Browsing by Subject "monarkia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Garaisi, Tomas (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoite on tutustua Daavidin ja Salomon monarkiaa koskevaan arkeologiseen aineistoon eri tavalla Heprealaista Raamattua tulkitseviin ja sitä tutkimuksissa soveltaviin arkeologeihin ja tutkijoihin. Tarkoituksena on havainnoida, miten erilaiset tutkimukselliset lähtökohdat ja suhtautuminen Heprealaisen Raamatun historialliseen tarkkuuteen ja luotettavuuteen vaikuttavat arkeologiseen tutkimustyöhön alkaen teorioiden, kuten kronologian, valinnasta päätyen lopputulokseen, jossa pyritään esittämään tietty historiallinen malli. Tarkoitus on myös kartoittaa, kuinka valittu tai vaikuttava Raamatun tulkinta ohjaa lopullista tulkintaa kaivauskohteiden löydösten, kuten raunioiden, keramiikan, artefaktien ynnä muiden sellaisten kohdalla mitä tulee ajoittamiseen ja historiallisen kuvan rakentamiseen rautakausien Levantista. Pro gradu -tasoisessa työssä on mahdoton sinänsä ratkaista sellaisia vuosikymmeniä debatoituja aiheita kuten esimerkiksi eri kronologisten mallien historiallinen luotettavuutta, kaivausmetodien tieteellistä pätevyyttä tai radiohiiliajoitusmenetelmien keskinäisiä ristiriitaisia tuloksia. Siksi olen tyytynyt esittelemään eri tutkintalinjoja sekä tunnettujen arkeologien näkökantoja ja suhtautumista Heprealaiseen Raamattuun joko arkeologisia löydöksiä selittävänä apuvälineenä tai hämmentävänä, tutkimustuloksia vääristävänä epähistoriallista aineistoa sisältävänä dokumenttina. Pro gradu -työni tutkimuskysymys on Heprealaisen Raamatun käyttö Daavidin ja Salomon monarkian arkeologisissa kysymyksenasetteluissa. Tutkimusmetodina olen käyttänyt vertailevaa lähestymistapaa. Käytännössä se on tarkoittanut arkeologien ja tutkijoiden kirjalliseen materiaaliin tutustumista. Aineisto on peräisin tutkimuskirjallisuudesta, artikkelikokoelmista, aikakausilehdistä ja blogeista. Tutkimukseni tuotti sinänsä yllätyksettömän lopputuloksen. Valittu suhtautuminen Heprealaiseen Raamattuun ja sen historialliseen luotettavuuteen ja sen arviointi arkeologisia löydöksiä tulkitsevana dokumenttina vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen. Toinen yhtä merkittävä valinta tehdään kronologian suhteen. Kuitenkaan ei voida mielestäni todeta yksiselitteisesti, että valitessa esimerkiksi matalan kronologian selittämään rautakausien tapahtumia, tarkoituksellisesti pyritään mitätöimään Heprealaisen Raamatun kuvaukset monarkiasta. Myöskään ei voida katsoa, että valitessa käyttää Heprealaista Raamattua arkeologisten löydösten tulkkina, mitätöidään lähtökohtaisesti tieteellinen tutkimustyö tai vaarannetaan sen mahdollisuus paljastaa todellista historiaa. Joka tapauksessa on selvää, että niin arkeologisten löydösten, kuten suuret kivirakennelmat Jerusalemissa tai portit Khirbet Qeiyafassa, kuin kronologisten mallienkin suhteen tieteellistä keskustelua ja tutkimustyötä käydään vielä pitkään. Hitaaseen muutokseen tai suuren konsensuksen saavuttamiseen eri löydösten suhteen vaikuttaa se, ettei sellaisia erityisen merkittäviä arkeologisia löydöksiä, kuten Tel Danin steela, löydy kovinkaan usein ja se, että osa tutkimusmenetelmistä, kuten kallis radiohiiliajoitus eri sovelluksineen ovat olleet tutkijoiden käytettävissä verrattain lyhyen aikaa. Toisaalta ottaen huomioon sen realiteetin, kuinka erilaisia poliittisia intohimoja herättävä valtio Israel on ja kuinka ristiriitaisia tulkintoja Israelin lyhyt tai pitkä historia kirvoittaa, lienee mahdollista väittää, että tuskin koskaan päästää kovinkaan laajaan konsensukseen sellaisista historiallisista aiheista kuten Daavidin kaupunki.
  • Sandelin, Marianne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Eräs tarkkanäköisimmistä niistä valistuksen kriitikoista, jotka uskoivat selkeään kausaaliseen ketjuun ulottuen valistuksesta aina Ranskan vallankumouksen lopun terroriin ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen, oli eurooppalaisen konservatismin oppi-isänä pidetty savoijilainen Joseph de Maistre. Hän esitti vallankumouksen olevan Jumalan rangaistus valistuksen synneistä. Näin ollen valistus merkitsi hänelle pimeyttä, tuhoa ja vertaansa vailla olevaa pahuutta – valistusajattelijoiden korostaman järjen, valon ja edistyksen sijaan. Maistre on tyypillisesti nähty antimodernina konservatismin, vastavalistuksen ja vastavallankumouksellisuuden henkilöitymänä – dogmaattisena väkivaltaa ja yhteiskunnallista hierarkiaa ihannoivana ajattelijana sekä periksiantamattomana katolisen uskon ja monarkian puolestapuhujana. Viimeaikaisessa tutkimuksessa tällainen perinteinen kuva on kuitenkin kyseenalaistettu ja sen sijaan on korostettu Maistren ajattelun maltillisia, jopa moderneja piirteitä. Provokatiivisimmin Maistren moderniudesta puhuessa on tämän jopa esitetty ennakoineen 1900-luvun postmodernismia. Tutkielma käsittelee Maistren poliittista ajattelua. Lisäksi työ tarkastelee kysymystä siitä, miten Maistren poliittinen ajattelu sopii tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin tämän väitetystä moderniudesta tai toisaalta sen vastakohdasta. Työn keskeiset alkuperäislähteet ovat kolme, aiheeni kannalta keskeisintä Maistren 1790-luvulla kirjoittamaa poleemista kirjoitusta. Niissä hän hyökkää paitsi Ranskan vallankumousta, myös sen taustalla hahmottamaa valistusta ja erityisesti sen poliittisia implikaatioita vastaan. Vaikka savoijilaisajattelijaa on tutkittu, ei hänen poliittista ajatteluaan ole systemaattisesti kartoitettu. Tämän työn tavoitteena onkin luoda tarkka ja perusteellinen syväanalyysi siitä, mistä Maistren poliittisessa ajattelussa oli pohjimmiltaan kysymys. Lisäksi tutkielma pyrkii hahmottamaan, mikä on Maistren potentiaalinen relevanssi nykyaikana leviävän konservatiivisen ja äärioikeistolaisen populismin suosion kasvussa ja sen syiden ymmärtämisessä. Tutkielmassa aihetta lähestytään tekstianalyysiä ja lähilukua hyödyntäen. Työn keskeinen ja edeltävään tutkimukseen nähden uusi teesi on se, että siinä missä viimeaikaisessa Maistren ajattelun maltillisuutta painottavassa tutkimuksessa on lähinnä korostettu tämän yllättävää samankaltaisuutta vasemmistoon ja postmodernisteihin, mitä tulee näkemyksiin historiasta tai järjen rajallisuudesta, voidaan tämän ajattelusta havaita yllättävästi myös poliittiselta sisällöltään pikemminkin vasemmistoon kuin konservatismiin tai vastavalistukseen tavallisesti yhdistettäviä argumentteja. Erityisesti Maistren näkemykset edustuksellisen demokratian puutteista ja kontrolloimattoman eliitin vallan vaaroista muistuttavat hämmästyttävän paljon niin Karl Marxin, Friedrich Engelsin kuin 1900-luvun eliittiteoreetikoiden ja 2000-luvulla radikaalidemokratiasta puhuneen Chantal Mouffenkin huomioita edustuksellisen demokratian ongelmakohdista. Lisäksi tutkimus esittää, että Maistren poliittista ajattelua määrittävä tekijä on dogmatistisen monarkian, katolisen uskon ja yhteiskunnallisen hierarkian itseisarvoisuuden puolustamisen sijaan pragmaattinen, poliittista realismia edustava pyrkimys turvata yhteiskuntarauha ja siten ihmisten onnellisuus. Vaikka tutkielmassa esitetään, ettei Maistrea voi rehellisyyden nimissä olla käsittelemättä muutoin kuin osana konservatiivista traditiota, osoitetaan siinä, ettei tämän ajattelu ole suinkaan itsestäänselvää. Lisäksi työ ehdottaa, että kenties Maistren ajattelun tutkiminen voisi myös tarjota paremman ymmärryksen vallitsevasta poliittisesta kahtiajaosta, jossa yhdellä puolella ovat ne, jotka vankasti luottavat, tai ainakin haluaisivat luottaa valistuksen optimismiin sekä liberaaleihin ideaaleihin – kun taas toisella puolella ne, jotka jakavat Maistren pessimistisen maailmankuvan ja kokevat, että valistuksen ja siitä kumpuavan liberalismin lupaukset jatkuvasti lisääntyvästä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ovat olleet silmänlumetta ja hyödyttäneet vain harvoja. Maistren katkera valistuskritiikki toimii myös varoittavana historiallisena esimerkkinä siitä, kuinka rajuja ja epätoivoisiakin reaktioita voi ilmetä, kun ihmisten todellisia pelkoja ja huolia ei oteta huomioon, mistä ajankohtainen esimerkki on nykyisten populististen liikkeiden suosio.
  • Rantahalvari, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassani käsittelen suomalaisten monarkistien verkostoa ja politiikkaa vuonna 1918. Työssä on kaksijakoinen tutkimuskysymys. Tutkimuksen alussa tarkastelen suomalaisten monarkistien verkostoa sekä sen rakentumista jo ennen vuotta 1918. Tarkastelen toimijoita vaikuttajina sekä eduskunnassa, kansalaisyhteiskunnassa että omasa verkostossaan. Toisessa osassa tarkastelen monarkistien tekemää politiikkaa. Mitä olivat politiikan tavoitteet vuonna 1918? Millainen rooli kuninkaalle olisi hallitusmuodossa annettu? Miten monarkistit rakensivat omaa asemaansa ja koko valtakunnan tulevaisuutta? Laadullisen metodin lisäksi olen käyttänyt tutkielmassani verkostotutkimuksen teorioita, joiden avulla monarkistien vaikuttamista ja verkostoja on ollut hedelmällistä analysoida. Työssä käytetty lähdeaineisto koostuu Eduskunnan arkiston valtiopäiväaineistosta, yksityisarkistojen materiaalista sekä sanomalehtiaineistosta. Julkisen ja yksityisen aineiston rinnakkainen tarkastelu on ollut erityisen kiinnostavaa, sillä olen työssäni voinut vertailla esimerkiksi kansanedustajien julkisia ja yksityisiä ajatuksia. Tulkintojeni tukena olen käyttänyt kotimaista ja ulkomaista tutkimuskirjallisuutta, jossa olen keskittynyt ennen kaikkea vaikuttamista ja verkostoja koskevaan kirjallisuuteen. Suomalaiset monarkistit jakoivat hyvin samankaltaisen taustan. He olivat korkeasti koulutettujen ja poliittisesti aktiivisten henkilöiden ryhmä, jonka keskeiset jäsenet tunsivat toisensa jo vuosikymmenten takaa. Merkittävä ryhmän muodostanut tapahtuma oli Suomen sisällissota, joka oli valtaapitäville järkytys. Monarkistit jakoivat ennen kaikkea näkemyksen siitä, että sisällissodan syynä oli ollut toimimaton kansanedustuslaitos, ja valtakuntaan tarvittaisiin vahva saksalainen monarkki turvaamaan yhteiskuntarauhaa jatkossa. Monarkistit käyttivät merkittävää valtaa 1918, ja toimivat valtiopäivien lisäksi näkyvästi julkisessa elämässä etenkin Uuden Suomen Turvaamiskomiteassa, joka oli monarkistien intressiryhmä. Monarkistisen politiikan tärkeimpänä tavoitteena oli uuden, monarkistisen hallitusmuodon säätäminen. Uudessa hallitusmuodossa hallitsijalle olisi annettu vanhoja keisarilla olleita valtaoikeuksia, ja kuninkaan asema olisi muutenkin ollut vahva eduskuntaan nähden. Monarkistisessa politiikassa kansanvaltaan suhtauduttiin varauksella, ja poliittisessa keskustelussa esitettiin argumentteja meritokratian puolesta. Toisaalta monarkistit pyrkivät myös eheyttämään kansaa sisällissodan jälkeen esimerkiksi nationalistisilla symboleilla ja uudella retoriikalla, jossa oman sisäisen hajanaisuuden sijaan korostettiin itänaapuri Venäjän uhkaa. Monarkistinen politiikka saavutti tavoitteensa lokakuussa 1918, kun Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi, mutta maailmansodan tapahtumien seurauksena kuningas ei koskaan saapunut valtakuntaansa.
  • Tuomioja, W. W. (Edistysseurojen kustannus., 1918)