Browsing by Subject "mielenterveyskuntoutujat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Törmä, Sinikka; Huotari, Kari; Tuokkola, Kati; Nieminen, Jarmo (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 17/2013
    Selvityksessä tarkastellaan mielenterveyskuntoutujien asumistilannetta ja asumisratkaisuja Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Englannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.Tavoitteena oli kartoittaa toimivia asumisen ja arjen tuen malleja sekä arvioida muiden maiden mallien soveltuvuutta Suomeen. Selvitys toteutettiin kirjallisten aineistojen sekä eri maiden asiantuntijoiden ja palveluntuottajien haastatteluiden avulla. Selvityksen kohteina olevissa maissa mielenterveyskuntoutujien asumiskysymys on ratkaistu sekä hallinnollisesti että palvelujen tuottamisen suhteen hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Italiassa asuminen on osa valtion psykiatrista hoitojärjestelmää, kun se Ruotsissa ja Tanskassa on kuntien sosiaalitoimen tehtävä. Englannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kolmas sektori käytännöllisesti katsoen tuottaa kokonaan palvelut valtion rahoituksen tuella. Hollannissa taas palvelujen järjestäjä- ja tuottajatahoja on monia. Kaikissa maissa on kuitenkin hyvin samantyypisiä asumispalveluyksiköitä kuin Suomessa. Kaikissa maissa korostetaan laatutekijänä sitä, että asuminen ei saa olla laitosmaista ja leimaavaa. Muissa maissa kiinnitetään kuitenkin yleensä vähemmän kuin Suomessa huomiota asumisen fyysisiin puitteisiin ja vastaavasti enemmän mielenterveyskuntoutujien toipumisprosessiin ja yhteisöllisiin seikkoihin. Maat ovat hyvin eri vaiheissa kaikille yhteisessä pyrkimyksessä luoda rakenteeltaan kevyempiä ja itsenäisemmän asumisen mahdollistavia asumisratkaisuja. Kotiin tuotava arjen tuki on useissa maissa laajempaa kuin Suomessa ja se on suunniteltu erityisesti mielenterveyskuntoutujien muuttuviin ja yksilöllisiin tarpeisiin. Varsinkin tavallisiin asuntoihin saatavan tuen palveluissa on Suomeen soveltuvia malleja ja toimintatapoja. Moniammatillisuus ja liikkuvat palvelut sekä sosiaalipsykiatriaan perustuvat työmuodot ovat yleisiä erityisesti Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Suomen kannalta mielenkiintoinen on malli, jossa apua on saatavilla kotiin joustavasti mielenterveyskuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja vaihtuvien tilanteiden mukaisesti moniammatilliselta tiimiltä. Tämä perustuu ajatukseen, että tuki muuntuu mielenterveyskuntoutujan tilanteen mukaan, eikä kuntoutujan tarvitse elämän eri vaiheissa muuttaa, vaan hän voi asua pysyvässä kodissaan. Suomesssa on myös opittavaa monien maiden yhteisöllisyydestä ja siitä, miten mielenterveyskuntoutujia aktivoidaan osallistumaan ympäröivään yhteiskuntaan ja omaan kuntoutumisprosessiinsa.
  • Heiskanen, Marja-Liisa (2007)
    The aim of this research is to examine the position of the personal assistant system in Finnish disability policy. Since 1988, the Services and Assistance for the Disabled Act has made it possible to have financial support in order to hire the personal assistant. The aim of the support is to add the possibilities of disabled people to live at home. In 2006, 4548 persons were within the range of personal assistant system. The number is less than half of the potential customers, when about 10 000 persons have been estimated to have the need to personal assistant. The research is a qualitative case study research of two decades. The research has three parts: the literary part, the interviews and the results. In the literary part, I review different models and ideologies of disability. I describe the development of the social model of disability both at the national and the international level. The roots of Independent Living ideology are searched in Finnish social policy. The first time the discussion concerning personal assistants appeared in Finnish disability politics was at the end of the 1970s. I also make comparisons between the Nordic countries: similar Nordic forms of assistant systems cannot be found. In Sweden, the assistant system has been developed on the basis of strong rights, which can be seen in the scope of the recipients and the financial resources. Altogether, I interviewed 65 persons in 11 focus groups. Those interviewed were severely physically disabled or mental health service users, social workers and workers with experience of open mental care. The interviews made up 337 written pages. In the analysis I used so called framework method (NatCen). The research questions were specific to the structure of the components of the legislation. The assistant system is based on the consideration of the municipality and its budgetary resources. The legal situation is therefore weak. The request to act as the employer of an assistant is also a structural feature of the Act. As result of the research can be found that so far in spite of the legislation the personal assistant system is not meeting the needs of disabled people. The physically disabled people demanded to get the assistant system within the range of so-called subjective rights. The opinion means strong rights according to personal needs. The opinion underlines the political model of disability. The opinions of the municipal social workers were reserved. They stated that the assistant system ought to be changed first on the basis of centralized financial state support. One group of mental health service users had good experiences from workers in a day centre. The workers had helped them to relate to their own environment. The physically disabled underlined their role as employer to guarantee their self-determination. The mental health service users ought to have alternatives in the role of employer in order to get similar possibilities for the help they need. Assistant work with them can be compared to the work of a coach. The work together contributes to the rehabilitation ideology. The Independent Living ideology underlines working on those functions that the disabled person cannot do him-or herself. These different ideologies have to be taken into consideration when organizing the assistant system.
  • Veijalainen, Tarja (2010)
    Selvitin pro gradu -tutkielmassani mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien kokemuksia työhön paluuta edistävistä, merkityksellistä asioista sekä peilasin näitä kokemuksia palvelujärjestelmiin ja niiden mahdollisiin kipukohtiin kuntoutujan näkökulmasta. Haastattelin tutkielmaani varten seitsemää Mielenterveyden keskusliiton Ammatillisen kuntoutumisen tukipisteen toimintaan osallistunutta pysyvällä - tai määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa mielenterveyskuntoutujaa, jotka olivat matkalla työelämään tai toimivat kuntouttavassa työssä. Käytin omana analyysitapanani teemoittelua. Pro gradu -tutkielmaani tehdessä tuli selvästi esiin, että työelämään siirtymisessä kaivataan toisten tukea, mutta samalla myös omaa motivoitumista. Tuen saaminen lisäsi haastateltavien uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin. Siten toivon herääminen on myös osa liikettä pois eristäytyneisyydestä kohti avoimuutta ja yhteyttä. Tärkeinä merkityksellisenä asiana työhönpaluu -prosessissa nousi myös eri mahdollisuuksista kokoavasti annetun tiedon merkitys, joka kuitenkin nousi esiin erityisenä palvelujärjestelmän kipukohtana. Kuntoutujan kanssa työskennellessä tulisikin informoida kuntoutujaa asioista, jotka eivät välttämättä juuri silloin ole täysin ajankohtaisia, mutta joka voi jäädä mielenterveysongelmista kärsivien mieleen ja olla myöhemmin hyvä vaihtoehto. Jokaisen kuntoutujan parissa työskentelevän on tärkeä pitää mielessä, että kuntoutuminen on mahdollista ja työelämään paluun tulisi olla esillä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa; tällöin mahdollisia vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi työskentely Klubitaloilla tai työkeskuksissa. Haastateltavien puheesta tuli kuitenkin esiin se, että työhön paluu on liian paljon oman aktiivisuuden varassa ja oma aktiivisuus voi olla mielenterveyskuntoutujilla heikompaa kuin niin sanotun”normaaliväestön” piirissä. Pro gradu -tutkielmani keskeisiä tuloksia on se, että palvelujärjestelmän ja asiakkaan välinen suhde on usein asiakasta passivoiva, koska se on palvelut ovat hajallaan, keskitettyä ohjausta ei ole ja liian paljon on kuntoutujan oman aktiivisuuden varassa. Työhön ohjaavia palveluketjuja, johon kuuluisi muun muassa koulutusta ja työnhakua tulisikin kehittää lisää. Matkalla työelämään ei useinkaan riitä, että levätään aikansa, vaan tarvitaan mahdollisuutta työskennellä omien voimavarojen puitteissa. Tämä ei useinkaan onnistu ns. avoimilla työmarkkinoilla, jotka eivät aina jousta esimerkiksi työajan osalta. Mielenterveysongelmista kärsiviä asiakkaita kohdatessa on muistettava, että mielenterveysongelmista kuntoutuminen ja työkykyiseksi tuleminen on mahdollista monipuolisella hoidolla ja kuntoutuksella. Myös hoitosuhteiden ja hoitoketjujen toimivuuteen olisi tärkeää kiinnittää huomiota.
  • Rissanen, Päivi (2005)
    Tutkimukseni keskeisenä tarkoituksena on pyrkiä esittämään tutkimuksen muodossa yksi puheenvuoro skitsofreniasta, sen hoidosta ja siitä kuntoutumisesta. Tutkimuksessani tarkastelen skitsofreniasta kuntoutumisen prosessia useista näkökulmista. Ensinnäkin mukana ovat omat kokemukseni skitsofreniasta ja siitä kuntoutumisesta. Toiseksi olen haastatellut kuntoutuksessani mukana olleita työntekijöitä, josta nousee tutkimuksen toinen näkökulma. Kolmas näkökulma on muodostunut asiakasuhteen, yhteistyön ja työskentelytapojen merkityksestä. Neljäs näkökulma taas valottaa vertaistuen ja yhteisöllisyyden vaikutusta eli sitä miten toiset kuntoutujat ovat auttaneet minua tässä prosessissa. Mielestäni skitsofrenian tarkastelu useista näkökulmista on perusteltua, sillä se on lunonteeltaan monimutkainen ja vaikeaselkoinen sairaus. Tarkoitukseni on ollut löytää tekijöitä, jotka ovat kohdallani vaikuttaneet ja vieneet minua tähän tervehtymisen prosessiin. Käyn läpi sitä, mitkä hoidossa ja kuntoutuksessa on auttanut minua ja millaisisa onnistuneet hoito- ja kuntoutussuhteet ovat kohdallani olleet. Tutkimus lähteekin liikkeelle kertomusmuodossa omista kokemusistani. Näitä kertomuksia olen jäsentänyt teoreettisesti esimerkiksi sosiaalityön, hoitotyön ja kuntoutuksen keskustelujen kautta. Olen siis pyrkinyt tulkitsemaan aikaisempaa tietoa skitsofreniasta ja siitä kuntoutumisesta omien kokemusteni antia hyödyntäen. Tutkimusaineiston olen kerännyt kolmella tavalla: ensinnäkin lukemalla aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia sekä terapeuttisuudesta käytävää keskustelua. Toiseksi olen käynyt läpi omia hoito- ja kuntoutuskokemuksiani käyttämällä lähteenä esimerkiksi omia päiväkirjamerkintöjäni. Ja kolmanneksi haastattelin hodossani ja kuntoutuksessani mukana olleita työntekijöitä, mistä keräsin tutkimuksen empiirisen aineiston teemahaastatteluilla. Asiakassuhteen ja vuorovaikutuksen merkitys tuli esiin omista kokemuksistani, työntekijöiden haastatteluista sekä teoreettisista keskusteluista. Itse näen hoito- ja kuntoutustyön fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena ilmiönä. Myös työntekijät hahmottivat työnsä kokonaisvaltaiseksi, ja he kokivat tärkeäksi asiakkaiden tulevaisuuden miettimisen, heidän suuntautumisensa takaisin arkeen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Eräs tutkimukseni tärkeimmistä lähteistä on Martin Buberin teos Minä ja Sinä. Muuten olen keskittynyt vertailemaan omia kokemuksiani sosiaalistyöstä, hoitotyöstä ja kuntoutuksesta käytäviin keskusteluihin.
  • Lääti, Soile (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielma tarkastelee sosiaalisen hyvinvoinnin merkitystä ja sen vaihtelua kahden eri-ikäisen mielenterveyskuntoutuja-ryhmän kertomina ja kokemina. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä mielenterveyskuntoutujan sosiaalinen hyvinvointi rakentuu, miten sosiaalinen hyvinvointi määrittyy/ merkityksellistyy eri-ikäisillä mielenterveyskuntoutujilla sekä tuetaanko yhteiskunnassa mielenterveyskuntoutujien ihmisarvoa ja täysivertaista yhteiskunnan jäsenyyttä. Aikuiset mielenterveyskuntoutujat näyttäytyvät yhteiskunnassa väliinputoajina ja muodostavat oman erityisen marginaaliryhmänsä, mikä ilmenee myös heidän sosiaalisen hyvinvointinsa laadussa ja merkityksissä. Mielen sairastuessa sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys korostuu ja sen heikentyminen hidastaa kuntoutumisen edellytyksiä. Tämän vuoksi juuri sosiaalista hyvinvointia tukevat rakenteet ja verkostot ovat erityisen tärkeässä asemassa mielenterveyskuntoutuksen toteutuksessa ja tuloksellisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu 23:sta 21–68-vuotiaan mielenterveyskuntoutujan haastattelusta. He käyttivät tutkimushetkellä Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n palveluita. Keskinäisen vertailun mahdollistamiseksi tutkimushenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, 21–39-vuotiaiden (12) ja 52–68-vuotiaiden (11) ryhmään. Kyseinen jako perustui perinteisiin muutosodotuksiin ihmisen elämän eri vaiheissa ja suhteissa. Aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluin, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin analyysia varten. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Teemojen lisäksi analyysi esitetään tutkimuskysymyksittäin, joilla kahden ikäryhmän vastauksia vertaillaan toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa painottui hermeneuttis-fenomenologisuuteen, jonka tavoitteena korostuu pyrkimys ymmärtää tutkimushenkilöiden kokemuksia ja heidän niille antamia merkityksiä. Lähestymistapaan liittyi väljästi myös sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaisesti tutkimushenkilöt itse rakentavat sosiaalista todellisuuttaan haastatteluissa, sekä biografinen ajattelu, joka kuvaa tutkimushenkilöiden elämän eri vaiheiden sisältöjen vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin. Lisäksi sosiaalipsykologinen lähestyminen tuki tutkimusaiheen tarkastelua. Tutkielman mukaan mielenterveyskuntoutujien sosiaalinen hyvinvointi rakentuu pääasiassa samoista tekijöistä kuin yleensäkin ihmisillä eli elämän sisällöstä, ihmissuhteista sekä oman tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden kokemuksista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutuminen edellyttää riittävän hyvää kokemusta omasta elämänlaadusta, joka määrittyy kunkin yksilöllisistä tarpeista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutumiseksi mielenterveyskuntoutujalle tulee tarjoutua riittäviä ja mielekkäitä toimintaympäristöjä, mahdollisuuksia sosiaalisten verkostojen rakentamiseen niin normaali- kuin vertaispalveluissa sekä osallisuuden, kehittämisen ja vaikuttamisen kokemusta omissa asioissaan ja yhteiskunnassa. Mielenterveyskuntoutujan toimijuuteen ja sosiaalisten verkostojen monimuotoisuuteen vaikuttaa ikää enemmän se, miten elämän eri osa-alueet, kuten työ- ja opintoelämä, harrasteet ja sosiaaliset verkostot, ovat rakentuneet sairautta edeltävänä aikana. Nykyiseen palvelujärjestelmään ollaan suhteellisen tyytyväisiä, mutta omaan osallisuuteen ja osallistumisen mahdollisuuksiin kaivataan lisää tukea sekä ollaan huolissaan palveluiden säilyvyydestä tulevaisuudessa.
  • Härkäpää, K; Harkko, J; Lehikoinen, T (Kela, 2013)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 128
    Tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan ja työ- ja elinkeinohallinnon ammatilliseen kuntoutukseen sisältyvää työhönvalmennustoimintaa, sen kohdejoukkoa, toteutusta ja tuloksia monimetodisesta näkökulmasta. Aineistoina olivat Kelan ja TE-hallinnon rekisterit, kuntoutujien ja palveluntuottajien lomakekyselyt sekä kuntoutujien ja työnantajien haastattelut. Kelan työhönvalmennukseen osallistuneista pääosa oli ollut ennen valmennusta työvoiman ulkopuolella. TE-hallinnon valmennukseen osallistuneista puolet oli vajaakuntoisia työnhakijoita, puolet ns. vaikeasti työllistyviä. TE-hallinnon asiakkaista noin 70 % arvioi työkykynsä vähintään kohtalaiseksi, kun taas Kelan asiakkaista valtaosa arvioi työkykynsä heikentyneeksi. Osallistujien moninaiset tavoitteet vaihtelivat elämänhallinnan kohentamisesta avoimille työmarkkinoille työllistymiseen. Valmennus arvioitiin ensi sijassa hyödylliseksi. Sekä Kelan että TE-hallinnon työhönvalmennuksen työllistymistulokset olivat kauttaaltaan vaatimattomat. Asiakkaat raportoivat kuitenkin monenlaisia muita hyötyjä. Työmarkkinasiirtymiä ennustivat asiakkaiden koulutustaso ja aikaisempi elämäntilanne, koettu työkyky, pystyvyys ja osallistumismotivaatio. Keskeyttäneiden osuus oli suuri kaikissa valmennusmuodoissa. Puutteita ilmeni yksilöllisessä ohjauksessa, kuntoutussuunnitelman seurannassa, koulutuksen ja työllistymisen tukemisessa sekä valmennuksen jälkeisessä tuessa, siirtymävaiheiden varmistamisessa ja jatkosuunnitelmien toteutumisen seurannassa. Työllistymisen, koulutuksen ja työssä selviytymisen tukeminen olisi syytä eriyttää esiammatillisesta, yleiseen elämänhallintaan liittyvästä valmennuksesta omaksi toimintalohkokseen. Jos työhönvalmennustoiminnasta halutaan kehittää aidosti työllistymistä tukevaa toimintaa, olisi työelämätavoitteita selkiytettävä ja palveluntuottajien kompetensseja vahvistettava yksilöllisen ohjauksen, työnantajayhteistyön ja työn etsinnän alueilla.
  • Perttula, Kati (Helsingin yliopisto, 2018)
    Mielenterveysongelmat ja poissaolot työelämästä ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina. Pelkästään vuonna 2009 64000 ihmistä sai sairauspäivärahaa perusteena psykiatrinen diagnoosi ja vuosittain jää ennenaikaiselle eläkkeelle noin 4000 ihmistä mielenterveysongelmien vuoksi. Monet mielenterveyskuntoutujat haluaisivat työllistyä, mutta sopivia palveluita ja työn muotoja ei ole aina tarjolla. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on moraalinen järjestys (Garfinkel 1967; Juhila 2012; Raitakari & Juhila 2011; Sacks 1992), joka voidaan käsittää yhteiskunnassa ilmeneviksi ikään ja aikuisuuteen liittyviksi odotusten tai kategorioiden kulttuurisesti määrittyneiksi järjestelmiksi. Näiden kategorioiden kautta voidaan määritellä ja tehdä näkyväksi, mikä on normaalia ja mikä on poikkeavaa ja toisaalta se, mitä onnistuneeseen elämään kuuluu. Kategorisointi saattaa myös rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia ja toimijuutta. Tällöin voidaan puhua leimatusta identiteetistä. Tutkimuskäsitteiksi olen valinnut kategoriat, identiteetin ja leimatun identiteetin käsitteet. Tutkielmassani olen kiinnostunut siitä, minkälaisia moraalisia merkityksiä mielenterveyskuntoutujat antavat työlle tai sen puuttumiselle ja mitä se merkitsee heidän elämässään. Keräsin tutkimusaineiston viiden eri Facebook – ryhmän kautta lähettämällä niihin kirjoituspyynnön. Kirjoitelman tekemistä varten laadin muutaman ohjaavan kysymykseen. Kirjoitelmia analysoidessa käytin menetelmänä aineistolähtöistä teemoittelua, jonka kautta nostin esille tutkimusaineistosta nousevia näkökulmia ja asioita. Muodostin aineiston perusteella seuraavat kategoriat 1. Tunnen itseni huonoksi ja arvottomaksi, kun minulla ei ole työtä 2. Työn puuttuminen estää saamasta sellaisen elämän kuin haluan 3. Kuntoutuminen on kokopäiväistä työtä. 4.Työssä ollessani olen arvokas itseni ja yhteiskunnan silmissä ja pääsen toteuttamaan itseäni. 5. Joustavia ratkaisuja ei ole. 6. Olen arvokas, vaikka minulla ei ole työtä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä sopivia työllisyys- ja sosiaalipalveluita mielenterveyskuntoutujille. Tätä kautta voidaan vaikuttaa samanaikaisesti sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointiin että yhteiskunnan toimivuuteen ja talouteen, ja pyrkiä osaltaan vaikuttamaan myös hyvinvointiyhteiskuntamme säilymiseen tulevaisuudessa.
  • Kovanen, Ritva-Liisa (2007)
    Tutkimuksessa tarkastelen laadullisin menetelmin mielenterveyskuntoutujien vertaistukitoimintaa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmä toimii ja millaisia merkityksiä ja sisältöjä ryhmällä on jäsenilleen. Tarkastelen tutkimuksessa myös lyhyesti mielenterveyden määritelmiä ja ryhmien sosiaalipsykologiaa. Tavoitteena on tehdä vertaistukitoimintaa tunnetummaksi, sillä Suomessa aiheesta on tutkimusta melko vähän. Koska mielenterveysongelmat, erityisesti masennus, ovat nykyään yleisiä, on tärkeää tutkia erilaisia mahdollisuuksia tukea mielenterveyskuntoutujia ja heidän selviytymistään arjessa. Tutkimuksellani onkin sovellusarvoa ammattiauttamisen kuten sosiaalityön kehittämisessä. Aineiston olen kerännyt tekemällä kahdeksan teemahaastattelua, joissa olen haastatellut vertaistukiryhmissä käyviä tai käyneitä mielenterveyskuntoutujia. Käyttämäni analyysimenetelmä noudattelee laadullista teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Vertaistukitoiminta on aina sidoksissa siihen ilmiöön, jonka suhteen vertaisia ollaan. Erilaisten asioiden ympärille syntyneet ryhmät voivatkin poiketa suuresti toisistaan. Toiminnan luonteeseen vaikuttavat mm. seuraavat tekijät: yhdistävän asian yleisyys ja hyväksyttävyys, elämäntilanne, jossa vertaistukiryhmään tullaan ja tapa, jolla vertaistukiryhmän toiminta on organisoitu. Vertaistukitoiminnan yleisiä piirteitä ovat kuitenkin aina vastavuoroisuus, tasavertaisuus ja vapaaehtoisuus. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että mielenterveyskuntoutujille vertaistukiryhmällä on keskeinen sosiaalinen merkitys. Vertaitukiryhmässä mielenterveyskuntoutuja voi vapaasti puhua sairaudestaan ja tulla ymmärretyksi. Ryhmässä tavataan tuttuja ja siellä voidaan keskustella kaikenlaisista aiheista, mutta tärkeää on myös ryhmän keskittyminen rajattuun aihepiiriin eli mielenterveysongelmiin ja niiden kanssa elämiseen. Vertaistukitoiminnan idea onkin, että jäseniä yhdistää jokin sama ongelma, mutta keinoja ongelman ratkaisuun on monenlaisia. Ryhmässä jäsenet voivat jakaa hyväksi havaitsemiaan toimintamalleja toisilleen. Vertaistukitoiminta ei ole ongelmatonta, ja ryhmässä voi syntyä ristiriitatilanteita. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että mikäli sosiaaliset suhteet rajoittuvat vain vertaistukiryhmään, tulee ryhmästä helposti riippuvaiseksi eikä kuntoutumisprosessi mene eteenpäin. Ideaalitilanne olisi kuitenkin, että ihmiset löytäisivät ryhmässä itsestään vahvuuksia, joilloin sairaus ei enää hallitsisi koko elämää. Vertaistukiryhmissä puhutaan paljon ammattilaisista ja erityisesti palvelujärjestelmää kohtaan esiintyy kritiikkiä. Aineistostani käy kuitenkin esille, että ammattiauttajien työtä arvostetaan. Ammattityö ei ole tutkimukseni tulosten mukaan korvattavissa vertaistukiryhmillä, vaan nämä tukimuodot ovat rinnakkaisia, sillä niiden lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Vertaistukitoiminnassa ei ole auttajan ja autettavan rooleja, vaan kaikki ovat samanarvoisia ja jäsenillä on mahdollisuus luoda tasa-arvoisia ihmissuhteita.