Browsing by Subject "mentorointi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 20
  • Abramova, Anna (2007)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella mentoroinnin merkitystä työelämään siirtymisen kynnyksellä olevalle yliopisto-opiskelijalle. Opiskelijoiden kokemuksia tarkasteltiin mentorointiin kohdistuvien empiiristen tutkimustulosten valossa sekä yhdistämällä mentorointitutkimuksissa käytettyä jakoa (psykososiaalinen ja uraa tukeva mentorointi) sosiaalisen tuen teoriassa esiintyviin tuen muotoihin. Lisäksi teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalisen pääoman teoria sekä elämänkaaren kehitystehtäviä korostava lähestymistapa. Tutkimuskohteena olivat Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton (SVAL) mentorointiohjelmaan osallistuneet yhteiskuntatieteiden opiskelijat. Aineisto kerättiin haastattelemalla 10 nuorta pari vuotta mentoroinnin päättymisen jälkeen heidän jo siirryttyään kokopäiväopiskelusta työelämään. Kiinnostuksen kohteena olivat nuorten aikuisten kokemukset mentoroinnista sekä työelämään siirtymisestä. Tutkimus oli lähtökohdaltaan fenomenologis-hermeneuttinen, ja analyysimenetelmänä käytettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Mentoroinnin hyödyllisyys tulee ilmi kaikkien nuorten haastatteluissa sosiaalisen tuen muotojen kuvausten avulla. Mentoroitavat kokivat saaneensa mentoriltaan ennen kaikkea tiedollista ja arvostustukea, mutta myös emotionaalista, konkreettista sekä verkostotukea. Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan mentoroinnista saatava sosiaalinen tuki voi lisätä ura- ja psykososiaalisten funktioiden kautta henkilön hyvinvointia sekä vahvistaa resursseja, joiden avulla henkilö voi pyrkiä kohti omia työelämään liittyviä tavoitteitaan. Pääasiallinen vaikutus on opiskelijoiden työelämään ja omaan uraan liittyvien ajatusten selkiytyminen. Vieraalta ja epävarmalta tuntuva työelämä tulee tutummaksi ja usko omaan pärjäämiseen vahvistuu. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat mentoroinnin osalta lukuisat kansainväliset tieteelliset artikkelit; Kram. K. E. (1983) Phases of the mentor relationship; Levinson D. J. (1978). The seasons of a man´s life. Sosiaalisten verkostojen voimavarojen osalta Jokisaari, M. (2002) Työelämään siirtyminen. Vuorovaikutusta tavoitteellisen toiminnan, sosiaalisen pääoman ja työelämän välillä; Cutrona & Russell (1990) Type of social support and specific stress: toward a theory of optimal matching; Lin, N. (2001) Social capital. A theory of social structure and action. Tulkitsevan fenomenologisen analyysin osalta Smith, J. A. & Osborne, M. (2003) Interpretative phenomenological analysis.
  • Abramova, Anna (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella mentoroinnin merkitystä työelämään siirtymisen kynnyksellä olevalle yliopisto-opiskelijalle. Opiskelijoiden kokemuksia tarkasteltiin mentorointiin kohdistuvien empiiristen tutkimustulosten valossa sekä yhdistämällä mentorointitutkimuksissa käytettyä jakoa (psykososiaalinen ja uraa tukeva mentorointi) sosiaalisen tuen teoriassa esiintyviin tuen muotoihin. Lisäksi teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalisen pääoman teoria sekä elämänkaaren kehitystehtäviä korostava lähestymistapa. Tutkimuskohteena olivat Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton (SVAL) mentorointiohjelmaan osallistuneet yhteiskuntatieteiden opiskelijat. Aineisto kerättiin haastattelemalla 10 nuorta pari vuotta mentoroinnin päättymisen jälkeen heidän jo siirryttyään kokopäiväopiskelusta työelämään. Kiinnostuksen kohteena olivat nuorten aikuisten kokemukset mentoroinnista sekä työelämään siirtymisestä. Tutkimus oli lähtökohdaltaan fenomenologis-hermeneuttinen, ja analyysimenetelmänä käytettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Mentoroinnin hyödyllisyys tulee ilmi kaikkien nuorten haastatteluissa sosiaalisen tuen muotojen kuvausten avulla. Mentoroitavat kokivat saaneensa mentoriltaan ennen kaikkea tiedollista ja arvostustukea, mutta myös emotionaalista, konkreettista sekä verkostotukea. Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan mentoroinnista saatava sosiaalinen tuki voi lisätä ura- ja psykososiaalisten funktioiden kautta henkilön hyvinvointia sekä vahvistaa resursseja, joiden avulla henkilö voi pyrkiä kohti omia työelämään liittyviä tavoitteitaan. Pääasiallinen vaikutus on opiskelijoiden työelämään ja omaan uraan liittyvien ajatusten selkiytyminen. Vieraalta ja epävarmalta tuntuva työelämä tulee tutummaksi ja usko omaan pärjäämiseen vahvistuu. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat mentoroinnin osalta lukuisat kansainväliset tieteelliset artikkelit; Kram. K. E. (1983) Phases of the mentor relationship; Levinson D. J. (1978). The seasons of a man´s life. Sosiaalisten verkostojen voimavarojen osalta Jokisaari, M. (2002) Työelämään siirtyminen. Vuorovaikutusta tavoitteellisen toiminnan, sosiaalisen pääoman ja työelämän välillä; Cutrona & Russell (1990) Type of social support and specific stress: toward a theory of optimal matching; Lin, N. (2001) Social capital. A theory of social structure and action. Tulkitsevan fenomenologisen analyysin osalta Smith, J. A. & Osborne, M. (2003) Interpretative phenomenological analysis.
  • Peltonen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2005)
    Verkkari 2005 (2)
  • Mattila, Tuomas (2004)
    Valtiovarainministeriö käynnisti vuonna 1997 erityisen JOPO-hankkeen johtamis- ja asiantuntijapotentiaalin tunnistamiseksi ja kehittämiseksi. Tavoitteena oli kiinnittää huomiota suunnitelmalliseen kehittämiseen johtamis- ja asiantuntijatehtäviin ja yleensä potentiaaliajatteluun valtionhallinnossa. Tavoitteena oli myös edistää naisten mahdollisuuksia lisätä pätevyyttään johtamis- ja asiantuntijatehtäviin kehittämisen yhteydessä. Erityisesti tavoitteena oli kehittää yksittäisten virastojen kokemusten pohjalta menettelytapoja ja keinovalikoimaa johtamis- ja asiantuntijapotentiaalista huolehtimiseksi ja soveltamiseksi laajemminkin valtionhallinnossa. Hanke liittyy laajempaan suomalaisen julkisen hallinnon reformiin, jossa on pyrkimystä siirtyä perinteisestä hierarkkisesta byrokratiasta kohti joustavampaa ja humanistisempaa organisaatiota. Perinteinen jäykkä julkinen organisaatio ei kykene vastaamaan entistä nopeammin muuttuvan ympäristön asettamiin haasteisiin. Julkisten organisaatioiden onkin mukauduttava erilaisiin haasteisiin, jotka kohdistuvat myös niiden henkilöstöpolitiikkaan. Mikäli julkiset organisaatiot eivät kykene olemaan kilpailukykyisiä yksityisen sektorin kanssa henkilöstöpolitiikassa, tulee tästä aiheutumaan vakavia ongelmia tulevaisuudessa. Pro gradu-tutkielmassa tullaan tarkastelemaan JOPO-hanketta osana suomalaisen julkisen hallinnon reformia, sekä sen vaikuttavuutta kohdeorganisaatioissa ja kohdehenkilöstössä. Miten siis hallinnon reformin arvot, suuntaukset ja painotukset näkyvät yksittäisessä hankkeessa, sekä sitä, miten tämä hanke on oman tavoitteen asettelunsa suhteen onnistunut vaikuttamaan kohdeorganisaatioihinsa sekä niiden henkilöstöön. Tutkielmaa varten on tehty haastatteluja seitsemässä kohdeorganisaatiossa, noin kolme kappaletta kussakin. Haastatteluaineistoa heijastetaan humanistista organisaatiota käsittelevään McGregorin teoriaan. Lopuksi potentiaalihanketta tarkastellaan laajemmassa kontekstissa, eli julkisen hallinnon reformiin liittyvien muiden ohjelmien joukossa.
  • Mesiä, Susanna (2019)
    Studia musica
    Tämä väitöskirja tutkii populaarimusiikin ja jazzin laulupedagogiikkaa Pohjoismaisissa korkeakouluissa. Pohjoismaat ovat sisällyttäneet populaarimusiikin ja jazzin opetuksen lähes kaikille koulutusasteille ja -muodoille jo vuosikymmenten ajan. Tämän seurauksena näiden musiikkityylien opetusta tarjotaan Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa suurimmassa osassa musiikkikorkeakouluista. Pohjoismaat tarjoavat tälle tutkimukselle koulutuksellisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen ja toisaalta myös vaihtelevan kontekstin, jota tämä tutkimus tarkastelee kahdella tasolla. Ensinnä tämä tutkimus tarkastelee opettajien ammatillisen eksperttiyden kehittymistä yhteistyöprojektissa, jossa he jakoivat ammatillista osaamistaan ja keskustelivat päivittäisen työnsä haasteista. Toiseksi tämä tutkimus pyrkii lisäämään tietoa ja ymmärrystä laulupedagogiikasta tutkimalla miten opettajat kuvaavat omaa pedagogista ajatteluaan ja opetusmenetelmiään projektin aikana. Työn tutkimusintressi nousi useista tämän koulutuskentän haasteista, kuten vähäisestä pedagogiikan tutkimustiedosta, vähäisistä mahdollisuuksista osallistua omaa ammattialaa koskevaan opettajien täydennyskoulutukseen, opettajien eristyneisyydestä ja jakautumisesta leireihin laulumetodien tai -mallien perusteella. Tämä instrumentaalinen tapaustutkimus on kiinnostunut ammatillisen eksperttiyden kehittymisestä sekä laulupedagogiikasta sosiaalisina ilmiöinä ja sijoittuu vygotskilaiseen sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. Lisäksi tutkimuksen keskeisiä elementtejä ovat eksperttiyden kehittymisen teoriat (development of expertise), yhteistyö (collaboration) ja oppiminen keskustelujen kautta (conversational learning). Aineisto kerättiin nonformaalissa yhteistyöprojektissa, jossa opettajat osallistuivat vertaismentorointitapaamisiin (peer-group mentoring sessions) ja joissa he kävivät ammatillisia keskusteluja (professional conversations). Tutkimusaineisto kerättiin monimuotoisesti sisältäen henkilökohtaisia haastatteluja, ammatillisia keskusteluja sekä kasvokkain että verkossa, yksin ja yhdessä tehtyjä reflektioita, internet-alustalla käytyjä keskusteluja ja tutkijan päiväkirjan. Aineisto kerättiin yhden lukuvuoden aikana ja analysoitiin yhdistäen temaattista analyysia ja kvalitatiivista sisällönanalyysia sekä aineisto- että teorialähtöisesti. Tutkimuksen tulokset osoittavat että yhteistyöprojektit ovat tehokas tapa edistää Pohjoismaisten laulunopettajien ammatillisen eksperttiyden kehittymistä ja vähentää eristyneisyyden tunteita. Osallistuminen projektiin edesauttoi opettajien opetusmenetelmien kehittymistä ja oman ammatillisen ajattelun syventymistä kaikkien uransa eri vaiheissa olevien opettajien kohdalla. Osallistuneiden opettajien pedagoginen ajattelu ja heidän kuvaamansa opetusmenetelmät viittaavat vahvasti siirtymiseen pois mestari–kisälli-mallista ja oppijalähtöisen pedagogiikan periaatteiden luovaan soveltamiseen heidän opetuksessaan. Tämä esiin noussut paradigman muutos kohti oppijalähtöisyyttä nostaa esille tarpeen tarkoituksenmukaisesta opettajille suunnatusta täydennyskoulutuksesta sekä lisätutkimuksesta ymmärtääksemme paremmin ja kehittääksemme tätä laulupedagogiikan orientaatiota. Tutkimuksen aikana järjestetty projekti tarjoaa lisäksi mahdollisen mallin tuleville laajamittaisille kehitysprojekteille koulutusalasta riippumatta.
  • Hopeakoski-Nurminen, Maarit (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (7)
  • Hyytiäinen, Elisa (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (6)
  • Rahikainen, Esko (Helsingin yliopisto, 2005)
    Verkkari 2005 (2)
  • Herrala, Merituuli (Helsingfors universitet, 1999)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Teknillisen korkeakoulun Tuotantotalouden osaston jatko-opintojenohjauksen nykykäytännöt ja kartoittaa jatko-opiskelijoiden kokemuksia jatko-opintojen ohjauksesta. Lisäksi haluttiin kehittää ohjauksen käytäntöjä. Tutkimusote oli kvalitatiivinen ja pääasialliset tutkimusmenetelmät olivat grounded theory ja teemahaastattelu. Jatko-opiskelijoita haastateltiin yhteensä 18 Tuotantotaloudenosaston kaikilta jatkokoulutuslinjoilta: perinteiseltä linjalta, valtakunnallisesta tohtoriohjelmasta ja teollisuuden tohtoriohjelmasta ExIMasta. Tutkimuksen teoriapohjana olivat konstruktivistinen oppimiskäsitys ja sosiaalikonstruktivismi. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään tutkimuksen teon elementit ja selvittämään, kuinka tutkijankoulutusprosessia tulisi konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti tukea. Tieteellisen tiedon tuottamista sosiaalisena prosessina ja ryhmän tukea tutkimuksen teossa käsiteltiin sosiaalikonstruktivistisen teorian avulla. Tutkimuksen päätulokseksi saatiin, että jatko-opiskelijan tutkimusprosessin ohjaamiseen kaivataan suunnitelmallisuutta ja struktuuria. Tutkimuksen tuloksena esitetyn ohjausmallin mukaan opiskelija halutaan aktivoida pohtimaan omia tavoitteitaan ja tutkimuksen teon etenemistä sekä ohjaustarpeitaan jatahoja, joista ohjausta voi hakea. Tämän prosessin tueksi sekä jatko-opiskelijan ja ohjaajan avuksi tutkimuksessa esitetään käytännön työkalu, ohjaussuunnitelma. Yksilöohjauksen järjestäminen on kaikilla jatkokoulutuslinjoilla opiskelijan omalla vastuulla, ja usein ohjaustilanteiden järjestäminen koetaan vaikeaksi. Jatko-opiskelijoilla on useita ohjaustahoja, esimerkiksi oman korkeakoulun ja muiden korkeakoulujen professorien lisäksi tutkijakollegat ja teollisuuden edustajat. Yksilöohjaus on menetelmä- ja sisältötukea, henkistä tukea, kannustusta, keskustelua, ideoita ja ajatusten jäsennystä. Vertaisohjaukseen kuuluu näiden lisäksi samassa tilanteessa olevien ihmisten tuki, palaute ja kritiikki. Hyvän ohjauksen elementtejä ovat kannustaminen ja innostaminen, neuvominen ja jäsentäminen sekä seuranta ja säännöllisyys. Ohjauksessa tulisi lisäksi ottaa huomioon jatkotutkinnon erilainen merkitys eri opiskelijoille. Jatkotutkinto merkitsee joillekin ajokorttia akateemiseen maailmaan, toisille ammatillista kehitystä teollisuudessa. Tutkimuksen teon eri vaiheissa tarvitaan erilaista ohjausta: alkuvaiheessa tiukkaa ohjausta, jotta tutkimuksen oikeat urat löytyvät, raakatyön vaiheessa tukea ja kannustusta, jotta aineistonkeruu ja analyysi onnistuvat, ja loppuvaiheessa tutkimusraportin kommentointia. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen voidaan hoitaa joitakin ohjausalueita paremmin kuin nykykäytännöillä. Tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä olivat grounded theoryn osalta Strauss & Corbinin(1990) teos, ohjauksen osalta Aittolan (1995), Aittolan & Määtän (1997, 1998) tutkimukset ja Ackerin,Hillin & Blackin (1994) tutkimukset sekä konstruktivismin osalta von Wrightin (1996) ja Tynjälän (1999) tutkimukset.
  • Liukkonen, Sirkku (Helsingin yliopisto, 2004)
    Verkkari 2004 (9)
  • Eskelinen, Ulla (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (8)
  • Myllys, Heli; Liukkunen, Sirkku (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (1)
  • Nummela, Mari (2006)
    Tutkimuksessa analysoin laadullisin menetelmin mentoroinnin ideoiden soveltuvuutta kehitysvammaisten ihmisten tuetun työllistymisen työvalmennukseen. Aineisto koostuu Helsingin sosiaaliviraston tuetun työllistymisen palvelun viiden työvalmentajan ja viiden kehitysvammaisen tuetusti työllistyneen ihmisen parihaastatteluista. Lisäksi aineistossa on lisämateriaalina analyysin aikana käyty keskustelu kahdeksan työvalmentajan kanssa. Analyysin olen tehnyt teoriaohjautuneen teema-analyysin menetelmällä, jossa olen väljästi käyttänyt sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut arvioida mentoroinnin ideoiden soveltuvuutta työvalmennukseen sekä ennen kaikkea mentoroinnin käsitteiden avulla tutkia työvalmennusta. Olen tutkinut mentoroinnin ja työvalmennuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on ollut tehdä tunnetuksi tuettua työllistymistä sekä työvalmennusta. Mentorointi on kahden tasavertaisen aikuisen välinen kehittämissuhde. Sen tarkoituksena on, että alansa kokenut asiantuntija toimii mentorina ja auttaa nuorta työntekijää kehittymään työelämän haasteita vastaanottavaksi, organisaation tuntevaksi työntekijäksi. Mentoroinnin tavoitteet voivat vaihdella riippuen mentoroitavan tarpeista ja toiveista. Tuettu työllistyminen on periaate, jonka mukaan myös vammaisilla ja vajaakuntoisilla ihmisillä on oikeus osallistua työelämään vapailla työmarkkinoilla. Työllistymisessä annetaan vammaiselle ihmiselle hänen tarvitsemaansa tukea ja apua siinä määrin kuin hän sitä tarvitsee ja haluaa. Työvalmentajan antama työvalmennus on keskeinen tukimuoto tuetussa työllistymisessä. Se on ohjaussuhde, jossa työvalmentaja auttaa työllistyvää ihmistä pääsemään avoimille työmarkkinoille sekä tukee työssä pysymistä ja viihtymistä. Tulokset osoittavat, että valtakulttuurin toimintatavoista tulevan mentoroinnin käsitteistön avulla voi jäsentää kehitysvammaisten ihmisten kanssa tehtävää työvalmennusta. Mentoroinnista ja työvalmennuksesta löytyy yhtäläisyyksiä, kuten pyrkimys tasa-arvoiseen vuorovaikutussuhteeseen. Molemmat menetelmät perustuvat luottamukselliselle keskustelulle. Mentoroinnin tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ovat asioita, joita voisi edelleen kehittää työvalmennuksessa. Sitä kautta työvalmennus tulisi suunnitelmalliseksi ja nykyistä tehokkaammaksi. Työvalmennus on kehitysvammaiselle ihmiselle merkittävä tukimuoto hänen pyrkiessään työllistymään avoimille työmarkkinoille. Työvalmentajan antama tuki, rohkaisu sekä huolenpito auttavat työllistymisen eri vaiheissa ja työelämässä eteen tulevissa haasteissa ja muutoksissa. Mentorointi on määräaikainen prosessi. Työvalmennus taas jatkuu yleensä niin pitkään kuin työllistyneen työ. Tutkimuksen kautta haluan kuitenkin rohkaista pohtimaan sitä, missä tilanteissa työvalmentajan antamaa tukea voisi harventaa tai milloin työvalmennus olisi mahdollista lopettaa.
  • Nummela, Mari (2006)
    Tutkimuksessa analysoin laadullisin menetelmin mentoroinnin ideoiden soveltuvuutta kehitysvammaisten ihmisten tuetun työllistymisen työvalmennukseen. Aineisto koostuu Helsingin sosiaaliviraston tuetun työllistymisen palvelun viiden työvalmentajan ja viiden kehitysvammaisen tuetusti työllistyneen ihmisen parihaastatteluista. Lisäksi aineistossa on lisämateriaalina analyysin aikana käyty keskustelu kahdeksan työvalmentajan kanssa. Analyysin olen tehnyt teoriaohjautuneen teema-analyysin menetelmällä, jossa olen väljästi käyttänyt sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut arvioida mentoroinnin ideoiden soveltuvuutta työvalmennukseen sekä ennen kaikkea mentoroinnin käsitteiden avulla tutkia työvalmennusta. Olen tutkinut mentoroinnin ja työvalmennuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on ollut tehdä tunnetuksi tuettua työllistymistä sekä työvalmennusta. Mentorointi on kahden tasavertaisen aikuisen välinen kehittämissuhde. Sen tarkoituksena on, että alansa kokenut asiantuntija toimii mentorina ja auttaa nuorta työntekijää kehittymään työelämän haasteita vastaanottavaksi, organisaation tuntevaksi työntekijäksi. Mentoroinnin tavoitteet voivat vaihdella riippuen mentoroitavan tarpeista ja toiveista. Tuettu työllistyminen on periaate, jonka mukaan myös vammaisilla ja vajaakuntoisilla ihmisillä on oikeus osallistua työelämään vapailla työmarkkinoilla. Työllistymisessä annetaan vammaiselle ihmiselle hänen tarvitsemaansa tukea ja apua siinä määrin kuin hän sitä tarvitsee ja haluaa. Työvalmentajan antama työvalmennus on keskeinen tukimuoto tuetussa työllistymisessä. Se on ohjaussuhde, jossa työvalmentaja auttaa työllistyvää ihmistä pääsemään avoimille työmarkkinoille sekä tukee työssä pysymistä ja viihtymistä. Tulokset osoittavat, että valtakulttuurin toimintatavoista tulevan mentoroinnin käsitteistön avulla voi jäsentää kehitysvammaisten ihmisten kanssa tehtävää työvalmennusta. Mentoroinnista ja työvalmennuksesta löytyy yhtäläisyyksiä, kuten pyrkimys tasa-arvoiseen vuorovaikutussuhteeseen. Molemmat menetelmät perustuvat luottamukselliselle keskustelulle. Mentoroinnin tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ovat asioita, joita voisi edelleen kehittää työvalmennuksessa. Sitä kautta työvalmennus tulisi suunnitelmalliseksi ja nykyistä tehokkaammaksi. Työvalmennus on kehitysvammaiselle ihmiselle merkittävä tukimuoto hänen pyrkiessään työllistymään avoimille työmarkkinoille. Työvalmentajan antama tuki, rohkaisu sekä huolenpito auttavat työllistymisen eri vaiheissa ja työelämässä eteen tulevissa haasteissa ja muutoksissa. Mentorointi on määräaikainen prosessi. Työvalmennus taas jatkuu yleensä niin pitkään kuin työllistyneen työ. Tutkimuksen kautta haluan kuitenkin rohkaista pohtimaan sitä, missä tilanteissa työvalmentajan antamaa tukea voisi harventaa tai milloin työvalmennus olisi mahdollista lopettaa.
  • Männistö, Satu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemissa lastensuojelun laatusuosituksissa painotetaan sosiaalityöntekijöiden tarvetta oman toimintansa reflektointiin työssä vaadittavien taitojen edistämiseksi. Työyhteisöissä katsotaan tarvittavan rakenteita, jotka mahdollistavat pysähtymisen oman toiminnan arvioinnin äärelle. Mentorointi on nähty yhtenä mahdollisuutena tämän työssä oppimisen prosessin tukemiseen. Mentorointi onkin noussut viime vuosina yhdeksi lastensuojelun sosiaalityön kehittämisen mielenkiinnon kohteeksi. Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia mahdollisuuksia mentorointi tarjoaa reflektiiviseen toimintaan lastensuojelun sosiaalityön kontekstissa ja mitä edellytyksiä ja ehtoja tämän toiminnan toteutumiselle voidaan lastensuojelun työyhteisöissä löytää. Tutkielma kiinnittyy osaksi reflektiivisyydestä ja reflektiivisyyden paikoista käytävää tieteellistä keskustelua. Reflektiivisyys nähdään liittyvän keskeisenä osana sosiaalityön asiantuntijuuteen. Keskeisenä lähtökohtana on ajatus siitä, että mentoroinnin kautta lastensuojelun sosiaalityössä on mahdollista toteuttaa sellaista reflektiivistä toimintaa, joka erottuu muista sosiaalityön reflektion foorumeista. Tutkielman keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat reflektiivisyys, sosiaalityön reflektiivinen asiantuntijuus ja mentorointi. Tutkielman aineisto muodostuu mentorointiin osallistuneille sosiaalityöntekijöille suunnatusta kyselystä sekä yksilöhaastatteluista. Aineiston kautta on mahdollista kerätä tietoa mentorointiin osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden omakohtaisista kokemuksista mentorointiin liittyen. Aineiston analyysissä on hyödynnetty teemoittelun ja sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkielman tulokset osoittavat, että mentoroinnin aikana toteutuneesta reflektiivisyydestä on löydettävissä erityispiirteitä muihin sosiaalityön reflektiivistä pohdintaa edistäviin rakenteisiin, kuten ammatilliseen työnohjaukseen, verrattuna. Aineiston perusteella mentoroinnin vahvuuksiksi muihin reflektion paikkoihin suhteutettuna näyttäytyvät sen mahdollistama omakohtaisuus ja mentorisuhteeseen liitetty henkilökohtainen vuorovaikutus. Mentoroinnilla on tutkielman tulosten perusteella mahdollista pystyä vaikuttamaan sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuuden kehittymiseen ja työhyvinvoinnin edistämi-seen. Mentoroinnissa huomioitaviksi seikoiksi nousevat aineiston perusteella mentoroinnin ajoitus, ajankäyttö ja priorisointi, osallistujien valikointi sekä toiminnan tavoitteiden selkiyttäminen.
  • Sahari, Taina (Helsingin yliopisto, 2003)
    Verkkari 2003 (8)
  • Äärilä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2005)
    Verkkari 2005 (9)
  • Hakulinen, Juha (Sibelius-Akatemia, 2011)
    Taidemaailman kokeneet osaajat, mestarit, ovat omaksuneet valtavan määrän hiljaista tietoa uransa aikana. Taiteen ystävien harmiksi tuo arvokas ja ainutkertainen osaaminen katoaa suureksi osaksi heidän mukanaan heidän mentyään, sillä hiljaista tietoa on vaikeaa dokumentoida ja siitä on vaikea luoda malleja. Sitä voidaan oppia vain tiiviissä vuorovaikutuksessa itsensä mestarin kanssa. "Tieto on valtaa", sanoi Sir Francis Bacon ja sitä on myös hiljainen tieto. Tässä tutkielmassa etsittiin tuon vallan perimmäisintä olemusta haastattelemalla neljää klassisen taidelaulun eritasoista osaajaa. Heitä yhdisti toisiinsa opettaja-oppilassuhde, jolloin he muodostivat keskenään eräänlaisen mestari-kisälli-oppipoikaketjun ja koulukuntajatkumon. Kahden haastattelukierroksen myötä keskustelut taiteellisen vallan olemuksesta nostivat esille yhdeksän keskeistä teemaa: oppilaan erityinen riippuvuus opettajastaan, vahvan luottamuksen tärkeys, motivaation säilyttäminen ja siihen vaikuttaminen, vallan tietoinen ja tiedostamaton väärinkäyttö, taiteen merkitys ihmiselle ja yhteiskunnalle, ihanteet ja arvot osana hiljaista tietoa, hiljaisen tiedon siirtämisen menetelmät, kauneuden suhteellisuus sekä viimeisenä todellinen osaaminen. Valta ilmenee taidekentän institutionaalisella tasolla helposti mitattavina suureina, kuten taloudellisena ja sosiaalisena pääomana ja henkilötasolla riippuvuutena toisen osaamisesta.
  • Koskinen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Verme is a tailor-made peer-group mentoring method for Finnish educational thinking. It sup-ports the professional development of teaching and education professionals. In this study, a similar methodology was tested as a supportive activity for the development of the kid’s min-istry volunteer team at Suhe church. The study adopted an action research approach. The field research lasted from October 2017 to May 2018, during which the first cycle of action research was carried out and the next cycle was started. The team’s peer-group met three times and the activity was evaluated and further developed based on the participants’ expe-riences and views. The entire team-of-six participated in the study. Qualitative data collection methods such as particapatory observation, research journal and feedback inquiries were used as part of the research. The main research material was obtained using a focus group method and that da-ta was supported by the feedback received during the research process. Focus group and feedback materials were both analysed with the inductive content analysis and the SWOT analysis. SWOT analysis was considrered as the theory based approach in the study. The research concluded that the method is sensible to support the team’s work. The benefits of the method were more diverse than those related to the professional development alone. The team voted for the continuation of the method in the autumn term 2018. Based on the participants' experiences and views, the research identified the strengths and weaknesses of the group and the opportunities and threats involved in participating in the group. Based on these, the group's activities were further developed and the next cycle of activity research was primed but not carried out within the framework of my Master's thesis.