Browsing by Subject "moniammatillisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Torppa, Hanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Ikääntyneiden palvelujen painopistettä on siirretty kotiin tarjottaviin palveluihin ja ikäihmisten kotona asumisen tukemiseen. Tämä on 1.7.2013 alkaen asteittain voimaan tulleen vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) mukaista toimintaa. Kotona asumisen tukemisessa halutaan painottaa asiakkaan osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Ikääntyvät ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jonka vuoksi yksilöllisiä palveluja tulee kehittää. Tutkimus käsittelee ikääntyneiden asiakkaiden palveluohjausta ja osallisuuden toteutumista moniammatillisessa ohjauksessa Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Tukevasti Kotona -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on sujuvoittaa asiakkaiden palveluohjausta moniammatillisen yhteistyön keinoin. Hanke on toteutettu yhteistyössä suun terveydenhuollon, sosiaali- ja lähityön, terveysasemien ja terveyskeskuspäivystyksen kanssa. Hankkeen tarkoituksena on eri ammattiryhmien yhteistä ohjausta kehittämällä taata asiakkaille aiempaa sujuvammat hoitoketjut. Tutkimuskysymykset käsittelivät asiakkaan osallisuuden kokemusta ja kuulluksi tulemista, palveluiden sujuvuutta hankkeen asiakkuudessa ja asiakkaan palvelukokonaisuuden rakentumista moniammatillisessa ohjauksessa. Tutkimuksen näkökulma on hyvin ajankohtainen Helsingin kaupungilla. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla seitsemää hankkeen sosiaaliohjauksen asiakasta. Haastateltavia ei erikseen valikoitu, mutta osallistumisen ehtona oli, että haastateltava ymmärsi haastattelun merkityksen ja pystyi antamaan suostumuksensa. Tämän vuoksi haastateltavissa ei ollut vaikeasti muistisairaita, vaan kaikki olivat itsenäisesti kotonaan asuvia länsihelsinkiläisiä ikäihmisiä. Haastateltavien ikä vaihteli 68 ja 92 vuoden välillä. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin ennen analysointia. Haastattelemalla asiakkaita oli mahdollista saada ensikäden tietoa osallisuuden toteutumisesta ja tuoda esiin sosiaaliohjauksen asiakkaan näkökulma. Tutkimuksessa haastateltujen ikäihmisten ohjaus sosiaaliohjaajan luo tapahtui pääsääntöisesti terveysasemalta. Se oli heille luonnollinen paikka saada tietoa. Haastateltavat olivat hyvin tyytyväisiä hankeen ohjaukseen. He saivat tarvitsemaansa neuvoja, apua tai tukea. Selkeä kunnioittava kohtaaminen ja yksilöllisten tarpeiden huomiointi koettiin tärkeänä. Osallisuus asiakkuudessa toteutui vahvasti. Asiakkaat kokivat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Suhde sosiaaliohjaajaan muodostui luottamukselliseksi. Asiakkaiden rauhallinen yksilöllinen kohtaaminen ja ajan antaminen tukivat kotona asumista. Tulevaisuutta ajatellen asiakkaat toivat esiin tyytyväisyytensä kun heillä oli tuttu työntekijä, johon voi luottaa. Palveluohjauksen lähtökohtana oli tarjota asiakkaalle hänen tarpeensa mukaista yksilöllistä ohjausta. Kyse saattoi olla neuvonnasta, palveluohjauksellisesta työstä tai yksilöllisestä palveluohjauksesta. Asiakkaan voimavaroista ja tarpeista lähtevä kohtaaminen vahvisti asiakkaan omaa toimijuutta. Itsetunnon kohentaminen ja arvostus nähtiin tärkeänä kohtaamisessa. Työntekijä voi kriisitilanteessa ottaa isomman roolin, jos asiakkaan omat voimavarat eivät olleet riittävät. Tavoitteena oli, että asiakkaan saadessa elämänsä uudelleen hallintaan, työntekijä voi vetäytyä ja valta säilyy asiakkaalla. Moniammatillisen ohjauksen tutkiminen hankkeen asiakkaita haastattelemalla osoittautui haasteelliseksi. Asiakkaille ei ollut merkitystä kuka palvelun tarjoaa, vaan hänelle oli tärkeintä palvelun sujuvuus. Moniammatillisuus ei näyttäytynyt asiakkaille, kuten ammattilaisille. Haastateltavat eivät hahmottaneet organisaatioiden rajoja tai tietojärjestelmien eroja. Moniammatillinen työ tapahtui taustalla asiakkaan suostumuksella. Moniammatillisen työskentelyn sijaan tutkimuksessa ilmeni, että palveluihin ohjaamisen sujuvoittamiseksi ja asiakkaiden palveluiden parantamiseksi oli tärkeää panostaa yhteistyöhön ja monialaisen ymmärryksen kehittämiseen. Monialaisessa ymmärryksen avulla pyrittiin yhteiseen jaettuun tietoon eri ammattiryhmien kesken. Tämä tarkoitti, että hankkeen asiakasohjauksessa pyrittiin ohjaamaan asiakas sujuvasti toisen ammattiryhmän asiakkuuteen, mikäli vaikutti, ettei oman ammattitaidon kautta saatu ongelmia selvitetyksi. Asiakasta ei torjuttu vaan kuultiin ja tarjottiin hänelle mahdollisuus asiaa paremmin hallitsevan ammattihenkilön yhteydenottoon. Asiakkaan ei tarvinnut itse jonottaa puhelimessa tai etsiä palvelua. Tutkimuksessa saatiin vahvistusta moniammatillisen ohjauksen merkitykseen monialaista ymmärrystä kehittämällä. Tämä tuki eri ammattiryhmien yhteistyötä ja auttoi yhteistä asiakasohjausta. Asiakas voi kokea tulleensa aina oikeaan paikkaa. Tutkimuksesta tuli esiin tarve kehittää yksilöllisiä malleja, joiden avulla asiakkaiden toimintakyky voitaisiin säilyttää pidempään yhdessä tekemällä, puolesta tekemisen sijaan. Ennaltaehkäisevien, osallisuutta ja toimijuutta vahvistavien palveluiden kehittäminen olisi jatkossa tärkeää.
  • Hannu, Maarit (2010)
    Sydänsairaudet ovat merkittävin sairausryhmä kehittyneissä maissa ja niiden kansanterveydellinen ja taloudellinen merkitys on huomattava. Suomen Sydänliitto ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat laatineet v. 2005 sydänsairauksien toimenpideohjelman. Sen tavoitteena on, että 20 vuoden kuluttua sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole enää merkittävä työikäisen väestön kansanterveyden ongelma. Apteekkien sydän ohjelma tukee tätä toimenpideohjelmaa. Projektityön tavoitteena oli kartoittaa Vantaalla sydänpotilaiden, terveydenhuollon toimijoiden ja sydänyhdyshenkilöiden näkemyksiä apteekin roolista sydänpotilaan hoitopolussa, kartoittaa hoitopolun kehittämiskohteet sekä selvittää onko mahdollista luoda alueellista toimintamallia apteekeille. Tutkimuksessa haastateltiin 8 sydänpotilasta Länsi-Vantaan alueella. Iältään haastateltavat olivat 66-81 vuotiaita. Terveydenhuollon henkilöstön haastatteluja oli 5. Haastateltavina oli 2 sydänhoitajaa alueellisella terveysasemalla, terveyskeskuksen ylihoitaja ja sydänhoitajana toimiva terveydenhoitaja sekä Peijaksen sairaalan kardiologisella osastolla toimiva sydänhoitaja. Haastateltavia apteekkien sydänyhdyshenkilöitä oli 5. Kaikkien haastateltavien potilaiden mielestä sydänpotilaan hoitoketjussa oli kehitettävää. Erityisesti alkuvaiheen neuvonta koettiin riittämättömäksi. Apteekki nähtiin tärkeänä paikkana lääkkeiden käytön sekä kela- ja hinta-asioiden neuvonnassa. Hoitajien ja sydänyhdyshenkilöiden mielestä hoitoketju ei toimi ja kehitettävää on paljon. Hoitajat eivät nähneet apteekkia automaattisesti osana sydänpotilaan hoitoketjua, vaikka lääkehoito on merkittävä osa sydänpotilaan hoitoa. Apteekkien sydänyhdyshenkilöillä oli vaikeaa hahmottaa omaa paikkaansa hoitoketjussa. Hoitoketjun kehittämiseksi esitettiin seuraavia toimenpiteitä: tiedotuksen lisääminen, yhteiset koulutus- ja teemapäivät, sydänpotilaan hoitoa tukeva ohjausrunko, sähköinen resepti ja yhteistyössä järjestetyt tupakanvieroitus- ja painonhallintakurssit. Yhteisen toimintamallin luominen on vaikeaa, koska asiakkaat tulevat laajalta alueelta, yksityisestä ja julkisesta terveydenhuollosta ja apteekit ovat kooltaan ja toimintavoiltaan hyvin erilaisia. Tutkimus vahvistaa, että apteekkien osaamista sydänpotilaan hoidossa tarvitaan tukemaan muuta terveydenhuoltoa, jonka resurssit tällaiseen toimintaan ovat hajallaan. Apteekkien osaamista on markkinoitava ja palvelulle asettava oikea hinta.
  • Westerlund, Heidi; Lehikoinen, Kai; Anttila, Eeva; Houni, Pia; Karttunen, Sari; Väkevä, Lauri; Furu, Patrick; Heimonen, Marja; Jansson, Satu-Mari; Juntunen, Marja-Leena; Kantonen, Lea; Laes, Tuulikki; Laitinen, Liisa; Laukkanen, Anu; Pässilä, Anne (2016)
    Kokos
    Tämä raportti käsittelee Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman The Arts as Public Service: Strategic Steps towards Equality (ArtsEqual) -tutkimushankkeen taustaa ja perusteita erityisesti kansainvälisestä näkökulmasta. Miksi ArtsEqual-hanketta tarvitaan Suomessa? Mitä perusteita on esitetty kansainvälisissä poliittisissa ja hallinnollisissa toimenpidesuosituksissa ja tutkimuskirjallisuudessa? Hankkeessa kysymme: Voisiko taiteen ymmärtää laajemmin julkisena palveluna, jossa tasa-arvo on lähtökohtana? Mitkä mekanismit luovat epätasa-arvoa taiteen ja taidekasvatuksen palveluissa? Millaisia taiteen ja taidekasvatuksen palveluja suomalaisen yhteiskunnan tulisi kehittää tasa-arvon, osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi?
  • Björklund, Michaela Ann-Charlotte (2008)
    Föreliggande undersökning kan inrymmas i den forskningstradition, vars syften i forskningshänseende fokuseras till konkretisering och synliggörande av det sociala arbetet. Syftet med min pro gradu-avhandling har varit att lyfta fram det specifika kunnande och den expertis som socialarbetarna inom psykiatriska specialsjukvården innehar och hur denna expertis utkristalliseras sig i ett mångprofessionellt team. Frågeställningen granskas utgående från teman som kunskapskärna och mångprofessionellt samarbete Undersökningen genomfördes som kvalitativa temaintervjuer av fem (5) socialarbetare vid ett (1) sjukhus. Den teoretiska referensramen för avhandlingen har utgjorts av teorier om sakkunskap, profession, multiprofessionellt samarbete samt en kontextuell del, som beskriver den samhälleliga kontexten för socialt arbete. I analysen användes kvalitativ innehållsanalys, där intervjuguidens teman delvis strukturerade analysen. Förutom tematisering kodades materialet utgående från informanternas tal i tre olika huvudkategorier: samhällskontext, kunskapskärna och mångprofessionellt samarbete. Två av dessa huvudkategorier fick tillhörande underkategorier. Huvudkategorin kunskapskärnan fick underkategorin kunskapsutveckling medan mångprofessionellt samarbete fick underkategorierna: gränsdragningar mellan socialarbetarens och de övriga professionernas expertis, spänningar mellan den medicinska och sociala expertisen samt spänningar mellan anstalts och öppen vården. Denna indelning av materialet utgjorde stommen för den empiriska delen av avhandlingen. På basen av undersökningens resultat ser det ut som om förhållanden i samhället påverkar det sociala arbetet som sker inom hälsovården. Förändringar, som t.ex. kraven på ökad effektivitet, har gjort att socialarbetare som arbetar inom psykiatriska specialsjukvården allt mer diskuterar sitt eget arbete, dess innehåll, ställning och betydelse. Det har blivit allt viktigare att också för utomstående och den egna ledningen visa vad detta sociala arbete består av. Synliggörandet av socialarbetet är knutet till stärkandet av socialarbetets position som profession För detta behövs det ett nära förbund mellan systematisk utvärdering, kritisk reflektion, praktiskt arbete och forskning. Det är också viktigt att uppmuntra socialarbetarna till ett undersökande och utvecklande grepp om arbetet samt till kompetenshöjande utbildning och påbyggnadsstudier. På det praktiska socialarbetet ställs allt större krav på en omfattande allmänsakkunskap och å andra sidan på kärn- och specialsakkunskap. Av socialarbetaren krävs mångsidig sakkunskap och behärskande av helheter och sociala kontexter. Arbetet med psykiatrisk specialsjukvård som miljö och medlemskap i ett mångprofessionellt team förutsätter att kärn- och specialsakkunskapen i socialarbete förenar till psykiatriska sjukdomars sociala karaktär ur ett samhälls- och patientperspektivet. Realiserandet av samarbetet i de mångprofessionella teamena varierar beroende på ett flertal olika faktorer, samarbete och gränsöverskridande främjas av ett samarbete med samma aktörer över en längre tidsperiod så samarbetsformerna blir stabil. Det är också i det mångprofessionella samarbetet som socialarbetarens expertis framträder klarast. Socialarbetaren är den enda representanten på avdelningen för sin sektor bland tiotals vårdare och läkare. Upprätthållandet av en stark yrkesidentitet vid sidan av andra starka yrken förutsätter kontinuerligt fortbildning och handledning. Även ömsesidigt stöd av socialarbetar kolleger och yrkesmässig diskussion är synnerligen viktig. De centrala utmaningarna finns i samarbetet med öppen vården, närsektorerna och de anhöriga, framförallt genom att vårdtiderna förkortas, servicestrukturen förändras och patienternas många problem ställer krav på ett fungerande nätverkssamarbete.
  • Kämäräinen, Anitta (2008)
    Kunnallinen kotipalvelujärjestelmä auttaa ikääntyneitä henkilöitä tukemalla heitä kotona selviytymisessä ja auttamalla niissä arkielämän askareissa, joista asiakkaat eivät enää selviä itse. Väestön ikääntyminen ja painopisteen siirtyminen vanhustenhuollon järjestämisessä laitoshoidosta avohuollon puolelle on lisännyt tarvetta kehittää kotiin annettavia hoiva-, hoito- ja kotipalveluita. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka tutkii 1980-luvulta 2000-luvun alkuun kotipalvelutyön organisoinnissa tapahtunutta muutosta ja sen vaikutusta työntekijöiden ammatti-identiteettiin ja työntekijöiden suhtautumiseen työhönsä, asiakkaisiin ja työtovereihin.Tutkielman aineisto koostuu kahden Etelä-Suomessa sijaitsevan kunnan neljän kotipalvelu- tai kotihoitopiirin työntekijöiden haastatteluista (n=8). Työntekijöistä neljä oli kotipalveluohjaajia ja neljä ruohonjuuritason työntekijää. Haastateltavista nuorin oli 35-vuotias ja vanhin 60-vuotias. Kotipalveluohjaajilla oli joko ohjaajan, sosionomin tai sosiaalikasvattajan koulutus. Työntekijöiden koulutustaustana oli kotitalous-, kodinhoitaja- ja/tai lähihoitajakoulutus. Tutkielman teoreettinen viitekehys on sosiaalisen hoivatyön käsite (Daly & Lewis 1998), jonka avulla on mahdollista analysoida hoivatyötä ja siinä tapahtuvia muutoksia yhteiskunnan makro- ja mikrotasolla. Valtion ja kuntien tasolla tehdyt poliittisten päättäjien säätämät lait ja viranomaisten antamat asetukset ja suositukset määrittävät sen, mihin suuntaan vanhustenhuoltoa kehitetään ja kuinka paljon taloudellisia resursseja ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluihin suunnataan. Vanhustenhuollossa on tapahtunut laitoshoidon paikkojen väheneminen, mutta myös kotihoidon ja tukipalveluiden osalta palveluiden kattavuus on laskenut. Asiakakunnasta eniten apua saavien osuus on kasvanut. Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon yhteenlaskettu määrä oli v. 2005 n. 15 000henkilöä. Lähihoitajakoulutuksen saaneet työntekijät ovat vähitellen korvaamassa kotiavustajat ja kodinhoitajat kunnallisessa vanhusten avohuollossa. Tutkimuksen kohteena olevien kotipalvelu- ja kotihoitopiirien toiminta oli järjestetty eri tavoin, Erot koskivat mm. kotipalveluohjaajien asemaa, ryhmien toimintatapaa ja työnkuvaa, tehtävien- ja vastuunjakoa kotipalvelun ja kotisairaanhoidon välillä ja ostopalveluiden käyttöä. Ohjaajille työntekijöiden siirtyminen yksintyöskentelystä ryhmätyöhön vähensi vastuuta asiakkaiden palveluiden päivittäisestä järjestelystä, mutta ryhmien sisäinen toimimattomuus ja ja työn uudelleenorganisoinnin aiheuttama suunnittelu aiheutti lisätyötä. Ryhmätyön aloittaminen antoi työntekijöille mahdollisuuden keskustella yhdessä asiakkaiden auttamiseen liittyvistä asioista ja saada tukea työtovereilta, mutta toi esiin myös työntekijöiden erilaisista näkemyksistä ja luonteista johtuvia ristiriitoja. Lähihoitajiksi valmistuneet kokivat ongelmallisena sen, että heillä ei ollut mahdollisuutta käyttää kaikkia koulutuksessa saamiaan taitoja johtuen kotipalvelun ja kotisairaanhoidon vastuukysymyksen epäselvyydestä. Ryhmä- ja vuorotyön ja kollektiivisesti tuotettujen palveluiden avulla voidaan taata asiakkaalle hoitojatkuvuus, palveluiden saanti ympärivuorokauden, mutta palveluorganisaation kyky antaa yksilöllisiä, asiakkaiden tarpeista lähteviä palveluita,heikkenee.
  • Seppänen-Järvelä, R (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 84
    Tämä raportti koskee arviointitutkimusta, joka kohdistuu Kelan työhönkuntoutuksen toisen vaiheen kehittämishankkeeseen (TK2). Hankkeessa kehitetään kuntoutusta yhteistyössä työnantajien, työterveyshuoltojen ja kuntoutuksen palveluntuottajien kanssa. Sen tavoite on kehittää kuntoutusyhteistyötä ja saattaa Kelan kuntoutus joustavaksi osaksi työpaikkojen työkykyä tukevaa toimintaa. Tutkimus kohdistuu kehittämishankkeessa kokeiltavaan kuntoutusmalliin. Siinä selvitetään kuntoutuksen toteuttamista ja toimivuutta sekä sen vaikutuksia ja hyötyjä kuntoutujan, työpaikan, työterveyshuollon sekä kuntoutuksen palveluntuottajan näkökulmista. Tutkimuksen on toteuttanut Kela yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Kuntoutussäätiön kanssa. Nyt raportoitava aineisto koskee TK2-hankkeen 12 ensimmäisen kuntoutujaryhmän kuntoutusprosessin alkuvaihetta sekä kuntoutuksen palveluntuottajia koskevaa aineistoa hankkeen alkuvaiheesta. Tutkimuksen ote on monimenetelmällinen; se koostuu sekä määrällisistä että laadullisista aineistoista, jotka täydentävät toisiaan vuorovaikutteisesti. Aineistojen analyysi on lähinnä kuvailevaa ja tulokset ovat luonteeltaan alustavia. Johtopäätös aineistojen perusteella on se, että TK2-kuntoutusmallissa päästiin aiempaa parempaan kohdentamiseen ja oikea-aikaisuuteen. Kun työpaikalla oltiin yhteistyössä työterveyshuollon kanssa tietoisia henkilöstön työkyky- ja työkyvyttömyysriskeistä, vastasi TK2-kuntoutus suhteellisen hyvin sekä yksilöiden että työpaikkojen tarpeisiin. Kuntoutuksen tilanneanalyysi oli keskeinen ja toimiva väline kuntoutuksen yksilöllisen prosessin mahdollistajana. Hankkeen kuntoutusmalli haastoi sekä kuntoutuksen palveluntuottajat, työpaikat, työterveyshuollot että Kelan kehittämään omaa toimintatapaansa. TK2-mallin toimintatapa edellytti toiminnalta prosessimaista, verkostomaista ja moniammatillista työskentelytapaa, joka lähti kuntoutujan yksilöllisistä tarpeista.
  • Lias, Noora (Helsingin yliopisto, 2021)
    Medication reviews can be used to assess the appropriateness of a patient’s medication and to identify and resolve clinically significant drug-related problems. Medication reviews have been highlighted in several health and medicines policy documents as ways to improve medication safety in older adults. Collaborative practices and their development are key strategies in promoting the coordinated care of patients. Medication reviews have been previously defined from a multi-professional perspective but no definition based on multi-professional consensus has been established. The aim of this study was to harmonize the definition of medication review from a multi-professional perspective to suit various healthcare contexts in Finland. The goal was to create a shared understanding for physicians, nurses, pharmacists, information management professionals for their collaboration in reviewing medications. Furthermore, the aim was to define the tasks and responsibilities of different professional groups in collaborative medication reviews in order to support its implementation. The study was conducted as a 3-round survey using the Delphi method. The Delphi method is a qualitative consensus method based on the views of experts aiming at reaching consensus on the studied subject. The Delphi rounds were conducted as electronic surveys in September-December 2020. Expert panelists assessed the proposed definition of a collaborative medication review and the tasks and responsibilities of health care professionals involved in conducting it. The expert panel consisted of 41 participants: 12 physicians, 13 pharmacists, 10 nurses, and 6 information management professionals. The results of the study were analyzed both quantitatively and qualitatively. Consensus was reached on the definition of medication review from a multi-professional perspective, while no consensus was reached on most of the responsibilities and tasks of different healthcare professionals involved. Most challenging was to define patient groups benefiting from medication reviews and the situations in which medication reviews should be performed. Therefore, further research is needed to define the division of responsibilities between care team members, for example by defining separately the responsibilities and tasks in different healthcare contexts. This is the most comprehensive attempt taken in Finland to define medication review as a concept from a multi-professional perspective. The results of the study imply to the development and harmonizing of medication review practices and standardizing patient data documentation. The expected outcomes relate to enhanced patient and medication safety, improved coordination in medication management with integrated medication reviews.
  • Forsman-Turja, Päivi (2014)
    Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2006 oppaan ”Turvallinen lääkehoito – Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa”. Sen tarkoituksena on yhtenäistää lääkehoidon toteuttamisen periaatteita, selkeyttää vastuunjakoa sekä määrittää vähimmäisvaatimukset, joiden tulee toteutua kaikissa lääkehoitoa toteuttavissa julkisissa ja yksityisissä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Oppaan mukaan lääkehoidon toteuttamisen tulee perustua yksikössä laadittuun lääkehoitosuunnitelmaan, joka ohjaa käytännön toimintaa. Apteekkariliitto käynnisti keväällä 2009 työryhmän, joka on kehittänyt lääkehoitosuunnitelmalomakkeen apteekkien käyttöön. Vaikka Turvallinen lääkehoito -oppaassa ei anneta selkeitä määräyksiä esimerkiksi yksikköjen lääkekaappien tarkastamisesta, kehotetaan siinä kuitenkin yhteistyöhön farmasian ammattilaisten kanssa. Apteekit ovatkin perinteisesti tarkastaneet vanhainkotien lääkekaapit säännöllisin välein. Projektityön tarkoituksena oli kehittää toimintamalli lääkehuollon konsultaatioon. Lääkehuollon konsultaatio on laajempi käsite kuin lääkekaapin tarkastaminen. Konsultaatiossa apteekin farmaseutti tai proviisori toimii asiantuntijana sosiaali- ja terveydenhuollon yksikön lääkkeiden käsittelyyn ja lääkehoidon turvalliseen toteuttamiseen liittyvissä asioissa. Yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa pyritään havaitsemaan yksikön kehittämiskohteita ja löytämään ratkaisuja toiminnan turvallisuuden parantamiseksi. Lomakkeen tueksi ja konsultaatioon valmistautumista helpottamaan laadittiin taustamateriaali. Lomakkeen kehittäminen aloitettiin tutustumalla lääkehuoltoa koskeviin viranomaismääräyksiin. Lomakemallia ja taustamateriaalia muokattiin edelleen työryhmän kokouksissa. Kahdelta apteekkifarmaseutilta sekä sairaala-apteekissa työskentelevältä proviisorilta pyydettiin kommentteja ennen pilotointien aloittamista. Lomaketta pilotoitiin neljässä eri apteekissa. Itse pilotoin lomaketta kolmessa sosiaalihuollon yksikössä. Pilotoijat ohjeistettiin kaikki samalla tavalla. He vastasivat asetettuihin kysymyksiin sekä kommentoivat vapaamuotoisesti työtä. Yhdestä apteekista ei saatu lainkaan kommentteja. Pilotointien jälkeen lomaketta muotoiltiin selkeämmäksi ja muutamia uusia kohtia lisättiin. Kaikki pilotoijat kokivat lomakkeen erittäin hyödylliseksi ja taustamateriaalin lomaketta tukevaksi ja selventäväksi. Farmasian oppimiskeskus järjesti koulutuksen apteekkien farmaseuttiselle henkilökunnalle lääkehuollon konsultaatiosta. Lääkehuollon konsultaatio on uusi lääkitysturvallisuutta tukeva palvelu apteekkien käyttöön koneellisen annosjakelun, lääkehoitosuunnitelmalomakkeen sekä lääkehoidon kokonaisarvioinnin lisäksi.
  • Kivilompolo, Seija; Matila, Ari; Kujala, Tapio; Tähtinen, Tuula; Lehtosaari, Marjukka; Saano, Susanna; Airaksinen, Marja (Suomen farmasialiitto, 2004)
  • Harju, Henna; Shinyella, Tuuli (Kela, 2020)
    Kuntoutusta kehittämässä
    NOVAK – Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa kuntoutuksessa -hankkeen tarkoituksena oli kehittää matalan kynnyksen sosiaalisen kuntoutuksen palvelu osaksi Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluita. Palvelu kohdennettiin alle 30-vuotiaille Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoille, jotka olivat joko keskeyttäneet tai vaarassa keskeyttää opintonsa, pudonneet ammatilliseen koulutukseen valmentavasta (VALMA) -koulutuksesta tai eivät toimintakyvyn ongelmiensa takia pystyneet osallistumaan työpajatoimintaan. NOVAK-kuntoutusta tarjottiin vuosina 2018–2019 noin 1 ½ vuoden ajan, ja siihen osallistui yhteensä 23 nuorta. Hanke tarjosi yksilöllisesti räätälöityvää yksilö- ja ryhmävalmennuksen yhdistelmää, jolla pyrittiin tukemaan nuorten sosiaalista toimintakykyä sekä paluuta opintoihin tai työelämään. Lisäksi tässä matalan kynnyksen kuntoutuksessa kehitettiin nuorten omien verkostojen yhteistoimintaa nuoren sosiaalisen toimintakyvyn sekä opintoihin ja työelämään kiinnittymisen vahvistamiseksi. Nuorten osallistuminen ryhmätoimintaan perustui vapaaehtoisuuteen, ja se sisälsi useita sitoutumista, voimaantumista, itsetuntemusta sekä arkirutiineja vahvistavia elementtejä. Valmentajien lähestymistavalla ja turvallisen ilmapiirin luomisella oli tärkeä merkitys toimintaan sitoutumisessa. Sekä yksilö- että ryhmätoiminnat perustuivat nuorten tavoitteisiin ja toiveisiin sekä valmentajien aiempiin kokemuksiin. Nuorten toimintakyvyn haasteisiin vastaaminen edellyttää moniammatillista osaamista ja yhteistyötä sekä riittäviä resursseja. NOVAK-hankkeessa näihin tarpeisiin pystyttiin vastaamaan valmentajien osaamisen sekä verkosto- ja oppilaitosyhteistyön avulla. Matalan kynnyksen yksilöllisesti räätälöityvä nuorten kuntoutus osoittautui sekä tarpeelliseksi että tulokselliseksi.
  • Sellergren, Hanna (2007)
    Lisensiaatintyöni tutkimuskohteena on yhteistyö, joka toteutuu nuorisopsykiatrian asiakasyhteistyön työntekijäverkostoissa. Tutkimuskysymykseni on miten ja minkälaisena yhteistyö todentuu työntekijöiden kuvauksissa. Keskeiset käsitteeni ovat yhteistyö, verkostotyö, moniammatillisuus ja asiantuntijuus. Käsitteet ovat kaikki yhteyksissä toisiinsa, mutta ne niputtuvat myös käsitepareiksi siten, että yhteistyö ja verkostotyö muodostavat yhden käsiteparin ja moniammatillisuus ja asiantuntijuus toisen. Kukin pääkäsite jakautuu seuraavanlaisiksi alakäsitteiksi: Yhteistyö: työnjako, yhteydenpito ja yhteistoiminnallisuus Verkostotyö: institutionaalinen ja dialoginen verkostotyö Moniammatillisuus: multiprofessionaalisuus ja interprofessionaalisuus Asiantuntijuus: moderni ja postmoderni asiantuntijuus. Jokaisen pääkäsitteen ensimmäinen taso (alakäsite) on perusta, joka tarvitaan ja jonka päälle on kehittynyt seuraava taso ja uudenlainen tapa toteuttaa yhteistyötä, verkostotyötä, moniammatillisuutta ja asiantuntijuutta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineistona ovat neljän perheen asioissa yhteistyötä tehneet työntekijäverkostot. Työntekijät edustavat nuorisopsykiatriaa, lastensuojelua sekä koulun oppilashuoltoa. Metodologisena viitekehyksenä on konstruktiivisuus ja fenomenografia. Haastattelumenetelmänä on käytetty fokusryhmähaastatteluja, joissa keskityttiin sekä työntekijäverkoston toteutuneeseen yhteistyöhön tietyn perheen asioissa että yhteistyökysymyksiin yleisemmällä ja laajemmalla tasolla. Kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi yhteistyökysymysten toteutumisesta oli oleellisista, että aineistonkeruumenetelmässä tuli näkyviin konkreettiset yhteistyön tekemisen tilanteet. Työntekijäverkostot olivat toteuttaneet yhdessä yhteistyötä ja purkivat haastatteluissa näitä kokemuksiaan. Tutkimukseni näkökulmana on asiakastyötä tekevien työntekijöiden näkökulma ja tuloksena näkyy heidän kokemuksensa yhteistyökysymyksiin liittyen. Tutkimus tuo tietoa siitä, millä tasolla työntekijät valitsevat tai ajautuvat tekemään yhteistyötä, miten verkostotyö eri organisaatioiden välillä toteutuu sekä mitä haasteita organisaatioiden välinen työskentely yhteistyölle tuo, minkälaisena moniammatillisuus ryhmissä ymmärretään ja miten se toteutuu sekä minkälaista asiantuntijuutta eri organisaatiot ja ammattiryhmät tuottavat. Yhteistyön tekemisen edetessä ja tilanteiden muuttuessa tapa tehdä yhteistyötä eli. Ongelmallisissa yhteistyön kohdissa ratkaisua lähdettiin hakemaan työnjaollisesta yhteistyöstä. Organisaatioiden välisessä yhteistyössä mm. vastuukysymykset sekä tiedonkulku vaitiolovelvollisuuteen liittyen herätti keskustelua. Interprofessionaalisuutta syntyi erityisesti niiden työntekijöiden välille, jotka olivat tottuneita tekemään töitä yhdessä. Nuorisopsykiatrian edustajille oli tyypillisempää toteuttaa modernia asiantuntijuutta ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille postmodernia asiantuntijuutta. Aineistoni perusteella voin todeta, että nuorisopsykiatrian, lastensuojelun ja koulun oppilashuollon asiakasyhteistyössä ollaan usein niin monimutkaisissa tilanteissa, että tarvitaan enemmän yhteistoiminnallista kuin työnjaollista yhteistyötä, enemmän dialogista kuin institutionaalista verkostotyötä, enemmän interprofessionaalista kuin multiprofessionaalista moniammatillisuutta sekä enemmän postmodernia kuin modernia asiantuntijuutta. Tärkeimmät käytetyt lähteet: Bauman Zygmunt (1996) Postmodernin lumo. Tampere: Vastapaino. Engeström, Yrjö (2004) Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino. Kokko, Riitta-Liisa (2003) Asiakas kuntoutuksen yhteistyöryhmässä. Institutionaalisen kohtaamisen jännitteitä. Kuntoutussäätiö. Tutkimuksia 72/2003. Helsinki. Mullins, Larry & Keller J-R & Chaney John (1994) A systems and social cognitive approach to team functioning in physical rehabilition settings. Rehabilition Psychology Vol 39 (3), 161 - 177. Ojuri, Auli (1995) Moniammatillinen yhteistyö ja organisaatiokulttuurit. Teoksessa Anna Metteri (toim) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Sosiaalityön vuosikirja 1996, 116-128. Saikku, Peppi (1996) Yhdistävät käytännöt. Kuntoutuksen viranomaisverkostojen tarkasteluja. Raportteja 201. Helsinki: Stakes. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik (2005) Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi.
  • Häyhä, Jaana (2007)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen Työvoiman palvelukeskus LYHDYN toimintaa. Lyhty on Lahden kaupungin, Päijät-Hämeen työvoimatoimiston ja Kelan yhteinen palvelupiste, jossa puolet työntekijöistä on kaupungin ja puolet työhallinnon virkailijoita. Kelan virkailija on tavattavissa Lyhdyssä päivän viikossa. Tutkimustani olen taustoittanut tarkastelemalla sosiaalitoimen ja työhallinnon välisiä tehtävien yhtymäkohtia, tehtävien jakoa ja yhteistyötä aina viime vuosisadan alusta alkaen tähän päivään asti. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lyhdyn asiakkaat ovat, mitä eri toimijat ovat odottaneet Lyhdyn palvelulta, saadaanko sosiaalitoimen ja työhallinnon yhteistyöllä työskentelyyn lisäarvoa, ja jos saadaan millaista hyötyä moniammatillisesta työstä on. Lisäksi olen selvittänyt sitä, millaisia ongelmia yhteistoiminnassa on esiintynyt. Tutkimustani varten haastattelin kolmea sosiaalitoimen edustajaa ja kolmea työhallinnon edustajaa. Osa haastatelluista työskentelee Lyhdyssä, osa on Lyhdyn ohjausryhmän jäseniä. Haastattelut muodostivat tutkimukseni pääaineiston. Haastattelujen lisäksi keräsin paikallislehdissä julkaistut Lyhtyä koskevat lehtiartikkelit, joista osaa olen käyttänyt tutkimuksessani antamaan kuvaa siitä julkisesta keskustelusta, mitä palvelukeskustoiminnasta Lahden alueella on käyty. Työvoiman palvelukeskus Lyhdyn asiakkaista suurin osa on pitkäaikaistyöttömiä ja moniongelmaisia. Työttömyyttä on monilla takana jopa 10-15-vuotta. Lisäksi suurella osalla asiakkaista on työttömyyden lisäksi fyysisiä, psyykkisiä ja/tai sosiaalisia ongelmia. Yleisimpinä ongelmina ovat mielenterveyden ongelmat sekä päihdeongelmat. Eri tahojen odotukset Lyhdyn toiminnalle poikkeavat toisistaan. Lahden kaupungin päättäjistä suuri osa odottaa Lyhdyltä asiakkaiden nopeaa työhön ohjaamista. Työhallinnon päättäjien mielestä Lyhdyn tehtävä on kartoittaa asiakkaan ongelmat ja jos mahdollista, poistaa työllistymisen esteet. Jos esteitä ei voida poistaa, tulisi asiakas siirtää sosiaalitoimen asiakkuuteen. Emotoimistojen virkailijat sekä sosiaalitoimessa että työhallinnossa odottavat asiakkaiden ongelmien ratkeavan Lyhdyssä niin, että asiakas ei enää palaa takaisin emotoimiston asiakkaaksi. Lyhdyn virkailijoiden kokemusten mukaan moniongelmaisten asiakkaiden palvelu on pitkäjänteistä työtä, joka vaatii yksilöllisiä ratkaisuja ja aikaa. Tuloksina virkailijat itse näkevät työllistymiseen tähtäävien toimenpiteiden lisäksi myös elämänhallintaan liittyvät ”pienet askeleet”. Palvelukeskuksen toiminnan hyötynä on muun muassa se, että asiakas saa lähes kaiken tarvitsemansa palvelun yhdestä pisteestä. Asiakkaalla on palvelukeskuksessa omat nimikkovirkailijat, jotka suunnittelevat asiakkaan kanssa etenemispolkua työmarkkinoille sekä ovat käytettävissä ja tukemassa asiakasta koko palveluprosessin ajan. Virkailijoille on kehittynyt moniammatillinen työskentelytapa palvelukeskustoiminnan aikana. Toisen työstä on opittu työskentelytapoja ja ennen kaikkea on opittu näkemään omaa työtä myös toisen ammattikunnan näkökulmasta. Työtä kehittäessään virkailijat ovat myös saaneet merkittävästi laajennettua yhteistyöverkostoa. Lyhdyn toiminnan kehittämiskohteita ovat edelleen muun muassa asiakkaaksi ohjaamisen kriteerien selventäminen, asiakasprosessin kesto, tulosten mittaaminen ja yhteisen tietojärjestelmän kehittäminen.
  • Ahonen, Marianne (2013)
    Sydän- ja verisuonisairaudet ovat merkittävin sairausryhmä kehittyneissä maissa ja niiden kansanterveydellinen ja taloudellinen merkitys on huomattava. Suomen Sydänliitto ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat laatineet v. 2005 sydänsairauksien toimenpideohjelman, Suomalaisen Sydänohjelman, joka päättyi 2011. Sen tavoitteena oli, että 20 vuoden kuluttua sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole enää merkittävä työikäisen väestön kansanterveyden ongelma. Apteekkien sydänohjelma tukee tätä toimenpideohjelmaa. Suomalaisen Sydänohjelman työ jatkuu Yksi elämä -hankekokonaisuudessa vuoteen 2017 asti. Projektityön tavoitteena oli analysoida Apteekkariliiton sydänyhdyshenkilökyselystä osiot toimenkuva ja sydänasiakkaan neuvonta. Lisäksi tuli luoda haastattelun teemat sydänasiakkaan neuvontaosion perusteella ja kartoittaa sydänlääkkeitä hakevan asiakkaan neuvontatarpeita haastattelemalla sydänyhdyshenkilöitä ja Sydänkeskuksen työntekijöitä. Haastattelujen tulosten perusteella luotaisiin neuvontamalli. Tutkimuksessa tehtiin teemahaastattelu kahdelle ryhmälle. Ensimmäisessä ryhmässä oli kuusi tamperelaisten apteekkien sydänyhdyshenkilöä ja toisessa ryhmässä oli kolme Sydänkeskuksen työntekijää: sydänhoitaja, kuntoutusohjaaja ja kuntoutuskoordinaattori. Sydänkeskuksen väki koki toimenkuvansa selkeämpänä suhteessa sydänpotilaisiin kuin mitä sydänyhdyshenkilöt. Syynä lienevät osaltaan erilaiset koulutustaustat ja toimintaympäristö. Sydänyhdyshenkilöt palvelevat myös muita kuin sydän- ja verisuonisairaita ja osaamistaan ei ole saanut keskittää vain näihin sairauksiin. Sydänyhdyshenkilöt toivoivat jonkinlaista neuvontamallia tai muistilistaa sydänlääkkeitä hakevalle potilaalle ja sellainen tehtiin. Sydänkeskuksen väellä oli tiedossaan potilaiden hoidon ja lääkehoidon ongelmat, koska he tapaavat potilaita myöhemmin sairaalajakson jälkeen. Tätä tietoa ja Teho-Käyttö-Ongelmat-Kontrolli-mallia (TKOK-malli) käytettiin neuvontamallin luomisessa.
  • Paltamaa, J; Perttinä, P (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 137
    Maailman terveysjärjestön (WHO) toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (ICF) kuvaa, miten sairauden ja vamman vaikutukset näkyvät yksilön elämässä. Suomessa muun muassa Kela suosittaa ICF:n käyttöä kuntoutuksen suunnittelussa, tavoitteiden asettelussa ja vaikuttavuuden arvioinnissa. ICF julkaistiin vuonna 2001 ja käännettiin suomeksi vuonna 2004, mutta Suomessa sen käyttöön ottaminen on edennyt hitaasti. Tämän tutkimus- ja kehitysprojektin tarkoituksena oli edistää ICF:n juurtumista kliiniseen käyttöön. Tutkimuksessa arvioitiin ICF:n juurtumiseen liittyviä haasteita kolmessa kuntoutuskeskuksessa. Projektissa suomennettiin ICF eLearning Tool -itseopiskelumateriaali, joka tullaan sijoittamaan WHO:n kotisivuille. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitettiin kyselytutkimusten ja ryhmähaastattelujen avulla moniammatillisten kuntoutustiimien käsityksiä ICF:n käytöstä. Toisessa osassa selvitettiin COPM-haastattelun ja WHODAS 2.0 -kyselyn avulla selkäydinvammakuntoutujien kokemia toimintakyvyn haasteita ICF-viitekehyksessä. Lisäksi arvioitiin kuntoutusselosteiden sisällön muutoksia 10 vuoden aikana siltaamalla selosteiden sisältö ICF:ään ja vertaamalla tuloksia ICF:n selkäydinvamman ydinlistaan. Tulosten mukaan ICF tiedettiin nimenä, mutta se koettiin irrallisena tiimien ja organisaatioiden toiminnasta. Nykykäytäntöjen muuttaminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä sekä koko työyhteisön sitoutumista. Tarvitaan kaikki ammattihenkilöt tavoittavaa koulutusta sekä yhteisöllistä oppimista organisaatioissa ja toimintaverkostoissa. ICF on laaja-alaista kuntoutujan tilanteen ja toimintakyvyn ymmärtämistä – aitoa kuntoutujalähtöistä työtä, joka koettiin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi.
  • Heinilä, Anni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Objective of the study. The objective of this study was to find out what kind of cooperation with teaching assistants is ideal from a teachers' point of view. Furthermore the research covers teachers' experiences about teaching assistants' roles and status. In addition, the study compared how teachers and school assistants perceived the ideal of cooperation as well as the role and role of the assistants by using previously collected material. Methods. The study was conducted in spring 2017 by interviewing four teachers. All the interviewees worked at the same school in Southern Finland. Two of them worked in general education and two of them worked in special needs education. Their work experience was between five and thirty-five years. The data was analyzed by a qualitative content analysis. The previously collected material was collected in spring 2015 for the Bachelor's Thesis. It included four interviews of school assistants' who worked at the same school as the teachers. Conclusions. The teachers experienced that ideal cooperation requires explicit common rules, clear roles, interaction, trust in another and commitment to the work. The school assistants underlined target-oriented teamwork and the need for teacher's guidance more than the teachers. Both the teachers and the teaching assistants wanted more time to discuss. Both professions admitted that they have some hierarchy between them in some situations, but they also felt as equal colleagues. Hierarchy was not considered only as a bad thing either. The teachers underlined, that the most important thing in school assistant's job is to support the pupils. Both the teachers and the school assistants admitted that even though a school assistant gets plenty of responsibility at their job, all of the teachers can't make most of the assistant's potential. The school assistants had to suffer more lack of appreciation than the teachers. Luckily they also got respect for what they did at work.
  • Palsanen, Kati (2007)
    Keskustelu varhaisen puuttumisen ideasta näyttäisi liittyvän tähän aikaan ja tämän ajan hyvinvointipolitiikkaan, jota on luonnehdittu muun muassa uusliberalistiseksi vastuupolitiikaksi. Uusliberalistisen vastuupolitiikan mukaan julkinen hyvinvointi on muuttunut enemmän yksilölliseksi kuin sosiaaliseksi tai yhteiseksi huolenaiheeksi, jolloin sosiaalietuuksien perustana on alettu painottaa enemmän velvollisuuksia kuin oikeuksia. Samaan aikaan liikkeenjohdolliset New Public Management käytännöt, kuten tehokkuus, kustannusten alentaminen ja suoritusten arviointi, ovat rantautuneet sosiaalityöhön. Yhteiskunnan kehityksen myötä myös kansalaisen ja kansalaisuuden määrittely ovat saaneet uusia piirteitä. Uusliberalismin hengessä vahva individualistinen painotus on nostanut päätään yleisten kansalaisuuteen rinnastettujen sosiaalisten oikeuksien siirtyessä taka-alalle. Tässä yhteydessä myös lapsuus, nuoruus ja vanhemmuus ovat ajautuneet uudelleenmäärittelyn kohteeksi siten, että määrittelyä ohjaa lapsuuden ja nuoruuden näkeminen joko riskinä tai sosiaalisena investointina. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää varhaisen puuttumisen ilmiötä lastensuojelun sosiaalityössä. Varhainen puuttuminen ei ole tarkkarajaisesti määritelty käsite, vaan kysymyksessä on enemmänkin tilannekohtaisesti määrittyvä käytäntö ja sosiaalityön läpäissyt uudenlainen ajattelutapa. Keskustelu varhaisesta puuttumisesta käynnistyi valtakunnallisen Varpu-hankkeen sekä lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikoksentorjuntaohjelmien myötä 2000-luvun alussa. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta fokusryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä kymmenen sosiaalityöntekijää ja –ohjaajaa. Haastateltavat olivat työskennelleet varhaisen puuttumisen pilottihankkeessa Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa, joten he olivat joutuneet työssään muodostamaan käsityksen varhaisesta puuttumisesta. Haastattelut toteutettiin perinteisen teemahaastattelun idealla, mutta lisäsyvyyttä haastatteluihin saatiin vinjettitekniikkaa käyttämällä. Vinjettikertomuksen käyttäminen haastatteluissa osoittautui oikeaksi menetelmäksi, koska puolueettoman asiakastapauksen käsittely fokusryhmässä tuotti keskeistä puhetta varhaisen puuttumisen periaatteista ja käytännöistä. Haastattelut analysoitiin Derek Layderin kehittämällä adaptiivisen teoretisoinnin otteella. Tutkimuksen keskeisimpien tulosten valossa näyttää siltä, että varhainen puuttuminen pitää sisällään uusliberalismille tyypillisen käsityksen kansalaisesta ja kansalaisuudesta, jonka mukaan kansalaiset nähdään aktiivisina, valintoja tekevinä kuluttajina. Näyttää siltä, että kansalaisten sosiaaliset oikeudet eivät täysimääräisesti toteudu tämän päivän sosiaalityössä. Erityisen leimallista varhaiselle puuttumiselle oli moniammatillinen yhteistyö eriammattikuntien edustajien kesken. Moniammatillisen yhteistyön kautta varhaista lasten, nuorten ja perheiden elämään puuttumista toteuttaa pääpiirteissään koko yhteiskunnallinen palvelujärjestelmä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat ovat tässä moniammatillisessa yhteistyössä keskeisessä roolissa, vaikka varsinaisia käytännön toimijoita monessa tilanteessa olivat esimerkiksi päiväkotien henkilökunta tai poliisi. Varhaisen puuttumisen menetelmät olivat tutkimuksen perusteella moninaiset ja hyvin työntekijä- ja tilannekohtaisia. Aineistosta voi tehdä sen yhteenvedon, että varhainen puuttuminen on työmenetelmien lisäksi myös kokonaan uudenlainen tapa ajatella sosiaalityön paikasta yhteiskunnallisena toimijana. Varhaisen puuttumisen kautta sosiaalityö näyttäytyy merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja yhteiskunnallisten muutosten toteuttajana.
  • Kullberg-Turtiainen, Marjo; Forsbom, Maj-Britt; Säynevirta, Kirsi; Molander, Kiki (Kela, 2021)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Tämän julkaisun tavoite on kuvata tanssikuntoutusmenetelmän kehittämistä, siitä saatuja kokemuksia ja koota ehdotuksia sen edelleen kehittämiseksi. Tanssin merkitystä neurologisessa kuntoutuksessa on tutkittu hyvin vähän. Helsingin yliopiston psykologian ja logopedian osaston ja Validia Kuntoutus Helsingin kehittämis- ja tutkimushankkeen tavoitteena oli kehittää moniammatillinen, tanssinopettajan ja fysioterapeutin yhdessä ohjaama yksilöllinen tanssikuntoutusmenetelmä aivovammakuntoutujille. Kehityshankkeessa ja siihen liittyneessä pilottitutkimuksessa (Särkämö ym. 2021) osallistujina oli 11 vaikean traumaattisen aivovamman saanutta, aivovamman kroonisessa vaiheessa ollutta henkilöä. Tanssikuntoutus on neurologinen kuntoutusmuoto, joka tarkoittaa tässä tanssinopettajan ja fysioterapeutin yhdessä ohjaamaa yksilöllistä terapiaa vaikean/erittäin vaikean aivovamman saaneelle henkilölle, jolla on rajoitteita liikkumis- ja toimintakyvyssä, mutta tarpeeksi motorista toimintaa pystyäkseen osallistumaan tähän kuntoutusmuotoon. Tanssinopettaja ohjaa kuntoutujaa tanssimaan koreografiaan ja fysioterapeutti ohjaa tarvittaessa kuntoutujaa manuaalisesti. Fysioterapeutin ohjauksen tavoitteena on auttaa kuntoutujaa suorittamaan tanssiliikkeen mahdollisimman oikein ja toteuttamaan tanssisarjan mahdollisimman oikeassa rytmissä, jolloin kuntoutuja voi saada kokemuksen siitä, kuinka koko keho osallistuu tanssiin, vaikka omatoiminen liikkeiden suorittaminen ei onnistuisikaan. Tanssiasento (esimerkiksi istuen tai seisten), koreografia, fysioterapeutin ohjaus ja kuntoutujan valitsema tanssittava lempimusiikki sovitetaan yksilöllisesti ottaen huomioon kunkin kuntoutujan fyysiset ja kognitiiviset rajoitteet ja kyvyt. Tavoitteena on motorinen, kognitiivinen ja emotionaalinen kuntoutuminen. Tanssi-liiketerapiasta (TLT) tanssikuntoutus eroaa monella tavalla. TLT on psykoterapian soveltava muoto, tanssikuntoutus on neurologista terapiaa. Nyt käsillä olevassa julkaisussa kerromme, kuinka tanssikuntoutus sai alkunsa, kuinka tätä terapiamuotoa vietiin eteenpäin hankkeen aikana ja miten sitä suunnitellaan kehitettävän edelleen. Kuvaamme sitä, kuinka tanssinopettaja, fysioterapeutti ja kuntoutuja toimivat yhteistyössä. Kerromme kuntoutuksen toteuttamisesta ja hankkeen aikana saaduista havainnoista ja kokemuksista. Pohdimme, mihin tanssikuntoutus voi vaikuttaa ja kuinka sitä kannattaisi kehittää edelleen.
  • Ala-Nissilä, Otto (Helsingin yliopisto, 2019)
    Working life is going through a transitional change as more tasks are being done in networks. Project is one form of organizing tasks to networks and they are becoming ever more common both in private and in public sector organisations. As tasks are given to networks, multiprofessional collaboration is daily. Merging different views adds its own challenge to work situations. This study examines how project managers expertise develops as they manage a multiprofessional project done in a network environment. The focus of the examination is in the development of project management expertise. The study was conducted following the framework set by phenomenology. The data used in this study was collected by interviewing four project managers who were working in projects funded by European Union structural funds. The interviews were half-structured thematical interviews and each one lasted between one and one and half hours. The transcribed data amounted to 77 pages, which were then analysed following the phenomenological method. The results of this study show that working as a project manager is also a place for learning. Through their project management experience, project managers acquired operating models that were in line with a project management standard. Formulating, upholding and strengthening a shared understanding of tasks and goals between project partners was central for all project managers. The results of this study emphasise the importance of social skills rather technical capabilities as being more important to project managers. Project management was portrayed as management of social interaction. This conclusion can be taken into account when recruiting project managers.