Browsing by Subject "mielenterveyskuntoutus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Tuulio-Henriksson, A; Appelqvist-Schmidlechner, K; Salmelainen, U (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 138
    Kela toteutti vuosina 2010–2014 avomuotoisen AMI-kuntoutushankkeen, jonka tavoitteena oli tukea työsuhteessa olevien masennuskuntoutujien työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä tai lieventää masennuksen haittoja ja uusiutumista. AMI-kurssi painottui ryhmäkäynteihin, mutta myös yksilökäyntejä järjestettiin. Vuoden kestäneen ja kuuden palveluntuottajan toteuttaman AMI-kurssin aloitti yhteensä 247 kuntoutujaa, joista 216 osallistui Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyönä toteutettuun arviointitutkimukseen. Tutkimuksessa selvitettiin kuntoutuksen koettua vaikuttavuutta kyselylomakkeiden avulla. Omaa vointia, toimintakyvyn osa-alueita ja kuntoutusta koskevia kysymyksiä sisältäneet lomakkeet täytettiin kurssin alussa, puolivälissä ja lopussa. Tutkimuksen avulla arvioitiin myös palvelujärjestelmän toimivuutta, soveltuvuutta ja yhteistyötä. Aineistoa tätä varten kerättiin kyselyin kuntoutukseen lähettäneeltä taholta ja kuntoutusohjaajilta. Kuntoutujat ja projektiryhmien jäsenet osallistuivat lisäksi ryhmähaastatteluihin. Tutkimustulosten perusteella AMI-kuntoutus saavutti hyvin sille asetetut tavoitteet. Kuntoutujat kokivat kurssin pääosin hyödyllisenä ja psyykkistä vointia, työ- ja toimintakykyä sekä voimavaroja kohentavana. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin erityisen tärkeäksi. Kuntoutukseen osallistuminen työn ohella onnistui, vaikka joustavuutta kuntoutusmalliin tai työnantajien asenteeseen kaivattiinkin. Kuntoutusta tarvinneet tunnistettiin työterveyshuollossa kohtalaisen hyvin, mutta oikea-aikaisuus ei aina toteutunut. Alkuvaiheen rekrytointiongelmien jälkeen yhdyshenkilötoiminta helpotti kuntoutukseen ohjautumista ja tiedonkulkua. Ohjaajien mukaan parhaiten kuntoutumista edistivät kuntoutuksen ryhmämuotoisuus ja avomuotoisuus, kesto sekä käytetyt teemat ja harjoitukset. Työterveyshuollon kanssa sovitut jatkotapaamiset olivat tärkeä tuki kuntoutuksen päättyessä. Monitahoinen tutkimusasetelma tuotti laajasti tietoa AMI-kurssin onnistumisesta ja esiin tulleista kehittämistarpeista.
  • Reiterä, Tuomas; Mattila-Holappa, Pauliina; Miettinen, Sari; Rättö, Hanna; Vadén, Veli-Matti (Kela, 2020)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Kuntoutuksen hyödyn arviointi perustuu Kelan toteuttamaan säännönmukaiseen tiedonkeruuseen asiakkailta, palveluntuottajilta ja eri rekistereistä. Raportin tarkoituksena on tuottaa tietoa Kelan järjestämän kuntoutuksen mahdollisista hyödyistä. Tänä vuonna raportin erityisenä teemana ovat mielenterveys ja työkyky. Raportti perustuu vuonna 2018 kuntoutuksensa päättäneiden henkilöiden tietoihin. Kuntoutuspalvelujen asiakkailta on kerätty neljällä eri mittarilla tietoja kuntoutuksen alkaessa ja päättyessä. Myös palveluntuottajilta on kysytty arvioita kuntoutuksen oikea-aikaisuudesta ja kuntoutuksen tuottamasta hyödystä. Vuoden 2018 aineisto sisältää tiedot 6 995 kuntoutuspalveluiden asiakkaasta. Mittaritietoihin on myöhemmässä vaiheessa liitetty tausta- ja seurantatietoa Kelan ja Eläketurvakeskuksen rekistereistä. Vuoden 2018 raportissa kuvataan seitsemän palveluryhmän tuloksia: ammatilliset kuntoutuspalvelut, työelämässä oleville suunnatut tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutuskurssit, työelämästä poissa oleville suunnatut tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutuskurssit, ammatillinen KIILA-kuntoutus, mielenterveyskuntoutuskurssit, harkinnanvarainen moniammatillinen yksilökuntoutus ja omaishoitajien kuntoutuskurssit. Tulosten mukaan työ- ja opiskelukyky sekä fyysinen ja psyykkinen elämänlaatu kohenivat kuntoutuksen aikana. Rekisteriseurannassa havaittiin, että ammatillisten kuntoutuspalvelujen asiakkailla työssä tai opiskelemassa olevien määrä kaksinkertaistui, kun kuntoutuksen jälkeistä aikaa verrattiin sitä edeltävään. Kaikkiaan yli puolet asiakkaista myös saavutti kuntoutukselle asettamansa tavoitteet vähintään odotetusti kuntoutuksen aikana. Masennuksen suhteen oireettomien henkilöiden osuus kasvoi kuntoutuksen aikana. Henkilöiden, joilla oli kohtalaisia ja vakavia masennusoireita, määrä väheni kuntoutuksen aikana. Masennusoireet vähenivät myös kursseilla, jotka eivät lähtökohtaisesti keskity mielenterveyden kysymyksiin. Rekisteriseurannassa havaittiin, että asiakkaat, joiden psyykkinen elämänlaatu muuttui paremmaksi kuntoutuksen aikana, olivat kuntoutuksen päättymisvuotta seuraavana vuonna useammin töissä tai opiskelemassa kuin asiakkaat, joiden psyykkinen elämänlaatu ei kohentunut.
  • Karinkanta, Saija; Reiterä, Tuomas (Kela, 2021)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Kuntoutuksen hyödyn arviointi perustuu Kelan toteuttamaan säännönmukaiseen tiedonkeruuseen asiakkailta, palveluntuottajilta ja eri rekistereistä. Vuosittainen raportti tuottaa tietoa Kelan järjestämän kuntoutuksen mahdollisista hyödyistä ja nostaa esiin mahdollisia kehityskohteita. Tässä raportissa tarkastellaan aiempia vuosia jäsennellymmin ammatillista kuntoutusta, sillä työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus ja ammatillinen kuntoutusselvitys on analyyseissä eriytetty toisistaan. Raportti perustuu vuonna 2019 kuntoutuksensa päättäneiden henkilöiden tietoihin. Kuntoutuspalveluiden asiakkailta on kerätty tietoa neljällä eri mittarilla kuntoutuksen alkaessa ja päättyessä. Lisäksi palveluntuottajilta on kysytty arviota kuntoutuksen oikea-aikaisuudesta ja kuntoutuksen tuottamasta hyödystä. Aineisto sisältää tiedot 7 362 kuntoutuspalvelujen asiakkaasta. Raportissa raportoitavat rekisteritiedot koskevat vuonna 2018 kuntoutuksensa päättäneitä henkilöitä (n = 6 118). Vuoden 2019 raportissa tarkastellaan ammatillista ja harkinnanvaraista kuntoutusta yhdeksässä palveluryhmässä: työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, ammatillinen kuntoutusselvitys, KIILA-kuntoutus, mielenterveyskuntoutuskurssit, työelämässä oleville suunnatut tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutuskurssit, työelämästä poissa oleville suunnatut tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutuskurssit, omaishoitajien kuntoutuskurssit, diabetesta sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit ja harkinnanvarainen moniammatillinen yksilökuntoutus. Tulosten mukaan työ- ja opiskelukyvyssä tapahtui suotuisia muutoksia kuntoutuksen aikana. Myös asiakkaiden fyysinen ja psyykkinen elämänlaatu kohentui ja masennusoireista kärsimättömien määrä kasvoi. Kaikkiaan yli puolet kuntoukseen osallistuneista vähintään saavutti asettamansa kuntoutustavoitteet. Palveluryhmien välillä oli selviä eroja sekä kuntoutustavoitteiden saavuttamisessa että kuntoutuksen hyötyä arvioivissa mittarituloksissa. Rekisteriseurannassa havaittiin, että työssä ja opiskelemassa olevien osuus kasvoi viisi prosenttiyksikköä kuntoutuksen päättymistä edeltävästä vuodesta päättymistä seuraavan vuoteen. Työllistymistä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa työllisten määrä yli kaksinkertaistui seurannan aikana.
  • Harkko, Jaakko; Villa, Tiia; Korkeamäki, Johanna; Vaalasranta, Liisa; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Sosiaali- ja terveysturvan raportteja
    Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn toimenpidekokonaisuudessa on noussut tärkeäksi ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Kelan rahoittama OPI-kuntoutus on kuntoutusmuoto masennus- tai ahdistuneisuushäiriötä sairastaville 16–25-vuotiaille nuorille, jotka suorittavat ammatillista perustutkintoa ja joilla on havaittu opintojen pitkittymisen tai keskeytymisen uhka ja hankaluuksia sosiaalisissa tai oppimistilanteissa. Kuntoutuksen tavoitteena on turvata tai parantaa kuntoutujan opiskelu- ja toimintakykyä sekä lisätä kuntoutujan osallisuutta ja aktiivisuutta. Kuntoutusmallissa pyritään integroimaan mielenterveyskuntoutus osaksi nuorten ammatillisia opintoja. Kuvaamme tässä tutkimuksessa OPI-kuntoutuksen vakiinnuttamisvaiheen toteutusta ja hyötyjä monimenetelmälliseen ja -näkökulmaiseen tutkimusotteeseen perustuen. Määrällisiä ja laadullisia aineistoja kerättiin asiakkailta sekä palveluntuotantoon osallistuvilta toimijoilta oppilaitoksissa ja kuntoutuslaitoksissa ja analysoitiin rinnakkain. Tutkimusote perustui OPI-kuntoutuksen toteutuksen ja hyötyjen arviointiin, joka tapahtui kuntoutujan, oppilaitoksen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan näkökulmien kautta. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että OPI-kuntoutuksella kyettiin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijoiden opiskelu- ja toimintakykyyn. Kuntoutukseen osallistuneet nuoret kokivat saaneensa tukea oppi- ja kuntoutuslaitosten ammattilaisilta, ja vertaistuen avulla he saivat positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutukseen ohjautumisen prosesseja tulee yhä sujuvoittaa, ja kuntoutuksen toteutusta tulisi mukauttaa vielä enemmän kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi kuntoutuksen jälkeistä tukea tulisi suunnitella moniammatillisesti enemmän jo kuntoutuksen aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että nuorten opiskelu- ja toimintakykyä sekä kuntoutustarvetta tarkasteltaessa tulisi huomioida opinnoissa jaksaminen, opintojen hallinta sekä opiskeluihin osallistuminen.
  • Ebeling, Hanna; Mattila, Marja-Leena; Suominen, Inkeri; Haapala, Eija; Suomela-Markkanen, Tiina (Kela, 2020)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Suositus on tehty Kelan ja julkisen terveydenhuollon asiantuntijoiden valtakunnallisessa yhteistyössä. Suositus on suunnattu kuntoutusta suunnitteleville ja toteuttaville tahoille. Lapsi tai nuori voi saada Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, kun • hän ei ole julkisessa laitoshoidossa • hänellä on sairaus tai vamma sekä siihen liittyvä suoritus- ja osallistumisrajoite • suoritus- ja osallistumisrajoite on niin suuri, että hänellä on sen vuoksi huomattavia vaikeuksia arjen toiminnoista suoriutumisessa ja osallistumisessa kotona, opiskelussa, työelämässä tai muissa elämäntilanteissa • rajoite aiheuttaa vähintään vuoden kestävän kuntoutustarpeen • kuntoutus ei liity välittömään sairaanhoitoon • kuntoutuksen tavoitteet eivät ole ainoastaan hoidollisia • kuntoutus on perustellusti tarpeen mahdollistamaan aktiivista ja harkittua arjen toiminnoista suoriutumista ja osallistumista. Suosituksessa ei esitetä yksityiskohtaisesti kuntoutusmenetelmiä eikä vaikuttavuusnäyttöä. Näiltä osin suosituksessa viitataan Käypä hoito -suosituksiin, ajankohtaisiin oppikirjoihin ja tutkimuksiin. Muihin kuin mielenterveyshäiriöiden diagnooseihin, kuten esimerkiksi aistivammaisuuteen tai kehitysvammaisuuteen liittyviä erityistarpeita ei käsitellä tässä suosituksessa. Suosituksessa kuvataan julkisen terveydenhuollon järjestämisvastuu sekä ikäryhmäkohtainen toimintakyvyn arvioinnin ja kuntoutuksen valinnan, käynnistämisen ja seuraamisen prosessi. Suosituksessa kuvataan Kelan järjestämien kuntoutustoimenpiteiden asiakkuuskriteerit vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen (luvut 9 ja 10), harkinnanvaraisen kuntoutuksen (luvut 10, 11 ja 12), kuntoutuspsykoterapian (luku 13) sekä ammatillisen kuntoutuksen (luku 14) osalta. Lisäksi suosituksessa esitetään keskeiset lapsen ja nuoren kuntoutusta tukevat etuudet (luvut 15 ja 16) ja se, milloin lapsella tai nuorella voi olla mahdollisuus Kelan maksamaan opiskelun apuvälineeseen (luku 17).
  • Appelqvist-Schmidlechner, K; Wessman, J; Salmelainen, U; Tuulio-Henriksson, A; Sipilä, N; Ahonen, S; Luoma, M-L (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 92
    OPI-hankkeen tarkoituksena oli kehittää avomuotoista kuntoutusmallia ammatillisessa koulutuksessa oleville 16–25-vuotiaille opiskelijoille, joilla oli diagnosoitu masennus- ja/tai ahdistuneisuushäiriö. Kuntoutusmallilla pyrittiin tukemaan nuoria elämänhallinnassa ja opiskelussa, vahvistamaan nuoren toimintakykyä ja hyvinvointia sekä vähentämään mielenterveysongelmiin liittyviä haittoja. Vuosina 2011–2013 toteutettiin yhteensä kahdeksan avomuotoista ryhmäkuntoutuskurssia, joihin kuului myös yksilökäyntejä sekä verkostotapaamisia. Kurssit kestivät seurantoineen noin 1,5 vuotta ja ne toteutettiin lukukausien aikana. OPI-hankkeen yhteydessä toteutettiin arviointitutkimus, jonka tavoite oli selvittää kuntoutusmallin koettua hyötyä ja vaikuttavuutta, sidosryhmäyhteistyötä sekä kuntoutusmallin soveltuvuutta vakiintuneeksi toiminnaksi. Tutkimukseen osallistui 70 kuntoutujaa. Aineistoa kerättiin kyselylomakkeilla sekä eri tahojen haastatteluilla (kuntoutujat, projektiryhmät). Kuntoutuksen ja opiskelujen yhteen nivominen onnistui enimmäkseen hyvin. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin kuntoutuksen suurimmaksi anniksi. Seuranta-aikana nuorten masennusoireet vähenivät, elämänlaatu, itse arvioitu terveydentila sekä opiskelukyky ja kognitiivinen toimintakyky kohentuivat. Nuoret olisivat kuitenkin tarvinneet kuntoutusta jo varhaisemmassa vaiheessa. Noin kolme nuorta neljästä arvioi, että oli saavuttanut kuntoutukselle asettamansa tavoitteet vähintään melko hyvin. Tavoitteiden saavuttaminen ja kuntoutuksen koettu vaikuttavuus olivat yhteydessä kuntoutuksen oikea-aikaisuuteen, yhteistyöhön hoitavan tahon sekä opiskeluterveydenhuollon kanssa sekä vuorovaikutuksen onnistumiseen ohjaajan ja nuoren välillä. Tutkimuksen tulokset antavat varsin rohkaisevan kuvan oppilaitoksen kanssa yhteistyössä toimivan ja opintojen kanssa yhteen sovitetun kuntoutuksen mahdollisuuksista nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.
  • Laaksonen, Tarja (Helsingfors universitet, 2013)
    Tausta: Masennus koskettaa monia, sillä vuoden aikana siitä kärsii 5 % aikuisista ja masennukseen liittyviä itsemurhia tehdään suunnilleen kaksi vuoden jokaisena päivänä. Masentuneen maailmaa kuvaa alentunut toimintakyky, kielteiset ajatusmallit, itsearvostuksen puute ja osallisuuden kokemuksen menettäminen, jotka kaikki aiheuttavat merkittävää subjektiivista kärsimystä. Mielenterveyskuntoutuksella tarkoitetaan oireiden helpottamisen lisäksi kuntoutujien työ- ja toimintakyvyn edistämistä. Psykodraama on ryhmä- ja draamaterapian muoto, jota on käytetty mielenterveyskuntoutuksessa kolme vuosikymmentä. Psykodraamassa ollaan kiinnostuneita yksilön ja hänen ympäristönsä sosiaalisista suhteista ja näihin suhteisiin liittyvistä kokemuksista. Sosiaalinen vuorovaikutus nähdään keskeisenä osana ihmisen olemassaoloa, sillä yksilö kehittyy ympäristön ja yksilön katkeamattomassa vuoropuhelussa. Psykodraamassa osallistujien subjektiivisia kokemuksia, ajatuksia, rooleja ja tapahtumia tuotetaan konkreettisesti näkyviin draaman avulla. Metodit ja tutkimuskysymykset: Tutkimuksessa tarkastellaan psykodraamakuntoutukseen osallistuneiden viiden vaikeasti masentuneen naisen kuntoutuskokemuksia tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA) avulla. IPA lähestyy kokemusta aluksi fenomenologisen, kuvailevan luennan tasolla, johon liitetään tulkinnallinen, hermeneuttinen taso. Idiografinen lähestymistapa varmistaa, että kokemusta tutkitaan yksityiskohtaisen tarkasti. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia kokemuksia haastateltavilla on psykodraamamenetelmällä toteutetusta Kelan mielenterveyskuntoutuksesta? 2) Miten haastateltavat kokevat psykodraamakuntoutuksen vaikuttaneen omaan kuntoutumiseensa? 3) Mitkä ovat psykodraamakuntoutuksen terapeuttisen työskentelyn edellytykset? Tulokset ja johtopäätökset: Haastateltaville esitetty yksi avoin kysymys: 'Millaista tämä kuntoutus on sinulle ollut?' tuotti aineiston, joka analyysiprosessin jälkeen näyttää kuntoutumisen yksilölliset merkitykset, jotka tiivistyvät pääteemaan Koetut vaikutukset (Itsetuntemuksessa, sosiaalisissa suhteissa ja toimintakyvyssä). Toinen pääteema Kokemukset psykodraamakuntoutuksesta (kokemukset ryhmästä, kokemukset prosessista ja psyykkinen työskentely) näyttää, kuinka yksilön prosessi liittyy kiinteästi ryhmän monitasoiseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Kolmas pääteema on Psykodraamakuntoutuksen terapeuttisen työskentelyn edellytykset (vuorovaikutus ja sosiaalinen samastuminen; ryhmän koheesio; psykodraamassa sisäinen mieli tuodaan näkyviin ja toiminnaksi ulkoiseen maailmaan ja emootioiden ja omien kokemusten sietäminen) tiivistää, millaiset seikat kuntoutujien kokemana näyttävät vievän terapeuttista prosessia eteenpäin. Kuntoutuksessa yksilön sisäinen tuotiin ryhmän sosiaaliseen vuorovaikutukseen yhteisen tutkimuksen kohteeksi. Tutkimustulosten mukaan menneisyyteen sijoittuvien suhteiden käsittely nykyhetkessä mahdollisti suhteisiin liittyneiden kokemusten psyykkisen työstämisen. Psyykkisen työskentelyn merkityksellisyys kasvoi ryhmän kuluessa vähitellen: alussa tutkittavien kokema ahdistus lisääntyi, mutta ryhmän loppua kohden ja sen jälkeen olotilat tasoittuivat. Se, että ryhmä näki ja kuuli millaisissa vaikeuksissa yksilö on elämässään ollut, näytti neutralisoivan yksinäisyyden ja kärsimyksen kokemuksia.
  • Lääti, Soile (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielma tarkastelee sosiaalisen hyvinvoinnin merkitystä ja sen vaihtelua kahden eri-ikäisen mielenterveyskuntoutuja-ryhmän kertomina ja kokemina. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä mielenterveyskuntoutujan sosiaalinen hyvinvointi rakentuu, miten sosiaalinen hyvinvointi määrittyy/ merkityksellistyy eri-ikäisillä mielenterveyskuntoutujilla sekä tuetaanko yhteiskunnassa mielenterveyskuntoutujien ihmisarvoa ja täysivertaista yhteiskunnan jäsenyyttä. Aikuiset mielenterveyskuntoutujat näyttäytyvät yhteiskunnassa väliinputoajina ja muodostavat oman erityisen marginaaliryhmänsä, mikä ilmenee myös heidän sosiaalisen hyvinvointinsa laadussa ja merkityksissä. Mielen sairastuessa sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys korostuu ja sen heikentyminen hidastaa kuntoutumisen edellytyksiä. Tämän vuoksi juuri sosiaalista hyvinvointia tukevat rakenteet ja verkostot ovat erityisen tärkeässä asemassa mielenterveyskuntoutuksen toteutuksessa ja tuloksellisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu 23:sta 21–68-vuotiaan mielenterveyskuntoutujan haastattelusta. He käyttivät tutkimushetkellä Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n palveluita. Keskinäisen vertailun mahdollistamiseksi tutkimushenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, 21–39-vuotiaiden (12) ja 52–68-vuotiaiden (11) ryhmään. Kyseinen jako perustui perinteisiin muutosodotuksiin ihmisen elämän eri vaiheissa ja suhteissa. Aineiston keruu toteutettiin teemahaastatteluin, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin analyysia varten. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Teemojen lisäksi analyysi esitetään tutkimuskysymyksittäin, joilla kahden ikäryhmän vastauksia vertaillaan toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa painottui hermeneuttis-fenomenologisuuteen, jonka tavoitteena korostuu pyrkimys ymmärtää tutkimushenkilöiden kokemuksia ja heidän niille antamia merkityksiä. Lähestymistapaan liittyi väljästi myös sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaisesti tutkimushenkilöt itse rakentavat sosiaalista todellisuuttaan haastatteluissa, sekä biografinen ajattelu, joka kuvaa tutkimushenkilöiden elämän eri vaiheiden sisältöjen vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin. Lisäksi sosiaalipsykologinen lähestyminen tuki tutkimusaiheen tarkastelua. Tutkielman mukaan mielenterveyskuntoutujien sosiaalinen hyvinvointi rakentuu pääasiassa samoista tekijöistä kuin yleensäkin ihmisillä eli elämän sisällöstä, ihmissuhteista sekä oman tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden kokemuksista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutuminen edellyttää riittävän hyvää kokemusta omasta elämänlaadusta, joka määrittyy kunkin yksilöllisistä tarpeista. Sosiaalisen hyvinvoinnin toteutumiseksi mielenterveyskuntoutujalle tulee tarjoutua riittäviä ja mielekkäitä toimintaympäristöjä, mahdollisuuksia sosiaalisten verkostojen rakentamiseen niin normaali- kuin vertaispalveluissa sekä osallisuuden, kehittämisen ja vaikuttamisen kokemusta omissa asioissaan ja yhteiskunnassa. Mielenterveyskuntoutujan toimijuuteen ja sosiaalisten verkostojen monimuotoisuuteen vaikuttaa ikää enemmän se, miten elämän eri osa-alueet, kuten työ- ja opintoelämä, harrasteet ja sosiaaliset verkostot, ovat rakentuneet sairautta edeltävänä aikana. Nykyiseen palvelujärjestelmään ollaan suhteellisen tyytyväisiä, mutta omaan osallisuuteen ja osallistumisen mahdollisuuksiin kaivataan lisää tukea sekä ollaan huolissaan palveluiden säilyvyydestä tulevaisuudessa.