Browsing by Subject "maaseutu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 53
  • Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2006
    Tutkimuksessa selvitetään, minkälainen suhde asuinympäristön ja elämäntavan välillä on. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 27:ää vuosina 2000-2004 maaseudulle muuttanutta henkilöä. Tutkimuspaikkakuntina olivat Nurmo, Vesilahti, Laukaa, Pohja, Mäntyharju, Rautavaara ja Valtimo. Tutkimustulosten perusteella ihmisten elämäntapa ja arvot vaikuttavat ensisijaisesti asuinympäristön valintaan, mutta tämän jälkeen asuinympäristö vaikuttaa elämäntapaan sekä elämässä tärkeiksi koettuihin asioihin. Elämäntapa ja asuinympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Elämäntapa ilmenee ensin ajatuksellisella tasolla, itselle tärkeiden arvojen tiedostamisena ja mielikuvina paremmasta elämästä. Ajatuksellisen tason jälkeen tulee toiminnallinen taso. Tässä se ilmenee maaseudulle muuttoon liittyvänä tiedonhankintana ja muuttona toiveiden asuinpaikkaan. Toiminnalliseen tasoon sisältyy jokapäiväinen elämä, jota tärkeät elämänarvot muokkaavat. Maaseudulle muuton jälkeen onnistuneet asumiskokemukset vahvistavat alun perin maaseudulle muuttoon johtanutta elämäntapaa. Hyvät ihmissuhteet ja terveys ovat maaseudulle muuttaneille henkilöille tärkeimpiä elämänarvoja. Haastateltujen henkilöiden tärkeiksi kokemat arvot viittaavat siihen, etteivät maaseudulle muuta ainoastaan perinteisiin arvoihin tukeutuvat henkilöt, vaan se tarjoaa toivotun asuinympäristön myös modernit arvot omikseen kokeville henkilöille. Haastateltavien kertomukset ajankäytön muuttumisesta maaseudulle muuton jälkeen osoittavat ajankäytön muuttuneen selvästi laadullisesti parempaan suuntaan. Asuinympäristön muutoksen myötä myös elämänlaadun koetaan parantuneen. Maaseudulla ei ole samanlaista ahdistavaa kiireen ilmapiiriä kuin kaupungeissa. Hyvä asuinpaikka on rauhallinen, turvallinen ja lähellä luontoa. Rauhallisuus merkitsee mahdollisuutta irrottautua muista ihmisistä. Maaseudulla korostuu ihmisten ja luonnon välinen suhde. Maaseutu tarjoaa sellaisia elämyksiä, jotka kaupunkiympäristössä eivät ole mahdollisia. Maaseudun elämyksellisyyden vahvuus löytyy arkisuudesta ja tavanomaisuudesta. Elämysten saaminen ei edellytä ennakkovalmistautumista. Maaseudun sosiaalisuus ilmenee niin yksilö-, asuinympäristö- kuin yhteisötasolla. Sosiaalisuuden toimivuus kaikilla tasoilla on tärkeää, sillä se vaikuttaa ratkaisevasti uudessa asuinpaikassa viihtymiseen. Fyysisten tekijöiden toimivuus, kuten hyvä asunto, ei korvaa sosiaalisessa elämässä ilmeneviä ongelmia. Ihmiset muuttavat maaseudulle muiden tekijöiden kuin monipuolisten palvelujen vuoksi. Asuinpaikkaa valittaessa kiinnitetään enemmän huomiota esimerkiksi rauhalliseen ympäristöön kuin palvelujen läheisyyteen. Palvelujen mahdollisesti heikko saatavuus ei aiheuta vaikeuksia, sillä siitä ollaan jo muuttovaiheessa tietoisia. Suppeaan palvelutarjontaan osataan varautua ennalta. Haastatellut henkilöt suosittelevat maaseudulle muuttamista omien kokemustensa perusteella. Muuttaessa ei kuitenkaan saa lähteä liian idealistisesti liikkeelle. Uudesta asuinpaikasta ja sen tarjoamista palveluista kannattaa ottaa selvää riittävän monipuolisesti. Mitä realistisempi kuva maaseudulle muuttavalla henkilöllä on uudesta asuinympäristöstään, sitä paremmat edellytykset hänellä on sopeutua uuteen asuinympäristöönsä ja viihtyä siellä.
  • Sipiläinen, Mari (Helsingfors universitet, 2015)
    The aim of this study was to explore visual representations of the countryside made by children aged 9–10 years and living in urban and rural environments. The study investigates the children's images of the countryside: its natural and built environment, the people living there, its location in the children's opinion and the potential things to do there. In this study I also try to explain from where these images of the countryside have originated. In addition to this, the study explores the influence of the children's living area to their image of rural environments. Previous studies show that among adults the image of rural environments is usually positive. The image consists of a clean environment, peace and nature. Rural landscape is often thought to be either an agricultural or a cottage landscape. There are also idyllic images of the countryside where children are playing outside in the nature. There are no previous studies to be found on representations of rural environments concerning children from 9 to 10 years. The results of this study were based on 61 drawings and questionnaires collected from 3rd to 4th grade pupils during one lesson at their school in the spring of 2015. Out of these 61, there were 27 pupils living in rural area and 34 pupils living in urban area. This research is qualitative and executed with visual methods. The pupils were asked to draw a picture of the countryside and answer a semi-structured questionnaire. The drawings were then analysed by the visual content analysis and the questionnaires with the content analysis. Based on the results of this research, it was found that most of the representations of rural environments, regardless of the place of living of the drawer, described a summer day at the farm. Mostly there was a house, some animals, a field, the sun and a tree in the picture. The atmosphere of the countryside seemed to be considered positive because of the smiling people, the sun in the sky and the calm events drawn in the picture. The built environment of the countryside consisted of houses and animal shelters whereas the natural environment consisted of animals, trees and fields. Animals and people were understood to be the residents of the rural environments. The activities in the countryside were considered to take place outside and were related to animals or agriculture. Most of the pupils living in the city did not know or could not tell where the countryside is situated. Some of the pupils living in the rural environment did not perceive themselves living in the countryside. The images of the rural environments were mostly based on the personal experiences which 80 per cent of the pupils had and on the knowledge they have learned from the relatives. The personal experience of the countryside as a living environment was shown in detailed drawings portraying everyday actions in the pictures.
  • Väänänen, Sulo (Suomen metsätieteellinen seura, 1955)
  • Saarilehto, Ilmari (2006)
    Tutkielmani tarkastelee toimijoiden valtasuhteita maaseudun vesihuollon ja sanitaation tukiohjelmassa (RWSSSP) Nepalissa. Tutkin toimijoiden käsityksiä ohjelmaan liittyvistä rooleista, motiiveista, valtataisteluista ja kehityksestä yleensä, sekä näiden kautta ilmeneviä valtasuhteita. Lähestyn ohjelmaa tapauksena suomalaisesta kehitysavusta ja heijastan sitä akateemiseen apukeskusteluun. Tämän apukeskustelun eri näkemyksiin reflektoinnin ja vertailun avulla tapaus sijoitetaan laajempaan teoreettiseen kontekstiin, ja asettamalla teoriat vastakkain tapauksen kompleksisen todellisuuden kanssa voidaan vetää joitain yleisiä johtopäätöksiä eri toimijoiden vallasta ja rooleista kehitysavussa. Analyysi perustuu haastatteluihin, kenttähavaintoihin, erityyppisiin kirjoihin, raportteihin ja arkistomateriaaliin. Tärkein informaation lähde ovat haastattelut ja kenttähavainnot, joita tein kenttätyöni aikana syyskuussa 2004. Suoritin analyysini toimijoiden käsityksistä tutkituissa asioissa käyttäen joitakin "grounded theory"- lähestymistavan metodeja haastattelu-datani kategorisoinnissa ja käsitteellistämisessä. Analysoin myös tapauksessa relevantteja diskursseja, en varsinaisilla diskurssianalyysin metodeilla, vaan pikemminkin osana tutkittuja asioita, joka ilmenee ihmisten sanomisissa toimistaan, suhteistaan ja motiiveistaan. Analyysini tapauksen kontekstista ja historiasta pohjautuu projektiin liittyvien dokumenttien, relevantin kirjallisuuden ja arkistolähteiden kriittiseen läpikäyntiin ja tekstianalyysiin. Tärkeimmät johtopäätökseni liittyvät toimijoiden rooleihin ja valtasuhteisiin, heidän käsityksiinsä ja onnistuneen kehitysohjelman määritelmiin. RWSSSPssä käytännön valta tuntui olevan vahvasti toteuttavien konsulttien käsissä. Heillä oli hyvin keskeinen rooli ohjelman koordinoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Usein kritisoitu avunantajan ylivalta oli vähemmän ilmeistä, DIDC ohjasi lähinnä dokumenteissa esitettyjä lähtökohtia ja periaatteita, mutta ohjelman konsultit hallitsivat jokapäiväisiä asioita ja kuvaa joka siitä välittyi avunantajalle. Ohjelman dokumenteissa korostetut paikallishallinnon elimet oli pitkälti ohitettu käytännön toteutuksessa. Paikalliset hallinnon ulkopuoliset toimijat oli kuitenkin nostettu tärkeään asemaan paikallisten hankkeiden tasolla, mutta ei sen yläpuolella. Mielestäni projekteja toteuttavien konsulttien keskeinen asema on myös jossain määrin yleistettävissä, sillä avunantajien oma henkilökunta on usein kaukana kenttätasosta ja riippuvainen konsulttien antamasta informaatiosta käytännön toiminnasta. Eri toimijoiden käsitykset kehityksestä vaikuttivat varsin samankaltaisilta. Tämä on pitkälti selitettävissä sillä että kaikki toimijat hyötyvät tarpeidensa ja käsitystensä esittämisestä hallitsevien kehitysdiskurssien mukaisesti. Toimijoiden antamien selitysten ja implisiittisten kehityskäsitysten välillä oli kuitenkin selvä ero. Kaikki toimijat korostivat kehitysdiskursseissa tärkeitä asioita kehityksenä, mutta tuntuivat näkevän kehityksen myös immanenttina prosessina jonka kautta yhteiskunta kehittyy ja "modernisoituu". Toimijoiden kehityskäsitykset vaikuttivatkin paljon samankaltaisemmilta kuin monet yleistävät teoriat antavat ymmärtää. RWSSSPtä on usein kehuttu yhdeksi suomalaisen kehitysavun huomattavimmista onnistumisista. Tämä menestys tuntuu pohjautuvan ohjelman esittämiselle kehitysdiskurssien trendejä mukaillen ja mitattavien tulosten tuottamiselle. Tällaiset kehityksenavun onnistumisen kriteerit ovat myös pitkälti yleistettävissä. Projektien onnistuminen arvioidaan lopulta avunantajamaissa, missä vain projektidokumenttien antama representaatio ja mitattavat tulokset tunnetaan. Yhtenäistä esitystä ja kouriintuntuvia tuloksia tarvitaan myös kehitysavun oikeuttamiseksi.
  • Vesala, Kari Mikko (Helsingin yliopisto, sosiaalipsykologian laitos, 2005)
    Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen tutkimuksia
  • Peltonen, Wihtori (Porwoossa : Werner Söderström, 1900)
    Uudenmaanläänin maanwiljelysseuran toimituksia ; 5
  • Tirronen, Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni aiheena on maaseudulla 1900-luvun alussa kiertäneet työntekijät. Lähdeaineistona olen käyttänyt Museoviraston keruuarkistossa säilytettävää Seurasaari-lehden kyselyn numero seitsemän vastauksia vuodelta 1959. Tämän kyselyn otsikkona on "Kulkevat ammattilaiset ja työmiehet", ja vastaajilta toivottiin muistikuvia maaseudun talollisten ja kiertävien työntekijöiden kohtaamisista. Keskityn omassa työssäni yksin tai rygmässä liikkuviin naisiin, pariskuntiin ja perheisiin työnhaussa sekä heidän elämäänsä. Tutkimuskysymyksiäni ovat millaisia työtehtäviä kiertävillä ammattilaisilla teetettiin ja miten työnarvostus näkyi vieraanvaraisuudessa. Lisäksi etsin vastauksia kysymyksiin millaisiksi talon oman väen ja näiden satunnaisesti taloon saapuvien työntekijöiden kohtaamiset muodostuivat sekä miten kulkijat ruokailivat, yöpyivät ja viettivät aikaansa. Käsitteinä tutkimuksessa ovat muistitieto, kulttuurianalyysi ja intersektionaalisuus. Lapsuuden muistikuvat ovat pohjana lähdeaineistolle, jota tarkastellaan kulttuurianalyysin tarjoamin menetelmin. Moniulotteinen ja -särmäinen aineisto ei tarjoa ainoastaan yksiselitteisiä kulttuurisen toiminnan malleja, sillä tapahtumilla on myös samanaikaisesti useita rinnakkaisia merkityksiä. Intersektionaalisuuden tulkintatavat tuovat tällaiselle aineistolle uudentyyppisiä ratkaisuja. Maaseudulla liikkui runsaasti irtainta työväkeä, joista taitavat ammattilaiset edustivat arvostettuja ja kunnioitettuja osaajia. Heille tarjottiin parasta ruokaa, mitä talosta löytyi ja yösija laitettiin saliin tai kamariin. Tuntemattomat kiertävät työntekijät sen sijaan joutuivat nukkumaan tuvan penkillä tai saunakamarissa ja ateriakin syötiin pöydän alapäässä. Kulkevat työntekijät käyttivät myös omia erityistaitojaan hyödyksi - he kertoivat tarinoita ja uutisia maailmalta tai lähikylistä sekä viihdyttivät talonväkeä musiikilla ja muilla esityksillä. Kylissä liikkui myös paljon kulkukauppiaita, joista osa oli lähiseudun vanhempia naisia, jotka kaupustelivat rihkamaa tai omia leivonnaisiaan. Pidemmän matkan kulkijoita olivat lumppu- ja rihkamakauppiaat, jotka liikkuivat rattaiden tai reen kera yöpyen taloissa matkansa aikana. Heidät otettiin taloissa vastaan ystävällisesti tai nuivasti riippuen siitä, mitä kiertäjällä oli tarjolla ja miten talonväki hyötyi heidän vierailustaan. Kahvin juominen ja tarjoaminen olivat myös tapa osoittaa vieraanvaraisuutta. Köyhälläkin kiertäjällä oli mukanaan kahvinkeittovälineet, joten kahvittelulla oli suuri merkitys talollisten ja kulkijoiden kohtaamisissa. Aineistosta on myös havaittavissa, kuinka arvostettuja töitä tehneet ammattilaiset tunnettiin nimeltä, mutta satunnaisilta kulkijoilta ei edes välitetty kysyä heidän nimeään, eivätkä he itse välittäneet kertoa sitä talonväelle. 1900-luvun alku oli asumisessa myös muutosaikaa kohti yksityisyyttä. Etenkin nukkumatiloja alettiin eriyttää aluksi niin, että isäntäväki siirtyi nukkumaan erillisiin kamareihin. Yösijan tarjoaminen satunnaiselle kulkijalle ei myöskään ollut enää itsestäänselvyys, vaan kulkija saatettiin käännyttää jatkamaan matkaansa. 1900-luvun alun maaseudulla tilaton väestö etsi elantoaan useista erilaisista tilapäistöistä. Myös osa tilallisista joutui hankkimaan toimeen tullakseen töitä kotitilansa ulkopuolelta - tyttäret kulkivat esimerkiksi piikomassa tai maaseudun kausitöissä. Viime vuosisadan alku oli siirtymävaihetta vanhasta patriarkaalisesta agraariyhteiskunnasta kohti teollista aikakautta, rahatuloja ja säännölisiä työaikoja.
  • Fonselius, Risto (Helsingin yliopisto, 2018)
    Epävirallinen auttaminen on merkittävä osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja se voi toteutua niin käytännön apuna, hoiva-apuna kuin taloudellisena apuna. Annetun ja saadun avun määrät ja tavat muotoutuvat aina suhteessa ympäristöön ja niihin vaikuttavat merkittävästi virallisen avun rakenteet, jotka toteutuvat pääsääntöisesti hyvinvointivaltion kautta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suurten ikäluokkien antamaa ja saamaa epävirallista apua maaseudulla ja kaupungeissa asuvia vertailemalla. Tavoitteena on selvittää, miten asuinpaikan kaupunkimaisuus ja astutusalueen tyyppi vaikuttavat käytännön avun määriin. Tutkielmassa on käytetty Sukupolvien ketju -hankkeen vuoden 2012 aineistoa. Aineisto on vuosina 1945-1950 syntyneitä suomalaisia suuria ikäluokkia edustava kyselylomakeaineisto (n=2278). Käytännön avun määriä tutkittiin suurten ikäluokkien, heidän aikuisten lastensa, sisarustensa ja ystäviensä välillä. Vastaajat jakautuvat asuinpaikan tyypin mukaan siten, että vastaajista 20,4 prosenttia asui maaseutumaisessa kunnassa ja haja-asutusalueella 17,6 prosenttia. Tutkielmassa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia, jonka avulla tutkitaan miten väestömääräisesti mitattu asuinpaikan kaupunkimaisuus ja asutusalueen tyyppi vaikuttavat annetun ja saadun käytännön avun määriin, mukaan lukien lastenhoitoapu. Lopuksi suurten ikäluokkien lapsiltaan saamaa käytännön apua ja heille annettua lastenhoitoapua tarkastellaan vastavuoroisuuden näkökulmasta ristiintaulukoimalla saatu käytännön apu ja annettu lastenhoitoapu. Tulosten mukaan asuminen asukasmäärältään maaseutumaisessa kunnassa lisää sisarukselta saadun käytännön avun määrää suhteessa kaupunkimaisessa kunnassa asuviin. Asuminen haja-astusalueella taas lisää sekä sisarukselta että lapselta saadun käytännön avun määrää suhteessa taajamassa asuviin. Suuret ikäluokat näyttäisivät myös antavan enemmän lastenhoitoapua aikuisille lapsilleen haja-astusalueella kuin taajamissa. Ystäville annettuun ja ystäviltä saatuun apuun eivät kaupunkimaisuus ja asutusalueen tyyppi vaikuttaneet merkitsevästi. Logistisen regressioanalyysin taustamuuttujista sukupuoli, siviilisääty ja koulutusaste näyttäisivät vaikuttavan annetun ja saadun käytännön avun määriin. Avoliiton merkitys yksinasuviin nähden näkyy erityisesti suuremmassa avun määrässä suurten ikäluokkien ja heidän ystäviensä välillä. Korkea-asteen koulutuksen ja keskiasteen koulutuksen merkitys perusasteen tai alhaisemman koulutusasteen suorittaneisiin näkyy pienempinä avun antamisen ja saamisen määrinä. Sukupuolittain tarkasteltuna miehet antavat naisia enemmän apua lapsilleen ja sisaruksilleen, mutta saavat vähemmän apua lapsiltaan ja sisaruksiltaan. Ystävilleen miehet sekä antavat että saavat naisiin nähden enemmän apua. Tutkielman tulokset antaisivat jossakin määrin viitteitä sille, että maaseudulla annettaisiin enemmän epävirallista apua perheen piirissä, mutta ei ystävien kesken. Tulokset eivät ole kuitenkaan yhtä voimakkaita molempien selittävien muuttujien osalta, vaikkakin saman suuntaisia. Tämä korostaisi maaseudun ja kaupungin käsitteiden määrittelyn merkityksen tärkeyttä siinä, miten maaseutu ja kaupunki käsitteellistetään. Tutkielmassa käytetty kaupunkimaisuuden mittari on väkilukuun perustuva ja asutusalueen tyyppi taas määritelmältään tilastollismaantieteellinen. Kun tuloksia tarkastellaan suhteessa laajempaan viitekehykseen, on syytä pohtia sitä, miksi haja-asutusalueella epävirallisen avun määrät ovat suurempia kuin taajamissa. Johtuuko tämä hyvinvointivaltion palveluverkoston vajaasta roolista harvaan asutuilla seuduilla? Vaikuttaako avun määrään välttämättömyys vai maaseudun vahvempi sosiaalinen integraatio? Tutkielmassa päädytään varovaisesti tukemaan välttämättömyysnäkökulmaa, jonka mukaan olosuhteet määrittävät toimintaa. Hyvinvointivaltion roolia voidaan siis pitää tuloksia parhaiten selittävänä tekijänä. Maaseudun sosiaalinen merkitys taas korostuu erityisesti normatiivisesta näkökulmasta, auttamisen näyttäytyessä velvollisuutena.
  • Unknown author (Helsingfors : [?], 1894)
  • Jarva, Anne; Riipinen, Jouko (Miljöministeriet, 2012)
    Miljön i Finland 3sv/2012
    I handledningen generalplanläggning av byar behandlas specialfrågor, instrument och metoder i anslutning till planering av markanvändningen på landsbygden. Anvisningarna är i huvudsak avsedda att användas vid utarbetandet av bygeneralplaner som direkt styr byggandet på områden där behovet av byggande inte är stort. Handledningen kan också tillämpas i annan planering av markanvändningen på landsbygden, men lämpar sig inte som sådan för planering av landsbygd i närheten av städer. Handledningen uppmuntrar till att förbättra kvaliteten på planeringen av markanvändningen och fundera på vilka planerings- och styrmetoder som är ändamålsenliga i olika situationer. Det är viktigt att planeringen av landsbygd och byar ses som ett led i utvecklingen av regionerna och kommunerna. Handledningen är avsedd att hjälpa planerare, bybor, beslutsfattare och myndigheter att hitta ett gemensamt språk när det gäller planläggning av byar och annan planering av landsbygden.
  • Helminen, Ville; Vienonen, Sanna; Ristimäki, Mika; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 4/2013
    Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.
  • Tiilikainen, Sanna (Helsingfors universitet, 2009)
    Innovaatiot ovat tärkeitä yritystoiminnalle, sillä ne parantavat yritysten kilpailukykyä ja taloudellista menestymistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella maaseudulla yrityskeskittymissä sijaitsevien hevosalan ja bioenergia-alan pienyritysten innovaatiotoimintaa, kilpailukykyä ja taloudellista menestymistä. Tutkimusaineisto muodostui 124 uusmaalaisen ja itäuusmaalaisen hevosalan sekä 41 pohjoispohjalaisen bioenergia-alan yrittäjän posti- ja internet-kyselyaineistosta. Tutkimusmenetelminä käytettiin ei-parametrisiä testejä, faktorianalyysia ja ryhmittelyanalyysia. Tulosten mukaan eri osa-alueilla innovatiivisista yrityksistä useilla osa-alueilla innovatiiviset olivat menestyneet useimmiten keskinkertaisesti, kun taas joillakin osa-alueilla innovatiiviset olivat menestyneet useimmiten hyvin. Ei-innovatiiviset olivat menestyneet useimmiten heikosti. Useilla osa-alueilla innovatiiviset kokivat kilpailukykynsä pääosin paremmin ja ei-innovatiiviset huonommin kuin muut yrittäjät. Eri tavoin taloudellisesti menestyneistä yrityksistä sekä hyvin että keskinkertaisesti menestyneet olivat harjoittaneet innovaatiotoimintaa useimmiten joillakin osa-alueilla. Heikosti menestyneistä huomattava osa ei ollut harjoittanut innovaatiotoimintaa lainkaan. Hyvin menestyneet yrittäjät kokivat kilpailukykynsä pääosin paremmin ja heikosti menestyneet huonommin kuin muut. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että innovaatiotoiminta joillakin osa-alueilla varmistaa parhaan taloudellisen tuloksen. Se heijastaa yrittäjän seuraavan aikaansa ja kehittävän toimintaansa kohtuullisessa määrin. Näissä yrityksissä lienee löydetty oma menestymiskonseptinsa. Innovaatiotoiminta useilla osa-alueilla voi olla merkki siitä, että yrityksessä ollaan käymässä läpi perusteellista muutosprosessia toiminnassa. Tämä saattaa heijastua yrityksen taloudelliseen tulokseen kielteisesti ainakin muutoshetkellä innovoinnin lisätessä kustannuksia. Innovaatiotoiminnan harjoittamattomuus näyttää heijastuvan yrityksen menestymiseen heikkona menestymisenä. Tutkimuksen perusteella ei voida sanoa yksiselitteisesti, että innovaatiotoiminnan harjoittamisella, kilpailukyvyllä ja taloudellisella menestymisellä olisi suora yhteys toisiinsa, sillä sitä ei mitattu ja niiden vaikutuksia on haastavaa arvioida täsmällisesti. Kuitenkin tulokset viittaavat siihen, että näillä tekijöillä on positiivinen yhteys toisiinsa.
  • Heiskanen, Ulla-Mari; Kahila, Petri (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2006)
    Julkaisuja 9
    Kuntaliitosten toteutuksessa maaseutunäkökulma otetaan huomioon eri tavoin. Maaseutua voidaan pitää lisäarvona tai mahdollisuutena uuden kunnan kehittymiselle, tai vaihtoehtoisesti maaseutua ei erityisesti korosteta osana kuntaliitosta. Maaseutukunnan yhdistyessä kaupunkikuntaan maaseutu käsitetään tavallisimmin lisäarvoksi toisin kuin kahden maaseutukunnan yhdistyessä. Varsinainen maaseutu kaupungin osana vaatii erilaisen huomion kuin kaupungin keskusta tai kaupunginosat. Maaseutu osana kaupunkia antaa aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida uutta kaupunkia maaseutumaisena asumisympäristönä. Tärkeänä markkinoinnin kohteena ovat siten kaupungista muuttoa harkitsevat henkilöt, joille uusi kaupunki voi nyt tarjota myös maaseutumaisen asuinympäristön. Maaseutualueet voivat houkutella ihmisiä kaupunkien läheisestä asumisesta maaseutuasumiseen. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on Seinäjoen kaupungin ja Peräseinäjoen kunnan vuoden 2005 alusta toteutettu kuntaliitos. Kuntaliitos merkitsi Seinäjoen kaupungin pinta-alan kolminkertaistumista ja toi kaupunkiin laajan maaseutumaisen kaupunginosan. Tutkimuksen keskeinen teema on maaseutualueen asutusrakenteen kehittäminen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on käytetty kyselytutkimusta ja teemahaastatteluja. Asukasnäkökulmaa on selvitetty toteuttamalla kysely 1 090:lle Seinäjoelta ympäröivään maakuntaan vuosina 2003 ja 2004 muuttaneelle. Kiinteistönvälittäjiä sekä kaupungin kehittämisestä ja aluesuunnittelusta vastaavia johtavia viranhaltijoita lähestyttiin teemahaastatteluilla. Seinäjoelta maakuntaan muuttaneet ovat tyypillisesti nuoria, perheen perustamisvaiheessa olevia. Asuinpaikan valinnassa on ratkaisevaa ollut elämänvaiheeseen sopivan paikan löytyminen. Palvelujen saatavuus ei ollut merkittävä syy muuttopäätöksen syntymiseen lukuun ottamatta ala-asteen koulua, joka haluttiin turvallisen matkan päähän kodista. Myös juurilla on painoarvoa muuttosuunnan valinnassa. Mieluiten muutetaan omalle tai puolison entiselle kotipaikkakunnalle. Suurin osa kyselyyn vastanneista tuntee itsensä sekä maalaiseksi että kaupunkilaiseksi asuinpaikasta riippumatta. Kaupungin ja maaseudun rajaa ei selkeästi haluta vetää, sillä vuorovaikutus niiden välillä on kiinteää. Kiinteistönvälittäjien mukaan kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut. Yhteys kaupunkiin on kuitenkin tärkeä, ja asuinpaikkaa etsitään kaupungin läheiseltä maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä. Peräseinäjoen osalta asumisessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuntaliitoksen jälkeen. Markkinoitavia kiinteistöjä on vähän tarjolla, samoin kaupungin omistamaa tonttimaata. Kaupungin erityisenä haasteena on nimenomaan maanomistus, sillä suunnittelu luonnollisesti suuntautuu sinne, mistä maata saadaan omistukseen. Vaikka Peräseinäjoki toi runsaasti lisää pinta-alaa, on siitä vain pieni osa kaupungin omistuksessa. Maanhankinta siis ohjaa vahvasti uusien alueiden suunnittelua. Uusien asuinalueiden kehittämisessä on profiloiduttava kohderyhmän mukaisesti. Maaseutuasumista etsiville lapsiperheille voidaan tarjota hajautetumpaa asumisen mallia. Asuinalueiden suunnitteluun on kuitenkin panostettava entistä enemmän, jotta yhdyskuntarakenne ei liiaksi hajaudu ja liikenne ja palvelut toimivat. Kylien rooli asumisen markkinoinnissa kaupungin läheisellä maaseudulla vahvistuu yksityisen maanomistajuuden alueilla. Keskustoihin puolestaan jää tilaa nuorille ja senioreille, joille palvelujen saatavuus ja läheisyys on tärkeää.
  • Heiskanen, Ulla-Mari; Kahila, Petri (2006)
    9
    Kuntaliitosten toteutuksessa maaseutunäkökulma otetaan huomioon eri tavoin. Maaseutua voidaan pitää lisäarvona tai mahdollisuutena uuden kunnan kehittymiselle, tai vaihtoehtoisesti maaseutua ei erityisesti korosteta osana kuntaliitosta. Maaseutukunnan yhdistyessä kaupunkikuntaan maaseutu käsitetään tavallisimmin lisäarvoksi toisin kuin kahden maaseutukunnan yhdistyessä. Varsinainen maaseutu kaupungin osana vaatii erilaisen huomion kuin kaupungin keskusta tai kaupunginosat. Maaseutu osana kaupunkia antaa aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida uutta kaupunkia maaseutumaisena asumisympäristönä. Tärkeänä markkinoinnin kohteena ovat siten kaupungista muuttoa harkitsevat henkilöt, joille uusi kaupunki voi nyt tarjota myös maaseutumaisen asuinympäristön. Maaseutualueet voivat houkutella ihmisiä kaupunkien läheisestä asumisesta maaseutuasumiseen. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on Seinäjoen kaupungin ja Peräseinäjoen kunnan vuoden 2005 alusta toteutettu kuntaliitos. Kuntaliitos merkitsi Seinäjoen kaupungin pinta-alan kolminkertaistumista ja toi kaupunkiin laajan maaseutumaisen kaupunginosan. Tutkimuksen keskeinen teema on maaseutualueen asutusrakenteen kehittäminen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on käytetty kyselytutkimusta ja teemahaastatteluja. Asukasnäkökulmaa on selvitetty toteuttamalla kysely 1 090:lle Seinäjoelta ympäröivään maakuntaan vuosina 2003 ja 2004 muuttaneelle. Kiinteistönvälittäjiä sekä kaupungin kehittämisestä ja aluesuunnittelusta vastaavia johtavia viranhaltijoita lähestyttiin teemahaastatteluilla. Seinäjoelta maakuntaan muuttaneet ovat tyypillisesti nuoria, perheen perustamisvaiheessa olevia. Asuinpaikan valinnassa on ratkaisevaa ollut elämänvaiheeseen sopivan paikan löytyminen. Palvelujen saatavuus ei ollut merkittävä syy muuttopäätöksen syntymiseen lukuun ottamatta ala-asteen koulua, joka haluttiin turvallisen matkan päähän kodista. Myös juurilla on painoarvoa muuttosuunnan valinnassa. Mieluiten muutetaan omalle tai puolison entiselle kotipaikkakunnalle. Suurin osa kyselyyn vastanneista tuntee itsensä sekä maalaiseksi että kaupunkilaiseksi asuinpaikasta riippumatta. Kaupungin ja maaseudun rajaa ei selkeästi haluta vetää, sillä vuorovaikutus niiden välillä on kiinteää. Kiinteistönvälittäjien mukaan kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut. Yhteys kaupunkiin on kuitenkin tärkeä, ja asuinpaikkaa etsitään kaupungin läheiseltä maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä. Peräseinäjoen osalta asumisessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuntaliitoksen jälkeen. Markkinoitavia kiinteistöjä on vähän tarjolla, samoin kaupungin omistamaa tonttimaata. Kaupungin erityisenä haasteena on nimenomaan maanomistus, sillä suunnittelu luonnollisesti suuntautuu sinne, mistä maata saadaan omistukseen. Vaikka Peräseinäjoki toi runsaasti lisää pinta-alaa, on siitä vain pieni osa kaupungin omistuksessa. Maanhankinta siis ohjaa vahvasti uusien alueiden suunnittelua. Uusien asuinalueiden kehittämisessä on profiloiduttava kohderyhmän mukaisesti. Maaseutuasumista etsiville lapsiperheille voidaan tarjota hajautetumpaa asumisen mallia. Asuinalueiden suunnitteluun on kuitenkin panostettava entistä enemmän, jotta yhdyskuntarakenne ei liiaksi hajaudu ja liikenne ja palvelut toimivat. Kylien rooli asumisen markkinoinnissa kaupungin läheisellä maaseudulla vahvistuu yksityisen maanomistajuuden alueilla. Keskustoihin puolestaan jää tilaa nuorille ja senioreille, joille palvelujen saatavuus ja läheisyys on tärkeää.
  • Helminen, Ville; Nurmio, Kimmo; Rehunen, Antti; Ristimäki, Mika; Oinonen, Kari; Tiitu, Maija; Kotavaara, Ossi; Antikainen, Harri; Rusanen, Jarmo (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2014
    Perinteinen kuntarajoihin perustuva kaupunki-maaseutu-luokitus on kuntien koon kasvaessa osoittautunut epätarkaksi. Tässä raportissa kuvataan uuden paikkatietoihin perustuvan luokituksen toteuttaminen. Uusi luokitus perustuu paikkatietomenetelmään, jossa lähtöaineistot ovat koko maan kattavia 250x250 metrin tilastoruutuaineistoja. Luokitus perustuu maaseutualueiden osalta aiempaan maaseudun kolmijakoon, jossa tunnistetaan kaupungin läheinen maaseutu, ydinmaaseutu sekä harvaan asuttu maaseutu. Näiden luokkien lisäksi maaseudulta on erotettu maaseudun paikalliskeskukset. Kaupunkialueita ovat yli 15 000 asukkaan keskustaajamat, joihin on raportissa kuvatulla menetelmällä rajattu ydinkaupunkialue ja kehysalue. Ydinkaupunkialue jakautuu edelleen sisempään ja ulompaan kaupunkialueeseen. Luokituksen lähtöaineistona on käytetty väestö-, työvoima-, työmatka- ja rakennustietoja sekä Digiroad tieverkkoaineistoa ja CORINE maankäyttöaineistoa. Näiden perusteella on laskettu määrää, tiheyttä, tehokkuutta, saavutettavuutta, intensiteettiä, monipuolisuutta ja suuntautuneisuutta kuvaavia muuttujia, joiden luokitteluun ja yhdistelyyn luokitus perustuu. Luokitus on vapaasti saatavissa paikkatietomuodossa verkkosivuilta. Sen voi ladata paikkatietoaineistona ja siihen liittyvänä kuntatasolle laskettuna tilastoaineistona. Ensisijaisesti kaupunki-maaseutu-luokitus kuvaa alueiden välisiä eroja aluerakenteen tasolla. Luokitus ei kuvaa niinkään yksittäisen paikan ominaisuuksia vaan luonnehtii aluekokonaisuuksia. Alueluokkien rajat on yleistetty siten, että luokitus toimii parhaiten laajempien alueiden tarkasteluissa. Luokituksen avulla saadaan tietoa erityyppisten alueiden kehityksestä koko maan tasolla.
  • Viikin tiedekirjasto; Viikki Science Library; Vetenskapliga biblioteket i Vik (1903)
  • Palttala, Outi; Erat, Bruno (Ympäristöministeriö, 2009)
    Suomen ympäristö 32/2009
    Kestävä kylä -tutkimuksessa on dokumentoitu kahden uuden ekokylän, Bromarvin ekokylän ja Kangasalan Yhteiskylän ominaisuuksia ja seurattu niiden asukkaiden elämäntapaa, asumisen ja liikenteen energiankulutusta sekä vesi- ja jätehuoltoa. Kylien paikallista uusiutuvaa energiaa käyttävien lämpölaitosten ansiosta niiden asumisen hiilidioksidipäästöt olivat murto-osa tavanomaisesti rakennettujen vertailualueiden päästöistä. Asukkaiden asenteiden ja elämäntilanteiden merkitys osoittautui jopa rakenteellisia eroja suuremmaksi energiankulutuksen määriä vertailtaessa. Elämäntavan sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin antaa esimerkkien perusteella mahdollisuudet ekologisesti kestävään maaseutuasumiseen.
  • Halonen, Anniina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja kulttuurihistoriallinen kuvaus 1900-luvun alun maaseudun arjesta. Tutkin omavaraisten pientilojen arjen rytmejä ja kirjoittajien kokemuksia muistitietoaineistoa hyödyntämällä. Aineistoni on Seurasaari-lehdessä julkaistu, Kansallismuseon kansatieteellisen osaston kysely numero 10, maaseudun työvuosi, josta olen poiminut satunnaisotannalla 18 vastausta. Kysely on vuodelta 1963. Olen tarkastellut aineistoani lähiluennan menetelmällä. Tutkielman teoreettisessa kehyksessä kulttuurihistoriallinen arjen kuvaus yhdistyy kulttuurianalyysin kanssa. Tutkielmalleni olennaisia käsitteitä ovat arki ja modernisaatio. Arjen tutkimuksella voidaan saada tietoa siitä, millaisia vaikutuksia sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset tuottavat yksilöiden elämässä mikro- ja makrotasoilla. Modernisaatiossa otetaan käyttöön uusia teknologioita ja ajatusmalleja, jotka koskevat kulttuuria ja yhteiskuntaa. Tutkimustulokseni perusteella omavaraisten pientilojen arki rakentui ruoantuotannon ympärille muodostaen erilaisia rytmejä. Rytmit ajoittivat ja jäsensivät työtä ja arkea. Ruokailut ja kahvittelut tauottivat työpäiviä. Arjessa tarvittiin suunnitelmallisuutta ja kykyä ennakoida tulevaa. Arkisten rytmien taustalla vaikuttivat muun muassa työtehtävät, vuodenajat, valo ja lämpötilat sekä sosiaaliset käytännöt. Omavaraistaloudessa vapaa-aikaa ei eroteltu työnteosta. Syksystä kevääseen työpäivää jatkettiin sisätiloissa puhde- ja käsitöitä tehden. Vuodenajat ja ympäröivä luonto loivat arjen ja työvuoden rakentumisen kehyksen. Maanviljelystä elantonsa saaneiden henkilöiden tuli osata tarkkailla luontoa ja sen muutoksia ajoittaakseen työtehtäviä. Työhön tarvittavat opit saatiin kotoa. Työhön ja arjen rytmeihin liittyi käytännön kautta kehittyneitä työtapoja ja myytillisiä uskomuksia. Kirjoittajat eivät erottele käytännöllistä ja myytillistä ajattelua toisistaan. Yhdessä työskentely lisäsi yksitoikkoisten ja raskaiden työtehtävien mielekkyyttä. Yhteisön jäsenten keskinäinen arvostus määräytyi taitojen, nopeuden ja työteliäisyyden kautta. Aineistosta on tulkittavissa yhteisöllisyydellä olleen vahva asema arjen merkityksellistäjänä. Omavaraisilla pientiloilla elettiin tiiviisti ympäröivän yhteisön kanssa. Arki rajoittui pienyhteisöjen sisälle, joten talkoot ja työnjuhlat olivat tervetullutta vaihtelua arkiseen elinpiiriin. Talkoihin liittyi sosiaalisia käytäntöjä ja kilpahenkeä. Ennen modernisaation mukanaan tuomaa koneellistumista työ maatiloilla oli fyysistä. Talonpoikaiskulttuurissa arvostettiin työteliäsyyttä. Työn fyysisyys ja ajan kerroksellisuus näkyvät muisteluissa kehollisina ja eloisien muistojen välittäminä kuvauksina arjesta ja työnteosta. Modernisaatio ja koneellistuminen muuttivat omavaraisten pientilojen arjen rytmejä ja kyläyhteisöjen merkitystä.
  • Rantanen, Manu; Pihkala, Tuula; Hyyryläinen, Torsti; Kujala, Susanna (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 198
    Raportin keskeinen teema on vapaa-ajanasukkaiden ja kuntien eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen potentiaali aluekehityksessä yleensä ja erityisesti Etelä-Savossa. Raportissa esitetään esimerkkejä siitä, kuinka tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa. Liikkeelle lähdetään itse mökkiläisistä, joiden mökkipaikkaan liittyvä tunneside on usein hyvin vahva. Kesämökki voikin kehittyä tukikohdaksi ja kiintopisteeksi monenlaisille ylisukupolvisille aktiviteeteille. Mökkeilyn merkitys ihmisille jäsentyy osana heidän elämäntilannettaan ja sosiaalisia sidoksiaan. Mökkiläisten sosiaalisiin sidoksiin on varautunut pääomaa, josta voi hyötyä myös mökkipaikkakunta. Kuitenkaan mökkiläisten osallistuminen mökkipaikkakunnan kehittämiseen ei toteudu itsestään, vaan tarvitaan konkreettisia kanavia ja aktiivisuutta kuntien eri toimijoiden taholta. Monipaikkaisuus ei yleensä näy väestötilastoissa. Alueet eivät välttämättä tyhjenekään, vaikka niiden tilastoitu väkiluku vähentyisi, vaan niiden käyttö muuttaa luonnettaan pysyvämmästä käytöstä kausittaiseen käyttöön. Monipaikkaisuuden kehityspotentiaali on suuri maaseudulla, mutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa monipaikkaisuuden huomioon ottaminen on yhä marginaalissa. Vapaa-ajan asuminen on keskeinen aluekehityksen moottori vapaa-ajan asumisen leimaamilla alueilla nyt ja tulevaisuudessa, sekä taloudellisesta että sosiaalisesta näkökulmasta. Vapaa-ajanasukkaat ovat myös aluekehitystoimijoita, joiden rooleja aluekehittämisessä ovat kuluttaja, osallistuja ja kehittäjä. Vapaa-ajan asumisella on jo nyt suuri vaikutus Etelä-Savon talouteen ja työllisyyteen, mutta pitkäjänteisellä kehittämistyöllä vaikutus voisi nousta vieläkin suuremmaksi. On pidettävä mielessä, että myös negatiivinen kehitys on mahdollinen, jos vapaa-ajan asumiseen ei panosteta. Yhtenä tärkeänä toimenpiteenä on hankkia ajantasaista tietoa vapaa-ajanasukkaiden palvelutarpeista kehittämistoimenpiteiden suuntaamiseksi. Kun tarkasteltiin Etelä-Savon kuntien, yritysten ja yhdistysten näkemyksiä vapaa-ajan asumisen kehittämisestä, tuli selväksi, että vaikka työ on aloitettu, riittää siinä edelleen tehtävää. Kaikki Etelä-Savon mökkikunnat eivät ole vielä ottaneet vapaa-ajan asumista strategiseksi kehittämiskohteekseen. Vaikka vapaa-ajan asumisen kehittäminen kuntien, kylien ja yritysten yhteistyönä on vielä jäsentymätöntä, siihen on halukkuutta sekä kylissä että yrityksissä. Tällä hetkellä kunnat poimivat aktiivisia vapaa-ajanasukkaita mukaan toimikuntiin, mutta he eivät edusta vapaa-ajanasukkaita mökkiläisdemokratian näkökulmasta. Vapaa-ajanasukkaiden osallistumispotentiaalia voi jäädä nyt piiloon: muun muassa nuoremman sukupolven mökkeilijöiden osallistamiseen mökkikuntien kehittämiseen esimerkiksi digitaalisin välinein kannattaisi panostaa. Yrityksissä on odotusta vapaa-ajanasukkaiden palvelemisen kautta saatavan liikevaihdon kasvamisesta erityisesti maaseudulla. Yhtenä esimerkkinä on yrittäjien kumppanuusverkostotoiminta, joka edesauttaa vapaa-ajan asumisen huomioon ottamista yritysten strategioissa ja vapaa-ajanasukkaille suunnattujen palveluiden kehittämisessä. Esittelemme tapoja, joita olemme kehittäneet vapaa-ajanasukkaiden ja muiden toimijoiden välisen verkostoitumisen ja yhteistyön parantamiseksi. Laiturilla-foorumeilla ja -seminaareilla on luotu vapaa-ajanasukkaille uusia osallistumismahdollisuuksia mökkiseudullaan ja tuotu vapaa-ajan asumiseen liittyviä eri toimijoita yhteisen pöydän ääreen. Jatkuvalla dialogilla ja vuorovaikutuksella vapaa-ajanasukkaiden ja muiden toimijoiden kesken vahvistetaan tietoisuutta ja ymmärrystä vapaa-ajan asumisen merkityksestä. Toimintatapa osallistaa eri toimijoita ja hyödyntää uutta tutkimustietoa vapaa-ajan asumiseen liittyvien kysymysten käsittelemiseksi ja kehittämiseksi. Muualla asuvien vapaa-ajanasukkaiden mahdollisuudet osallistua mökkipaikkakuntien elämään ovat rajallisia, vaikka heille on esitetty merkittävää aluekehitysroolia maaseutukunnissa niin taloudellisessa kuin sosiaalisessa mielessä. Mökkilaiturilla-mobiilisovellus on uusi keino etenkin työikäisten vapaa-ajanasukkaiden saavuttamiseen. Mobiilisovellus mahdollistaa vuorovaikutuksen kehittämisen mökkiläisten kanssa tiedonvälityksen ja tiedonkeruun kautta sekä paikkatietojen ajallisen ja alueellisen vertailun. Sovelluksen avulla toteutetun palvelukyselyn vastaukset antoivat kasvusuuntaisen tulevaisuuden näkymän vapaa-ajanasukkaiden palvelujen käytöstä Etelä-Savossa. Tulevaisuudessa sovellusta tulisi edelleen kehittää ja mahdollistaa muun muassa eri toimijoiden yhteiskehittely. Vapaa-ajan asuminen on globaali ilmiö, ja maailmalta löytyy vapaa-ajan asumisen alueita, joilla on yhtymäkohtia Etelä-Savoon mökkiseutuna. Kansainvälisiä malleja vapaa-ajan asumisen kehittämiseen ja yhteistyöhön vapaa-ajanasukkaiden kanssa kannattaa siten hyödyntää. Monet alueet, joissa perinteiset elinkeinot ovat hiipuneet, ovat kyenneet tekemään vapaa-ajan asumisesta menestystekijän. Jatkamalla kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä esimerkiksi norjalaisen Valdresin alueen kanssa on mahdollista oppia ja jakaa itse oppimiamme asioita eteenpäin. Tavoitteenamme on edelleen kehittyä maamme parhaaksi vapaa-ajan asumisen alueeksi, ja tässä yhteistyö kansainvälisten tutkijoiden ja kehittäjien kanssa on jatkossakin tärkeää.
  • Holma, Anne; Pitkänen, Kati; Myllyviita, Tanja; Kaljonen, Minna; Rönkkö, Reeta; Karvonen, Jaakko; Karjalainen, Linda (Suomen ympäristökeskus SYKE, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2019
    Tämä raportti perustuu vuosina 2016–2019 toteutettuun ”Kohti vähähiilisiä kyliä” (KVK) -hankkeeseen, jossa käynnistettiin paikallisia kokeiluja ja kannustettiin kyliä ottamaan käyttöön hiiliviisaita eli hiilipäästöjä vähentäviä tai hiiltä varastoivia ratkaisuja. Hanketta toteutettiin 19 pohjoiskarjalaisella kylällä ja sitä rahoitti Manner-Suomen maaseutuohjelma. Raportissa esitellään Kohti vähähiilisiä kyliä hankkeessa ja jo aikaisemmin Pohjois-Karjalan maakunnan kylissä toteutettuja kokeiluja ja arvioidaan millaisia vaikutuksia niillä on ollut hiilipäästöjen vähenemisen kannalta. Lisäksi arvioidaan kokeilujen yhteisöllisiä vaikutuksia, sekä vaikutuksia sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen kylällä. Kokeilut liittyvät uusiutuvan energian käyttöön, energiatehokkuuden edistämiseen, kimppakyyteihin, jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen, lähiruokaan ja ruokahävikin välttämiseen sekä hiilensidontaan tähtääviin toimiin. Kokeilujen valinta tapahtui kyläsuunnitteluprosessin kautta. Kokeilujen ilmastovaikutukset arvioitiin elinkaariarviointimenetelmällä. Muiden yhteisöllisten vaikutusten arvioinnissa hyödynnettiin yhteisöjen toimintakykyä ja pääomia tarkastelevia arviointikehikkoja, joiden pohjalta arvioitiin lisäksi kokeilun positiiviset ja negatiiviset vaikutukset kyläyhteisön sosiaaliseen, inhimilliseen, kulttuuriseen, rakennettuun ja luonnon ympäristöön sekä poliittiseen pääomaan. Kehikkoa voidaan hyödyntää jatkossa yhteisö- ja kyläkohtaisten kokeilujen kokonaisvaltaiseen arviointiin ja suunnitteluun. Päästövähennyksiä saatiin aikaan erityisesti energiaratkaisuihin liittyvissä kokeiluissa. Uusiutuvilla aurinko- ja tuulienergialla voidaan korvata muuta energiantuotantoa, jonka kasvihuonekaasupäästöt ovat suuremmat. Vastaavasti liikkumiseen ja jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyvissä kokeiluissa positiiviset ympäristövaikutukset syntyvät vähentyneinä henkilö- tai jäteauton ajokilometreinä, kun erilaisia matkasuoritteita yhdistetään tai ihmiset käyttävät kimppakyytejä. Usean kokeilun osalta suorat ilmastopäästövähennykset jäivät vaatimattomiksi, mutta kun huomioidaan kokeilujen vaikutukset yhteisön toimintakykyyn, voivat vaatimattomammatkin kokeilut saada aikaan merkittäviä vaikutuksia ja positiivisen kehityskierteen. Yhteiset kokeilut tuovat konkretiaa abstraktiin ilmastokysymykseen ja keinoja, joiden kautta kaikki voivat osaltaan vaikuttaa. Parhaimmillaan pilottikohteet ja kokeilut voivat tarjota oppia myös muille ja innostaa kokeilemaan ja kehittämään toimia eteenpäin. Ympäristötoimilla voidaan edistää myös muita kyläyhteisölle tärkeitä asioita ja tukea kylän toimintakykyä. Erilaiset kimpparatkaisut toivat kustannussäästöjä esimerkiksi jätemaksuihin ja autoilun aiheuttamiin kuluihin. Suuremmissa energiainvestoinneissa kylälle saattoi koitua kokeilusta ylimääräisiä kuluja. Mikäli kokeilujen vaikutuksia arvioidaan laajemmin paikallistalouden näkökulmasta ja yhteisön taloudellisen pääoman näkökulmasta, on monen kokeilun saama Leader-tuki tarkoittanut suoraa tulonsiirtoa paikallistalouteen. Erilaisilla maisemanhoidollisilla sekä kylän yhteisiin rakennuksiin ja infrastruktuuriin liittyvillä toimenpiteillä voi olla positiivinen vaikutus rakennettuun ympäristöön kytkeytyvään pääomaan. Monissa kokeiluissa yhteisön kyky hyödyntää sosiaalista ja inhimillistä pääomaa olivat ratkaisevassa roolissa kokeilujen käynnistämiseen, mutta kokeilut myös paransivat yhteisön verkostoitumista ja osaamista.