Browsing by Subject "matkakirjallisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Pörrö, Tanja (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Aleksandr Miljukovin matkamuistiinpanoja Suomesta vuosilta 1851 ja 1852. Muistiinpanot on jaettu kahteen osaan: ensimmäiseen ja toiseen matkaan. Miljukovin matkamuistiinpanot Suomesta ovat ajankohtaisia, sillä ne on vastikään suomennettu Segei Pogreboffin toimesta. Tutkielmassa analysoidaan matkan suuntaa, matkan lähtökohtia sekä maisema- ja suomalaiskuvaa transnationalismiin pohjautuvan tulkinnallisen linssin kautta. Lisäksi analyysissä pyritään selvittämään, näkyykö ensimmäisen ja toisen matkan kuvauksissa eroja. Miljukovin matkateoksen analyysin apuna tukeudutaan hänen aikalaisensa Jakov Grotin matkakirjaan Suomesta. Grotin matkakirja sopii vertailukohdaksi hyvin, sillä hän matkusti Suomessa hieman ennen Miljukovia eli vuonna 1846. Tutkimuksen tavoitteena on laajentaa matkakirjallisuuden deskriptiivistä tulkintaa tuomalla siihen ylirajaista analyyttisyyttä. Transnationalismi valikoitui tutkielman teoriapohjaksi, sillä siinä on ennen kaikkea kyse rajoista ja niihin väistämättä liittyvästä vuorovaikutuksen ideasta. Transnationalismin lisäksi tutkielman analyysin tukena käsitellään matkakirjallisuuden erityispiirteitä sekä Miljukovin muistiinpanoihin liittyvää historiallista taustaa. Tutkielman keskeisiä kysymyksiä ovat: miten ja millä tavoin Miljukov kuvasi Suomea? Löytyykö ensimmäisen ja toisen matkan kuvauksista eroja? Voidaanko Miljukovin muistiinpanoissa havaita toiseuttavia rajoja? Jos voidaan, niin millä tavoin ne ilmentyvät tekstissä? Tutkielman analyysiosio on jaettu neljään päätemaan: matkan lähtökohtiin, matkan suuntaan, maisemakuvaan sekä kuvaan suomalaista. MIljukovin matkan lähtökohtien tulkinta luo pohjan muille osioille. Kyseisessä kappaleessa käsitellään kirjailijan mahdollisia ennakkokäsityksiä Suomesta sekä matkaan kohdistuvia odotuksia. Suuntana Suomi –kappaleessa pohditaan käsiteparia periferia-keskusta sekä kuvausten luomaa mentaalista rajaa. Maisema- ja ihmiskuvien tulkinnassa keskitytään tekstissä heijastuvaan kirjailijan mielikuvituksellisuuden ja realistisuuden päällekkäiskuvaan sekä ympäristöstä vieraantumiseen. Tutkimus osoittaa, että transnationalismiin pohjautuvan tulkinnallisen linssin kautta Miljukovin matkamuistiinopanoista voidaan erottaa mentaalinen raja, jonka kirjailija ylitti seilatessaan höyrylaivalla Suomen ja Venäjän maantieteellisen rajan yli, ja joka heijastuu hänen ennakkokäsityksistään Suomesta sekä matkan suunnasta. Tämä näkyi tekstissä maisemakuvan muuttuessa yhtäkkiä suomalaiseksi. Lisäksi todettiin, että mentaalinen raja oli niin sanotusti matalampi toisella matkalla, johtuen nähtävästi siitä, että Suomi ei ollut enää niin tuntematon matkakohde kirjailijalle. Analyysin pohjalta voidaan myös todeta, että Miljukovin mentaalisen rajan ylitys, ennakkokäsitykset sekä hänen taustansa vaikuttivat hänen kuvailuunsa suomalaisesta luonnosta, suomalaisista tai Suomen kaupungeista. Miljukovin mentaalisen rajanylityksen kokemuksen ja ennakkokäsityksen Suomessa vallitsevasta hiljaisuudesta johtuen maisemasta katoavat linnut. Vertailu Grotin matkakirjaan osoitti, että tämä kuvailee tekstissään lintujen laulua, kun taas Miljukov puolestaan korosti linnuttomuudella hiljaisuutta ja sitä, että maantieteellistä rajaa ylittäessään hänen maisemakuvansa muuttui äkillisesti suomalaiseksi. Tutkimus myös osoitti, että matkailijan ennakkokäsitykset ja tiedot matkakohteesta vaikuttavat häneen näkemäänsä kuvaan.
  • Tyrväinen, Helena (2015)
    Armas Launis’s interest in the North African Orient was manifest in three of his professional domains: travel writer, musicologist and opera composer. During his stays in Algiers over two winters between 1924 and 1927 in particular, Launis became personally acquainted with the countries of the Maghreb (Tunisia, Algeria, Morocco). My article examines how in each of these professional forms of expression, the immediate, local encounters merge with the discursive practices of European learning in Launis’s representations of Northern Africa.

In a travel book from 1927, containing references to Menemech, Yafil and Bachetarzi, eminent figures of the Arabo-Moorish musical tradition, Launis demonstrates his knowledge and expertise on the Algerian music scene. Written for a wide audience, his observations about popular traditions lack any detailed scholarly apparatus, intentionally so. He expresses respect for the ‘civilisatory mission’ pursued by the French in Northern Africa, and notes the remnants of Roman antiquity, but he also shows an interest in both historical and contemporary tensions between local tribes, nationalities, cultures, and religions. These were later interwoven in his operas Jehudith and Theodora, the latter unfinished.

In 1928, during a period of intensive operatic composition, Launis applied for a position as music teacher at the University of Helsinki, albeit in vain. The topic of his presentation lecture, “Features of Arabo-Moorish music”, met with both approval (Ilmari Krohn) and disapproval (Robert Kajanus). The many points of convergence with an existing article “La musique arabe dans le Maghreb” by Jules Rouanet (1922) were not noticed.

Having settled permanently in Nice in 1930, Launis planned the two operas, Theodora and Jehudith. They exhibit the religious universalism already developed in his earlier operas, but now in a new form, where the composer has become intrigued by the conflicts of the region and the political developments of the time. I examine in particular some of the ethnocentric accents found in Jehudith, relating them to a wider tradition of orientalism in the western operatic tradition.

  • Borkowski, Paula (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää relevantteja konteksteja puolalaisen kirjailijan Andrzej Stasiukin (1960–) kirjoittaman matkakirjan Matkalla Babadagiin (2006; alkuteos Jadąc do Babadag 2004) tulkintaan sekä esittää tulkinta teoksesta näiden kontekstien valossa. Tutkimuksen ensisijainen tutkimusmateriaali koostuu Matkalla Babadagiin –teoksen puolankielisestä alkuteoksesta sekä siinä olevista rajoja ja rajanylityksiä kuvaavista episodeista. Toissijaisena tutkimusmateriaalina on käytetty konteksteja kuvaavia kirjallisia lähteitä kirjallisuuden- ja kulttuurientutkimuksen alalta sekä poliittisen ja kulttuurisen maantieteen parissa tehdyn rajatutkimuksen alalta. Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttinen lähestymistapa. Tarkemmin teoksen tulkinnassa on käytetty kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Mikko Lehtosen kehittämää kontekstien hermeneutiikkaa, jossa tekstille annettujen merkitysten ja tulkintojen nähdään olevan sidoksissa moninaisiin konteksteihin. Tutkijan tehtävänä on identifioida ja kuvata tulkinnan kannalta relevantit kontekstit. Kontekstien hermeneutiikalla tavoitellaan siten paitsi tekstin myös sen tulkinnassa keskeisten kontekstien ymmärtämistä. Tutkimuksen tulokset jakautuvat kahteen kategoriaan. Ensimmäisen kategorian tulokset ovat Matkalla Babadagiin –teoksen luennassa esille nousseet kontekstit. Näitä ovat raja (geo)poliittisena käsitteenä, 1980-luvulla syntynyt Keski-Euroopan idea ja Andrzej Stasiukin kirjallisessa tuotannossa hahmottuva keskieurooppakuva sekä vuoden 1989 jälkeinen transformaation aikakausi yhteiskunnallisena ja kulttuurisena kontekstina. Ensimmäisen kategorian tuloksina voidaan pitää myös tarkennettuja tutkimuskysymyksiä: mikä on rajojen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa ja miten transformaation aikakausi selittää keskieurooppakuvan muodostumista ja kertojan kokemuksia rajojen ylittämisestä. Toisen kategorian tulokset ovat tutkimuksen päätulokset. Tärkeimpänä tuloksena voidaan pitää ymmärrystä siitä, että rajojen ylittämisellä eli matkustamisella on keskeinen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan rakentumisessa. Rajojen avautuminen vuoden 1989 jälkeen toi vapauden matkustaa ja mahdollisuuden alkaa luoda subjektiivista omaa Eurooppaa (puol. moja Europa), mutta samalla se aloitti vääjäämättömän kehityksen kohti rajojen ja niiden tuoman matkustamisen konkretian vähittäistä katoamista. Vaikka Stasiukin omassa Euroopassa on kyse subjektiivisesta keskieurooppakuvasta, jää hän Matkalla Babadagiin –teoksen kertojan kautta tulkittuna ulkopuoliseksi tässä itse rakentamassaan Euroopassa. Rajoihin liittyy myös kokemus niiden absurdiudesta. Kertojan kokemus rajoista ei muodosta yhtenäistä kertomusta, joka auttaisi jäsentämään sitä tilaa, jossa hän matkustaa. Jokainen raja on erilainen ja kokemus rajan kohtaamisesta on subjektiivinen. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että kertojan kohtaamista rajoista muodostuu verkko, jolla on ajallinen ja tilallinen ulottuvuus. Matkustaessaan kertoja ylittää nykyisiä valtionrajoja, mutta hän kohtaa myös maisemaan ja kulttuuriseen muistiin tallentuneita reliikkirajoja. Reliikkirajojen kohtaaminen havainnollistaa sitä, miten muistaminen ja mielikuvitus ovat Stasiukin keskieurooppakuvan rakentamisen strategioita konkreettisen matkustamisen ohella. Tutkimuksen toinen oleellinen johtopäätös on, että ilman matkustamisen ja rajojen ylittämisen konkretiaa Stasiukin luoma keskieurooppakuva pohjautuisi pelkästään alati neuvoteltavissa olevaan muistamiseen ja diskursiiviseen tulkintaan. Matkustamisen konkretian tarve selittää myös vuoden 1989 ja transformaation ajan merkitystä Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa. Rajojen avautuminen loi konkreettisen mahdollisuuden ylittää rajoja, kerätä passiin leimoja ja vierailla paikoissa, jotka lähitulevaisuudessa saattaisivat muuttua tunnistamattomiksi. Rajojen avautuminen mahdollisti myös vaihtoehtoisen tilan tulkinnan ja “Eurooppaan paluun” –reitin esittämisen, jollaiseksi Stasiukin keskieurooppakuva voidaan myös tulkita kuten tämän tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään.
  • Levonen, Joonas (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkin Iso-Britannian diplomaatin Sir Rutherford Alcockin toimintaa Japanissa vuosina 1859–1862. Tarkastelen sitä, miten Rutherford Alcock kuvailee Japania ja japanilaisia, ja miten hänen viktoriaaninen taustansa näkyi näissä kuvailuissa. Tulen perehtymään myös siihen, miten tutkimukseni päälähde vertautuu viktoriaanisen ajan suosittuun matkakirjallisuuteen, ja mitä yhteisiä elementtejä näistä on havaittavissa. Tarkastelun kohteena on myös Rutherford Alcockin tekemä diplomaattinen työ, ja siinä tärkeäksi nousseet elementit. Tutkimuksen päälähteenä on Rutherford Alcockin teos The Capital of the Tycoon: Three Years’ Narrative in Japan, joka julkaistiin kahdessa osassa vuonna 1863. Teos on kronologisesti etenevä kuvaus Rutherford Alcockin Japanin kaudesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että Rutherford Alcockin kirjoittama matkakirja sisälsi monia viktoriaanisen ajan matkakirjallisuudelle tyypillisiä elementtejä. Rutherford Alcock käyttää kuvaillessaan paljon niitä ominaisuuksia, joita brittiläisissä mielikuvissa yhdistettiin Japaniin ja japanilaisiin. Tutkimuksessa esitetään myös, että Alcock käyttää monia viktoriaanisesta matkakirjallisuudesta tuttuja työkaluja, joiden avulla kirjoittaja kääntää kokemuksensa lukijalle ymmärrettävään muotoon. Tutkimuksessa tuodaan myös ilmi, että Rutherford Alcock pyrki tietoisesti tekemään selvää eroa olemassa olevan Japania koskevan kirjallisuuden ja oman teoksensa välille. Alcock ei esimerkiksi jakanut kaikkia niitä mielikuvia, joita brittiläinen lukijakunta yhdisti japanilaisiin. Alcock käyttää näitä mielikuvia hyväkseen, ja pyrkii tuomaa lukijoille esille hänen kirjoittamansa ”totuuden” Japanista. Tutkimuksessa esitetään, että Rutherford Alcockin viktoriaaninen arvomaailma näkyi erityisesti hänen puhuessaan japanilaisten kylpemisestä, sekä Japanin prostituutiosta. Alcock pyrkii olemaan avarakatseinen japanilaisten kylpemisen suhteen, ajatellen sen olevan yksi maan erikoisuuksista. Hän on myös taipuvainen ajattelemaan japanilaisten kylpytavat japanilaisten ”viattomuutena” ennemmin kuin moraalittomuutena. Japanin institutionalisoidun prostituution hän tuomitsee täysin. Rutherford Alcock puhuu japanilaisesta prostituutiosta vain, koska Japanista kertova kirjallisuus oli luonut jokaiselle Japanista kirjoittavalle moraalisen pakon tuomita japanilainen prostituutio. Rutherford Alcockin päätehtävänä Japanissa oli ajaa Iso-Britannian etuja. Tutkimuksessa esitetään, että hän pyrki ajamaan näitä etuja pääasiallisesti yrittämällä saada japanilaiset pitämään kiinni neuvotelluista sopimuksista. Tärkein työkalu tässä yrityksessä oli Alcockin ajama viiden sopimusvaltioiden yhteinen diplomaattinen linja. Nämä sopimusvaltiot olivat Iso-Britannian lisäksi Ranska, Yhdysvallat, Hollanti ja Preussi. Sopimusvaltioiden yhteisen diplomaattisen linjan tavoitteet olivat Alcockille välttämättömyys, sillä hän ei nähnyt mitään muuta keinoa saada Japani pitäytymään sopimuksissa, kuin sopimusmaiden yhdessä luoma paine. Rutherford Alcock ei kokenut Japania merkittävänä kauppakumppanina Iso-Britannialle. Alcockin pyrkimykset pitää kiinni Japanin kanssa solmituista sopimuksista johtui Venäjän aiheuttamasta uhasta Itä-Aasiassa. Alcock uskoi, että mikäli sopimusvaltiot vetäytyisivät Japanista, tulisi Venäjä liittämään Japanin osaksi itseään. Tämä takia Iso-Britannian oli pidettävä kiinni sopimuksistaan Japanin kanssa, jotta Venäjästä ei muodostuisi entistä suurempi uhka Iso-Britannialle.
  • Jahkola, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    1930-luvulla oli selvää, että Neuvostoliitto oli jäänyt taloudellisessa kehityksessä lännestä jälkeen ja maa lähti kuromaan eroa umpeen kiivaan teollistamisen avulla. Teollistumisen vauhdittamiseksi myös maan pohjoisosien luonnonvarat haluttiin käyttöön, mikä edellytti arktisen alueen aiempaa systemaattisempaa tutkimusta ja kartoittamista. Rationaalista suunnittelua korostavassa teknokraattisessa Neuvostoliitossa tieteen merkitys yleisesti kasvoi, vaikka samanaikaisesti tieteentekijöiden vapautta kavennettiin ja tiedon vapaata liikkuvuutta rajoitettiin. Arktisen valloituksessa erityinen painoarvo annettiin Koillisväylän käytettävyyden edistämiselle niin logistisista kuin strategisista syistä. Tarkastelen tutkielmassani kahta neuvostoliittolaisen luonnontieteilijän Vladimir Vizen kirjoittamaa matkakertomusta nimenomaan Koillisväylästä. Jäänmurtaja Sibirjakovin matkaa Arkangelista itään kuvaa Na ”Sibirjakove” v Tihij okean (1934) ja jäänmurtaja Litken matkaa Vladivostokista Murmanskiin puolestaan Vladivostok – Murmansk na ”Litke” (1936). Molemmat teokset on julkaissut Neuvostoliiton arktisen alueen kehittämisestä ja tutkimuksesta vastannut hallinto-organisaatio Glavnoe upravlenie Severnogo morskogo puti (Glavsevmorput). Vize itse oli Glavsevmorputin alaisuudessa toimineen Arktisen instituutin varajohtaja. Vaikka Glavsevmorput vastasi arktisen alueen tutkimuksesta, oli sen ensisijaisena tavoitteena nopeassa tahdissa muuttaa arktinen alue taloudellisesti tuottavaksi osaksi Neuvostoliittoa. Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten Vize matkakertomuksissaan kuvaa arktisen muutosta sekä sitä, minkälainen arktinen ja erityisesti arktinen luonto Vizen teksteissä rakentuu. Lähestyn Vizen kertomuksia 1930-luvun Neuvostoliiton yhteiskunnallisesta kontekstista ja aikansa matkakirjallisuudelle tyypillisistä piirteistä käsin, mutta lisäksi katson niiden asettuvan osaksi yleisempää kolonialistisen ja tieteellisen matkakertomuksen traditiota. 1930-luvun Neuvostoliitossa julistettu sota luontoa vastaan, pyrkimys luonnon täydelliseen kontrollointiin sekä arktisen valloituksen ympärille ajan mediassa ja kirjallisuudessa muotoutunut mytologia asettivat omat reunaehtonsa sille, miten Vizen tuli kuvata Sibirjakovin ja Litken matkoja. Tämä näkyy kertomuksissa ajan hegemoniselle luontodiskurssille tyypillisinä ilmauksina, arktisen personifiointina ja sotametaforien viljelemisenä. Taistelu esitetään kuitenkin alusten ja jään välisenä taisteluna, ei ihmiskehon ja arktisen kylmyyden välisenä kamppailuna – ennemminkin kylmyys ja siinä piilevä kuolemanvaara sivuutetaan. Tällöin neuvostosankari näyttää sijaitsevan luonnon yläpuolella, vapaana sen rajoituksista. 1930-luvun Neuvostoliiton reunaehtojen lisäksi Vizen matkakertomuksissa näkyy kuitenkin myös yleismaailmallinen tieteen, teknologian ja kolonisaation yhteenkietoutuneisuus. Tieteen tehtävä on tuottaa imperiumin keskuksille tietoa kolonialisoidun alueen tehokkaan hyödyntämisen edistämiseksi ja Vizen tapauksessa hänen tehtävänsä on ennen kaikkea muuttaa pohjoiset olosuhteet ennustettaviksi ja siten hallittavammiksi. Tiedettä harjoittamalla Vize siis osallistuu pohjoisen luonnon kolonisaatioon ja Vizen tekstissä näkyy tieteelliselle matkakirjallisuudelle tyypillinen luonnon luokittelu, tilastointi ja selittäminen. Luonto näyttäytyy siis passiivisena tutkimuskohteena. Yhtä lailla Vizen kertomuksissa näkyy imperialistiselle matkakertomukselle tyypillinen piirre täyttää kolonialisoitu maisema imperiumin keskuksesta muistuttavilla merkeillä: tässä tapauksessa jäänmurtajilla, tutkimusasemilla ja neuvostovallasta muistuttavilla paikannimillä. Arktisten alueiden kolonisaation yhteydessä ”toisena” esitetään useimmiten luonto, näin myös Vizen kertomuksissa. Vaikka arktiset ilmiöt, erityisesti jää, esitetään tarkastelluissa kertomuksissa vihamielisinä vastustajina, rakentuu Vizen teksteissä luonnon ja erityisesti eläinten kuvauksen välityksellä myös toinen, aitoutta, vapautta ja kaupunkielämän vastakohtaa edustava arktinen, jonka kuvaus asettaa kyseenalaiseksi Vizen horjumattoman omistautumisen arktisen muuttamiselle. Tätä toista arktista ei esitetä vihollisena, vaan erityisesti arktisten eläinten kuvauksessa hahmottuu ajatus siitä, että arktisella alueella on myös oikeuksia. Eläinten representaatiot ajan matkakirjallisuudessa ansaitsisivatkin ehdottomasti lisätutkimusta.
  • Honkanen, Henrik (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessani käsittelen venäläisen tutkijan ja kirjailijan Jakov Grotin uskonnollista Suomi-kuvaa. Keskeisenä tutkimusaineistona on Grotin venäjänkielinen teos ”Matkoja Suomessa Laatokan rannalta Tornio-joen rannalle. Jakov Grotin matkamuistiinpanot” (1847) eli ”Pereezdy po Finljandii ot Ladožskago ozera do reki Torneo. Putevyja zapiski Jakova Grota” (1847). Kirja on ilmestynyt myös suomennettuna nimellä ”Matka Suomessa 1846” (1983). Lähestymistapana käytän postkolonialistista tutkimustapaa. Tarkastelen sitä millä tiedostetuilla ja tiedostamattomilla tavoilla Grot matkallaan kuvaa suomalaisia talonpoikia, luterilaista papistoa ja muita kohtaamiaan ihmisiä ja ilmiöitä omasta valta-asemastaan käsin. Millä tavalla venäläinen keisarivallan ja yliopistotutkimuksen edustaja Jakov Grot näkee ja kokee matkallaan toiset ihmiset ja ilmiöt? Kohtaako hän tapaamansa henkilöt valtapositiostaan käsin vai pyrkiikö hän, ja missä määrin, yhdenvertaisuuteen? Tutkin lisäksi, kuinka Suomen suuriruhtinaskunnan luterilainen kirkko toimi Grotin kuvaamana yhteiskuntarauhan edistäjänä ja kansan moraalisena opettajana. Pyrin selvittämään tutkimuksessa, kuinka Grot kuvaa kirkon ja valtaistuimen välistä liittoa, jossa luterilaiselle kirkolle taattiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 toimintavapaus edellyttäen kirkolta kuitenkin samalla sitä, että se toimii julistuksessaan ja opetuksessaan esivallan ja keisarin aseman puolestapuhujana. Luon katsauksen myös siihen, kuinka 1800-luvun poliittiset ja uskonnolliset liikkeet vaikuttavat Grotin havainnoimaan uskonnolliseen ja kirkolliseen elämään Suomessa. Erityisesti tarkastelen pietismin, orastavan suomalaisen kansallisuusaatteen sekä suomen, ruotsin ja venäjän kielten aseman kehittymistä ja näiden keskinäistä vaikutusta toisiinsa 1800-luvun alkuvuosikymmenien Suomessa. Grotin teos oli tärkeä luotaessa Suomi-kuvaa 1800-luvun Venäjällä. Kirjassaan Grot luo myönteistä kuvaa Suomesta ja suomalaisista, joiden henkisenä ja uskonnollisena tukena erityisesti kirkko ja sen papisto Grotin mukaan toimivat.