Browsing by Subject "merenhoito"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Nygård, Henrik; van Beest, Floris M.; Bergqvist, Lisa; Carstensen, Jacob; Gustafsson, Bo G.; Hasler, Berit; Schumacher, Johanna; Schernewski, Gerald; Sokolov, Alexander; Zandersen, Marianne; Fleming, Vivi (Springer Link, 2020)
    Environmental Management 66(6) (2020)
    Decision-support tools (DSTs) synthesize complex information to assist environmental managers in the decision-making process. Here, we review DSTs applied in the Baltic Sea area, to investigate how well the ecosystem approach is reflected in them, how different environmental problems are covered, and how well the tools meet the needs of the end users. The DSTs were evaluated based on (i) a set of performance criteria, (ii) information on end user preferences, (iii) how end users had been involved in tool development, and (iv) what experiences developers/hosts had on the use of the tools. We found that DSTs frequently addressed management needs related to eutrophication, biodiversity loss, or contaminant pollution. The majority of the DSTs addressed human activities, their pressures, or environmental status changes, but they seldom provided solutions for a complete ecosystem approach. In general, the DSTs were scientifically documented and transparent, but confidence in the outputs was poorly communicated. End user preferences were, apart from the shortcomings in communicating uncertainty, well accounted for in the DSTs. Although end users were commonly consulted during the DST development phase, they were not usually part of the development team. Answers from developers/hosts indicate that DSTs are not applied to their full potential. Deeper involvement of end users in the development phase could potentially increase the value and impact of DSTs. As a way forward, we propose streamlining the outputs of specific DSTs, so that they can be combined to a holistic insight of the consequences of management actions and serve the ecosystem approach in a better manner.
  • Korpinen, Samuli; Uusitalo, Laura; Nordström, Marie C.; Dierking, Jan; Tomczak, Maciej T.; Haldin, Jannica; Opitz, Silvia; Bonsdorff, Erik; Neuenfeldt, Stefan (Springer Science and Business Media LLC, 2022)
    Ambio
    Ecosystem-based management requires understanding of food webs. Consequently, assessment of food web status is mandatory according to the European Union’s Marine Strategy Framework Directive (MSFD) for EU Member States. However, how to best monitor and assess food webs in practise has proven a challenging question. Here, we review and assess the current status of food web indicators and food web models, and discuss whether the models can help addressing current shortcomings of indicator-based food web assessments, using the Baltic Sea as an example region. We show that although the MSFD food web assessment was designed to use food web indicators alone, they are currently poorly fit for the purpose, because they lack interconnectivity of trophic guilds. We then argue that the multiple food web models published for this region have a high potential to provide additional coherence to the definition of good environmental status, the evaluation of uncertainties, and estimates for unsampled indicator values, but we also identify current limitations that stand in the way of more formal implementation of this approach. We close with a discussion of which current models have the best capacity for this purpose in the Baltic Sea, and of the way forward towards the combination of measurable indicators and modelling approaches in food web assessments.
  • Attila, Jenni; Dahlbo, Kim; Kaitala, Seppo; Kallio, Kari; Kankaanpää, Harri; Karvinen, Ville; Kauppila, Pirkko; Knuuttila, Seppo; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kotamäki, Niina; Kremp, Anke; Kuosa, Harri; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lepistö, Ahti; Malve, Olli; Mannio, Jaakko; Nygård, Henrik; Pajala, Jukka; Piepponen, Hanna; Pitkänen, Heikki; Pyhälahti, Timo; Raateoja, Mika; Räike, Antti; Seppälä, Jukka; Setälä, Outi; Spilling, Kristian; Suikkanen, Sanna; Tamminen, Timo; Tattari, Sirkka; Uusitalo, Laura (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2020
    Raportissa kuvataan nykyiset SYKEn ylläpitämät ja koordinoimat meren kuormitus- ja tilaseurannat ja esitetään tavoitteita seurantojen kehittämiselle ja seurantatiedon käytön tehostamiselle vuoteen 2026 mennessä. Työ perustuu vuonna 2016 tehtyyn meriseurantojen toteutusta ja niiden kehittämistarvetta koskeneeseen kyselyyn, joka lähetettiin n. 30 seurantojen ja kehittämishankkeiden vastuuhenkilölle SYKEssä. Vastausten perusteella koottiin tiekartan alustava luonnos, jota on vuosina 2018-2019 päivitetty ja tarkistettu yhteistyössä seurantojen ja kehittämishankkeiden vastuuhenkilöiden kanssa. Nyt raportoitava versio antaa ajantasaisen kuvan SYKEn ylläpitämistä ja koordinoimista meren tilaseurannoista ja niiden kehittämisestä heinäkuussa 2020 alkaneen merenhoidon toisen seurantakauden kynnyksellä. Työ jakautuu aihealueisiin, joita ovat manuaaliseen näytteenottoon perustuva seuranta, automaatio, kaukokartoitus, kansalaishavainnointi, seurannan tietojärjestelmät, mallinnus ja sen tietotarpeet, seurantojen optimointi ja aineistojen yhteiskäyttö sekä merenhoidon ja HELCOM -työn tietotarpeet. Lisäksi tarkastellaan seuranta-aineistojen käyttöä. Seurantojen kehittämiselle esitetään välittömät tavoitteet (vastikään valmistunut tai valmistumassa oleva kehittämistyö) sekä tavoitteet vuoden 2020 aikana ja vuoteen 2026 mennessä.
  • Laamanen, Maria (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 5/2016
    Valtioneuvoston 3.12.2015 hyväksymä Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelman vuosiksi 2016–2021 on laadittu meriympäristön tilan parantamiseksi ja siihen kohdistuvien paineiden vähentämiseksi. Toimenpideohjelma sisältää katsauksen olemassa oleviin meren tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Lisäksi se sisältää 29 uutta merenhoidon toimenpidettä, ympäristöselostuksen, taloudellisen analyysin toimenpiteiden kustannuksista ja hyödyistä sekä arvion toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Toimenpideohjelman ehdotuksesta järjestettiin kuuleminen ja pyydettiin lausuntoja 15.1.–31.3.2015. Toimenpideohjelman valmistelusta vastasi ympäristöministeriön vuonna 2011 asettama laaja-alainen valmistelutyöryhmä. Työryhmän kokoonpano on esitetty julkaisun lopussa.
  • Setälä, Outi; Suikkanen, Sanna (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 09/2020
    Meriympäristön roskaantumisen hillitsemiseksi tarvitaan kustannustehokkaita toimenpiteitä. Jotta toimenpiteet voidaan kohdentaa oikein, tarvitaan suunnittelun tueksi ajantasaista tietoa Suomen meriympäristössä olevan roskan määrästä, laadusta, lähteistä ja kulkeutumisreiteistä sekä ison, silminnähtävän, että mikroskooppisen pienen roskan osalta. Nyt käsillä oleva selvitys toteuttaa Suomen merenhoitosuunnitelmassa vuosille 2016–2021 annettua ROSKAT 1 -toimenpiteen tehtävää, jossa selvitetään rantojen ja meriympäristön roskaantumisen tila, roskien alkuperä, määrä ja lähteet koko Suomen rannikko- ja merialueella. Selvitys on laadittu osana Euroopan Meri- ja Kalatalousrahaston rahoittamaa RoskatPois!-hanketta (2017–2019). Roskia päätyy ympäristöön monista lähteistä ja eri reittejä pitkin, eikä eri osatekijöiden merkitystä ole aiemmin selvitetty. Myös tiedot meriroskan määrästä ovat toistaiseksi puutteelliset. Esimerkiksi rannoille päätynyt roska on vain pieni osa kaikesta jätteestä, jota meriympäristöön joutuu ihmistoimintojen seurauksena. Arvioiden mukaan jopa suurin osa maailman merien roskasta on näkymättömissä meren pohjalla (n. 70 %). Tästä huolimatta merien roskaantumista seurataan kaikkialla maailmassa, myös Itämeren ympärysmaissa ja Suomessa, yleisimmin rannoilta ohjeiden mukaan kerätyn ja luokitellun roska-aineiston avulla. Monissa maissa rantaroska-aineistoa täydennetään pohjaroskien seurannalla, jota yleensä toteutetaan pohjatroolauksen avulla. Pohjoisella Itämerellä (mm. Suomen koko rannikkoalueella) pohjatroolausta ei käytetä ja muutkin seurantamenetelmät ovat vaikeita toteuttaa samean veden ja huonon näkyvyyden takia. Sukeltamalla ja vedenalaiskuvauksen avulla tehdyt havainnot ovat mahdollisia vain matalilla merialueilla. Roskat eivät kunnioita maiden välisiä rajoja, eikä ympäristöstä löytyvään roskaan yleensä liity sellaista tietoa, jonka perusteella voisi päätellä jotakin sen alkuperästä. Roskat voivat siirtyä sateen, tuulen, sulamisvesien, virtaavien vesien ja virtausten, eläinten ja ihmisten tarkoituksellisen toiminnan seurauksena. Etenkin suhteellisen kevyet muoviroskat voivat kulkeutua kauas päästölähteestään. Roskat myös hajoavat ja haurastuvat päädyttyään luontoon, jolloin niiden koko, määrä ja ominaisuudet muuttuvat. Vuonna 2012 käynnistetty rantaroskaseuranta on tuottanut toistaiseksi pääosan Suomen meriroska-aineistosta. Rantaroska-aineistoa oli vuoden 2018 loppuun mennessä kerätty noin kolmesti vuodessa yhteensä 14 merenrannalta eri puolilta Suomea. Tuloksista käy ilmi, että kaikki rantatyypit (kaupunkirannat, välimuotoiset rannat, luonnontilaiset rannat) huomioiden noin 90 % roskista on erilaisia muovi- tai vaahtomuovituotteita. Kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla tupakantumppien osuus kaikesta roskasta on keskimäärin lähes 70 %, mutta luonnontilaisilla rannoilla vain 5 %. Mikäli tupakantumppeja ei huomioida, noin 45 % rantaroskasta on tunnistamattomia muovikappaleita tai -riekaleita kaikilla rantatyypeillä. Rantaroska-aineiston perusteella roskien kokonaismäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta vuosina 2012–2018. Kaikki rannat ja kaikki seurantakerrat huomioiden Suomen rannoilla on keskimäärin 240 roskakappaletta tuhannella neliömetrillä. Roskamäärät ovat keskimäärin pienimpiä luonnontilaisilla rannoilla (98 roskaa / 1 000 m2) ja suurimpia urbaaneilla rannoilla (394 roskaa / 1 000 m2). Erilaisten rantaroskan lähteiden merkitystä roskaseurantarannoilla selvitettiin matriisipisteytysmenetelmällä. Lähdeanalyysin avulla pyrittiin tunnistamaan merkittävimmät rantaroskan lähteet kullakin rannalla ja rantatyypillä perustuen todennäköisyyksiin ja huomioiden mahdollisuuden, että tietty roskatyyppi voi olla peräisin useammasta kuin yhdestä lähteestä. Kaikilla rantatyypeillä matkailu ja rannankäyttäjät arvioitiin suurimmaksi roskanlähteeksi, jonka tuottama osuus rantaroskista oli noin 40–60 %. Kaiken kaikkiaan kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla noin 74–82 % roskista arvioitiin olevan maaperäisistä lähteistä (virkistyskäyttö, valumavedet, rakentaminen ja jätteen hylkääminen), kun taas luonnontilaisilla rannoilla maaperäisten lähteiden osuus oli keskimäärin 56 % ja meriperäisten (meriliikenne ja kalastus) 44 %. Suomen merenrantakaupungeille lähetetyn kyselyn avulla kartoitettiin kaupunkien meriroskan lähteitä ja reittejä ja arvioitiin eri lähteiden roskantuotannon todennäköisyyttä huomioiden paikalliset olosuhteet. Kysely oli jaettu tärkeimpien roskalähteiden ja reittien perusteella aihealueisiin, joihin kuuluivat mm. erilaiset kaupungin järjestämät palvelut (esim. jätehuolto, katujen puhtaanapito, jätevedenkäsittely) ja taloudelliset toiminnot (virkistys ja matkailu, kauppa ja teollisuus, maanviljely). Kyselyyn vastasi 22 kaupunkia, jotka jaettiin asukaslukunsa mukaan kolmeen kokoluokkaan: isot (>100 000 asukasta), keskisuuret (20 000–100 000 asukasta) ja pienet (<20 000 asukasta) kaupungit. Tulosten perusteella hulevesien puhdistus koettiin meren roskaantumisen kannalta riittämättömäksi kaikenkokoisissa kaupungeissa. Keskikokoisissa kaupungeissa ongelmia aiheuttivat toistuvasti viemärien ylivuototilanteet, kun taas suurissa kaupungeissa meriroskan syntymiseen vaikuttavia tekijöitä olivat yhdyskuntajätteen laiton hylkääminen, kaduilta poistetun lumen varastointi ja hävitys, tupakantumpeille tarkoitettujen roska-astioiden riittävyys sekä rakennus- ja purkutyöt. Mikroskooppisen pienen roskan, mikroroskan ja mikromuovin, tutkimus- ja seurantamenetelmiä on kehitetty jo joitakin vuosia eri puolilla maailmaa, mutta yhdennettyä ohjeistusta ei vielä ole saatu laadittua. Samaan aikaan huomio on siirtynyt yhä pienempiin ja pienempiin hiukkasiin, joiden tutkimiseen käytetyt menetelmät ovat entistä haastavampia. Mikroroskan määrää Suomen merialueilla on tutkittu vuodesta 2012 alkaen. Toistaiseksi suurin osa näytteistä on kerätty pintahaavilla, johon kertyvät yli 0,3 mm:n kokoiset roskahiukkaset. Erään näin kerätyn aineiston perusteella avomerialueilla mikroroskan kokonaismäärä Suomenlahdella oli alle kolme roskahiukkasta kuutiometrissä. Tästä kuituja oli suurin osa, ja varsinaisia mikromuoviksi luokiteltuja hiukkasia alle yksi kuutiometrissä. Suomen rannikkoalueella tehdyn tutkimuksen perusteella mikromuovimäärät rannikon pintavedessä olivat avomerellä havaittuja suuremmat (16,2 ± 11,2 kpl m−3). Sekä pintavedessä että sedimentissä havaittujen mikromuovihiukkasten määrä kasvaa sitä mukaa, mitä pienempiä kokoluokkia voidaan sisällyttää analyyseihin. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella rannikkosedimenttien mikromuovimäärissä voi olla merkitseviä eroja näytteenottopaikkojen välillä. Maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen paljon mikromuovia havaittiin Porvoon edustan pohjasedimentistä (22 mikromuovihiukkasta / g sedimenttiä). Näytteenotto tulisi ulottaa pintaveden lisäksi myös syvempiin vesikerroksiin sekä sedimenttiin, jotta kuva mikromuovien määristä ja alueellisesta määrien vaihtelusta tarkentuisi. Euroopassa tehtyjen eri mikroroskaselvitysten tulokset poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Mikromuovien lähteitä on arvioitu käyttämällä apuna saatavilla olevia tietoja ihmisten kulutustottumuksista, tuotteiden tuotantoprosesseista, materiaalien kulumisesta ja materiaalivirroista. Menetelminä on käytetty haastatteluja ja julkaistujen tietojen koostamista. Arvioiden takana on erilaisia oletuksia ja laskentatapoja sekä mahdollisesti mallinnusta, mutta yleensä ei mittaustietoa, mistä johtuen arviot voivat poiketa paljonkin. Myös nyt käsillä olevassa RoskatPois!-hankkeen laatimassa Suomea koskevassa selvityksessä on keskitytty mikroroskien sijaan mikromuoveihin. Selvityksessä pyrittiin huomioimaan tärkeimmät sellaiset lähteet, joiden osuutta mikromuovikuormituksen aiheuttajina oli tutkittu myös muissa, etenkin Pohjoismaissa tehdyissä selvityksissä, ja joita on laajemmin pidetty merkittävinä (ks. kaavio mikromuovilähteistä alla). Tuloksia tarkastellessa on huomattava, että laskentaperiaatteella, tai esimerkiksi jollakin yksittäisellä kertoimella, voi olla suuri vaikutus arvion lopputulokseen. Lisäksi on muistettava, että tässä arviossa ei ole lainkaan huomioitu sellaista mikromuovia, joka pikkuhiljaa muodostuu ympäristössä jo valmiiksi olevasta muovijätteestä, koska käytössä ei ole tietoja tämän ”muovivaraston” määrästä.