Browsing by Subject "menot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Honkanen, P (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 72
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.
  • Poutanen, Veli-Matti; Laurinkari, Juhani; Hynynen, Raija (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 20/2008
    Poikkeavatko ikääntyneiden asuminen ja asumistavoitteet muusta väestöstä: Millaisissa asunnoissa he asuvat? Miten tyytyväisiä he ovat nykyiseen asuntoonsa? Millaisessa asunnossa ikääntyneet haluavat asua ja millaisia tulevaisuuden suunnitelmia heillä on asumisensa suhteen? Ikääntyneiden asumistilannetta ja asumista koskevia ratkaisuja tarkastellaan Tilastokeskuksen vuoden 2004 asumis- ja varallisuustutkimuksen pohjalta. Ikääntyneeksi henkilöksi ymmärretään 55 vuotta täyttäneet sekä yksin että parisuhteessa elävät henkilöt. Asumista tarkastellaan hyvinvoinnin keskeisenä osana ja toisaalta ikääntymistä elämänkaaren aktiivisena vaiheena, jolloin tehdään merkittäviä asumisratkaisuja. Ikääntyneiden asumistavoitteet ovat monessa suhteessa samankaltaisia kuin muulla väestöllä. Tutkimuksen mukaan varsin monet ikääntyneiden kotitalouksista suunnittelevat muuttoa lähivuosien aikana. Aktiivisimmillaan muuton suunnittelu ajoittuu aiemman yleisen eläkeiän tuntumaan ja 70 ikävuoden myöhäisemmälle puolelle. Muuton kautta ei haeta enää tavoiteasuntoa, vaan muutto voi johtua esimerkiksi lisääntyneestä palvelujen tarpeesta.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2014)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2016)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2018)
  • Kela (Kela, 2019)
    Tilastokatsaus
  • Korpela, Tuija; Heinonen, Hanna-Mari; Laatu, Markku; Raittila, Simo; Ylikännö, Minna (Kela, 2020)
    Teemakirja
  • Räsänen, Tapio; Jauhiainen, Signe; Pyy-Martikainen, Marjo (Kela, 2021)
    Työpapereita
    Valtaosa palkansaajakotitalouksista on riittävästi vakuutettuja ja asumismenot sekä asuntolainanlyhennykset on mitoitettu oikein. Toisaalta osa suomalaisista kotitalouksista on alttiita toimeentulo-ongelmille työttömyyden seurauksena. Tutkimuksessa tehdään kaikille palkansaajakotitalouksille sosiaaliturvan stressitesti mikrosimulointimenetelmällä. Sosiaaliturvan stressitestiä hyödynnetään koronakriisin tulonjakovaikutusten sekä automaattisten vakauttajien, kuten työttömyysturvan, vaikutusten arvioinnissa. Tutkimuksen toisessa osassa simuloidaan palkansaajakotitalouksille työttömyys, joka vastaa vuoden 2020 koronakriisin alkua, työttömyydestä seuraava tulonmenetys sekä korvaavat etuudet mikrosimulointimenetelmällä. Molemmat simuloinnit antavat kuvan suomalaisten palkansaajakotitalouksien toimeentulosta: työttömäksi jäädessään 12 prosenttia ei selviytyisi välttämättömästä kulutuksesta. Jos asuntolainan hoitokulut huomioidaan, kasvaa osuus 16 prosenttiin. Valtaosa, 84 prosenttia, palkansaajatalouksista on riittävästi vakuutettu ja asumismenot tai asuntolainat oikein mitoitettu. Työttömyys aiheuttaa erityisesti alimpiin tulokymmenyksiin kuuluvissa, yksin asuvissa ja yksinhuoltajatalouksissa enemmän toimeentulo- ja asuntolainan maksuongelmia verrattuna muihin palkansaajakotitalouksiin. Simuloitu koronakriisin aiheuttama työttömyyssokki kuvaa kuinka paljon kotitalouksien käytettävissä olevat tulot pienenevät. Yksin asuvien ja yksinhuoltajien tulot pienenevät enemmän kuin kotitalouksilla, joissa on kaksi aikuista. Kaksi tai useampi työssä käyvä jäsen tai palkkatulon lisäksi muut tulonlähteet lieventävät palkansaajatalouksien tulotason muutosta. Suomalainen sosiaaliturva toimii tulosokkien tasaajana, mutta myös asuntomarkkinoiden ja kuluttajahintasokkien vaikutusten tasaajana. Toisaalta kotitalouden elinvaihe sekä usean riskin kasautuminen, kuten usean ansaitsijan työttömyys sekä korko- tai hintatason kasvu, voi lisätä toimeentulo-ongelmia lyhyidenkin työttömyysjaksojen aikana.
  • Ristimäki, Mika; Oinonen, Kari; Tiitu, Maija; Helminen, Ville; Heikkilä, Jenni; Merisalo, Matti; Annala, Timo; Kalenoja, Hanna (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15/2015
    Ansiotulosta tehtävän työmatkakuluvähennyksen tarkoituksena on edistää työn tarjontaa ja työllisyyttä työntekijöiden liikkuvuutta tukemalla. Kuluvähennystä myönnettiin vuonna 2013 noin 825 000 verovelvolliselle. Vähennyksen kokonaismäärä oli lähes 1,6 mrd. € ja suoria veromenetyksiä siitä aiheutui yhteensä noin 620 milj. euroa. Vuoden 1995 tasoon nähden myönnettyjen vähennysten määrä on kolminkertaistunut. Nykymuotoinen työmatkakulujen verovähennys on hallinnollisesti erittäin raskas. Suomen aluerakenteen kehitys eriytyy yhä selkeämmin kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Kasvuseuduilla joukkoliikennejärjestelmät kehittyvät ja vastaavasti heikentyvät väestöään menettävillä alueilla. Selvityksessä tarkastellaan työmatkakuluvähennyksen uudistamista ja yksinkertaistamista pelkästään työmatkan pituuteen perustuvaksi, ilman tietoa kulkutavasta. Selvityksessä esitetään vaihtoehtoisia yksinkertaisia kilometripohjaisia malleja ja arvioidaan siirtymisen vaikutuksia sekä edellytyksiä Suomessa. Lisäksi esitetään vertailutietoa Pohjoismaista. Eri mallien vertailun perusteella ehdotetaan työmatkakuluvähennyksen yksinkertaistamista kilometripohjaiseen malliin, jossa korvaustaso olisi noin 0,17 €/km. Tämän mallin kustannukset vastaisivat nykyisen mallin kokonaiskustannuksia. Yksinkertaistamisella voidaan saavuttaa sekä hallinnollisia hyötyjä että kannustaa työvoiman liikkuvuutta rakennemuutosalueilla ja yhdyskuntarakenteen toimivuutta kaupunkiseuduilla. Yksinkertainen malli tukisi hyvin myös tulevaisuuden liikkumisen järjestämisen uusia tapoja ja parantaisi työmatkakuluvähennyksen ennakointimahdollisuuksia. Se myös kohtelisi työntekijöitä tasavertaisemmin ja olisi vähemmän altis väärinkäytöksille verrattuna nykymalliin. Selvityksessä tiedot työmatkakuluvähennyksistä ja mallivaihtoehtojen tuloksista on havainnollistettu monipuolisilla tilasto- ja kartta-analyyseillä, jotka antavat arvokasta taustatietoa nykyjärjestelmän vaikutuksista ja sisällöllisistä uudistustarpeista.