Browsing by Subject "maisemansuojelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 1992)
    Ympäristöministeriö : Ympäristönsuojeluosasto, Työryhmän mietintö 66/1992
  • Kokko, Marjut; Kurkela, Anna; Pihkala, Antti; Tallavaara, Kari (Lapin ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 9/2009
    Kairalan ja Luiron kylät Pelkosenniemellä edustavat tyypillisiä peräpohjalaisia maatalouskyliä, joiden asutus on muodostunut jokivarteen nauhamaisesti. Taustalla siintävät tunturit ja matalammat vaarat luovat kylämaisemille komeat kehykset. Omaleimaiseksi maiseman tekevät kylien vanhat peräpohjalaiset hirsirakennukset, jotka Kairalan itäpuolta lukuun ottamatta säästyivät Lapin sodan tuhoilta. Kitisen molemmin puolin sijaitseva Kairalan kylä onkin luokiteltu valtioneuvoston periaatepäätöksessä vuonna 1995 valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Luirojoen varrella sijaitseva Luiron kylä on määritelty maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Yli 300 vuoden kuluessa eränkäyntiin, poronhoitoon ja sittemmin karjanhoitoon perustuvat elinkeinot ovat muokanneet kylistä valtakunnallisesti merkittäviä kulttuurihistoriallisia ympäristöjä. Jokivarret ja kyläkeskukset ovat olleet pelto- ja laidunmaina ja niiltä on niitetty luonnonheinää karjan ravinnoksi. Maatalouden rakennemuutoksen ja väestön ikääntymisen myötä avarat maisemat ovat kuitenkin alkaneet pensoittua. Suunnitelma on yhdessä kyläläisten kanssa tehty kartoitus, jossa on pohdittu maiseman arvokohteita, havainnollistettu maisemassa tapahtuneita muutoksia ja inventoitu tärkeimmät hoidon tarpeessa olevat kohteet. Tämän jälkeen on pohdittu sopivia hoitotapoja ja kartoitettu taloudellisia tukimahdollisuuksia. Suunnitelman tavoitteena on innostaa asukkaita omaehtoiseen maisemanhoitoon ja kannustaa hakemaan taloudellista tukea maisemanhoitoon ja rakennusten kunnostukseen. Hankkeen on rahoittanut ympäristöministeriö ja Pelkosenniemen kunta. Kylämaisemien hoidossa kullakin maanomistajalla on lopullinen vastuu omien maidensa osalta ja maisemanhoito on luonnollisesti vapaaehtoista toimintaa. Maiseman – asuinympäristön – viihtyisyydestä huolehtiminen on kuitenkin molempien kyläyhteisöjen edun mukaista. Maisemanhoito ja vanhan rakennuskannan kunnostus tukee kylien paikallista kulttuuri-identiteettiä, virkistyskäyttöä ja matkailua. Nyt maiseman hoito- ja käyttösuunnitelman valmistuttua on Kairalan ja Luiron kylille mahdollista perustaa luonnonsuojelulain 32 §:n mukainen maisemanhoitoalue. Virallinen asema mahdollistaa kylien tekemistä tunnetuksi ja tarjoaa mahdollisuudet kehittää luonto- ja kulttuurimatkailua. Viljelijät ja paikalliset yhdistykset voivat hakea rahoitusta maisemanhoitoon maatalouden erityistukien kautta. Lisäksi kylien rakennusperinteen kunnossapitoon ja korjauksiin on mahdollista hakea avustusta Lapin ympäristökeskuksesta ja Museovirastosta. Maisemanhoitoalueen perustaminen ei tuo oikeusvaikutteisia lisärajoituksia maiden ja metsien käyttöön. Rakentaminen tapahtuu edelleen maakuntakaavan, kunnan rakennusjärjestyksen ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Metsätaloutta harjoitetaan entiseen tapaan metsälain mukaisesti.
  • Rauhala, Jouni; Nivakoski, Annakaisa; Yrjänheikki, Erkki; Lundvall, Päivi (Lapin ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 5/2007
    Saijan kylä on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi maisemakokonaisuudeksi ympäristöministeriön vuonna 1993 julkaisemassa Arvokkaat maisema-alueet; maisematyöryhmän mietintö II -teoksessa. Lapin ympäristökeskus käynnisti Saijan maisema-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisen helmikuussa 2006. Suunnitelman tavoitteeksi asetettiin alueen maisemallisesti arvokkaiden tekijöiden tunnistaminen ja niiden kunnostus- ja hoitosuunnitelmien kirjaaminen yhteistyössä maanomistajien ja paikallisten päättäjien kanssa. Hoitosuunnitelman tarkoituksena on opastaa kylän maanomistajia ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada tulevaisuudessa kunnostus- ja hoitotukia. Keskeisenä tavoitteena oli myös maisema-aluepäätöksen valmistelu maakunnallisesti arvokkaalle Saijan kylän alueelle. Suunnitelma laadittiin yhteistyössä Saijan kyläläisten ja paikallisten toimijoiden kanssa. Suunnitelmassa ei anneta yksityiskohtaisia ohjeita ja määräyksiä, vaan tarkoituksena on korostaa Saijan kylämaiseman olennaisia piirteitä ja niiden huomioimista eri toimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa.
  • Nummijärvi, Marketta (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 37/2008
    Suomen luonnonsuojelulaki (LSL 1096/1996, 32§) mahdollistaa erityisen maisema-alueen perustamisen luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai maisemaan liittyvien muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Tämän julkaisun on tarkoitus toimia suunnitelmana tuollaisen maisemanhoitoalueen perustamiseksi Kauhajoen Hyypänjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle Etelä-Pohjanmaalla. Julkaisussa esitellään Hyypänjokilaakson maisemanhoitoalueen perustamiseen tähtäävä suunnitteluprosessi ja sen tulokset. Siinä määritellään alueen maiseman arvot sekä periaatteet niiden vaalimiseksi ja säilyttämiseksi. Se sisältää ohjeita kulttuurimaiseman hoitoon sekä ehdotuksia maiseman muutoksen hallintaan soveltuviksi, vapaaehtoisuuteen perustuviksi toimintatavoiksi. Suunnitelma on tulos laajasta osallisyhteistyöstä, jonka yhteydessä on tarkasteltu niin maa- ja metsätalousympäristön, rakennetun ympäristön kuin luonto- ja virkistysarvojenkin hoitoa. Suunnitteluprosessin myötä muovautunut käyttö- ja hoitosuunnitelma rakentuu tavoitteista, suosituksista, suunnitelma- ja teemakartoista sekä rakennustapaohjeita sisältävistä hoitokorteista. Lisäksi tuodaan esille maisemanhoidon tavoitteiden toteutumista edistäviä keinoja, yhteistyötahoja ja rahoitusmuotoja. Maisema-arvojen seurannalle ja hoidon toteutukselle on hahmoteltu malli, jossa vastuu jakautuu eri toimijatahoille. Julkaisussa esitellään myös käytännön maisemanhoitotöistä saatuja kokemuksia. Selvitys sisältää hahmotelman Hyypänjokilaakson maisemanhoitoalueen perustamispäätökseksi.
  • Husa, Jukka; Teeriaho, Jari (Ympäristöministeriö, 2015)
    Suomen ympäristö 6 | 2015
    Tässä alueellisessa inventoinnissa on selvitetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti merkittävät kallioalueet Lapista. Kallioalueiden suojelullisia arvoja määritettäessä on arvioinnin päätekijöinä käytetty geologisgeomorfologista, ekologis-biologista ja maisemallista arvoa. Kallioalueeseen liittyviä muita arvoja ovat kulttuurihistorialliset ja arkeologiset arvot, monikäyttöarvot, lähiympäristön arvot ja alueen luonnontilaisuus. Lapista inventoitiin yhteensä 194 kallioaluetta. Näistä valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavia, arvoluokkiin 1–4 kuuluvia kallioalueita arvioitiin Lapissa yhteensä 136 kappaletta. Valtakunnallisesti arvokkaiden kallioalueiden pinta-ala on yhteensä 13 976 ha, mikä vastaa noin 3,9 prosenttia Lapin kalliomaapinta-alasta. Lapin inventointiaineistossa geomorfologis-maisemallisia kallioaluetyyppejä edustavat mm. Länsi-Lapin moreenikalottivaarat ja Lounais-Lapin kvartsiittivaarat laajoine muinaisrantakivikkoineen. Oman alueellisesti rajatun ryhmän muodostavat Peräpohjan liuskevyöhykkeen dolomiitit ja niihin liittyvät stromatoliitit, jotka kallioperägeologisina esiintyminä ovat erikoisia ja hyvin harvinaisia. Kallioperän kivilajien koostumusvaihtelu heijastuu myös kallioalueiden kasvillisuudessa. Dolomiittikallioilla esiintyy rehevää kalkkikasvillisuutta ja harvinaista sekä uhanalaista kasvilajistoa. Kasvillisuuden kannalta tärkeän ja omaleimaisen ryhmän muodostavat myös Keski-Lapin liuskealueen ultramafiset serpentiiniytyneet kalliot, joilla esiintyy vain niille ominaista serpentiinivaikutteista kasvillisuutta. Niitä esiintyy laajalti Keski- ja Itä-Lapissa Kittilän, Sodankylän, Savukosken ja Sallan alueella. Raportissa on esitelty Lapin valtakunnallisesti arvokkaiden kallioalueiden tärkeimmät arvot yksityiskohtaisine kohdekuvauksineen ja karttarajauksineen. Muut selvitystyössä inventoidut paikallisesti merkittävät kallioalueet on esitetty luettelona. Inventoinnissa on käytetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiden kallioalueiden tutkimusmenetelmää ja arvoluokitusta, joka on tarkemmin kuvattu Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarjassa nro 351. Tämä selvitys palvelee ennen muuta alueiden käytön suunnittelua ja maa-aineslain tarkoittamia lupaviranomaisia, mutta ylipäätään ympäristönsuojelun eri tahoja, luonnontietellisiä museoita sekä luonnosta kiinnostuneita kansalaisia.
  • Husa, Jukka; Teeriaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 21/2012
    Tässä alueellisessa inventoinnissa on selvitetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti merkittävät kallioalueet Pohjois-Karjalassa. Tutkimusalueelta inventoitiin yhteensä 123 kallioaluetta. Valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavia, arvoluokkiin 1–4 kuuluvia kallioalueita on Pohjois-Karjalassa yhteensä 63 kappaletta. Ne kuvataan karttarajauksineen raportissa lyhyesti. Paikallisesti ja vähemmän merkittävät kallioalueet esitetään luettelona. Inventoinnissa on käytetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiden kallioalueiden tutkimusmenetelmää ja arvoluokitusta, joka on tarkemmin kuvattu Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarjassa nro 351. Alueiden suojeluarvoa määritettäessä on arvioinnin päätekijöinä käytetty geologis-geomorfologista, ekologis-biologista ja maisemallista arvoa. Kallioalueeseen liittyviä muita arvoja ovat kulttuurihistorialliset ja arkeologiset arvot, monikäyttöarvot, lähiympäristön arvot ja alueen luonnontilaisuus. Tämä selvitys palvelee ennen muuta alueiden käytön suunnittelua ja maa-aineslain tarkoittamia lupaviranomaisia, mutta ylipäätään ympäristönsuojelun eri tahoja, luonnontieteellisiä museoita sekä luonnosta kiinnostuneita kansalaisia.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 1992)
    Ympäristöministeriö : Ympäristönsuojeluosasto, Työryhmän mietintö 66/1992
  • Harjunpää, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Metsät ovat alueita, joiden käytössä yhdistyvät useat erilaiset tavoitteet. Ne voidaan jakaa karkeasti taloudellisiin, ekologisiin ja sosiaalisiin tavoitteisiin. Metsien hoidon ja käytön tulee olla näistä kaikista lähtökohdista käsin kestävää. Tavoitteista puolestaan on johdettavissa eri osa-alueille suuntautuvia, metsiin kohdistuvia arvoja. Monimuotoisuuden nimissä on tärkeää ottaa huomioon sen säilyttämistavoite mahdollisimman laajasti kaikessa luonnonvarojen käyttöä sekä ympäristön muuttamista koskevassa päätöksenteossa. Siksi on katsottu tärkeäksi, että on olemassa sääntelykeinoja erilaisten monimuotoisuutta uhkaavien tekijöiden ja syiden hallintaan. Metsät ovat laajasti kaavoituksen piirissä ja sen myötä metsäalueita koskevaa sääntelyä löytyy metsälain lisäksi maankäyttö- ja rakennuslaista (MRL 132/1999). Metsissä tehtäviä toimenpiteitä sääntelee siten monessa tapauksessa MRL 128 §:n mukainen maisematyölupa, jolla valvotaan ennakolta metsäalueisiin kohdistuvaa ja maisemaa muuttavaa toimintaa. Maisematyölupa saa perusilmaisunsa lainsäädännössä, mutta sitä koskeva sääntely on kirjoitettu eräiltä osin hyvin väljästi. Maisematyölupaa edellyttävien toimenpiteiden alaraja on vedetty MRL 128.2 §:n mukaisiin vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin, joiden osalta käytännön viranomaistoiminnassa tapahtuva rajanveto on vähintäänkin häilyvä ja käsitteelle on annettu eri tahoilla hyvin erisisältöisiä merkityksiä. Lainsäädäntö kaipaa tältä osin selvennystä ja systematisointia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää MRL 128.2 §:n mukaiselle vaikutuksiltaan vähäiselle toimenpiteelle annettua merkityssisältöä niin lainsäädännön ja lain esitöiden, oikeuskäytännön, oikeuskirjallisuuden kuin viranomaistoiminnassa tehtyjen tulkintalinjojen kautta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ensinnäkin, onko yksiselitteisen sisällön antaminen käsitteelle ”vaikutuksiltaan vähäinen toimenpide” ylipäätään mahdollista, saati järkevää. Tämän lisäksi pyrin antamaan oikeudellisesti perustellun tulkintasuosituksen siihen, millä tavalla ilmaus ”vaikutuksiltaan vähäinen toimenpide” tulee ymmärtää sovellettaessa MRL 128.2 §:a. Tarkastelu on rajattu koskemaan metsiä ja puustoisia alueita koskevia toimenpiteitä. Tutkimus on metodiikaltaan lainopillinen tutkimus. Tarkastelen pääasiassa käytännöllisen lainopin keinoin MRL 128.2 §:n mukaista käsitettä ”vaikutuksiltaan vähäinen toimenpide”. Tarkastelen oikeuskirjallisuutta, lain esitöitä sekä tuomioistuinratkaisuja ja pyrin näiden tulkinnan avulla selvittämään, millainen merkityssisältö käsitteelle ”vaikutuksiltaan vähäinen toimenpide” tulisi maankäyttö- ja rakennuslakia soveltaessa antaa. Lisäksi nojaudun teoreettisen lainopin keinoihin pyrkiessäni systematisoinnin avulla jäsentelemään voimassa olevaa oikeutta. Se, millainen toimenpide katsotaan vaikutuksiltaan vähäiseksi, on voimakkaasti riippuvainen muun muassa alueen erityispiirteistä, alueella voimassa olevasta kaavasta, kaavaan sisällytetyistä kaavamääräyksistä, alueella mahdollisesti olevista virkistyskäyttö- tai muista maisema-arvoista sekä tietenkin itse toimenpiteestä. Yksiselitteistä tai yleispätevää määritelmää vaikutuksiltaan vähäiselle toimenpiteelle on siten vaikeaa antaa. Käytännön viranomaistoiminnassa on kuitenkin katsottu, että monilla kaavatasoilla normaalit metsänhoidolliset toimenpiteet, kuten taimikonhoito ja harvennushakkuut olisivat maisematyölupakynnyksen alittavia toimenpiteitä. Voimakkaampien toimenpiteiden osalta, kuten avohakkuut ja maanmuokkaus, lupakynnys varsin yleisesti ylittyy. Oikeuskäytännön linjauksen mukaan maisematyöluvan tarpeen määrittää alueen kaavamääräykset, eikä niinkään toimenpiteen vaikutus tai suhde alueen käyttötarkoitukseen. Ainoa yksiselitteinen ja suhteellisen selkeä näkemys, joka saa tukea niin oikeuskirjallisuudesta kuin maankäyttö- ja rakennuslain esitöistä on, että asemakaava-alueilla sellaisten yksittäisten puiden poisto, jotka eivät ole maisemallisesti erityisen erottuvia, voidaan tulkita lain tarkoittamassa mielessä vaikutuksiltaan vähäiseksi toimenpiteeksi. Kovin laajasti käsitteelle ei kuitenkaan ole mahdollista antaa tarkkaa merkityssisältöä ja tapauskohtainen harkinta tulee säilyttää olemassaan vaikutuksiltaan vähäisten toimenpiteiden arvioinnin osalta. On kuitenkin syytä pohtia, onko metsäalueen suojelu maiseman muutokselta tarkoituksenmukaista, kun metsämaisema muuttuu joka tapauksessa luonnon omien prosessien myötä ilman ihmisen vaikutustakin.
  • Pykälä, Juha; Alanen, Aulikki; Vainio, Maarit; Leivo, Anneli (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1994)
    Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 559
  • Seppälä, Sirkka-Liisa (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 1/2006
    Perinteisen niitto- ja laiduntalouden muovaamat perinnemaisemat ovat tärkeä osa kulttuuriympäristöä, mutta niiden yhteyttä varhaiseen asutushistoriaan ei juuri tunneta. Julkaisussa esitellään miten perinnemaisemien synty- ja varhaisvaiheita voidaan tutkia paikkatietomenetelmiä hyödyntävän arkeologisen ja historiallisen kartta-analyysin avulla. Uudeltamaalta valittujen esimerkkien perusteella voidaan osoittaa, että perinnemaisemia hoitamalla säilytetään myös maamme vanhinta maataloushistoriaa. Perinnemaisemien sisältämä ainutkertainen agraarihistoria on osa maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuutta, mikä tulisi ottaa entistä enemmän huomioon myös niiden tutkimusta ja hoitoa koskevassa keskustelussa.
  • Tiljander, Mia; Hublin, Patrick; Hyvönen, Arto; Hyvärinen, Jari; Kohvakka, Jouko; Lyytikäinen, Ari; Rummukainen, MIkko; Strengell, Marjatta; Särkioja, Aarno; Britschgi, Ritva (Pohjois-Savon ympäristökeskus, 2007)
    PSAra 4/2007
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista (Poski-projekti) selvitettiin Pohjois-Savon maakunnissa vuosina 2005-2007. Tavoitteena on turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Vedenhankintaa varten tärkeitä (I luokka) pohjavesialueita, on tutkimusalueella yhteensä 107 kpl, ja näillä alueilla muodostuvan pohjaveden yhteenlaskettu määräarvio on noin 160 000 m3/d . Tästä vesimäärästä käytetään nykyisellään hieman yli 44 000 m3/d eli noin 28 %. Vedenhankintaan soveltuvia (II-luokka) pohjavesialueita on tämän tutkimuksen jälkeen 67 kpl, joilla muodostuu pohjavettä arviolta noin 48 000 m3/d.). Tässä projektissa pohjavesialueiden luokitusta tarkistettiin ja tehtyjen tutkimusten pohjalta suurin osa entisistä kolmannen luokan alueista poistettiin kokonaan pohjavesialueluokituksesta. Pohjois-Savon alueelle jäi vielä 7 pohjavesialuetta luokaan III. Nämä alueet tullaan tulevaisuudessa tutkimaan tarkemmin ja niiden kelpoisuus vedenhankintaan tullaan arvioimaan. Sora- ja hiekkavarat sijaitsevat maakunnan poikki kaakosta luoteeseen kulkevissa pitkittäisharjuissa. Pohjois-Savon maakunnan alueella on Geologian tutkimuskeskuksen maa-ainestietokannan mukaan muodostumia 1 322 kpl, joiden maa-ainesten yhteenlaskettu kokonaisainesmäärä on noin 1 769 milj.m3. Pinta-alaa näillä muodostumilla on yhteensä noin 31 450 ha. Pohjois-Savon maakunnassa 20 kunnan alueelta rajattiin 65 kpl erillistä varsinaiseksi ottoalueeksi soveltuvaa ja osittain soveltuvaa aluetta. Projektissa tarkasteltiin alueita maakuntamittakaavassa, joten yksittäisiä, pieniä alueita ei rajattu ottoalueiksi.Tutkimusalueen maa-ainestenottoalueiksi rajattujen alueiden sora- ja hiekkavarat pohjavesipinnan yläpuolella ovat yhteensä noin 103,6 milj.m3. Käytännössä pohjaveden pinnan päälle jätettävän suojakerroksen paksuus on vähintään kaksi metriä, jolloin käyttökelpoisen maa-aineksen määrä on enintään noin 83,0 milj.m3. Murskauskelpoisen aineksen (A-luokka) osuus on siitä 1,8 milj.m3 (2 %), soravaltaisen aineksen (Bluokka)22 milj.m3 (27 %) ja hiekkavaltaisen aineksen 59 milj.m3 (C-luokka) (71 %). Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiksi harjualueiksi arvotettiin ja luokiteltiin yhteensä 157 harjualuetta. Kansainvälisesti ja valtakunnallisesti arvokkaisiin harjualueisiin sisältyy 14 aluetta, maakunnallisesti arvokkaisiin 58 ja paikallisesti arvokkaisiin 85 harjualuetta. Alueiden pinta-ala on yhteensä 15470 ha.
  • Kajoniemi, Mikko; Eskelinen, Anu; Keskitalo, Katariina; Rajamäki, Raimo; Rautanen, Heidi; Sahala, Lauri; Sääksniemi, Eerikki; Timperi, Jukka; Tossavainen, Jyrki; Vallius, Pekka; Vuokko, Jouko (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    KASra 2/2008
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista käsittelevä POSKI-projekti oli käynnissä Etelä-Karjalassa vuosina 2004–2007. Projektin tavoitteena oli turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Ehdotuksella ei ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia, vaan lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu maakuntakaavoituksessa ja kuntien yleiskaavoituksessa. Projektin lähtöaineiston muodostivat alueella tehdyt erilaiset selvitykset ja luokitukset, joita täydennettiin tarvittavin osin hankkeen aikana. Lisäksi alueella tehtiin uusia maa- ja kallioperätutkimuksia, pohjavesitutkimuksia sekä luontoselvityksiä. Tutkimuksissa tarkasteltiin sora-, kallio- ja muita kiviainesmuodostumia geologisina, hydrogeologisina ja maisemallisina kokonaisuuksina. Tutkimusten perusteella Etelä-Karjalassa on 56 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (luokka I). Niiden arvioitu antoisuus on noin 138 000 m3/d. Vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita (luokka II) on yhteensä 88, joiden antoisuus on noin 126 000 m3/d. Tutkimusalueen pohjavesipinnan yläpuoliset hiekka- ja soravarat ovat yhteensä noin 5 326 milj. m3. Murskauskelpoisen aineksen määrä on 86 milj. m3 (1,6 %), soravaltaista ainesta on 817 milj. m3 (15,3 %) ja hiekkavaltaista ainesta 4 423 milj. m3 (85,9 %). Maaperätutkimusten yhteydessä inventoidut kiviainesvarat riittäisivät alueella laskennallisesti keskimäärin noin 611 vuodeksi. Murskauskelpoisen ja soravaltaisen aineksen riittävyys on keskimäärin 98 vuotta. Tutkimuksessa inventoitujen kalliokiviainesten kokonaismäärä maanpinnan 0-tasoon arvioituna noin 780 milj. m3. Rakentamiseen soveltuvia kiviaineksia tutkituista kallioalueista on 284 milj. m3 (36,4 %). Näiden laskennallinen riittävyys keskimääräisellä kulutuksella on noin 225 vuotta. Parhaimpiin laatuluokkiin kuuluvat kiviainesvarat ovat kallioperän laadusta johtuen varsin rajalliset, yhteensä 34,3 milj. m3 (4,4 %) ja näiden riittävyys on laskennallisesti noin 27 vuotta.
  • Valpola, Salla; Rankonen, Emmi; Lyytikäinen, Ari; Laxström, Heidi; Auri, Jaakko; Koivisto, Anna-Maria; Antikainen, Merja; Hyvry, Irma; Breilin, Olli; Rämet, Jussi (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2009)
    LSUra 6/2009
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista käsittelevä POSKI-projekti oli käynnissä Keski-Pohjanmaan alueella vuosina 2007-2009. Projektin tavoitteena on turvata hyvälaatuisen kiviaineksen saatavuus yhdyskuntarakentamisessa, hyvä laatuisen ja riittävän pohjaveden saatavuus yhdyskuntien vesihuollon käyttöön sekä geologisen luonnon ympäristöarvot. Projektin tuloksena koottua aineistoa sovelletaan Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan 3. vaihekaavassa sekä maa-aineslupia koskevasa päätöksenteossa. Lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu maakuntakaavassa sekä kuntien yleiskaavoituksessa. Alueella aiemmin tehtyjä selvityksiä täydennettiin kartoittamalla maa- ja kallioperän kiviainesten määrää ja laatua sekä tarkentamalla pohjavesialueiden luokitustietoja maaperä- ja pohjavesitutkimuksin. Lisäksi täydennettiin arvokkaiden harjualueiden selvitystä sekä inventoitiin kallioalueiden luontoarvoja. Keski-Pohjanmaalla on yhteensä 57 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (I luokka), joilla muodostuu vuorokaudessa arviolta noin 73 400 m3 vettä. Vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita (II luokka) on 13 kpl ja niiden antoisuus noin 10 400 m3/d. Vedenkulutus vuonna 2030 on ennusteen mukaisesti 19 930 m3/d, jolloin n. 24 prosenttia pohjavesivaroista on käytössä. Keski-Pohjanmaan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä noin 640 milj. kuutiota, josta kiviainesten ottoon soveltuvilla alueilla noin 140 milj. k-m3. Tästä soraa tai murskeeksi soveltuvaa ainesta on noin 15 prosenttia eli noin 21 milj. k-m3. Tutkituista kalliokiviainesalueista 314 osoittautui kiviaineksen ottoon soveltuviksi. Näissä kohteissa on arvion mukaan kalliokiviainesta yhteensä noin 153 milj. k-m3. Kiviainestestien perusteella 7 kohdetta testatuista 23 kohteesta osoittautui I-luokan kiviainekseksi (TIEL 1995). Keski- Pohjanmaan alueella on jäljellä varsin niukasti hiekan ja soran ottamiseen soveltuvia alueita. Tärkeiden ja vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden ulkopuolelle sijoittuvat muodostumat ovat jo pitkälti ottotoiminnan piirissä tai niiden aines on raekooltaan liian hienoa. Pohjavesialueilla kiviainesten oton esteenä on usein pohjaveden pinnan yläpuolella olevien kerrostumien pienet kerrospaksuudet.Todennäköisesti kiviainesten otto tulee jatkossa siirtymään kasvavassa määrin kalliokiviainekseen ja korvaaviin kiviaineksiin. Koska murskauskelpoinen harjusora on kuitenkin tärkeä raaka-aine mm. betoniteollisuudelle, tulisi hyvälaatuisen soran käyttöä jatkossa ohjata ainoastaan sellaisiin tarkoituksiin, joissa sen saatavuus on keskeistä.
  • Kokko, Marjut; Peurasaari, Piritta (Lapin ELY, 2014)
    Suomen ympäristö 2/2014
    Simoon sijoittuva suunnittelualue muodostuu Perämeren rannikolla sijaitsevasta Simonkylästä ja Simoniemestä lähisaarineen. Maisemankuvaa leimaavat karjatalous, peltojen viljely ja metsätalous. Vaikuttavimmat maisemat avautuvat kylien läpi kiemurtelevalta kylätieltä, jossa peltoaukeiden ja laitumien reunamilla seisoo komeita peräpohjalaistaloja. Saaristossa laidunnus ylläpitää rehevien saarten kaunista luonnon- ja kulttuurimaisemaa. Molemmat kylät onkin valittu valtakunnallisesti merkittäviksi kulttuuriympäristöiksi ja kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaaseen Simon rannikko ja saaristo - nimiseen maisema-alueeseen. Kylien elinkeinot ovat perustuneet eränkäyntiin, lohenkalastukseen ja kaupankäyntiin sekä myöhemmin maatalouteen ja sahateollisuuteen. Elinkeinorakenteen ollessa nykyisin palveluvaltainen, on maisema paikoin pusikoitunut ja näkymät kylätielläkin umpeutuneet. Suunnitelma on yhdessä kyläläisten kanssa tehty kartoitus, jossa on pohdittu maiseman arvokohteita, havainnollistettu maisemassa tapahtuneita muutoksia ja inventoitu tärkeimmät hoidon tarpeessa olevat kohteet. Tämän jälkeen on pohdittu sopivia hoitotapoja ja kartoitettu taloudellisia tukimahdollisuuksia. Suunnitelman tavoitteena on innostaa asukkaita omaehtoiseen maisemanhoitoon ja kannustaa hakemaan taloudellista tukea maisemanhoitoon ja rakennusten kunnostukseen. Hankkeen on rahoittanut Euroopan maatalouden kehittämisrahasto osana Maisemat Ruotuun -hanketta. Julkaisun painon on rahoittanut ympäristöministeriö. Kylämaisemien hoidossa kullakin maanomistajalla on lopullinen vastuu omien maidensa osalta ja maisemanhoito on luonnollisesti vapaaehtoista toimintaa. Maiseman – asuinympäristön – viihtyisyydestä huolehtiminen on kuitenkin molempien kyläyhteisöjen edun mukaista. Maisemanhoito ja vanhan rakennuskannan kunnostus tukee kylien paikallista kulttuuri-identiteettiä, virkistyskäyttöä ja matkailua. Nyt maiseman hoito- ja käyttösuunnitelman valmistuttua on Simoniemen ja Simonkylän alueille mahdollista perustaa luonnonsuojelulain 32 §:n mukainen maisemanhoitoalue. Virallinen asema mahdollistaa kylien tekemistä tunnetuksi ja tarjoaa mahdollisuudet kehittää luonto- ja kulttuurimatkailua. Viljelijät ja paikalliset yhdistykset voivat hakea rahoitusta maisemanhoitoon maatalouden erityistukien kautta. Lisäksi kylien rakennusperinteen kunnossapitoon ja korjauksiin on mahdollista hakea avustusta Lapin ELY-keskuksesta ja Museovirastosta. Maisemanhoitoalueen perustaminen ei tuo oikeusvaikutteisia lisärajoituksia maiden ja metsien käyttöön. Rakentaminen tapahtuu edelleen maakuntakaavan, kunnan rakennusjärjestyksen ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Metsätaloutta harjoitetaan entiseen tapaan metsälain mukaisesti.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2006
  • Weckman, Emilia (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 5/2006
    Tuulivoimalat ja maisema käsittelee tuulivoimalarakentamisen vaikutuksia maisemaan, painottuen erityisesti maisemakuvaan kohdistuviin visuaalisiin vaikutuksiin. Julkaisussa käsitellään tuulivoimaloiden maisemavaikutuksia ja esitellään suunnittelun mahdollisuuksia maisema-arkkitehtonisesta näkökulmasta. Lisäksi selvitetään maisemaselvitysten tavoitteita ja menetelmiä sekä esitetään suosituksia tuulivoimarakentamisen yhteydessä tehtävien maisemaselvitysten sisällöstä.