Browsing by Subject "marxismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Marx, Karl (Suomalainen Sosialistinen Kustannusyhtiö, 1910)
  • Mäntylä, Sade (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.
  • Adler, Max (Landesausschuss für sozialistische Bildungsarbeit Sachsens, 1927)
  • Honkanen, Pertti (2000)
    Tämän tutkielman taustalla on suomessa 1990-luvulla syntynyt suurtyöttömyys: jos sitä ei olisi syntynyt, tuskin olisin kiinnostunut aihepiiristä näin paljon. Työttömyys on käsite ja ongelma, joka on yhteinen taloustieteelle ja sosiaalipolitiikalle, mutta eri näkökulmista. Taloustiede on kiinnostunut enemmän työttömyyden seurauksista ja niiden lieventämiskeinoista. Käytännössä myös sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa otetaan kantaa työttömyyden syihin ja mahdollisiin tapoihin vähentää työttömyyttä. Keskustelu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on tässä suhteessa ajankohtainen teema. Yleensä ne jotka esittävät erilaisia ohjelmia hyvinvointivaltion pelastamiseksi, peruskorjaamiseksi tai purkamiseksi, esittävät myös mielipiteitä siitä, mitkä ovat työttömyyden syyt ja miten työttömyyttä voidaan vähentää - tai jokin käsitys tästä kysymyksestä näyttää olevan ainakin hiljaisesti ohjelmien taustalla. Erilaiset taloustieteelliset ajattelutavat tunkeutuvat sosiaalipoliittisiin teorioihin ja vaikuttavat sosiaalipoliittisiin ohjelmiin. Tässä tutkimuksessa on tavoitteena valaista talousteoreettisen keskustelun avulla käsityksiä työttömyydestä ja siihen liittyviä sosiaali ja työpoliittisista ohjelmia. Näin voidaan päätyä joihinkin arvioihin näiden ohjelmien toteuttamiskelpoisuudesta ja seurauksista. Pyrin rajoittumaan sosiaalipoliittisten ohjelmien taloustieteellisiin perusteisiin sivuuttaen niiden taustalla olevat poliittiset ja ideologiset prosessit. Olen jäsentänyt tutkielman loogisesti kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa (luku 1) esitän joitakin empiirisiä havaintoja ja niiden liittyviä kommentteja työttömyydestä. Lähestyn työttömyyttä ilmiötasolta pyrkimättä kiinnittämään ongelmaa kiinteästi teoreettiseen kehikkoon. Toisessa osassa (luvut 2-5) kartoitan teoreettis-historiallisesta näkökulmasta taloustieteen eri suuntien suhtautumista työttömyyteen ja pyrin paneutumaan ongelmaan talousteoreettisten käsitteiden pohjalta. Kolmannessa osassa (luku 6) pyrin aikaisemmissa osissa esitetyn pohjalta esittämään joitakin näkemyksiä työttömyyden vaikutuksista hyvinvointivaltion tulevaisuuteen ja sosiaalipolitiikan ohjelmiin. Tämä osa on muita keskustelevampi ja pohdiskelevampi, osin poleeminenkin, ja sen myötä päädyn yhteenvetoon (luku 7). Koska olen kauan ollut kiinnostunut marxilaisuudesta ja Marxin talousteoriasta, pyrin tutkielman taloustieteellisessä osassa selvittämään erityisesti Marxin panosta. Tämä osuus on jonkin verran laajempi, kuin työttömyys tutkimuskohteena sinänsä edellyttäisi. Muutenkin kommentoin työttömyyteen liittyvää problematiikkaa eri kohdissa ottamalla huomioon marxilaisen näkökannan. Yhtenä osatavoitteena on selvittää, mikä on Marxin paikka nykyajan taloustieteessä ja mitä lähtökohtia se tarjoaa työttömyyden tutkimiseen. Vertailukohtana ja peilinä ovat taloustieteen muut suunnat, jolloin syntyy kysymys Marxin talousteorian ajankohtaisuudesta. Työttömyys on tietenkin marxilaiselta kannalta kiinnostava tai jopa kiitollinen tutkimuskohde, mutta samalla se johdattaa moniin vaikeisiin teoreettisiin ongelmiin ja arvoituksiin pakottaen Marxin teorian kriittiseen tarkasteluun. Suhteutan talousteoreettista keskustelua siihen aineistoon, joka itselleni on kertynyt taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tarkkailusta samoin kuin niihin keskusteluihin ja väittelyihin, joita nykyään käydään talous- ja sosiaalipolitiikan suunnasta. Tutkielman aineistona ovat Marxin ja muiden taloustieteen klassikoiden keskeiset teokset (Smith, Ricardo, Malthus, Sismondi, Mill, Jevons, Walras, Marshall, Veblen, Keynes, Schumpeter ym.), uudempi taloustieteellinen ja sosiaalipoliittinen kirjallisuus sekä konkreettinen tilasto- ja esimerkkiaineisto Suomesta ja OECD-maista.
  • Lafargue, Paul (Osuuskunta Kehitys, 1907)
  • Marx, Karl (Työväen sanomalehti, 1909)
  • Jokinen, Petri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani aiheena on elokuvan neo-noir (eli uusnoir) lajityypin käsittely postmodernia aikakautta koskevan akateemisen keskustelun kautta. Ensisijainen teoreettinen lähtökohtani on marxilaisen kulttuurikriitikko Fredric Jamesonin historiallinen postmodernismin teoria, jossa ilmenee katkos modernin ja postmodernin aikakauden välillä. Hyödynnän työssäni myös postmodernia yhteiskuntaa käsittelevää sosiologista kirjallisuutta ja niin sanotun jälkistrukturalismin ajatteluperinnettä. Keskeinen päätelmä työssäni on se, että neo-noir syntyy 1960-luvun lopulla vahvasti jälkimodernistisena lajityyppinä ja saa lopullisen muotonsa 1980-luvun alkuun tultaessa siirtyessään täyden postmodernismin vaiheeseen. 1970-luvun neo-noiria leimaa yleisesti tietynlainen realistinen esitystapa. Se pyrkii arvioimaan noir-lajityypin olemusta uudelleen tässä muuttuneessa historiallisessa tilanteessa. Olen kutsunut sitä luonteeltaan revisionistiseksi, sillä se sisältää itsetietoisen asenteen omaa lajityyppiään kohtaan. Film noir kuuluu lajityyppinä moderniin aikakauteen ja neo-noir postmoderniin aikakauteen. Neo-noirissa tilan elokuvallinen esittäminen on keskeisessä osassa. Käsittelen tilaa ennen kaikkea Los Angelesin elokuvallisen representaation kautta. Työssä päädytään lopulta kuvan itsensä historiaan, sillä representaation järjestelmä ei ole nykyisin enää vain väline, vaan se itse nousee nyt etualalle. Työni tarkoituksena on lopulta kuvata postmodernia aikakautta siten kuin se ilmenee neo-noir-elokuvien kautta. Tässä keskeiseksi nousee todellisuuden ja sen esityksen monimutkainen suhde. Johtopäätöksenä on, että neo-noir on elokuvan postmoderni lajityyppi, joka on vahvasti sidoksissa omaan aikaansa. Siinä keskeistä on tilan elokuvallinen esittäminen ja jonkinlaisen kriittisen position konstruointi. Se pyrkii esittämään oman aikamme olemuksen tilallisen allegorian muodossa. Marxilaisessa perinteessä historiallisen tulkinnan yhteys kapitalistisen järjestelmän alarakenteeseen on tärkeää, ja myös tässä työssä asioiden ja ilmiöiden syvällisin taso palautuu siihen.
  • Tupamäki, Binga (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella oikeusvaltioperiaatteen ja marxisti-leninismin yhteensopivuutta aatteellisella tasolla ja selvittää, onko näiden kahden välillä sovittamattomia ristiriitoja. Marxismi-leninismin peilaaminen oikeusvaltioperiaatteeseen tuo esille kommunistisen ideologian fundamentaaliset erot liberaalin demokratian kanssa ja on siten mielenkiintoinen ja tuore näkökulma aihealueeseen. Tavoitteena on tehdä testi siitä, kuinka paljon oikeusvaltiossa toteutuvilla periaatteilla on sijaa tai onko sitä ollenkaan marxisti-leninistisessä järjestelmässä. Normatiivista tuomiota mihinkään suuntaan pyritään välttämään. Motiivina on ottaa selvää, miksi marxisti-leninistiset valtiot ovat tähän asti aina päätyneet oikeusvaltion vastaiseen tilaan: onko sille selitys marxismi-leninismin käytännön epäonnistumisissa vai jopa ideologisella yhteensopimattomuudella? Keskustelu kommunismista on monesti keskittynyt enemmän sen taloudelliseen ulottuvuuteen, onhan kommunismi pääasiallisesti kapitalistisen talousjärjestelmän kritiikkiä. Kuitenkin kyseessä on laaja yhteiskuntafilosofinen maailmankatsomus, joka ylettyy kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan jokaiselle saralle. Siksi oikeustieteellinen tutkimus kommunismista on tärkeää yhtä lailla taloustieteellisen tutkimuksen ohella, vaikka se onkin tällä hetkellä merkittävästi vähäisempää. Oikeustieteellä tai edes oikeushistorialla ei ole oikeastaan yleispätevää metodia, mutta tässä tutkielmassa on yhdistetty oikeuden rakenteellista selittämistä sekä oikeusteoreettista ja aatehistoriallista tarkastelua. Tärkeänä tavoitteena tässä tutkielmassa on säilyttää tasapaino kontekstualisoinnin ja aatehistoriallisten selitysten välillä. Mikään idea ei ole syntynyt tyhjyydessä, mutta toisaalta vallankumouksellisten ajatusten voimaa ei kannata aliarvioida. Marxisti-leninistisen aatteen perimmäinen luonne ja juuret on kaivettava esiin kontekstualisoinnin mahdollistamiseksi. Tässä tutkielmassa on johdannon jälkeen neljä aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Tutkimuskysymykseen vastataan vaiheittain. Ensiksi marxismi-leninismi asetetaan poliittiselle kartalle ja se määritellään tarkasti, jotta voidaan edetä aiheen varsinaiseen käsittelyyn mahdollisimman selkeistä lähtökohdista. Seuraavat kolme lukua ovat oikeusvaltion eri osa-alueista: vallanjako-opista, legaliteettiperiaatteesta ja perus- ja ihmisoikeuksista. Jotakin haastetta luo se, etteivät oikeusvaltion periaatteet ole täysin lokeroitavissa omille sektoreilleen, koska ne liittyvät toisiinsa erottamattomasti. Niiden käsittely toisistaan irrallaan on mahdotonta, joten ne päätyvät viittaamaan toistensa välillä paikoittain. Näin ollen tutkielmassa käsitellään kerrostuksellisesti oikeusvaltioperiaatteiden osa-alueita tautologian välttämiseksi. Johtopäätösten osalta tutkielmassa päädytään siihen, että on ilmeistä, ettei marxismi-leninismi ole toteutettavissa yhdessä oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxismi-leninismi jättää oikeusvaltioperiaatteen huomiotta sen kaikilla osa-alueilla. Yhteensopimattomuutta ei voi laskea sattumaksi, vaan marxismi-leninismissä on taustalla sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole periaatteellisellakaan tasolla sovitettavissa yhteen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxisti-leninistinen maailmankuva on oikeusvaltioperiaatteen kanssa niin vastakkainen, ettei näiden kahden samanaikainen toteuttaminen ole mahdollista. Yhteensovittamisen epäonnistumisen syyksi tutkielmassa esitellään marxisti-leninistisen aatteen jatkuva vallankumouksen periaate, vallan keskittyminen yhdelle puolueelle ja siten poliittiselle eliitille sekä marxismi-leninismin taustalla olevan tieteellisen sosialismin dogmaattisuus.
  • Halonen, Alex (Kansan lehti, 1908)
  • Gronow, Jukka (Brill, 2016)
    Historical materialism book series ; volume 113
    Karl Kautsky was, for three decades before the First World War, the main authority on the intellectual heritage of Marx and Engels, the founding fathers of Marxism. His interpretation of Marx’s Capital and the basic laws and contradictions of capitalism was the standard reference point for both the foes and allies of Social Democracy. Jukka Gronow’s On the Formation of Marxism analyses Kautsky’s impact on the self-understanding of the European labour movement from his dispute over Revisionism with Eduard Bernstein to his polemics with V.I. Lenin over Imperialism and the Russian Revolution. Despite many political differences, Gronow shows that these authors shared a common understanding of the basic nature of capitalism, which in important respects differed from Marx’s critique of political economy.
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich (Työväen sanomalehti, 1907)
  • Bernstein, Eduard (Kansan tahto, 1909)
  • Kautsky, Karl (Työväen sanomalehti-o.y., 1909)
  • Säynäjoki, Sakari (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa esitetään Georg Lukácsin (1885–1971) reifikaatioteoriasta uusimpaan tutkimuskirjallisuuteen perustuva luenta, joka eroaa radikaalisti vakiintuneesta standarditulkinnasta ja mahdollistaa Lukácsin filosofisesti ja historiallisesti uskottavan sekä nykyajassa sovellettavan tulkitsemisen. Lukácsin Historian ja luokkatietoisuuden (Geschichte und Klassenbewußtsein, 1923) reifikaatioteoriaa pide-tään laajalti perinteisen kriittisen teorian sekä läntisen marxismin perustavana tekstinä, mutta nykyajassa täysin vanhentuneena hegeliläisen marxismin versiona. Teorian tulkinnassa ei ole huomioitu riittävästi Lukácsin uuskantilaista kontekstia, mikä on viime vuosiin saakka estänyt sen ytimen käsittämisen. Historian ja luokkatietoisuuden reseptiohistoria jakautuu karkeasti kolmeen kauteen: 1920-luvun aikalais-vastaanottoon, 1960–70-lukujen lyhytaikaiseen renessanssiin ja 2010-luvun uuteen kiinnostukseen. Vasta viime vuosina julkaistu tutkimus on asettanut teorian omaan kontekstiinsa, 1910-luvun uuskantilaisen filosofian yhteyteen. Standarditulkinnaksi nimitettävässä tulkintaperinteessä Lukácsia tulkitaan ennen kaikkea G.W.F. Hegelin (1770–1831), Johann Gottlieb Fichten (1762–1814) sekä Max Weberin (1864–1920) teorioiden valossa, vaikka tärkeimmät lähteet Lukácsin varhaistyön ymmärtämiseksi ovat Emil Laskin (1875–1915) ja Heinrich Rickertin (1863–1936) uuskantilaiset teoriat. Uuskantilaisuuden vaikutus Lukácsiin on sivuutettu aina 2010-luvulle saakka lähes täydellisesti, minkä vuoksi objektiivisuusmuodon sekä muodon ja materian käsitteet on tulkinnoissa jätetty huomiotta. Reifikaatioteoriaa ei kuitenkaan voi käsittää ilman selkeää ymmärrystä Laskin objektiivisuusmuodon käsitteen avainasemasta. Uuskantilainen tulkinta paljastaa, ettei reifikaatioteoria tosiasiassa ole teoria yhteiskunnasta, vaan metateoria yhteiskunnallisesta järjestä. Reifikaatio tulee ymmärtää historiallisen a priorin käsitteen kautta. Reifikaatio ei koske tiedostuksemme kohteita, vaan tapaamme tiedostaa niitä. Standarditulkinnoissa poikkeuksetta tarkastellaan vain reifikaation yhteiskunnallisia tuloksia ja sivuutetaan ilmiön olemus ja syyt. Standarditulkinnassa on siksi yleensä käsitelty reifikaatiota vain ”esineellistymisenä”, mikä on käsitteen ontologis-epistemologisen määritelmän valossa oleellisesti vajavaista. Tutkielmassa käsitellään laajojen virhetulkintojen moninaisia syitä. Tutkielmassa osoitetaan, että tulkitsemalla Lukácsin teoriaa sen omassa historiallisessa kontekstissa eli huomioimalla teorian uuskantilaiset taustateoriat on mahdollista käsittää reifikaatioteorian koko syvyys ja hedelmällinen sovellutuspotentiaali nykyaikaisessa kriittisessä tutkimuksessa. Uuskantilaisen tulkinnan ajankohtainen sovellettavuus osoitetaan kahdella esimerkillä, Michel Foucault’n arkeologis-genealogisella kritiikillä ja uusliberaalin rationaliteetin analyysilla. Tutkielmassa osoitetaan näin teorian historiallisesti valaistuneen tulkinnan oikeellisuus sekä nykyaikainen sovellettavuus.