Browsing by Subject "mielipiteet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 33
  • Järvelä, Katja; Isoniemi, Merja (Kuluttajatutkimuskeskus, 2010)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 129
  • Jankkari, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 8/2013
    Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää vuorovaikutteista vesienhoidon suunnitteluprosessia. Lain yhtenä tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia oman vesistöalueensa hoidon suunnittelussa. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta suunnitelman laadinnan eri vaiheissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mihin keskusteluihin ja ongelmiin kansalaiset yrittivät kiin-nittää vesienhoitosuunnitelmien laadinnan ensimmäisellä vesienhoidon suunnittelukaudella (2004–2009). Lisäksi tarkastellaan, miten kansalaisten huolet ja huomiot kohtasivat vesienhoidon suunnittelujärjestelmän toimintaperiaatteet. Tutkimusaineisto rajautuu kansalaispalautteeseen, joka annettiin Varsinais- ja Keski-Suomessa. Analyysi kahden eri alueellisen ympäristökeskuksen saamasta kansalaispalautteesta osoittaa, että vesiensuojelukysymyksiä tarkastellaan osana arjen elämismaailmaa ja paikallisia ympäristökamppailuja. Kansalaispalautteesta oli nähtävissä erilaisten maantieteellisten ja historiallisten erojen vaikutus palautteen sisällölliseen muotoutumiseen. Vesienhoidon suunnittelu tulkittiin usein ”viimeiseksi oljenkorreksi”, jonka kautta huolelle tai ongelmalle saataisiin näkyvyyttä. Toisaalta ensimmäisen suunnittelukauden kansalaispalautteessa oli nähtävissä epäluottamusta koko vesienhoidon suunnittelun sekä kansalaisosallistumisen todellista vaikuttavuutta kohtaan. Julkaisussa esitetään ehdotuksia kansalaisosallistumisen kehittämiseksi. Tutkimus tarjoaa yhden esimerkin tavasta, jolla kansalaispalautetta voidaan analysoida vesienhoitosuunnitelmien laadinnan yhteydessä.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 31/2011
    Asukasbarometri 2010 on kyselytutkimus suomalaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Tutkimus on osa ympäristöhallinnon elinympäristön laadun seurantaa ja se toteutettiin nyt kolmannen kerran. Ensimmäinen Asukasbarometrikysely tehtiin vuonna 1998 ja toinen vuonna 2004. Suurin osa kysymyksistä on pysynyt samoina, mutta mukaan on otettu myös uusia ajankohtaisia kysymyksiä, kuten asumisvalintojen ympäristöystävällisyyttä koskevia kysymyksiä. Asukkaat ovat yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Vastaajista 97 % on tyytyväisiä asuinalueensa viihtyisyyteen ja tyytyväisyys on lisääntynyt. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat rauhallisuus, luonnonympäristö, sijainti ja liikenneyhteydet sekä palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet. Pahimpina epäviihtyvyystekijöinä pidetään liikenteen aiheuttamia häiriöitä ja ongelmia. Asuinalueiden peruspalveluiden taso on pysynyt kutakuinkin ennallaan kohteena olevissa suurissa taajamissa. Toivotuimmat lisäpalvelut asuinalueelle ovat ruokakauppa, muut kaupat ja joukkoliikenne. Pankki- ja postipalvelutoiveet ovat huomattavasti vähentyneet, sen sijaan joukkoliikennetoiveiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Puisto- ja ulkoilualueisiin ollaan yleensä tyytyväisiä. Enemmän tyytymättömyyttä kohdistuu pihan viihtyisyyteen. Tyytymättömimpiä pihaan ovat tiiviiden kerrostaloalueiden asukkaat, erityisesti vuokra-asukkaat. Autonomistus, auton käyttömahdollisuus ja auton käyttö työ- ja kauppamatkoilla ovat yleistyneet, kävelyn ja joukkoliikenteen osuus on laskenut. Työmatkojen keskipituus on kasvanut. Tyytymättömyys asuinalueen joukkoliikennepalveluihin on ollut kasvussa. Naapureiden kanssa jutellaan edelleen kohtalaisen usein, yli kolmannes lähes päivittäin. Vastaajista 15 % pelkää liikkua asuinalueella yksin iltaisin. Pääosa vastaajista, 86 %, pitää ympäristöystävällisyyttä tärkeänä asunnon ja asuinalueen valinnassa. Neljännes niistä vastaajista, joilla on auto säännöllisesti käytettävissä, ovat harkinneet auton käytön vähentämistä. Yli puolet hyväksyy täydennysrakentamisen omalla asuinalueellaan, jos sen sijoittamiseen ja suunnitteluun pääsee itse vaikuttamaan. Raportissa käsitellään myös erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä eri väestöryhmien näkemyksiä elämänvaiheen ja -tilanteen mukaan.
  • Strandell, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017
    Asukasbarometri 2016 on kyselytutkimus kaupunkimaisten asuinympäristöjen laadusta vähintään 10 000 asukkaan taajamissa. Tutkimus luo kokonaiskuvan asuinympäristöjen tilasta ja ajallisista muutoksista sekä asumistoiveista. Tutkimuksessa käsitellään lisäksi erityyppisten asuinalueiden vahvuuksia ja heikkouksia. Uutena alueluokituksena mukaan otettiin taajamien luokittelu kasvaviin ja taantuviin alueisiin. Tutkimus toteutettiin ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Asukasbarometri on valtakunnallinen seurantatutkimus, joka toteutettiin nyt neljännen kerran. Aiemmat Asukasbarometrikyselyt on tehty vuosina 1998, 2004 ja 2010. Jokaisella kierroksella tavoitteena on ollut uusia osa kysymyksistä ajankohtaisten ilmiöiden ja tietotarpeiden mukaan, mutta säilyttää ajallinen vertailukelpoisuus keskeisissä kysymyksissä. Vuonna 2016 Asukasbarometrin kyselymenetelmä vaihtui puhelinhaastattelusta posti- ja internet-kyselyn yhdistelmään. Asukkaat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä asuinympäristöönsä. Alueiden väliset erot asuinalueen viihtyvyydessä ja laatutekijöissä nousevat esiin tarkemmissa kysymyksissä. Tärkeimmät asuinalueiden viihtyvyystekijät ovat sijainti ja hyvät liikenneyhteydet, luonnonympäristö sekä rauhallisuus. Sijainti ja liikenneyhteydet on noussut eniten mainintoja saaneeksi viihtyvyystekijäksi ohi aikaisempien kyselyiden ykköstekijän, rauhallisuuden. Liikenteeseen liittyvät häiriöt ja ongelmat aiheuttavat eniten epäviihtyvyyttä asuinympäristössä. Tyytymättömyys joukkoliikennepalveluihin on edelleen lisääntynyt. Pyöräilyn osuus työ- ja asiointimatkojen kulkutapajakaumasta on kasvanut huomattavasti. Selkeä trendi koko Asukasbarometrin seurantakauden ajan on ollut asumistoiveiden urbanisoituminen eli keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen. Trendi näkyy asumispreferenssien ohella esimerkiksi palvelutoiveissa. Kahvilat ja ravintolat nousivat uusimmassa kyselyssä ensimmäistä kertaa toivotuimmaksi palveluksi asuinalueelle. Toisaalta toiveista erottuu myös taloyhtiömuotoinen kaupunkipientaloasuminen, jossa yhdistyvät toiveet omasta pihasta ja lähipalveluiden saavutettavuudesta kävellen. Asumistoiveita ja -tarpeita määrittävät paitsi elämänvaihe, myös erilaiset elämäntavat. Asukasbarometrin uudet asumistoivekysymykset antavat ensimmäistä kertaa realistista tietoa siitä, miten toiveet poikkeavat nykyisestä asumisesta. Vertailu antaa mielenkiintoista uutta tietoa siitä, miten asuntotuotantoa ja asuinalueiden kehittämistä tulisi suunnata vastaamaan paremmin asukkaiden toiveita ja tarpeita.
  • Tarkka, Minna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 77
  • Tarkka, Minna (National Consumer Research Centre, 2003)
    National Consumer Research Centre. Discussion papers 34
    This report publishes results - papers, findings and proposals - from the Nordic seminar on digital television, Tórshavn September 12-14, 2002 which approached digital television development in the Nordic countries from the point of view of consumers, users and citizens. Organised by the Nordic Advisory Committee on Consumer Affairs, the seminar aimed at initiating a dialogue between consumer organisations and researchers in order to map out research problems and approaches for consumer-led digital television development. The seminar presentations surveyed changes of media consumption in domestic and community contexts, the uses of audience research and insight in programme development, and the need for user-orientation in regulation and policy-making.
  • Pulkkinen, Pia (Helsingfors universitet, 2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan perinteiseen, maltilliseen eläinsuojelujärjestöön kuuluvien eläinsuojelijoiden elämänpolitiikkaa ja suomalaista eläinasialiikettä, joka aikaisemmin on hahmotettu lähinnä uuden, radikaalin eläinoikeusaktivismin kautta. Uskontososiologian ja -antropologian alaan sijoittuva tutkimus ottaa osaa sosiologi Anthony Giddensin elämänpolitiikan käsitteestä käytyyn keskusteluun empiirisestä näkökulmasta. Tutkimusongelma on kaksitasoinen.Yksilön tasolla tarkastelu kohdistuu Eläinsuojeluliitto Animaliassa aktiivisesti toimivien eläinsuojelijoiden elämäntapoihin, mielipiteisiin, arvoihin ja ihanteisiin. Liikkeen tasolla tarkastellaan eläinasialiikettä ja sen oletettua jakautumista eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeisiin. Tutkimuksen taustateorioina ovat Giddensin teoria elämänpolitiikasta sekä filosofi Peter Singerin ja filosofi Tom Reganin teoriat eläinten hyvinvoinnista ja oikeuksista. Suomalaista näkökulmaa eläinasian teoriaan edustavat filosofi Leena Vilkan pohdinnat. Tutkimuksen primääriaineiston muodostavat 12 eläinsuojelijan yksilö- ja ryhmähaastatteluina toteutetut teemahaastattelut sekä 22 eläinsuojelijan lomakekyselynä kerätyt taustatiedot. Sekundääriaineisto koostuu eläinsuojelijoille tehdyistä taustatieto- ja sähköpostihaastatteluista, havainnointiin perustuvasta kenttäpäiväkirjasta, eläinasialiikkeen kirjallisesta materiaalista sekä tutkimusaiheeseen liittyvästä aikaisemmasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Tutkimuksen perusteella elämänpolitiikan teoria on käyttökelpoinen arvotutkimuksessa. Eläinsuojelijoiden elämänpolitiikkaa luonnehtivat reflektiivisyys; elämäntavan käyttäminen vaikutuskeinona puoluepolitiikan ohella; yhteiskuntatieteilijä Ronald Inglehartin määrittelyn mukaiset post-materialistiset arvot; tilanne- ja tuotekohtaisesti kontrolloitu tapa kuluttaa; argumentoiva ja vaativa suhtautuminen traditioihin; pyrkimys eroon hierarkioista; paikallisuus toiminnassa ja tavoitteissa; pyrkimys vaikuttaa ihmisten, eläinten ja ympäristön tulevaisuuteen ja kaksijakoinen suhtautuminen asiantuntijoihin. Tutkimuksessa asetetaan kyseenalaiseksi kahden erillisen, suomalaisen eläinasialiikkeen olemassaolo ja osoitetaan, että Suomessa voidaan puhua eläinasialiikkeestä, jossa eri aikakausina, yksilö- ja järjestökohtaisesti, painotetaan aiheittain joko maltillisia tai radikaaleja näkökulmia.
  • Lehtoranta, Virpi; Väisänen, Sari; Rytkönen, Anne-Mari (Suomen ympäristökeskus, 2016)
  • Marski, J; Mäensivu, V (Kela, 1998)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 30
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten kokemaa taloudellista hyvinvointia ja sosiaaliturvaan liittyviä mielipiteitä. Yleisellä tasolla taloudellinen tilanne on helpottunut muutaman vuoden takaisesta, mutta heikompiosaisten ja menestyjien väliset erot ovat kasvaneet. Suomalaisten mielipiteet ovat muuttuneet hieman hyvinvointivaltiolle myönteisemmiksi. Tutkimuksessa osoitettiin myös, että vastaajille esitettyjen väitteiden sanamuotoa ja viitekehystä vaihtamalla voidaan saada tukea hyvinkin erilaisille sosiaaliturvapolitiikan linjauksille.
  • Toivola, Lea (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (1)
  • Järvikoski, Timo (Vesihallitus, 1975)
    Vesihallitus. Tiedotus 83
    Engl. summary: Population study in the Kemihaara reservoir area
  • Hakala, Riitta (2000)
    Viimeisen runsaan sadan vuoden kuluessa on perheiden lapsiluku pienentynyt huomattavasti kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa. Suomessa syntyvyys rupesi pienentymään huomattavan nopeasti 1910-luvun alussa. 1930-luvun lopulle jatkuneen hedelmällisyyden pienentymisen seurauksena naisten keskimäärin synnyttämien lasten lukumäärä putosi lähes puoleen. Hedelmällisyyden pienentymisessä oli kyse nimenomaan aviollisen hedelmällisyyden pienenemisestä. Toisin sanoen avioparit olivat alkaneet tehokkaasti rajoittaa lastensa lukumäärää. 1910-luvulla lapsirajoitus herätti mielenkiintoa myös julkisuudessa. Lapsirajoituksella oli puolestapuhujia, mutta myös vastustajia. Tutkielmassa verrataan kahden eri naisjärjestön, työläisnaisliikkeen ja kristillis-siveellisen Valkonauha-järjestön, lehdissä 1910-luvulla käytyä keskustelua lapsiluvun rajoituksesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia argumentteja keskustelussa käytettiin. Tutkimushypoteesina on, että naisten mielipiteenmuodostus suodattui ainakin osittain erilaiseksi luokan (politiikan) vaikutuksesta. Työläisnaisessa ja Valkonauhassa käyty keskustelu lapsirajoituksesta piti sisällään monia erilaisia argumentteja: taloudellisia, moraalisia, terveydellisiä ja rotuhygienisiä. Lisäksi lapsirajoitus liittyi keskeisellä tavalla kysymykseen naisen asemasta. Sen sijaan väestölliset argumentit eivät vielä 1910-luvulla olleet keskustelussa juurikaan esillä. Työläisnaisliikkeellä ei ollut yksimielistä kantaa lapsirajoitukseen. Työväenluokan naisiin kuului paitsi lapsirajoituksen kannattajia, epävarmoja ja välittävänä kannalla olevia myös lapsirajoituksen vastustajia. Osa työläisnaisista ajatteli, että työläisillä tuli olla oikeus vallitsevissa taloudellisissa olosuhteissa rajoittaa lastensa lukumäärää. Taloudellisten argumenttien lisäksi lapsirajoitusta puolustettiin naisen asemaan liittyvinä argumenteilla sekä myös rotuhygienisin perustein. Osa työläisnaisista piti lapsiluvun rajoitusta sosialismin vastaisena. Osalle työläisnaisista kysymys oli myös moraalinen. Valkonauhalle lapsirajoitus oli ensisijaisesti siveellinen ja moraalinen kysymys. Keskeistä kysymyksessä oli itse tapahtuma, hedelmöittymisen estäminen, joka valkonauhalaisten mielestä oli luonnonvastaista, puuttumista Jumalan säätämään järjestykseen. Valkonauhassa oltiin huolestuneita siitä, että jos sukupuoliyhteys irrotettaisiin suvunjatkamisesta, seurauksena olisi avioliiton ulkopuolisten suhteiden lisääntyminen ja yhteiskunnan siveellinen ja moraalinen rappio. Moraalisten argumenttien lisäksi Valkonauha vastusti ehkäisyvälineitä terveydellisillä argumenteilla. Estääkseen yhteiskuntaa vajoamasta siveettömyyteen Valkonauha yritti saada ehkäisyvälineiden mainostamisen ja myynnin lailla kielletyksi. Vastaavia lakeja oli säädetty monissa muissa maissa. Suomessa näin ei kuitenkaan Valkonauhan pettymykseksi tapahtunut. Työläisnaisliikkeen ja Valkonauhan suhtautuminen muodostui osittain erilaiseksi, mutta asetelma ei kuitenkaan ollut mustavalkoinen. Erilaisista lähtökohdista huolimatta naiset saattoivat päätyä samaan lopputulokseen.
  • Kaimio, Maarit (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (1)
  • Forsman, Maria (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (7)
  • Korvenpojat (Kemi, (Kemin kirjapaino), 1906)
  • Pirttilä, J; Kallio, J; Uusitalo, R; Forma, P (Kela, 2007)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 89
  • Nikkilä, Marita; Raijas, Anu; Aalto-Setälä, Ville (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 109
    Hintatietoisuuden tutkimisella on pitkät perinteet, mutta Suomessa kiinnostus sen tutkimiseen virisi vasta euron käyttöönoton myötä. Yhteisvaluutan käytössä mielenkiintoinen tarkastelunäkökulma on erityisesti euroilluusion vaikutus tuotteen arvon ymmärtämiseen. Tutkimus käsittelee euromaiden kuluttajien kokemuksia euron käytöstä sekä suomalaisten kuluttajien hintatietoisuuden kehitystä viiden ensimmäisen eurovuoden aikana. Tutkimuksessa käytetään kolmea erilaista aineistoa. Ensiksi hyödynnetään Euroopan komission vuosina 2002-2006 keräämiä Eurobarometreihin sisältyviä aineistoja. Toiseksi käytetään Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosina 2001-2007 keräämiä hinta- ja hinta-arvioaineistoja. Euron käyttöönotto sekaannutti ihmisten käsityksiä tuotteiden hinnoista. Vuoden 2002 alussa, heti käyttöönoton jälkeen, euromaiden kansalaisten mielestä hinnat nousivat. Hintatietoisuus ei ole käytännöllisesti katsoen parantunut vuosina 2002-2007 ollenkaan, vaan on jopa huonontunut alkushokin jälkeen. Euron käyttöönotto ei ole muuttanut vain yksittäisiä hintoja, vaan muokannut uudelleen koko hinnoittelusysteemiä markkinoilla. Hyvin hidas hintatietoisuuden paraneminen voi johtua selkeiden hinnoittelumallien puuttumisesta, jollaiset markka-aikana olivat kuluttajien tietoisuudessa. Yksi selitys heikentyneelle hintatietoisuudelle on entisten rahayksiköiden käyttö kuluttajien hahmottaessa tuotteiden hintojen todellista arvoa. Kuluttajat koko euroalueella tukeutuvat edelleen vahvasti entisiin kansallisiin valuuttoihin ostoksia tehdessään. Mitä suuremmista summista on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat mielessään vanhoiksi valuutoiksi. Pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen yhtenä syynä voi olla se, että ainakin alhaisissa hinnoissa euron nimellisarvo on vaikeampi ymmärtää ja muistaa kuin mitä markan arvo oli. Usein yksi euro voi kuluttajien ymmärryksessä olla yksi markka. Kansallisen valuutan aikana markka, noin 16 senttiä, oli usein käytetty arvioyksikkö. Euroaikana yhdestä eurosta tai 50 sentistä on tullut hinta-arvioiden yksikkö. Hinta-arvioiden asteikko on siis muuttunut karkeammaksi. Sen sijaan kaupassa tuotteiden hinnoitteluyksikkö on yksi sentti. Näin olleen kauppa ja kuluttajat 'hinnoittelevat' tuotteita eri asteikoilla. Hintatietoisuus vaihtelee suuresti eri-ikäisten kuluttajien välillä, ja 50-79-vuotiaiden hintatietoisuus on heikentynyt eniten. Niin Suomessa kuin muissakin euromaissa nuoret ilmoittavat omaavansa vähiten ongelmia euron käytössä. Vaikka näin varmaan onkin, on mahdollista, että nuoret eivät piittaisi edullisten tuotteiden hinnoista. Heille ei todennäköisesti koskaan synnykään sellaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen, mikä vanhemmilla ikäluokilla on ollut. Elintarvikkeiden hinnoista piittaamattomuus voi olla yleisempikin syy: elintason noustessa kuluttaja ei katso tarpeelliseksi rasittaa muistiaan sellaisten tuotteiden hinnoilla, joiden osuus hänen kaikista menoistaan on vähäinen. Kuluttajien hintatietoisuus on vielä viisikin vuotta euroon siirtymisen jälkeen huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Viidessä vuodessa tukeutuminen markkoihin on vähentynyt, mutta hintojen ilmoittaminen euroina ei ole vieläkään luontevaa. Hintojen oppiminen on monimutkainen prosessi, koska kuluttajat joutuvat opettelemaan samanaikaisesti kaksi suurta asiaa: uudet hinnat ja uuden hinnoittelusysteemin. Kyse on uudelleen oppimisesta, mikä tapahtuu hitaasti.
  • Peura-Kapanen, Liisa; Järvinen, Raija (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 7/2006
    Tutkimuksessa on selvitetty kuluttajien riski- ja riskinhallinta-ajattelua. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: mitä kuluttajat ymmärtävät riskeillä, millaisia asioita he kokevat elämässään riskeiksi ja miten kuluttajat varautuvat erilaisiin riskeihin. Kuluttajien näkemyksiä vakuutuksista riskienhallinnan keinona sekä sähköisten vakuutuspalveluiden käyttöön liittyviä riskejä on myös selvitetty. Tutkimus on osa sähköisten vakuutuspalveluiden kehittämiseen liittyvää eInsurance-hanketta. Laadullisena toteutetun tutkimuksen aineiston muodostavat kaksi Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapanelisteille järjestettyä ryhmäkeskustelua. Toinen osatutkimus, panelisteille suunnattu kysely, toteutetaan vuoden 2006 aikana. Kuluttajat puhuvat riskeistä omien arkikokemustensa kautta. Kuluttajan riskikäsitys voi olla kuitenkin kapea-alainen. Arkipäivän riskejä ja esimerkiksi kodin vaaratilanteita ei välttämättä tunnisteta. Toisaalta elämään nähdään sisältyvän hyvin erilaisia ja monitasoisia riskejä. Omasta suhtautumisesta riskeihin kuluttajien voi myös olla vaikeaa puhua eivätkä kuluttajat tunnista itsessään puhtaita riskityyppejä. Kuluttajien riskipuheessa nousevat esille fyysiset riskit. Liikenne koetaan merkittävimpänä vaaratekijänä, koska tilanteet koetaan muiden aiheuttamiksi ja vaikeasti ennakoitaviksi. Fyysisten riskien ohella kuluttajat tunnistavat riskejä taloudellisissa päätöksissä, elämäntyylissä ja harrastuksissa sekä sosiaalisissa suhteissa. Myös teknologian aiheuttamat, kuten tietoturvaan liittyvät riskit mainitaan. Sen sijaan globaalit uhkat eivät sisälly kuluttajien riskipuheeseen. Vaaratilanteisiin ja muihin riskeihin varautuminen on kuluttajien ajattelussa useimmin maalaisjärjen käyttöä, ei niinkään tunnistettua riskienhallintaa. Tilannetekijät, riskin luonne sekä kuluttajan ominaisuudet ja elämäntilanne näyttäisivät olevan yhteydessä siihen, miten kuluttajat ottavat riskejä huomioon ja varautuvat niihin. Lasten vaaratilanteiden ja tulipalojen ehkäisy nousevat esille konkreettisina toimenpiteinä riskien ennaltaehkäisyssä. Vakuutusten hankinnan taustalla ovat ennen muuta isojen taloudellisten menetysten pelko. Vakuutusasioiden hoitaminen Internetin kautta nähdään sekä kielteisenä että myönteisenä. Vakuutusten monimutkaisuudesta ja erityisesti vakuutusjuridiikan vaikeudesta johtuen koetaan, että vakuutuksia ei voida hoitaa kasvottomasti. Kuluttajilla on pelko väärien valintojen tekemisestä. Sen sijaan yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset ja Internetin turvallisuus eivät juuri huolestuta eivätkä ole este käyttää sähköisiä vakuutuspalveluita. Palvelujen kehittämisessä korostetaan vuorovaikutteisuuden lisäämistä sekä palvelujen räätälöintiä. Riski- ja riskinhallinta-ajattelu ovat kuluttajille usein vieraita. Kuluttajien riskitietämystä tulisikin lisätä soveltamalla kuluttajille ominaisia käsitteitä ja ajattelutapoja. Internet tarjoaa tähän uusia mahdollisuuksia. Jatkotutkimuksella kuluttajien riskikäsityksiä laajennetaan liittämällä kyselyyn asiantuntijoiden riskikäsityksiä sekä tarkastelemalla kuluttajien ominaisuuksien yhteyttä sekä yleisiin riskeihin että sähköisessä ympäristössä koettuihin riskeihin.
  • Lovén, Lasse (Suomen metsätieteellinen seura, 1974)
  • Omaheimo, Jussi (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (8)