were differences between those samples. This will be explained by lacking special schools and special classes in Assessment sample. In some regions, transform in support groups from 2012 to 2017 were major but transforms weren't statistically different. On the other hand, transform in intensified support differs statistically on school level.