The aim of this research is to examine the position of the personal assistant system in Finnish disability policy. Since 1988, the Services and Assistance for the Disabled Act has made it possible to have financial support in order to hire the personal assistant. The aim of the support is to add the possibilities of disabled people to live at home. In 2006, 4548 persons were within the range of personal assistant system. The number is less than half of the potential customers, when about 10 000 persons have been estimated to have the need to personal assistant. The research is a qualitative case study research of two decades. The research has three parts: the literary part, the interviews and the results. In the literary part, I review different models and ideologies of disability. I describe the development of the social model of disability both at the national and the international level. The roots of Independent Living ideology are searched in Finnish social policy. The first time the discussion concerning personal assistants appeared in Finnish disability politics was at the end of the 1970s. I also make comparisons between the Nordic countries: similar Nordic forms of assistant systems cannot be found. In Sweden, the assistant system has been developed on the basis of strong rights, which can be seen in the scope of the recipients and the financial resources. Altogether, I interviewed 65 persons in 11 focus groups. Those interviewed were severely physically disabled or mental health service users, social workers and workers with experience of open mental care. The interviews made up 337 written pages. In the analysis I used so called framework method (NatCen). The research questions were specific to the structure of the components of the legislation. The assistant system is based on the consideration of the municipality and its budgetary resources. The legal situation is therefore weak. The request to act as the employer of an assistant is also a structural feature of the Act. As result of the research can be found that so far in spite of the legislation the personal assistant system is not meeting the needs of disabled people. The physically disabled people demanded to get the assistant system within the range of so-called subjective rights. The opinion means strong rights according to personal needs. The opinion underlines the political model of disability. The opinions of the municipal social workers were reserved. They stated that the assistant system ought to be changed first on the basis of centralized financial state support. One group of mental health service users had good experiences from workers in a day centre. The workers had helped them to relate to their own environment. The physically disabled underlined their role as employer to guarantee their self-determination. The mental health service users ought to have alternatives in the role of employer in order to get similar possibilities for the help they need. Assistant work with them can be compared to the work of a coach. The work together contributes to the rehabilitation ideology. The Independent Living ideology underlines working on those functions that the disabled person cannot do him-or herself. These different ideologies have to be taken into consideration when organizing the assistant system.

Tutkielma tarkastelee sosiaalisen hyvinvoinnin merkitystä ja sen vaihtelua kahden eri-ikäisen mielenterveyskuntoutuja-ryhmän kertomina ja kokemina. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä mielenterveyskuntoutujan sosiaalinen hyvinvointi rakentuu, miten sosiaalinen hyvinvointi määrittyy/ merkityksellistyy eri-ikäisillä mielenterveyskuntoutujilla sekä tuetaanko yhteiskunnassa mielenterveyskuntoutujien ihmisarvoa ja täysivertaista yhteiskunnan jäsenyyttä. Aikuiset mielenterveyskuntoutujat näyttäytyvät yhteiskunnassa väliinputoajina ja muodostavat oman erityisen marginaaliryhmänsä, mikä ilmenee myös heidän sosiaalisen hyvinvointinsa laadussa ja merkityksissä. Mielen sairastuessa sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys korostuu ja sen heikentyminen hidastaa kuntoutumisen edellytyksiä. Tämän vuoksi juuri sosiaalista hyvinvointia tukevat rakenteet ja verkostot ovat erityisen tärkeässä asemassa mielenterveyskuntoutuksen toteutuksessa ja tuloksellisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu 23:sta 21–68-vuotiaan mielenterveyskuntoutujan haastattelusta. He käyttivät tutkimushetkellä Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n palveluita. Keskinäisen vertailun mahdollistamiseksi tutkimushenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, 21–39-vuotiaiden (12) ja 52–68-vuotiaiden (11) ryhmään. Kyseinen jako perustui perinteisiin muutosodotuksiin ihmisen elämän eri vaiheissa ja suhteissa. Aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluin, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin analyysia varten. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Teemojen lisäksi analyysi esitetään tutkimuskysymyksittäin, joilla kahden ikäryhmän vastauksia vertaillaan toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa painottui hermeneuttis-fenomenologisuuteen, jonka tavoitteena korostuu pyrkimys ymmärtää tutkimushenkilöiden kokemuksia ja heidän niille antamia merkityksiä. Lähestymistapaan liittyi väljästi myös sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaisesti tutkimushenkilöt itse rakentavat sosiaalista todellisuuttaan haastatteluissa, sekä biografinen ajattelu, joka kuvaa tutkimushenkilöiden elämän eri vaiheiden sisältöjen vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin. Lisäksi sosiaalipsykologinen lähestyminen tuki tutkimusaiheen tarkastelua. Tutkielman mukaan mielenterveyskuntoutujien sosiaalinen hyvinvointi rakentuu pääasiassa samoista tekijöistä kuin yleensäkin ihmisillä eli elämän sisällöstä, ihmissuhteista sekä oman tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden kokemuksista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutuminen edellyttää riittävän hyvää kokemusta omasta elämänlaadusta, joka määrittyy kunkin yksilöllisistä tarpeista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutumiseksi mielenterveyskuntoutujalle tulee tarjoutua riittäviä ja mielekkäitä toimintaympäristöjä, mahdollisuuksia sosiaalisten verkostojen rakentamiseen niin normaali- kuin vertaispalveluissa sekä osallisuuden, kehittämisen ja vaikuttamisen kokemusta omissa asioissaan ja yhteiskunnassa. Mielenterveyskuntoutujan toimijuuteen ja sosiaalisten verkostojen monimuotoisuuteen vaikuttaa ikää enemmän se, miten elämän eri osa-alueet, kuten työ- ja opintoelämä, harrasteet ja sosiaaliset verkostot, ovat rakentuneet sairautta edeltävänä aikana. Nykyiseen palvelujärjestelmään ollaan suhteellisen tyytyväisiä, mutta omaan osallisuuteen ja osallistumisen mahdollisuuksiin kaivataan lisää tukea sekä ollaan huolissaan palveluiden säilyvyydestä tulevaisuudessa.

Mielenterveysongelmat ja poissaolot työelämästä ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina. Pelkästään vuonna 2009 64000 ihmistä sai sairauspäivärahaa perusteena psykiatrinen diagnoosi ja vuosittain jää ennenaikaiselle eläkkeelle noin 4000 ihmistä mielenterveysongelmien vuoksi. Monet mielenterveyskuntoutujat haluaisivat työllistyä, mutta sopivia palveluita ja työn muotoja ei ole aina tarjolla. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on moraalinen järjestys (Garfinkel 1967; Juhila 2012; Raitakari & Juhila 2011; Sacks 1992), joka voidaan käsittää yhteiskunnassa ilmeneviksi ikään ja aikuisuuteen liittyviksi odotusten tai kategorioiden kulttuurisesti määrittyneiksi järjestelmiksi. Näiden kategorioiden kautta voidaan määritellä ja tehdä näkyväksi, mikä on normaalia ja mikä on poikkeavaa ja toisaalta se, mitä onnistuneeseen elämään kuuluu. Kategorisointi saattaa myös rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia ja toimijuutta. Tällöin voidaan puhua leimatusta identiteetistä. Tutkimuskäsitteiksi olen valinnut kategoriat, identiteetin ja leimatun identiteetin käsitteet. Tutkielmassani olen kiinnostunut siitä, minkälaisia moraalisia merkityksiä mielenterveyskuntoutujat antavat työlle tai sen puuttumiselle ja mitä se merkitsee heidän elämässään. Keräsin tutkimusaineiston viiden eri Facebook – ryhmän kautta lähettämällä niihin kirjoituspyynnön. Kirjoitelman tekemistä varten laadin muutaman ohjaavan kysymykseen. Kirjoitelmia analysoidessa käytin menetelmänä aineistolähtöistä teemoittelua, jonka kautta nostin esille tutkimusaineistosta nousevia näkökulmia ja asioita. Muodostin aineiston perusteella seuraavat kategoriat 1. Tunnen itseni huonoksi ja arvottomaksi, kun minulla ei ole työtä 2. Työn puuttuminen estää saamasta sellaisen elämän kuin haluan 3. Kuntoutuminen on kokopäiväistä työtä. 4.Työssä ollessani olen arvokas itseni ja yhteiskunnan silmissä ja pääsen toteuttamaan itseäni. 5. Joustavia ratkaisuja ei ole. 6. Olen arvokas, vaikka minulla ei ole työtä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä sopivia työllisyys- ja sosiaalipalveluita mielenterveyskuntoutujille. Tätä kautta voidaan vaikuttaa samanaikaisesti sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointiin että yhteiskunnan toimivuuteen ja talouteen, ja pyrkiä osaltaan vaikuttamaan myös hyvinvointiyhteiskuntamme säilymiseen tulevaisuudessa.