Browsing by Subject "minuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Maijala, Seija (Helsingfors universitet, 2001)
    The objective of the study was to understand individuality in Muslim women's dress. The research problems were, how individuality forms and appears in their dress. To answer these questions interviews were made with nine Muslim women who live in Finland. The interviews were analysed with the phenomenologically oriented content analysis method. The research report proceeds in a dialogue between theory and the analysis. In this study individuality in dress was studied as a process. Factors affecting to this process were considered: the individual, the set of identities, personality, self, religion, culture and social relationships. An essential part of the process was searching for a positive experience of self. The experience meant intuitive self-identification and satisfaction with the mirror reflection for the women. Individuality was the result of searching for the positive experience of self-identification, because for each woman different kinds of dress gave a feeling of suitability for the self. For example, for some Muslim women head covering is a way to express the self. They experience this as the right way for the good Muslim woman. For others head covering can mean the loss of positive self experience. Individuality in dress appeared in various ways. Some women cover their whole body including their head in public. Some women do not cover their head and some dress even in tight and revealing clothes. There are also Muslim women who cover their faces, they are not included in this study. Individuality appears also within groups that dress similarly. Individuality appeared with different kind of clothes, hairstyles, make-up, choices, details and colour. However, individuality is not only the noticeable differences in dress, but how each Muslim woman belongs to this reality and expresses herself within dress. This means that in this study individuality in dress is seen in a way that many Finns would not consider as individuality.
  • Kari, Veeruska (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani käsittelen identiteettiä Miika Nousiaisen esikoisromaanissa Vadelmavenepakolainen (2007). Tutkin sitä, millaisena identiteetti näyttäytyy kohderomaanissa. Hyödynnän tutkimuksessani identiteetin monitieteistä repertuaaria, joilla on pohja myös kulttuurintutkimuksessa ja sosiaalitieteissä. Keskeisellä sijalla on Stuart Hallin (1992 ja 1999) kirjoitukset identiteetistä, Pertti Raution ja Mikko Saastamoisen toimittama kirja Minuus ja identiteetti (2006) sekä Jorma Anttilan väitöskirja (2007) joka käsittelee kansallista identiteettiä. Lähilukua hyödyntämällä analysoin millaisia kirjallisia, kerronnallisia, paratekstuaalisia ja visuaalisia keinoja identiteetin kuvauksessa käytetään, ja miten henkilöhahmo itse määrittelee ja ymmärtää identiteettinsä. Romaanissa identiteetti ilmenee yhtä hyvin kollektiivisena: kansallisena ja sosiaalisena kuin yksilöllisenä minuutena. Käsittelen Vadelmavenepakolaisessa esille nousevaa Ruotsi–Suomi -vastakkainasettelua ja molempiin kansallisiin identiteetteihin liitettyjä stereotypioita. Mikko itse perustaa ruotsalaisen identiteettinsä kolmeen prinsiippiin: kansankoti-aatteeseen, kotiin ja perheeseen. Lähestyn henkilöhahmoa myös psykoanalyyttisesti, ja osoitan, miten Mikon lapsuus Kouvolassa ja vanhempien yritykset ehkäistä Mikon samastumista ruotsalaisuuteen vaikuttavat hänen identiteettikehitykseensä. Pohdin sitä, mitä Mikko tarkoittaa ”kansallisuustransvestismilla” ja mitä identiteettiprosessi ja -kriisi romaanissa ovat. Identiteettiä käsitellään romaanissa monin tavoin. Ennen kaikkea kyse on Mikon itsereflektiosta. Minäkertojalle tyypilliseen tapaan Mikko on näkemyksissään subjektiivinen ja rajoittunut. Siinä mielessä hän on myös epäluotettava kertoja, jonka stereotyppiset näkemykset, joissa kaikki hyvä liittyy Ruotsiin ja kaikki huono Suomeen, myös ironisoituvat usein. Myös Mikon välitilankansalaisuuden voi tulkita ironisoivan paitsi kyseisiä stereotypioita, myös niitä yleisiä käsityksiä, jotka korostavat ulkoisten tekijöitten vaikutusta identiteetin kehitykseen. Osoitan, että Mikko Virtasen identiteetin rakentuminen perustuu itsensä hyväksymiseen, tällöin minuuden ja kansallisen identiteetin rajat hälvenevät. Näin humoristisen romaanin sanoma on yhtä aikaa ”triviaali” ja toisaalta vakava ja opettavainen. Tulkintani mukaan Mikko ymmärtää romaanin lopussa eläneensä itsepetoksessa ja hyväksyy itselleen identiteetin, jonka nimeän välitilankansalaisuudeksi.
  • Kela, Ritva-Liisa (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomen väestön ja suurten ikäluokkien ikääntyessä myös muistisairaiden ihmisten lukumäärä ja osuus väestöstä kasvaa. Muistisairautta on tutkittu paljon lääke- ja hoitotieteissä, mutta sen sosiaalitieteellinen tai sosiaaligerontologinen teoretisointi on jäänyt vähemmälle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on täydentää sosiaalitieteellistä muistisairaustutkimusta tarkastelemalla muistisairauden maailmaa ja muistisairaiden ihmisten elämää muistakin kuin sairauden ja hoivan näkökulmista. Tämä vaatii teoreettisilta lähtökohdiltaan avointa ja käsitteellistävää tutkimusotetta. Näistä lähtökohdista kiteytettynä tämän tutkimuksen tehtävänä on muodostaa aineistolähtöinen abstraktin tason malli siitä, miten muodostuu muistisairauden sosiaalinen. Tutkimus nojautuu toimijaverkkoteoriaan ja ajatukseen sosiaalisen moniaineksisuudesta. Menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä ja käsitteellisen tason tietoa tuottavaa grounded theorya, joka sopii lähtökohdiltaan avoimiin tutkimuskysymyksiin ja alueille, joiden teoretisointi on niukkaa. Aineisto poimittiin kaunokirjallisista teoksista, joissa muistisairaus on mukana pääteemana tai sivuosassa. Tutkimuksen tuloksena on aineistolähtöinen abstraktin tason malli, joka on nimetty kelpoisten kokoonpanojen teoriaksi. Teoria selittää käsitteidensä avulla, miten muistisairauden sosiaalinen tapahtuu. Teorian mukaan sosiaalinen näyttäytyy kokoonpanoissa ja kokoonpanojen muutoksissa. Kokoonpanot muodostuvat kolmesta jäsenestä: muistisairaasta, läheisestä ja osallisesta. Kokoonpanon jäsenet muodostavat toisiinsa suhteita, joiden määrä vaihtelee ja joita voi olla samanaikaisestikin useita erilaisia. Suhteiden ominaisuuksia ovat suuntautuminen, intensiteetti ja affektiivisuus. Suhteiden luonne muuttuu kun niihin liittyy tai niistä poistuu oheisia. Kokoonpanon jäsenten ominaisuuksia ovat minuus, kuuluminen ja kelpoisuus. Minuus on kuulumista erilaisiin kokoonpanoihin ja kelpoisuutta näissä kokoonpanoissa. Kokoonpanon jäsenet osoittavat kuulumistaan ja kelpoisuuttaan. Jäsenet tuottavat näitä ominaisuuksia suhteiden välityksellä kokoonpanon muille jäsenille. Näin ollen kokoonpanon suhteita voi tarkastella kuulumis- ja kelpoisuussuhteina ja tätä kautta minuuteen vaikuttavina suhteina. Kuuluminen jakautuu minän kuulumisen ja minulle kuulumisen suhteisiin. Kelpoisuus koostuu kelpoisuudesta jäsenelle itselleen, kelpoisuudesta muille kokoonpanon jäsenille ja kelpoisuudesta kokoonpanossaan. Kokoonpanon sisältämät suhteet vaikuttavat kokoonpanon kelpoisuuteen, joten kelpoisuus on myös kokoonpanon ominaisuus. Hahmottamis- ja kontrollisuhteet tukevat kuulumisen ja kelpoisuuden suhteita. Näiden suhteiden yhdistelmä tuottaa koosteisuuden, joka on kokoonpanon ominaisuus ja vaikuttaa kokoonpanon kelpoisuuteen. Orientoituminen ja organisointi ovat suhteiden muodostamisen tapoja. Orientoituminen liittyy kuulumisen ja hahmottamisen suhteisiin siinä, missä organisointi on ensisijaisesti kelpoisuus- ja kontrollisuhteiden muodostamisen tapa. Kelpoisten kokoonpanojen teoria kuuluu sosiaalisen elämän suhteisuutta ja moniaineksisuutta painottaviin lähestymistapoihin. Se lisää ymmärrystä muistisairauden sosiaalisesta ja sosiomateriaalisuudesta ja kytkeytyy tutkimuksen kirjallisuuskatsauksensa kautta yhteiskunta- ja ihmistieteiden teorioihin. Kelpoisten kokoonpanojen teoria on tarkoitettu muistisairaan ihmisen elämän ja toiminnan ymmärtämisen apuvälineeksi. Teoria tuo esiin esimerkiksi sen, että suhteisiin vaikuttamisella näyttää olevan suotuisammat seuraukset verrattuna suoraan muistisairaaseen ihmiseen tai hänen toiminnan kohteeseensa suuntautuviin toimenpiteisiin. Tämä on merkittävä havainto muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnin ja toimijuuden tukemisen kannalta. Teoriaa voi muokata soveltuvaksi myös muille elämän alueille ja yhdessä kirjallisuuskatsauksensa kanssa se tarjoaa ideoita uusien tutkimusten lähtökohdiksi. Tässä tutkimuksessa on kartoitettu sosiaaligerontologian katvealuetta – muistisairauden sosiaalista – rajautumatta ainoastaan ihmistoimijoiden välisiin suhteisiin. Tämä lähestymistapa auttaa havaitsemaan ihmisten toimintakentät laajemmassa mittakaavassa ja useampien ulottuvuuksien kautta. Sosiaalisen toiminnan ymmärtäminen ihmistoimintaa laajempana ilmiönä avaa uusia näkökulmia myös ihmisten välisten suhteiden tarkasteluun, jolloin ihmiskeskeisestä näkökulmasta luopuminen voi tuottaa inhimillisemmän ja ihmislähtöisemmän näkökulman.
  • Broas, Jenna (2017)
    Kirjallisessa opinnäytteessäni tutkin liikkeen kokemusta, ruumista, kehoa, tietoisuutta ja heijastan niitä omaan kokemukseeni Gaga-tekniikasta. Harjoitin Gaga-tekniikkaa kuukauden ajan Israelissa ja tarkastelen tässä kirjoituksessa siellä syntyneitä kokemuksia ja avaan kokemuksesta laajenevia maailmoja. Pyrin tutkimaan myös tämän kokemuksen suhdetta minuun ja syventämään ymmärrystäni tanssijaidentiteetistäni näiden havaintojen ja niiden kielellistämisen kautta. Ensimmäisessä luvussa esittelen ajatuksiani ennen matkaani ja pohdin tanssijuuden kysymyksiä, esiolettamuksiani ja vaatimuksia itselleni. Kirjoituksessani pyrin avaamaan ajatuksiani ideaalista tanssijasta sekä tarkastelen tavoitteitani, haaveitani ja suhdettani tanssijuuteen. Käsittelen tässä luvussa myös kehon ja olemisen moninaisuutta, joka avautuu minulle liikkeen avulla; pohdin, millainen on heterogeeninen keho? Toisessa luvussa esittelen tarkemmin Gaga-tekniikkaa: mitä se on, miten sitä harjoitetaan sekä miten se on suhteessa kehoni tietoisuuteen? Tarkastelen myös kehoa, kehon maastoa sekä tiedon ja taidon oppimista. Käytän lähteenä Timo Klemolan ja Jaana Parviaisen tekstejä kirjoittaessani kehoni sisältä avautuvasta maailmasta, suhteestani liikkumisen kokemukseen ja kehooni kerrostuneesta taidosta. Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksen kielellistämisestä ja kirjoittamisen kokemuksesta. Millaisen jäljen kokemus jättää kieleen? Millaista on kirjoittaa lihallisesta kokemuksesta virittyneestä kehon tilasta käsin? Tarkastelen lähemmin, miten havainnot heräävät minussa ja missä kokemus asuu minussa. Pohdin, mitä kokemus on kehossani ja ruumiissani. Liikun Kirsi Heimosen ehdottamassa lihallisessa kielessä ja tutkin, millaisia jälkiä liikkeen kokemus jättää minuun. Viimeisessä luvussa sukellan kokemuksen luomaan maisemaan. Kielessä ja kirjoituksessa pyrin tuomaan esille sitä kokemushorisonttia, missä liikun. Kirjoitan kuvauksia harjoitteista ja kuvaan sitä, minne ne ovat vieneet minua. Liikun, leijailen ja kellun kokemuksesta syntyneissä sanoissa ja lauseissa. Avaan erilaisia kokemusmaailmoja ja samalla yritän eritellä millaista olemisen moninaisuutta erilaiset mielikuvat ovat herätelleet. Tässä luvussa liikun vapaasti omissa havainnoissani, mielikuvissa, assosiaatioissa ja merkityksissä, joita minulle avautui Gagan harjoittamisesta. Tämän prosessin myötä kokemusmaailmani kehoni mahdollisuuksista on syventynyt. Voin asua kehoni potentiaalissa — voin herätellä liikkumisen ja havainnoin kautta, siellä jo olemassa olevaa moninaisuutta. Matkan ja kirjoittamisen kautta, olen avannut mahdollisuuksiani ruumiillistua moneksi sekä herkistynyt olemisen identiteeteille. Minuus ja identiteettini elävät suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tämä työ on lisäksi vahvistanut liikkumisen ja kehollisen kokemuksen merkitystä minulle ja tanssijaidentiteetilleni.
  • Telakivi, Pii; Haanila, Heidi; Salminen, Anne (2017)
  • Rajamäki, Kristi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Psykoterapiasta on runsaasti keskustelunanalyyttista tutkimusta. Psykoterapiavuorovaikutusta on tutkittu niin yleisesti kuin myös keskittyen joihinkin erityisiin osa-alueisiin. Näiden tutkimusten tavoitteena on saada tietoa ja löytää mahdollisia kehitysideoita. Potilaan minuus on keskeinen osa-alue psykoterapiassa. Sitä työstetään terapiassa jatkuvasti, mutta siitä miten terapeutti potilaan minuutta käsittelee, ei ole aiemmin tehty perusteellista tutkimusta. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, miten terapeutti hakee potilaan puheesta kuvauksia hänen minuudesta, ja miten hän näitä kuvauksia käsittelee. Käsitys minuudesta nojaa tässä symbolisen interaktionismin teoriaperinteeseen. Vuorovaikutustutkimuksena tämä keskittyy terapeutin käyttämiin vuorovaikutuksellisiin resursseihin potilaan minuuden työstämisessä. Vuorovaikutuksen tutkiminen on mikrososiologiaa, ja edellyttää yksityiskohtaista analyysia, niinpä tässä käytetään keskustelunanalyyttisia menetelmiä sekä videoitua ja tarkkaan litteroitua aineistoa. Aineistona on viisi terapiaistuntoa kahdesta eri tapauksesta psykodynaamisessa psykoterapiassa. Tutkimuksessa syntyneitä havaintoja tarkastellaan aiemman keskustelunanalyyttisen, erityisesti psykoterapiatutkimuksen valossa. Keskeisimmät esille nousevat piirteet minuuden käsittelemisessä psykoterapiassa ovat minuuden delikaattisuus ja projektiluonteisuus sekä sen henkilökohtaisuuden ja sosiaalisuuden välinen suhde. Psykoterapiassa käsitellään runsaasti arkaluontoisia aiheita, jotka edellyttävät terapeutilta delikaattisuuteen suuntautumista. Minuuden kohdalla tämä korostuu erityisesti, sen ollessa jossain määrin delikaattinen aihe jo itsessään, sekä sisältäessä paljon delikaattisia osa-alueita. Psykoterapiassa esiintyy tyypillisesti myös ylisessioisia projekteja. Myös minuus näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella sellaisena pitkäaikaisena projektina, jota työstetään istunnosta toiseen. Minuuden eri osa-alueetkin vaativat pitkäjänteistä käsittelyä. Vaikka minuus on hyvin henkilökohtainen asia, näkyy myös sen sosiaalinen ulottuvuus tässä tutkimuksessa vahvasti. Tutkimuksessa ilmenee kuinka terapeutti käyttää tätä minuuden sosiaalista puolta hyväksi potilaan minuuden työstämisessä. Yhteenvetona voisi todeta minuuden olevan keskeinen osa-alue psykoterapiassa. Sen käsitteleminen noudattaa pääpiirteittäin tyypillisiä psykoterapiavuorovaikutuksen lainalaisuuksia. Minuuden kohdalla nämä psykoterapiavuorovaikutukselle tyypilliset piirteet korostuvat entisestään projektiluontoisuuden ja delikaattisuuden osalta. Näiden lisäksi minuuden tasapainottelu sen henkilökohtaisuuden ja sosiaalisuuden välillä tekee siitä moniulotteisen.
  • Telakivi, Pii; Ovaska, Anna; Oulanne, Laura (2017)
  • Heikkilä, Elsa (2019)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytteeni tarkastelee tanssityöläisen minuutta ja toimijuutta sekä siihen vaikuttavia tasoja. Lähestyn minuutta ja toimijuutta henkilökohtaisesta situaatiostani sekä historiastani käsin käyttäen aineistona omaa oppimispäiväkirjaani. Lisäksi käytän aineistona työryhmän sekä yleisön haastattelumateriaalia Sillä minä on katoava –esityksen osalta. Työni rakenteen lähtökohtana käytän Felix Guattarin Kolme ekologiaa –kirjaa ja sen esittelemien kolmen tason vaikutuksia minuuteen sekä toimijuuteen. Opinnäytteeni pohjautuu Guattarin ajatusten lisäksi feministiseen teoriaan, intersektionaalisuuteen, dialogisuusfilosofiaan ja holistiseen ihmiskäsitykseen. Praktiikassani intersektionaalisuuden huomioiminen ja feminististen pedagogiikan käytännöt tukevat ja täydentävät dialogisuusfilosofiaan nojaavia toimintatapoja. Sillä minä on katoava –esitys toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2018. Prosessin vetäjänä pyrin mahdollistamaan tasavertaisen toimijuuden kaikille työryhmän jäsenille sekä luomaan tilaa, jossa kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset saavat olla osa prosessia. Esitys tapahtui esiintyjien kanssa jaetussa tilassa, jossa yleisö sai liikkua vapaasti esityksen aikana. Ensimmäisessä luvussa kirjoitan mentaalisesta tasosta minuuden näkökulmasta. Avaan minuutta filosofisessa merkityksessä ja kirjoitan siitä, minkälaisista lähtökohdista lähestyimme minuutta Sillä minä on katoava -esityksen prosessissa. Toisessa luvussa lähestyn sosiaalista tasoa yhteiskuntaluokan, tanssijuuden sekä äitiyden näkökulmista. Pohdin tasavertaisen toimijuuden muodostumista ja sitä, minkälaisia kysymyksiä voisi huomioida sitä rakentaessaan. Kolmannessa luvussa pohdin ympäristöllistä tasoa ja moniaistisen työskentelyn yhteyksiä luontosuhteeseen. Kirjoitan siitä, miten taiteellisessa prosessissa toimintamme lähtökohtana voisi olla ei-inhimillisten ja inhimillisten toimijoiden kunnioittaminen. Lähestyn kysymystä kanssakulkijuuden näkökulmasta, jota avaan sekä taiteellisen prosessimme osalta että katsojapositiosta käsin. Lopuksi pohdin sitä, mitä olen oppinut opinnäyteprosessini aikana. Pohdin muutoksia etiikassani ja maailmankuvassani. Tämän prosessin jälkeen olen askeleen lähempänä sellaista toimijuutta, joka mahdollistaa tanssityöläisenä toimimiseni dialogissa yhteiskunnan kanssa. Toiveenani on tehdä työtä, joka on epämääräistä ja haurasta. Haluan löytää töitä, joissa minua ei sijoiteta kapean ammattinimikkeen toimijuuden mahdollistavaan maailmaan. Haluan tuntea vapauden kokemuksen tehdessäni työtäni. Sellaisen vapauden, joka saa minut unohtamaan, että tässä on kyse työn tekemisestä. Ehkä kyse onkin elämisestä ja siitä, että tuntee olevansa elossa. Taide ja elämä limittyvät, sotkeutuvat ja ympäröivät minua. Ymmärrykseni omasta situaatiostani ja sen vaikutuksista toimijuuteeni on vahvistunut maisteriopintojeni aikana. Olen oppinut hahmottamaan yhteiskunnallista ja sosiaalista rakennettamme paremmin ja hahmotan oman paikkani siinä selkeämmin. Opinnäytteeni tekee näkyväksi eriarvoisuutta, jota rakenteet kannattelevat. Praktiikkani ehdottaa, että rakenteita tulee ja voi huomioida konkreettisilla toimilla. Kysyminen, keskusteleminen, kuunteleminen, tilan antaminen ja kanssakulkijan roolin ottaminen ovat ehdotuksiani omalakisen toimijuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena ei ole poistaa erilaisia lähtökohtia ja taustoja, mutta voimme toivottavasti tasoittaa tietä huomioimalla ne.
  • Viitala, Kukka-Maaria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Purpose of this research has been to find out as widely as possible all those factors which are attached to concept “emotional textile” and how these make difference from ordinary textiles in use. In the background of this research was generation theory of J.-P. Roos and by which tried to find out how different generations diverged between each other and how these generations named significant textiles to theirselves and from what kind of factors these representation processes were made from and what kind of meaning these textiles have to the identity of individual people during the lifetime. This research carried out at the summer 2018 by web query on the pages Onni elää käsityössä of Taito magazine and on the facebook pages of PRO Kädentaitajat ry. I get 257 answers to my query. The query mainly consisted of open questions. The analysis of this research was based on the qualitative analysis, grounded method, phenomenology and personal psychology analysis. According to the analysis, emotional textiles were segmented to following categories: security textiles, memory textiles, sense textiles, place textiles, self textiles, dream textiles and anti textiles. Divergence between different kind of emotional textiles was based on the personal psychological analyse how these textiles were meaningful to individual persons. According to that research it can be said that different textiles are meaningful to people but for different reasons based on the life experience of each individual person. This meaning can change during the lifetime and life experience. The generation theory of J,-P. Roos support the idea of meanings of textiles because each generation has its own “generation story” which affect to the view of life of each generation. Textiles can become as secure in situations where the identity of individual is threated or under re-evaluation. Individual person attach different meanigs to emotional textiles which are not included to ordinary textiles
  • Pienimaa, Henri (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa käsittellään tapaa, jolla vuosina 1985-1989 City ja sen edeltäjässä 1999 City-lehdissä rakennettiin minuutta ja suhdetta kaupunkitilaan. City oli alusta alkaen noin kerran kuussa ilmestyvä ilmaisjakelulehti, joka rahoitettiin mainostuloilla ja maksuilla, joita saatiin yrityksiltä, jotka pitivät lehtiä tilojensa jakelutelineissä. Tämä näkyi myös lehden sisällössä, jossa mainokset yhdistyivät paikoin saumattomasti muuhun sisältöön. City oli suomen ensimmäinen niin kutsuttu ”lifestyle”-lehti joka kertoi nuorille kaupunkilaisille uusimmista muotivirtauksista, ravintoloista, kaupungin tapahtumista ja kulttuurista. Lehden alkuvuosina kirjoittajat joutuivat vielä myöhemmistä vuosista poiketen selvittämään, miksi tyylikkäästi pukeutuminen oli tärkeää, miksi itsestä täytyi pitää huolta urheilemalla ja minkälainen oli unelmien kaupunki. Samalla kirjoittajat määrittelivät sen, mitä oli epätyylikkyys, tavallisuus ja tylsä kaupunki. Näillä eronteoilla City rakensi minuutta, jota kuvailen Beverly Skeggsin tavoin keskiluokkaiseksi. Työn keskeisen osa muodostuu Pasi Mäenpään väitöskirjan Narkissos kaupungissa kritiikistä. Mäenpää tarkastelee 1980-lukua suomessa kulutuskulttuurin nousun näkökulmasta. Tutkielmassa väitetään, että tarkasteltaessa kaupunkilaisen kokemusta kulutuksen näkökulmasta, yleistetään tietty historiallisen kokemuksen muoto ja samalla häivytetään ja ulossuljetaan muut mahdolliset kokemisen tavat. Tässä tutkielma tukeutuu antropologi David Graeberin kulutuksen käsitteelliseen kritiikkiin, Michel Foucault’n pohdintoihin subjektin tuotannosta ja sosiologi Beverly Skeggsin teoriaan keskiluokkaisen minuuden rakentamisesta. Samalla tutkielmassa rakennetaan tämän kritiikin avulla käsitteistöä ja näkökulmaa, joita käytetään City-lehtien analysoinnissa. Tämä jälkeen siirrytään tutkimaan Cityn kirjoituksia muodista, urheilusta ja seurustelusta keskiluokkaisen minuuden rakentamisen näkökulmasta. Näissä teksteissä City rakensi tietyn katsomisen ja arvioinnin tavan, jonka keskiössä oli omistava, arvoa kasaava minuus. Huonoksi, vanhaksi ja arvottomaksi leimaantuivat kaikki, jotka eivät kirjoittajien mielestä ymmärtäneet tätä minuuden arvoa kasaavaa luonnetta. Seuraavaksi työssä käsittellään Cityn kirjoituksia kaupunkitilasta. Näitä tekstejä lähdetään tarkastelemaan Sharon Zukinin viitoittamana tilaan kohdistuvana kulttuurisena valtana. Kirjotukset nähdään osaltaan pyrkimyksinä oikeuttaa tietynlaista kaupunkitilan käyttöä ja toisaalta tuottaa tietynlaista kaupunkitilaa. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, miten kaupunkikulttuuri City-lehdissä esiintyi aitona ja jonakin muualta tuotuina ilmiöinä, tuotteina ja tapahtumina. Sen jälkeen siirrytään tutkimaan lehtien konkreettista kaupunkitilaa ja sen suunnittelua käsittelevien tekstien kautta kysymystä siitä, minkälainen kaupunkitila oli kirjoittajien mielestä houkutteleva. Tässä luvussaa keskeiseksi nousee kirjoittajien asemoituminen heidän lähiöajatteluksi kuvaamaa ideologiaa vastaan ja kaupunkielämän puolelle. Luvun viimeisessä osassa osoitetaan Helsingin kaupungin tietokeskuksen vuoden 1992 julkaisum Helsinki avoin kaupunki avulla, miten kaupunkikulttuuri ei jäänyt ainoastaan City lehtien sivuille ja ”juppikulttuurin” marginaali-ilmiöksi, vaan se nähtiin osittain tärkeänä ratkaisuna muun muassa laman mukana tuomiin ongelmiin.