Browsing by Subject "maassamuutto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2009
    Tutkimuksessa tarkastellaan, mitkä ovat pääkaupunkiseudun sisällä, pääkaupunkiseudulta ympäristökuntiin ja muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle suuntautuvan muuton lähtösyyt muuttajien näkökulmasta, miten fyysiset, sosiaaliset ja taloudelliset muutokset vaikuttavat kotitalouden toimintaan sekä miten pääkaupunkiseudun vetovoimaisuutta asuinympäristönä tulisi lähtömuuttajien mielestä kehittää. Tutkimusaineistona käytettiin 24 muuttajan teemahaastattelua. Uuden asuinpaikan valinnalle löytyy yhtä monta perustelua kuin on muuttajiakin. Toiveiden mukainen asunto, toimivat liikenneyhteydet, asuinalueen rauhallisuus ja luonnonläheisyys korostuvat muita perusteluja enemmän uuden asuinpaikan valinnassa. Lapsiperheet muuttavat kaupunkien keskustoista pientaloalueille tai maaseudulle paitsi asumistason nostamiseksi myös päästäkseen turvallisempaan ja lapsille parempaan kasvuympäristöön. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle muuttaminen lisää oman auton käyttöä. Yksityisautoilu ei näytä olevan itseisarvo, vaan välttämätön pakko nykytilanteessa. Toisaalta oman auton käyttöä perustellaan liikkumisen nopeudella ja sujuvuudella verrattuna julkisiin liikennevälineisiin. Tutkimuksessa ilmenee, että liikuttaessa mitataan enemmän aikaa kuin kilometrejä. Varsinkin yksityisautoilijoilla kilometrit ovat menettäneet merkitystään sekä tieverkoston, kulkuvälineiden että tekniikan kehittymisen myötä. Monelle unelmien asuinpaikka on pientalo rauhallisessa asuinympäristössä, mutta moni muuttaja suosii myös kerrostaloasumista. Henkilöt, jotka ovat voineet vaikuttaa oman kotinsa suunnitteluun ja rakentamiseen, kokevat asuvansa unelmiensa asunnossa. Pääkaupunkiseudun kuntien vetovoimaisuuden kehittämisessä korostuvat asuminen ja liikenne. Asumisen näkökulmasta pääkaupunkiseudun kuntien vetovoimaisuuden kehittämisessä korostuu hintatason kohtuullistaminen. Myös viheralueiden kehittäminen nähdään tärkeäksi asumisviihtyvyyttä lisääväksi tekijäksi, sillä luonto halutaan tuoda asukkaita lähemmäksi. Pääkaupunkiseudusta toivotaan myös rauhallisempaa ja turvallisempaa asuinpaikkaa. Turvallisuuteen panostaminen nähdään tärkeäksi tekijäksi, jolla pääkaupunkiseudun vetovoimaisuutta voidaan kehittää. Liikenteen kehittämisessä tärkeimmäksi ratkaistavaksi ongelmaksi nähdään liikenneruuhkista eroon pääseminen sekä joukkoliikenteen kehittäminen erityisesti poikittaissuuntaisessa itä-länsiliikenteessä. Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyöhön suhtaudutaan pääsääntöisesti myönteisesti. Yhteistyöltä odotetaan palvelujen tehostumista ja paranemista. Yhteistyön hyväksi puoleksi nähdään myös hallinnollisten kulujen karsiminen ja näiden rahojen siirtyminen palvelujen tarjontaan. Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen sen sijaan jakaa mielipiteitä.
  • Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2006
    Tutkimuksessa selvitetään, minkälainen suhde asuinympäristön ja elämäntavan välillä on. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 27:ää vuosina 2000-2004 maaseudulle muuttanutta henkilöä. Tutkimuspaikkakuntina olivat Nurmo, Vesilahti, Laukaa, Pohja, Mäntyharju, Rautavaara ja Valtimo. Tutkimustulosten perusteella ihmisten elämäntapa ja arvot vaikuttavat ensisijaisesti asuinympäristön valintaan, mutta tämän jälkeen asuinympäristö vaikuttaa elämäntapaan sekä elämässä tärkeiksi koettuihin asioihin. Elämäntapa ja asuinympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Elämäntapa ilmenee ensin ajatuksellisella tasolla, itselle tärkeiden arvojen tiedostamisena ja mielikuvina paremmasta elämästä. Ajatuksellisen tason jälkeen tulee toiminnallinen taso. Tässä se ilmenee maaseudulle muuttoon liittyvänä tiedonhankintana ja muuttona toiveiden asuinpaikkaan. Toiminnalliseen tasoon sisältyy jokapäiväinen elämä, jota tärkeät elämänarvot muokkaavat. Maaseudulle muuton jälkeen onnistuneet asumiskokemukset vahvistavat alun perin maaseudulle muuttoon johtanutta elämäntapaa. Hyvät ihmissuhteet ja terveys ovat maaseudulle muuttaneille henkilöille tärkeimpiä elämänarvoja. Haastateltujen henkilöiden tärkeiksi kokemat arvot viittaavat siihen, etteivät maaseudulle muuta ainoastaan perinteisiin arvoihin tukeutuvat henkilöt, vaan se tarjoaa toivotun asuinympäristön myös modernit arvot omikseen kokeville henkilöille. Haastateltavien kertomukset ajankäytön muuttumisesta maaseudulle muuton jälkeen osoittavat ajankäytön muuttuneen selvästi laadullisesti parempaan suuntaan. Asuinympäristön muutoksen myötä myös elämänlaadun koetaan parantuneen. Maaseudulla ei ole samanlaista ahdistavaa kiireen ilmapiiriä kuin kaupungeissa. Hyvä asuinpaikka on rauhallinen, turvallinen ja lähellä luontoa. Rauhallisuus merkitsee mahdollisuutta irrottautua muista ihmisistä. Maaseudulla korostuu ihmisten ja luonnon välinen suhde. Maaseutu tarjoaa sellaisia elämyksiä, jotka kaupunkiympäristössä eivät ole mahdollisia. Maaseudun elämyksellisyyden vahvuus löytyy arkisuudesta ja tavanomaisuudesta. Elämysten saaminen ei edellytä ennakkovalmistautumista. Maaseudun sosiaalisuus ilmenee niin yksilö-, asuinympäristö- kuin yhteisötasolla. Sosiaalisuuden toimivuus kaikilla tasoilla on tärkeää, sillä se vaikuttaa ratkaisevasti uudessa asuinpaikassa viihtymiseen. Fyysisten tekijöiden toimivuus, kuten hyvä asunto, ei korvaa sosiaalisessa elämässä ilmeneviä ongelmia. Ihmiset muuttavat maaseudulle muiden tekijöiden kuin monipuolisten palvelujen vuoksi. Asuinpaikkaa valittaessa kiinnitetään enemmän huomiota esimerkiksi rauhalliseen ympäristöön kuin palvelujen läheisyyteen. Palvelujen mahdollisesti heikko saatavuus ei aiheuta vaikeuksia, sillä siitä ollaan jo muuttovaiheessa tietoisia. Suppeaan palvelutarjontaan osataan varautua ennalta. Haastatellut henkilöt suosittelevat maaseudulle muuttamista omien kokemustensa perusteella. Muuttaessa ei kuitenkaan saa lähteä liian idealistisesti liikkeelle. Uudesta asuinpaikasta ja sen tarjoamista palveluista kannattaa ottaa selvää riittävän monipuolisesti. Mitä realistisempi kuva maaseudulle muuttavalla henkilöllä on uudesta asuinympäristöstään, sitä paremmat edellytykset hänellä on sopeutua uuteen asuinympäristöönsä ja viihtyä siellä.
  • Lång-Kauppi, Mari (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan ihmisen elinkaarivaiheen vaikutusta asumisvalintoihin. Teoreettisessa osuudessa selvitetään aiempien tutkimusten perusteella asuntojen ja väestön kohtaamiseen vaikuttavia tekijöitä, tavoitteita ja ongelmia sekä yhteiskunnan että väestön näkökulmasta. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan eri ikäryhmien ja asuntokuntien pitkän aikavälin asumisen muutosta Päijät-Hämeen maakunnan alueella. Menetelmänä on paikkatietoanalyyseihin perustuva poikkileikkausaineistojen pitkittäistutkimus. Aineistoina tutkimuksessa on käytetty Suomen ympäristökeskuksen ja Tilastokeskuksen laatiman yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) väestö-, rakennus-, asuntokunta- ja asuinhuoneistotietoja vuosilta 1980, 1985, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Ikäryhmien ja asuntokuntatyyppien asumisen alueellista muutosta tarkastellaan neljällä aluetasolla. Aluetasot ovat koko maakunta, kunnat, kuntakeskuksien etäisyysvyöhykkeet ja asuinaluetyypit. Asuinaluetyyppi on tutkielman yhteydessä laadittu aluejako, jossa asuinaluetyyppi määräytyy ruudun asuinhuoneistojen talotyypin perusteella. Asuinaluetyyppejä ovat kerros-, rivi- ja omakoti-valtaiset alueet sekä seka-alueet. Väestö on tutkimuksessa jaettu iän perusteella viiteen ryhmään. Lapset ovat 0–17-vuotiaita, nuoret aikuiset 18–29-vuotiaita, aikuiset 30–49-vuotiaita, varhaisseniorit 50–64-vuotiaita ja varttuneet seniorit yli 64-vuotiaita. Asuntokunnista tarkastellaan yhden ja kahden hengen asuntokuntia sekä lapsiperheitä. Tapaustutkimuksen perusteella Päijät-Hämeen vuosien 1980–2005 välinen kehitys vastaa yleistä kehitystä, jossa asuntokuntien koko pienenee ja määrä lisääntyy sekä asumisväljyys kasvaa. Maakunnan väestömäärä on lisääntynyt tarkasteluajanjaksolla ainoastaan hieman, mutta asuntokuntien määrä on noussut rajusti yhden ja kahden hengen asuntokuntien lisääntyessä. Alueellisesti tarkasteltuna lapsiperheet ovat siirtyneet lähellä keskustoja sijaitsevilta alueilta reuna-alueille ja samalla asuinalueet ovat vaihtuneet kerrostalovaltaisista alueista omakotialueisiin. Keskusta-alueet puolestaan ovat muodostuneet aiempaa enemmän nuorten aikuisten, varttuneiden senioreiden ja yhden hengenasuntokuntien alueiksi. Etenkin maakunnan nuoret ovat kasautuneet ajanjakson aikana yhä voimakkaammin maakunnan keskukseen Lahteen. Päijät-Hämeen väestöryhmien asumiskehitys näyttäisi yleispiirteisellä tasolla tarkasteltuna vastaavan asumistoiveita kartoittaneiden tutkimusten tuloksia. Väestöryhmät ovat hakeutuneet tarkasteluajanjaksolla toiveitaan paremmin vastaaviin asuntoihin ja asuinalueisiin. Yhä useamman päijäthämäläisen elämänkaarenaikainen asumisura näyttäisi karkeasti yleistettynä kulkevan lapsuuden reuna-alueiden omakotivaltaisilta alueilta kohti keskustojen kerrostaloalueita nuorina aikuisina. Aikuistumisen ja perheen perustamisen myötä asumisura kulkee jälleen takaisin omakotivaltaisille reuna-alueille, jossa asutaan vielä varhaisseniorivaiheessakin. Ikääntymisen myötä asumisura kulkee jälleen takaisin keskusta-alueiden kerrostaloihin, jonne se näyttäisi päättyvän.
  • Summanen, Anna (2004)
    Väestön ikääntyminen on hyvin ajankohtainen asia Suomessa. Ikääntyneiden määrä kasvaa erityisesti suurten ikäluokkien (1945–1950 syntyneet) vanhenemisen myötä. Tällä tutkimuksella pyritään valottamaan ikääntyneiden muuttoliikkeen suuntaa ja volyymiä. Tutkielmassa tarkastellaan ikääntyneiden muuttoliikettä seutukuntien välillä vuosina 1997–2000. Ikääntyneiden muutot jaetaan kolmeen luokkaan: muutot syntymäkotiseutukuntaan, muutot muualle Suomeen ja muutot ulkomaille. Lisäksi tarkastellaan muuttoja kaupunkiseutujen ja maaseutuvaltaisten seutujen välillä. Erityisen kiinnostuneita tutkimuksessa ollaan maassamuutosta. Tutkimuksessa käytetään EKSY01 (elinolot ja kuolemansyyt) -rekisteriaineistoa, joka perustuu työssäkäyntitilaston pitkittäisaineistoon. EKSY01-rekisteriaineistosta on tätä tutkimusta varten poimittu 11 prosentin otos henkilöistä, jotka vuonna 1997 täyttivät 55–70–vuotta. Aineistossa on siten mukana sekä eläkeläisiä että työllisiä ja työttömiä. Näiden henkilöiden muuttokäyttäytymistä seurataan vuosina 1997–2000. Tarkastelualueena on koko Suomi. Aineiston koko on 39 524 miestä ja 45 729 naista. Aineistoa analysoitiin elaboroimalla ristiintaulukoimalla ja logistisella regressioanalyysilla. Huomattavan suuri osa ikääntyneistä ei tarkastelujaksolla (1997–2000) muuttanut seutukuntien välillä lainkaan. Ulkomaille muuttaneita on erityisen vähän. Syntymäkotiseutukuntaansa muuttaneiden ja muualle Suomeen muuttaneiden ryhmät eivät rakenteellisesti eroa toisistaan. Tutkimuksessa keskitytäänkin pääosin tarkastelemaan Suomessa muuttaneita yhtenä ryhmänä. Ikääntyneistä nuorimmat muuttavat useimmin. Naisten ja miesten suhteellisessa muuttaneisuudessa ei ole juuri eroa. Suuri osa muuttotapahtumista sijoittui eläkkeelle jäämisen vaiheeseen. Pääasiallisen toiminnan mukaan työttömät ovat ahkerimpia muuttajia. Työ ei sido työttömiä eikä eläkeläisiä paikoilleen. Eronneet muuttavat eri siviilisäätyryhmistä useimmin. Seuraavaksi korkeinta suhteellinen muuttaneisuus on leskien keskuudessa. Elämässä tapahtuneet muutokset, kuten eroaminen tai leskeksi jääminen, näyttävät siten lisäävän muuttaneisuutta. Paremmin koulutetut, ylemmän sosioekonomisen aseman omaavat ja suurituloisemmat muuttavat useammin kuin muut. Vuokra-asujat muuttavat useammin kuin omistusasujat. Muuttovirtoja tutkittaessa kävi ilmi, että suurempi osa ikääntyneistä muuttaa kaupunkiseuduilta maaseutuvaltaisille seuduille kuin toisinpäin.
  • Pesonen, Elina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradussa tutkitaan Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden nuorten aikuisten kertomuksia paikkasuhteen rakentumisen näkökulmasta. Opinnäytteen tutkimusaineisto muodostuu Helsinki – Stadini -kirjoituskilpailuun lähetetyistä, 19–39-vuotiaiden kirjoittajien omaelämäkerrallisista kertomuksista, joita on yhteensä 17 kappaletta. Kirjoituskilpailu oli käynnissä 12.6.–15.10.2004 välisenä aikana, ja sen järjestäjinä toimivat Stadin Slangi ry., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Svenska litteratursällskapets Språkarkiv, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsingin kaupunginmuseo, Kallio-lehti ja Töölöläinen. Aineisto on arkistoitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa makrotasoon keskittyneen maassamuuton tutkimusperinteen rinnalle tietoa Helsinkiin muualta Suomesta muuttamisesta subjektiivisten merkitysten ja ennen kaikkea muistelun ja kerronnan perspektiivistä. Tutkielman ytimessä ovat maassamuuttajien kertomuksissa ja kerronnassa rakentuvat paikkasuhteet. Teemaa lähestytään narratiivisen tutkimuksen näkökulmasta, ja tutkimusmenetelminä käytetään positiointianalyysia sekä lähilukua. Tutkimuksessa kysytään, millaisia suhteita Helsinkiin kirjoittajat kertomuksissaan rakentavat ja miten paikkasuhteen muutokset ilmenevät kertomuksissa. Kysymyksiin vastaamiseksi tarkastellaan positioita ja toimijuuksia, joita kirjoittajat antavat itselleen ja muille kertomuksen henkilöille niin kertomusmaailman kuin kerronnankin tasolla, sekä kirjoituksissa käytettyjä kerronnan tehokeinoja ja fokalisointeja. Tarkastelun kohteena ovat neljä kertomuksissa toistuvaa pääaikajaksoa: lapsuus, nuoruus, muutto ja alkuajat Helsingissä sekä kirjoitushetki. Kirjoittajien positiot ja toimijuudet ja sitä myötä myös paikkasuhde muuntuvat ja saavat erilaisia painotuksia eri jaksoissa. Aineiston kokonaistasoa tarkasteltaessa esille nousee kaksi oleellista seikkaa. Ensinnäkin Helsinki-suhteen kannalta kokemus mahdollisuudesta toimia aktiivisesti ja omaehtoisesti on erityisen keskeinen. Helsingille annetaan toistuvasti positiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus on vahvaa tai vahvistuu. Vastaavasti Helsinki saa negatiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus heikkenee. Se, koetaanko kaupungin hankaloittavan vai edistävän elämistä omien tavoitteiden kannalta mielekkäästi ja tunnetaanko se vapaaehtoisuuden vai pakon määrittämäksi ympäristöksi, on Helsinki-suhteen kannalta oleellista. Toiseksi, aineistosta on erotettavissa kolme kerrontatapaa, eläytyvä, refleksiivinen ja etäistävä, joita määrittävät tietyt, toistuvat fokalisointia ja kerronnan tehokeinoja koskevat piirteet. Kerrontatapojen jäsennys tuo esille kirjoittajien erilaisten kerronnallisten tavoitteiden ja mieltymysten kirjon. Helsingistä kertomisessa voikin olla vaihdellen kysymys niin menneeseen eläytymisestä, sen käsittelemisestä ja mielekkäiden tulkintojen etsimisestä kuin argumentoinnistakin.
  • Pietilä, Mervi-Leena (2008)
    Maan sisäinen, väestön alueellista jakaumaa muuttanut, muuttoliike käynnistyi 1800-luvun loppupuolella lainsäädännöllisten esteiden poistuttua, itsenäistymisen tapahduttua ja yhteiskunnan alkaessa muuttua elinkeinorakenteeltaan. Muuttoliikkeen suunta on ollut maassamme pitkään kohti eteläistä Suomea, ja siellä erityisesti kohti pääkaupunkiseutua. Muuttoliiketutkimus on keskittynyt pääosin muuttovirtoihin ja niiden rakenteeseen, jolloin on tutkittu muuttoliikkeen vaikutusta väestömääriin ja väestörakenteeseen niin muuttovoitto- kuin muuttotappioalueillakin. Tämä pääosin siksi, että tutkimus on perustunut väestötilastoihin eikä muunlaista aineistoa juuri ole ollut saatavissa. Tässä työssä oli tarkoituksena selvittää, miten vastakkaissuuntaiset maassamuuttovirrat erilaisine valikoitumisvaikutuksineen ovat heijastuneet väestörakenteeseen. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, onko pääkaupunkiseudun asukkaista löydettävissä yhdistäviä tai erottavia sosiodemografisia ominaisuuksia muuttohistorioiden tai lähtöalueiden perusteella. Tarkastelu tapahtuu kahden erilaisen luokittelun perusteella. Ensin tarkastelun pohjana on niin sanottu muuttajatypologia, joka on luotu kyseisten henkilöiden erilaisten muuttohistorioiden pohjalta. Henkilöt on luokiteltu aina pääkaupunkiseudulla asuneisiin, pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuneisiin alueella syntyneisiin, suoraan pääkaupunkiseudulle muuttaneisiin sekä vähintään yhden ulkopuolisen asuinkunnan kautta alueelle tulleisiin. Toinen tarkastelutaso on alueellinen. Maa on jaettu viiteen alueeseen ja tarkastelun lähtökohtana on kunkin henkilön syntymäkotikunnan sijoittuminen näille alueille. Työssä on käytössä Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella oleva 11 prosentin otosaineisto niin sanotusta EKSY-aineistosta (Elinolot ja kuolemansyyt), josta on erotettu osa pääkaupunkiseudulla vuonna 1995 asuneista henkilöistä. Kyseessä on pitkittäisaineisto, joka sisältää tietoja samoista henkilöistä vuosien 1970 ja 1995 väliseltä ajanjaksolta. Tietoja on kaiken kaikkiaan 56 357 henkilöstä, jotka ovat 18–55-vuotiaita vuonna 1995. Tarkastelualueena on neljän kunnan muodostama pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen), joka on viime vuosikymmeninä ollut maan vahvin maassamuuttokohde. Taustamuuttujiksi valittiin sellaisia muuttujia, joiden tiedetään jo aikaisemman tutkimuksen perusteella olevan merkityksellisiä asuinpaikan vaihdosten suhteen. Ikä, siviilisääty ja sukupuoli ovat muun muassa tällaisia muuttujia. Lisäksi tarkastelussa on käytetty tiettyjä taloudellisia muuttujia. Tulokset ovat pääosin hyvin samantyyppisiä kuin aikaisempien tutkimusten perusteella oli odotettavissa. Naisten enemmyys muuttaneissa ja myös heidän nuorempana tapahtuva muuttamisensa olivat täysin odotettavissa olevia ilmiöitä. Myös muuttojen painottuminen selkeästi nuoriin aikuisiin, niin miesten kuin naistenkin kohdalla, olivat aikaisempien tutkimusten perusteella odotusten mukaisia. Suurin osa muuttajista oli naimattomia muuton tapahtuessa ja perheiden, niin yhden kuin kahden huoltajankin, muuttaminen oli varsin vähäistä. Tarkasteluajanjaksoon osuva 1990-luvun alun taloudellinen lamakausi ja sen mukanaan tuoma korkea työttömyys kohdistuivat hyvin samalla tavalla eri ryhmiin muuttajatypologioittain tarkasteltuna, mutta aluetarkastelussa eroja sen sijaan löytyi. Osoittautui, että Itä-Suomesta lähteneitä työttömyys kohtasi herkemmin. Lisäksi työttömyyden kestossa oli eroja, erityisesti sukupuolten välillä; miesten työttömyysajanjaksot olivat pitempiä kuin naisten. Suurimpana ja selkeimpänä erona, niin alue- kuin muuttajatypologiatarkastelussakin, oli pääkaupunkiseudulla syntyneiden ja alueella aina asuneiden ajan kuluessa enenevässä määrässä tapahtuva häviäminen muille ryhmille koulutuksen ja tätä kautta välillisesti työllisyyden ja tulojen suhteen. Sosioekonomiset erot olivat varsin vähäisiä muuttajaryhmien välillä. Suurimmat erot näkyivät juuri pääkaupunkiseudulla syntyneisiin verattuna. Tarkasteluajanjakson loppuessa suuren työttömyyden vuosista toipuminen oli vielä kesken. Sen jälkeen tiedetään muuttomäärien lähteneen uudelleen voimakkaaseen nousuun ja pääkaupunkiseudun olevan jälleen sen pääkohde.
  • Häkkinen, Iida (2000)
    Tutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät selittävät yksilön muuttopäätöstä Suomessa vuosina 1989-1997, ja mitkä alueiden ja yksilön ominaisuudet vaikuttavat muuttajien aluevalintoihin. Teoreettisena viitekehikkona toimii inhimillisen pääoman teoria. Empiirisissä tarkasteluissa hyödynnetään vuodet 1987-1997 kattavaa yksilötason paneeliaineistoa, joka koostuu 350 000 työikäisen henkilön seurantatiedoista. Yksilön muuttopäätöstä mallinnetaan suurimman uskottavuuden probit -mallin avulla, ja muuttajien aluevalintoja tutkitaan ehdollisen logit -mallin avulla. Ehdollisessa logit -mallissa tutkitaan, minkä kuudesta suuralueesta (Uusimaa, Länsi-Suomi, Itä-Suomi, Keski-Suomi, Pohjanmaa ja Lappi) muuttaja valitsee kohdealueekseen. Tulosten mukaan yksilön muuttopäätöstä selittää parhaiten henkilön muuttohistoria. Aiemmin muuttaneiden todennäköisyys muuttaa uudelleen on suurempi kuin paikallaan pysyneiden muuttoalttius. Koulutus, henkilökohtainen työttömyys ja alueellinen työttömyys lisäävät muuttoalttiutta probit-mallissa. Puolison ja lasten, omistusasunnon sekä korkean koko maan työttömyysasteen havaittiin vähentävän henkilön muuttoalttiutta. Aluevalintamallissa kohdealueen valintaa selitetään kohdealueiden ominaispiirteillä ja yksilön henkilökohtaisilla ominaisuuksilla. Suurin osa muutoista suuntautuu lähialueille, joten merkittävin alueen valintaan vaikuttava tekijä on sen etäisyys nykyisestä asuinpaikasta. Korkean työttömyysasteen havaittiin pienentävän alueen tulomuuttoa, kun taas korkeat mediaanitulot kasvattavat todennäköisyyttä muuttaa alueelle. Asuntojen hinnoilla ei kaikkina vuosina ollut tulomuuttoa hillitsevää vaikutusta. Mahdollisesti asuntojen hinnat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla eivät tutkimusperiodilla olleet vielä nousseet riittävästi, jotta niillä olisi vaikutusta muuttamiseen. Yksilömuuttujista tutkitaan iän ja koulutuksen vaikutusta. Uusimaa saa kaikkein todennäköisimmin nuorta ja korkeasti koulutettua väestöä tulomuuttajina. Itä-Suomeen ja Lappiin muuttajat ovat hieman vanhempia ja heikommin koulutettuja kuin muualle muuttavat. Yksilön muuttopäätöksen estimointitulokset vastaavat hyvin Suomessa aiemmin pienemmillä otoksilla tehtyjä tutkimuksia. Sen sijaan Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu muuttajien aluevalintoihin vaikuttavia tekijöitä yksilötasolla. Kansainvälisiäkään mikrotason tutkimuksia aluevalinnasta ei juurikaan ole saatavilla. Muuttajien aluevalintamallista saadut estimointitulokset ovat kuitenkin samankaltaisia makrotasolla tehtyjen muuttovirtatutkimusten tulosten kanssa.
  • Kytö, Hannu; Aatola, Leena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2006
    Tutkimuksen selvitetään maaseudun vetovoimaisuutta ja sitä vahvistavia tekijöitä maaseudulle muuttaneiden näkökulmasta sekä jäsennetään maaseudulla asumista preferoivia elämäntapatyyppejä. Tutkimuksessa analysoidaan ja vertaillaan maallemuuton syitä, maallemuuttoa edistäviä ja "jarruttavia" tekijöitä sekä maaseudulle kiinnittymistä kolmen maaseututyypin, kaupunkien läheisen maaseudun, ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kesken. Tutkimuksen kohteena ovat vuosina 2001-2004 kaupungista maalle tai maaseutukunnasta toiseen muuttaneet 18 vuotta täyttäneet henkilöt, joille tehtiin laaja postikysely. Kolmea maaseututyyppiä edustamaan on valittu sijainniltaan, asuinympäristöltään ja elinkeinorakenteeltaan erilaiset kunnat. Kaupungin läheistä maaseutua edustavat Nurmo ja Vesilahti, ydinmaaseutua Laukaa ja Pohja ja harvaan asuttua maaseutua Mäntyharju, Rautavaara ja Valtimo. Kysely tehtiin vuoden 2004 marras-joulukuussa. Tutkimusaineisto (n = 810) edustaa tutkimusvuosina kaupungeista maaseudulle tai maaseutukunnasta toiseen muuttanutta väestöä. Tutkimustuloksista käy ilmi, että erilaiset maaseutualueet vetävät puoleensa eri elämäntapoja painottavia muuttajia ja että erilaiset elämäntavat sopivat eri lailla erilaisille maaseutualueille. Maaseututyyppejä selkeämpiä eroja tuli esiin taajama-haja-asutusaluejaolla. Lähes kolme neljästä vastaajasta oli muuttanut kaupungista maaseudulle. Maaseudun sisällä oli muuttanut vain noin neljännes vastaajista. Kaupungeista maaseudulle muutettiin asuinympäristön epäkohtien, asunnon ominaisuuksien tai perhetilanteen muutosten vuoksi. Toisaalta voidaan myös päätellä, että kaupunkien kohonneet asuntojen hinnat antavat lisävauhtia etenkin lapsiperheiden maallemuutolle. Etenkin ydinmaaseudulle suuntautuvassa muutossa asuinympäristön paranemiseen liittyi usein työmatkojen pidentyminen. Myös kaikki kulutusmenot kasvoivat useammin kuin vähenivät. Tulokset tukevatkin ns. trade off -mallia, joka kuvaa sitä, kuinka asumisen ja elämisen tasoa kohotetaan kasvavan työmatkan ja kasvavien kulutusmenojen kustannuksella. Kesäasukkaat ovat kunnan kannalta hyödyllinen muuttajaryhmä. Asuinympäristön rauhallisuus, viihtyisyys ja luonto vaikuttivat lähes kaikkien maallemuuttajien uuden asuinalueen valintaan. Myös mieluisan asunnon tai tontin merkitys oli suuri. Asuinympäristön viihtyvyystekijät ja parempi asunto houkuttelivat muuttajia etenkin kaupungin läheiselle maaseudulle. Kauemmas kaupungista muuttaneet olivat usein paluumuuttajia ja etenkin haja-asutusalueille muuttaneet harrastivat ekologista elämäntapaa. Valtaosa kaikista maaseudulle muuttaneista katsoi ihanteellisena pitämänsä elämäntavan toteutuvan täysin tai melko hyvin. Vain joka kymmenes aikoi muuttaa muualle. Maaseudulla viihtyminen lisääntyi aiempiin tutkimuksiin verrattuna selvästi. Yleisimmät jatkomuuton syyt olivat palvelujen puute, talven aiheuttamat ongelmat ja liikkumisen kalleus. Ennestään tuttu alue ja uudesta asuinkunnasta saatu oikea ennakkotieto lisäsivät viihtymistä ja kiinnittymistä. Noin 80 prosenttia vastaajista katsoi ihanteellisena pitämänsä elämäntavan toteutuvan täysin tai melko hyvin ja noin 60 prosenttia ilmoitti viihtyvänsä erinomaisesti uudella asuinalueellaan. Lisäksi kolmannes vastaajista viihtyi asuinalueellaan hyvin, joskin sopeutuminen oli vielä meneillään.
  • Töyli, Jenni (2006)
    Suomen muuttoliikkeen pääasiallinen suunta on ollut useita vuosia maaseudulta kaupunkiin, suuriin kasvukeskuksiin. Tästä huolimatta on aina ollut ihmisiä, jotka muuttavat vastakkaiseen suuntaan – maaseudulle. Vastavirtaan muuttajia ja tämän ryhmän sisällä erityisesti maaseudun paluumuuttajia on kuitenkin tutkittu Suomessa vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 1) millaisena paluumuuttoprosessi näyttäytyy kertomusten kontekstissa? ja 2) mitä yksilöllisiä merkityksiä paluumuuttajat antavat paluumuutolleen? Tutkimuksen lähtökohtana on narratiivisen lähestymistavan ydinajatus, jonka mukaan kertomukset tarjoavat väylän kertojien kokemusten ja niiden merkitysten tarkasteluun. Narratiivisuuden lisäksi tutkimuksen teoreettisena taustana on aikaisempi muuttoliikekirjallisuus. Aineisto koostuu 14 paluumuuttajan kertomuksesta, joista 13 on tuotettu suullisesti haastatteluissa ja yksi on kirjallinen kertomus paluumuutosta. Kertomuksissa paluumuuttoa tarkastellaan pitkäaikaisena prosessina, joka alkaa tilanteesta ennen paluumuuttoa ja päättyy paluumuuton jälkeisiin tapahtumiin. Analyysi perustuu Apon (1990) juonirakenneanalyysiin ja Hännisen ja Koski-Jänneksen (1999) kertomusmuotoisen aineiston analyysissa käyttämään menetelmään. Analyysin pohjalta on muodostettu kuusi paluumuuttajan tarinaa. Tulosten raportoinnin ensimmäisessä osassa tarkastellaan näiden kuuden tarinan kulkua ja niissä esiin tulleita merkitysjäsennyksiä tarina kerrallaan. Toisessa osassa paluumuuttajien tarinat kootaan yhteen ja niitä tarkastellaan myös aikaisemman muuttoliiketutkimuksen valossa. Tarinoissa paluumuutto näyttäytyy monin eri tavoin etenevänä prosessina ja sille annetaan tarinoissa erilaisia merkityksiä. Paluumuutto voidaan hahmottaa yksittäisen tapahtuman sijasta osaksi ihmisen laajempaa elämäntarinaa. Paluumuutto voidaan kokea luonnollisena ratkaisuna, paluuna merkitykselliseen paikkaan, aikaisemmasta poikkeavan tai ihanteellisena pidetyn elämän mahdollistajana tai elämän välivaiheena. Paluumuutto voi olla pitkään suunniteltu, muuttuneen elämäntilanteen mahdollistama ratkaisu tai nopean päätöksenteon tulos. Paluumuuton taustalla ei ole yksittäistä tekijää, vaan monet motiivit vaikuttavat sen toteutumiseen. Ne voivat liittyä sosiaalisiin suhteisiin, asuntoon, juuriin, henkilön muuttuneeseen elämäntilanteeseen, sopeutumisvaikeuksiin muualla tai työn saantiin. Paluumuuton jälkeinen aika saa ison aseman kertomuksissa. Sosiaaliseen elämään ja sosiaalisiin suhteisiin liitetyt merkitykset korostuvat paluun jälkeisissä kokemuksissa. Lisäksi kerrotaan erityisesti luonnon ja maaseutuympäristön tarjoamista elämyksistä ja mahdollisuuksista sekä myös palveluista. Useimmat tarinat luovat kuvaa paluumuutosta menestystarinana esimerkiksi kuvailemalla niitä vaikeuksia, joiden kautta omaa paikkaa kotiseudulla on jouduttu puolustamaan.
  • Miesmaa, Petra (2002)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Porin kaupungin sisäisen muuttoliikkeen ja väestörakenteeltaan erilaistuneiden asuinalueiden vaikutussuhdetta. Tutkimusaloitteen teki Porin kaupungin suunnitteluosaston henkilökunta. Tutkimuskohteena on hallinnollisen kuntajaon mukainen Porin kaupunki. Tutkimuksessa käytetään sekä mikro- että makrotasoa. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat yksilötasoiset muuttopäätöstä koskevat teoriat sekä asuinalueiden erilaistumisteoriat. Tutkimusaineisto jakaantuu tilasto- ja postikyselyaineistoon. Porin kaupungin kotipaikkarekisteristä selviää vuosina 1996 - 2000 tehdyt postinumeroaluetasoiset kaupungin sisäiset muutot. Porin kaupungin tilastollisiin vuosikirjoihin kootut väestörekisteritiedot ovat osa-aluetasoisen asuinalueiden erilaistumisen tarkastelun lähteenä. Yksilötasoisen muuttopäätöksen tarkasteluun käytetään tutkimusta varten suoritettua postikyselyaineistoa. Tutkimus suoritetaan kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin. Aineiston kuvailussa käytetään jakaumia ja hajontoja koskevia tunnuslukuja, yksilötasoisen muuttohalun ja muuttoaikomuksen mallitus tapahtuu logistisen regressioanalyysin keinoin. Seitsemästä kahdeksaan prosenttia porilaisista muuttaa vuosittain kaupungin sisällä. Porin kaupungin sisäinen muuttoliike on muuttomatkaltaan lyhyttä ja suunnaltaan keskustahakuista. Yksilöiden muuttopäätöksien taustalla ovat elinvaiheeseen ja aineellisen hyvinvoinnin lisäämiseen liittyvät tekijät. Asuinalueen ei havaittu vaikuttavan asukkaiden muuttohaluun. Käytettävissä olevan aineiston rajallisuus vaikeuttaa tutkimuksen läpivientiä. Ongelmia ovat eri alueyksikkötasot, tilastotiedon vähyys ja kyselyaineistoon vastanneiden henkilöiden systemaattinen poikkeavuus Porin väestöstä. Jatkotutkimuksen tehtäväksi jää selvittää miten paljon porilaisten aineellinen hyvinvointi kasvaa kaupungin sisäisen muuton seurauksena.
  • Kytö, Hannu; Väliniemi, Jenni (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2009
    "Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa" -tutkimuksessa selvitetään pääkaupunkiseudun muuttovirtoja, niiden rakenteita ja muuttovirtoihin vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena ovat muuttovirrat, jotka kohdistuvat muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle, tapahtuvat pääkaupunkiseudun sisällä tai suuntautuvat sieltä kehyskuntiin. Tavoitteena on löytää muuttopäätöksiin vaikuttavia syitä sekä jäsentää erilaisia muuttoihin liittyviä kuluttajatyyppejä. Muuttojen suuntautumista, motiiveja ja taustaa kartoittaneeseen postikyselyyn vastasi syksyllä 2008 yli 1 300 (25-60-vuotiaita) vastaajaa. Tutkimusaineistoja kerättiin myös muuttaneille tehdyillä teemahaastatteluilla. Pääkaupunkiseudulta ympäristökuntiin suuntautuvassa muuttoliikkeessä tapahtui vuoden 2008 aikana selvä muutos. Vielä vuonna 2007 pääkaupunkiseutu menetti ympäristökuntiin noin 4 600 asukasta enemmän kuin sai niistä. Vuonna 2008 nettomuuttotappio oli enää noin 3 200 henkilöä. Talouden taantuma selittää osan pääkaupunkiseudun muuttovirtojen vaihtelusta, mutta muutokset saattavat heijastella myös asumiseen liittyviä arvoja ja ympäristötietoisuuden lisääntymistä. Mieluisan asunnon löytäminen oli tärkeimpiä uuden asuinkunnan valintaan vaikuttaneita tekijöitä. Työhön, asuinympäristöön sekä palveluihin liittyvät tekijät vetivät muuttajia muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle. Tulomuuttajat ja pääkaupunkiseudun sisällä muuttaneet arvostivat kaupunkimaista asuinympäristöä ja tapahtumarikasta elämää. Kehyskuntien vetovoima perustui asuntojen edullisempiin hintoihin ja pientaloasumiseen. Lähes puolet vastaajista piti niiden vaikutusta muuttoon melko tai erittäin suurena. Pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttaneet arvostivat myös asunnon ominaisuuksia sekä asuinympäristön viihtyisyyttä, rauhallisuutta ja turvallisuutta. Muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle muuttaneiden keskimääräinen työmatka lyheni, kun taas pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttaneiden työmatkat pitenivät keskimäärin 10-30 kilometriä. Pääkaupunkiseudun sisäisessä muutossa työmatkojen pituus pysyi ennallaan. Ympäristökuntiin muuttaneista vastaajista 60 prosentilla työmatkaan käytetty aika lisääntyi ja lähes 70 prosenttia kulki työmatkansa henkilöautolla. Kehyskuntiin muuttaneet kokivat liikkumismahdollisuutensa huomattavasti huonommiksi kuin pääkaupunkiseudun sisällä tai pääkaupunkiseudulla muuttaneet. Noin puolet pääkaupunkiseudulla muuttaneista ja kaksi kolmesta ympäristökuntiin muuttaneista ei olisi todennäköisesti muuttanut nykyiselle asuinalueelleen, jos asuntojen hintataso pääkaupunkiseudulla olisi ollut alhaisempi. Pääkaupunkiseudun sisällä muuttaneista vain viidennes harkitsi muuttoa myös ympäristökuntiin. Monipuolisempi asuntotarjonta sekä viihtyisämpi tai turvallisempi asuinympäristö olisivat vaikuttaneet noin joka toisen pääkaupunkiseudulla ja pääkaupunkiseudulta ympäristökuntiin muuttaneen kotitalouden muuttopäätökseen. Kunnan veroprosentilla, eläkkeelle siirtymisellä tai ekologisella elämäntavalla ei ollut juurikaan vaikutusta asuinkunnan valintaan. Suurin osa kehyskuntiin muuttaneista käytti ravintola- ja kulttuuripalveluja muualla kuin asuinkunnassaan ja osti kestokulutustavarat ja vaatteet naapurikunnista. Noin neljännes kehyskuntiin muuttaneista käytti myös terveys-, urheilu- ja liikuntapalveluja asuinkuntansa ulkopuolella. Muuton seurauksena kulutusmenot kasvoivat riippumatta siitä, minne muutettiin. Noin viidennes pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttaneista uskoo asuvansa pääkaupunkiseudulla jälleen viiden vuoden kuluttua. Pääkaupunkiseudulla tai -seudulle muuttaneista yli puolet arvioi asuvansa viiden vuoden kuluttua omakoti- tai rivitalossa, joka viides nykyisessä asuinkunnassaan ja joka toinen muualla pääkaupunkiseudulla. Muuttovirtojen ohjaileminen edellyttäisi kunnilta valmiuksia sujuvaan asuntotuotantoon ja kaavoitukseen. Pääkaupunkiseudulla omakotitaloasumisen lisäksi kohtuuhintaisen pienkerrostalo- ja rivitalotuotannon lisääminen ja ns. matalarakentamisen suosiminen vähentäisi lapsiperheiden muuttoa kehyskuntiin. Uusien asuntojen tulisi olla myös helpommin muunneltavissa asukkaiden muuttuvien tarpeiden mukaan.