Browsing by Subject "mahdolliset maailmat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Tikanoja, Iina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on analysoida lukijan harhauttamista ja siinä keskeisiä illusorisia maailmoja yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin (1971–) romaanissa Gone Girl (2012) ja suomalaisen Juha Itkosen (1975–) romaanissa Anna minun rakastaa enemmän (2005). Lähestyn tutkimuskysymystä kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta, ja hyödynnän narratologisen analyysini teoriapohjana ennen kaikkea mahdollisten maailmojen teoriaa ja epäluotettavan kerronnan tutkimusta. Gone Girl ja Anna minun rakastaa enemmän ovat muun muassa genreltään, kulttuuripiiriltään ja tyyliltään toisistaan merkittävästi poikkeavia teoksia, mutta niissä on samankaltainen lukijaa harhauttava kerronnallinen illuusio ja yllätyskäänne: molempien teosten minäkertojat ovat kirjoittaneet fiktion sisäistä fiktiota, jota on siteerattu osana kerrontaa ja jonka illusorinen luonne paljastuu lukijalle vasta myöhemmin. Kun harhautetulle lukijalle selviää, että kerronnassa onkin viitattu yhden maailman sijaan useampaan, tulkinta muuttuu merkittävästi teosten metafiktiivisten juonteiden noustessa keskeisiksi. Analysoimalla romaaneja ja niiden kerrontakeinoja rinnakkain pyrin paikantamaan niissä olevia yhtäläisyyksiä ja eroja suhteessa lukijan harhauttamisen kysymykseen. Pyrin osoittamaan, miten läheisesti teosten kerrontaratkaisut ja niiden lukuprosessi kytkeytyvät niiden käsittelemiin aihepiireihin, kuten tarinankertojan valta, unelmat ja pettymykset, populaarikulttuurin ruokkimat haaveet sekä viihteellistyneen median problemaattinen suhde totuuteen.
  • Ylitalo, Reetta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Käsittelen tutkimuksessani Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintyttären (1981) päähenkilöä eli Ronjaa. Tutkimukseni kohteena on alkukielinen versio, mutta hyödynnän tutkimuksessani suomennoksessa käytettyjä nimiä. Johdannossa esittelen keskeiset tutkimuskysymykset. Luvussa 2 tarkastelen Ronjaa mahdollisen maailmaan kuuluvana hypoteettisena henkilönä. Lindgrenin romaanissa hyödynnetään useita henkilöhahmon viittaustekniikoita. Näitä ovat Ronjan nimi, tarkka määritelmä ”ryövärintyttäreksi”, persoonapronominit sekä Ilon Wiklandin kuvitus. Tämän jälkeen hyödynnän Marie-Laure Ryanin teoriaa tarinamaailman modaalisesta rakenteesta ja tarkastelen päähenkilön olemassaolon luonnetta teoksessa kielen tasolla erottuvissa maailmoissa. Ronja toimii tarinamaailman todellisuudessa, ja lukija suhtautuu tarinamaailman todellisuuteen autonomisena alueena. Fiktiivisen autonomisen todellisuuden lisäksi Ronjan episteeminen maailma, mallimaailmat sekä vaihtoehtoiset universumit ovat olennainen osa romaania. Tarinamaailman modaalisen rakenteen jälkeen tutkin Ronjan yksilöllisyyttä. Erittelen hahmon keskeisiä piirteitä Uri Margolinin määrittelemien henkilöhahmon ulottuvuuksien mukaisesti. Ronjan ulkonäön keskeisiä piirteitä ovat tummasilmäisyys ja mustat hiukset. Muita hahmon piirteitä ovat muiden muassa päättäväisyys, terveys, ketteryys sekä rohkeus. Ronjan erotettavuus on tarinassa selkeä, sillä hän on teoksen alussa ainoa lapsihenkilöhahmo. Birkin tullessa mukaan tarinaan sukupuoli on ensimmäinen seikka, joka erottaa heidät toisistaan. Ronja kasvaa ja kehittyy fyysisesti ja psyykkisesti teoksen tarinan aikana. Ronja ajattelee itseään samana, jatkuvana yksilönä. Tämän todistaa Ronjan näkemä uni, jossa hän identifioi itsensä unensa pikkutytöksi. Toisinaan jatkuvuuden ja samuuden auktoriteettina toimii kaikkitietävä kertoja. Luvussa 3 tutkin päähenkilön kompleksisuutta ja kehittymistä Uri Margolinin määrittelemien ulottuvuuksien sekä Maria Nikolajevan tutkimusta apuna käyttäen. Lähestyn Ronjaa pyöreänä ja dynaamisena henkilöhahmona. Luonnolla on suuri rooli Ronjan yksilöllisen identiteetin kehittymisessä. Metsä on paikka, jossa hän ottaa ensimmäiset itsenäistymien askeleet. Henkilöhahmon hahmottamistapa ja kognitiivinen ulottuvuus kehittyvät merkittävästi ensimmäisen metsäretken aikana. Useat Ronjan kohtaamat konkreettiset haasteet liittyvät luonnossa selviytymiseen. Ronjalla on vahva suhde luontoon koko tarinan ajan. Ronjan sukupuolta ja seksuaalisuutta tutkittaessa Birkillä on merkittävä rooli. Ronjan käytös ja puhetapa muuttuu Birkin ystävyyden vakiinnuttua. Ronja alkaa toisinaan jäljitellä Loviisan tekoja ja puhetapaa. Ronjan ja Birkin tarinaa voi tarkastella ystävyytenä tai rakkaustarinana. Ronjan moraali muuttuu teoksen aikana. Hänen mielipiteensä eivät aina perustu tarinan alkupuolella hänen omiin kokemuksiinsa, vaan ovat sidoksissa Matiaksen yhteisön mielipiteisiin. Birkin kanssa ystävystyttyään Ronja alkaa kyseenalaistaa vihanpidon Borkaryöväreiden kanssa. Kyseenalaistaminen johtaa Helvetinkuilun hyppyyn, joka on Ronjan itsenäisyyden julistus. Hahmo omaa oman moraalikäsityksensä ja on itsenäinen subjekti, ei ainoastaan ryöväriyhteisön jäsen. Ronja ja Birk perustavat oman, rauhanomaisen yhteisön metsään. Polariteetit yhdistyvät, kun Matias hyväksyy Ronjan ja Birkin ystävyyden ja käy kaksintaistelun Borkan kanssa. Vaikka Ronja, ryövärintyttärestä on tehty useita tutkimuksia, mahdollisten maailmojen teoriaan liittyvää tutkimusta ei teoksesta löydy. Tämä luo mahdollisuuden uudelle jatkotutkimukselle. Myös henkilöhahmoihin keskittyvää tutkimusta on yllättävän vähän, vaikka jokainen aiempi tutkimus tekeekin tavalla tai toisella huomioita henkilöhahmoista.
  • Soudunsaari, Jaakko (Helsingfors universitet, 2016)
    Harold Pinterin varhaistuotantokauden näytelmiä on perinteisesti kuvailtu englanninkielisellä adjektiivilla pinteresque (pintermäinen), jolla tarkoitetaan hänen näytelmilleen tyypillistä uhkaavaa ilmapiiriä sekä kielellisiä tehokeinoja, kuten runsasta taukojen käyttöä. Näytelmät myös usein luokiteltiin osaksi 1950-luvun absurdin teatterin tyylisuuntaa. Pinterin myöhäistuotantokauden näytelmät puolestaan on typistetyn muotonsa vuoksi tulkittu suoranaisen poliittisiksi. Niiden valossa on myös tarkasteltu uudestaan Pinterin aiempien teoksien poliittisuutta. Pintermäisyyttä ei kuitenkaan ole syytä rajata vain kirjailijan varhaistuotantokauden teoksiin, vaan se on ominaispiirre, joka kantaa läpi kirjailijan koko tuotannon. Tämän Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on osoittaa, että tarkasteltaessa Pinterin teoksia mahdollisten maailmojen teoreettisen viitekehyksen kautta, huomataan, että Pinter on käyttänyt samankaltaisia tehokeinoja ja käsitellyt samoja teemoja läpi koko uransa. Pinter haluaa kerta toisensa jälkeen osoittaa, kuinka tuntematon, ulkopuolinen valta pakottaa ihmiset aiheuttamaan väkivaltaa toisille ihmisille ilman selkeää, tunnistettavaa syytä. Tuo ulkopuolinen valta on niin voimakas, että se pystyy jopa taivuttamaan logiikan sääntöjä oman tahtonsa mukaisiksi. Tutkielmassa analysoidaan kolmea Harold Pinterin teosta mahdollisten maailmojen teorian tarjoamien metodien avulla. Tutkimuksen aineistona ovat seuraavat näytelmät: Mykkä tarjoilija (1957), Syntymäpäiväjuhlat (1957) ja Kerta kiellon päälle (1984). Kaksi ensimmäistä näytelmää edustavat Pinterin varhaistuotantokauden arvostetuimpia teoksia, kun taas Kerta kiellon kuuluu Pinterin myöhäistuotantokauden tutkituimpiin teoksiin. Mahdollisten maailmojen teoria perustuu löyhästi filosofi Gottfried Wilhelm Leibnizin ajatteluun. Kirjallisuustieteessä teoriaa on kehittänyt erityisesti Marie-Laure Ryan, jonka keskeisin näkemys on, että kirjallinen teksti on oman todellisuutensa luova järjestelmä. Fiktiivisen teoksen todellisuusjärjestelmä yleensä poikkeaa omasta maailmastamme, mutta teoksen maailma on sen hahmoille yhtä aito kuin oma maailmamme meille on. Teoksen hahmoilla on myös omat vaihtoehtoiset osamaailmansa, kuten tiedon maailma, toiveiden maailma ja pakon maailma. Tarinan juonen nähdään kulkevan eteenpäin, kun hahmot reagoivat osamaailmoissaan ilmeneviin puutteisiin tai ristiriitoihin. Pinterin hahmojen osamaailmoissa on runsaasti puutteita ja ristiriitoja, jotka aiheuttavat lukijassa hämmennystä. Toisin kuin yleisö odottaisi, teoksien hahmot, kuten Mykän tarjoilijan Ben ja Gus tai Syntymäpäiväjuhlien Stanley eivät kuitenkaan täydennä puutteita tai poista ristiriitoja. He tyytyvät olemaan ulkoisten voimien ohjailtavina, jolloin juonta kuljettavat eteenpäin pääsääntöisesti vain satunnaiset tapahtumat. Ainoat aktiiviset osallistujat ovat kiduttajia, jotka pakon maailmansa ohjaamana käyttävät väkivaltaa murtaakseen uhrien tahdon. Uhrien syyllisyyttä tai viattomuutta emme pysty arvioimaan, vaan heidän tarinansa ovat yleismaailmallisen avoimia. Kiduttajien pakon maailmaa ohjaavat tunnistamattomat ulkoiset valtarakenteet, jotka muovaavat omat, julmat logiikan sääntönsä. Tarinat ovat juoneltaan ja rakenteiltaan niin samanlaisia, että Kerta kiellon päälle voidaan lukea transponointina Syntymäpäiväjuhlista. Vaikka absurdin teatterin tehokeinot on jätetty pois, Kerta kiellon päälle kertoo saman tarinan ja viestii samaa teemaa yleismaailmallisemmassa ympäristössä.
  • Torvinen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tarkastelen työssäni Seita Vuorelan romaanin Karikon (2012) kerrontaa, lajia ja fiktiivisen maailmankaikkeuden rakennetta. Tutkin, millaisista osista teoksen maailmankaikkeus koostuu, millaisia kerronnallisia keinoja sisäistekijä teoksessa käyttää ja millaisen kuvan kertojat välittävät teoksen reaalimaailmasta. Erityisen kiinnostunut olen syistä: miksi juuri näitä kerronnallisia keinoja on käytetty ja miksi kertojat välittävät tietyn kuvan reaalimaailmasta? Lisäksi tutkin, onko reaalimaailma yliluonnollinen vai luonnollinen ja lopulta sitä, mihin temaattiseen tulkintaan teoksen rakenteet lukijaa kutsuvat. Karikko kertoo 14-vuotiaan Mitjan kuolemasta ja sen hyväksymisestä. Henkilökertoja Mitja kertoo retrospektiivisen tarinan, jossa hänen paras ystävänsä Noel kuolee tapaturmaisesti pudotessaan hylätyn rakennuksen kattopuomilta. Kuoleman jälkeen Mitja lähtee perheensä kanssa matkalle, joka päättyy ennen aikojaan tuntemattomalle leirintäalueelle. Leirintäalueen rannalla Mitja tutustuu hylyiksi itseään nimittäviin poikiin, joita kukaan muu ei tunnu huomaavan. Rannalla asustaa myös salaperäinen tyttö, joka pitää Hotelli Horisonttia. Kerrontahetkellä Mitja tietää olevansa kuollut, mutta uskottelee lukijalle toisin. Romaani on kerrottu useasta eri näkökulmasta, jotka yhdistämällä lukija saa pirstaleisen ja ristiriitaisen kuvan tapahtumista. Henkilökertojan lisäksi Karikossa on ulkopuolinen kertoja, joka fokalisoi vuoroin Mitjan isoveljeä Vladimiria ja rannalla asuvaa tyttöä. Jokainen henkilö ja kertoja muodostaa osamaailmoja, joiden suhdetta fiktiiviseen reaalimaailmaan tarkastelen. Analysoin kertojatyyppejä ja tutkin niiden luotettavuutta. Henkilökertoja Mitja myöntää valehtelevansa ja muistavansa asioita väärin, joten häntä voi pitää paitsi epäluotettavana myös äärimmäisen rehellisenä kertojana. Lukija muodostaa kuvan fiktion reaalimaailmasta kertojien kertoman perusteella. Karikossa kertojat eivät todenna yhtenäistä reaalimaailmaa, joten on tulkintakysymys, onko teoksen reaalimaailma luonnollinen vai yliluonnollinen. Teoksen monimutkainen rakenne kutsuu lukijaa temaattiseen tulkintaan. Mahdollisten maailmojen poetiikan mukaan teos ei jäljittele meidän todellisuuttamme vaan muodostaa oman fiktiivisen maailmankaikkeutensa, jossa asiat, jotka olisivat voineet tapahtua, ovat yhtä tärkeä osa juonta kuin oikeasti tapahtuneet asiat. Karikossa kerrotaan vaihtoehtoisia tapahtumankulkuja, joista lukijan annetaan valita mieleisensä. Karikkoa voi lukea fantasiana, jossa kuolleet voivat olla yhteydessä eläviin, mutta sen voi lukea myös allegoriana, joka kuvaa Vladimirin ja muun perheen suruprosessia perheenjäsenen menehtymisen jälkeen. On myös mahdollista tulkita, että Vladimir on Karikon tekijä-kertoja. Romaanissa kuvataan Vladimirin kirjoitusprosessia, jonka tuotos muistuttaa erehdyttävän paljon Karikon tarinaa. Tulkitsi romaanin kummin vain, kertominen nähdään joka tapauksessa eheyttävänä toimintana trauman käsittelyssä. Vladimiriksi tulkittava ääni Karikon prologissa pitää kertomista välttämättömänä, jotta pääsisi pois ”pimeästä”. Myös Mitja pitää kertomista velvollisuutenaan. Karikon alussa lukija saa väärän käsityksen tapahtumista, koska hän joutuu tarkastelemaan teoksen reaalimaailmaa Mitjan ja Vladimirin toivemaailmojen läpi. Näissä toivemaailmoissa Mitja on elossa. Kun toivemaailmat väistyvät, lukijalle tarjotaan kaksi vaihtoehtoista versiota teoksen reaalimaailmasta: joko Mitja on ollut kuolleena elävien maailmassa ja päässyt lopulta lähtemään matkalle kohti kuolleiden maailmaa tai Vladimir on kuvitellut kaiken. Karikko on monitulkintainen romaani, jonka sisäistekijä ei tarjoa yhtä tulkintavaihtoehtoa. Itsestään tietoisella eli metafiktiivisella romaanilla halutaan saada lukijan pohtimaan todellisuuden luonnetta: mitä oikeastaan voimme tietää ja millä perusteella?
  • Heikkeri, Lotta (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään maagiseen muutokseen ja sen vaikutuksiin kahdessa maagisen realismin lajityyppiin lukeutuvassa teoksessa, Angela Carterin The Infernal Desire Machines of Doctor Hoffmanissa sekä Jonathan Carrollin White Applesissa. Muutosta ja sen vaikutuksia puretaan tutkimalla fiktion osamaailmojen välisen rajapinnan murtumista sekä fiktion maailman sisäisten sääntöjen muuttumista. Maaginen realismi tarjoaa kiinnostavan lähtökohdan sääntöjen muuttumisen tutkimiselle, sillä siinä lukijan maailmaa muistuttavassa maailmassa alkaa tapahtua selittämättömiä asioita, joita sekä henkilöhahmot että lukijat joutuvat peilaamaan oman maailmansa sääntöjä vasten. Oudot ilmiöt voivat asettaa kyseenalaisiksi esimerkiksi luonnonlait ja sen, mikä on fiktion maailmassa mahdollista tai sallittua. Teoreettinen viitekehys sääntöjen muuttumisen hetkelle ja sen seuraamuksille löytyy fantastisen teoriasta ja etenkin Tzvetan Todorovin ajattelusta, jota täydennetään Marie-Laure Ryanin käsitteillä fiktion mahdollisista maailmoista. Mahdollisten maailmojen teoria sekä fantastisen kirjallisuuden määritelmät tarjoavat hyviä työkaluja fiktion osamaailmojen erittelemiseen ja tutkimiseen. Eri osamaailmojen tarkastelusta on kuitenkin mielekästä jatkaa eteenpäin ja pohtia sitä, kuinka eri fiktion tasot vaikuttavat toisiinsa ja millaisia seurauksia osamaailmojen välisellä liikkeellä tai sääntöjen rikkoutumisella on niin juonelle kuin henkilöhahmoille ja lopulta mitä muutokset ja reaktiot niihin kertovat. Muuttuneet säännöt mahdollistavat myös ironian syntymisen. Tutkielman kahdessa kohderomaanissa fiktion maailmat rakentuvat eri tavoin. Jonathan Carrollin White Apples -teoksessa fiktion osamaailmat ovat erillisiä, ja maailmojen välillä tapahtuu liikettä eri suuntiin. Maaginen muutos ei vaikuta ainoastaan elävien maailmaa asuttavien ihmisten toimintaan, vaan myös fiktion muista osamaailmoista kotoisin olevat hahmot joutuvat omaksumaan uudenlaisia sääntöjä. Angela Carterin The Infernal Desire Machines of Doctor Hoffmanissa taas muutos käynnistyy hiljalleen ihmisen toiminnan seurauksena. Romaanissa ei tarjota yksiselitteistä vastausta siihen, rakentuuko fiktion maailma yhdestä vai monesta erillisestä maailmasta. Muutos tutusta outoon ja siirtyminen meidän maailmaamme muistuttavasta maailmasta fantastisen piriin toimii myös juonen katalysaattorina. Henkilöhahmot joutuvat omaksumaan uusia sääntöjä ja tarttumaan toimeen. Romaanien tarkastelu Todorovin itseyden ja toiseuden teemojen kautta osoittaa myös, kuinka tehokas keino maaginen realismi on erilaisten vaihtoehtojen pohtimiseen: itseyden teemoilla voidaan käsitellä tietämistä ja mahdollisuuksia, toiseuden teemat taas koskevat houkutusta, himoa ja seksuaalisuutta. Mahdollisten maailmojen teoriaa ja fantastisen erilaisia määritelmiä yhdistelemällä voidaan siis analysoida maailmojen rakentumista ja niiden välistä liikettä monella eri tasolla, aina fiktion rakenteesta romaanin esittelemään tematiikkaan saakka. Se, mikä yhdistää niin strukturalistista kuin temaattisempaa tulkintaa on sääntöjen, mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien analyyttinen tarkastelu.