Browsing by Subject "merkitys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 53
  • Martens, Jutta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pariisissa 13. marraskuuta 2015 tapahtui seitsemän terrori-iskun sarja, jossa uhriluku nousi 129 henkeen ja loukkaantuneita oli noin 352. Terrori-isku sai paljon mediahuomiota osakseen ja sen takana oli terroristijärjestö ISIS (The Islamic State of Iraq and Syria). Keskustelu eri sosiaalisen median kanavissa oli vilkasta iskujen jälkeen. Tämä Pro gradu –tutkielma keskittyy terrori-iskun jälkeiseen keskusteluun ja ihmisten ensireaktioihin Twitterissä. Koska aikaisempaa tutkimusta tämän tyyppisen kriisin ensireaktioista on hyvin rajallisesti, data, jota tässä tutkielmassa käsitellään, rajoittuu tviitteihin, jotka lähetettiin neljän päivän sisällä iskuista. Tutkimuksen tavoitteena oli mallintaa millaisia ensireaktioita ihmisillä oli Islamin nimeen tehtyjen terroristi-iskujen jälkeen, mitkä teemat tviiteissä nousivat esiin, mihin tarkoitukseen Twitteriä käytettiin ja minkälainen rooli uskonnolla oli ihmisten järkeistämisprosessissa (sense-making). Tämän tutkielman tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Data kerättiin Twitteristä Pulsar nimisellä työkalulla. Datan rajaamiseksi käytettiin aihetunnisteita #parisattack, #parisshooting ja #paristerror sekä ajallista ja kieleen liittyvää rajaamista. Tiedon analysoinnin metodina käytettiin sisältöanalyysia. Tutkimuksen perusteella, Twitteriä käytettiin laajasti Pariisin terrori-iskujen jälkeen ja tiedon jakamisen tarve korostui Twitterin ensireaktioissa. Muita syitä tviittaamiseen olivat mielipiteiden jakaminen tai hallitsevan tunteen ilmaiseminen. Uskonto esiintyi suhteellisen pienessä osassa tviittejä. Nämä löydökset tukevat aikaisempaa tutkimusta tiedon saamisen tärkeydestä alkuvaiheessa kriisitilanteen tapahduttua, ja siten selittää pientä uskontoa käsittelevien tviittien osuutta. Kun dataa tarkasteltiin vain uskontoaiheisten tviittien osalta, mielipiteiden osuus korostui. Suuri osa näistä tviiteistä pyrki edistämään rauhanomaista yhteisymmärrystä (concensus) pääviesteinään se, että Muslimeja, Islamia tai uskontoa ei ole syyttäminen terrori-iskuista. Toisaalta noin neljännes tviiteistä piti edellä mainittuja syyllisenä iskuihin ja pyrkivät aiheuttamaan vastakkainasettelua (confrontation). Nämä löydökset viittaavat siihen, että uskonto jakoi mielipiteitä ja siitä etsittiin syitä terrori-iskuihin. Tämän tutkimuksen mukaan uskonto oli osa ihmisten järkeistämisprosessia uskontoaiheisten tviittien pienestä lukumäärästä huolimatta.
  • Koivunen, Aya (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Leena Krohnin romaania Tainaron: Postia toisesta kaupungista japaniksi kääntämisen näkökulmasta: tarkastelun kohteena teoksen sanojen ja kielikuvien merkitysverkosto sekä minäkertoja. Tarkastelun tavoite on tuoda esiin suomenkielisten ilmausten merkityskirjon suhdetta kaunokirjallisuuden teoskokonaisuuteen: sitä, että suomen kieli on olennainen osa teosta, kuinka kieli itse kylvää tekstiä, ja miten kirjailijan sanavalinta ohjaa lukijan teostulkintaa. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, miten japanin kielen luonteesta johtuen käännökseen syntyy lisäsävyä. Merkitysverkoston tarkastelua varten tutkielmassa analysoidaan perusteellisesti romaanin kahta lukua: "Ehtooportti: Kahdeskymmenesviides kirje" ja "Kotini kotelokehto: Kahdeskymmeneskahdeksas kirje". Analysoimalla niissä esiintyvien sanojen, ilmauksien ja kielikuvien merkityksiä ja sivumerkityksiä ja vertaamalla niitä japaninkieliseen käännökseen tarkastellaan lähdetekstin ja käännöksen eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Tarkastelun tarkoituksena on osoittaa, miten hyvin käännös säilyttää lähdetekstin sisällön merkitysverkostoineen tai kuinka se menettää jotakin olennaista. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Mitä merkityksiä ja sivumerkityksiä Krohnin romaanin tietyt sanat ja kielikuvat sisältävät? 2) Minkälainen mielikuva niistä syntyy? 3) Pysyykö japaninkielisessä käännöksessä sanojen ja kielikuvien antama mielikuva merkityksine ja sivumerkityksineen samana vai muuttuuko se toisenlaiseksi? Analyysin jälkeen yhteenvedossa pohditaan lähdetekstin ja käännöksen välistä eroa ja samankaltaisuutta teoksen tulkinnan näkökulmasta. Japanin kielessä henkilöön viittaaminen, persoonapronomini, tyyli ja rekisteri mukautuvat sen mukaan, kuka puhuu kenelle missäkin tilanteessa. Japaninnoksen minäkertojan persoona ja suhde muihin henkilöhahmoihin tulevat esille kielellisen valinnan kautta. Tutkielmassa pohditaan minäkertojan japaniksi kääntämisen ongelmallisuutta. Tutkielmassa todetaan, että suomenkielisen romaanin minäkertoja ei ole nainen eikä mies, eikä välttämättä edes ihminen, vaan tietoisuuden perspektiivi, jonka kautta nähdään ja koetaan elettyä maailmaa. Suomen kielellä toteutettu neutraali subjekti ei voi toteutua japanin kielellä. Kielen luonteesta johtuen japaninnoksen minäkertoja paljastaa omalla kielellisellä valinnallaan itsestään enemmän, mikä johdattaa erilaisiin tulkintoihin kuin lähdeteksti. Persoonapronominien valinta ja minäkertojan minäkäsityksen esille tuominen kielellisen valinnan kautta tuovat lisäsävyä Krohnin teoksen japaninnokseen. Kieli pakottaa käännetyssä tekstissä tuomaan esille sellaisia asioita, jotka eivät ilmene lähdetekstissä. Tutkielma osoittaa, että kieli on erottamaton osa teoskokonaisuutta. Teos muuttuu toisenlaiseksi, kun se käännetään toiselle kielelle.
  • Henriksson, Mikko (Helsingfors universitet, 2012)
    Sosiologiassa tutkitaan sosiaalista toimintaa ja sen merkityksiä. Filosofiassa tapahtuneen lingvistisen käänteen jälkeisessä sosiologiassa kielikeskeiset lähestymistavat, kuten strukturalistinen semiotiikka, ovat saaneet suuren suosion vaikka sosiologia ei tieteenalana rajaa tutkimustaan vain kielen analysointiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ei-kielikeskeisten merkitysteorioiden sosiologista relevanssia käyttäen esimerkkinä kognitiivisen kielitieteen asiantuntijan George Lakoffin esittämää keholähtöistä merkitysteoriaa, sekä sen sovelluksia. Sovellukset ovat Lakoffin itsensä esittämiä analyysejä Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Analyysit perustuvat Lakoffin toisen polven kognitiotieteiden tutkimustuloksista kokoamille teorioille. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on seurata Hans Joasin ajatusta, jonka mukaan inhimillisen toiminnan yleisen luonteen selvittäminen on sosiologian keskeinen tehtävä. Toimintateoreettisena taustana on pragmatismin, sekä Daniel C. Dennettin näkemykset toiminnasta. Tarkastelun näkökulma on kuitenkin merkitysteoreettinen. Aluksi paikannetaan Max Weberin klassisesta sosiologian määritelmästä näkemys, jonka mukaan subjektiivinen merkityksenanto on sosiologisesti keskeinen, muttei ainoa tapa ymmärtää merkitys. Samassa yhteydessä tarkastellaan kriittisesti Weberiä kommentoivaa kirjallisuutta mitä tulee sosiaalisen toiminnan käsitteen yleisyyden ymmärtämiseen. Tutkielmassa käydään läpi Lakoffin esittämät keskeiset teoriat kuten hänen näkemyksensä metaforista ja ajattelun kategorioista, sekä niitä käyttävä analyysi Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Analyysi osoittautuu malliksi, jolla ei ole empiiristä konfirmaatiota. Poliittisen retoriikan analyysi tässä mallissa on hyvin pintapuolista. Lisäksi Lakoff ei eksplisiittisesti nosta esiin sosiaalisten konstruktioiden tasoa analyysissään vaikka käykin läpi poliittisten käsitteiden muotoutumista. Lakoffin esityksen sosiologisen relevanssin arvioinnissa keskitytäänkin Lakoffin esiin tuomiin kognitiotieteiden tutkimustuloksiin ja niiden perusteella rakentuvaan näkemykseen ei-kielikeskeisen merkityksen muodostumisesta. Lakoffin teoreettisia näkemyksiä tarkastellaan ensin suhteessa Bergerin ja Luckmannin sosiaaliseen konstruktionismiin. Tässä yhteydessä kritisoidaan sitä näkemystä, jonka mukaan konstruktionismin taustalla vaikuttavan fenomenologisen intentionaalisen tajunnan näkökulman mukaan tuominen sosiologiseen analyysiin laajentaisi merkityksen käsitettä. Tutkielmassa esitetään pragmatistisen, tietoista tajuntaa yleisemmän merkitysnäkemyksen sekä Dennettin näkemyksen intentionaalisuudesta laajentavan merkityksen käsitettä. Samassa yhteydessä todetaan Bergeriltä ja Luckmannilta löytyvän toimintaa korostava merkitysnäkemys. Lakoffin esittämää objektivistisen semantiikan kritiikkiä tarkastellessa nostetaan esiin Jaakko Hintikan näkemys semantiikan luonteesta. Hintikan esitystä taustoitetaan hänen näkemyksillään kielestä sekä valtavirrasta poikkeavasta tulkinnasta Ludwig Wittgensteinin filosofiasta. Lakoffin näkemystä kielen ja maailman välisestä suhteesta terävöitetään sosiologisessa mielessä käymällä läpi Hintikan esittämä uudelleentulkinta havaintojen teoriapitoisuus -teesistä. Lopuksi todetaan Lakoffin poliittisen kulttuurin analyysin puutteet, kysytään olisiko sosiologiassa syytä tarkastella merkityksiä enemmän toimintalähtöisesti etenkin kun Weberin sekä Bergerin ja Luckmannin sosiologisesti keskeiset tekstit antavat tähän mahdollisuuden. Lisäksi tuodaan esiin Lakoffin esittämiä sosiologisesti keskeisiä huomioita ajattelun kategorioista ja mielen kehollisuudesta. Jotta huomiot eivät jäisi irrallisiksi, ne kytketään osaksi Joasin projektia inhimillisen toiminnan yleisen luonteen ymmärtämiseksi. Aiemmin mainitut teoreettiset tarkastelut huomioiden todetaan keholähtöisten merkitysten syntyvän nimenomaan sosiaalisen toiminnan puitteissa. Näin syntyvät merkitykset tulevat sittemmin määritellyiksi kielenkäytön tavoilla, jolloin on kyse jo uusista merkityksistä.
  • Mynttinen, Emili (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tavarakulutuksen monipuolistumisen rinnalla sen yhteiskunnallinen ja yksilöllinen merkitys on kasvanut. Tutkielmassa tarkastelen merkityksiä, joita ikääntyneet kuluttajat liittävät omistamiseen ja omistamiinsa tavaroihin. Tutkin myös, miten suhde tavaraan tulee esiin heidän omistamisen kokemuksissaan. Omistamisen merkityksiä ja niiden muuttumista sekä henkilökohtaisen tavarasuhteen kehittymistä analysoin sosio-kulttuurisesta näkökulmasta. Tavoitteeni on tutkia ikääntyneitä kuluttajia, jotka ovat kokeneet elämänsä aikana suomalaisen kulutusyhteiskunnan murroksen ja kehityksen. Tutkimuksessani käytän laadullista tutkimusotetta. Keräsin tutkimusaineiston kesän ja syksyn aikana vuonna 2020 kirjoituskutsuna, jonka lähetin kirjoitusseuroille eri puolille maata. Kutsussa pyysin yli 55-vuotiaita kirjoittajia kertomaan omistamiseen liittämistään merkityksistä ja niissä tapahtuneista muutoksista elämän aikana. Tutkimusaineistoni koostuu 18 kirjoitelmasta, jotka ovat 58–84-vuotiaiden kuluttajien tuottamia. Aineiston erittelyyn ja tulkintaan olen soveltanut lähiluvun menetelmää. Analysoinnin apuna käytin aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta, joka tarkastelee kulutukseen liittyviä kulttuurisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä yksilön tavarasuhteen syntymistä ja kehittymistä. Kuluttajakertomuksissa ikääntyneet kuvaavat omistamisen merkityksiä järkevyyden, nautinnollisuuden ja luopumisen kautta. Järkeväksi koettua omistamista kuvaillaan kahdella tavalla: talonpoikaisena säästäväisyytenä ja vaatimattomuutena sekä keskiluokkaisena suunnitelmallisuutena ja kohtuullisuutena. Kirjoittajien kertomuksissa omistamisen nautinnollisuus tulee ilmi kiertoilmausten kautta ja sitä pyritään myös selittelemään ja perustelemaan. Ikääntyneiden omistamissa tärkeissä tavaroissa korostuvat toiminnallisten ominaisuuksien sijaan niiden kantamat symboliset arvot, kuten muistot kirjoittajan henkilöhistoriaan liittyvistä ihmisistä ja tapahtumista. Iäkkäimmillä kirjoittajilla omistamiseen liitetyt merkitykset vaikuttavat heikkenevän ajan mittaan tuoden jopa tavaroista luopumisen ajankohtaiseksi vaihtoehdoksi.
  • Laakso, Janne (Helsingin yliopisto, 2015)
    Suomi on maailman soisin maa, jonka pinta-alasta kolmasosa on joko suota tai turvemaata. Suot ja turvealueet ovat tärkeä osa maamme luontoa ja sen monimuotoisuutta. Tämän vuoksi on tärkeätä tutkia soiden ja turvemaiden järkevää ja kestävää käyttöä sekä kansantaloudellisia vaikutuksia. Tässä pro gradu-tutkielmassa pyritään vastaan kahteen kysymykseen. Mikä rooli energiaturpeella on Suomalaisessa yhteiskunnassa ja kuinka energiaturpeen hinta muodostuu? Lukijalle pyritään antamaan kuva turvetuotannon moninaisista hyödyistä ja haitoista. Tutkielmassa aihetta lähestytään kansantaloudellisesta näkökulmasta ja pääpainotus on energiaturpeessa. Energiaturpeesta on kirjoitettu paljon, mutta taloustieteellinen näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Akateemisissa tutkimuksissa pääpaino on ympäristöasioissa ja turpeen tuotannosta ja käytöstä aiheutuvissa ympäristöhaitoissa. Taloudellisia näkökulmia esiintyy eri tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän instituutioiden julkaisuissa. Turpeen tuotannolla ja käytöllä on Suomessa pitkä historia. Energiaturpeen ympärille on kehittynyt merkittävä teollisuus, jolla on suurta yhteiskunnallista painoarvoa. Energiaturpeella on poikkeuksellinen rooli Suomalaisessa energiantuotannossa, jossa sen osuus primäärienergian kulutuksesta on noin 5 – 8 prosenttia. Energiaturpeella onkin tuotettu Suomessa noin 19 – 29 terawattituntia energiaa vuosittain 2000-luvulla. Toimialan arvioitiin vuonna 2009 tuottavan Suomen kansantalouteen noin 440 miljoonan euron kokonaisnettovaikutuksen. Turpeen tuotanto ja käyttö työllistää suoraan tai epäsuoraan yhteensä 12350 henkilötyövuotta. Nämä työpaikat syntyvät usein alueille, joissa vaihtoehtoisen työn saaminen olisi hankalaa. Energiaturpeen tuotantoa ja käyttöä on perusteltu sen kotimaisuudella, huoltovarmuudella ja aluepoliittisilla tekijöillä. Energiaturpeen hinta on viime vuosikymmeninä ollut tasainen ja kilpailukykyinen. Jyrsinturpeen hinta käyttöpaikalla on vaihdellut 8 – 14 €/MWh välillä vuosina 2000–2013. Palaturpeen hinta on vuorostaan vaihdellut noin 9 – 22 €/MWh välillä. Energiaturpeen kustannuksiin vaikuttavat monet tekijät ja jokainen tuotantoalue on yksilöllinen. Toisaalta aiheesta tehdyt tutkimukset eivät pysty antamaan energiaturpeen hinnanmuodostumiseen tarkkaa vastausta, mutta verrattaessa tuotantokustannuksia ja hintoja voidaan olettaa alan olevan kannattavaa toimintaa. Yhteiskunnan kannalta energiaturpeen tutkiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi hedelmällistä. Tämä antaisi perusteluita ja näkökulmia nykyiseen turvekeskusteluun.
  • Kokkonen, Tuija (2017)
    Acta Scenica
    Mikä on esitystaiteen merkitys, ja mitkä ovat sen mahdollisuudet ekokriisien aikakaudella? Mitä merkitsee esitykselle ja subjektiviteetille, jos laajennamme esityksen toimijuuden ja sosiaalisen alueen ihmisen ulkopuolelle? Väitöstutkimuksessaan Tuija Kokkonen tutkii suhdettamme ei-inhimilliseen esitystapahtumassa. Vajavainen kykymme ymmärtää toimintamme ajallisia seurauksia on synnyttänyt uuden aikakauden, jossa ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolla vertautuvat geologiseen voimaan. Kokkonen tutkii, miten esityksessä voi laajentaa aikaperspektiiviä ja keston kokemusta ei-inhimillisten toimijoiden ja niiden kestojen kautta. Väitöstutkimuksen perusta on esityssarja Muistioita ajasta - esityksiä ei-ihmisten kanssa ja ei-ihmisille (2006–), jossa Kokkonen on työskennellyt eläinten, kasvien ja sään kanssa kehittäen lajienvälisen esityksen käytäntöä ja teoriaa. Kokkonen esittää ajatuksen (ihmisten) heikosta toiminnasta, joka mahdollistaa ei-ihmisten toimijuuden ja määrittää uudelleen esityksen tekijyyden, esittäjyyden ja katsojuuden. Esitys käsitetään lajienvälisenä kokoontumisena, jossa heikkojen toimijoiden ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssakäyminen sekä vieraanvaraisuuden etiikka mahdollistavat uudenlaisen poliksen synnyn.
  • Pakkala, Juha (2007)
  • Gerkman, Nina (2004)
    Tutkielman aiheena on Euroopan teemat sanomalehtien pääkirjoituksissa. Tutkielman tarkoituksena on etsiä ja löytää Eurooppaan liittyviä yhteisiä merkityksiä kymmenen länsieurooppalaisen valtalehden pääkirjoituksista Euroopan unionissa tapahtuvien muutosten kynnyksellä. Pääkirjoituksista erotellaan varsinaiseksi tutkimusaineistoksi tekstit, jotka käsittelevät sisällöllisesti Eurooppaa tai Euroopan unionia. Tutkielmassa pyritään vastaamaan sisällönanalyysin avulla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisia merkityksiä Eurooppaan ja EU:hun sanomalehtien pääkirjoitusteksteissä liitetään? Miltä Eurooppa näyttää, eli miten se on representoitu? Mitä yhteisiä sisältöteemoja Eurooppa-aiheisista pääkirjoituksista rakentuu? Aineiston kymmenen sanomalehteä ovat suomalaiset Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat, ruotsalaiset Dagens Nyheter ja Svenska Dagbladet, brittiläiset The Guardian ja The Times, saksalaiset Frankfurter Allgemeine Zeitung ja Süddeutsche Zeitung, ranskalainen Le Monde sekä espanjalainen El País. Tekstiaineistona on kaksi viikon pituista ajanjaksoa, ja aineisto on alkuperäisellä kielellä julkaistussa muodossa. Tutkimusaineisto on koottu sanomalehdistä juuri ennen Euroopan unionin yhdentymis- ja laajentumisharppauksia, jolloin voidaan olettaa, että keskustelu Euroopasta kiihtyy. Ensimmäinen aineistoviikko 1.–7.12.2003 sijoittuu ajanjaksolle ennen EU:n jäsenvaltioiden hallitusten välistä konferenssia, jossa oli määrä sopia tulevasta Euroopan perustuslaista joulukuussa 2003. Toinen aineistoviikko 26.4.–2.5.2004 koostuu kirjoituksista, jotka reunustivat kymmenen uuden jäsenmaan liittymistä Euroopan unioniin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kulttuurintutkimus, joka on erikoistunut merkitysten kartoittamiseen. Lisäksi tutkielmassa rakennetaan analyysin taustaksi historiallinen katsaus Euroopan ideaan. Euroopan idea on perinteisesti rakennettu rajojen ja Toisten avulla. Eurooppaa on kautta aikojen määrittänyt myös maanosan jakautumisen ja yhdentymisen idea. Tutkielman päälähteinä ovat kulttuurintutkimuksen osalta erityisesti Stuart Hallin, James W. Careyn ja Douglas Kellnerin kirjoitukset. Euroopan idean erittely pohjautuu varsinkin Heikki Mikkelin, Anthony Pagdenin sekä Tapio Raunion ja Teija Tiilikaisen esityksiin. Lisäksi Euroopan konstruktiossa on käytetty apuna muun muassa Zygmunt Baumanin, Benedict Andersonin ja Eric Hobsbawmin ajatuksia. Aiemmin eri maiden Eurooppa-aiheisia tekstejä ovat vertailleet Yasemin Nuhoglu Soysal ja Marianne van de Steeg, joiden tutkimusten tulokset käydään tutkielmassa läpi. Tutkielman päätuloksena on, että aineiston eurooppalaisten valtalehtien pääkirjoitusten Eurooppa-aiheisissa teksteissä toistuu viisi yhteistä sisältöteemaa: Eurooppa vertailukohteena, EU-maiden oman edun tavoittelu, Euroopan Toiset, Euroopan yhdentyminen ja Eurooppa-kritiikki. Sanomalehtien pääkirjoituksissa on siten EU-muutosten aikoina liitetty Euroopan käsitteeseen yhteisiä merkityksiä yli valtioiden rajojen.
  • Tarmann, Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Työpaikan huonot ihmissuhteet voivat Japanin terveys-, työ- ja hyvinvointiministeriön mukaan johtaa työntekijöiden itsemurhiin. Tutkimusten mukaan nuoret japanilaiset toivovat ja arvostavat hyviä ihmissuhteita. Tutkimusta työpaikan ihmissuhteista japanilaisessa kontekstissa on tehty vain vähän ja siksi se on tärkeää. Tutkielmassa tarkastelen japanilaisten työntekijöiden käsityksiä pääasiallisesti työpaikan horisontaalisista ihmissuhteista. Tutkielman tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, millaisia diskursseja löytyy puhuttaessa työpaikan ihmissuhteista. Toissijaisesti tarkastelen sitä, mitä funktioita näillä diskursseilla on ja millainen kokonaiskuva ihmissuhteista syntyy japanilaisen työmaailman kontekstissa. Perehdyn tutkimuskysymyksiin keväällä 2018 Japanissa keräämäni aineiston pohjalta. Aineisto koostuu 20 japanilaisen työntekijän haastattelusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu työyhteisöön liittyvän kirjallisuuden ja Japanin työelämän kontekstin pohjalta. Paneudun tutkimusongelmaan diskurssianalyyttisin keinoin. Haastateltavien puheesta nousee esiin neljä diskurssia. Ne käsittelevät työpaikan ihmissuhteiden määrittäviä tekijöitä, merkitystä, hierarkkisuutta ja keinoja, joilla ihmissuhteita yritetään kehittää. Tutkimukseen osallistujat kokevat merkitykselliseksi myös kommunikaation roolin ihmissuhteissa. Havaitsemillani diskursseilla on erilaisia funktioita: ne konstruoivat, ylläpitävät, muuntavat ja purkavat työpaikan ihmissuhteita ja hierarkiaa. Diskurssit myös kuvaavat työyhteisöä, luovat käsitystä sosiaalisista suhteista ja viestivät työpaikan ihmissuhteista. Kokonaiskuva työpaikan ihmissuhteista on hyvä, koska enemmistö haastatelluista kokee ihmissuhteiden olevan hyvät tai neutraalit. Tutkimukseen osallistuneet tiedostavat ihmissuhteiden ongelmallisuuden ja niiden tärkeyden. Tutkielman perusteella voidaan lisäksi sanoa, että japanilainen työelämä on murroksessa. Selkeimmin tämä näkyy siinä, että nuoret tutkimukseen osallistujat purkavat puheessaan hierarkiaa. Murros ilmenee myös yritysten toimintatapojen muutoksena.
  • Miettinen, Virpi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.
  • Jamnes, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimukseni tehtävänä on tarkastella itsemurhayritykseen johtaneita tekijöitä ja elämässä eteenpäin pääsemistä itsemurhayrityksen jälkeen. Selvitän millaiset asiat ovat olleet itsemurhayrityksen taustalla ja miten itsemurhaa yrittäneet ovat päässeet elämässään eteenpäin. Näitä molempia aiheita tarkastelen myös hengellisyyden näkökulmasta. Tarkasteluni keskiössä ovat ihmisten kokemukset ja heidän erilaisille asioille antamansa merkitykset. Teoreettisena taustana käytän kahta selviytymisteoriaa: Richard Lazaruksen ja Susan Folkmanin teoriaa psyykkisen stressin hallinnasta sekä Kenneth Pargamentin teoriaa uskonnon merkityksestä selviytymisessä. Laadullisen tutkimukseni aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta ja seitsemästä kirjeestä eli viidentoista itsemurhaa yrittäneen ihmisen kokemuksista. Tutkimukseen osallistuneista naisia on yhdeksän ja miehiä kuusi. Osallistuneet ovat taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä ja asuvat eri puolilla Suomea, iältään he ovat 20–74 -vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sen avulla itsemurhayrityksen taustalta erottui prosessi, joka koostuu akuuteista tekijöistä ja taustatekijöistä. Elämässä eteenpäin pääsemisestä hahmottui niin ikään prosessi. Se koostuu merkittävimmäksi koetusta avusta, tukevasta avusta, eteenpäin pääsemisessä koetuista vaikeuksista ja jo tapahtunutta eteenpäin pääsyä ylläpitävistä tekijöistä. Itsemurhaa yrittäneet toivat myös esille asioita, jotka olisivat voineet auttaa heitä vielä kokemaansa paremmin. Monet itsemurhayrityksen taustalla olleet asiat ja elämässä eteenpäin pääsemistä auttaneet tekijät ovat luokitukseltaan samoja. Yleisimmiksi osoittautuivat sisäiset kokemukset ja sosiaaliset suhteet. Hengellisyys esiintyi niin itsemurhayrityksen taustatekijöissä kuin elämässä eteenpäin pääsemisessä. Elämässä eteenpäin pääseminen itsemurhayrityksen jälkeen näyttää linkittyvän vahvasti siihen, että elämässä olleet muut vaikeudet poistuvat ja elämään tulee positiivisia kokemuksia. Itsemurhayritys itsessään voi jäädä melko vähälle käsittelylle. Tutkimukseni ei pyri tilastolliseen yleistettävyyteen, mutta se lisää ymmärrystä itsemurhayritysten taustalla olevista asioista, elämässä eteenpäin pääsemisestä yrityksen jälkeen sekä hengellisyyden merkityksestä näissä molemmissa.
  • Liinaharja, Inkeri (Helsingfors universitet, 2014)
    Objectives. Regardless of the era, people have been always celebrating different occasions. Celebration has signified the division of continuously flowing time into ordinary and sacred. At the same time, continual reminiscent rituals have answered the humane need to feel control over life and foresee future. The celebration has also strengthened the social cohesion between the individuals who take part in it. Christmas is a celebration that intensely influences the whole society time and again. Even though Christmas seems to have stayed unchanged throughout the centuries, closer analysis reveals that there can be seen different layers from different parts of history. It contains elements from pre-Christian times, medieval peasant traditions, and 1900th century familial. There is substantial amount of literary about Christmas but very little recent academic research on this subject. The purpose of this study is to examine how Christmas is celebrated in contemporary families and what kind of meanings are connected to it. Through these meanings, it can be understood why Christmas is celebrated. Methods. The research material for this study was collected with essays. Before the essay itself, there was a small priming quantitative part. Parents who had at least one child of primary school age acted as informant. In this study, the methods of content analysis were applied. After this, the synthesis on which all the conclusions are based was formed. Results and conclusions. The preparations for Christmas and Christmas Eve itself form the structured part of Christmas. This part moves forward as chronological and predictable chain of events. In the descriptions of Christmas Eve, same elements are repeated nearly in the same order. From these descriptions, a story which connects all the writings can be formed. This kind of story can also be called narrative. After this programmed part, the form of the celebration turns into casual and there is time for those things which are experienced as the most paramount meaning of Christmas – resting and being together with the closed ones. From the descriptions of Christmas, all the functions of celebration can be found. It divided time, strengthened the bonds towards own community, and its repetitive pattern provided safety. From this point of view, it is not surprising that Christmas has maintained its vitality regardless of societal situation.
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Keskitalo, Helena (Helsingfors universitet, 1998)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vankilassa käsityötä opiskelevien, harrastavien ja vankityönä käsityötä tekevien vankien tähän elämän tilanteeseen liittyviä käsityötoimintaan osallistumisen kokemuksia ja heidän käsityölle antamia merkityksiä. Tutkimukselle asetettiin kolme tehtävää. Tutkimuksen ensimmäisenä tehtävänä oli kartoittaa mitä käsityötoimintaa Hämeen lääninvankilassa järjestetään. Toisena tehtävänä oli selvittää millaisia kokemuksia Hämeen lääninvankilan tutkinta- ja vankeusvangeilla on käsityötoimintaan osallistumisesta vankilassa oloaikana. Kolmantena tehtävänä oli selvittää millaiseksi vanki kokee käsityön merkityksen itselleen vankilassa oloaikana. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa Hämeen lääninvankilan vankia 13-14.10.1997. Neljä heistä oli tutkintavankia ja neljä vankeusvankia. Kaikki haastateltavat olivat miehiä. Haastatteluja varten haettiin tutkimuslupa Oikeusministeriön Vankeinhoito-osastolta. Haastattelut olivat puolistrukturoituja. Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytettiin Grounded Theory -menetelmää. Tutkimus osoitti, että Hämeen lääninvankilassa järjestetään käsityötoimintaa tutkinta- ja vankeusvangeille vankityönä, harrastuksiin, ammatilliseen koulutukseen ja kurssitoimintaan liittyen. Vankien haastattelujen mukaan käsityön tekemisessä ovat mielekkäitä asiat, jotka liittyvät tekemiseen, oppimiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ei mielekkäinä asioina käsityön tekemisessä pidettiin motivaatioon, oppimiseen ja aikaan sisältyviä asioita. Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että tutkinta- ja vankeusvankien käsityön merkitykset kohdistuvat tekemiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, vaihteluun, mielialaan vaikuttaviin asioihin, oppimiseen,osaamiseen, ajan käyttöön, taloudeliseen hyötyyn ja fyysisen ympäristönmuutoksiin. Tutkielmassa esitellään vankien kokemuksia ja mielipiteitä käsityötoimintaan osallistumisesta vankilassaoloaikana. Näitä kokemuksia voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun suunnitellaan ja kehitetään vangeille järjestettävää käsityötoimintaa.
  • Viljakainen, Miia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Vilho Lammen (1898–1936) tuotantoa osana 1920–1930-luvun suomalaista kuvataidekenttää. Tutkielma rajaa tarkasteltaviksi teoksiksi Lammen lapsiaiheiset maalaukset. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta osasta, jossa keskitytään Suomen sotien väliseen kuvataiteeseen ja yhteiskuntaan, tyylihistoriaan sekä intertekstuaalisuuteen, että käytännön osasta, jossa Lammen lapsiaiheiset teokset luetteloitiin ja syvennyttiin niiden merkityksiin ja uusiin tulkintoihin, jota teoksista voidaan tehdä. Lammen tuotannon kokonaismääräksi arvioidusta noin 650 teoksesta löydettiin noin 100 lapsiaiheista maalausta. Merkitysten ja kontekstin ymmärtämiseksi tutustuttiin Lammen saamaan näyttelykritiikkiin suomalaisissa sanomalehdissä sekä Lammen elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen aina vuoteen 2020 saakka. Taidehistorian tyylihistoria muodostaa teoreettisen viitekehyksen, jota vasten Lammen teoksia peilataan. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kriittisesti Lammen sijoittumista aikansa kuvataiteeseen liitettyihin tyylisuuntauksiin. Lampi nähdään aktiivisena ja yhteiskunnallisena hahmona, mikä näyttäytyy hänen tuotannossaan. Tyylillisesti Lammen teokset nähdään osana oman aikakauden kuvataidetta. Kuitenkin Lampi nähdään omaa tyyliään etsivänä ja toteuttavana taiteilijana. Lammen maalauksia ja hänen tyyliään verrattiin aikanaan muun muassa Paul Cézannen (1839–1906), Vincent van Goghin (1853–1890), Alvar Cawénin (1886–1935) ja Tyko Sallisen (1879–1955) tuotantoon, kunnes 1920–1930-lukujen vaihteessa hän irrottautui aikaisemmasta tyylistään suurikokoisten ja jopa aggressiivisten (miehiä kuvaavien) töidensä kautta. Vuoden 1931 Pariisin-matkan jälkeen hänen kuvaustapansa muuttui jälleen. Se rauhoittui ja siirtyi lähemmäksi uusasiallista ilmaisua. Intertekstuaalisuuden soveltaminen taiteen ja erityisesti maalausten katsomiseen muodostaa tutkielmassa kehyksen, jonka kautta etsitään uusia merkityksiä Lammen teoksille. Intertekstuaalinen kuvan katsominen nostaa esiin Lammen lapsiaiheisten teosten surumielisyyden ja salaperäisyyden. Niissä risteää itsensä paljastamisen ja mysteerin säilyttämisen ja sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin merkityskentät, joita vasten lapsiaiheisia teoksia tarkastellaan. Kasvu ihmisenä ja taiteilijana limittyy kokonaisuudeksi, joka näyttäytyy sekä muutaman taidehistorian merkkiteosten että hänen omien teostensa tarkastelussa rinnakkain. Lammen lapsessa näkyy alakulo, alistuminen, antautuminen sekä päättäväisyys, voima ja luova, kiihkeä elämänhalu. Lammen elinaikanaan saamassa taidekritiikissä ei juurikaan lapsiaiheisia teoksia arvioitu. Yleisesti kritiikki korosti Lammen tietynlaista poikkeavuutta taiteilijana ja erilaisuutta. Kuolemansa jälkeen myös Lammen lapsiaiheiset teokset saivat uudenlaista huomiota. Kirjoittelussa korostui maalausten psykologisoiva selitys Lammen ennenaikaiseen ja oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan. Lapsiaiheiset teokset yhdistettiin jo tuolloin Lammen taiteilijapersoonaan ja sen ilmenemiseen teoksissa. Tutkielma etenee rakenteellisesti menemällä yhä syvemmälle ja katsoo teoksia yhä yksityiskohtaisemmin. Se tiivistyy Lammen lapsiaiheisten teosten käsikuvauksen tarkasteluun. Lähtökohtana pidetään Lammen Omakuva (1934) ja Tytön muotokuva (1934) -nimisiä teoksia. Teokset paljastavat Lammen oman käden näyttäytyvän suuressa osassa hänen lapsiaiheisia töitään. Sen kautta Lammen taiteilijuus ja ihmis(en) kuva paljastuu katsojalle. Elämän ja teoksissa nähtävien eleiden kaksijakoisuus on ilmeinen. Lapsiaiheisten teosten yleisilme kautta koko tuotannon on näennäisen ilmeettömyyden sävyttämä, mutta juuri tuo pinnallinen ilmeettömyys korostaa syvemmän tarkastelun kautta nousevaa jopa räjähtävän voimakasta ääntä ja elämäntuntoa.
  • Kuisma, Hanna (Helsingfors universitet, 2011)
    Kaikkialla maailmassa aseelliset konfliktit luovat yhä edelleen uusia lapsiuhreja. Suomen viime sodat ovat yksi esimerkki näistä. Uusien tutkijasukupolvien nousun myötä toisesta maailmansodasta tuli tutkimuksellisesti riittävän etäinen vasta 1990-luvulla. Sotilaiden, lottien ja kotirintaman naisten sodan rinnalle tuli sota lapsen näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eläkeikäisen evakko- ja sotalapsen haastattelusta, jotka on saatu Evakkolapset ry:n kautta. Työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä lapsen sotakokemuksesta ja sodan monitasoisista ja pitkäkestoisista vaikutuksista lapsen elämään. Tutkielman tieteenteoreettinen pohja on fenomenologisessa psykologiassa. Lapsen kokemuksen fenomenologista tutkimusta ei ole vielä juuri tehty. Tavoitteena on ensin yksilötasolla kolmen haastateltavan lapsuuden sotakokemuksen mahdollisimman rikas kuvaaminen ja toiseksi sosiaalisella tasolla niiden mahdollisten jaettujen kokemusten löytäminen, jotka ovat yhteisiä näille kolmelle ja oletettavasti myös yleisemmin evakko- ja sotalasten keskuudessa. Kolmanneksi, näistä johtaen yhteenvedossa ja diskussiossa pyritään luomaan yhteiskunnallisella tasolla suuntaviivoja näiden kokemusten yleisempään soveltamiseen pakolais- ja maahanmuuttajatyössä. Kokemuksen jaettavuuden ja yleistämisen tunnustaminen on sosiaalipsykologiaa. Työssä luotu yhdistelmämetodi, fenomenologiapainotteinen IPA, auttaa tämän hahmottamisessa. Yhdistelmämetodi on syntynyt kahta eri fenomenologisen psykologian tutkimussuuntausta ja menetelmää vertaillen. Nämä ovat fenomenologinen ja hermeneuttinen Tulkitseva fenomenologinen analyysi eli Interpretative Phenomenological Analysis (IPA) (Smith, Flowers & Larkin, 2009) ja Amedeo Giorgin (mm. 1985) fenomenologinen menetelmä, jota Suomessa on eniten soveltanut Juha Perttula (2005). Tätä menetelmää kutsutaan siksi Perttulan ja Giorgin fenomenologiseksi menetelmäksi. Haastateltavan aidon kokemuksen esiin saaminen vaatii tutkijalta fenomenologisen metodin noudattamista sekä merkityksien ymmärtämistä, kuvausta ja tulkintaa. Työn ensimmäinen tavoite on saavutettu kolmen haastateltavan oman lapsuuden sota-ajan teemoitetulla kuvauksella. Tulosten yhteenvedossa tulee esiin, että näiden kolmen kokemuksilla on sosiaalista kaikupohjaa muissa suomalaisissa sota- ja evakkolapsissa ja myös laajemmin eurooppalaisen lapsen sodassa. Kaikkien haastateltavien mielestä kokemus lapsuuden sodasta on jättänyt syviä jälkiä ja sitä usein halutaan jakaa, jotta sen kanssa selviytyy. Ajatus näiden tulosten soveltamiskelpoisuudesta pakolaistyöhön jää tässä työssä vain idean tasolle, mutta sellaisia viitteitä tulokset vahvasti antavat.
  • Finne, Aki (2008)
    Tutkimus keskittyy Lauri Rauhalan tajunnan struktuurin analyysiin, eksistentiaalis-fenomenologisen tieteenfilosofian näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selventää, kuinka relevantteja käytetyt käsitteet ovat tutkittavan ongelman luonteen kannalta. Tavoitteena on saada selville tutkittavassa ilmiössä vaikuttavat perustekijät ja niiden keskinäinen vuorovaikutus.Tarkastelun keskiössä on merkityksen ongelma. Rauhalan tapa lähestyä merkityksen ongelmaa tapahtuu useimmiten psyykkisten häiriöiden, psykoterapian ja psykosomatiikan näkökulmista katsoen. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkielma jakautuu kolmeen laajaan kokonaisuuteen. Lähtökohtana on reaaliontologinen ihmiskäsitys, jota fundamentaaliontologian avulla täydentäen päästään eksistentiaalis-fenomenologiseen ihmiskäsitykseen. Syntynyttä ihmiskäsitystä Rauhala kutsuu monopluralistiseksi ihmiskäsitykseksi. Rauhala esittää, että holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisen ontologinen perusmuotoisuus voidaan esittää kolmessa erilaisessa olemassaolon muodossa: tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus. Ontologinen analyysi ja ihmiskäsitys muodostavat koko tutkimuksen perustan. Rauhalan ihmiskäsityksen muotoutumiseen on erityisesti vaikuttanut Max Scheler sekä Nicolai Hartmann. Tämän jälkee luodaan lyhyt katsaus tajunnan tutkimuksen nykytilanteeseen sekä selvitetään, miten tajuinen/ tajuton ja tietoinen/ tiedostamaton eroavat toisistaan. Rauhalan mukaan käsitteisiin liittyy epäselvyytä jota on syytä selventää. Analyysit rakentuvat lähinnä Carl Jungin ja Eino Kailan suorittamien erotteluiden pohjalta. Toisen osan muodostaa Edmund Husserlin tajunnan konstituution analyysi sekä Martin Heideggerin fundamentaaliontologia. Konstituutioanalyysin tavoitteena on osoittaa, millaisten rakenne-ehtojen varassa tajunta on empiirisesti todettavana ja psykologisesti kuvattavana mahdollinen. Rauhalan käsitys tajunnan rakenteesta muodostuu kokonaisuudessaan Edmund Husserlin tajunnan konstituutioanalyysin pohjalta. Rauhalan mukaan ainut oikea tapa paljastaa tietoisuuden erikoisrakenne on lähestyä sitä niiden toimintojen kautta, joita tietoisuus suorittaa. Tämä ei kuitenkaan yksistään riitä, koska siinä ei tarkastella, mitä on se maailmasta tarjoutuva asiasisältö, josta merkityssuhteet ovat. Tämän selventämiseksi tarvitaan Martin Heideggerin olemisen analyysia, eli fundamentaaliontologiaa. Rauhalan olemassaolon analyysi rakentuu kokonaisuudessan Heideggerin Dasein analyysin pohjalle. Osa Rauhalan tulkinnoista ei edusta valtavirtaa — josta hän kuitenkin on tietoinen.Tämän jälkeen tarkastellaan merkityksen ongelmaa situationaalisen säätöpiirin valossa. Situationaalisen säätöpiirin analyysissa koordinoituvat yhteen hermeneuttisen tieteenfilosofian molemmat päämetodit. Mallin tarkoituksena on osoittaa, että ihminen on kokonaisuus, joka koostuus toisiinsa palautumattomista osista — silti ihminen on ykseys. Mallin keskeinen idea rakentuu ajallisuuden huomioon ottamiseen. Tämä oli myös keskeinen teema Husserlilla, Heideggerilla sekä myöhemmin Gadamerilla. Aivan lopuksi pohditaan, mitä seuraa, kun merkitykset määritellään ideaalisiksi entiteeteiksi, sekä arvioidaan Rauhalan ihmiskäsityksen merkitystä ihmistutkimukselle. Rauhalan yksi keskeisimmistä haasteista on neurotieteellisen ja kausaalisen ajattelun virheelliseksi osoittaminen merkitysten tutkimuksessa. Rauhalan oma ratkaisu psykofyysiseen ongelmaan ei kuitenkaan ole kovin onnistunut. Hänen oma näkemyksensä edustaa niin sanottua ominaisuusdualismia. Rauhalan tärkein panos ihmistutkimukselle on ollut vaatimus tutkimuskohteen perusolemuksen analyysista ja tutkimusmenetelmien valitsemisesta sen perusteella, minkälainen tutkimuskohde on luonteeltaan.