Browsing by Subject "mediahistoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Jäppinen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani Helsingin Sanomien (HS) kehitysmaauutisointia vuosina 1965–1974. Tavoitteena on selvittää, miten yhteiskunnan ja journalismin merkittävä murroskohta heijastui Suomen suurimman sanomalehden välittämään maailmankuvaan. Päälähteinä ovat tekemäni aikalaistoimittajien haastattelut, Päivälehden arkiston teettämät toimittajahaastattelut ja muu arkistomateriaali sekä digitaalisessa muodossa löytyvät HS:n lehdet vuosilta 1965–1974. Tarkempi analyysi kohdistuu huhti- ja lokakuun lehtiin vuosina 1965, 1968, 1971 ja 1974. Tutkimukseni perusteella HS:n kehitysmaauutisoinnissa tapahtui selkeitä muutoksia. Vuonna 1965 pääpaino oli kansainvälisten uutistoimistojen sähkeuutisissa. Sähkeet kattoivat määrällisesti suuren joukon maita, mutta aiheiden käsittely jäi pintapuoliseksi ja näkökulmat olivat uutistoimistojen valitsemia. Omien toimittajien nimiin kirjattuja juttuja kehitysmaa-aiheista ei vuonna 1965 juuri ollut. Vuonna 1968 tilanne oli samankaltainen. Esimerkiksi maailmalla ja Suomessa suurta huomiota herättänyttä Biafran kriisiä ei analysoitu omien toimittajien voimin, eikä HS lähettänyt alueelle omaa toimittajaa. Vuoteen 1971 mennessä ulkomaantoimituksen omien toimittajien kirjoittamien, kehitysmaita käsittelevien juttujen määrä kasvoi selvästi. Myös pidempien artikkeleiden määrä lisääntyi, samoin tekstien kommentoiva ja kantaaottava tyyli. Vuonna HS:ssa oli jo kolme Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolisia alueita seuraavaa toimittajaa. Vuosina 1971–1974 isoin muutos näyttäisi tapahtuneen aihepiirien laventumisessa: maailman eriarvoisuuteen ja humanitaarisiin ongelmiin liittyvät artikkelit lisääntyivät. Kehitysmaauutisoinnin rinnalle alkoi nousta kehitysmaajournalismi, joka pyrki tuomaan esiin kehityskysymyksiä ja kehitysmaiden näkökulmia. Myös kehitysmaita seuraavien toimittajien työmatkat kohdealueilleen lisääntyivät. Kaikki tutkimukseen haastatellut HS:n ulkomaantoimittajat olivat sitä mieltä, että uutispäällikkö Olli Kivisellä oli merkittävä rooli uudenlaisen uutisoinnin muovaajana. Taustalla vaikutti myös Aatos Erkon vuonna 1965 käynnistämä muutosprosessi HS:n uudistamiseksi. Erkko halusi huomioida ajan hengen ja avasi ovet nuorelle, usein vasemmistolaiselle, toimittajapolvelle. Tutkimukseni tarkastelujaksolla HS:n kehitysmaita seuraavat toimittajat olivat 1940-luvulla syntyneitä nuoria miehiä, joilla yliopisto-opinnot olivat juuri takana tai meneillään. Kaikki olivat aatemaailmaltaan selkeästi vasemmistolaisia, ja kirjoitusten pontimena oli halu valistaa lukijoita ja vaikuttaa siihen, että imperialistinen maailmanjärjestys jää historiaan. Vaikka HS säilyi arvoiltaan oikeistoliberaalina, se näyttää sallineen “radikaalitoimittajilleen” hyvinkin vasemmistolaisia kannanottoja varsinkin vuosina 1969–1974.
  • Paavonheimo, Jari (2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan kirjan olomuotojen historiallista muovautumista, digitalisoitumisen vaikutusta kirjaan sekä painetun kirjan ja digitaalisen e-kirjan tulevaisuutta. Historiallisen tarkastelun painopiste on kirjapainotaidon varhaisvaiheissa, jotka rinnastetaan digitaalisen kulttuurin ja e-kirjan kehitykseen. Kirjan olomuotoja lähestytään remediaation ja mediaevoluution käsitteiden avulla. Remediaation osalta keskeinen lähde on Jay David Bolter & Richard Grusin (2000), mediaevoluution osalta Rudolf Stöber (2004) ja Sam Lehman-Wilzig & Nava Cohen-Avigdor (2004). Kirjan kehitystä tarkastellaan myös teknologisen determinismin näkökulmasta. Tutkielmassa kuvataan kirjan ominaisuuksia, digitaalisuuden vaikutusta painettuun kirjaan ja kirjan asemaa hyödykkeenä informaatioyhteiskunnassa. Samoin erillisissä luvuissa tarkastellaan kirjan digitaalisia muotoja, kirjan lukemisen tapoja ja vaiheita sekä painetun ja digitaalisen tekstin lukemisen piirteitä. Tutkielman empiirisessä osassa sovelletaan tulevaisuuden tutkimuksen delfoi-menetelmää. Asiantuntijapaneelille lähetetyn sähköpostikyselyn avulla on luotu painetun kirjan ja e-kirjan tulevaisuusskenaariot vuodelle 2015. Skenaariot sisältävät kymmenen tulevaisuusväittämää painetulle kirjalle ja e-kirjalle. Painetun kirjan skenaariossa arvioidaan pienten painosten book-on-demand -tuotannon lisääntyvän merkittävästi, kirjan versioiden moninaistuvan ja kirjan säilyttävän keskeisen asemansa opetuksessa. E-kirjan skenaariossa arvioidaan tiedekirjallisuuden ja hakuteosten siirtyvän yhä enemmän e-kirjamuotoon. Kirja tullaan myymään yhä useammin osina ja näyttöteknologiat kehittyvät ratkaisevasti vuoteen 2015 mennessä. Tulevaisuudessa osan ihmisistä ennakoidaan kantavan digitaalista kirjastoa mukanaan. E-kirja tarvitsee levitäkseen kuitenkin suotuisat sosiaaliset olosuhteet. Tulevaisuuden kriittiset tekijät ovat tutkimusaineiston perusteella tekijänoikeuksien, book-on-demand -tuotannon, teknologian sekä kulttuuristen arvostusten ja käytäntöjen kehitys. Tekijänoikeuskäytäntöjen kehittymisen arvioidaan määrittävän keskeisesti sitä, millaisen muodon kirja tulevaisuudessa saa. Painetun ja digitaalisen hybridimuotojen ennakoidaan yleistyvän.
  • Lassinharju, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen osallistumista kylmän sodan aikaisiin laulukilpailuihin ja kilpailujen saavuttamaa vastaanottoa Suomessa. Kylmän sodan aikana Suomen Yleisradio kuului ainoana eurooppalaisena yleisradiona sekä Länsi- että Itä-Euroopan yleisradioliittoihin. Molemmilla yleisradioliitoilla oli omat kansainväliset musiikkitapahtumansa. Länsi-Euroopan yleisradioliitto EBU oli järjestänyt Eurovision laulukilpailut vuodesta 1956 lähtien. Itä-Euroopan yleisradioliitto OIRT lanseerasi vuonna 1977 Sopotin musiikkifestivaalien yhteyteen Intervision laulukilpailut. Yleisradio oli 1960-luvun puolivälistä lähtien toiminut aktiivisena sillanrakentajana EBU:n ja OIRT:n välillä. Yleisradion toiminta kuvasti Suomen aktiivista ulkopoliittista linjaa, joka pyrki etsimään ratkaisuja kahtiajakautuneen Euroopan blokkien välille. Suomella oli aloitteellinen rooli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa, jonka Helsingin päätöslauselman tulkittiin sinetöineen Eurooppaan rauhanomaisen rinnakkaiselon periaatteen. Vuosien 1978 ja 1980 välillä Yleisradio valitsi samassa televisiolähetyksessä edustussävelmät Eurovision ja Intervision laulukilpailuihin. Kilpailujen niputtaminen yhteen synnytti mielikuvan institutionaalisesta tasapainosta. Kilpailuja luonnehdittiin lehdistössä länsi- ja itäviisuiksi. Vaikka kilpailuissa oli yhtäläisyyksiä, niiden formaatit olivat hyvin erilaisia, minkä vuoksi Intervision laulukilpailut eivät onnistuneet saavuttamaan samanlaista vastaanottoa kuin Eurovision laulukilpailut. Esimerkiksi Yleisradio välitti Eurovision laulukilpailut suorana lähetyksenä, mutta Intervision laulukilpailut lähetettiin useimmiten jälkilähetyksenä. 1970-luvun jälkipuoliskolla Eurovision laulukilpailuihin suhtauduttiin suomalaisissa kulttuurikeskusteluissa kriittisesti. Kilpailu saavutti poikkeuksellisen suuret katsojaluvut, mutta siihen kohdistettiin runsaasti esimerkiksi massakulttuurikritiikkiä. Kilpailu ei sopinut Yleisradion informatiivisen ohjelmapolitiikan ihanteisiin eikä 1970-luvun ilmapiiriin, jossa kaupallinen ja ylikansallinen viihdeteollisuus herätti arvostelua. Sekä suomalaiset lauluntekijät että Yleisradion edustajat ilmaisivat lehdistössä Itä-Euroopan musiikkitapahtumien edustavan parempia arvoja. Suomalaiset eivät kuitenkaan missään vaiheessa nostaneet Intervision laulukilpailua samanlaiseen asemaan kuin Eurovision laulukilpailua. Suomalaiset viihdetaiteilijat kokivat itäisen kulttuuriympäristön itselleen vieraaksi. Suomen kansan reaktiot selvisivät voimakkaasti vuonna 1980, kun yleisönosastokirjoitusten mukaan yleisö piti Suomen interviisuedustajasta enemmän. Kansalaiset olisivat toivoneet, että kansan suosikki olisi lähetetty Interviisujen sijaan Eurovision laulukilpailuihin.
  • Laukkoski, Helena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oopperatalohankkeesta Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua ja sen suhdetta Suomen kulttuuripolitiikkaan vuosina 1964-1987. Oopperatalohanke oli vuosikymmeniä kestänyt projekti, jossa oli mukana useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, miten kulttuuripolitiikan kehitys näkyy kulttuuripoliittisista hankkeista käydyssä keskustelussa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen kulttuuripolitiikan historia, joka jaetaan perinteisesti kolmeen vaiheeseen tai kulttuuripolitiikan pitkään linjaan. Tutkimuskysymykseni on: Miten oopperatalohankkeesta käyty keskustelu heijastaa muutoksia Suomen kulttuuripolitiikassa? Tarkastelen tätä aineistossa esitettyjen perustelujen ja esiin nousseiden vastakkainasettelujen avulla. Lisäksi perehdyn kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tarkastelen myös keskustelun kehitystä suhteessa kulttuuripolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimusaineistona toimii 192 Helsingin Sanomissa vuosina 1964-1987 julkaistua artikkelia, joissa käsiteltiin oopperatalohanketta. Aineisto kattaa oopperatalohanketta käsittelevät pääkirjoitukset, pakinat, pilapiirrokset, mielipidekirjoitukset, henkilöjutut, arvostelut ja ilmiöjutut. Aihetta käsittelevät uutiset on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Aineiston analyysissa hyödynnän journalististen tekstityyppien määritelmiä. Lisäksi hyödynnän sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Keskeinen osa aineiston määrällistä analyysia on luokittelu, jonka perusteet avaan tutkielman luvussa kaksi. Tutkielman kolmannessa luvussa perehdyn laadullisia menetelmiä hyödyntäen kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tutkielman neljännessä luvussa esittelen keskustelussa esiin nousseita vastakkainasetteluja sekä oopperatalohanketta puolustaneita ja vastustaneita perusteluja. Alkuperäislähteiden lisäksi tutkimuksen tukena ovat kotimainen ja kansainvälinen tutkimuskirjallisuus kulttuuripolitiikan historiasta sekä oopperatalosta aiemmin kirjoitetut historiikit. Tutkielmani osoittaa, että oopperatalohankkeesta käydyssä julkisessa keskustelussa esiintyi ajan kulttuuripolitiikalle tyypillisimpiä teemoja, kuten kulttuurin saavutettavuus, kulttuuridemokratia sekä matalan ja korkeakulttuurin erot. Keskustelu muotoutui kuitenkin pääasiassa hankkeen eri vaiheiden ympärille. Keskustelun teemoiksi nousivat kulttuuripolitiikka, kulttuurivaikuttajat, oopperatalohankkeen rahoitus, oopperatalon tontti ja oopperan puutteelliset työolosuhteet. Kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooli oopperatalohankkeesta käydyssä keskustelussa oli merkittävä ja he osoittivat tukensa hankkeelle. Oopperatalohankkeen puolesta esitetyt perustelut voi jakaa kulttuuripoliittisiin ja taiteellisiin perusteluihin. Taiteellisia perusteluja käyttivät erityisesti kulttuuritoimittajat ja kulttuurivaikuttajat. Kulttuuripoliittisia perusteluja esiintyi aineistossa kattavammin ja niiden lähtökohtana olivat ajan kulttuuripolitiikan keskeiset teemat. Lisäksi osoitan tutkielmassa, että aineistosta nousi esiin vastakkainasetteluja, mikä on tyypillistä kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Vastakkainasetteluista huolimatta suhtautuminen oopperatalohankkeeseen oli positiivista ja yli puolet aihetta käsittelevistä artikkeleista kannatti hanketta.